Poliisi kertoo 2011

Keskustelua Ulvilan tapauksesta
Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Minulle oikeastaan valkeni vasta aika äskettäin, että Anneli Auerin syyllisyys oli varmasti päätetty poliisissa/syyttäjälaitoksessa melko korkealla tasolla. En usko, että Kuusiranta olisi voinut ilman esimiestensä hyväksyntää kirjoittaa Ulvilan murhasta kertovaa juttuaan "Poliisi kertoo"-vuosisarjajulkaisuun ja alkaa kutsua Aueria murhaajaksi vielä ennen lainvoimaista tuomiota. Syylliseksi kirjoitettu kuvaa kyllä osuvasti sitä, mitä Auerille on vuosien varrella tapahtunut.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Päämiäs
Neuvoja-Jack
Viestit: 525
Liittynyt: Su Huhti 13, 2014 3:25 pm
Paikkakunta: Ei voi virkavaltaa muuten opettaa kuin viedä saunan taakse ja lopettaa
Viesti:

Piiri pieni pyöri,pollarit vain hyöri,juomarit sanoo joojooj

Viesti Kirjoittaja Päämiäs »

Auerin syyllisyyden päättänyt ja vapain käsin väärentänyt järjestyspoliisin väkivaltakouluttaja, koiraulkoiluttaja Niemistä pelkäävä, ujo ylikonstaapeli Veikko Tapio Sontaoja 1960, Hevoshakantie, Vanha-Ulvila, epäilemättä pitää itseään korkeana poliisialipäällystönä. Sontiksen pätevöitti 9 päivän väkivaltakurssi ja omakotitalo 500m päässä Ulvilan tutkimuksiin ja vaimo Auerin lavastamiseen.

Satakunnan kaikkivaltias rikospäällikkö rykom Puli Kusiraana KOK kielsi alkuperäisiltä tutkijoilta pääsyn valetutkimuksiin, hyväksyi hyvillään syyllisyyden ja väärennökset ja sai siunauksen komentaja Nixon Paaterolta KOK. Johan vuf Grannin blondaamaton kaksoisveli rkom Erik Salonsaari kärkkyi pomonsa pallille ja jatkoi uskovaisesti Kusiraanan määräämällä syyllinen-linjalla, muttei silti tullut Kusiraanan seuraajakseen valitsemaksi.
Härski Kusiraana tunnettiin kilpapuolueiden vaaliehdokkaiden aiheettomista rikosepäilyistä vaalitulosta sabotoidakseen. Työsyrjintään ja -kiusaamiseen erikoistunut, alaisilleen huutava päällikkö Kuola KOK on vain poliittinen päällystakki.
Jäätyään 2010 eläkkeelle Kusiraana sai kirjoitella mitä huvittaa, minkä siunasi lottoarpoja, poliisikoirakoulun rehtori Seppo Ford Kolehmainen.

Kukaan näistä polliiseista ei koskaan käynytkään itse rikospaikalla, mikä selittää paljon...
PERU_Viimeinen_virhe_turha_F35romut_HX-maanpetos=35mrd_ikivelkaorjuutemme._-Kaikki_blogistit_tietää_Auer_syytön
anneliauerkirjoittaa.blogspot.fi
seppo-isotalo
RadioRockKorporaatio-tenttaus._Suomiareena_pätkä:
youtube.com/watch?v=FH9CGJFLoMk
Syyttömien_KKOikeusmurhat_valeraiskauksista
areena.yle.fi/1-3719531
2298417
2104198
mtv.fi/katso/20618268
Syytön_taksikuski_10v_vankilaa_raiskausvalheista
anneliauer.com
mikkoniskasaari.fi
puheenvuoro.uusisuomi.fi/?s=auer
fi.wikipedia.org/wiki/Ulvilan_surma
Salasana_ulvila_Lataa_ILMAISEKSI_Faktakirja2_Miten_poliisi_väärensi_Auerin_murhaajaksi

Öppnas Här
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Pe Loka 24, 2014 9:41 pm

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Öppnas Här »

Pohjolan Poliisi kertoo 2011 on mielenkiintoinen kirja. Se, mitä kirjassa kerrotaan Ulvilan tapahtumista vuonna 2006, vastaa suomalaisten yleistä mielipidettä. Se on ja pysyy. Se ei muutu mihinkään, vaikka annelistit kunka raivokkaasti yrittäisivät.
Asialinjalla alati. Pohjolan poliisi. Varo vaaraa. Kavahda konnaa. Pakene pedofiilia. Ikuinen isä. Salainen sopimus. Hallitse halusi.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Öppnas Här kirjoitti:Pohjolan Poliisi kertoo 2011 on mielenkiintoinen kirja. Se, mitä kirjassa kerrotaan Ulvilan tapahtumista vuonna 2006, vastaa suomalaisten yleistä mielipidettä. Se on ja pysyy. Se ei muutu mihinkään, vaikka annelistit kunka raivokkaasti yrittäisivät.
Valitettavasti on todellakin näin, kuten Öppnas Här toteaa, eli suurin osa suomalaisista uskoo siihen tapahtumakuvaukseen, joka "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-kirjassa Ulvilan murhasta kerrotaan. Nykyinen poliisiylijohtaja, jonka allekirjoittamat alkusanat ovat kirjassa, voisi mielestäni hyvin ottaa asiakseen oikaisun tekemisen tuohon virheelliseen ja vääristelevään artikkeliin. Poliisiylijohtajalla olisi varmasti myös arvovaltaa tarpeeksi Ulvilan murhatutkinnan uudelleen käynnistämiseen, mitä me jokainen Annelin syyttömyydestä tutkimusten perusteella vakuuttunut henkilö kovasti toivomme. Ei tarvita muuta kuin rohkeutta kohdata totuus ja tunnustaa tehdyt oikeusmurhat.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

Ei tässä riitä oikeaan asiaan uskominen ja rohkeutta sen esittämiseen. Annelilta on tämä pallo hukassa. Hän esittää mahdottomia rahavaatimuksia ja lähtee soitellen sotaan lsh-tuomion purkua vaatimaan.

