Entisen oikeusministerin erityisavustajan toimista lahjussyyte - sakkoja

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Oikeusm. erityisav. Tapani Mäkinen (kok) eroaa - rikosep

Viesti Kirjoittaja putsari »

Tackleberry kirjoitti:
putsari kirjoitti:Kerros nyt Suomessa Kokoomusta oikeistolaisempaa politiikkaa ajava puolue, itselläni ei tule yhtään mieleen.
Nykyisistä ainakin Liberaalipuolue.

Lisätään vielä, että kaikki muut taitavat olla yksimielisiä siitä, että on typerää leimata puolue "äärioikeistoon" sen perusteella että se on kyseisen valtion sisällä oikeistolaisin mainstream-puolue. Varsinkin kun kyse on tällaisesta holhous-/hyvinvointivaltiosta kuin Suomi.

Liberaalipuolueessa ei liene kyllä konservatiivisia ja isänmaallisia jotka luetaan oikeistolaisen määritelmään. Kyllä Kokoomuksen uusliberaalisiipi (lähinnä kokoomusnuorissa) on sitä oikeistolaisinta mitä Suomesta löytyy, turha muuta sönköttää, osoittatte vain oman tietämättömyytenne koko asiaan. Toki rajansa on sillä mitä merkonoomeilta voidaan vaatia, mutta edes sitä, että olisi perillä käsitteistä, ennen kuin alkaa vänkäämään.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Oikeusm. erityisav. Tapani Mäkinen (kok) eroaa - rikosep

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

putsari kirjoitti:
Tackleberry kirjoitti:
putsari kirjoitti:Kerros nyt Suomessa Kokoomusta oikeistolaisempaa politiikkaa ajava puolue, itselläni ei tule yhtään mieleen.
Nykyisistä ainakin Liberaalipuolue.

Lisätään vielä, että kaikki muut taitavat olla yksimielisiä siitä, että on typerää leimata puolue "äärioikeistoon" sen perusteella että se on kyseisen valtion sisällä oikeistolaisin mainstream-puolue. Varsinkin kun kyse on tällaisesta holhous-/hyvinvointivaltiosta kuin Suomi.

Liberaalipuolueessa ei liene kyllä konservatiivisia ja isänmaallisia jotka luetaan oikeistolaisen määritelmään. Kyllä Kokoomuksen uusliberaalisiipi (lähinnä kokoomusnuorissa) on sitä oikeistolaisinta mitä Suomesta löytyy, turha muuta sönköttää, osoittatte vain oman tietämättömyytenne koko asiaan. Toki rajansa on sillä mitä merkonoomeilta voidaan vaatia, mutta edes sitä, että olisi perillä käsitteistä, ennen kuin alkaa vänkäämään.
Putsari se muokkailee käsitystään sitä mukaa kun tarve nousee. Ensin oikeistolaiset Kelan elätit ajavat hänen mukaansa vasemmistolaisia arvoja, mutta nyt oikeistolaisuuteen kuuluukin myös konservatiivisuus ja isänmaallisuus.

Huvittavaa kun tuollainen öyhöttäjä ei voi myöntää olevansa väärässä, vaan puhuu ittensä pussiin. :lol:


PS. ei se ole mikään "merkonoomi".
PPS. OTM on tutkintoni, mites sulla? Tuskin kummoinen noilla kirjoitustaidoilla.
TuskaistaTietoa
Axel Foley
Viestit: 2312
Liittynyt: Ke Touko 20, 2015 9:34 pm

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja TuskaistaTietoa »

Gagarin kirjoitti:
Dope Boy kirjoitti:Niin minkälaisiin rikoksiin tämä herrasmies on väitetysti syyllistynyt?
Tuo oli aivan oikea ilmaisu. Poliisi sai nimettömän ilmiannon, jossa mösjöön väitettiin syyllistyneen mm. lahjoman vastaanottamiseen. Normaalisti poliisi heittää tällaiset nimettömät herja-/kostokirjeet roskikseen, mutta koska kyseessä oli näyttävässä asemassa ollut julkisuuden henkilö, poliisi päätti aloittaa esitutkinnan. Tämä oli totta kai oikein tehty poliisilta. Mitään ei siten ole vielä selvitetty, esitutkinnan valmistumista odotellaan. Mutta totta kai minfon asiantuntijat ovat jo sällin tuominneetkin. Esitutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti ovat vain ajan haaskausta.
Miksei rikollisiksi mieltämään ei saisi omassa mielessään tuomita? Tuomiovalta, josta seuraa oikeudelliset rangaistukset sitten erikseen.

Tuskinpa oli juttu ihan noin niinkuin sanot. Vähän epäilen, että silloin henkilö ei olisi eronnut valonnopeudella virastaan.
putsari
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4716
Liittynyt: Su Loka 22, 2017 8:04 pm

Re: Oikeusm. erityisav. Tapani Mäkinen (kok) eroaa - rikosep

Viesti Kirjoittaja putsari »

Tackleberry kirjoitti: Ensin oikeistolaiset Kelan elätit ajavat hänen mukaansa vasemmistolaisia arvoja, mutta nyt oikeistolaisuuteen kuuluukin myös konservatiivisuus ja isänmaallisuus.
.
No kyllä he ajavat sosialismia, muuten tulisi vilu ja nälkä.

Minä laitoin oikeistolaisen määritelmän, joka on ihan yleinen käsitys mitä oikeistolaisuus on.

"2] Oikeiston on ajateltu edustavan konservatismia, markkinatalouden suosimista, vapaita markkinoita, yksilön valinnanvapautta talouden perustalla, kansallismielisyyttä ja maanpuolustuksen arvostusta"

https://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeisto

Hyvin vaikea uskoa, että yliopistojärjestelmämme tuottaisi noin heikolla kirjallisella ulosannilla varustettuja oikeustieteen maistereita. Pudotetaan arviota, et ole edes merkonoomi, mutta haluaisit olla oikeustieteen maisteri.

Ja se kirjoitetaan "itsensä". Ittensä on jotain junttijonnejen murretta.

PS. Jos haluat mittailla kummalla on korkeampi koulutustaso, olen aina valmis pieneen vedonlyöntiin, mutta laita yv;tä jos kiinnostaa, ei tukita tätä ketjua sillä.
Karvasvarvas kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 3:55 pm
Mc Mafia kirjoitti: Ke Joulu 28, 2022 8:43 am Ei, 4 000 000 000 x 0,022 = 88 000 000
Lasket 2,2 % todennäköisyydellä.
Avatar
Susku London
Roger Murtaugh
Viestit: 893
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Susku London »

Gagarin kirjoitti:
Dope Boy kirjoitti:Niin minkälaisiin rikoksiin tämä herrasmies on väitetysti syyllistynyt?
Tuo oli aivan oikea ilmaisu. Poliisi sai nimettömän ilmiannon, jossa mösjöön väitettiin syyllistyneen mm. lahjoman vastaanottamiseen. Normaalisti poliisi heittää tällaiset nimettömät herja-/kostokirjeet roskikseen, mutta koska kyseessä oli näyttävässä asemassa ollut julkisuuden henkilö, poliisi päätti aloittaa esitutkinnan. Tämä oli totta kai oikein tehty poliisilta. Mitään ei siten ole vielä selvitetty, esitutkinnan valmistumista odotellaan. Mutta totta kai minfon asiantuntijat ovat jo sällin tuominneetkin. Esitutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti ovat vain ajan haaskausta.
Ei tämä kyllä herran kannalta hyvältä näytä:

Vantaan voimapoliitikkoa Tapani Mäkistä epäillään korruptiosta – HS selvitti, mitä merkittäviä päätöksiä kaupunki teki talousrikosepäilyn aikana

https://www.hs.fi/kaupunki/art-20000056 ... 0769b00695
Susku London, korruption vastustaja
Lataa Naakan kirja Ulvilan surmasta! (Salasana on ulvila) https://drive.google.com/file/d/1VxnVEZ ... 3n6mH/view
BLOGI:
http://anneliauer.com
LIITY seuraajakseni:
http://twitter.com/SuskuLondon
takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja takka »

Gagarin kirjoitti:
Dope Boy kirjoitti:Niin minkälaisiin rikoksiin tämä herrasmies on väitetysti syyllistynyt?
Tuo oli aivan oikea ilmaisu. Poliisi sai nimettömän ilmiannon, jossa mösjöön väitettiin syyllistyneen mm. lahjoman vastaanottamiseen. Normaalisti poliisi heittää tällaiset nimettömät herja-/kostokirjeet roskikseen, mutta koska kyseessä oli näyttävässä asemassa ollut julkisuuden henkilö, poliisi päätti aloittaa esitutkinnan. Tämä oli totta kai oikein tehty poliisilta. Mitään ei siten ole vielä selvitetty, esitutkinnan valmistumista odotellaan. Mutta totta kai minfon asiantuntijat ovat jo sällin tuominneetkin. Esitutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti ovat vain ajan haaskausta.
Onko joku tuominnut esimerkiksi tässä ketjussa, ainakaan itselläni ei ole sellaista havaintoa.

