Sivu 1/1

USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 7:25 pm
Kirjoittaja sikakoira
https://yle.fi/uutiset/3-10692326?origin=rss
USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta pakotteilla, jos sen sotilaiden tekemiä mahdollisia sotarikoksia aletaan tutkia
Yhdysvaltain ulkoministerin mukaan Kansainvälisen rikostuomioistuimen toiminta uhkaa sen kansallisia etuja
Yhdysvallat uhkaa Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) työntekijöitä pakotteilla, jos tuomistuin alkaa tutkia Yhdysvaltain sotilaiden Afganistanissa mahdollisesti tekemiä sotarikoksia.

Asiasta kertoi USA:n ulkoministeri Mike Pompeo.

Hänen mukaansa ICC:n tuomareilta ja syyttäjiltä estetään pääsy Yhdysvaltoihin ja heidän Yhdysvalloissa olevat varansa jäädytetään. Heitä vastaan voidaan myös nostaa syytteitä.

Kansainvälisen rikostuomioistuin tutkii mahdollisia sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan tilanteissa, joissa valtio itse ei siihen kykene tai sitä halua.

Yhdysvallat, kuten myös esimerkiksi Kiina ja Venäjä, ei ole ICC:n jäsen. Yhdysvallat pitää oikeusistuinta puolueellisena. Yhdysvaltain linja on, että jos sen sotilaat syyllistyvät sotarikoksiin, asia käsitellään Yhdysvaltain omissa rikos- ja sotilastuomioistuimissa.

– Olemme päättäneet puolustaa Yhdysvaltain ja sen kumppanien sotilas- ja siviilihenkilöstöä, ettei heidän tarvitsisi tuntea pelkoa, että heidät tuomittaisiin epäoikeudenmukaisin perustein työstä, jota he tekevät puolustaakseen hienoa kansakuntaamme, Pompeo muotoili.

Mitä Afganistanissa on tapahtunut?
ICC:n syyttäjä pyysi viime vuonna lupaa aloittaa tutkinta Afganistanin konfliktin aikana, eli toukokuusta 2003 lähtien mahdollisesti tapahtuneista sotarikoksista.

Tutkinta olisi kohdistunut muihinkin konfliktin osapuoliin; Afganistanin hallituksen joukkoihin, Taliban-järjestöön, Haqqani-ryhmittymään sekä Yhdysvaltain joukkoihin. ICC olisi tutkinut myös CIA:n mahdollisia salaisia vankiloita, joita maassa on epäilty olleen.

Yhdysvallat torjuu tutkinnan jyrkin sanoin. Pompeon mukaan pakotteita asetetaan myös, jos ICC alkaa tutkia Yhdysvaltain kumppanimaiden, kuten Israelin tekoja ilman näiden suostumusta.

Kansainvälinen rikostuomioistuin on kommentoinut Yhdysvaltain ilmoitusta sanoen, että oikeuslaitoksen toiminta jatkuu horjumatta.

Ihmisoikeusjärjestöt ovat tyrmistyneitä Yhdysvaltain kannasta. Human Rights Watch -järjestön mukaan kyseessä on " roistomainen yritys rankaista rikostutkijoita".

– ICC:n työntekijöiden rankaiseminen lähettää kiduttajille ja murhaajille selvän viestin: voitte vapaasti jatkaa rikoksianne, niitä ei tutkita, jyrähti HRW:n johtaja

Re: USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 10:54 pm
Kirjoittaja devil_doll
Ei niin, etteikö jenkkienkin tekosissa liene tutkittavaa, mutta melko mielenkiintoista, että tämä tutkintainto sattuu Trumpin aikaan. Varsinkin, kun Trump on lopettanut sellaisia konflikteihin sekaantumisia, jotka Obama, Bushit ja Clinton aloittivat.

Re: USA uhkaa kansainvälistä oikeusistuinta

Lähetetty: Pe Maalis 15, 2019 11:45 pm
Kirjoittaja sikakoira
Mielenkiintoista tosiaan.Israelhan se nyt parasta aikaa on tapetilla joutua tuonne tuomioistuimeen
ja vaalit ovat alla joten itse päättelisin tämän avautumisen liittyvän siihen.
Yhdysvallat torjuu tutkinnan jyrkin sanoin. Pompeon mukaan pakotteita asetetaan myös, jos ICC alkaa tutkia Yhdysvaltain kumppanimaiden, kuten Israelin tekoja ilman näiden suostumusta.
Aika vänkää kiristämistä ja mielenkiintoista seurata tehoavatko pakotteilla pelottelut kansainväliseen oikeuteen :lol: