Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Olen ehkä tämän jo aikaisemminkin kirjoittanut, mutta sanon silti uudelleen. Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet on sellainen jäänne jostain menneiltä ajoilta, joka ei voi mitenkään mennä kenenkään järjellisen ihmisen tajuntaan. Ajatelkaa nyt: Henkilö X hakeutuu aikaisemmasta siviiliammatistaan, jolla on aikaisemmin elättänyt itsensä, mukaan politiikkaan ja tulee valituksi kansanedustajaksi. Aikanaan itsensäedustajan hommat päättyvät, ja toisin kuin muu kansa, joka esim. määräaikaisen työsuhteen päätyttyä joko etsii itselleen uuden työn tai vaihtoehtoisesti ilmoittautuu työkkäriin, nämä ketkulit jatkavat verovaroilla loisimista. Ikään kuin aikaisemmat koulutukset ja oman alan työkokemus olisivat kadonneet taivaan tuuliin edustajuuspestin aikana. Jumalauta. En voi ymmärtää, että tällaista saatanan pellehyysäämistä on vielä tänä päivänä olemassa.

Pois kaikki kansanedustajien sopeutumiseläkkeet ja sopeutumisrahasuunnitelmat. Henkilöiden, joiden katsotaan olevan kykeneviä päättämään kansan asioista, pitäisi katsoa olevan varsin kykeneviä palaamaan aikaisempiin siviiliammatteihinsa ja etsimään sieltä työ, kun edustajuuspesti päättyy, eikä jäädä valtion eläteiksi.

(Niin paljon tämä loisiminen pistää vihaksi, että todettakoon nyt vielä kerran, että VMP. :twisted: )
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Phoenix Foundation
Nikke Knakkertton
Viestit: 182
Liittynyt: To Syys 21, 2017 11:25 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Phoenix Foundation »

tämähän on paljon pienempi ongelma siihen nähden, että suomessa on laillista, että politikko saa ajaa erittäin räikeästi yrityksen etua yleistä etua vastaan ja sitten saada palkkioksi jonkun erittäin korkea palkkaisen johto viran kyseisestä yrityksestä.

mm. sote muutoksen kohdalla näitä palkintoja on jaettu paljon yksittäisistä terveysalan yrityksistä.

isossa osassa länsimaita tälläinen on laitonta ja lasketaan korruptioksi. suomessa politikot kehuu miten matala korruptio aste meillä on.. no tottakai on kun niin moni asia on laillista mikä muualla lasketaan korruptioksi..

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Poliisi selvitti Tuija Nurmen sopeutumiseläkkeen nostamista - ei rikosta: ”Hän on menetellyt voimassa olevan lainsäädännön suomalla tavalla”

Kokoomuksen entisestä kansanedustajasta Tuija Nurmesta, 60, tehdyt tutkintapyynnöt eivät johtaneet esitutkintaan. Poliisin mukaan Nurmea ei ole syytä epäillä mistään rikoksesta.

Nurmesta tehtiin poliisille kaksi tutkintapyyntöä 27. marraskuuta 2017.

Yksityishenkilöiden tekemissä tutkintapyynnöissä viitataan Iltalehden samana päivänä julkaisemaan uutiseen, jonka mukaan Nurmi on nostanut sopeutumiseläkettä ja työskennellyt samaan aikaan yleislääkärinä Terveystalossa.

Tapausta selvittänyt Hämeen poliisilaitos päätti keskiviikkona, ettei Nurmea ole syytä epäillä mistään rikoksesta. Esiselvitysvaiheessa poliisi selvitti tapausta mahdollisena petosrikoksena.
- Nähdäkseni petosrikoksen tai minkään muunkaan rikoksen tunnusmerkistö ei ole täyttynyt, eli asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, Hämeen poliisilaitoksen rikostarkastaja Kimmo Kajosmaa toteaa päätöksessään.
Yksityishenkilön tekemässä tutkintapyynnössä pyydettiin selvittämään, onko Nurmi syyllistynyt rikokseen nostaessaan sopeutumiseläkettä. POLIISI
Yksityishenkilön tekemässä tutkintapyynnössä pyydettiin selvittämään, onko Nurmi syyllistynyt rikokseen nostaessaan sopeutumiseläkettä. POLIISI
tutkintapyyntö_Nurmi.jpg (44.27 KiB) Katsottu 9647 kertaa
Kajosmaan päätöksen mukaan poliisi pyysi esiselvitysvaiheessa Nurmelta ja Kevalta selvitykset asiasta. Lisäksi poliisilla on ollut käytössään "asiakirjat, joilla Keva on pyytänyt Nurmelta selvitystä tämän verotuloista eläkkeen tarkistusta varten".
- Saadun selvityksen mukaan Nurmen sopeutumiseläke on alkanut 21.4.2011. Eläkkeen määrä on muuttunut 1.9.2012 alkaen ja toisen kerran 1.9.2014 lukien. Eläkkeen määrän muutokset ovat johtuneet Nurmen ansioiden muutoksista.

Kajosmaan mukaan Nurmi ei ole antanut Kevalle valheellista tietoa.
- Hän on nähdäkseni menetellyt voimassa olevan lainsäädännön suomalla tavalla.

Tulkinnanvarainen lakipykälä

Poliisin päätöksestä käy ilmi, että Keva myöntää kansanedustajien eläkelain 11 pykälän olevan tulkinnanvarainen.

Pykälän mukaan ”eläkettä maksetaan vain siltä osin kuin eläke ei yhdessä työ- tai yrittäjätoimintaan perustuvien ansioiden kanssa ylitä kansanedustajan eläkkeen enimmäismäärää”.

Perusteellisessa päätöksessään Kajosmaa viittaa korkeimman oikeuden ratkaisuun (KKO 2000:14), jossa todetaan, että ”oikeudelliselle harkinnalle on tyypillistä, että näytön arvioinnista ja laintulkinnasta voidaan useissa tapauksissa perustellusti olla eri mieltä, eli yleensä tiettyyn oikeudelliseen ongelmaan ei ole olemassa vain yhtä ja ainoaa oikeaa ratkaisua”.
- Tätä näkemystä voidaan nähdäkseni soveltaa myös tässä tapauksessa, kun arvioidaan, onko syytä epäillä Tuija Nurmen syyllistyneen asiassa mahdolliseen petosrikokseen, Kajosmaa toteaa.
- Mikäli oikeusohjeen sisältö on epäselvä, se mahdollistaa monenlaiset eri tulkinnat. Tällainen normi ei voi lähtökohtaisesti olla rikosvastuun perustana.

Kajosmaa kertoo Iltalehdelle, että samasta asiasta (kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä) tehtiin poliisille kolmaskin tutkintapyyntö.

Tutkintapyynnössä viitataan yleisemmällä tasolla sopeutumiseläkettä nostaviin entisiin kansanedustajiin, jotka ovat toimineet samaan aikaan yrittäjinä. Keskiviikkona tehty päätös tutkinnan päättämisestä koskee Kajosmaan mukaan myös heitä.

Näin ollen myöskään Tanja Karpelaa (kesk), Päivi Lipposta (sd) tai Suvi Lindéniä (kok) ei ole syytä epäillä mistään rikoksesta.

Presidenttikin paheksui

Iltalehti uutisoi Nurmen tapauksesta 27. marraskuuta 2017. Nurmi on nostanut kansanedustajan tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumiseläkettä yhtäjaksoisesti keväästä 2011, vaikka hän on samaan aikaan työskennellyt lääkärinä.

Iltalehden tekemän selvityksen mukaan Nurmi ei ole ollut työsuhteessa Terveystaloon, vaan laskuttanut lääkärinpalkkionsa osittain omistamansa perheyhtiön, Oy Nurmi & Sonsin kautta.

Muun muassa presidentti Sauli Niinistö on paheksunut julkisesti oman työn yhtiöittämistä, josta Nurmen tapauksessa on kyse. Järjestelyä on kutsuttu myös palkkatulojen piilottamiseksi.

Nurmi & Sons on ollut viime vuosina oikea rahantekokone. Yhtiö on tehnyt viimeisen kuuden vuoden aikana voittoa huimat 683 000 euroa, josta yhtiö on jakanut omistajilleen osinkoja harkiten.

Nurmi omistaa yhtiöstä 40 prosenttia ja hänen lääkärimiehensä 40 prosenttia. Loput 20 prosenttia ovat Nurmien aikuisten lasten omistuksessa.

Vuonna 2015 Nurmen verotettavat tulot olivat yhteensä 99 000 euroa. Tästä ansiotuloja oli 45 000 euroa ja pääomatuloja 54 000 euroa. Pääomatulot (osingot) eivät vaikuta sopeutumiseläkkeeseen millään tavalla toisin kuin ansiotulot (palkkatulot).

Eduskunnassa valmistellaan parhaillaan lakimuutosta, joka lopettaa sopeutumiseläkkeet kaikilta järjestelmän piirissä olevilta entisiltä ja nykyisiltä kansanedustajilta.

Lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan ensi kevään aikana.
Iltalehti
31.5.2018 12:00

Näin sitä pitää; lain puitteissa toimitaan, mutta moraali ja yleinen oikeustaju sekä kohtuus unohtaen.
- Tähän pätee sama kuin muuhunkin saalistukseen; kun valtio kaataa, niin iso haavi alle.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Phoenix Foundation
Nikke Knakkertton
Viestit: 182
Liittynyt: To Syys 21, 2017 11:25 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Phoenix Foundation »

tietääkö kukaan lakijärjestelmää tunteva että pystytäänkö lakia muuttamaan niin että näiltä lain "hyväksikäyttäjiltä" saataisiin tulevaisuudessa pysäytettyä tuo väärinkäyttö että käy samalla täysi päiväisesti työssä kun on "sopeutumiseläkkeellä"?

tarkoitan tietenkin niitä myös jotka jo tekevät sitä..

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Joka neljäs istuva kansanedustaja putosi eduskunnasta - näin paljon he saavat sopeutumisrahaa

Eduskunnasta pudonneet kansanedustajat saavat tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettua sopeutumisrahaa 1–3 vuotta.

Tämän kevään eduskuntavaaleissa oli ehdolla 165 istuvaa kansanedustajaa, joista 117 pääsi läpi ja 48 putosi eduskunnasta. 35 istuvaa kansanedustajaa luopui paikastaan vapaaehtoisesti.

Keskusta lähti vaaleihin ilman Kauko Juhantaloa (76), Sirkka-Liisa Anttilaa (75), Pekka Puskaa (73), Timo Kallia (72), Seppo Kääriäistä (71), Mauri Pekkarista (71), Niilo Kerästä (68), Mikko Alataloa (67), Tapani Tölliä (67). Myös Markku Rossi (63) ja Anne Berner (55) jättivät eduskunnan omasta tahdostaan. Luopujista lähes joka kolmas edusti näissä vaaleissa keskustaa.

Pudonneiden joukossa oli paljon tunnettuja nimiä, muun muassa vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto, kokoomuksen Eero Lehti ja Susanna Koski, vasemmistoliiton Silvia Modig, keskustan Juha Rehula ja Kimmo Tiilikainen sekä tähtiliikkeen Paavo Väyrynen.

Heistä 42 on oikeutettu kansanedustajien tilapäiseksi työttömyysturvaksi tarkoitettuun sopeutumisrahaan, jota maksetaan eduskuntauran kestosta riippuen 1–3 vuotta.

Toisin kuin lakkautettua sopeutumiseläkettä, sopeutumisrahaa voi hakea vain kerran. Sopeutumisrahaan vaikuttavat kaikki tulot, myös yritystoiminnasta saatavat pääomatulot.

Pudonneista kansanedustajista sopeutumisrahaan ovat oikeutettuja kaikki muut paitsi vanhuuseläkeikään ehtineet Lehti (74), Väyrynen (72), keskustan Eero Reijonen (71), Olavi Ala-Nissilä (69) ja Martti Talja (67) sekä perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi (69).

2 100–3 800 euroa kuukaudessa
Sopeutumisraha on 36–60 prosenttia kansanedustajan palkkiosta, mikä tarkoittaa käytännössä 2 100–3 800 euroa kuukaudessa. Nämä ovat vähimmäismääriä, sillä sopeutumisraha lasketaan 15 viimeisen täyden kalenterivuoden palkkioiden keskikuukausiansion perusteella.

Jos kansanedustaja on toiminut 15 viimeisen vuoden aikana esimerkiksi ministerinä, puhemiehenä, varapuhemiehenä tai valiokunnan puheenjohtajana, on hänelle maksettava sopeutumisraha tavallista rivikansanedustajaa suurempi.

Kunkin vuoden palkkio tarkistetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon indeksillä (vuoteen 2005 asti) tai palkkakertoimella (vuodesta 2005 lukien).

Ennen indeksointia kunkin vuoden palkkiosta vähennetään määrä, joka vastaa kyseiselle vuodelle vahvistettua työntekijän työeläkevakuutusmaksuprosenttia.

Lopuksi saadusta määrästä vähennetään elinaikakertoimen vaikutus samalla tavalla kuin muissakin lakisääteisissä työeläkkeissä. Alle 62-vuotiailla käytetään eläkkeen alkamisvuodelle vahvistettua kerrointa. Vuonna 2019 kerroin on 0,95722.

Sopeutumisrahan nostaminen on aloitettava kuuden kuukauden kuluttua eduskuntauran päättymisestä eli tämän kevään vaaleissa pudonneiden kansanedustajien on haettava sopeutumisrahaa lokakuun loppuun mennessä. Sopeutumisrahaa haetaan Kevalta erillisellä hakemuksella.

Timo Soinin tulevaisuus on turvattu
Luopuneista kansanedustajista sopeutumisrahaoikeus koskee 19 entistä kansanedustajaa. Heidän joukossaan ovat muun muassa Eero Heinäluoma (sd), Lenita Toivakka (kok), Timo Soini (sin), Anne Berner, Ville Niinistö (vihr), Jani Toivola (vihr), Antero Vartia (vihr) sekä Maria Lohela (liik).

Soini (56), Toivakka (57) ja kokoomuksen Jaana Laitinen-Pesola (60) hyötyvät kansanedustajien eläkelaissa olevasta pykälästä, jonka mukaan sopeutumisrahaa voidaan maksaa 65-vuotiaaksi, jos kansanedustaja on sopeutumisrahan päättyessä täyttänyt 59 vuotta.

Sopeutumisrahaa ei tietenkään ole pakko nostaa.

Esimerkkicase: Tuomo Puumala
Keskustan Tuomo Puumala on hyvä esimerkki siitä, miten sopeutumiseläke ja sopeutumisraha eroavat toisistaan. Vanhan sopeutumiseläkejärjestelmän mukaan 37-vuotias Puumala olisi ollut oikeutettu sopeutumiseläkkeeseen 65-vuotiaaksi eli hän olisi halutessaan voinut nostaa sitä 28 vuotta.

Puumalan sopeutumisraha on noin 3 000 euroa kuukaudessa ja sitä maksetaan hänelle enintään kaksi vuotta. Puumala valittiin eduskuntaan vuonna 2007. Hän oli tuolloin 25-vuotias.

Ilman 1. huhtikuuta voimaan tullutta lakimuutosta Puumalan kanssa samaan eläkejunaan olisivat halutessaan päässeet myös myös vihreiden Johanna Karimäki (43), RKP:n Mikaela Nylander (49), kokoomuksen Harri Jaskari (55), vihreiden Jyrki Kasvi (55), keskustan Juha Rehula (55) ja Kimmo Tiilikainen (52).

Nyt Nylanderille, Rehulalle ja Tiilikaiselle maksetaan sopeutumisrahaa enintään kolme vuotta; Karimäelle, Jaskarille ja Kasville enintään kaksi vuotta.

Sopeutumisrahan maksun voi halutessaan keskeyttää, mutta sopeutumisrahakausi (1–3 vuotta) kuluu myös keskeytyksen aikana.
Iltalehti
16.4.2019 19:29

IL artikkelissa taulukot aiheesta.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

vasikka
Javier Pena
Viestit: 1848
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 5:05 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja vasikka »

Taitaa oikea termi olla verosuunnittelu, kun veronkierto termiä ei kuulemma saisi käyttää laillisista järjestelyistä. Paavo Lipponenkin kierrättää ymmärtääkseni konsultti tai ehkä pikemminkin lobbauspalkkionsa osakeyhtiön kautta sen sijaan, että ottaisi rahat palkkana. Sinänsä ihan järkevääkin, kun muhkean eläkkeen takia verotettavasta palkasta menisi vähän yli puolet veroa. Yhtiön kautta kierrättämällä pääsee sitten halvemmalla.

Osmo Soinivaarakin luennoi osakeyhtiömuotoisen yrityksen kautta, kuten moni muukin. En oikein ymmärrä, että miksi Laura Rädyn kohdalla osakeyhtiön hyödyntämisestä nousi aikanaan niin iso kohu. Ehkä se liittyi osaksi siihen, että järjestelyssä oli mukana välissä holding yhtiö toisin kuin näillä tässä ketjussa mainituilla isommilla pojilla (Soini, Soininvaara, Lipponen).

Aivokuollut
Nikke Knakkertton
Viestit: 174
Liittynyt: Ma Huhti 12, 2021 7:01 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Aivokuollut »

Suomen Maalaisliiton opeilla pääsi Soini vihdoinkin hillotolpalle.
Koville otti luopua, tosin suhmurointi jatkuu . . .
Hoitotahto ?

siiantaika
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1357
Liittynyt: Su Loka 18, 2020 6:58 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja siiantaika »

vasikka kirjoitti:
Su Touko 16, 2021 11:46 am
^Taitaa oikea termi olla verosuunnittelu, kun veronkierto termiä ei kuulemma saisi käyttää laillisista järjestelyistä. Paavo Lipponenkin kierrättää ymmärtääkseni konsultti tai ehkä pikemminkin lobbauspalkkionsa osakeyhtiön kautta sen sijaan, että ottaisi rahat palkkana. Sinänsä ihan järkevääkin, kun muhkean eläkkeen takia verotettavasta palkasta menisi vähän yli puolet veroa. Yhtiön kautta kierrättämällä pääsee sitten halvemmalla.
Joskus täytyy tietysti ymmärtää, milloin kirjoitus on karrikoivaa satiiria ja milloin vähän vakavammin kirjoitettu. Ongelmakohta ei ole se, että tuloverojen maksamista vältellään kierrättämällä rehellisellä työllä ansaitut rahat jonkin vaihtoehtoisen putken kautta, vaan se että täysin perusteettomin keinoin "epärehellisiä" tuloja nostamalla vältetään se tilanne, että rehellisen työn hedelmiä tarvitsisi nostaa ulos ollenkaan, jolloin niistä ei makseta verojakaan. Se ei ole verosuunnittelua.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Köyhien soppajono saa kohta uusia jonottajia:
Nämä entiset kansanedustajat menettävät sopeutumisrahansa keväällä – Forsius ja Karpela nostaneet etuutta yli 10 vuotta

Kansanedustajien työttömyysetuutta maksettiin elokuussa enää 26 entiselle kansanedustajalle. Se on ennätysvähän.

Elokuussa 2020 työttömyysetuutta sai 48 entistä kansanedustajaa ja elokuussa 2019 peräti 57 entistä kansanedustajaa. Saajien määrä on yleensä ollut 40:n ja 60:n välillä.

Muutoksen taustalla on huhtikuussa 2019 voimaan tullut lakimuutos, joka lakkautti avokätisen sopeutumiseläkejärjestelmän.

Iltalehti selvitti passivoivan järjestelmän epäkohtia laajasti vuosina 2017–2019.

Lista lyhenee entisestään
Keväällä 2019 eduskunnan jättäneistä – tai äänestäjien tahdosta pudonneista – sopeutumisrahaa saivat elokuussa Reijo Hongisto (sin), Timo V. Korhonen (kesk), Jaana Laitinen-Pesola (kok), Mikaela Nylander (r), Markku Pakkanen (kesk), Timo Soini (sin), Matti Torvinen (sin) ja Kaj Turunen (kok).

soppajonon_välttäneitä.jpg
soppajonon_välttäneitä.jpg (51.18 KiB) Katsottu 1791 kertaa
Torvisen nimi poistuu listalta helmikuussa 2022, kun hän tulee vanhuuseläkeikään, ja Nylanderin toukokuussa 2022, kun hänen sopeutumisrahansa loppuu.

Huhtikuussa 2022 sopeutumisrahalista lyhenee entisestään, kun siltä poistuvat Torvista nuoremmat Merikukka Forsius (kok) ja Tanja Karpela (kesk).

49-vuotias Forsius ja 51-vuotias Karpela ovat nostaneet tilapäiseksi tarkoitettua työttömyysetuutta yli 10 vuoden ajan – huhtikuusta 2011 lähtien. Kaksikko toimi kansanedustajana vuosina 1999–2011.
...

Toukokuussa 2022 sopeutumisrahalistalla on korkeintaan 16 nimeä. He ovat kaikki 59 vuotta täyttäneitä ex-kansanedustajia, joilla on oikeus saada sopeutumisrahaa 65-vuotiaaksi eli vanhuuseläkeikään asti.

Tähän joukkoon kuuluvat muun muassa entiset ministerit Jouni Backman (sd), Suvi Lindén (kok), Jari Koskinen (kok), Timo Soini (sin) sekä Astrid Thors (r).

* Huhtikuussa 2011 sopeutumiseläkettä maksettiin 40 entiselle kansanedustajalle.
* Huhtikuussa 2015 sopeutumiseläkettä maksettiin 41 entiselle kansanedustajalle.
* Huhtikuussa 2019 sopeutumisrahaa maksettiin 31 entiselle kansanedustajalle.
* Huhtikuussa 2023 sopeutumisrahaan on oikeutettu enää 13 entistä kansanedustajaa.

Passivoiva sopeutumiseläke
Kansanedustajien työttömyysturvaksi tarkoitettu sopeutumiseläkejärjestelmä lakkautettiin huhtikuussa 2019, sillä se ei mahtunut kansalaisten oikeustajuun.

Sopeutumiseläkettä oli mahdollista saada 65-vuotiaaksi asti riippumatta siitä, minkä ikäisenä eduskuntaura päättyi. Tämä johti tilanteisiin, joissa 40-vuotiaille, parhaassa työiässä oleville entisille kansanedustajille maksettiin passivoivaa ja velvoitteetonta työttömyysetuutta vuosikausia.

Sopeutumiseläkkeessä ei otettu lainkaan huomioon pääomatuloja, mikä johti Tuija Nurmen (kok) kaltaisiin tapauksiin, joissa entinen kansanedustaja sai samaan aikaan työttömyysetuutta ja isoja pääomatuloja.

