MURHA.INFO

Laitetaanpa vähän vanhempia murhatapauksia 90 vuoden takaa. Murhaajista vain murto-osa ehti tuomiolle. Kansalaissodan aikana niin punainen kuin valkoinenkin terrori riehuivat ankarina Sastamalan alueella. Pelkästään punaisten valtakaudella surmattiin Vammalan ympäristössä n. 80 henkilöä. Murhat alkoivat heti punaisten otettua vallan tammikuun lopussa. 31. tammikuuta tuotiin Hämeenkyrön nimismies Aleksander Nyström ja hänen poikansa metsänvartija Lauri Nyström vangittuina Siuroon. Molemmat surmattiin ampumalla Siuronkosken sillalla ja viskattiin koskeen. Tyrväällä surmattiin toistakymmentä henkeä kahdessa eri joukkomurhassa Tyrvään punakaartin esikunnan toimesta. 14.4 haettiin Tyrvään punaisten vankeina olleet Rautajoen kartanon isäntä Verner Vitikkala, hänen poikapuolensa Yrjö Vitikkala ja vävy Aaro Rautajoki ja kuljetettiin lähistöllä sijaitsevalle ratavallille ja ammuttiin. Menehtymisen varmistamiseksi avattiin kartanonisäntä Vitikkalan valtimot pistimillä.
Raakuudessaan omaa luokkaansa oli kuitenkin valkoisten hyväksi toimineen Herman Jartun murha Kiikassa 11. huhtikuuta 1918. Juhani Piilonen rakentaa selvän kuvan murhatapauksesta kirjassaan Sastamalan historiaa III sekä Vihtori Pakula kirjassaan Tyrvään seutu Suomen vapaussodassa. Kiikassa ja Karkussa mellasti punaisten murhakopla, johon kuuluivat punakaartilaiset Fredrik (Wetu) Jaakkola, Frans Töykkälä, Alfred Kurkela Loimaalta, Sipi Toivonen Alastarolta ja Viljo Suhonen Kiikasta. Ensimmäiset murhansa joukkio teki 10.4 surmaamalla kaksi talollista, J.V Heikkilän ja Evert Ketolan Kiikasta. Heikkilä oli jo 70 vuotta täyttänyt. Ketola taas oli pyytänyt päästä vapaaksi johon Viljo Suhonen oli suostuvinaan mutta ampuikin tätä selkään. 11.4 sama joukkio haki kotoaan kiikkalaisen talollisen Hermanni Jartun, joka oli tukenut suojeluskuntaa. Mainittakoon että paikallinen punaisten rintamapäällikkö oli kieltänyt isännän murhaamisen. Jarttu vietiin Kiikansillalle, surmattiin ampumalla jonka jälkeen ruumis ryöstettiin ja heitettiin jokeen. Omaisuusrikoksista tuomittu Frans Töykkälä kehuskeli isännältä viemillään kultasormuksilla. Sama joukkio todennäköisesti surmasi myös Kutalan talollisen K.A Koiviston.
Valkoisten tultua suurin osa punaisista joutui vankileireille, mutta vain osa ehti tuomiolle. Tyrvään punaisten esikuntapäällikkö Aatu Rantanen kuoli vankileirillä, samoin kuin Viljo Suhonen jonka tekemiä osa murhista oli. Alfred Kurkela ja hänen veljensä Loimaan punakaartin ratsupäällikkö Arvit Kurkela katosivat jäljettömiin Riihimäen vankileiriltä. Frans Töykkälä ja Wetu Jaakkola saivat elinkautiset vankeusrangaistukset, ja istuivat Tammisaaren vankileirillä pitkään 1920-luvulle.

Tässä tutkielmaa Tyrvään seudun sisällissodasta, lähinnä Valkoisen puolen näkökulmaa ja taustoja.

Kiitos esitelmästä!

Karua on ollut meininki tohon aikaan.

