Päivän poliittista keskustelua

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/241836 ... t-suomessa
Ankaraa kritiikkiä Sipilän hallitukselle – Selvitys: Köyhyys lisääntynyt Suomessa
Pienituloisten toimeentulo on vaikeutunut viime vuosien ja nykyisen Juha Sipilän hallituksen politiikan seurauksena, ilmenee Suomen sosiaali- ja terveys ry:n teettämästä selvityksestä. Selvityksen ja tulovaikutusten simuloinnit on toteuttanut Kelassakin johtavana tutkija Pertti Honkanen.
Selvityksessä tarkasteltiin keskeisiä sosiaaliturvaetuuksia ja verotusta vuodesta 2012 vuoteen 2019.

Ajanjaksolla 2012–2015 sosiaalietuuksiin tehdyt muutokset olivat pienituloisia suosivia. Sen sijaan vuoden 2015 jälkeen tehdyt muutokset ovat heikentäneet pienituloisten asemaa. Köyhyysaste ja lapsiköyhyys ovat hiukan kasvaneet vuoden 2015 jälkeen.

Sosten mukaan erityisesti Sipilän hallituksen tekemät indeksijäädytykset sekä etuustulojen verotuksen kiristäminen ovat heikentäneet perusturvan varassa elävien asemaa. Vuokrien nousu on aiheuttanut sen, että asumistuen osuus vuokrasta on pienentynyt.

Selvityksen mukaan pienituloisten lapsiperheiden toimeentulo on heikentynyt vuoden 2015 jälkeen keskimääräistä enemmän. Perusturvaa saavan yhden lapsen yksinhuoltajan tulot ovat pudonneet runsaalla 20 eurolla kuukaudessa vuosina 2012–2018. Nykyisen hallituskauden aikana pudotus on vielä suurempi, 30 euroa kuukaudessa, ilmenee Honkasen tekemistä simuloinneista.

Ilman indeksijäädytyksiä työttömän peruspäiväraha olisi vuonna 2019 noin 725 euroa kuukaudessa, mutta niiden vuoksi se on jäänyt alle 700 euroon. Työttömän toimeentuloon vaikuttaa myös se, että ankarimmin verotetaan työttömyysturvaa ja muita vastaavia sosiaalietuuksia.

Kehitys on johtanut tuloerojen kasvuun vastoin poliittista retoriikkaa, huomauttaa Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas.

–Sosiaali- ja terveysalan järjestöille välittyneen kokemustiedon perusteella toimeentulo on vaikeutunut viime vuosina useilla väestöryhmillä. Julkisessa keskustelussa on kuitenkin vedottu siihen, että hallituskaudella tuloerot eivät ole kasvaneet. Tämä pitää paikkaansa vuoteen 2016 saakka, mutta selvityksemme perusteella on tapahtunut käänne eriarvoisuutta lisäävään suuntaan, Kiukas toteaa.

Hän vaatiikin, että suunta olisi nyt käännettävä takaisin eriarvoisuutta vähentävään suuntaan. Kiukas painottaa, että jos hallitus haluaa pitää kaikki mukana, on indeksijäädytykset peruttava.

–Politiikkaan tarvitaan selkeä suunnanmuutos. Selvityksen perusteella on selvää, että indeksijäädytyksiä ei tule enää jatkaa ja aiempia leikkauksia tulee kompensoida, Kiukas toteaa.

Vuoden 2018 indeksijäädytyksen kompensointi perusturvaetuuksiin maksaisi arviolta 100 miljoonaa euroa. Pienituloisten ja perusturvan varassa elävien asemaa voidaan parantaa myös verotuksellisin toimin, esimerkiksi ulottamalla kunnallisveron ansiotulovähennys myös etuustuloihin. Tämä maksaisi noin 200 miljoonaa euroa.

Soste huomauttaa, että toimien yhteisvaikutus julkistalouteen on suunnilleen sama kuin vuodelle 2018 tehtyjen tuloveroalennusten.
Mutta eihän sen nyt näin pitänyt mennä.
https://demokraatti.fi/sipila-uudenvuod ... me-vuonna/
Sipilä uudenvuodentervehdyksessään: Tuloerot eivät kasvaneet viime vuonna
Sipilän mukaan hallitus haluaa varmistaa, että kaikki väestöryhmät pääsevät nauttimaan kasvun hedelmistä.

