Sivu 1/1

Pillereitä & viinaa ja tappo autolla - 7kk ehdollista!

Lähetetty: Pe Heinä 14, 2017 9:56 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Ei jumalauta, ei kun uutta nappia naamaan ja viinalla alas. Sitten rattiin vaan, mistäpä tietää vaikka olisi sen jo tehnytkin, kun ei muista. Jos haluat Suomessa jonkun tappaa, niin vedä sekavat ja kolaa autolla yli ja mieluiten toki suojatiellä, niin viimeistään hovi sinut vapauttaa vankilalta. 7kk ehdollista - siis naurettavaa pilkkaa tapetun omaisille, eihän tuo ole edes mikään rangaistus! Mikähän tämän pellen nimi on, tietäisi edes naapurit varoa?! Toimittaja katsonut parhaaksi jättää paikkakunnankin pois, mikähän jsn ohje sen hälle saneli?
Mies kuoli suojatielle, kun lääkkeitä ja alkoholia käyttänyt nainen ajoi päälle - hovioikeus alensi tuomiota

Perjantai 14.7.2017 klo 21.01

Käräjäoikeus tuomitsi naisen ehdottomaan vankeuteen, mutta hovioikeudessa tuomio lieveni

Nelikymppinen nainen lähti huhtikuisena viikonloppuna vuonna 2015 auton rattiin lääkkeiden ja alkoholin vaikutuksen alaisena.

1,26 promillen humalassa ajaneella naisella ei sanojensa mukaan ollut tapahtumista muistikuvia. Hän kertoi syöneensä aamiaisen ja yrittäneensä nukkua hänelle reseptillä määrätyn lääkkeen avulla.

Syytteen mukaan nainen menetti ajomatkalla autonsa hallinnan muutamia kertoja ja kävi pientareen puolella. Silminnäkijöiden mukaan auto oli heittelehtinyt ajoradalla. Yksi todistajista ajatteli, että kuljettaja tekee kiusaa muille tienkäyttäjille.

Lopulta humalainen ajelu päättyi siihen, että nainen ajoi suojatietä ylittäneen miehen päälle. Mies lensi törmäyksen voimasta 30 metrin matkan ja saamiinsa vammoihin.

Nainen ei sanojensa mukaan ollut havainnut miestä, joka oli yllättäen tullut auton eteen.

Kiisti törkeyden
Oikeudessa ei henkilötodistelujen ja teknisen tutkinnankaan perusteella päästy selvyyteen siitä, paloivatko naiselle punaiset vai vihreät liikennevalot.

Naisen katsottin joka tapauksessa aiheuttaneen miehen kuoleman törkeällä huolimattomuudellaan.

Käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta kahden vuoden vankeuteen.

Lisäksi nainen määrättiin ajokieltoon ja velvoitettiin maksamaan erinäisiä korvauksia yli 6 500 euroa.

Hän myönsi törkeän rattijuopumuksen, mutta kiisti muiden tekojen olleen törkeitä.

Nainen valitti tuomiosta hovioikeuteen, jonka näkemyksen mukaan ehdollinen vankeusrangaistus oli teoista riittävä.

Tuomio aleni vuoden ja seitsemän kuukauden mittaiseksi ehdolliseksi vankeudeksi. Muilta osin käräjäoikeuden päätös pysyi ennallaan.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017071 ... 7_u0.shtml
Hovioikeuden tuomarit ovat palveluammatissa ja asiakkaan toiveet toteutetaan, kun vastapuoli on tapettu hänen toimestaan.

Re: Pillereitä&viinaa ja tappo autolla - 7kk ehdollista!

Lähetetty: La Heinä 15, 2017 11:13 am
Kirjoittaja Thelea
Toivotaan että menee KKO:hon, joka palauttaa ehdottoman vankeustuomion. :evil:

Re: Pillereitä&viinaa ja tappo autolla - 7kk ehdollista!

Lähetetty: Ma Heinä 17, 2017 10:13 am
Kirjoittaja MohammedMohammed
Törkeä rattijuopumus + huumaavia lääkkeitä => Jalankulkijan kuolema = ehdollista?

Mahdollista vain Suomessa.

Re: Pillereitä&viinaa ja tappo autolla - 7kk ehdollista!

Lähetetty: Ma Heinä 17, 2017 3:31 pm
Kirjoittaja poikani
No joo. Lukekaapa kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista Suomessa, niin johdonmukaisesti on kyse törkeästä piittaamattomuudesta liikenteessä. Se nyt on yksi vitun hailee, onko piittaamattomuus kovassa humalassa ajamista, vai jotain muuta yhtä lailla muita vaarantavaa.

Re: Pillereitä&viinaa ja tappo autolla - 7kk ehdollista!

Lähetetty: Ti Loka 02, 2018 4:50 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
poikani kirjoitti:No joo. Lukekaapa kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista Suomessa, niin johdonmukaisesti on kyse törkeästä piittaamattomuudesta liikenteessä. Se nyt on yksi vitun hailee, onko piittaamattomuus kovassa humalassa ajamista, vai jotain muuta yhtä lailla muita vaarantavaa.
No onhan sillä nyt aika suurikin ero, että ajeleeko ylinopeutta selvinpäin ja jarruttaa ajoissa suojatielle, jolloin aiheuttaa vain teoreettisen riskin ja saa suuremman tuomion kuin nainen, joka ei edes huomaa suojatielle tulijaa vahvan päihtymistilansa vuoksi ja tappaa tämän autollaan.

Että ihan ehdollista ja vain humatila törkeä.. että liikenteessä mentiin kuitenkin normaalisti eikä suojatien ylittäjän surmaaminenkaan ollut törkeää piittaamattomuutta vaan ihan vahinko. Liekkö edes jarruttanut vaan ajanut suoraan yli.

Toista se olisi, jos poliisi olisi saanut kiikariinsa ylinopeutta ajavan selväpäisen kuskin. Törkeä liikenteen vaarantaminen, törkeä piittaamattomuus, kortti pois ja linnaan.