Kumma että noi pari sai "vain" kautisen, eikä päässeet tutustumaan pystykorvan luodin ballistisiin ominaisuuksiin piipun väärältä puolelta?

Sisällissodat ovat aina verisiä ja niissä tätä "murhaamista" piisaa puolin ja toisin.

http://epublications.uef.fi/pub/URN_NBN ... 080029.pdf
Tässä siis yksi linkki ja näkökanta aiheeseen.

Saako kuolemanrangaistuksen suorittaa sijainen?

Tälläinen kysymys nousee esiin, kun lukee Teemu Keskisarjan kirjan "Vääpeli T:n tapaus ja muita kertomuksia suomalaisesta terrorista".

Kirjassa on pieni episodi kansalaissodan aikaisesta Kajaanista. Juttu kulkee seuraavasti:

Kajaanissa taisteluita ei käyty lainkaan, ja tilanne haluttiin pitää tällaisena jatkossakin. Valkoisen armeijan ylipäällikkö Mannerheimilta kävi käsky, että kaikkien siviilien tuli luovuttaa aseensa pois tiettyyn määräpäivään mennessä. Tottelemattomuudesta uhkana oli kuolemantuomio.

Luonnollisesti asekätkijöitä sitten löytyikin. Sotkamolainen työmies Emil Kemppainen ja kajaanilainen puuseppä Leander Pekkonen tuomittiin ammuttaviksi. Teloituspaikalle tuotiin teloitettavien lisäksi tutkintavankilan muita punavankeja yleisöksi, näiden joukossa kovimmat agitaattorit. Hetkeä ennen teloitusta ampuma-osaston johtaja Karl Hilén teki jotain poikkeuksellista.

Hilén sanoi paikalla oleville punajohtajille, että tässä on nyt "kaksi onnetonta, jotka teidän kiihotuspuheitanne kuunnellen ovat hankkineet itselleen kuolemantuomiot. Annan teille tilaisuuden pelastaa nämä miehet. Jos teissä on nyt miestä vastaamaan sanoistanne niin astukaa näiden tilalle ja he saavat mennä."

Hiljaisuuden ja monen uuden kehotuksen jälkeen, omatunto lopulta monen pakotti kaksi kiihottajaa ottamaan teloitettavien paikat. Aleksanteri Kari ja Kalle Niemi ammuttiin yhteislaukauksella. Vankilan pastori vielä kehotti kaikkia muistamaan tämän tilanteen, jossa "Jumalan sormi niin selvästi näkyy".

Kajaanin sijaiskuolemista nousi valtava poru. Jopa Mannerheim itse joutui ottamaan kantaa asiaan, ja piti sijaiskuolemia oikeudettomina. Ilmeisesti sota-aika ja poliittiset syyt lopulta päästi kapteeni Hilénin lopulta pälkähästä.

Sijaiskuolijoista luonnollisesti tuli kajaanilaisen korpikommunismin marttyyrejä.

Kapteeni Karl Hilden sai pitää asemansa, mutta erosi pian armeijan palveluksesta.

Mielestäni hyvin kekseliäs teko, ja "kokonaishyödyn" kannalta varmasti oikeat miehet ammuttiinkin. Epätavallisuudessaan mielenkiintoinen juttu. Jonkun mielestä kuitenkin ehkä jopa henkirikos, joka jäi rankaisematta....

Aivan loistava kertomus:

Täällä on ollut muitakin hyviä juttuja sisällissodan ajoilta:

Kerkiäisiköhän ylläpito mitenkään mahdollisesti laittamaan oman osaston ns. "sotasurmille" ja laittamaan ne ketjut sinne?

Siirretty
-NILS-

Sotasurmaosio on loistava idea. Ja käsiteltäisiin nimenomaan sellaisia surmia, jotka hipovat laillisuuden rajamaita... epämääräiset teloitukset, kuolemanpartioiden hyökkäykset jne

marokon_kauhu kirjoitti:Kumma että noi pari sai "vain" kautisen, eikä päässeet tutustumaan pystykorvan luodin ballistisiin ominaisuuksiin piipun väärältä puolelta?

