Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
taavetti
Perry Mason
Viestit: 3586
Liittynyt: Pe Helmi 26, 2010 9:17 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja taavetti »

Murhatuomiosta valituksia

Viikko sitten Lapin käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen murhasta, hautarauhan rikkomisesta sekä törkeästä varkaudesta tuomitut 21-vuotias Toni Tapio Palomäki ja 19-vuotias Joni Joonas Jalmari Pätsi ovat esittäneet tyytymättömyytensä päätökseen.

Myös syyttäjä on esittänyt tyytymättömyytensä, mikä tarkoittaa sitä, että käräjäoikeuden päätös tulee kokonaisuudessaan uudelleenarviointiin, mikäli syyttäjä laatii 11. toukokuuta mennessä valituskirjelmän hovioikeuteen.

Surmaajakolmikon nuorin, tekohetkellä 17-vuotias mies tuomittiin taposta, hautarauhan rikkomisesta ja törkeästä varkaudesta 8 vuoden 6 kuukauden vankeuteen.

Kolmikko surmasi viime kesänä Rovaniemellä 27-vuotiaan rovaniemeläismiehen yksityisasunnossa.

Miestä pidettiin ensin uima-altaassa pinnan alla, jonka jälkeen hänet käärittiin mattoon ja vietiin kottikärryillä aittaan, jossa uhria lyötiin pistolapiolla päähän. Lopuksi mies haudattiin elävältä maakuoppaan. Uhri kuoli lopulta tukehtumalla.

Surmaa seuranneena päivänä kolmikko kaivoi ruumiin ylös maakuopasta ja kuljetti sen Rovaniemen ulkopuolelle.
http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite/L ... uksia.html
Herrasmies kulkee aina portaissa edellä. Myös yksin ollessaan.

avara
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Huhti 11, 2011 2:46 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja avara »

Hei, itse olin oulun läänillä samalla kerrokselle tonin ja jonin kanssa , kyllä kovasti katuivat tekoaan.. ja ihan fiksuilta kavereilta vaikuttivat..ei miltää hörhöiltä niinku täälä on puhutt.. jimiä en tunne koska se oli liskolla.

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

avara kirjoitti:jimiä en tunne koska se oli liskolla.
liskolla vai suljetulla? taitaa olla ihan siellä nuorisopuolella vaan
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

avara
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 10
Liittynyt: Ma Huhti 11, 2011 2:46 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja avara »

JOO sekoitin..siis nuorisopuolella .ei liskolla mun moka sori. :lol:

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

avara kirjoitti:ja ihan fiksuilta kavereilta vaikuttivat..ei miltää hörhöiltä niinku täälä on puhutt..
Toki se pinna palaa joskus itse kultakin, mutta "ihan fiksu" ei moiseen tilanteeseen joudu ja nuo katumiset ovat pelkkää paskaa ja tarkoittavat vain sitä vitutusta kun jäivät kiinni ja saivat tuomiot, joita nyt suorittavat. Kyse ei kuitenkaan ollut mistään hetkellisestä raivostumisesta, vaan pitkäkestoisesta ja harkitusta teosta.

Ehkä jonkun mielestä he eivät vaikuta hörhöiltä, mutta pitää muistaa, että kukin katsoo ja kokee tavallaan.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Pex.
Lauri Hanhivaara
Viestit: 124
Liittynyt: Ma Tammi 31, 2011 6:38 am

Re: Ari Poikelan surma

Viesti Kirjoittaja Pex. »

DollariExpress kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti:Eiköhän se minun henkilöllisyys ole täällä jo selväksi tullut. Entä omasi? Kun noin kovasti kasvojen peittelyä vaatii, niin sitten pitää vaatia omalla nimellä ja naamalla.
en ole vaatinut mitään kasvojen peittelyä,kommentoin vaan tuohon,kun aina jauhetaan itse nimettömänä,että "naamat esiin",niin sillon pitäisi itsekin huudella omalla kuvalla ja nimellä.

mun mielestä se on jokaisen oma asia miten esiintyy julkisuudessa eikä ketään tarvitse mielestäni pakottaa naamaa näyttämään paparazeille jos ei niin halua.

Eikö tässä voida miettiä yhteistä hyvää. Minkä takia ns. suurella yleisöllä ei ole oikeutta nähdä muulle yhteiskunnalle vaaralliseksi todetun (vai riittääkö esim. pelkkä murhatuomio vaarallisuuden toteamiseksi?) ihmisen kasvoja?

Minkä takia ihmisten, jotka eivät ole rikoksia tehnyt, pitäisi omalla kuvallaan ja nimellään kertoa näitä mielipiteitä foorumilla, jolla ei ole tällaista politiikkaa?

Loppujen lopuksihan kyseessä on vastakkainasettelu - kuuluuko rikoksentekijälle vahvemmat oikeudet kuin uhrille ja yhteiskunnalle.