– Olemme pyrkineet jakamaan myös taloustalkoiden vastuut mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Ilahduttavaa onkin, että tuoreimpien tilastojen mukaan tuloerot eivät kasvaneet viime vuonna lainkaan toisin kuin julkisesta keskustelusta olisi voinut päätellä, Sipilä kirjoittaa.
Joku taitaa nyt valehdella,kukahan se mahtaa olla :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

Sipilä on valehdellut jo niin pitkään, että jos Juha kertoo paljonko kello, tai mikä päivä kyseessä niin 95% kuulijoista tarkistaa väitteen totuudellisuuden.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

ABC kirjoitti:Uusi tiedustelulaki aiheuttaa kissanhännänvetoa. Hallitus haluaisi ajaa sen läpi nopeutetusti, mutta perusoikeuksiin puuttumisen vuoksi pitäisi samalla myös perustuslakia muuttaa, joten hallitus tarvitsee opposition tuen äänestykseen eduskunnassa. Moni näkee ongelmallisena lain nopean aikataulun ja voi olla, että se venyy vaalien ylitse.....
Syystäkin uusi tiedustelulaki aiheuttaa kyssäreitä. Viranomaistoimintaa ohjaavien lakien perimmäinen tarkoitus on luullakseni määritellä ne raamit, joiden sisällä viranomainen voi jotain tiettyä toimintaa harjoittaa - tässä tapauksessa urkkia kansalaisten dataliikennettä? Jos tilannetta vertaa vaikka esitutkinta ja pakkokeinojen käyttöön ennen ja nyt - on tilanne nykyään helkutin paljon parempi kansalaisten kannalta. Ennen muinoin 80-90-luvulla ei nimittäin mm. salaisia toimia rajoitettu juuri millään laeilla (nykyiseen verrattuna), jolloin mm. peitetoiminta oli käytännössä varsin cowboyhenkistä - ja sheriffit saattoivat tekeytyä milloin vangeiksi, kauppiaiksi tai jengiläisiksi "vähän niinku fiilispohjalta", eli viranomaisilla oli mahdollisuus tehdä asioita, jotka nykyisen lainsäädännön mukaan olisivat laittomia ilman oikeuden päätöstä. Tätä faktaa miettiessä voi vain kuvitella miten tällä hetkellä toimitaan niissä asioissa, joita ei selkeillä laeilla ole rajattu? Se mitä laissa ei ole kielletty lienee sallittua. Eli tämä valmisteilla oleva tiedustelulaki saattaa olla jopa ihan hyvä asia...ehkä?
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Nythän tässä on viimeaikoina saatu hyvää esimerkkiä näistä tiedustelulaista ja niiden hyväksikäyttämisestä viranomaisten taholta suoraan USA:sta ,koko konseptin keksijämaasta,mutta eihän vastaavaa Suomessa tietenkään voi tapahtua kun viranomainen valvoo ja täällä ei tule tapahtumaan mitään massavalvontaa. :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3646
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

90%:sta suomalaisten nettiliikenteestä saisivat viranomaiset haluamansa tiedot jo nyt laillisesti jos haluaisivat...
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Rescuer kirjoitti:90%:sta suomalaisten nettiliikenteestä saisivat viranomaiset haluamansa tiedot jo nyt laillisesti jos haluaisivat...
Niin,tottahan on että käräjäoikeudet systemaattisesti jakelevat luvat viranomaisille josta hyvänä esimerkkinä juuri jaettiin käräjä tuomarille tuomio jossain päin Suomea.(en nyt juuri muista missä tapahtui) Täytyisi nimenomaan tehdä pikainen lakiuudistus jottei näin olisi elikkä lisätä sitä valvontaa viranomais tahoihin eikä kansalaisiin. :lol:
https://www.savonsanomat.fi/kotimaa/K%C ... 9322dbbf49
Käräjätuomarille huomautus - oikeus antoi poliisille televalvontaluvan, vaikkei olisi saanut
Poliisi haki ja sai käräjäoikeudelta televalvontaluvat kahden epäillyn puhelimiin rikosepäilyissä, joissa lain mukaan ei olisi saanut käyttää televalvontaa.