Minä vetäisin asioita toisella tavalla. Ennen kaikkea julkaisisin asiallisia kirjoituksia siitä kuin Auerin poika valehteli Ulvilan surmassa ja sitten kieltäytyi todistamasta oikeudessa. Siihen on julkisena 38 sivua, riittävästi materiaalia, mutta koko aineiston julkistaminen asiantuntevalla tavalla vois olla ihan ratkaisevaa. Ne mahdottomuudet pojan puheissa on tuotu esiin, mutta eivät ne olleet pohjana kun KKO antoi turhan valitusluvan 2011-12.

LHS aineistoa pitäisi saada lisää julkisuuteen. Sen verran tiedämme, että MJE todistus oli ratkaiseva tuki pojan ja muiden lasten valheille. Hänen tieteellinen keveytensä on täällä tullut esille, mutta siitä pitäisi julkaista artikkeleja mediassa. Vaikuttaa siltä, että Manner edelleen arvioi lääkärilausunnot toisarvoisiksi, tai olla edelleen immenkalvojen yhteenkasvu edelleen mielessä. Ulkomaalta on hankittu lisää oikeuspsykologeja, joiden ristiriitaisia lausunto on pilvin pimein. pari kolme puolesta ja kymmenen vastaan. Asia ratkeaa sillä onko KKOlle jätetty vastine MJElle.

KKOn harrastamaan täydelliseen salailuun ei pidä suostua. Salaista aineistoa on julkistettu ilman, että virkavalta on siihen puuttunut. Tehdään se nyt järkevästi ja ammattivoiminin

Elizzza
Martin Riggs
Viestit: 625
Liittynyt: Ti Heinä 03, 2012 12:05 am
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Elizzza »

Johan vuf Grannin blondaamaton kaksoisveli rkom Erik Salonsaari
Onko tämä oikeasti totta?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Kuten varmaan olette huomanneet, niin www.poliisikirja.fi-sivusto on lakannut toimimasta eivätkä Pohjolan Poliisikirja Oy:n puhelinnumerot enää vastaa. Facebook-sivut näyttäisivät vielä toimivan. Saamieni tietojen mukaan Pohjolan Poliisikirja Oy:n toiminta on lakannut syksyllä 2015 (tieto ei näy vielä YTJ:ssä) ja Poliisi kertoo 2015 -kirja jäi perinteikkään kirjasarjan viimeiseksi kirjaksi.

Minun näkemykseni mukaan "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-kirjan virheellinen juttu Ulvilan murhasta pitää oikaista virallisesti. Missä tämä olisi mahdollista/järkevää tehdä, kun tuota kirjasarjaa ei enää julkaista?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Hankkikaa käsiinne "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-vuosikirja ja lukekaa sieltä eläköityneen entisen Ulvilan murhan toisen tutkinnanjohtajan Pauli Kuusirannan kirjoittama juttu Ulvilan murhasta ja sen oletetusta tekijästä. Kirjassa paljastuu hyvin, kuinka syyttömästä Anneli Auerista kirjoitettiin syyllinen Ulvilan murhaan.

Toivon, että nykyinen poliisiylijohtajamme, joka on kirjoittanut alkusanat edellä mainitussa kirjassa, alkaa vähitellen kantaa vastuuta ja oikaista poliisien keskuudessa eläviä vääriä käsityksiä Ulvilan murhan alkututkinnan huonosta hoitamisesta ja Anneli Auerista murhaajana. Olen jo vuosia sitten tarjoutunut auttamaan ja tekemään useiden kaltaisteni Auerin syyttömyydestä vakuuttuneiden, korkeasti koulutettujen, ammatti-ihmisten kanssa yhteistyötä poliisin suuntaan, jotta tämä hirvittävä oikeusmurhaaminen saadaan päättymään Auerin osalta ja Ulvilan murhan oikea tekijä vastuuseen teostaan.

Poliisilla on kyllä ylintä johtoa myöten tiedossa ainakin ne kolme varteenotettavaa tutkintalinjaa, jotka suljettiin 1.8.2008, kun Pauli Kuusiranta siirtyi tutkinnanjohtajaksi Juha Joutsenlahden jälkeen. Ketä palvelee se, että asioita vääristellään ja niistä valehdellaan? Miksi poliisi on haluton tutkimaan Jukka S. Lahden murhaa, vaikka kyseessä on pimeäksi jäänyt henkirikos? Mitä löytyy kulissien takaa, jonne edes Anneli Auer ei ole päässyt kurkistamaan?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Öppnas Här
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Pe Loka 24, 2014 9:41 pm

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Öppnas Här »

Sehän on hyvin kirjoitettu. Teksti vastaa kirjoitushetken tutkintatodellisuutta. AAn elinkautinen oli tosi lähellä, yhden pisteen päässä.
Asialinjalla alati. Pohjolan poliisi. Varo vaaraa. Kavahda konnaa. Pakene pedofiilia. Ikuinen isä. Salainen sopimus. Hallitse halusi.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Mikko Paatero kirjassaan "Sisäinen turvallisuus horjuu" s. 164:

"Suomessa on selkeä syyttömyysolettama eli rikoksesta epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa ja siitä eteenpäinkin syyttömänä, kunnes oikeuden lainvoimainen tuomio asian lopullisesti ratkaisee."
Kiinnostaisi tietää, miksi kukaan viranomainen ei reagoinut puolustaen Anneli Aueria, kun keväällä 2011 julkaistiin "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-vuosikirjassa Ulvilan murhatutkinnan toisen tutkinnanjohtajan kirjoittama juttu Ulvilan murhasta. Syytön Anneli Auer julistettiin kirjassa miehensä murhaajaksi, vaikka Ulvilan murha-asiassa ei ollut annettu vielä lainvoimaista päätöstä. Minun oikeustajuni sanoo, että kyseessä oli törkeä kunnianloukkaus, johon syyllistyi vähintään eläköitynyt tutkinnanjohtaja. Oliko kyseessä tahaton tyhmyys ja hirvittävän suuri vahinko vai tarkoituksellisesti tehty rikollinen teko, jonka tarkoitus oli ainoastaan saada yleinen ilmapiiri Anneli Auerille vahingolliseksi?
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Lainausta edellisestä:

Kiinnostaisi tietää, miksi kukaan viranomainen ei reagoinut puolustaen Anneli Aueria, kun keväällä 2011 julkaistiin "Pohjolan poliisi kertoo 2011"-vuosikirjassa Ulvilan murhatutkinnan toisen tutkinnanjohtajan kirjoittama juttu Ulvilan murhasta. Syytön Anneli Auer julistettiin kirjassa miehensä murhaajaksi, vaikka Ulvilan murha-asiassa ei ollut annettu vielä lainvoimaista päätöstä.

Samaa mieltä. En ole lain asiantuntija, mutta mielestäni tuossa on rikos kysymyksessä. Rikoksen tehnyttä pitäisi mielestäni rangaista. Tyhmyyden piikkiin tuo ei mene, koska kysymyksessä on tutkinnan johtajan kirjoitus.

Öppnas Här
Harjunpää
Viestit: 337
Liittynyt: Pe Loka 24, 2014 9:41 pm

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Öppnas Här »

Luin tekstin uudestaan. On hyvä kirjoitus, tosi hyvä...
Asialinjalla alati. Pohjolan poliisi. Varo vaaraa. Kavahda konnaa. Pakene pedofiilia. Ikuinen isä. Salainen sopimus. Hallitse halusi.

Avatar
Xerxes
Axel Foley
Viestit: 2214
Liittynyt: Ma Huhti 15, 2013 12:11 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Xerxes »

Öppnas Här kirjoitti:Luin tekstin uudestaan. On hyvä kirjoitus, tosi hyvä...
----------------------------------------------------

"Öppnas Här" ei kerro tuossa minkä tekstin hän luki uudestaan. Jos hän tarkoittaa sitä Pohjolan poliisi kertoo kirjan kirjoitusta, jossa tutkinnan johtaja kirjoituksessaan julistaa henkilön syylliseksi murhaan, vaikka siitä ei ole ollut silloin lainvoimaista päätöstä, niin nimerkki "Öppnas Här" puolustaa hyvin rumaa temppua tutkinnan johtajan taholta. Tarkkaan ottaen se lienee rikos ja tuomittavaa etenkin sen vuoksi, että tekijä ei liene tehnyt sitä tyhmyyttään, koska hän on itse se tutkinnan johtaja, joka ei saisi niin tehdä. Sehän on selvä asia myös nimimerkille "Öppnas Här". Vai kuinka?

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Ulvilan murha

Satakunnan hätäkeskukseen tuli perjantaina 1. joulukuuta 2006 kello 02.43 ilmoitus Ulvilan Vanhassakylässä tapahtuneesta henkirikoksesta. Ilmoittajan (perheen äiti Anneli Auer; tuolloin 41 vuotta) mukaan Tähtisentie 54:ssä sijaitsevaan perheen omakotitaloon oli tunkeutunut terassin oven ikkunasta tummiin, vartalonmyötäisiin vaatteisiin pukeutunut, noin 180 senttimetriä pitkä, pyöreäkasvoinen, kasvot osittain peitettynä, tukevahko, 30-40-vuotias mieshenkilö, joka oli puukottanut Anneli Auerin aviomiestä Jukka Lahtea (51 vuotta) kuolettavasti. Tapahtuma-aikana asunnossa olivat myös perheen 2-, 4-, 7- ja 9-vuotiaat lapset. Todistettavasti lapsista oli hereillä ainoastaan vanhin tytär, joka puhui hätäkeskuspäivystäjän kanssa Anneli Auerin lisäksi neljä minuuttia ja parikymmentä sekuntia kestäneen hätäpuhelun aikana.

Hätäpuheluun johtaneet tapahtumat olivat alkaneet talon ulkopuolelta kuuluneista äänistä. Perheen vanhin tytär (9-vuotias) oli herännyt yöllä kovaan kolinaan, kun joku oli paukuttanut heidän talonsa ikkunaa ja vanhemmista jompikumpi oli tytön havaintojen mukaan kiljunut. Lapsi oli luullut pakkasen paukkuvan ja hän oli mennyt katsomaan ja tiedustelemaan äidiltä ja isältä, mikä oli kysymyksessä. Tällöin hän oli nähnyt isän seisovan vuoteen ääressä ja äidin sängyssä kohottamassa peittoa suojakseen. Ulkopuolisia henkilöitä tytär ei ollut havainnut tällöin sisällä asunnossa, mutta lattialla hän oli havainnut paljon rikkoutuneesta ikkunasta lentäneitä lasinsirpaleita. Isä Jukka S. Lahti oli kehottanut tytärtään menemään takaisin huoneeseensa.

Perheen äiti Anneli Auer on kertonut vastaavasti olleensa nukkumassa ja heränneensä kovalta räiskinnältä kuulostavaan meteliin ja välähdyksiin, joita oli ihmetellyt ja joiden oli arvellut johtuvan jostain luonnonilmiöstä, esim. ukkosesta. Hän muistaa miehensä nousseen sängyn vierelle seisomaan, mutta ei ollut huomannut tässä vaiheessa olohuoneen puolella kääntymässä käynyttä tytärtään. Hänellä on mielikuva, että Jukka olisi tokaissut tässä vaiheessa jotain jollekin. Äidin mukaan saattoi olla, että Jukka oli kohdistanut sanansa tyttärelleen tai samoihin aikoihin sisään makuuhuoneeseen tunkeutuneelle tuntemattomalle miehelle.

Kolminkertaisen oven lämpölasin rikkomisessa ei ollut kulunut montaa kymmentä sekuntia ja isokokoisen miehen äkillinen sisääntulo oli yllättänyt täysin kolinaan havahtuneen pariskunnan. Anneli on selvittänyt, että ulkopuolinen tunkeutuja oli hyökännyt heti ikkunasta sisään päästyään Jukan kimppuun. Anneli oli yrittänyt mennä tappelevien miesten väliin, mutta tuolloin mies oli lyönyt Annelia veitsellä rintaan. Anneli oli ymmärtänyt, että nyt oli tosi kyseessä ja vetäytynyt tilanteesta nopeasti pois. Hän muistelee loikanneensa sängyn päädyn kautta makuuhuoneen lattialla olleen pienen puuarkun yli karkuun olohuoneen puolelle. Lyönnin jälkeen Anneli on kertonut juosseensa kohti eteistä, jolloin hän on muistinsa mukaan nähnyt vanhimman tyttärensä mahdollisesti eteisaulassa.

Makuuhuoneesta oli kuulunut Jukan tuskaista ääntelyä ja valitusta sekä tappelun ääniä, ”mäiskintää”, jota Anneli ei ole osannut tarkemmin kuvata. Vielä soittaessaan hätäkeskukseen Anneli on kertonut kuulleensa tappelun äänet ja ”mäiskinnän” selvästi. Anneli on arvioinut aloittaneensa soiton hätäkeskukseen noin minuutin tai kahden kuluttua siitä, kun vieras mies oli tunkeutunut asuntoon ikkunan rikkomisen jälkeen. Pitääkö Annelin aika-arvio paikkansa? Tietysti mietityttää, kuinka kauan aikaa mahtoi todellisuudessa kulua, ennen kuin aviovaimo uskaltautui keittiöön soittamaan hätäkeskukseen.

Anneli on kertonut käyneensä hätäpuhelun aikana tapahtumien edetessä kaksi kertaa makuuhuoneen ja olohuoneen välissä olevalla oviaukolla, jolloin sisään tunkeutunut mies oli lähtenyt molemmilla kerroilla uhkaavasti Annelia kohden ja tämä oli juossut pakoon. Murhaaja ei ollut puhunut missään vaiheessa mitään Annelille eikä Jukalle. Vanhin tytär oli päivystänyt äidin juoksujen aikaan keittiön puhelimessa, jonne äiti oli hänet pyytänyt, koska tytär oli ollut hereillä. Hätäkeskuksessa oli menty hetkeksi pois linjoilta ja äiti oli halunnut käydä katsomassa tilannetta makuuhuoneen puolella, missä aviomies oli huutanut puolisoaan apuun.

Tytär oli itse muistellut käyneensä toistamiseen olohuoneen puolella, ennen kuin hän oli tullut puhelimeen. Hän on kertonut nähneensä isänsä lattialla makaamassa ja lattialla olleen veitsen. Puukottajaa hän ei ollut nähnyt, joten tämä oli saattanut jäädä katveeseen tytön näkökentän ulkopuolelle tai sitten tyttö ei ollut kaoottisessa tilanteessa kiinnittänyt tummaan hahmoon huomiota. Isä ja äiti olivat olleet ne tärkeät henkilöt, jotka olivat vieneet tuossa tilanteessa muutoin lapsen huomion. Kun äiti oli palannut kahdelta juoksukierrokseltaan takaisin puhelimeen keskustelemaan linjoille takaisin tulleen häkevirkailijan kanssa, olivat hätäkeskuspuhelun loppupuolella taustalta kuuluneet erinäiset kamppailun äänet, joiden joukossa oli kuulunut Jukka Lahden ääntä, hiljentyneet. Tämän jälkeen (hätäkeskuspuhelun kestettyä kolme minuuttia 39 sekuntia) Anneli Auer oli kysynyt näköyhteyden päässä, mutta olohuoneen puolella olleelta tyttäreltään: ”Amanda, oliks se viel siel” , johon tytär oli vastannut: ”Ei, se lähti.” Hätäkeskuspuhelun kokonaiskesto oli neljä minuuttia 18 sekuntia, josta perheen vanhin tytär oli puhelimessa kaiken kaikkiaan 59 sekuntia.

Poliisin kokoamista tapahtumatiedoista selviää, että kenttäjohtaja oli soittanut Auerille poliisiautosta matkalla kohteeseen pian hätäpuhelun päättymisen jälkeen. Kenttäjohtajan partio oli saapunut tapahtumapaikalle kello 2.51, jolloin punaiseen t-paitaan pukeutunut Anneli Auer oli ollut vanhimman tyttärensä kanssa partiota vastassa talon ulko-ovella. Perheen äiti oli kertonut poliiseille taloon tunkeutuneen henkilön poistuneen sekä aviomiehensä Jukka Lahden makaavan makuuhuoneen lattialla elottoman näköisenä. Auer oli kertonut vielä poliisimiehille tekijän tuntomerkit ja tapahtumien kulun: Perheen ollessa nukkumassa terassin ulko-oven lasi rikottiin ja aukosta sisään tunkeutunut mieshenkilö hyökkäsi Jukka Lahden kimppuun.

Anneli Auer oli ohjannut poliisipartion makuuhuoneeseen, jossa Jukka Lahti oli maannut vuoteen vieressä lattialla selällään. Vuoteessa ja lattialla oli ollut runsaasti verta. Varsinkin Lahden ylävartalon ja pään alueelta oli vuotanut paljon verta. Jukka Lahden vartalossa oli havaittavissa noin 70 erilaista lyönti- ja pistovammaa. Lisäksi uhrin kasvot olivat vaurioituneet voimakkaiden iskujen johdosta. Lahdessa ei ollut havaittu elonmerkkejä. Makuuhuoneesta terassille johtavan oven kolminkertainen lämpölasi oli rikottu ja makuuhuoneen lattialla oli ollut fileerausveitsi, jonka terä oli vääntynyt. Lahden vammat oli aiheutettu kahdella tekovälineellä. Muun muassa kylpyhuoneen ovessa löytyi kaksi suurehkoa vierekkäistä veripisaroista muodostunutta heilahdusjälkeä, jotka ovat syntyneet verisen lyömäaseen alaspäin suuntautuvasta iskusta vasemmalle alaviistoon. Uhrin läheisyydessä sängyn vieressä oli ollut klapi, jonka toinen pää oli ollut veressä. Toinen klapi oli löytynyt vuoteesta tyynypäästä. Todennäköisesti Jukka Lahti oli yrittänyt puolustautua hyökkääjältä näitä klapeja avuksi käyttäen.

Kenttäjohtajan partio oli suorittanut alustavat puhuttelut ja muut alustavat tutkintatoimet sekä tapahtumapaikan kuvaukset, jonka jälkeen sairaankuljetushenkilöstö oli suorittanut omia toimenpiteitään perheen isän ja äidin auttamiseksi. Valitettavasti perheen isälle apu saapui liian myöhään ja hänet todettiin kuolleeksi. Kodinhoitohuoneeseen johtavassa keittiönpuoleisessa ovenkahvassa havaittiin veritippa ja ovessa veripisara, jotka saattoivat olla peräisin Anneli Auerin käynnistä pesuhuoneen kautta katsomassa ja koskemassa kylpyhuoneen oven raosta lattialla verissään maannutta miestään ennen poliisien paikalle tuloa. Miehensä pulssin havaitseminen pesuhuoneen ovenraon kautta takkahuoneeseen ei ollut kuitenkaan onnistunut, koska ovi ei ollut auennut riittävästi Jukan maatessa kuolleenoloisena sen toisella puolella. Anneli on muistellut pesseensä kädet käytyään Jukan luona pulssinkokeilureissulla. Käsien pesu oli saattanut tapahtua keittiössä, mutta nopeasti surmayönä edenneistä tapahtumista ja kaoottisesta tilanteesta johtuen tämä yksityiskohta on pyyhkiytynyt pois aviovaimon mielestä. Anneli Auerin oikean jalkapöydän päällä oli kaksi niin sanottua alhaisen nopeuden veritippaa, jotka olivat todennäköisesti peräisin hänen vasempaan rintaansa tappajan puukoniskusta tulleesta haavasta. Auer oli tilanteen järkyttävyydestä huolimatta kyennyt säilyttämään rauhallisuutensa ja antamaan suhteellisen loogisen kuvauksen murhayön tapahtumaketjusta.

Paikalle tulleet kolme muuta partiota olivat aloittaneet tuntomerkkeihin sopivan tekijän etsintää. Sosiaaliviranomaiset olivat toimittaneet perheen lapset perhetukiasuntolaan. Paikalle hälytettiin tekniset tutkijat, taktinen tutkija ja koiranohjaaja koirineen sekä myös ylityömiehiä. Päällystön johtovalmiudessa oli Rauman kihlakunnan poliisilaitoksen rikoskomisario. Myöhemmin Ulvilan murhatutkinnassa 2. tutkinnanjohtajana toiminut rikosylikomisario oli saanut ilmoituksen noin kello neljän aikaan, jonka jälkeen hän oli lähtenyt välittömästi Porin poliisilaitokselle.

Tutkintatoimet olivat olleet kaikilla tahoilla aktiiviset. Tekniset tutkijat olivat työskennelleet rikospaikalla, Anneli Aueria oli puhutettu sairaalassa taktisen tutkijan toimesta, koiranohjaaja oli jäljittänyt rikoksentekijää tapahtumapaikan ympäristössä noin puolentoista tunnin kuluttua tapahtumasta, järjestyspoliisin partiot olivat etsineet tekijää. Koiranohjaaja oli tutkinut surmatalon lähialuetta hyvissä olosuhteissa ja koira oli tehnyt jälkihavainnon naapuritonttien kulmauksessa. Verisestä tekijästä ei kuitenkaan ollut jäänyt jälkikoiran havaittavissa olleita muita jälkiä lähiympäristöön. Väkivallanteon kohteeksi joutunut perhe oli muuttanut Ulvilaan miltei päivälleen neljä vuotta aiemmin. Jukka Lahti oli toiminut henkilöstövalmentajana Luvata Oy:ssä. Luvata Oy:n toimitusjohtajalle tiedotettiin tapahtumasta aamuvarhaisella. Poliisin ensimmäinen tiedote Ulvilan Vanhassakylässä tapahtuneesta henkirikoksesta annettiin ennen kello seitsemää. Satakunnan Radio tiedotti asiasta kello seitsemän aamu-uutisissa, jonka jälkeen tiedotusvälineissä tapahtuman uutisoinnissa alkoi ennennäkemätön julkisuus.

Perjantaina Porin poliisilaitoksella aamupalaveriin olivat osallistuneet kaikki työhön tulleet kummaltakin osastolta sekä ylityömiehiä. Vanhimman tyttären, joka oli tapahtuma-aikaan 9-vuotias, ensimmäinen videopuhuttelu murhayön tapahtumista suoritettiin Satakunnan keskussairaalassa 1. joulukuuta 2006. Tytär ei ollut nähnyt isänsä ja ulkopuolisen henkilön tappelua, vaikka hän oli käynyt katsomassa ainakin kerran hätäpuhelun aikana olohuoneen puolelta tilannetta takkahuoneen suunnalla. Sen sijaan tytär kertoi nähneensä, kun mustaan huppariin pukeutunut henkilö poistui rikotusta ikkunasta. Hätäkeskuspuhelussa ei ollut kuulunut rikkoutuneen lasin päälle astumisesta aiheutunutta ääntä todennäköisesti siitä syystä, että se on peittynyt muiden äänien, kuten vanhimman tyttären selkäpiitä karmivan kirkaisun alle tämän nähdessä vertavuotavan isänsä takkahuoneen lattialla makaamassa.

Tapausta oli käsitelty tiedossa olevan informaation pohjalta yksityiskohtaisesti. Juttuun oli määrätty tutkinnanjohtaja ja asia oli kirjattu normaalin käytössä olevan järjestelmän mukaan tutkintaryhmälle. Tutkinnanjohtaja ja päätutkija olivat kokeneita ja päteviä poliisimiehiä. Rikospaikkatutkintaa tehtiin huolellisesti ja periaatteella "kerralla kuntoon”, koska tekemättä jättämisiä on mahdotonta korjata jälkeenpäin. Syyttäjä oli mukana alusta alkaen. Laajasta julkisuudesta johtuen vihjeitä oli tullut runsaasti ja ne kaikki oli pyritty tarkistamaan. Jukka Lahden menneisyyttä oli selvitetty. Jukka Lahti oli murhaa edeltäneenä aamuna lähtenyt Turkuun ja osallistunut siellä edellisen työnantajansa tilaisuuteen, mikä ei ollut millään tavalla liittynyt Luvata Oy:hyn. Turusta Lahti oli palannut kello 23-24:n aikoihin. Oli pohdittu, mitä päivän aikana oli tapahtunut ja keitä henkilöitä Lahti oli tavannut. Oli mietitty, voisiko Lahden aiemmilla liiketoimilla olla yhteyttä henkirikokseen.

