Kulttuurialan sisäpiirit

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

”En vain minä, vaan moni muukin on pitänyt kappaletta yhtenä Raulin parhaista sävellyksistä.”
Herää hyvin oikeutettu kysymys, että kuka se kulttuurivaikuttaja oli Suomessa, joka Baddingille sävellyksen varasti. Badding oli huithapeli eikä ole sävelmää koskaan unkariksi kuullutkaan. Onko kellään Baddingin vinyylijulkaisua mistä asia kävisi selville, että kuka sävellyksen on tehnyt. Badding siellä tuskin lukee.

ora
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Su Syys 13, 2015 12:51 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja ora »

Silli: kyseenalaisista suomennoksista olisi kiinnostava kuulla lisää. Näin äkkiseltään tulee mieleen, miten monelta kantilta kielitaitoa voi arvioida. Lähtökielen ymmärrys voi olla erittäin hyvä, vaikka suullinen taito olisikin vajavaista, eikä käännöksen tällöin tarvitse olla huono. Mutta tämän varmaan olet ottanutkin huomioon.

Unkarilaisesta kappaleesta löytyi tällainen versio: http://www.youtube.com/watch?v=q_8tE6X4SBc
Ja Baddingin versio tässä. http://www.youtube.com/watch?v=67XqIxICt0s

Kuihtuu kesäinen maa julkaistiin HS:n jutun mukaan singlenä 1981 ja Ikkunaprinsessa-levyllä 1982. Wikipediassa kerrotaan, että Badding kävi Unkarissa kahdesti, vuosina 1975 ja 1981. Pitäisikö nätisti ajatella, että oli tarttunut tuolla korviin, ja Somerjoelta oli biisin alkuperä Suomeen päästyä unohtunut?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ikkunaprinsessa
Viimeksi muokannut ora, To Marras 08, 2018 7:12 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

Marokonsoturi kirjoitti:
”En vain minä, vaan moni muukin on pitänyt kappaletta yhtenä Raulin parhaista sävellyksistä.”
Herää hyvin oikeutettu kysymys, että kuka se kulttuurivaikuttaja oli Suomessa, joka Baddingille sävellyksen varasti. Badding oli huithapeli eikä ole sävelmää koskaan unkariksi kuullutkaan. Onko kellään Baddingin vinyylijulkaisua mistä asia kävisi selville, että kuka sävellyksen on tehnyt. Badding siellä tuskin lukee.
Hesarin uutisessa, jonka aiemmin ketjuun postasin, lukee näin:
Somerjoen ja tämän naisystävän Pirkko-Liisa Vakkurin sanoittamaksi ja Baddingin säveltämäksi merkitty kappale on alun perin unkarilainen iskelmä.
Sitä ei mainittu, että mihin nuo tiedot on mainittu ja mitä esimerkiksi vinyylin kannessa lukee. Käsittääkseni suomalaisten biisien tiedot myös tallennetaan johonkin Teoston arkistoihin jne.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

A-puoli

Ikkunaprinsessa (Glendora) – 2.35 (säv. Ray Stanley, san. Saukki, sov. Agents)
Kuihtuu kesäinen maa – 3.00 (säv. Rauli Badding Somerjoki, san. Somerjoki/Pirkko-Liisa Vakkuri, sov. Jukka Ollila)
Rakas lurjus (Dear One) – 2.53 (säv. John Finneran, san. Somerjoki, sov. Agents)
Turhaan päivät, turhaan yöt (Wasted Days, Wasted Nights) – 3.23 (säv. Freddie Fender, san. Jussi Raittinen, sov. Agents)
Paras haihtua vaan (You Better Move On) – 2.30 (säv. Arthur Alexander, san. Somerjoki, sov. Agents)
Muista hyviä aikoja – 3.09 (säv. Somerjoki, san. Somerjoki, sov. Ollila)

B-puoli

Kuin runotar hän kulkee (Poetry in Motion) – 2.30 (säv. Paulu Kaufman, san. Somerjoki, sov. Agents)
Omista minut – 2.43 (säv. Somerjoki, san. Pirjo Seppä-Haapasalo/Somerjoki, sov. Esa Pulliainen)
Mä haluan sun – 2.55 (säv. Somerjoki, san. Marketta Saarinen, sov. Pulliainen)
Ensimmäisenä iltana – 2.32 (säv. Harry Bergström, san. Ensio Rislakki, sov. Ollila)
Kukkolaulu – 2.34 (säv. Somerjoki, san. Somerjoki, sov. Kai Pulliainen)
Saanhan viimeisen tanssin (Save the Last Dance for Me) – 2.55 (säv. Doc Pomus, san. Somerjoki, sov. Agents)
Onkohan nuo muutkin Somerjoen nimen alle sävelletyt kappaleet varkauksia?