Käräjäoikeuden tuomari kuitenkin antoi luvat poliisin pyynnöstä.

Asia huomattiin myöhemmin poliisilaitoksen laillisuusvalvonnassa ja tieto tuli sieltä oikeuteen. Käräjäoikeuden laamanni ilmoitti asiasta silloin oma-aloitteisesti oikeuskanslerille, joka selvitti asian.

Selvityksen mukaan Hämeen poliisilaitoksen ylikomisario oli hakenut salakuljetusasiaa tutkiessaan televalvontalupia kahden epäillyn teleliittymiin. Lain mukaan tavanomainen salakuljetusrikos ei ylitä kynnystä, että poliisi olisi saanut käyttää televalvontaa.

Ylikomisarion mukaan hän oli työskennellyt silloin tutkinnanjohtajana, jonka perustehtäviin myös televalvonnan vaatiminen kuului. Hänen mukaansa hän oli luottanut kiireessä poliisin Salpa eli salaiset pakkokeinot -järjestelmään, jonne telekuuntelu- ja televalvontaluvat kirjataan.

Poliisi kertoi olettaneensa, ettei poliisin Salpa-järjestelmä anna hakea telepakkokeinoja rikosnimikkeellä, jolle laki ei sitä salli. Tämä kuitenkin oli järjestelmässä mahdollista.

Oikeuskansleri: Selvä virhe
Päijät-Hämeen käräjäoikeuden tuomari ei puolestaan ollut kyseenalaistanut poliisin hakemuksen laillisuutta, vaan oli saman tien myöntänyt haetut telepakkokeinoluvat.

Käräjätuomari kertoi selvityksessään pyrkivänsä olemaan huolellinen ja tarkastamaan televalvonnan edellytykset ”rutiininomaisesti joka kerta”.

Hän kertoi välillä olleen vuosia, ettei hän käsitellyt telepakkokeinohakemuksia, mutta hoiti niitä taas. Hän ei osannut selittää lainvastaista päätöstään, vaan piti tapahtunutta käsittämättömänä. Käräjäoikeuden laamanni epäili kova työmäärän vaikuttaneen asiaan.

Oikeuskansleri päätti antaa asiassa huomautuksen käräjätuomarille, sillä kyse oli selvästä virheestä.

Oikeuskanslerin ratkaisun mukaan inhimillinen virhe oli kertautunut toimijaketjussa. Virhe oli ollut jo poliisin televalvontalupavaatimuksessa.

Oikeuskanslerin mukaan oli kuitenkin selvää, ettei poliisin virhe poista käräjätuomarin vastuuta varmistua poliisin televalvontalupahakemuksen lainmukaisuudesta.

Erityisesti päätettäessä salaisten pakkokeinojen käytöstä tuomioistuimen rooli kansalaisten perusoikeuksien turvaajana korostuu. Pakkokeinojen kohde itse ei nimittäin ole asiasta tietoinen eikä pysty valvomaan mitenkään oikeuksiaan.

Oikeuskanslerin ratkaisussa korostetaan, että oikeusturvakysymykset ovat salaisissa pakkokeinoissa siksi korostuneen tärkeitä niin pakkokeinojen kohteiden kuin ylipäätään järjestelmän uskottavuuden kannalta.

Tässä tapauksessa saadut televalvontatiedot sittemmin hävitettiin, koska niitä ei ollut luvallista käyttää.

Oikeuskansleri myös kiinnitti ylikomisarion huomiota televalvontaa koskevien säädösten noudattamiseen.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

PiikkiSika kirjoitti:
ABC kirjoitti:Uusi tiedustelulaki aiheuttaa kissanhännänvetoa. Hallitus haluaisi ajaa sen läpi nopeutetusti, mutta perusoikeuksiin puuttumisen vuoksi pitäisi samalla myös perustuslakia muuttaa, joten hallitus tarvitsee opposition tuen äänestykseen eduskunnassa. Moni näkee ongelmallisena lain nopean aikataulun ja voi olla, että se venyy vaalien ylitse.....
Syystäkin uusi tiedustelulaki aiheuttaa kyssäreitä. Viranomaistoimintaa ohjaavien lakien perimmäinen tarkoitus on luullakseni määritellä ne raamit, joiden sisällä viranomainen voi jotain tiettyä toimintaa harjoittaa - tässä tapauksessa urkkia kansalaisten dataliikennettä? Jos tilannetta vertaa vaikka esitutkinta ja pakkokeinojen käyttöön ennen ja nyt - on tilanne nykyään helkutin paljon parempi kansalaisten kannalta. Ennen muinoin 80-90-luvulla ei nimittäin mm. salaisia toimia rajoitettu juuri millään laeilla (nykyiseen verrattuna), jolloin mm. peitetoiminta oli käytännössä varsin cowboyhenkistä - ja sheriffit saattoivat tekeytyä milloin vangeiksi, kauppiaiksi tai jengiläisiksi "vähän niinku fiilispohjalta", eli viranomaisilla oli mahdollisuus tehdä asioita, jotka nykyisen lainsäädännön mukaan olisivat laittomia ilman oikeuden päätöstä. Tätä faktaa miettiessä voi vain kuvitella miten tällä hetkellä toimitaan niissä asioissa, joita ei selkeillä laeilla ole rajattu? Se mitä laissa ei ole kielletty lienee sallittua. Eli tämä valmisteilla oleva tiedustelulaki saattaa olla jopa ihan hyvä asia...ehkä?
Millä tavalla kyseessä olisi hyvä asia? Samaan aikaan hallitus haluaa tehdä valiokuntien kokouksista ja päätöksistä salaisia ja tiedon kertominen voi johtaa jopa 6kk:n vankeuteen. Kansalaisilla ei mitään yksityisyyttä, mutta hallinto voi toimia suljettujen ovien takana?

Mikä ikinä voikaan mennä vikaan em.?

Mietipä hetki! Mietipä toinen!

Ja perustele millä tavalla tiedustelulaki voisi olla hyvä asia?
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Marokonsoturi kirjoitti:
Mikä ikinä voikaan mennä vikaan em.?

Mietipä hetki! Mietipä toinen!

Ja perustele millä tavalla tiedustelulaki voisi olla hyvä asia?
Moni asia voi mennä vikaan. Ainoa hyvä asia tiedustelulaisssa voisi ehkä olla se, että olisi tiedustelulle edes teoreettisesti jotkut raamit vs. tilanne jossa toiminta ei perustu muuhun kuin esim. sotilasviranomaisten mielivaltaan...
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja ABC »

Eduskunnan keskustelua seuratessa on syntynyt kuva, ettei suurin osa kansanedustajista edes ymmärrä, mistä ollaan päättämässä. Käsitteetkin ovat totaalisen epäselviä, esim. mitä tarkoitetaan massavalvonnalla. Ministerit väittivät edustajille päin näköä, ettei kyse ole massavalvonnasta... Omasta mielestäni massavalvonta on juurikin viestimassan valvontaa, eli ei siis yksittäisten toimijoiden viestintään kohdennettua valvontaa. Moderni dataliikenteeseen kohdistettu tiedustelutoiminta on siten väistämättä nimenomaan massavalvontaa, koska miljardien viestien massan analysoi tekoälyohjelma, koskapa ainoastaan se sellaiseen pystyy.

Itse olen ehkä eniten huolissani tuosta lakiin luodusta periaatteellisesta kansalaisen kyttäysmahdollisuudesta eli tietoketjusta PV --> Supo --> Rikospoliisi, jossa jo alle 2 v. rangaistuksen piiriin kuuluvia rikollisia tekoja metsästetään kansainväliseen tiedustelutoimintaan tarkoitetulla tehokkaalla koneistolla. Jos tällainen porsaanreikä jätetään lakiin, se mahdollistaa varsin kattavan toisinajattelijoiden vainon tilanteessa, jossa demokraattisesti valittu hallinto päättää alkaa jahtaamaan tietynlaisten mielipiteiden edustajia ja säätää lain, jossa "vihapuhe" tms. epämääräinen sananvapauden rajoittamiseen tähtäävä käsite rangaistaan max. 2 vuodella vankeutta. Se, ettei tällaista tilannetta ole nyt, ei tarkoita sitä, ettei sellaista voisi hyvinkin nopeasti syntyä.
Every ship must sail a world.
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja ABC »

Sote-sekoilu on huipentumassa äänestykseen piakkoin. Kaikki myöntävät, että valmisteltu malli on susi, mutta kun sellainen pikkuseikka ei ole monia aiempiakaan uudistuksia estänyt, on syytä kysyä, mikä on vatuloinnin taustalla tällä kertaa.