Asia on toki merkittävä, kun kyse on oikeusministerin avustajasta ja merkittävästä päätöksentekijästä. Siksi siitä kirjoitellaan sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa. Ja hyvä niin. Viranomaiset hoitavat kansalaisten asioita, ja heidän kuuluukin olla tiukan julkisen valvonnan ja keskustelun alaisina.

Omasta mielestäni olennainen kysymys on edelleen, miksi mies jätti noin vain työpaikkansa ja jäi työttömäksi. Ainakaan minusta se ei ole ollenkaan normaalia käytöstä ihmiselle, joka on syytön. Onko MÄkinen syyllinen vai syytön johonkin, selviää varmasti aikanaan esitutkinnassa, mutta olisi todella huolestuttavaa, ellei tämän tason asioita setvittäisi julkisuudessa jo tässä vaiheessa.

Semmoisiakin yhteiskuntia toki on, joissa vallanpitäjien arvostelu ei ole sallittua. Kukaan ei taida kaivata sellaista Suomeen.
muk

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja muk »

takka kirjoitti: Omasta mielestäni olennainen kysymys on edelleen, miksi mies jätti noin vain työpaikkansa ja jäi työttömäksi. Ainakaan minusta se ei ole ollenkaan normaalia käytöstä ihmiselle, joka on syytön.
Enpä usko, että ero oli yksin hänen oma päätöksensä. Puolueen/esimiehen "toiveesta". Vaikka rikosepäily ei suoraan olisi este hoitaa tätä tointa, tehtävässä jatkaminen antaisi vastustajille oivan astalon.
takka
Frank Drebin
Viestit: 385
Liittynyt: Ma Elo 01, 2016 8:54 pm

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja takka »

muk kirjoitti:
takka kirjoitti: Omasta mielestäni olennainen kysymys on edelleen, miksi mies jätti noin vain työpaikkansa ja jäi työttömäksi. Ainakaan minusta se ei ole ollenkaan normaalia käytöstä ihmiselle, joka on syytön.
Enpä usko, että ero oli yksin hänen oma päätöksensä. Puolueen/esimiehen "toiveesta". Vaikka rikosepäily ei suoraan olisi este hoitaa tätä tointa, tehtävässä jatkaminen antaisi vastustajille oivan astalon.
Varmasti siinä on ollut työntöäkin. Häkkänen on vielä nuori jamppa eikä ole pahemmin ryvettynyt politiikassa. Hänen kannaltaan on tietenkin mitä järkevintä tuupata moniongelmainen Mäkinen kilometritehtaalle, niin säilyy oma kilpi puhtaana. Tilanne olisi hänen kannaltaa huomattavasti hankalampi, jos päätös pitäisi tehdä siinä vaiheessa, kun (jos) syytteitä nostellaan.
Avatar
Susku London
Roger Murtaugh
Viestit: 893
Liittynyt: La Huhti 29, 2017 2:35 pm
Paikkakunta: Lontoo
Viesti:

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Susku London »

takka kirjoitti:
Gagarin kirjoitti:
Dope Boy kirjoitti:Niin minkälaisiin rikoksiin tämä herrasmies on väitetysti syyllistynyt?
Tuo oli aivan oikea ilmaisu. Poliisi sai nimettömän ilmiannon, jossa mösjöön väitettiin syyllistyneen mm. lahjoman vastaanottamiseen. Normaalisti poliisi heittää tällaiset nimettömät herja-/kostokirjeet roskikseen, mutta koska kyseessä oli näyttävässä asemassa ollut julkisuuden henkilö, poliisi päätti aloittaa esitutkinnan. Tämä oli totta kai oikein tehty poliisilta. Mitään ei siten ole vielä selvitetty, esitutkinnan valmistumista odotellaan. Mutta totta kai minfon asiantuntijat ovat jo sällin tuominneetkin. Esitutkinta ja mahdollinen oikeudenkäynti ovat vain ajan haaskausta.
Onko joku tuominnut esimerkiksi tässä ketjussa, ainakaan itselläni ei ole sellaista havaintoa.

Asia on toki merkittävä, kun kyse on oikeusministerin avustajasta ja merkittävästä päätöksentekijästä. Siksi siitä kirjoitellaan sekä perinteisessä mediassa että sosiaalisessa mediassa. Ja hyvä niin. Viranomaiset hoitavat kansalaisten asioita, ja heidän kuuluukin olla tiukan julkisen valvonnan ja keskustelun alaisina.

Omasta mielestäni olennainen kysymys on edelleen, miksi mies jätti noin vain työpaikkansa ja jäi työttömäksi. Ainakaan minusta se ei ole ollenkaan normaalia käytöstä ihmiselle, joka on syytön. Onko MÄkinen syyllinen vai syytön johonkin, selviää varmasti aikanaan esitutkinnassa, mutta olisi todella huolestuttavaa, ellei tämän tason asioita setvittäisi julkisuudessa jo tässä vaiheessa.

Semmoisiakin yhteiskuntia toki on, joissa vallanpitäjien arvostelu ei ole sallittua. Kukaan ei taida kaivata sellaista Suomeen.
Takka on oikeassa. Suomi sai juuri huomautuksen Euroopan neuvostolta siitä, että luottamus viranomaisten nuhteettomuuteen ei ole riittävä väline piilokorruption havaitsemiseen, tai torjumiseen. Näitä virka-aseman ja vallan väärinkäytöksiä on paljastunut useita viime aikoina, ja kansalaisten tulee pystyä analysoimaan mistä on kyse. Mikään ei muutu, ellei avointa keskustelua pystytä käymään.

Laitan alle Vaasan yliopiston viime vuonna tekemästä korruptio-tutkimuksesta listan siitä minkälainen toiminta lasketaan korruptioksi. Korruptiossa ei ole kyse aina lahjonnasta, vaan se voi olla rakenteellista ja piilossa tapahtuvaa toimintaa.

Korruption muotoja ovat mm.:

vallan väärinkäyttö, lahjonta, petokset, kavaltaminen
velvollisuuksien laiminlyönti, huonojen toimintatapojen suojelu, huono johtaminen
eturistiriidat ja sisäpiiritiedon ja muun luottamuksellisen tiedon väärinkäyttö
integriteetinvastainen verkottuminen, hyvä veli -verkostot
lakien ja määräysten kiertäminen
tosiasioiden vääristely, perättömät lausunnot, valehtelu
dokumenttien ”sormeilu”, yhteisten pelisääntöjen manipuloiminen
laiton seuranta ja tarkkailu
tehtävien, velvollisuuksien ja valvonnan laiminlyönti ja asioiden viivyttely
huonon hallinnon suojelu ja salailu
huono johtaminen: välinpitämätön johtamistyö ja alaisten laiminlyönti
vääristyneiden, epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin
Lähde: Vaasan yliopisto, professori Ari Salminen
Susku London, korruption vastustaja
Lataa Naakan kirja Ulvilan surmasta! (Salasana on ulvila) https://drive.google.com/file/d/1VxnVEZ ... 3n6mH/view
BLOGI:
http://anneliauer.com
LIITY seuraajakseni:
http://twitter.com/SuskuLondon
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mitähän kummaa Vantaalla sekoitetaan juomaveteen, kun johtavat kärkipoliitikot ovat hyvin usein sekaantuneet johonkin? Ensin meillä oli vuosikausia syytteessä "korvaamaton" Jukka Peltomäki, joka vuosikymmenestä toiseen oli sekaantunut johonkin.
- No, hänet saatiin vihdoin ja viimein - uhriutumisestaan huolimatta - tuomittua vankilaan, mutta onko tässä seuraava "omasta mielestään uhri"?
Vantaan kärkipoliitikko Tapani Mäkisen epäilty lahjusten ottaminen syyteharkintaan – Vyyhdessä kaksi muutakin epäiltyä

Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017 toiminut Tapani Mäkinen on esitutkinnan alusta lähtien kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

VANTAAN kunnallispolitiikkaan liittyvä korruptioepäily on siirtynyt esitutkinnasta syyteharkintaan. Asiaa tutkinut keskusrikospoliisi ilmoitti tutkinnan valmistumisesta maanantaina.

