Obelux CR9 ja lapsille tehdyt tutkimukset

[Nicht schuldig]

https://michaelbohnert.files.wordpress. ... tation.pdf

Unter dem Schlagwort „UV-Photographie“ werden häufig zwei unterschiedliche photographische Verfahren miteinander vermengt. Bei der UV-Photographie im eigentlichen Sinne erfolgen sowohl Beleuchtung als auch Abbildung des Motivs im Bereich der ultravioletten Strahlung, meistens im (langwelligen) UVA-Bereich zwischen 315-400 nm. Im Gegensatz dazu wird bei der UV-Fluoreszenz-Photographie zwar mit ultravioletter Strahlung belichtet, die Abbildung findet jedoch im sichtbaren Wellenlängenbereich oberhalb von 400 nm statt [68].

UV-valokuvauksella tarkoitetaan usein kahta erilaista valokuvausmenetelmää. UV-valokuvaus tarkoittaa sen todellisessa mielessä sitä, että sekä valaistus että motiivi ovat ultravalon alueella, useimmiten pitkän aallon alueella 315-400 nm. Sen sijaan vastakohtana tähän on UV-fluorisointi valokuvaus käyttäen UV-valo sädettä, mutta kuvattava kohde on näkyvissä olevassa valossa yläpuolella 400 nm.

On siis hyvin todennäköistä, että ALS eli vaihtoehtoisten valonlähteiden käyttö käsittää alueen yli 400 nm, jossa täytyy siis olla sekä UV-valoa että infrapunaa. Kuitenkin puhutaan UV-valosta.

Väitöksen lopputulos on melko ”nuechtern” eli voisi kääntää sanalla ”vaatimaton.”
Durch den Einsatz spektrophotometrischer Verfahren kann eine Altersschätzung von Hämatomen bei Lebenden gelingen; bis zur forensischen Verwertbarkeit der Methode sind jedoch noch umfangreiche Datenerhebungen und eine Vereinfachung der Auswerteverfahren notwendig.

”Spekrokuvaamisen avulla voidaan onnistua määrittämään mustelmien ikä elävillä ihmisillä. Kuitenkin menetelmän rikosoikeudelliseen käytettävyyteen tarvitaan laajoja tutkimuksia...”

Luotin aika voimakkaasti tähän Bohnertin väitöskirjaan, tosin se on nyt 17 vuotta vanha. Väitös on vuodelta 2010. Ajatus hiipii mieleeni, huijasiko UV-valo minuakin? Uskoin melko vakaasti siihen, että mustelma voitaisiin erottaa helposti UV-valolla. Mieleeni ei kuitenkaan tullut se, että väitöksessä sivulla 9 oleva upea kuva kuolleen henkilön silmän alueella olevasta jo näkymättömiin joutuneesta mustelmasta kielii siitä, että henkilöllä on täytynyt olla siis myös muita pahoinpitelyjälkiä mahdollisesti tuoreempana. Muussa tapauksessa tätä tutkimusta ei olisi osattu edes tehdä tällä henkilöllä. Mistä muuten voisi tietää, että joku on todennäköisesti pahoinpidellyt henkilöä siten, että hänellä on laaja mustelma, joka peittää käytännössä koko silmän alueen? Kunnon nyrkinisku.

Minua hämäsi myöskin tietämys siitä, että Berliinin Chariteessä oli otettu käyttöön tällainen liikkuva ambulantti eli auto, jossa on valokuvausvälineet ja siellä voidaan kotiväkivaltaa ehkäistäessä ottaa valokuvia, myös UV-valokuvia vammoista. Jos pahoinpitely tapahtuu uudestaan, on silloin todistusaineistoa mahdollista oikeudenkäyntiä varten koossa tai ylipäätään se, että pahoinpitelyn jäljet jäävät kirjoihin ja kansiin on hyvä asia. Ne eivät siis katoa ja ihminen voi ehkä myöhemmässä vaiheessa ymmärtää, että kotiväkivalta voi olla myös hyvin vaarallista joissain tilanteissa.

Ymmärrän ajatusta siitä, että olisi erittäin hienoa, jos erityisesti lapsista saataisiin vastaavia kuvia, jolloin voitaisiin päästä heti perille esim. pahoinpitelevistä vanhemmista. Tiedetään, että mustelmat ovat usein se ensimmäinen merkki lapsen kaltoinkohtelusta, sitten voikin seurata pahemmassa tapauksessa jotain muuta. Toisaalta ajatus voi olla myös liian idealistinen. UV-valo tunnetaan esim. jo 70-luvulta ja vastaavia ajatuksia on esitetty ennenkin. Jotain outoa on siinä ajatuksessa, että tämä kuvaustekniikka näyttää aivan viime aikoina levinneen paljon laajemmalle kuin olisin osannut edes ajatella.

Minna Joki-Erkkilän kuvaaminen yksinäiseksi taikamummuksi lamppunsa kanssa saattaa olla hieman hämäävää. Ei hän ole lähimainkaan yksin näiden ajatustensa kanssa. Hän vain vei ajatuksen pirullisen pitkälle.

Se, mikä tässä on oikeasti ongelmallista, liittyy paljon suurempaan ilmiöön. Maailmaan on tunkeutunut ajatus globalisaatiosta, jonka täytyisi ratkaista kaikki maailman pulmat. Jos vain kaikki tekisivät sitä jotain samaa, se jotain muuttuu sitten todeksi. Tällainen maailmoja syleilevä ajatus voi helposti johtaa siihen, että kukaan ei ole vastuussa mistään. Vain yksilö kantaa muiden tekemien päätösten seuraamukset. Eikö kaikkien siis ihan kaikkien kuuluisikaan saada oikeutta?

Toisaalta toinen ääripää haluaa yrittää tehdä kaiken itse. Sille ei kelpaa mikään muu kuin itse omin voimin todistettu asia. Liian kotikutoinen ajatus voi johtaa äärimmäiseen lukkiutumiseen ja faktiutumiseen yhteen totuuteen, se korostaa liikaa yhtä yksilöä ja hänen tarpeitaan.

Mielestäni kumpikaan ajatussuunta ei takaa sitä kaivattua tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Todellisuudessa kuitenkin myös siinä vaihtoehdossa, joka on useimmiten vallalla, yhdistelmä maailmoja syleilevästä globaalista ajattelusta versus kotitekoinen yksilöön keskittyvä ajatusmalli, usein yksityinen ihminen on heikommassa asemassa kuin voisi edes arvata.

On erittäin mielenkiintoista, että UV-valolle ja sen käytölle diagnoosin tekemisessä, ei ole löytynyt todellisuudessa vastuuhenkilöä. Ilmiö näyttää olevan kansainvälinen. Kukaan ei ole vastuussa menetelmän käytöstä, jota ei ole testattu, jonka tulokset ovat epäselviä ja jonka tutkimusmenetelmä ei ole selvillä edes itsensä tutkimuksen suorittajalle.

[Pieni liekki]

On erittäin mielenkiintoista, että UV-valolle ja sen käytölle diagnoosin tekemisessä, ei ole löytynyt todellisuudessa vastuuhenkilöä. Ilmiö näyttää olevan kansainvälinen. Kukaan ei ole vastuussa menetelmän käytöstä, jota ei ole testattu, jonka tulokset ovat epäselviä ja jonka tutkimusmenetelmä ei ole selvillä edes itsensä tutkimuksen suorittajalle.

Olet kiteyttänyt minusta hienosti tuossa edellä sen ongelman, jonka äärelle mm. Anneli lapsineen on joutunut.

Obelux CR9 -laite on valmistajansa mukaan alun perin poliisille rikostutkintaan kehitetty apuväline. Laitteen kehitystyötä on tehty yhteistyössä poliisin kanssa heidän toiveidensa mukaisesti.

Kuka on vastuussa, kun jonkin laitteen alkuperäistä käyttötarkoitusta halutaan laajentaa ja laitetta aletaan käyttää apuvälineenä elävillä ihmisillä tapahtuviin tutkimuksiin? Kenen luvalla laitteen käyttökelpoisuutta mm. lasten kaltoinkohteluepäilyjen tutkimuksissa on testattu? Miten laitteen käyttöön pätevöidytään? Miten pätevöidytään tulkitsemaan laitteella ihmisistä otettuja kuvia? Kuka vastaa laitteen käyttöohjeiden päivittämisestä, laitteen huollosta ja kalibroinnista sekä käytön turvallisuudesta?

Laitteen valmistaja on minulle aikanaan todennut, että laitteella saadaan iholta jälkiä näkyviin. Miten voidaan todentaa, että esimerkiksi lapsilla päivänvalossa näkymättömät - mutta UV-valossa näkyvät - viiltelyyn viittaavat jäljet eivät ole normaaleja lasten kasvusta johtuvia merkkejä? Millaiset jäljet saadaan näkyviin iholta vaikka vuosia aiemmin tapahtuneesta polkupyörällä kaatumisesta, josta oli seurauksena oli aikanaan asfaltti-ihottumaa?

Ollaanko tässä pattitilanteessa, jos lääkärit kieltäytyvät keskustelemasta UV-valon käytöstä ja sen käyttökelpoisuudesta lasten kaltoinkohteluepäilytutkimuksissa ja jos poliisissa ei tunnisteta, että UV-valotutkimusten tulkinnoilla voidaan tehdä syyttömistä ihmisistä syyllisiä tekemättömiinkin kaltoinkohteluihin?

[Susku London]

Valvira, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Ainakin pitäisi olla.

[Nicht schuldig]

On erittäin mielenkiintoista, että UV-valolle ja sen käytölle diagnoosin tekemisessä, ei ole löytynyt todellisuudessa vastuuhenkilöä. Ilmiö näyttää olevan kansainvälinen. Kukaan ei ole vastuussa menetelmän käytöstä, jota ei ole testattu, jonka tulokset ovat epäselviä ja jonka tutkimusmenetelmä ei ole selvillä edes itsensä tutkimuksen suorittajalle.

Olet kiteyttänyt minusta hienosti tuossa edellä sen ongelman, jonka äärelle mm. Anneli lapsineen on joutunut.

Obelux CR9 -laite on valmistajansa mukaan alun perin poliisille rikostutkintaan kehitetty apuväline. Laitteen kehitystyötä on tehty yhteistyössä poliisin kanssa heidän toiveidensa mukaisesti.

Kuka on vastuussa, kun jonkin laitteen alkuperäistä käyttötarkoitusta halutaan laajentaa ja laitetta aletaan käyttää apuvälineenä elävillä ihmisillä tapahtuviin tutkimuksiin? Kenen luvalla laitteen käyttökelpoisuutta mm. lasten kaltoinkohteluepäilyjen tutkimuksissa on testattu? Miten laitteen käyttöön pätevöidytään? Miten pätevöidytään tulkitsemaan laitteella ihmisistä otettuja kuvia? Kuka vastaa laitteen käyttöohjeiden päivittämisestä, laitteen huollosta ja kalibroinnista sekä käytön turvallisuudesta?

Laitteen valmistaja on minulle aikanaan todennut, että laitteella saadaan iholta jälkiä näkyviin. Miten voidaan todentaa, että esimerkiksi lapsilla päivänvalossa näkymättömät - mutta UV-valossa näkyvät - viiltelyyn viittaavat jäljet eivät ole normaaleja lasten kasvusta johtuvia merkkejä? Millaiset jäljet saadaan näkyviin iholta vaikka vuosia aiemmin tapahtuneesta polkupyörällä kaatumisesta, josta oli seurauksena oli aikanaan asfaltti-ihottumaa?

Ollaanko tässä pattitilanteessa, jos lääkärit kieltäytyvät keskustelemasta UV-valon käytöstä ja sen käyttökelpoisuudesta lasten kaltoinkohteluepäilytutkimuksissa ja jos poliisissa ei tunnisteta, että UV-valotutkimusten tulkinnoilla voidaan tehdä syyttömistä ihmisistä syyllisiä tekemättömiinkin kaltoinkohteluihin?

Nimimerkki Susku London on ehdottanut, että vastuussa olisi "Valvira Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto. Ainakin pitäisi olla."

Kun olin tutkinut tätä asiaa jo jonkin aikaa, otin yhteyttä Valviraan. Siellä ei edes tiedetty asiasta, minua palloteltiin eri henkilöiltä toiselle. Lopulta puhelimessa oli joku, joka ymmärsi jotain mitä yritin sanoa. En saanut mitään todellista vastausta mihinkään, käsite uv-lääkäri näytti olevan tuntematon, minut ohjattiin kansainvälisille sivustoille käytännössä etsimään EU:n puitteissa luotua järjestelmää, josta voisi tarkastaa onko jollakin tuotteella jokin tietty tarvittava merkintä.

Kyseessä on laite ja sen käyttötarkoitus. Vastaavia laitteita esim. Woodlampe käytetään terapiassa ja dermatologiassa koskien esim. ihosairauksia tai auringonvaloon ja sen vaikutuksiin liittyen.

Se, että jotain laitetta voidaan käyttää jossain toisessa tarkoituksessa, ei käytännössä voi tarkoittaa sitä, että laitetta voidaan käyttää sitten missä tahansa tarkoituksessa. Diagnoosin tekeminen ja hoito ovat periaatteessa aivan eri prosesseja.

Periaatteessa Valviran alana täytyisi olla kaikki terveydenhuoltoon liittyvä, epäilen kuitenkin, että näin ei ole. Säteilyturvakeskus on sitten asia erikseen. Siinä on kuitenkin enemmän kysymys esim. turvallisuuskysymyksistä.

Kysymys saattaa olla enemmän harmaasta alueesta kuin mieleen olisi juolahtanutkaan. Kuin yksittäiset lääkärit olisivat lähteneet hieman koemielessä tutkimaan UV-valon käyttö. Sellainen tunne minulla on. Toisaalta sekin tulkinta on yksipuolinen, koska kuitenkin alueeseen kohdistuu tutkimusta kuten itseasiassa kaikkeen terveydenhuollon teknologiaan, joka on suuri tulevaisuuden ala.

Olen ennenkin kirjoittanut aiheesta, että mitä pitäisi tehdä, jos yksittäinen lääkäri tekee jotain erikoista tai paremminkin erilaista? Mieleeni tulee kuitenkin yhä enemmän ajatuksia siitä, että näin voi käydä myös muilla aloilla. Onko siellä sitten valvontaa? Kuka sitä suorittaa? Onko kysymys moraalinen vai juridinen?

[Nicht schuldig]

http://docplayer.fi/9226973-Tyton-gynek ... aaste.html

Ohessa on vuodelta 1998 oleva useamman erikoislääkärin kirjoittama ohjeistus miten pitäisi toimia lasten tai hyvin nuorten ihmisten gynekologista tutkimusta tehdessä. Yksi kirjoittajista on Saila Piippo niminen lääkäri. Hänestä alla lisää. Mutta ensin tähän tekstiin. Siellä kerrotaan pienen lapsen kehitysvaiheista seksuaalisuuteen seuraavalla tavalla:


”Lastenlääkärin arviota tarvitaan, jos muutokset ilmaantuvat ennen kahdeksan
vuoden ikää tai mitään kehityksen merkkejä ei näy tytön täyttäessä 13 vuotta (ks. Laine, tässä numerossa).”

”Ikävaihe kahdeksasta viikosta seitsemään vuoteen on hormonaalisesti hiljainen. Kohtu on pieni, kapea ja pitkulainen. Ulkosynnyttimissä ei normaalisti todeta estrogeenivaikutuksen merkkejä, pienet häpyhuulet ovat kehittymättömät ja isot häpyhuulet laakeat, joten ne suojaavat huonosti emättimen ulkosuuta. Immenkalvo on ohut, kalvomainen ja reunoiltaan sileä (Berenson 1998). Immenkalvon rakenteiden tutkiminen on oleellista arvioitaessa seksuaalisen hyväksikäytön mahdollisuutta (kuva 1).”

Jos siis lapsessa havaitaan ennen 8 ikävuotta hormonaalisia muutoksia tai 13 ikävuoden alkaessa ei tavata hormonaalisia muutoksia, on siis syytä konsultoida lastenlääkäriä.

Auerin Lapsista nuorin on ollut väitetyn hyväksikäytön alussa 3 ja puolivuotta vanha ja toiseksi nuorin lapsista on ollut 6 vuotta ja muutama kuukausi päälle. Joten molemmilla nuorimmalla tytöillä on ollut immenkalvo, joka on hyvin haavoittuvainen vammoille sen takia kuten yllä kuvaillaan, se on ohut ja kalvomainen.

Nyt jos ajatellaan, että tämä gynekologinen tutkimus on suoritettu sitten 4 vuotta myöhemmin tarkentuu ajankohta vuoden 2011 kesän loppuun ja siitä sitten ehkä kuukausi pari eteenpäin. Tarkkaa ajankohtaa minulla ei ole tiedossani, mutta tämä aikajakso voidaan päätellä siitä, mitä muita tutkimuksia lapsille on tehty.

Tällöin lapset ovat väitetyn hyväksikäytön alkamisajankohdasta tutkimushetkeen (vuosi 2007 – 2011 loppukesä- mahdollisesti syksyä) aina neljä vuotta vanhempia. Tällöin nuorin on ollut joka tapauksessa alle sen kriittisen iän 8-vuotta, toiseksi nuorin on ollut kymmenen vuotta ja muutama kuukausi päälle.

Tässä tapauksessa ei mielestäni voi olla mitään suurempaa riskiä sille, että nuorin olisi siinä kehitysvaiheessa, jossa hormonaaliset muutokset voivat vaikeuttaa tutkimusta. Toiseksi vanhemman kohdalla näin voi sitten jossain määrin olla. Tosin keskimääräinen ikä, jossa muutoksia alkaa esiintyä on jossain muistaakseni 10 vuotta ja oliko puolivuotta päälle. Tilanne on niin kutsutusti siinä ja siinä.

Se kuitenkin voidaan sanoa, että Adamsin kriteeristön mukaista todistetta tai jotain epäilyttävää hyväksikäytöstä, ei ole myöskään toiseksi nuorimman lapsen kohdalla saatu gynekologisessa tutkimuksessa.

Yksi tämän artikkelin kirjoittaja oli siis Saila Piippo niminen lääkäri, joka on väitellyt Tampereen yliopistossa (kuten myös Minna Joki-Erkkilä kymmenisen vuotta myöhemmin). Piipon väittelytilaisuus oli vuonna 2004 ja vastaväittäjänä oli Dan Apter, joka on tunnettu nuorisogynekologian lääkäri.

http://www.uta.fi/kirjasto/vaitokset/2004/2004067.html
“Survey of Gynecological problems During Childhood and Early Adolescence in an Academic Center (Katsaus lasten ja varhaisnuorten gynekologisiin vaivoihin yliopistosairaalan näkökulmasta)

Väitöksen yhteenvedossa kerrotaan seuraavaa:
”Seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi tutkituista 55 potilaasta 55% oli alle 7-vuotiaita. Kuuden vuoden tutkimusjakson aikana ei yhtäkään 15-16-vuotiasta tyttöä lähetetty nuorten vastaanotolle seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Gynekologiset ja lastenpsykiatriset päätelmät hyväksikäytön todennäköisyydestä olivat yhteneväisiä 72%:ssa tapauksia. Sairaalatason selvityksissä olleet seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi tutkitut tytöt olivat hyvin nuoria ja usein vakavampaa hyväksikäyttöä kohdanneita.”

Tämän mukaan tutkimuksessa olisi ollut kuuden vuoden sisällä noin 30 alle 7-vuotiasta lasta, joita olisi tutkittu lapsen seksuaalisen hyväksikäytön epäilynä. Näistä lapsista olisi sitten noin 22 tapausta olleet sellaisia, että gynekologinen ja psykiatrinen tutkimus olisivat tuottaneet hyväksikäytön todennäköisyydestä yhteneväisiä päätelmiä.

Jos päätelmät olisivat olleet yhteneväisiä ja todennäköisyydet olisivat puoltaneet hyväksikäyttöä, niin voiko silloin tilanne olla tämä, että gynekologinen tutkimus ei tuota mitään normaalista poikkeavaa, jos samaan aikaan sitten psykiatrinen tutkimus taasen toisi epäilystä tukevaa materiaalia?

Eiväthän silloin molempien tutkimusten tuomat päätelmät olisi yhteneväisiä?

Mielenkiintoista eikö totta?

[Nicht schuldig]

http://www.berliner-zeitung.de/berlin/n ... is-3186172

Tässä käännös tilanteesta, jossa on murhaoikeudenkäynnissä käytetty UV-valoa.

Käännös 24.9.2013 Berliner Zeitung tapaus Maike Thiel:

Jo viikkoa käsitellään Neuruppinin oikeudessa murhatapausta ilman ruumista. Tiistaina yritti oikeuslääkäri tuoda valoa pimeään – sanan varsinaisessa merkityksessä.
Neuruppin. Sali numero 1 on tiistaina pilkkopimeä. Yksikään valonsäde ei pääse huoneen paksujen verhojen lävitse, joiden takana on valoa läpäisemätön folio liimattuna.
Tuomarinpöydän edessä loistaa vihreää: UV – valo. Varjot liikkuvat sen edessä. Vartijat käyttävät taskulamppujaan, jos joku liikehtii epäilyttävästi, estääkseen paon tai syytettyyn kiinni käymisen.

”Siellä se on, näettekö sen?” kysyy hiljainen ääni. Hyväksyvä suhina kuuluu huoneesta.
Ääni kuuluu Michael Tsokosille, joka istuu tuomarinpödän edessä ja käsittelee UV lamppua. Häntä vastapäätä istuu syytetty Michael S ylös käärittyine hihoineen. Valo on kohdistettu hänen vasemman käsivartensa alaosaan.

Arven etsintä

46-vuotias Tsokos on oikeuslääketieteellisen instituutin johtaja Chariteessä. Hänen tehtävänään oikeudessa on löytää ja analysoida Michael S:n vasemmassa käsivarressa mahdollisesti oleva arpi. Prosessissa on kysymys arvesta, jonka väitetään syntyneen 16 vuotta sitten hänen murhatessaan 17-vuotiaan raskaana olleen tyttöystävänsä Maiken, koska ei halunnut maksaa elatusmaksuja. Hänen äitinsä on syytettynä yllytyksestä murhaan. Molemmat vaikenevat.
Kaksi todistajaa on kertonut viisi senttiä pitkästä puolipyöreästä puremajäljestä, jonka he olivat huomanneet Michael S:n vasemman käden alaosassa Maiken katoamisen jälkeen. Maike olisi syyttäjän väitteen mukaan purrut kuolemanpelossa Michael S ennen kuin tämä kuristi hänet. Ilmeisesti paljon myöhemmin hän tatuoi käsivarren.

Tähän mennessä Maiken ruumista ei ole löydetty.

Michael Tsokos, harmaa puku, vaalean harmaa paita ja sininen kravatti yllään on oikeuslääketieteen tämän suurin tekijä, hän on oman alansa pop-tähti. Puolustus pyysi professorilta asiantuntijalausuntoa arvesta.

Hän kertoi ennen kuin oikeussali pimennettiin ja kuudosmuutos voitiin nähdä UV valolla, että ”Lähdin siitä, että arpia voidaan nähdä apuvälineillä. ” Sitä hämmästyneempi hän oli valmistautuessaan oikeudenkäyntiin, ettei tähän mennessä ollut mitään menetelmää todeta arpi tatuoinnin alla. Hän kysyi kahdeksalta kollegalta ilman tulosta.

”Me voimme todistaa 2000 vuotta vanhan muumion DNA, mutta emme tätä tapausta.”
Lopulta oikeuslääkäri muisti erään kollegansa, joka oli nähnyt sydänkohtauksen jälkeen jääneet arvet ultravalolla. Tsokos kokeili kotonaan samaa lamppua. Hän kertoi miten hän kykeni näkemään arpia ja kudosmuutoksia sekä itsessään, vaimossaan että lapsissaan.
Tsokos käsittelee 20 minuuttia UV lamppua oikeussalissa.

Lopulta hän löytää erään tatuoidun nimen alta 6 millimetriä suuren arven. ”Näettekö tämän?” kysyy hän pimeydessä istuvilta tuomareilta, puolustajilta ja syyttäjiltä. Tämä hänen löytämänsä merkki voisi hampaiden aiheuttama. Mutta hän ei pysty sulkemaan muita vaihtoehtoja pois. Se voisi olla tatuoinnista johtuva arpi.

Kun salissa tulee jälleen valoisaa ovat kuulijat saaneet tietoa puremajäljistä. Esimerkiksi, että normaalit arvet paranevat yleensä. Elleivät ne ole liian syviä tai tulehtuneita. Todisteen siitä, että Michael S:sää olisi purtu 16 vuotta sitten, sitä todistetta hän ei pysty antamaan. Hän ei myöskään pysty tällä todistuksella vapauttamaan syytettyä syytteestä.

[zem]

NS:

Kaksi todistajaa on kertonut viisi senttiä pitkästä puolipyöreästä puremajäljestä, jonka he olivat huomanneet Michael S:n vasemman käden alaosassa Maiken katoamisen jälkeen. Maike olisi syyttäjän väitteen mukaan purrut kuolemanpelossa Michael S ennen kuin tämä kuristi hänet. Ilmeisesti paljon myöhemmin hän tatuoi käsivarren.

Auerin lapsilla uv:llä kerrottiin löydetyn runsaasti arpia, mm.käsivarsista. Jos arvet näkyivät
vain uv-valolla, haavojen olisi täytynyt olla alun perin varsin syviä, usean millimetrin
syvyisiä.

Toisin kuin NS:n kertomassa tapauksessa, kukaan ei ole todistanut nähneensä haavoja tai
rupia tai näkyviä arpia kenenkään kaltoinkohdelluksi väitetyn lapsen kehossa, vaikka lapset
kertoman mukaan juoksivat kokolailla vapaasti naapurustossa ja kaverien luona.

Miksiköhän?

Pahoinpitelyjen aiheuttaminen mustelmien jäljittäminen on nyttemmin osoitettu
tieteellisesti kestämättömäksi, löydöksistä ei ole todisteiksi. Arpien löytämistä uv-valolla,
käyttämällä pätevää koeasetelmaa, ei liene edes tutkittu.

[Nicht schuldig]

Tässä seuraava lehdessä ollut kertomus UV-valon käytöstä oikeussalissa. Tämä UV-valo mistä tässä puhutaan on sama kuin se millä on oletettu Anneli Auerin lasten arpia tutkitun. Laite on todennäköisesti hyvinkin saman tyyppinen kuin on Obelux CR9. Yritin selvittää tätä aikoinani, mikä laite on kyseessä, mutta sillä on ole suurta väliä asialle, koska eniten asiassa kiinnostaisi se, että millä teholla UV-valoa tai AlS eli vaihtoehtoiset valonlähteet on käytetty. Joka tapauksessa alue on UV-valo aluetta.

Nyt vuonna 2013 on siis Saksassa puhuttu experimentoimisesta eli kokeilusta löytää arpia, näin ei ainakaan näiden artikkeleiden mukaan oltu koskaan tehty missään muussa oikeudenkäynnissä. Tehtävä suoritettiin tuomareiden edessä eikä esim. videolla tai suullisesti jälkikäteen selostettuna.

Tulos oli arpi, mutta sillä ei ollut mitään tieteellistä tai muuta pohjaa olettaa mistä arpi oli tullut. Tuloksena oli myös paljon arpia, mutta ne taasen eivät vastanneet mitään kuvausta ja olivat vielä epäselvempiä kuin oli tämä yksi arpi, joka löydettiin.

On varsin todennäköistä näillä tiedoilla, että Suomessa on käytetty menetelmää, jolla perusteella on tuomittu pahoinpitelytuomioita. Ristiriita on kuitenkin suuri, jos Saksassa puhutaan kokeilusta, jota tullaan katsomaan uteliaiden voimin ja josta kirjoitetaan lehdissä.

http://www.maz-online.de/Lokales/Oberha ... aike-Thiel
UV-Licht sollte Narbe des Angeklagten zeigen

Experiment im Mordprozess um Maike Thiel


Käännös:
KOE MAIKE THIELIN MURHAOIKEUDENKÄYNNISSÄ

Epätavallinen koe Maike Thielin murhaoikeudenkäynnissä: UV-valon täytyisi löytää puremajäljen jättämä arpi syytetyn käsivarressa. Sitä ei kuitenkaan Neuruppinin oikeussalissa pystytty todistamaan johtuiko ihomuutos tatuoinnista vai jostakin vammasta.

ZDF:n tekemä Aktenzeichen XY-ohjelmassa vuonna 2012 käsitelty ratkaisematon katoamistapaus koskien pitkälle raskaana olevaa 17-vuotiasta Maike Thieliä.

Neuruppin/Leegeberuch. ”Me voimme selvittää 2000 vuotta vanhan muumion DNA:n mutta emme tatuoinnissa sijaitsevaa arpea” sanoi Michael Tsokos, Chariteen oikeuslääketieteellisen osaston johtaja, eilen oikeudessa. Murha ja murhaan yllyttämissyytteisiin ovat 13.5. lähtien olleet oikeudessa vastaamassa Michael ja Christine Sch.

Kyseessä on syytetyn käsivarressa kahden todistajan kertomana nähty arpi. Sen pitäisi olla syntynyt purematilanteesta, jonka Maike Thiel olisi kuolemanpelossaan silloisella poikaystävälleen aiheuttanut. Tällä välin syytetty oli antanut tatuoida koko käsivartensa. Arpea ei voinut nähdä eikä koskettaa. Perinteisin menetelmin ei oltu tähän mennessä saatu mitään selvyyttä asiaan.

Tsokosin tarkoitus oli nyt tuoda UV-lampun avulla tuoda totuus esille. Mitään kokemukseen perustuvaa vastaavaa koettu ei oltu aiemmin tehty. Myöskään kollegat eivät voineet auttaa Tsokosta eteenpäin. Sitten hän muisti, että eräs kollega oli vuosia aiemmin etsinyt ja kyennyt UV-valon avulla saamaan sydänkohtauksen jättämän arven potilaalla näkyviin. Koska hänellä ei ollut mitään vertailukohtaa tai harjoitusmateriaalia, kokeili hän tätä menetelmää itseensä ja perheeseensä.

Hän kykeni näkemään arpia, joiden ikä olisi voinut olla 3 ja 30 vuoden välissä. Menetelmän täytyisi siis voida onnistua myös syytetyn Michael Sch:n kohdalla. Kokeen vuoksi oli paikalla saapunut paljon kiinnostuneita. Huone pimennettiin. Kuitenkin ennen kuin syytetty ojensi käsivartensa, pyysi hänen asianajajansa ulkopuolisia poistumaan salista. Kyseessä oli hänen asiakkaansa ”intiimialueen” loukkaus. Oikeus ei suostunut siihen. Paikalla olleet katselijat eivät kuitenkaan voineet nähdä tuomarinpöydän edessä tapahtuneita asioita, he kuulivat vain äänen. Näin todella tapahtui. Vain valolamppu oli nähtävissä.

Kokeen tulos: Syytetyllä oli ihomuutos, jonka pituus oli 6 millimetriä ja sijaitsi U-muotoisena aivan tatuoinnin loppumiskohdassa. Näin totesi Tsokos. Sen sijaan hän ei kyennyt määrittelemään sitä oliko arpi syntynyt tatuoinnin tuloksena vai jostain vammasta. Hän ei myöskään voinut määritellä puremavammaa alkusyyksi arvelle.

Hänen lausuntonsa vahvisti puolustuksen näkemyksiä. Erityisesti syyttäjän päätodistajan Dominique S:n todistuksen luotettavuus kärsi. ”Koko prosessia ja todisteidenkeruu menetelmiä ohjasivat virheelliset ja selvästi suuntaa osoittavat poliisin ja syyttäjän menetelmät”, sanoi puolustuksen asianajaja Böcker. Puolustus pyysi vangitsemismääräysten kumoamista. Syytettyjä ei olisi enää syytä epäillä teosta. Siitä päättää sitten oikeus. 22. lokakuuta oikeudenkäynti jatkuu syytettyjen tausto

[Nicht schuldig]

NS:

Kaksi todistajaa on kertonut viisi senttiä pitkästä puolipyöreästä puremajäljestä, jonka he olivat huomanneet Michael S:n vasemman käden alaosassa Maiken katoamisen jälkeen. Maike olisi syyttäjän väitteen mukaan purrut kuolemanpelossa Michael S ennen kuin tämä kuristi hänet. Ilmeisesti paljon myöhemmin hän tatuoi käsivarren.

Auerin lapsilla uv:llä kerrottiin löydetyn runsaasti arpia, mm.käsivarsista. Jos arvet näkyivät
vain uv-valolla, haavojen olisi täytynyt olla alun perin varsin syviä, usean millimetrin
syvyisiä.

Toisin kuin NS:n kertomassa tapauksessa, kukaan ei ole todistanut nähneensä haavoja tai
rupia tai näkyviä arpia kenenkään kaltoinkohdelluksi väitetyn lapsen kehossa, vaikka lapset
kertoman mukaan juoksivat kokolailla vapaasti naapurustossa ja kaverien luona.

Miksiköhän?

Pahoinpitelyjen aiheuttaminen mustelmien jäljittäminen on nyttemmin osoitettu
tieteellisesti kestämättömäksi, löydöksistä ei ole todisteiksi. Arpien löytämistä uv-valolla,
käyttämällä pätevää koeasetelmaa, ei liene edes tutkittu.

Tapauksessa Maike Thiel puhuttiin myös siitä, että poikaystävällä olisi ollut jopa kantoside kädessään pidemmän aikaa näin yhden naispuolisen todistajan mukaan. Jos spekuloidaan, että tämä Tsokosin löytämä arpi olisi johtunut tästä puremisesta, ja alkuperäinen vamma olisi ollut 5 senttiä pitkä, niin nyt se olisi kutistunut 6 milliä pitkäksi arveksi, jota tutkittiin 16 vuotta tapahtuman jälkeen. Arpihan on parantumisprosessin lopputulos näin perinteisessä mielessä, jossa alkupää on jokin vamma.

En oikein osaa mieltää tilannetta, jossa esim. pari senttinen viiltojälki jotenkin upottuisi sinne ihon alle ja jäisi sitten sinne. Tässä Maike tapauksessa on mahdollista, että tatuointi käsivarressa yksinkertaisesti peitti arven, joka olisi ehkä voinut näkyä päällekin päin.
Periaatteessa se on totta, että jos nämä Auerin lasten arvet olisivat näkyneet vain UV-valolla, niin silloin ne eivät ainakaan olleet mitään pintanaarmuja, koska niiden täytyisi saavuttaa myös tietty syvyysaste.

Pinnallinen naarmu ei voi kehittyä siten, että se kasvaisi ikään kuin alaspäin ja samalla poistuisi näkyvistä.

Puremajäljet näkyvät hyvin UV-valossa, siitä on tietoa ja se saattaa olla niin, tai oikeastaan on niin, että se jättää myös mahdolliset jopa hampaanjäljet näkyviin ainakin joksikin aikaa, mutta ei tietenkään vuosiksi eteenpäin. Ihmisen iho ei ikään kuin restauroi jotain jälkiä. Myöskin näissä purentajutuissa täytyy tutkimuksen olla melko tuore, jos siitä saisi todellisen kuvan. Lähinnä kysymys on siitä, että tällaisella kuvalla voidaan todistaa jäljen johtuvan juuri hampaista, jos siinä selvästi nähdään tämä rakenne.

Tsokokselta kesti noin 20 minuuttia löytää tämä mahdollinen arpi, sieltä näkyi kyllä muitakin arpia, jotka olivat todellakin normaaleja ihon muutoksia. Olisi ollut todella mielenkiintoista olla ollut kärpäsenä katossa katsomassa.

Kyllä se on aika hankala tilanne, jos oikeudessa ei kyseenalaisteta ollenkaan, jos kuitenkin tiedetään, että jotain uutta kokeillaan. Sinällään ei ole mitenkään väärin, että uusia menetelmiä testataan, mutta sitten täytyy etukäteen kertoa, että kyseessä on koeluonteinen tapahtuma. Sinällään ihmiset voivat uskoa aika mielettömiin juttuihin, todella järkevät ihmiset. Mutta sittenkin, jos sinulla ei ole kuten yllä todettu tieteellisesti päteväksi osoitettua menetelmää, niin silloin se on kokeilu ja se pitää kertoa siellä oikeudessa, että aineistoa vertailun tekemiseksi ei ole.

Kysyikö kukaan oikeudessa Minna Joki-Erkkilältä tai muiltakin lääkäreiltä, että olivatko he ensimmäistä kertaa oikeudessa asiantuntijan roolissa, jossa oli käytetty UV-valoa? Kysyikö puolustus tätä?

[Pieni liekki]

Kysyikö kukaan oikeudessa Minna Joki-Erkkilältä tai muiltakin lääkäreiltä, että olivatko he ensimmäistä kertaa oikeudessa asiantuntijan roolissa, jossa oli käytetty UV-valoa? Kysyikö puolustus tätä?

Jatkan kysymysten sarjaa. Kysyikö kukaan Minna Joki-Erkkilältä, kuinka moni lääkäri käyttää UV-valoa Suomessa lasten kaltoinkohteluepäilyjen todentamiseen? Entä kysyikö kukaan, miten UV-valon käyttäjäksi pätevöidytään ja millainen koulutus tarvitaan UV-valolla saatujen kuvien tulkintaan?

On ollut lääkäreiltä aika rohkea teko valita Auerin lapset UV-valotutkimuksen koekaniineiksi ja alkaa tehdä diagnooseja heidän iholtaan UV-valossa otetuista kuvista. Minusta kyseessä on täytynyt olla täysin laiton teko, jonka seurauksena oli pitkät vankeusrangaistukset syyttömille ihmisille. Luulisi, että Obelux-laitteen valmistaja olisi aikoinaan puuttunut siihen, että heidän valmistamaansa laitetta käytetään käyttötarkoituksensa vastaisesti lasten tutkimuksissa.

Mikä taho mahtaa kyseisen laitteen käyttöä näissä tietyissä keskussairaaloissa valvoa, jollei valvonta kuulu Valviralle eikä Säteilyturvakeskukselle? Paljonko UV-valotutkimuksia vuosittain Suomessa tehdään ja onko tutkimuksissa mitään pelisääntöjä?

[Nicht schuldig]

Kysyikö kukaan oikeudessa Minna Joki-Erkkilältä tai muiltakin lääkäreiltä, että olivatko he ensimmäistä kertaa oikeudessa asiantuntijan roolissa, jossa oli käytetty UV-valoa? Kysyikö puolustus tätä?

Jatkan kysymysten sarjaa. Kysyikö kukaan Minna Joki-Erkkilältä, kuinka moni lääkäri käyttää UV-valoa Suomessa lasten kaltoinkohteluepäilyjen todentamiseen? Entä kysyikö kukaan, miten UV-valon käyttäjäksi pätevöidytään ja millainen koulutus tarvitaan UV-valolla saatujen kuvien tulkintaan?

On ollut lääkäreiltä aika rohkea teko valita Auerin lapset UV-valotutkimuksen koekaniineiksi ja alkaa tehdä diagnooseja heidän iholtaan UV-valossa otetuista kuvista. Minusta kyseessä on täytynyt olla täysin laiton teko, jonka seurauksena oli pitkät vankeusrangaistukset syyttömille ihmisille. Luulisi, että Obelux-laitteen valmistaja olisi aikoinaan puuttunut siihen, että heidän valmistamaansa laitetta käytetään käyttötarkoituksensa vastaisesti lasten tutkimuksissa.

Mikä taho mahtaa kyseisen laitteen käyttöä näissä tietyissä keskussairaaloissa valvoa, jollei valvonta kuulu Valviralle eikä Säteilyturvakeskukselle? Paljonko UV-valotutkimuksia vuosittain Suomessa tehdään ja onko tutkimuksissa mitään pelisääntöjä?

Nämä ovat hyviä kysymyksiä.

Ensimmäiseksi yritän vastata siihen kysymykseen, että miksi Valvira ei ehkä sittenkään ole valvova elin tässä tapauksessa. Valvira valvoo oman käsitykseni mukaan sitä, että laitteilla on CE-merkintä ja niiden laitteiden, joilla on CE-merkintä käytöstä. Laitteen käyttötarkoituksesta vastaa laitteen valmistaja. Jos sitten joku käyttää laitetta vastoin valmistajan tuotteessa ilmoittamaa käyttötarkoitusta, lankeaa vastuu ainakin osittain käyttäjälle itselleen.

Muistan aikoinaan tällaisen jutun ajalta, kun mikrot yleistyivät käytössä. Silloin Amerikassa joku oli laittanut mikroon kissan ja kuivattanut sitä siellä. Kissa luonnollisesti menehtyi ja omistaja nosti oikeusjutun valmistajaa vastaan, joka ei ollut tuoteselosteessaan tehnyt selväksi, ettei kissaa voi kuivattaa mikrossa. Muistaakseni silloin huhuttiin, että kissankuivattaja sai miljoonien vahingonkorvauksen laitteen valmistajalta.

Nyt se mikä tässä voi olla kysymyksen asetteluna voisi olla sellainen, että kuitenkin esitteessä on mainittu sana "hospital" tai esitteessä oleva UV-valokuva "kädestä". Voidaanko siis tästä vetää johtopäätös, että laitteen valmistaja on signalisoinut, että laitetta voidaan käyttää siis sairaalassa kuvaamaan kättä? Vai tarkoittaako hospital sitä, että laitteella voidaan etsiä sairaalassa epähygieenisiä kohtia tai sillä voidaan etsiä verijälkiä laboratoriossa vaikka vaatteista? Tarkoittaako "käsi" sitä, että halutaan kertoa esimerkillä miten tarkka ja hyvä laite on?

Voi todellakin olla niin, että laitetta on käytetty diagnosointiin ilman CE-merkintää. Entä jos jokin menee pieleen? Kuka siitä on vastuussa? Kukaan ei puhu sairaalahallinnon roolista tässä.

Jos Valvira valvoo vain CE-laitteilla merkittyjen tuotteiden käyttöä, silloin se ei välttämättä ole missään vastuussa siitä, että joku lääkäri käyttää jotain laitetta, jolle laitteen valmistaja ei ole saanut CE-merkintää tai ei ole sitä hakenut.

Sitten kysymykseen siitä, että miksi laitteen valmistaja ei ole reagoinut siihen, että laitetta käytetään käyttötarkoituksen vastaisesti? Laitteen valmistaja voi aina sanoa, ettei hän voi seurata sitä, mihin laitetta loppujen lopuksi käytetään. Vähän sama asia kuin, jos tietokoneen valmistajan hakisi vastuuseen siitä, että joku liikkuu laitteella dark netissä etsien lapsipornokuvia.

Tietenkin voisi miettiä sitä, että jos laitteen valmistajan tiedossa on, että laitetta käytetään tarkoitukseen, johon sitä ei ole tarkoitettu? Jos laitteen valmistaja ei reagoi mihinkään tietoon vaan ehkä jopa yllyttää tekemään näin, mitä tapahtuu sitten? Se voisi olla moraalisesti väärin sillä perusteella ajatellen, että laitteen valmistajalla on varmasti enemmän tietoa laitteesta ja sen ominaisuuksista kuin on loppukäyttäjällä.

Se on vähän sellainen asia, että tuomari on luottanut lääkäriin, lääkäri on ehkä ajatellut, että laitetta voi todellakin käyttää noin vain kokeillen (ei välttämättä epätyypillistä lääkäreille, uusi menetelmä kiinnostaa), mitään väliintuloa ei tapahdu, kukaan ei kyseenalaista, ehkäpä jopa puolustus on tässä ollut tietämätön ja myöskin kykenemätön resurssien puutteessa tarttumaan olennaisiin seikkoihin. Esittivätkö he oikeudessa kysymystä, oliko tämä ensimmäinen kerta?

[sisotalo]

Erikoisella valolla on tehty tutkimuksia, jotka eivät kerro mitään siitä onko Auerin tai naapurin lapsia käytetty penetreraukseen. Puhetta on ollut että keskimmäisen tytön hartioissa olisi ollut samoja riipustuksia kuin isällä, mutta tämäkin hävisi kun lopetettiin saatanan palvelun tutkiminen. Poliisi saa tietenkin tutkia ihan kuinka vaan kun henkilökohtaisesti ei loukata tutkittavaa.

Lsh-tuomiot ovat kiinni lasten kertomuksista, ns. oikeuspsykologien antammasta tuesta ja toissijaisesti MJEn lausunnosta. Kun kysyin asiasta, MJE vetosi hän paikalla olleeseen kahteen lääkäriin. Tämä oli tuki silloin tarpeellista koska siihen aikaan MJE oli vain tavallinen synnytyslääkäri, joka kovasti propagoi USAsta löytämäänsä tapaa tutkia UV-valolla. Nyt hänen asemansa on hyvin vakaa. Voitettu Auer-Kukka juttu on painava meriitti ja väitöskirja hyväksyttiin raikuvin suosion osoituksin. Kahvitilaisuus oli erinomainen. Koko väitös on nauhoitettu ja saatavilla nauhoittajalta.

Siis MJE kumoaminen on mahdollista vain jos hän itse tulee toisiin ajatuksiin. Vastuu väärästä tuomiosta on kokonaan ns oikeuslääkäreillä, joista linja Piha/Nuotio voitti linjan Santtila/Finnilä. Täältä tuomioiden purkamisen pitää alkaa, mutta siihen tarvitaan juuri näihin oikeudenkäynteihin erehtynyt puolustaja, lehtimies kelpaa. Ruotsissa ovat he saaneet tuomiota purettua.

[zem]

Sisotalo:

Lsh-tuomiot ovat kiinni lasten kertomuksista, ns. oikeuspsykologien antammasta tuesta ja toissijaisesti MJEn lausunnosta. Kun kysyin asiasta, MJE vetosi hän paikalla olleeseen kahteen lääkäriin. Tämä oli tuki silloin tarpeellista koska siihen aikaan MJE oli vain tavallinen synnytyslääkäri, joka kovasti propagoi USAsta löytämäänsä tapaa tutkia UV-valolla. Nyt hänen asemansa on hyvin vakaa. Voitettu Auer-Kukka juttu on painava meriitti ja väitöskirja hyväksyttiin raikuvin suosion osoituksin. Kahvitilaisuus oli erinomainen. Koko väitös on nauhoitettu ja saatavilla nauhoittajalta.

Suosionosoituksia tai ei, Joki-Erkkilän väitöksessä on tendenssinomaisia piirteitä sen suhteen,
onko väite "immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penetraation jälkeen” pelkkä myytti vai ei.

Ohessa muutamia kriittisiä huomioita väitöskirjan osalta, eli J-E:n viitteinä käyttämien tutkimusten tarkastelua.

Jim Anderst et al 2009: hyväksikäytetyillä diagnostinen vaurio 11%:lla, konsensuaalisen penetraation kokeneilla 18%:lla. Diagnostinen vaurio (= Adamsin luokan III vaurio)) ei tarkoita, että ei olisi vaurioita ollenkaan.

Todisteet penetraatiosta: "disclosure of penile penetrations"; "reported episodes of penilegenital penetration"; "provided a history of nonacute, penile-genital, penetrative abuse".

Eli todisteena on pelkästään lapsen kertomus, jolloin tutkimus ei ole lainkaan
vertailukelpoinen Kellogg et al. tutkimuksen kanssa, jossa raskaus todisti penetraation.
J-E:lle diagnostisten löydosten vähäisyys kuitenkin tukee Kelloggin tutkimuksen tulosta ja siitä vedettyä johtopäätöstä jonka mukaan immenkalvon vaurioituminen penetraation seurauksena on myytti.

Edgardh et al 1999: 59%:lla penetraation suhteen diagnostisia löydöksiä.

Todisteet penetraatiosta: ”reporting penetrating abuse” = "kertoivat penetroivasta hyväksikäytöstä". Pätee sama kuin Anderst et al. tutkimuksen suhteen, eli ei todista että
penetraatio ei vaurioittaisi immenkalvoja. Lisäksi immenkalvon oikeudelliseksi todisteeksi
katsottava vaurioituminen on tapahtunut kymmenkertaisessa määrässä tapauksia verratuna
Kelloggin tutkimukseen - J-E ei kuitenkaan anna samaa painoarvoa tälle tutkimukselle
kuin Kelloggin tutkimukselle. Miksi?

Deep clefts were found in none of the 20 girls with experience of consensual intercourse but who denied abusive genital penetration. (Edgardh 1999.)

Tässäkin on kyse siitä, että tutkitut ovat "raportoineet" tai kertoneet konsensuaalisesta
penetraatiosta. Sen sijaan oikeudessa 69%:ssa penetraatiotapauksia oikeuslääketieteellinen johtopäätös tuki uhrin kertomusta eli tutkimuksissa tehtiin diagnostisia löydöksiä näin suuressa prosenttiosuudessa. Tämä ei tue J-E:n johtopäätöstä "myytistä".

Jane Watkeys et al 2006: esipuberteettisista tytöistä vain 15%:ssa tutkituista tehtiin akuutteja löydöksiä.

Todisteet penetraatiosta: Kyseessä on jälleen ”oletettu penetroiva tai sormin tapahtunut hyväksikäyttö” (= alleged penile or digital vaginal penetration), joten tulos ei ole vertailukelpoinen Kelloggin raskauden todistamien penetroivien hyväksikäyttötapausten kanssa.

Astrid Heger et al. 2002: Kaikkiaan 96,3% arvioitaviksi tuoduista lapsista todettiin
lääketieteellisessa tutkimuksissa normaaleiksi.

Todisteet penetraatiosta: Lapset oli lahetetty arviointiin sen jalkeen, kun he olivat kertoneet seksuaalisesta hyväksikäytöstä, heidan käytöksessään oli muutoksia tai he olivat altistuneet kaltoin kohtelevalle ymparistolle – lähetteen syynä saattoi olla myos mahdollinen sairaus. (Heger 2002, suomennos Zem.)

Tulos ei täten ole missään nimessä vertailukelpoinen Kellogg et al. 2004 tuloksen kanssa.
Tosin myös Kellogg itse käyttää Hegerin tutkimusta kumoamaan aikaisemmassa
tutkimuksessa todettu penetraation jättämien jälkien suuri määrä (60 - 70 %). Miksi J-E ei
kiinnitä huomiota Kellogg et al. tekemään ilmiselvään virheeseen?

Gavril et al. 2012: n. 33%:lla tutkituista tehtiin Adamsin luokituksen III mukaisia diagnostisia löydöksiä.

Todisteet penetraatiosta: Olivat tutkimuksessa lapsen kertomuksen perusteella eli "children with disclosure of genitalgenital penetration". Taas sama virhe - ei
vertailukelpoinen Kellogg & al tutkimuksen tulosten kanssa.

Näin ollen käytännössä kaikkien Minna Joki-Erkkilän myytin kumoamisessa käyttämien
tutkimusten aineistot perustuvat lapsen kertomuksiin penetroivasta hyväksikäytöstä, mikä ei vielä ei vielä todista penetraatiota tapahtuneeksi – toisin kuin Nancy Kelloggin tutkimuksessa raskaus.

Lisäksi Joki-Erkkilä on valikoiva raportoidessaan tuloksia ja kelpuuttaessaan eräältäkin
tutkijalta (Edgardh et al.)osatuloksen, joka tukee ”myytin kumoamista” mutta jättäessään huomiotta varsinaisen abstraktiin kirjatun tuloksen, minkä mukaan useimmilta
oikeudellisesti todistetun penetraation kohteelta löydetään immenkalvovaurioita.

Joki-Erkkilä myös hämärtää näkyvistä käytössä olleen luokittelujärjestelmän luopuessaan ilmaisusta ”definitiivinen löydös” (tai kiistaton löydös) ja korvatessaan sen epämääräisellä ”penetraatioon viittaavalla objektiivisella löydöksellä”.

Joki-Erkkilä esittää siis väitöskirjassaan ja muualla väitteen: ”on pelkkä myytti, että immenkalvo ei ole enää ehjä vaginaan kohdistuneen penetraation jälkeen”. Joki-Erkkilän
esiin tuomilla eväillä kyseistä ”myyttiä” ei kuitenkaan ole vielä tieteellisesti kestävillä perusteilla ja ilman jatkotutkimusta kumottu.

[zem]

Zem edellä:

Astrid Heger et al. 2002: Kaikkiaan 96,3% arvioitaviksi tuoduista lapsista todettiin
lääketieteellisessa tutkimuksissa normaaleiksi.

Tarkemmin tästä Heger et al. 2002 tutkimuksesta ja sen tuloksista, koska sekä Kellogg et al.
että Joki-Erkkilä viittavat siihen todistena, että vain hyvin vähäisellä osalla lsh-tutkituista
löytyy immankalvovaurioita - mikä siis tukisi Kellogg et al. tutkimusta 2004, jonka mukaan
dianostisia immenkalvovaurioita löytyy vin 5,6 %:lla raskaana olvevilta hyväksikäytetyiltä.

Sitaatti Kelloggin tutkimuksesta:

For example, in an earlier study of sexually active adolescents, 74% had complete clefts in the posterior half of the hymen, a finding attributed to penile-vaginal penetration.7 However, a more recent study of 2384 children and adolescents receiving medical examinations for sexual abuse indicated that 96% of the subjects had normal or nonspecific examination findings.

Esimerkiksi aikaisemman, seksuaalisesti aktiivisia murrosikäisiä koskeneen tutkimuksen mukaan 74%:lla näistä havaittiin täydellinen repeämä posteriorisessa immenkalvossa, ja tämän löydöksen katsottiin kielivän peniksellä vaginaan kohdistuneesta penetraatiosta. Kuitenkin uudempi tutkimus, joka koski 2384 lasta ja murrosikäistä, joille tehtiin lääketieteellinen tutkimus seksuaalisen hyväksikäytön johdosta, päätyi siihen, että 96%:lla tutkituista tehtiin vain normaalilöydöksiä tai ei-spesifisiä löydöksiä (so. joiden aiheuttajaa ei kyetty määrittelemään).

Kelloggin tutkimus kokonaisuudessaan: http://pediatrics.aappublications.org/c ... 1/e67.full

(Huom. Osoitteen viimeinen kirjain (l) lisättävä Googlen manuaalisesti osoitekenttään.)

Ja sitten ote Heger et al. tutkimuksesta:

There were 2384 children evaluated in a tertiary referral center between 1985 and 1990 for possible sexual abuse. Children were referred after they disclosed sexual abuse, because of behavioral changes or exposure to an abusive environment, and because of possible medical conditions. A total of 96.3% of all children referred for evaluation had a normal medical examination - .

Vuosien 1985 - 1990 välillä arvioitiin 2384 lasta erikoissairaanhoidollisessa yksikössä
mahdollisen seksuaalisen hyväksikäytön vuoksi. Lapsille oli annettu lähete sen jälkeen
kun he olivat kertoneet seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun heidän käytöksessään ilmeni
muutoksia, kun he olivat altistuneet kaltoinkohtelevalle ympäristölle tai kun heillä
ilmeni (veneerisiä) sairauksia. Kaiken kaikiaan 96,3% arvioiduista lapsista todettiin
tutkimuksessa vain normaalilöydöksiä - .

Ensinnäkin on huomattava, että tutkimusaineisto ajoittuu aikaan (1985 - 1990), jolloin
kärsittiin "noitavainoista" sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, mistä esim. Nicht Schuldigin suomentamat artikkelit antavat hyvän kuvan. Lsh-syytökset levisivät hysterian tavoin,
ja tällöin voi olettaa, että tutkittaviksi lähetettiin paljon tapauksia perusteettomien
syytösten nojalla. - Tällöin voi olettaa, että diagnostisten löydösten vähäisyys kertoi
siitä, että hyväksikäyttöä ei yksinkertaisesti ollut tapahtunut.