Nurmen lisäksi monet muutkin entiset kansanedustajat käyttivät laissa ollutta porsaanreikää hyväkseen.

Siirtymäkauden ja 59 vuoden pykälän ansiosta lääkärinä työskentelevä Nurmi voi nostaa sopeutumisrahaa kevääseen 2023 asti, jolloin hän täyttää 65 vuotta.

Kolmen vuoden siirtymäaika
Lakimuutokseen sisällytettiin kolmen (3) vuoden siirtymäaika, jotta etuutta vuosia nostaneet entiset kansanedustajat ehtivät valmistautua muuttuvaan tilanteeseensa.

Ilman tätä ”kädenojennusta” lakimuutos olisi saattanut törmätä perustuslakiin.
...
Lisää täällä: Iltalehti
16.9.2021 7:01

nettilinkit dl

Hassua, että listalla on mm. SDP:n ja Vasemmistoliiton entisiaä kansanedustajia, jotka ovat silloisessa toimissaan, että ehkä vielä nykyäänkin puhuneet eriarvoistumista vastaan.
- He ovat nostaneet eriarvoisuutta lisäävää "sopeutumisrahaa", vaikka ovat työikäisiä, työkykyisiä sekä oikeustoimikelpioisia henkilöitä.

Tuija Nurmen kohdalla voidaan pohtia, että kulkevatko ahneus ja häikäilemättömyys verenperintönä, sillä hän on paloittelumurhaaja-talousrikollinen Markus Pasi Pöngän täti.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2411
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Valkoiset elintaso surfarit

Tanja Karpela ja Meri Kukka Forssius "sopeutumiseläkkeellä" jo kymmenen vuotta

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e ... 9bcc405a88

Mutta ei vouhkata tästä. Tanja on valkoinen.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2411
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Jussi Parviainen kutsui joskus blogissaan Tanjaa "Kyrpäläksi".
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2411
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

Tosielämän KOMMUNISTEJA:

"Myös entiset pääministerit Juha Sipilä (kesk) ja Antti Rinne (sd) ovat hakeneet ja saaneet sopeutumisrahaa. Sipilä ei ollut ehdolla eduskuntavaaleissa, Rinne puolestaan putosi eduskunnasta." Lähde iltalehti.

Heillä on siis vaikeuksia työllistyä? Tosin nämä veijarit voivat tehdä myös jotain sopeutumisrahan ulkopuolellakin.

Eikö ole siis todellista kommunismia, että työt ei maistu entisille pääministereille. Lekottelevat vain kansan maksamilla tuilla.

Siirretty Arhinmäen marssivaatimus-ketjusta
-NILS-
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Nice shirt kirjoitti:
Su Huhti 30, 2023 7:06 pm
Tosielämän KOMMUNISTEJA:

"Myös entiset pääministerit Juha Sipilä (kesk) ja Antti Rinne (sd) ovat hakeneet ja saaneet sopeutumisrahaa. Sipilä ei ollut ehdolla eduskuntavaaleissa, Rinne puolestaan putosi eduskunnasta." Lähde iltalehti.

Heillä on siis vaikeuksia työllistyä? Tosin nämä veijarit voivat tehdä myös jotain sopeutumisrahan ulkopuolellakin.