Poliisi epäilee kolmen ihmisen sotkeutuneen korruptiovyyhteen. Epäillyt rikokset ovat törkeä lahjuksen ottaminen, virka-aseman väärinkäyttäminen ja törkeä lahjuksen antaminen.

Poliisi ei esitutkintalakiin vedoten ole kertonut julkisuuteen epäiltyjen nimiä, ja vielä esitutkinnan päätteeksikin tapauksesta tiedotettiin niukasti.

YKSI TALOUSRIKOKSISTA epäillyistä on Vantaan kuntapolitiikan konkari Tapani Mäkinen. Kokoomuksen riveissä muun muassa Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana sekä kansanedustajana toiminut Mäkinen työskenteli oikeusministeri Antti Häkkäsen erityisavustajana, kun rikostutkinta käynnistyi viime keväänä.

Mäkinen erosi talousrikosepäilyjen vuoksi itse erityisavustajan tehtävästä.

LISÄÄ AIHEESTA: Vantaan voimapoliitikkoa Tapani Mäkistä epäillään korruptiosta – HS selvitti, mitä merkittäviä päätöksiä kaupunki teki talousrikosepäilyn aikana

MÄKINEN ON aiemmin vahvistanut, että rikosepäilyt liittyvät alkuvuoteen 2015 ja hänen toimeensa Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Hän on kiistänyt ottaneensa vastaan lahjuksia tai tehneensä muutoin talousrikosta.

Esitutkinnan valmistumisen jälkeen maanantaina Mäkinen toisti STT:lle kiistävänsä syyllistyneensä rikokseen. Hän totesi myös, ettei voi kommentoida asiaa enempää.

Mäkinen toimi Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

VYYHTEEN LIITTYVÄT yksityiskohdat selkeytynevät viimeistään siinä vaiheessa, jos syyteharkinta johtaa syytteisiin ja oikeudenkäyntiin.
Helsingin Sanomat
25.2. 13:04
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Syytteet törkeistä lahjusrikoksista Vantaan ja Tuusulan entisille kärkipoliitikoille – taustalla kiisteltyjä maakauppoja lentokentän lähellä

Syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt.
Tapani Mäkinen (vas.) ja Juhani Sjöblom (KUVA: LEHTIKUVA & HS)
Tapani Mäkinen (vas.) ja Juhani Sjöblom (KUVA: LEHTIKUVA & HS)
Vantaalaismiehiä.jpg (35.35 KiB) Katsottu 2323 kertaa
VANTAAN kaupunginhallituksen entistä puheenjohtajaa Tapani Mäkistä (kok) vastaan on nostettu syytteet törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät nimenomaan Mäkisen toimintaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Lisäksi syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta sai kaksi tuusulalaista yrittäjää, joista toinen on aiemmin kansanedustajana ja Tuusulan kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminut Juhani Sjöblom (kok). Sjöblom on vuosikymmenien ajan käyttänyt merkittävää vaikutusvaltaa Tuusulassa poliittisen asemansa ja yritystensä kautta.

Syyttäjän mukaan kaikki syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt. Mäkinen kommentoi asiaa Facebook-päivityksessään tiistaina.
Mäkisen fb-päivittelyä tässä tilanteessa
Mäkisen fb-päivittelyä tässä tilanteessa
Mäkinen_twiitti.jpg (48.8 KiB) Katsottu 2323 kertaa
”Syytteen nostamisen perusteena on vanhoilta tuttavilta saatu tavanomainen laina, jonka olen maksanut takaisin aikanaan laaditun velkakirjan ehtojen mukaisesti. Laina ei liity millään tavoin asemaani tai tehtäviini Vantaan kaupungin luottamushenkilönä”, Mäkinen kirjoittaa.

HS:lle Mäkinen sanoo, että mitään rikosjuttua ei hänen mielestään edes ole olemassa.

”Olen todella harmissani, että syyttäjä on päättänyt nostaa syytteen”, Mäkinen sanoo.

Kansanedustajana 2007–2015 toiminut Mäkinen nimitettiin kesällä 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok) erityisavustajaksi. Hän irtisanoutui tehtävästä keväällä rikostutkinnan vuoksi.

Mäkinen on myös tutkinnan aikana vetäytynyt keskeisistä luottamustehtävistä Vantaalla.

Myös Juhani Sjöblom vetoaa lähettämässään tiedotteessa normaaliin, tutulle annettuun lainaan ja kiistää syyllistyneensä rikokseen.