Veikkaan, että kyseessä on hallituspeli - nimittäin seuraavan, ei nykyisen hallituksen muodostamispeli. Joulukuusta asti kepu on ryöminyt pohjamudissa gallupeissa, ja demarit saavuttaneet vähitellen kokoomuksen kannatuksen. Molempien kannatus on nyt noin 20 %, ja viimeisimmässä gallupissa SDP meni jo hienoisesti kokoomuksen ohi. Seuraava hallitus on joka tapauksessa joko sinipuna tai punamulta, eli jos kokoomus haluaa olla mukana seuraavassakin hallituksessa, nyt on oikea aika kaataa Sipilän hallitus.

Kaikki tiedämme, että hallitus voi kaatua oikeastaan vain soteen ja maakuntauudistukseen, jotka on koplattu yhteen. Jos kokoomus kaataa soten ja sen myötä hallituksen nyt, se voi edelleen ajaa sotea seuraavassa, Rinteen hallituksessa, mutta sen sijaan kepu jää nuolemaan näppejään maakuntauudistuksen kaatuessa, mikä taas hyödyttää myös demareita.

Orpo ei tietenkään voi hallitusta kaataa, vaan toimitaan kokkareille tyypilliseen tapaan: ajetaan kaksilla rattailla. Asiaa lähtee ajamaan puolueen sisältä bulvaani, joka esiintyy mukakapinallisena ja ottaa syyt niskoilleen hajaannuksen aiheuttamisesta. Esimerkiksi joku nuori nainen sopii tällaiseen tehtävään hyvin, sillä hänellä on vielä aikaa odotella ministeriyttä, ja ylipäänsä naiset ovat perinteisesti arvostaneet siirtymistä ennen pitkää eduskunnasta vakituisempiin ja säännöllisempiin tehtäviin, ehkä perhe-elämän vuoksi.

Tässä siis oma foliohattuinen analyysini tilanteesta. Tällaiset kuviot ovat kuitenkin aina riskaabeleita, ja kulissien takana käy kova kuhina. On kiinnostavaa nähdä, miten tilanne kehittyy.
Every ship must sail a world.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Väyrynen maalasi itsensä nurkkaan:

Kansalaispuolue ilmoittaa erottaneensa Paavo Väyrysen puolueesta
Paavo Väyrynen on erotettu kansalaispuolueesta. (KUVA: MIKKO STIG / LEHTIKUVA)
Paavo Väyrynen on erotettu kansalaispuolueesta. (KUVA: MIKKO STIG / LEHTIKUVA)
Väyrynen.jpg (39.15 KiB) Katsottu 5570 kertaa
KANSALAISPUOLUE ilmoittaa, että Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen on erotettu puolueesta tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten takia.

”Väyryselle on annettu useita viikkoja sitten toistuvasti mahdollisuus korjata epäselvyydet, mutta hän ei ole tehnyt asialle mitään. Vaaliraharikkomus koskee presidentinvaalikampanjaa. Keskiviikkona järjestämme tiedotustilaisuuden, jossa kerromme näistä epäselvyyksistä tarkemmin”, sanoo kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.

Kilpeläinen ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, onko puolue tehnyt Väyrysestä mahdollisesti rikosilmoituksen.

Puheenjohtaja Kilpeläisen mukaan erottamiseen on vaikuttanut sekin, että Väyrynen aiheutti luottamuspulan pyrkimällä keskustan puheenjohtajaksi. Kilpeläisen mielestä Väyrynen on vahingoittanut puoluetta.