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

ora kirjoitti:Silli: kyseenalaisista suomennoksista olisi kiinnostava kuulla lisää. Näin äkkiseltään tulee mieleen, miten monelta kantilta kielitaitoa voi arvioida. Lähtökielen ymmärrys voi olla erittäin hyvä, vaikka suullinen taito olisikin vajavaista, eikä käännöksen tällöin tarvitse olla huono. Mutta tämän varmaan olet ottanutkin huomioon.
Kyse on muutamista jo menehtyneistä henkilöistä, jotka ovat kuitenkin omana aikanaan olleet Suomessa ihan tunnettuja ihmisiä. Minulla on heihin sen tyyppisiä henkilökohtaisia yhteyksiä, että sattumalta juttu osui silmiini ja alkoi ihmetyttää, koska minulla oli hieman taustatietoa asiasta ja lisäksi pientä harrastuneisuutta samaan aiheeseen liittyen. En nyt kuitenkaan tässä yhteydessä paljasta, mistä ja keistä on kyse. Yritän ehtiä penkomaan asiaa joskus myöhemmin itse. Siinä tapauksessa ei ehkä olisi niinkään kyse plagiaatista, vaan mahdollisesti vaikka sellaisesta, että tiettyjen henkilöiden asemaa on haluttu pönkittää ja CV:tä kartuttaa ehkä jonkin toisen tavoitteen tähden. Motiivi saattaisi tosin olla jokin ihan muukin.

On kuitenkin hyvä muistaa, että kyllähän näitä haamukirjoittajia on ollut ihan viime päivinäkin. Suomessa muistetaan Tuula Sariola / Ritva Sarkola -tapaus vuosilta 1989–2005. Tunnettu haamukirja oli myös presidentti Kekkosen muistelmateos Vuosisatani, joka myöhemmin paljastui Paavo Haavikon kirjoittamaksi. Itsensä presidentin haamukirja onkin muuten aika superpöyristyttävä juttu! Miksei plagiointia ja haamukirjoittelua esiintyisi myös kääntämisen ja mm. tutkimuksen parissa?

Minusta on aina paikallaan miettiä motiivia ja plagiointiin/haamutaiteiluun osallistuneiden henkilöiden määrää. Joku graduntekijä plagioi välttääkseen muutaman viikon tai korkeintaan muutaman kuukauden työmäärää tai ehkä joskus harvoin jopa osaamattomuutensa takia. Graduaan plagioivat toiminevat yleensä yksin (tiedän kyllä pikkuporukoitakin). Sen sijaan Baddingin tapauksessa epäilen kyseessä olleen useamman ihmisen juoni.

Tämä keskustelu saattaa nyt taas jonkun mielestä suistua raiteiltaan, mutta on hyvä huomioida, että taide-, kulttuuri- ja urheiluelämä ovat aina olleet myös ns. korkeampien tahojen käytössä. Wikipediasta löytyy esimerkiksi aika hyvä pikakatsaus Kylmän sodan aikaiseen kulttuuriin (vain englanniksi), jossa esitellään useita taidemuotoja ja yksittäisiä teoksia, jotka olivat idän tai lännen työkaluja mm. propagandatyössä.

Jo aiemmin tässä ketjussa mainitsin ja linkitin Ylilaudan langan. Siellä juoruttiin, että Cantores Minores -kuoron nyt jo edesmennyt itäsaksalainen kuoronjohtaja Christian Hauschild olisi ollut Stasin palveluksessa. Hauschild johti Cantores Minoresta vuosina 1987-2004. Cantores Minores on siinä mielessä kovin kiinnostava pala suomalaista kulttuuria, että kyseisellä poikakuorolla on eräänlainen ikuinen kausikortti erityisesti valtiollisiin juhlatilaisuuksiin kuten itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus ja myös merkkihenkilöiden hautajaiset. Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelusta istutaan muuten jälleen alle kuukauden päästä. Joulukuun kuudentena päivänä Helsingin tuomiokirkon kirkkosali täytyy ääriään myöten Suomen merkkihenkilöistä, minkä lisäksi hattuhyllyille mahtuu jonkin verran tavallista rahvasta. Olen ollut paikalla katsomassa, kun penkeissä istuu suuri määrä kansanedustajia, ministereitä, puolutus- ja poliisivoimien johdot, suurlähettiläitä, Helsingin kuntapoliitikkoja ja monen muun tahon edustajia. Paikalla kunniavieraina ovat istuva presidentti sekä hänen edeltäjänsä puolisoineen. Siinä tilaisuudessa ainakaan minä en ole voinut välttyä miettimästä, kuinka monta vakoojaa on samanaikaisesti paikalla ja mitä kaikkia tahoja he palvelevat. Voisin kuvitella, että itäblokille se olisi ollut myös jonkinlainen sisäinen voimannäyttö kylmän sodan aikana, jos heillä olisi ollut oma mies jopa maamme itsenäisyyden juhlajumalanpalveluksen edustuskuoroa johtamassa. Itselläni ei ole tarkempaa tietoa Hauschildtin mahdollisista Stasi-kytköksistä, mutta ei se ole mielestäni ollenkaan mahdoton ajatus.

Minusta Suomen kulttuuri- ja urheiluelämän sisäinen korruptio ei voi olla sattumaa eikä se voi johtua pelkästään muutamien yksittäisten ihmisten ahneudesta tai laiskuudesta. Toki monesti suurimpana motivaationa yksittäisille saastaisille teoille on oma tai lähipiirin lyhyen tähtäimen hyöty. Näin uskon olleen mm. ketjun aloittaneessa Toivos-Larivaara-tapauksessa. Laajemmassa mittakaavassa uskon taustalla olleen ja ehkä edelleen olevan hyvinkin mielenkiintoisia asioita poliittisista suhmuroinneista ties mihin.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Jaakko Terävä
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 1:16 am
Paikkakunta: Vantaa

Re: Oulun kaupunginteatteri: epäily lukuisista väärinkäytöks

Viesti Kirjoittaja Jaakko Terävä »

Silli kirjoitti:Ylilaudalla juoruttiin alkusyksyllä Suomen näyttelijäsuvuista ja jos jotakuta kiinnostaa, niin kannattaisi itsekäydä lukemassa tätä Ylilaudan lankaa: https://ylilauta.org/sekalainen/86394612#no86397244
Siellä on näyttelijäsukujen nimiä ja lisätietoa aika paljonkin, vaikka tietenkin ne kai perustuvat lähinnä juoruihin. Tällaiseen uutiseenkin siellä kuitenkin viitattiin:
Näiden tunnettujen näyttelijöiden lapset pääsivät Teatterikorkeakouluun

He ovat näyttelijöitä jo toisessa, jopa kolmannessa polvessa.

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnan tulokset tulivat tänään. Näyttelijäntaiteen koulutusohjelmaan valittiin näyttelijä Teijo Elorannan tytär Tuulia Eloranta. Samaan koulutusohjelmaan valittiin myös Eero Ahon ja Tiina Lymin tytär Ella Lymi. Sisään pääsi myös Eija Vilppaan ja Ville Virtasen poika Daniel Virtanen. Raakel Lignellin ja Nicke Lignellin tytär Greta Lignell pääsi puolestaan ruotsinkieliseen näyttelijätaiteen koulutusohjelmaan.

Näyttelijäntaiteen koulutusohjelmaan valittiin 12 opiskelijaa:

Ola Blick , Tuulia Eloranta , Roderick Kabanga, Eeva Kaihola, Ella Lymi, Eeva Mäkinen, Carlos Orjuela, Jasir Osman, Tuuli Paju, Denisa Snyder, Milla Tissari ja Daniel Virtanen.

Mikko Juuti / IS
6.6.2018 klo 16:11
https://www.is.fi/viihde/art-2000005708940.html
Teijo Eloranta oli kauan naimisissa Mari Rantasilan kanssa. Käsittääkseni Tuulia Elorannan äiti on nimenomaan Mari Rantasila. Joten "tuplaten" tämä tietty asia. Mutta nämä esille otetut seikat ovat kyllä toisinaan siinä mielessä kimurantteja, että monella näyttelijän lapsella on luontevasti ikään kuin geneettistä ja ympäristöllistä osaamista. Ajatelkaapa vaikka myös sitä, että kuinka monen jääkiekon A-maajoukkuemiehen poika on jääkiekon A-maajoukkuemies. Varsin usein kyllä aivan aiheellisesti.
Elämässä on mielenkiintoisia asioita enemmän kuin mitä on aikaa niihin perehtymiseen

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri: epäily lukuisista väärinkäytöks

Viesti Kirjoittaja Silli »

Jaakko Terävä kirjoitti:Mutta nämä esille otetut seikat ovat kyllä toisinaan siinä mielessä kimurantteja, että monella näyttelijän lapsella on luontevasti ikään kuin geneettistä ja ympäristöllistä osaamista. Ajatelkaapa vaikka myös sitä, että kuinka monen jääkiekon A-maajoukkuemiehen poika on jääkiekon A-maajoukkuemies. Varsin usein kyllä aivan aiheellisesti.
Tärkeä näkökulma, jonka arvasin tulevan ennemmin tai myöhemmin esiin. Vastasin tähän jo itse asiassa kahdesti, mutta kummallakin kerralla viesti katosi bittiavaruuteen. Joten kolmas yritys ja vihdoin tekstinkäsittelyohjelman avulla.

Olen itsekin ollut tekemisissä A-maajoukkuepelaajien kanssa ja ihan mukavia tyyppejähän he ovat sen lisäksi, että osaavat pelata. Tunnen myös henkilökohtaisesti Suomea kansainvälisesti edustaneita urheilijoita, jotka ovat siviilielämässään sotkeutuneet mm. huumehommiin. Viime aikoina mediassa on esitetty epäilyjä jääkiekkoilija Jori Lehterää kohtaan ja aikoinaan Jere Karalahti oli otsikoissa omien huumejuttujensa vuoksi. Täytyy heti todeta, etten tunne kumpaakaan heistä. Yleisellä tasolla olisi hyvä miettiä, onko joku elämässään esim. taloudellisin tai urheilullisin kriteerein menestynyt ihminen vähämmän syyllinen kuin joku tuntematon elämämkolulainen, jos heidät tuomitaan tismalleen samanlaisesta ja samantasoisesta rikoksesta. Monesti julkimoita puolustellaan ja silitellään myötäkarvaan, kun taas tuntemattomat lynkataan joukolla. Minua suorastaan kuvottaa, kun julkkisrikollisia hehkutetaan mm. keltaisessa roskamediassa.

Toinen näkökulma näihin ”lätkätähtiin” sun muihin teatteriprinsessoihin tuli jo ylempänä olevassa tekstissä, jonka Ylilaudalta lainasin. Eli niin minä kuin muutkin minfolaiset tietävät ja hoksaavat ihan yleisen elämänkokemuksensa perusteella, että urheilijavanhempien lapset viettävät lapsesta asti todennäköisemmin aikaansa liikuntapaikoissa, teatteriammattilaisten lapset kulisseissa ja näytännöissä, muusikkojen lapset soittotunneilla ja konserteissa jne. On luonnollista, että heistä osa innostuu ko. ammateista syvemmin ja hakeutuu alalle. Sekin on luonnollista, että suurin osa Suomen maanviljelijöistä on itse kasvanut maatilalla. Ylilaudan kirjoittaja kertoi kuitenkin likaisista manetelmistä kuten urheiluvälineiden sabotaaseista ja varkauksista, huonommin onnistuvista suksihuolloista, epäreiluista harjoitusaikojen jakamisesta, puolueellisista tuomaroinneista ja joukkuevalinnoista jne. Olen itse nähnyt, että tällaista toimintaa todellakin tapahtuu. Koska elämme länsimaisessa demokratiassa ja vieläpä maassa, jossa korruption pitäisi olla maailman vähäisintä, pitäisi kaikilla olla suurinpiirtein tasaveroiset mahdollisuudet edetä harrastuksissaan ja ammateissaan. Lähtökohdat eivät ole koskaan täysin tasaveroiset, koska joillain maanviljelyksestä haaveilevilla on se tila siinä kotipihassa koko lapsuuden ajan ja joku NHL-urasta haaveileva opetetaan taitavaksi luistelijaksi perheenjäsenen toimesta jo taaperoiässä. Toki myös lahjakkuuksissa ja tarvittavissa luonteenpiirteissä on eroja. Se ei kuitenkaan ole enää millään tavalla reilua peliä, että lapsia, nuoria ja esim. Toivos-Larivaaran tapauksessa aikuisia kohdellaan eriarvoisesti tai jopa tieten tahtoen suositaan tai sabotoidaan.