”Lainan antaminen ei liity millään tavoin Mäkisen asemaan tai tehtävään Vantaan kaupungin luottamushenkilönä eikä lainalla ei ole mitään yhteyttä Vantaan kaupungin päätöksenteon kanssa.”

ITÄ-UUDENMAAN syyttäjäviraston mukaan epäillyt teot ovat tapahtuneet alkuvuodesta 2015 ja ne liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin. Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

Keskusrikospoliisi (krp) sai esitutkinnan valmiiksi viime helmikuussa. Poliisi ei esitutkintalakiin vedoten kertonut julkisuuteen epäiltyjen nimiä, ja vielä esitutkinnan päätteeksikin tapauksesta tiedotettiin niukasti.

VANTAAN kuntapolitiikkaa ja erityisesti kokoomuslaisten sisäisiä välejä kiristi vuonna 2015 Vantaan maankäytön virkamiesten esitys siitä, että kaupunki käyttäisi etuosto-oikeutta maakaupassa Tuusulan rajan tuntumassa, Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella. Myyjänä oli yksityinen maanomistaja, ostajana Sjöblomin suvun Vekkox oy.

Vekkox oli ennättänyt ostaa jo yhdeksän maapalstaa Vantaan puolelta ennen kuin kymmenennessä kaupassa Vantaan kaupunki tuli väliin.

Etuosto-oikeuden käyttäminen hiersi etenkin Vantaan kokoomusryhmässä. Mäkinen vetosi tuolloin osapuolten väliseen pitkään yhteistyöhön.

”Pitää olla varsin kovat perusteet, jos etuosto-oikeutta nyt käytettäisiin. Ainakin on voitava kysyä, mikä on muuttunut, jos kerran etuosto-oikeutta ei ole koettu tarpeelliseksi aiemmin”, Mäkinen kommentoi HS:lle vuoden 2015 maaliskuussa.

ETUOSTO-OIKEUDEN käyttöä ajanut tuolloinen yrityspalvelujohtaja Leea Markkula-Heilamo perusteli esitystä sillä, että kaupunki saa vahvemman neuvotteluaseman suhteessa Sjöblomeihin.

Ristivedosta huolimatta Vantaan kaupunginhallitus päätti virkamiesten esityksen mukaisesti käyttää etuosto-oikeutta.

Maapalstojen lopullinen kohtalo ratkesi kaksi vuotta myöhemmin toukokuussa 2017 niin, että Vantaan kaupunki ja Vekkox-yhtiö vaihtoivat metsäpalstoja ja määräalueita siten, että molemmat osapuolet saivat haltuunsa aiempaa yhtenäisempiä kohteita kuntarajan tuntumassa.

VAIHTOJEN seurauksena Vekkox sai omistukseensa suurjännitelinjan ja kuntarajan välistä yhtenäisen alueen, joka liittyy saumattomasti Sjöblomien kiviainestehtaaseen Tuusulan Ruotsinkylässä. Tälle Massaholmin alueeksi nimetylle kohteelle Vekkox on parhaillaan hakemassa louhintalupaa.

Vaihtokauppaan kuului osia siitä metsäpalstasta, jonka kaupunki oli lunastanut etuosto-oikeudella kahta vuotta aiemmin. Vekkox taas luovutti kaupungille metsäpalstan, joka rajautui kaupungin omistamaan maa-alueeseen.

Vantaa on kaavaillut tälle alueelle uutta maanläjitysaluetta, koska ylijäämämailla tarkoitettu Pitkäsuon läjitysalue alkaa täyttyä.
Helsingin Sanomat
20.8. 11:08 , Päivitetty: 20.8. 14:24
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

takka kirjoitti:Hieman tuli epäilys, että mahtaako Mäkisellä olla ihan puhtaat jauhot pussissa, kun noin äkäisesti jätti avustajan pestinsä. Mitään muuta työtä ja siihen perustuvaa toimeentuloahan miehellä ei taida olla. Normaali virkamies tai poliitikko ei hätkähdä pätkääkään siitä, jos joku kylähullu tekee hänestä perättömän rikosilmoituksen.