Tämä onkin merkillinen juttu. Kun minulla kuitenkin on se käsitys että tuohon aikaan ammuttiin punaisia aika herkästi ja sitten oikein murhaajat säästyvät nappituomiolta.

marokon_kauhu kirjoitti:Karua on ollut meininki tohon aikaan.

Kumma että noi pari sai "vain" kautisen, eikä päässeet tutustumaan pystykorvan luodin ballistisiin ominaisuuksiin piipun väärältä puolelta?

Pystykorva-kivääri on mallia 1928, joten olisi hyvin kummallista, jos niitä olisi käytetty kansalaissodan jälkimelskeissä. Eihän niitä ollut jakaa edes talvisodassa kaikille joukoille.

Mutta itse asiasta puhuen tämä kertonee lähinnä siitä, kuinka summittaisesti nämä senaikaiset kenttäoikeudet yms. jakoivat tuomioitaan. Tämä muuten oli juurikin sitä monien kaipaamaa "mitä jos kysyttäisiin uhrien omaisilta" -oikeutta. Se ei toiminut kovinkaan hyvin.

marokon_kauhu kirjoitti:Karua on ollut meininki tohon aikaan.

Kumma että noi pari sai "vain" kautisen, eikä päässeet tutustumaan pystykorvan luodin ballistisiin ominaisuuksiin piipun väärältä puolelta?

'

Eiks pystykorva ollu 20-luvulta etiäpäin vasta ? Heh, M27 mut ei tää niin vakavaa ole.
Ja olihan sillä pyssyllä edeltäjänsä varmaankin.

Pystykorva on venäläisen M91-kivvärin kehitelmä. Noita M91-kiväärien piippuja katseltiin varmasti kansalaissodan aikana

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mosin_Nagant

Venäjän keisarillisen armeijan jäljiltä Suomessa oli melko runsaasti Mosin-Nagant M1891-kivääreitä, Berdan M1870-kivääreitä ja japanilaisia sotasaalis-Arisaka-karbiineita.

Jaakko Paavolainen on kirjoittanut kirjat Punainen terrori ja Valkoinen terrori, jotka kartoittavat sisällissodan aikoja.

Paljon on varmaan myös tapauksia, jotka eivät tulleet virallisesti tietoon. Yksi sellainen esimerkki on vaarini kertoma. Hän tuli sodan aikana perheineen maalle pienelle paikkakunnalle. Vaari oli innokas metsissä kulkija, ja yhdellä tällaisella reissulla hän osui paikkaan, jossa oli iso pystykivi ja epämääräisiä kumpuja. Elukat olivat kaivaneet kuoppia ja käytäviä näihin kumpuihin, ja oman kertomansa mukaan hän oli nähnyt ihmisen pääkallonkin tällaisessa käytävässä. Tästä en tiedä, oliko liioittelua, mutta se oli hänestä kyllä aivan selvä hautapaikka. Hän kyseli naapurin isänniltä, jotka vain kehottivat häntä olemaan hiljaa tuollaisista vanhoista asioista. Eivät siis kieltäneet hautojen olemassaoloa.

Joskus 1970-luvulla kävin tällä paikalla itsekin, mutta en kyllä enää löytäisi sinne. Vaarin mökistä oli tullut suvun kesämökki. Eno päätti vetää juhannusyönä pienen kauhukierroksien metsässä ja vei meidät haudoille. Pelkäsin niin hillittömästi, etten muista juuri mitään koko paikasta... Muistan vain että se oli synkässä korvessa. Nyt myöhemmin kiinnostaisi kyllä löytää se uudelleen, mutta enokin on jo kuollut.

Moni menetti varmaan henkensä ihan muistakin syistä kuin poliittisen vakaumuksen takia sisällissodan aikoina. Yksi kartanon emäntä ammuttiin, koska oli jakanut leipää punaorvoille.