Uutinen päivittyy.[/i]

Helsingin Sanomat
3.3. 11:13 , Päivitetty: 3.3. 11:21
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^ Heh ,vanha ketku. :lol: Sipilällä puntit jo tutisee.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/243190 ... en-selitys
Paavo Väyrynen astui esiin: ”Outoihin uutisiin on luonnollinen selitys”
Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen on tullut julkisuuteen kommentoimaan lauantaisia uutisia, joiden mukaan hänet on erotettu perustamastaan Kansalaispuolueesta.
– Eilen Kansalaispuolueesta julkisuuteen tulleisiin outoihin uutisiin on luonnollinen selitys: on meneillään puolueen kaappausyritys, Väyrynen kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan.

– Eilen esittämillään järjettömillä syytöksillä Kattelus, Kilpeläinen ja Komsi pyrkivät siirtämään huomion sivuun omaan toimintaansa liittyneistä räikeistä laittomuuksista. Pakoon he eivät kuitenkaan niitä pääse. Helsingin käräjäoikeus saa pian käsiteltäväkseen uusia moitekanteita. Harkitsen myös mahdollisuutta saattaa heidät rikosoikeudelliseen ja vahingonkorvausvastuuseen, hän jatkaa.
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja skoone »

Doctor Lecter kirjoitti:Väyrynen maalasi itsensä nurkkaan:

Kansalaispuolue ilmoittaa erottaneensa Paavo Väyrysen puolueesta
Väyrynen.jpg
KANSALAISPUOLUE ilmoittaa, että Euroopan parlamentin jäsen Paavo Väyrynen on erotettu puolueesta tilinkäyttöön liittyvien väärinkäytösten ja vaaliraharikkomusten takia.

”Väyryselle on annettu useita viikkoja sitten toistuvasti mahdollisuus korjata epäselvyydet, mutta hän ei ole tehnyt asialle mitään. Vaaliraharikkomus koskee presidentinvaalikampanjaa. Keskiviikkona järjestämme tiedotustilaisuuden, jossa kerromme näistä epäselvyyksistä tarkemmin”, sanoo kansalaispuolueen puheenjohtaja Sami Kilpeläinen.

Kilpeläinen ei halua tässä vaiheessa ottaa kantaa siihen, onko puolue tehnyt Väyrysestä mahdollisesti rikosilmoituksen.

Puheenjohtaja Kilpeläisen mukaan erottamiseen on vaikuttanut sekin, että Väyrynen aiheutti luottamuspulan pyrkimällä keskustan puheenjohtajaksi. Kilpeläisen mielestä Väyrynen on vahingoittanut puoluetta.

Uutinen päivittyy.[/i]

Helsingin Sanomat
3.3. 11:13 , Päivitetty: 3.3. 11:21
Taitaapi olla niin, että kun kokoomus ilmoitti, että Väyrynen ei olisi vaalikelpoinen heillä, niin Paavopa keksi ovelan juonen ... jos hänet erotetaan tuosta kansalaispuolueesta, niin sitten hän pääsee kunnolla satsaamaan keskustan pj-kilpaan. Hänhän on ollut kovin säyseä noissa viimeaikaisissa haastatteluissa... Eikö vaikuttaisi ihan käyttökelpoiselta juonelta tämä :roll:
Muista lähdekritiikki!
Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Päivän poliittista keskustelua

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

^
Ettei nyt olisi keskustan masinoima koko kohu kun Sipilän tulevaisuus huolestuttaa.Rikosilmoituksia nyt satelee puolin ja toisin erottamiseen liittyen.Sipilän kommentit mediassa vähän antaisi ymmärtää että on tavalla taikka toisella osuutta asiaan. :lol:
JO ENNEN viimeisimpiä käänteitä keskusta on valmistellut sääntömuutosta, joka estäisi Väyrysen vaalikelpoisuuden siinäkin tapauksessa, ettei hän enää kuuluisi toiseen puolueeseen.

Sillä on haluttu estää tilanne, jossa Väyrynen eroaisi kansalaispuolueesta juuri ennen keskustan puoluekokousta. Se olisi erikoista, mutta keskustan nykysäännöt eivät sitä kiellä.
Ei tästä oikein selvää tahdo ottaa :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti
Vastaa Viestiin