[mukahassuttelua] Pitäisikö kaikki vaalit hoitaa Survivor-tyyliin, jossa kaikki näyttää kameralle, ketä on äänestänyt, jotta saadaan nimet ja naamat esiin, jos he ovat äänestäneet ehdokasta, joka kannattaa kasvojen näkymistä oikeudessa? [/mukahassuttelua]

pekkaeric
Hetty Wainthropp
Viestit: 451
Liittynyt: La Tammi 12, 2008 10:04 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja pekkaeric »

Erittäin hyvin tiivistetty Pex.

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

tänään hovissa
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6651
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Lapin Kansa kirjoitti:http://www.lapinkansa.fi/cs/Satellite?c ... LKAWrapper

Päivitetty 10.1.2012 14:16, julkaistu 10.1.2012 07:29
Pullinrannan murhatuomiot säilyivät hovissa

Rovaniemen hovioikeus on pitänyt voimassa tekijäkolmikon tuomiot Rovaniemen Pullinrannassa kesällä 2010 tehdystä raa’asta miessurmasta.

Murhasta elinkautiseen tuomitut parikymppiset Toni Tapio Palomäki ja Joni Joonas Jalmari Pätsi vaativat valituksissaan, että heidän tuomitaan taposta määräaikaisiin vankeusrangaistuksiin.

Hovioikeus päätyi kuitenkin elinkautisiin tuomioihin murhasta, koska tekijät olivat tappaneet 27-vuotiaan uhrin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla.

Uhria oli muun muassa pidetty uima-altaassa veden alla niin pitkään, että hän oli menettänyt tajuntansa. Altaasta nostamisen jälkeen uhria lyötiin keittiöjakkaralla ja lapiolla. Lopuksi tekijät hautasivat uhrin maakuoppaan.

Oikeuslääkärin mukaan uhrin kuolinsyy oli vesijohtoveden ja maa-aineksen hengittämisestä aiheutunut tukehtuminen sekä ilmattomaan tilaan joutuminen.

Tekijäkolmikon nuorin, surma-aikaan 17-vuotias Jimi-Joonas Rantamäki tuomittiin hovioikeudessakin nuorena henkilönä tehdystä taposta 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeus piti tuomion ennallaan, koska ei pitänyt Rantamäen osuutta murhan edellyttämällä tavalla törkeänä.

Nuorukaisille tehdyn mielentilatutkimuksen mukaan kaikki olivat teon tehdessään täydessä ymmärryksessä.

tturpo
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Pe Maalis 18, 2011 5:56 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja tturpo »

On muuten paljon herättänyt keskustelua suomi24:ssa ja yhtä tekijää on paljon puolusteltu..

Rappa
Neuvoja-Jack
Viestit: 540
Liittynyt: La Elo 20, 2011 2:48 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja Rappa »

Se on hieno juttu et menee näiltä kahdelta mieheltä toi mukava rilluttelu ikä 20-30 ainakin tuolla kiven sisässä :D

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

rantamäellä kävi vieraita mutta mies ehti pois alta..

Poliisi tutkii: Kuka ampui haulikolla oven läpi?

Lauantai 1.3.2014 klo 11.59

Rovaniemeläisellä Ounasrinteen kerrostaloalueella ammuskeltiin torstai-iltana olan takaa, Lapin poliisilaitokselta vahvistetaan Iltalehdelle.

Poliisin mukaan toistaiseksi tuntematon henkilö ampui Vaaranlaita 6:ssa sijaitsevan kerrostaloasunnon oven läpi neljä kertaa haulikolla torstai-iltana kello 22.30 aikoihin.


Poliisin mukaan kerrostaloasunto oli tapahtuma-aikaan tyhjillään, joten henkilövahingoilta vältyttiin. Poliisilla ei toistaiseksi ole tekijästä tietoa.

Iltalehteen yhteyttä ottaneen asukkaan mukaan myös kyseisen rapun alaoven lasi oli särjetty. Asukkaan mukaan rovaniemeläisessä taloyhtiössä asuu paljon lapsiperheitä.

Poliisi tutkii tapausta vaaran aiheuttamisena ja törkeänä kotirauhan rikkomisena.
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Olikohan tarkoitus kuitata Poikelan juttu Rantamäellä? Vai onks Rantamäellä jotain bisneksiä mitkä ahistaa? Mutta varmaan nyt Rantamäellä pitää hiukan kiirettä.
Piilohomot on in.

DollariExpress
Christopher Lorenzo
Viestit: 1683
Liittynyt: Ti Heinä 01, 2008 9:05 pm

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja DollariExpress »

eipä se ole vahvasti mennyt viime syksynäkään...

JIMI RANTAMÄKI
"mikäli tulette rimputtamaan sitä ovikelloa voisitteko vittu ystävällisesti ensin soittaa koska en eilisen possulauman rynnäkön jälkeen enään avaa sitä kenellekkään ennen soittoa tänne,kiitos vitusti jo näin etukäteen."
kun linkität,niin kopioi asia samalla ketjuun,koska linkit kuolevat joskus jopa muutamassa viikossa ja asia katoaa bittiavaruuteen

kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8171
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Ari Poikelan murha Rovaniemellä vuonna 2010

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

No mutta nythän sille soitettiin 4 kertaa haulikolla. Ikävää ettei ollut kotona ja tullut avaamaan.
Piilohomot on in.

Vastaa Viestiin