Erfityisen mairittelevaltahan tuo Mäkisen track record ei vaikuta tähänkään asti, vaikka varsinaisista rikoksista ei olisikaan kyse. Kyllähän tuokin panee kysymään, että tässäkö on ollut paras henkilö avustamaan oikeusministeriä tehtävissään. Panee kysymään myös Häkkäsen arvostelukyvyn perään.
No mikäs olisi Häkkäselle, joka on Prime minister of JUSTICE parempi valinta kuin läpeensä kiero avustaja oikeana kätenä hoitamaan likaiset hommat palkkiota vastaan? Nyt vaan käry kävi jo edellisten pestien ajoilta ja joutui jättämään tehtävänsä.

Nyt kannattaa katsella kenet ottaa tilalle.
morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 684
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

Marokonsoturi kirjoitti:
No mikäs olisi Häkkäselle, joka on Prime minister of JUSTICE parempi valinta kuin läpeensä kiero avustaja oikeana kätenä hoitamaan likaiset hommat palkkiota vastaan? Nyt vaan käry kävi jo edellisten pestien ajoilta ja joutui jättämään tehtävänsä.

Nyt kannattaa katsella kenet ottaa tilalle.
Jostain luin että Sipilän hallitus olisi jättänyt eronpyyntönsä 8.3.2019 jonka jälkeen Häkkäsen pesti jatkui toimitusministeriössä 6.6.2019 saakka. Tiedä sitten pitääkö huhu paikkaansa.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oikeusministerin erityisavustajasta rikosepäily

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ex-oikeusministerin entinen erityisavustaja syytteessä törkeän lahjuksen ottamisesta

Syytteet liittyvät erityisavustajan toimintaan Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana alkuvuonna 2015.

Entisen oikeusministerin Antti Häkkäsen (kok.) entistä erityisavustajaa Tapani Mäkistä (kok.) vastaan nostettuja syytteitä käsitellään tänään Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Mäkistä syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Syytteet liittyvät Mäkisen toimintaan Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Lisäksi kaksi tuusulalaista yrittäjää on saanut syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta. Syyttäjä on aiemmin kertonut, että rikosepäilyt liittyvät Vantaan kaupunginhallituksessa käsiteltyihin etuosto-oikeusasioihin. Tapahtumat ajoittuvat alkuvuoteen 2015. Pitkän linjan kokoomuspoliitikko Mäkinen toimi kaupunginhallituksen puheenjohtajana vuosina 2009–2017.

Syytetyt ovat kiistäneet rikosepäilyt. Mäkinen kirjoitti taannoin Facebookissa, että on aina toiminut luottamustehtävissään laillisesti.
– Syytteen nostamisen perusteena on vanhoilta tuttavilta saatu tavanomainen laina, jonka olen maksanut takaisin aikanaan laaditun velkakirjan ehtojen mukaisesti. Laina ei liity millään tavoin asemaani tai tehtäviini Vantaan kaupungin luottamushenkilönä, jossa tehtävässä olen toiminut laillisesti ja johdonmukaisesti. Lainaan ei liity mitään sopimatonta saati rikollista, Mäkinen kirjoitti.

Takana kymmenkunta vuotta kansanedustajana
Tapani Mäkinen nimitettiin kesällä 2017 silloisen oikeusministerin Antti Häkkäsen erityisavustajaksi. Häkkänen oli oikeusministerinä Juha Sipilän (kesk.) johtamassa hallituksessa hallituskauden loppupuoliskolla eli vuosina 2017–2019.

Mäkinen jätti tehtävänsä Häkkäsen erityisavustajana huhtikuussa 2018, kun poliisi oli aloittanut esitutkinnan lahjontaepäilyistä. Hän luopui myös luottamustoimistaan, joita hänellä oli Vantaan kaupungissa. Mäkinen oli viime kuntavaalien jälkeen valittu muun muassa Vantaan kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Mäkinen on myös entinen kokoomuksen kansanedustaja. Hän istui eduskunnassa vuosina 2003–2004 sekä 2007–2015.

Tänään käräjäoikeudessa pidetään valmisteluistunto. Sen tarkoituksena on muun muassa selvittää, mitkä seikat ovat riidattomia eli mistä asioista ei tarvita todistelua. Syytetyt eivät välttämättä saavu itse paikalle valmisteluistuntoon. Jutun pääkäsittely on myöhemmin keväällä.
YLE
25.2.2020 klo 06.16
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Entisen oikeusministerin erityisavustajan toimista lahjussyyte

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

- Tapsa, oliks hyvä lahjus?
- Oli, ihan törkeen.

Jaksa taas kaikkea lukea mutta mikä tää lahjus on ollut määrältään, hyödyltään?
Vastaa Viestiin