Erikoinen yhteensattuma oli, että myös Lahden opiskelijakaveri oli kadonnut Helsingissä murhaa seuraavana yönä. Opiskelijakaverista viimeinen havainto oli ollut puolen yön aikaan helsinkiläisen ravintolan valvontakamerassa. Myöhemmin keväällä opiskelijakaveri oli löytynyt Helsingistä hukkuneena. Poliisissa ei ollut havaittu, että tapauksilla olisi ollut yhteyttä toisiinsa muutoin kuin poliisille tehdyn vihjeen muodossa. Jukka Lahti oli aloittanut opiskelut Kuopion yliopistossa 1980-luvun lopussa. Muutkin opiskelijakaverit oli selvitetty ja puhuteltu. Tähtisentien varrella asuneita ihmisiä oli puhuteltu tapahtumien selvittelyjen yhteydessä. Useilla ei ole ollut havaintoja tapahtumiin liittyen eivätkä he olleet edes tunteneet perhettä. Anneli Auerilla ei ollut alueen asukkaiden kanssa juuri mitään sosiaalista kanssakäymistä, koska hänen aikansa oli kulunut kuusihenkisen perheen arjen pyörittämiseen. Vähäinen ylimääräinen aika, mitä jäi, kului mm. oman nettifirman kotisivujen päivittämiseen ja sisällön tuottamiseen sivustolle. Jukka Lahti oli asukkaiden kertoman mukaan ollut sosiaalinen ja ystävällinen, mutta ankara lapsilleen, jotka joutuivat muun muassa usein olemaan kotiarestissa.

Tutkinta eteni laajalla rintamalla. Puhuteltiin ja kuulusteltiin ihmisiä sekä vihjeitä tarkistettiin. Terassin lattialta löytyi laajalta alueelta lasinpaloja, joista kauimmaiset usean metrin etäisyydellä ovesta. Puuarkun päällä olleista Lahden ruskeista housuista löytyi tutkimusten edetessä verinen, ilmeisesti varsikengän jälki, kokoa 43, joka oli peräisin murhaajan käyttämistä jalkineista. Rikotun lasin lasielementtien välissä oli Jukan verta, joka on todennäköisesti valunut tekijästä tämän poistuessa huoneistosta ikkuna-aukon alareunalle nousten. Poliisit olivat etsineet toista tekovälinettä ja jäljittäneet tapahtumapaikalle jäljet jättäneitä jalkineita tuloksetta. Alueella ennen murhaa liikkunutta punaista Volvoa oli etsitty. Tutkintaan osallistuneet olivat pitäneet päivittäin tutkinnanjohtajan johdolla palavereita, joissa yhdessä oli käyty lävitse tutkinta-aineistoa. Erityisesti oli pohdittu, mikä oli ollut surmatyön motiivi. Jukka Lahti oli työssään Luvatalla joutunut osallistumaan vaikeiden henkilöstön irtisanomisia ja lomautuksia koskevien asioiden käsittelyyn. Näistä seikoista johtuen Lahdella oli häneen vihamielisesti suhtautuvia henkilöitä. Lahden työ-, asunto- ja kotiolosuhteet olivat erittäin todennäköisesti olleet ulkopuolisen tiedossa tai ainakin helposti selvitettävissä. Voisiko murhan motiivina olla ollut henkilökohtainen katkeruus ja kosto Jukka Lahtea kohtaan?

Keskusrikospoliisin tekniset tutkijat olivat työstäneet rikostekniseen laboratorioon toimitettuja näytteitä. Esimerkiksi verijälkitutkimus käsittelee pääsääntöisesti visuaalisesti tehtäviä havaintoja verijäljistä. Verijäljistä voidaan tapauskohtaisesti päätellä muun muassa seuraavia seikkoja: Tietyn pisaran lentosuunta, tulokulma kohteeseen, matka, jonka veripisara on lentänyt, korkeus, josta veripisara on lähtöisin, mikä on aiheuttanut verenvuodon, lyöntien määrä, henkilöiden ja esineiden suhteellinen sijainti tapahtuma-aikaan, henkilöiden ja esineiden liikkeet verenvuodon aikana ja sen jälkeen ja veripisaroiden leviämiseen tarvittava voima. Hajutunnistukseen toimitettiin hajusiirrännäinen tapahtumapaikalta löydetystä Fiskars-veitsestä. Koira ei tunnistanut hajuyhteyttä Anneli Auerin tai hänen vanhimman tyttärensä ja hajunäytteen välillä, joten on perusteltua olettaa hajunäytteen olevan peräisin tuntemattomasta asuntoon tunkeutuneesta mieshenkilöstä. Oli tehty äänitutkimuksia, kuitu- ja hiukkastutkimuksia, muotojälkitutkimuksia ja DNA-tutkimuksia. Tekijäprofilointiin erikoistuneelta KRP:n asiantuntijalta pyydettiin tekijäanalyysi tiedossa olevien alkutietojen pohjalta. Erikoisena piirteenä tutkinnassa oli asiantuntija-/seurantaryhmän perustaminen tutkinnan alkuvaiheessa. Ryhmään kutsuttiin kokeneita rikostutkijoita ja -tutkinnanjohtajia eri poliisilaitoksista. Mukana oli poliisin lääninjohdon edustaja sekä asiantuntijoita keskusrikospoliisista. Ryhmä ehti kokoontua useita kertoja.

Yhteenvetona voidaan todeta, että Jukka Lahden surmasi perheen ulkopuolinen henkilö enintään kuuden minuutin ajanjaksona, joka on alkanut ikkunan rikkomisesta ja sisään tunkeutumisesta, sitä seuranneesta kamppailusta ennen hätäpuhelua ja sen aikana sekä poistumisesta huoneistosta. Valtaosa Lahden eri puolille kehoa saamista noin 70 vammasta oli melko pinnallisia, joten Lahti oli ollut osan aikaa ainakin kamppailun alkuvaiheessa puolustuskykyinen. Tämä seikka on vaikuttanut kamppailun kestoon pidentävästi ja sen seurauksena on myös varsinainen verityön tekijä saattanut saada jälkiä omiin kasvoihinsa. Todistajana kuullun oikeuslääkärin mukaan on mahdollista, että Lahden vammat ovat voineet syntyä minuuttien aikana. Johtopäätös siis on, että mahdollinen ulkopuolinen henkilö on voinut olla huoneistossa alle kuuden minuutin ajan.