Omista muistoistani voin kaivaa esimerkiksi sellaisen tapauksen, että tietty porukka käytti ilmaiseksi kunnan omistamia liikuntatiloja viikonloppujen sekä lomien aikana. Tämä oli mahdollista, koska porukkaan kuuluvien vanhemmilla oli työnsä puolesta avaimet kyseisiin tiloihin. Porukka ei kauheasti toimintaansa salaillutkaan ja kun joku asiaa ihmetteli, niin he vain totesivat, että heillä on lupa. Lupa heillä varmasti olikin, mutta oliko luvan antajalla lupa antaa lupa. Kyseinen työavaimensa lastensa käyttöön antanut henkilö toki istui kunnanvaltuustossa ja usein -hallituksessakin, mutta löisin hattuni syömisestä vetoa, että mitään virallista lupaa hänellä ei ollut antaa kyseisiä liikuntatiloja lastensa ja näiden kavereiden hämäräkäyttöön. Samalla seudulla paljastui myös sellainen tapaus, että kunnan omistamaa järvenrantakiinteistöä (eräänlainen pieni leirikeskus) oli eräs kunnan työntekijä käyttänyt vuosikausien ajan kesälomansa verran oman perheensä kanssa. Hän oli toiminut ihan omin luvin ja väärentänyt varauskalenteriin ns. haamutoimintaa kyseiseen leirikeskukseen tuoksi ajaksi. Hän kyllä lopulta jäi hassun sattuman kautta kiinni ja sai työnantajaltaan huomautuksen sekä joutui lopettamaan toimintansa. Hän sai kuitenkin pitää työpaikkansa eikä joutunut minkäänlaisiin korvauksiin. Suomessa on huomattavan paljon porukkaa, jotka ovat sitä mieltä, että heidän kuuluu saada enemmän ja parempaa kuin muiden. He eivät häpeä, he eivät koe tehneensä väärin, he eivät korvaa mitään ellei vähintään oikeus määrää, eivätkä he missään nimessä pyydä anteeksi.

Suomen puolustusvoimissa muuten oli juuri tämä merivoimien uuden komentajan nimitys. Siinäkin puljussa on näköjään tutkittavana läheisten suosimisepäilyjä. Perin epämiellyttävää! Tokikaan ei pidä tuomita ennen kuin tapaus on riittävästi selvitetty, mutta on hienoa, että puolustusvoimissa edes tutkitaan näitä tapauksia. Vai pitäisikö olla niin, että puolustusvoimien tärkeimpiä paikkoja täytettäessä sukunimellä olisi enemmän merkitystä kuin pätevyydellä ja muilla ominaisuuksilla?
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

Silli kirjoitti:Elokuvasäätiön liepeillä on kuohunut muulloinkin. Esimerkiksi Miekkailija-elokuvan tiimoilla kiehui ja kuohui. Miekkailijan käsikirjoitti Anna Heinämaa, joka sattumalta muuten on Irina Krohnin lapsuudenystävä. Kavereiden sukset menivät ilmeisesti kuitenkin ristiin, sillä Heinämaa syytteli lehdistössä Elokuvasäätiön tukia mm. piilotetuiksi yritystuiksi, joita jaetaan hyvinkin oudoilla perusteilla. Todettakoon että suomalaisen elokuvan budjetti on keskimäärin 1,5 miljoonaa euroa. Siinä olisikin hyvä työmaa joillekuille, jotka haluaisivat penkoa, miten paljon noitakin valtion budjetista peräisin olevia rahoja jaellaan kavereille ja sukulaisille.
Elokuvasäätiön tukirahoista olikin näköjään jo artikkeli tältä vuodelta. Kiitos Ilta-Sanomat!
Suomen elokuvasäätiö käsitteli helmikuun päätöskokouksessaan yhteensä 163 tukihakemusta. Tukea haettiin 20,5 miljoonan euron edestä. Myönteisen tukipäätöksen sai 84 hakemusta eli noin 52 prosenttia. Tukea jaettiin yhteensä 10 733 850 euroa.

Lähde: https://www.is.fi/viihde/art-2000005585744.html
Tukea saivat mm. Juice Leskisestä ja Kari Tapiosta kertovat kotimaiset elokuvat. Kumpikin edesmennyt hahmo kuuluu eittämättä suomalaiseen kulttuurihistoriaan, mutta samalla he molemmat kuuluivat myös salaseuraan, joka ei enää ole kovinkaan salainen. Käsitykseni mukaan myös esimerkiksi Elokuvasäätiön rouvat Irina Krohn ja Niina Otva-Lampi kuuluvat samaan porukkaan, joten sikäli he ovat jälleen kerran jakaneet rahoja omilleen - kuten tapana on. Kyseisestä salaliitosta voi lukea enemmän vaikka täältä, jos ei vielä ole sattunut siihen törmäämään: https://ylilauta.org/sekalainen/86394612#no86397244