Hegerin johtopäätös: "Jopa vakavasta hyväksikäytöstä - vaginaan tai anukseen
kohdistuneesta penetraatiosta - kertoneiden osalta epänormaalien löydösten määrä on vain 5,5%. (Even with a history of severe abuse such as vaginal or anal penetration, the rate of abnormal medical findings is only 5.5%)" Tulos perustuu - kuten aiemmin on käynyt ilmi - "vain" lapsen kertomaan, eikä kertomuksen luotettavuutta ole erikoisairaanhoidolliseen
tutkimukseen tultaessa mitenkään punnittu.

Kellogg kuitenkin kopioi suoraan Hegerin tutkimustulosta tukemaan omaa tulostaan, minkä
mukaan vain 5,6%:lla raskaaksi tulleista alaikäisistä todetaan Adams III -luokan immenkalvovaurioita:

2384 children and adolescents receiving medical examinations for sexual abuse indicated that 96% of the subjects had normal or nonspecific examination findings.

(Kellogg et al. 2004.)

Ja Joki-Erkkilä puolestaan ottaa annettuna Kelloggin viittauksen Heger et al. tutkimukseen.

Tämä on hieman ihmeteltävää, koska J-E:n oma, suomalainen tutkimusaineisto kertoo
selkeästi, että vain osa lääketieteelliseen tutkimukseen lähetetyistä lsh-epäilytapauksista
johtaa a) poliisitutkimukseen, joista vain osa johtaa b) syytteen nostamiseen, joista taas
vain osa johtaa c) langettavaan tuomioon.

J-E:n aineisto koostui 130 tapauksesta, joista tutkimuksiin ei ryhdytty (eri syistä) 26:ssa tapuauksessa, ja syyte nostettiin 54:ssä tapauksessa, mikä johti langettavaan tuomioon
40:ssä tapauksessa ja vapauttavaan tuomioon 14:ssä tapauksessa.

Eli Hegerinkin tutkimusaineistosta vain osassa on ryhdytty oikeudellisiin toimenpiteisiin,
joista vain osassa on päädytty langettaviin tuomioihin. Heger, Kellogg ja Joki-Erikkilä
antavat kuitenkin ymmärtää, että lapsen kertomus joka ikisessä tapauksessa on ollut
luotettava ja että "vakava vaginaan tai anukseen kohdistunut penetraatio" on todella
tapahtunut kaikkien tutkittujen kohdalla. Näin ei tietenkään ole.

Kaikkiaan näkyy, että -80 - 90-lukujen "noitavainojen" varjo ulottuu tutkimustulosten
tulkinnoissa 2000-luvulle, kun ei oteta millään tavalla huomioon sitä, että löydösten
vähäisyys voi kertoa myös siitä, että lsh:ä ei ole tapahtunut.

Kellogg et al. kritisoi aiempaa tutkimusta, jossa diagnostisia immenkalvovaurioita (jotka todistavat penetraatiosta) on löytynyt varsin suurella osalla tutkituista:

For example, in an earlier study of sexually active adolescents, 74% had complete
clefts in the posterior half of the hymen, a finding attributed to penile-vaginal penetration.

Mielestäni Hegerin tutkimus ei - yllämainituista syistä - kykene luotettavasti kumoamaan
tätä tulosta, joten Kelloggin tulos ei juurikaan saa vahvistusta muista tutkimuksista.

[Nicht schuldig]

Zem edellä:

Ensinnäkin on huomattava, että tutkimusaineisto ajoittuu aikaan (1985 - 1990), jolloin
kärsittiin "noitavainoista" sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa, mistä esim. Nicht Schuldigin suomentamat artikkelit antavat hyvän kuvan. Lsh-syytökset levisivät hysterian tavoin,
ja tällöin voi olettaa, että tutkittaviksi lähetettiin paljon tapauksia perusteettomien
syytösten nojalla. - Tällöin voi olettaa, että diagnostisten löydösten vähäisyys kertoi
siitä, että hyväksikäyttöä ei yksinkertaisesti ollut tapahtunut.

Kaikkiaan näkyy, että -80 - 90-lukujen "noitavainojen" varjo ulottuu tutkimustulosten
tulkinnoissa 2000-luvulle, kun ei oteta millään tavalla huomioon sitä, että löydösten
vähäisyys voi kertoa myös siitä, että lsh:ä ei ole tapahtunut.

Itse asiassa asiasta löytyy tutkittua tietoa. "Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" -terminologian alla. Tässä on mm. suomalainen tutkimus tehty vuonna 2011.
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21824655

Tätä suomalaista tutkimusta siteerataan useammankin kerran
https://beauftragter-missbrauch.de/file ... ngaben.pdf

Kyseessä on (Andreas Jud, Miriam Rassenhofer, Andreas Witt, Annika Münzer & Jörg M. Fegert) - kirjoittajina käsittääkseni Saksan valtion budjetissa maksetussa noin 80 sivun selvityksessä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lukujen valossa eri maissa. Siinä siteerataan Alankomaita, USA:sta, Sveitsistä löytyy tilastoja ym. Sitten todetaan, että Saksassa ei vastaavia tai vertailukelpoisia tilastoja löydy. Siellä on verrattu tilastoja 20 vuoden välillä. Eli vertailuvuotena näyttäisi olevan sitten joku 90-luvulta ja sitten aivan uusimpia. (vuodet ja maat vaihtelevat)

Suomen kohdalla oli mielenkiintoinen lause, siellä sanotaan kirjan sivulla 57:

"Es zeigte sich ebenfalls, dass jüngere Kohorten signifikant weniger sexuellen Kindesmissbrauch, körperliche und emotionale Misshandlung und Vernachlässigung berichteten.
Dieses Ergebnis steht in Finnland offiziellen Statistiken gegenüber, die einen Anstieg von sexuellem Kindesmissbrauch suggerieren."

Uusimmat (en käännä sanaa kohorten se tarkoittaa ikäluokat) tutkimukset osoittavat merkittävästi vähemmän lapsen seksuaali- ja laiminlyöntitapauksia. Kuitenkin viralliset tilastot suggeroivat kasvavaa lasten hyväksikäyttöjen lukumäärää.

"Insgesamt gibt es vor allem in den Vereinigten Staaten eine Reihe von Hinweisen, dass ein ein Trend zur Abnahme sexuellen Missbrauchs vorliegt. "

Kokonaisuutta tarkastellen erityisesti Yhdysvalloista tulee paljon vihjeitä siitä, että suuntaus on aleneva seksuaalisessa hyväksikäytössä.

"Daten von Radford und Kollegen (2011) für das Vereinigte Königreich deuten dagegen auf einen ähnlichen Trend wie in den Vereinigten Staaten hin. "

Radfordin ja kollegoiden tiedot briteistä osoittavat selvästi saman trendin kuin USA:ssa.

"Insgesamt sehen Finkelhor und Jones (2006) die Abnahme sexuellen Missbrauchs in den Vereinigten Staaten seit den 1990er Jahren in sieben unabhängigen Datenquellen bestätigt"

Finkelhor ja Jones (2006) ilmoittavat seitsemän riippumattoman aineiston perusteella vuodesta 1990 hyväksikäyttötapausten laskeneen Yhdysvalloissa.

Kirjoitus on siinä määrin mielenkiintoinen, että tästä löytyy määritelmien kritiikkiä esim. heti teoksen alussa tuodaan esille se, että ei tiedetä mitä oikeastaan "lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö" tarkoittaa, miten näitä tapauksia on klassifisoitu erilaisiin kategorioihin.
Luvut näyttäisivät tässä aivan erilaisilta kuin mitä tähän mennessä on esitetty esim. Alankomaat saa käsittämättömän pieniä lukuja aikaan poikien kohdalla ei lähellä edes prosenttiakaan. Kuitenkin tämäkin näyttäisi olleen kyselykaavakkeella tehty kysely.

Tätä 90-luvun piikkiä on vertailtu epidemiaan, joka yksinkertaisesti valtasi Yhdysvallat ja sittemmin myös Euroopan maita, ilmoituksia tuli valtavasti, monia tuomittiin. Suhtauduttiin kuin ruttoon, joka vain leviäisi ympäri maailmaa. Nyt kiihkottomasti katsottuna, luvut ovat olleet ylimitoitettuja rankasti.