Tutkinnanjohtaja vaihtuu

Mittavista tutkintatoimista huolimatta Anneli Auerin kuvaamaa murhamiestä ei löytynyt tai ainakaan DNA-tunniste ei täsmännyt epäiltyyn tekijään. Liikeyritys, joka ei halunnut nimeään julkisuuteen, lupasi jo tutkinnan alkuvaiheessa ratkaisuun johtavasta tiedosta merkittävän, useiden tuhansien eurojen palkkion. Samoin Alibi lupasi ratkaisevasta vihjeestä palkkion. Poliisin rikostiedustelun rikollismaailmaan kohdentama tiedustelu ei tuottanut tulosta. Ulkopuolista tekijää ei vaan löytynyt. Kun Ulvilan murhan tutkinta oli kestänyt puolitoista vuotta eikä järkyttävä henkirikos ollut näistä kaikista mittavista tutkimuksista huolimatta selvinnyt, alettiin kesällä 2008 keskustella tutkinnanjohtajan vaihtamisesta. Lukuisia kertoja tilanne oli näyttänyt lupaavalta, mutta aina oli jouduttu palaamaan lähtöruutuun. Jutun päätutkija oli vaihtunut jo aiemmin ja seuraajakin oli eläköitymässä. Kiinniotettuja ja pidätettyjä henkilöitä oli ensimmäisen tutkinnanjohtajan aikana yhteensä viisi henkilöä. Lisäksi porilainen näyttelijä oli vangittuna syytä epäillä perusteella vajaan viikon, jona aikana hänetkin voitiin sulkea tekijäehdokkaiden joukosta.
Puolitoista vuotta tiivistä tutkintaa on raskasta kenelle tahansa. Olisiko toisella tutkinnanjohtajalla ja tutkijalla vielä jotakin uutta näkökulmaa? On ymmärrettävää, että kovin suurta intoa tutkinnanjohtajien keskuudessa ei luonnollisesti ollut. Useampi tutkinnanjohtaja oli ollut tutkinnassa mukana sijaisena. Toinen tutkinnanjohtaja aloitti tutkinnanjohtajana elokuun alussa 2008. Osastonjohtajan tehtävien lisäksi uusi tutkinnanjohtaja toimi puheenjohtajana poliisin hallintorakenneuudistuksen (PORA) rikostorjuntasektorin työryhmässä, jonka tavoitteena oli valmistella esitys Ulvilan murhatutkinnan järjestelyiksi 1. tammikuuta 2009 aloittavassa Satakunnan poliisilaitoksessa. Tiedossa oli varsin työlästä aikaa.

Ulvilan murhatutkinnan kestäessä 1. tutkinnanjohtajalla oli ollut tietoisena strategisena valintana laaja julkisuus, joka oli poikinut aina uusia vihjeitä. Näyttävän uutisoinnin myötä tapauksesta oli kasvanut ehkä valtakunnan seuratuin rikosasia. Laajassa julkisuudessa on myös ongelmallista yksityiskohtaisten ja tärkeiden tutkinnallisten tietojen vuotaminen julkisuuteen. Poliisi oli etsinyt aina tutkinnanjohtajan vaihtumiseen saakka ulkopuolista tekijää, josta oli myös vakuuttavasti tiedottanut. Tutkinnan jälkimmäisessä vaiheessa Anneli Auerin lisäksi ei ollut muita vapautensa menettäneitä henkilöitä, vaikka mikään tosiasiallinen näyttö ei tukenutkaan Annelin syyllisyyttä. Jostain syystä syyskuun puolivälissä vuonna 2009 Anneli Auerille hänen suostumuksellaan KRP:n toimitiloissa Vantaalla suoritettua muistijälkitestiä (entinen valheenpaljastustesti) käytettiin myös osana syyttömän ihmisen syyllistämisessä, vaikka Anneli Auerin vastaukset olivat loogisia ja linjassa hänen alkuperäisten kuulustelujensa kanssa. Muistijälkitestin teki testiin erikoistunut rikosylikonstaapeli ja testi taltioitiin videotallenteelle. Henkilötietojen lisäksi Anneli Auerille esitettiin viisi kysymyssarjaa, joissa kussakin oli viisi kysymystä. Kysymyksiin vastattiin kyllä tai ei. Anneli Auerilta pyydettiin vastausta mm. seuraaviin kysymyksiin: Surmattiinko Jukka Lahti kirveellä (Auerin vastaus: en tiedä), surmasitko sinä Jukka Lahden (vastaus: en), tiedätkö Jukka Lahden surmaajan henkilöllisyyden (vastaus: en) ja tunnetko Jukka Lahden surmaajan (vastaus: en).

Luvatan tutkintalinja oli ollut vahvana alusta alkaen. Makuuhuoneen sängyn tyynyjen puoleisesta päästä talteen otetun klapin kulmasta löydettiin sekoittuneena todennäköisesti kahden eri henkilön DNA:ta. Toinen DNA sopi Jukka Lahdelle, toisen DNA:n haltijaa oli etsitty kuumeisesti. Ensimmäisen tutkinnanjohtajan johtaman tutkinnan aikana oli päädytty ratkaisuun suorittaa Luvata Oy:n ja Tube Oy:n miespuolisille henkilöille DNA-massatestaus. DNA-näytteitä oli otettu yhteensä noin 750 kappaletta. DNA-tutkimukset olivat jatkuneet myös syksyllä 2008. Tutkinnassa oli selvitetty Lahden ja Auerin lasten leikkikaverit, klapin toimittajat ja kaikki mahdollisesti asunnossa vierailleet henkilöt. DNA-tutkimus oli laajentunut KRP:n rikosteknisessä laboratoriossa vuotta aiemmin käyttöön otettuun Y-kromosomitutkimukseen, joka jälleen kerran vaikutti lupaavalta. Y-kromosomityypitystä voidaan käyttää poissuljentaan: jos rikoksesta epäillyllä on erilainen y-kromosomityyppi kuin näytteestä määritetty, voidaan sulkea pois mahdollisuus, että näytteessä oleva miesperäinen DNA olisi peräisin epäillystä. Sukuselvityksiä tehtiin aina 1800-luvun alusta alkaen ja selvitykset ulottuivat Ruotsiin. Varsin mittava ja työläs tutkintalinja ei tuonut ratkaisua. Tuntemattoman DNA:n haltija ei selvinnyt ennen kuin vasta vuonna 2013, jolloin halosta löytyneen DNA:n omistajaksi paljastui muotojälkilaboratorion työntekijä. Jostain syystä kyseisen työntekijän DNA saatiin viivästysten vuoksi eliminaatiorekisteriin vasta vuoden 2013 kesäkuussa, jolloin osuma siis sitten vihdoin saatiin.