Juice Leskisestä elokuvaa tekevä Teppo Airaksinen on muuten myös :shock: :shock: :shock: ollut käsikirjoittamassa/ohjaamassa tässä ketjussa jo aiemmin mainittua Uusi päivä -sarjaa. Jännä sattuma taas. Onko liikaa vaadittu, että Juice-leffa tarjoaisi ymmärrystä siihen, miksi Juicen biiseissä (mm. Mussoliini, Perusdiini ja Osapäivänatsi) käytettiin natsiromanttisia sanoituksia? Minusta yhteisestä pussista rahoitettavien elokuvien tulisi tarjota ymmärrystä yhteiseen kulttuurihistoriaamme, eikä vain tarjota hassunhauskoja muisteloita Juice-musiikin faneille. Kyseisten biisien julkaisemisen aikaan miljoonien juutalaisten joukkomurhasta oli kulunut vasta muutama vuosikymmen.
Mussoliini, Perusdiini / Ajan henki (1981)

Kun eilen mentiin leiriin Birkenaun (Über alles!)
Bailaamaan Aatu ja minä ja Eva Braun (Bella Donna!)
Ja Rommel, Göring, Goebbels -
Ne Rockabilly Rebbels!
Me riemuittiin ja nyt me ollaan down!


san. Juice Leskinen
Osapäivänatsi / Keskitysleirin ruokavalio (1976)

Kun isi tulee kotiin, ovat lapset tohkeissaan.
Isi herkkujansa neuvoo lapsille.
Kas juutalaisella on parhaat palat pohkeissaan
mutta kaiken parasta on nekrun "se".
Hän on osapäivänatsi, osapäiväfatsi,
osapäivärasisti, osapäiväfasisti.


san. Juice Leskinen
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Toivosen ja Larivaaran kakara kuulemma musisoi Oulun teatterin bändissä. Oulusta loppunut ilmeisesti soittajat, vaikka tarjolla mahdollisesti kovan luokan muusikkoja? Ei ole taidettu vaan antaa avoimessa haussa muille mahista?

Tää jannu, Aarne, ei edes asu Oulussa vaan Porvoossa, joten hintaakin tulee verrattuna avojalkaseen oululaiseen ja kai noita kannunpaukuttajia parempiakin löytyis...
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

Pitäisiköhän lähteä ihan tutustumismatkalle Ouluun, kun siellä tapahtuu niin merkillisen paljon kaikenlaista kummallista nykyään. Toki olen kaupungissa useamman kerran käynytkin, mutta jospa täytyisi jalkautua paikallisten sekaan, jotta pääsisi kunnolla aistimaan Oulun nykyistä atmosfääriä.
Oulu salasi kaupungin­teatterinsa epäselvyyksiin liittyviä muistioita lainvastaisesti – KHO määräsi asiakirjat julkisiksi

KHO linjasi vuosikirjapäätöksessään, että kunnan omistajaohjaus on julkisuuslain alaista viranomaistoimintaa.

OULUN KAUPUNGIN päätös salata omistamansa kaupunginteatterin epäselvyyksiin liittyviä muistioita oli julkisuuslain vastaista. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on vuosikirjapäätöksellään katsonut, että kaupungin hallussa olleet asiakirjat olivat julkisuuslain piirissä, vaikka ne liittyivät kunnan tytäryhtiön asioihin.

KHO:n vuosikirjapäätöksessä linjataan kuntien omistajaohjaustoimintaan liittyvien tietojen julkisuutta.

Päätös on merkittävä, sillä viime vuosina kunnat ovat lisääntyvässä määrin yhtiöittäneet toimintojaan. Tämä on merkinnyt julkisuuden kaventumista. Julkisuuslaki koskee kunnan tai valtion omistamaa yhtiötä vain, jos se käyttää julkista valtaa.

Oulun kaupunki omistaa Oulun kaupunginteatterin kokonaan.

OULUN TAPAUKSESSA toimittaja pyysi kaupungilta muistioita, jotka liittyivät kaupunginteatterin hankinta­epäselvyyksiin. Teatteri oli ostanut taiteellisen johtajansa omistamilta ja hallinnoimilta yhtiöiltä palveluita, ja myös palkkaa oli kulkenut tätä kautta, toimittaja kertoi.

Kaupunginjohtaja kieltäytyi luovuttamasta asiasta laadittuja muistioita. Hänen mukaansa teatterilta oli pyydetty muun muassa selvitystä siitä, noudattaako yhtiö toiminnassaan omistajan edellyttämiä hyvän hallinto- ja johtamistavan periaatteita.

Kielteisen päätöksen mukaan muistiot oli tehty viranomaisen sisäistä työskentelyä varten, eivätkä ne liittyneet kaupungin tehtävään viranomaisena. Tämän takia julkisuuslakia ei sovelleta muistioihin.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus kumosi päätöksen, ja nyt KHO päätyi samaan lopputulokseen.

KHO KATSOI, että omistussuhteistaan huolimatta kaupunginteatteri ei ole julkisuuslaissa tarkoitettu taho, koska se ei käytä julkista valtaa.

Asiakirjoja ei kuitenkaan pyydetty teatterilta, vaan Oulun kaupungilta. KHO tyrmäsi Oulun väitteen siitä, ettei sen omistajaohjaus olisi viranomaistoimintaa.

”Kunta toimii viranomaisen ominaisuudessa siinäkin yhteydessä kun se harjoittaa omistajaohjaustoimintaa ja ryhtyy tähän liittyen sisäiseen tarkastustoimintaan”, KHO painotti.

”Näin ollen asiakirjapyynnön kohteena olevat muistiot kuuluvat lähtökohtaisesti julkisuuslain soveltamisalan piiriin, vaikka ne sisältävätkin muun ohessa Oulun kaupunginteatteri oy:tä koskevia tietoja.”

KHO tutki muistiot ja totesi, ettei niihin sisälly mitään salaista. Asiakirjat ovat siis julkisia, ja ne on luovutettava niitä pyytäneelle toimittajalle.

Susanna Reinboth / HS
10.12.2018 klo 11:55
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005927546.html
Tähän tekee mieli siteerata myös Turun Sanomien ex-päätoimittajaa Aimo Massista (sd.), joka myös jonkun demarilehden päätoimittajana on aikoinaan toiminut. Massisen kirjoitus tuli vastaan Stasin kanssa sekoilleen ex-kansanedustaja Pentti Tiusas -vainaan historiaa tutkiessani. Toisaalta myös aiemmin ketjussa mainittu kapellimestari Susanna Mälkki ja KGB:n kanssa kaveerannut isänsä Pentti "Morjak" Mälkki tulevat mieleen näissä suomalaisen kulttuurielämän ja vieraan vallan vakoilijoiden yhteyksistä. Rehellisesti sanoen minulle tulee vastaavia tapauksia Suomen kulttuurielämän (mm. teatteri, klassinen musiikki, tanssi, kuvataide, viihdemusiikki, ooppera, elokuvat, kirjallisuus) saralta mieleen paljon runsaamminkin, mutta kaikkia en vielä täällä minfossa paljasta.
"Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin KGB:n lonkerot suomalaiseen politiikkaan, kulttuuriin ja talouselämään ovatkin olleet Stasia paljon laajemmat. Jokaisella merkittävällä vaikuttajalla oli 1970- ja vielä 1980-luvullakin oma kotiryssänsä."

- Aimo Massinen -
Lähde: https://www.ts.fi/mielipiteet/paakirjoi ... ui+tilille
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

On Anoi Kaa: Suuri kiitos postaamastasi bändiasiasta. Tällaiset "pikkutiedotkin" tuovat lisävaloa kokonaisuuteen.
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

Nyyti
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: To Syys 18, 2014 6:50 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Nyyti »

Olen hurjassa nuoruudessani hakenut muutamia kertoja Teatterikorkeakouluun (en näyttelijäksi) ja kerrankin sisään pääsi erään tunnetun näyttelijän tytär, kun taas itse putosin valintakokeiden viimeisessä vaiheessa. Minulle tuli vaikutelma, etten päässyt nimenomaan siksi sisään, etten vastannut raadin näkemystä teatterialan tyypistä. Varmaan muitakin syitä oli, mutta tämä oli aivan varmasti niistä yksi. Taustalla on merkitystä, mikä tulee esiin omalla kohdallanikin. Minun EI pitänyt KOSKAAN päätyä samalle (akateemiselle) alalle kuin vanhempani, mutta niin vain kuitenkin lopulta kävi.