Suurin näyttöarvo todisteina lienee yhä edelleen hätäkeskuspuhelulla. Toki Auerin syyttömyyttä tukevat lisäksi lukuisat muut seikat, jotka ovat käyneet selväksi jo tapahtumapaikalla, kuten hänen verettömyytensä, puukosta saatu rintavamma ja toisaalta muiden vammojen puute. Tapahtumapaikalta talteen otetusta veitsestä löydetyt kuidut, jollaisia on löytynyt useista esineistä rajatulta alueelta sekä Lahden kynsien alta ja hänen yllään olleesta t-paidasta, antavat vahvan viitteen siitä, että ulkopuolisessa tappajalla on ollut kyseinen veitsi mukanaan ja jostain syystä se on kiireessä jäänyt häneltä murhapaikalle.

Selvittämättömän murhan tutkimuksia tulee jatkaa

Ulvilan murha on ollut ja tulee edelleen olemaan haasteellinen niin poliisille, syyttäjälle kuin oikeuslaitoksellekin. Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion tekniset tutkijat ja asiantuntijat ovat tehneet aina viime vuosiin saakka mittavaa työtä lausuntojen kirjoittamisessa Porin poliisille/Satakunnan poliisilaitokselle Ulvilan murhan selvittämiseksi. Oikeusapupyyntöjä on tehty matkan varrella useita Euroopan eri maihin ja aina USA:ta myöten. Esimerkiksi Yhdysvaltojen poliisi FBI on parantanut hätäpuhelunauhoitteen teknistä laatua.

Henkirikoksen ollessa kysymyksessä poliisilla pitäisi olla vain yksi tavoite - rikoksen selvittäminen. Koska poliisilla on vahvaa osaamista, on perusteltua olettaa, että jokainen yksittäinen tapausta tutkimaan valituksi tuleva tutkija suorittaa jatkossa omaan tehtäväalueeseensa kuuluvat tehtävät mahdollisimman hyvin ilman vaarallisia ennakkoasenteita. Faktat ja niiden täsmällinen dokumentointi on ensiarvoisen tärkeää, jotta tutkimukset eivät palaa lähtöruutuun tutkinnan aikana mahdollisesti tapahtuvien henkilövaihdosten myötä.

Tutkinnassa on syytä käyttää ennakkoluulottomasti erilaisia tutkintamenetelmiä ja tarvittaessa myös käytettävissä olevia pakkokeinoja. Tutkinnan tulee olla tiimityötä, jotta vältytään vakavilta puutteilta tiedonkulussa, joita valitettavasti pääsi syntymään alkututkintaa tehneen 1. tutkinnanjohtajan tutkintatiimin ja toisen tutkinnanjohtajan päätutkijoiden välillä. Jälkimmäiseltä tutkintatiimiltä unohtui, että länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan vain tuomioistuimella on valta kumota niin sanottu syyttömyysolettama. Eli kaikki ovat syyttömiä, kunnes tuomioistuin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin päätteeksi mahdollisesti toisin päättää.

Tämä Jukka S. Lahden selvittämätön henkirikos aiheuttaa edelleen vilkasta keskustelua ja pohdituttaa laajasti - ei ainoastaan rikosaiheisilla keskustelupalstoilla taikka Ulvilassa ja Satakunnassa - vaan koko valtakunnassa ja jopa ulkomaita myöten. Mahdollisessa vielä edessä olevassa esitutkinnassa toivottavasti valmistellaan avoimin mielin ja järkeä käyttäen olennaista faktoihin perustuvaa materiaalia tulevaa oikeudenkäyntiä varten, jotta syyttäjällä ja puolustuksella on käytettävissään aineisto, johon he voivat näkemyksenä perustaa. Määrätietoisella, peräksi antamattomalla ja erinomaisen hyvä yhteistoiminnalla on edellytyksiä päästä onnistuneeseen lopputulokseen ja Ulvilan oikea murhaaja mahdollisine taustajoukkoineen on mahdollista saada vielä vastuuseen julmasta ja ajattelemattomasta veriteostaan. Toivottavasti työtä lähdetään tekemään suurella innolla, mutta päästämättä tällä kertaa mielikuvitusta valloilleen. Toivotan onnea matkaan totuuden löytämiseksi Ulvilan murha-asiassa ja lupaan osaltani auttaa parhaani mukaan, jos joku apua sattuu pyytämään.

(Soveltuvin osin olen käyttänyt lähteenä Ulvilan murhasta kertovaa juttua, joka on julkaistu Pohjolan Poliisi kertoo 2011 -kirjassa)
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Avatar
sisotalo
Jessica Fletcher
Viestit: 3375
Liittynyt: Su Helmi 26, 2012 12:10 pm

Re: Poliisi kertoo 2011

Viesti Kirjoittaja sisotalo »

PL tapainen tapahtumien kuvaus olisi puolustuksen ollut välttämätöntä esittää oikeudessa. Sen sijaan puolustus yhtyi syyttäjän virheelliseen tapahtumien kuvaukseen niiltä osin kun ne koskevat Amanda kokemuksia.

PL sotkee kuitenkin asiat. Otan vain yhden ristiriitaisen lauseen häneltä
Ulkopuolisia henkilöitä tytär ei ollut havainnut tällöin sisällä asunnossa, mutta lattialla hän oli havainnut paljon rikkoutuneesta ikkunasta lentäneitä lasinsirpaleita. Isä Jukka S. Lahti oli kehottanut tytärtään menemään takaisin huoneeseensa.
Siis latialla oli jo lasinsiruja kun Amanda tuli ensi kerran käymään ja kuitenkin isä vain kehoitti häntä poistumaan.

Tämä ei tietenkään ole mahdollista. Kun lasinsirut ilmaantuivat oli hätä jo käsillä.

Todellisuudessa Amanda heräsi paukkinaan, meni takkahuoneelle ja äidin kanssa epäilivät ukkosta. Amanda palasi huoneeseensa rauhoittavien sanojen perusteella mutta tuli heti takaisin kun paukkina jatkui. Nyt oli jo lasinsiruja, mutta ei vielä murhaajaa. Tietenkin hän säikähti ja pakeni huoneeseensa.

Vastaa Viestiin