Silli
Axel Foley
Viestit: 2179
Liittynyt: La Elo 25, 2018 12:28 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Silli »

Kuningas Nalin tarina (engl. The Legend of King Nal)

Tästä oudosta elokuvahankkeesta riittäisi uskoakseni vieläkin uutta pengottavaa ja kirjoitettavaa esimerkiksi jollekin tutkivasta journalismista kiinnostuneelle toimittajalle. Aikanaan Suomen kalleimmaksi elokuvaproduktioksi kuvattu Kuningas Nalin tarina ei käsittääkseni koskaan valmistunut. Sen tuottaja – vasta kuusikymppisenä elokuvauralle siirtynyt – Pekka Edvard Pirttiniemi tuomittiin kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen lokakuussa 2018 osana laajaa taideväärennösvyyhtiä. Pirttiniemi oli ennen elokuvien pariin siirtymistä toiminut mm. auto- ja taidekauppiaana. Hän oli käyttänyt taideväärennöksiä myös elokuvarahoituksen luottojärjestelyissä vakuutena. Kuningas Nalin Tarina -animaatioelokuvan budjetti oli hulppeasti 11,5 miljoonaa euroa. Sen tuotannosta vastaa helsinkiläinen animaatiostudio Osmo Production Oy ja ohjaajana toimii liettualainen Arturas Pozdniakovas. Pikaisen nettistalkkauksen perusteella tämä Pozdniakovas toimii edelleen Osmo Production Oy:ssä ohjaajana ja vaikuttaa Helsingin seudulla. Osmo Production Oy:n nettisivutkin ovat edelleen pystyssä: http://www.osmoproduction.fi/wp/

Suomen Elokuvasäätiö myönsi elokuvalle tukea 800 000 euroa, joka on enimmäistuki. Elokuussa 2014 säätiö ilmoitti perivänsä tuesta takaisin 610 000 euroa, sillä hanke ei ollut edistynyt aikataulussaan. Toukokuussa 2015 eläkeyhtiö Etera ilmoitti hakevansa tuotantoyhtiö Osmo Production Oy:tä konkurssiin maksamattomien 130 000 euron eläkemaksujen takia.

Kyseinen tuotantoyhtiö löytyy edelleen ainakin Finderistä. Vastuuhenkilönä toimii edelleen Pekka Edvard Pirttiniemi yhden liikekumppanin kera. Osmo Production Oy:n osoitteeksi on merkitty Sahaajankatu 31 (Hki), missä toimii myös kaksi muuta yritystä, joiden taustalla on samat miehet.

Mahdammeko joskus saada tämän Kuningas Nalin tarinan nähtäväksemme?
Onko Suomen Elokuvasäätiö saanut perittyä tukensa takaisin?
Menikö Osmo Production Oy konkurssiin vai ei?
Vieläkö kyseistä animaatioelokuvaa tehdään?
Kuka on tämä liettualainen ohjaaja Arturas Pozdniakovas?
Pirttiniemi on väittänyt, että animaatioelokuvaa on Liettuassa, Serbiassa ja Intian Chennaissa ollut tekemässä kymmeniä – jopa 150 – työntekijää. Onko näissä väitteissä mitään perää?
Liittyykö tähän elokuvahankkeeseen käänteitä, joista olemme vielä tietämättömiä?
Kauden kalasuositus: Jalostajan Saaristosilli & Sipulisilli

L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3070
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä

Inanna
Rico Tubbs
Viestit: 1242
Liittynyt: Ma Heinä 24, 2017 5:38 pm

Re: Oulun kaupunginteatteri ja muut näyttelijöiden sisäpiiri

Viesti Kirjoittaja Inanna »

Se onkin aivan erityinen hermeettinen piiri, joka voi teatterikorkeaan päästä. Näyttelijän töitä maasta saada jne.

Muutenkin mielenkiintoinen, koska muualla maailmassa missään tieteen tai taiteenlajissa tällaista suoraan alempaan sukupolveen ja siitä eteenpäin laskeutuvaa lahjakkuutta ei ole näin esiintynyt. Puhumattakaan, että sukulaiset ja tuttavat olisivat myötävaikutuksella muuttuneet arvokkaammiksi ja taiteellisemmiksi myös.

On tämä tosiaan aivan meidän oma kansallinen ihmeemme miten harvinaisia muutamia sukuja ( täydellä taiteellisuudella kyllästettyjä) meillä onkaan !

Nyt vain ihmettelen miksi sinne vaikkapa hammaslääketieteelliseen ikinä otetaan ketään muita kuin hammaslääkäreiden tai hätätapauksessa hammasteknikon lapsia ? Jos isä on porannut hampaita 20 vuotta niin eikö se taito periydy tai vaikutukset ainakin ?

Vastaa Viestiin