Eikö ole siis todellista kommunismia, että työt ei maistu entisille pääministereille. Lekottelevat vain kansan maksamilla tuilla.
Kapitalistit vasta "kunnon sosialisteja" ovatkin. Siitä todisteena suurten firmojen, kuten valtionkin firmojen isokenkäiset miljoonabonuksineen.
Kroisia on myös, kun satojen miljoonien omaisuuden itselleen kupannut "uskovaista" teeskentelevä ex-pääministeri nostaa kylmän viileästi sopeutumiseläkettä. Eipä ole röyhkeydellä rajoja. Kyllä kelpaa lestaseuroissa rallatelle, "Herra on hyvä". Mutta näin sitä uskovaiset maallistuu maisen mammonan sokaisemana. Sillä rikashan ei saa kylläänsä, vaan aina lisää, lisää ja lisää, kuten Sipilä omassa elämässään koko kansalle asian todeksi todistaa. :twisted:

Antti Rinnettä, vanhaa kapitalistin uskollista koiraa ei tarvitse ihmetellä, vaikka nosteleekin sopeutumiseläkettä. Tällaisissa asioissa Antti kyllä onnistuu, vaikka vappusataset menikin äänestäjäkunnalta ohitse, etteivät niitä kerenneet kiinni ottaan. Niitä satasia tarvitaan nyt, ettei Antti vain pääse köyhtymään. :twisted:
Kaikella on aikansa.

Nice shirt
Axel Foley
Viestit: 2411
Liittynyt: To Joulu 17, 2020 4:58 pm

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja Nice shirt »

ajanpatina kirjoitti:
Ti Touko 02, 2023 9:52 pm
Nice shirt kirjoitti:
Su Huhti 30, 2023 7:06 pm
Tosielämän KOMMUNISTEJA:

"Myös entiset pääministerit Juha Sipilä (kesk) ja Antti Rinne (sd) ovat hakeneet ja saaneet sopeutumisrahaa. Sipilä ei ollut ehdolla eduskuntavaaleissa, Rinne puolestaan putosi eduskunnasta." Lähde iltalehti.

Heillä on siis vaikeuksia työllistyä? Tosin nämä veijarit voivat tehdä myös jotain sopeutumisrahan ulkopuolellakin.

Eikö ole siis todellista kommunismia, että työt ei maistu entisille pääministereille. Lekottelevat vain kansan maksamilla tuilla.
Kapitalistit vasta "kunnon sosialisteja" ovatkin. Siitä todisteena suurten firmojen, kuten valtionkin firmojen isokenkäiset miljoonabonuksineen.
Kroisia on myös, kun satojen miljoonien omaisuuden itselleen kupannut "uskovaista" teeskentelevä ex-pääministeri nostaa kylmän viileästi sopeutumiseläkettä. Eipä ole röyhkeydellä rajoja. Kyllä kelpaa lestaseuroissa rallatelle, "Herra on hyvä". Mutta näin sitä uskovaiset maallistuu maisen mammonan sokaisemana. Sillä rikashan ei saa kylläänsä, vaan aina lisää, lisää ja lisää, kuten Sipilä omassa elämässään koko kansalle asian todeksi todistaa. :twisted:

Antti Rinnettä, vanhaa kapitalistin uskollista koiraa ei tarvitse ihmetellä, vaikka nosteleekin sopeutumiseläkettä. Tällaisissa asioissa Antti kyllä onnistuu, vaikka vappusataset menikin äänestäjäkunnalta ohitse, etteivät niitä kerenneet kiinni ottaan. Niitä satasia tarvitaan nyt, ettei Antti vain pääse köyhtymään. :twisted:
Rikkaan ihmisen uskovaisuus onkin erilaista uskovaisuutta. Siihen ei kuulu neulansilmän läpi meneminen. Aina voi selittää kaikki parhain päin itselle. Se, että Juha nostaa sopeutumisrahaa on, ettei hän sopeudu ja saa duunia. Tai voi kai sitä duunia painaa sopeutumisrahallakin. Ex-edustaja Karttunenkin maukui yhtä vuotta lisää, mutta liekkö uskossa ollut puutetta, ei mennyt läpi.
Nyt kun tekoäly seuloo työnhakijat, miten on varmistettu etuoikeutettujen esim. vapaamuurareiden jälkipolven pääsy työtehtäviin. Täytyykö algoritmeja muuttaa?

Avatar
ajanpatina
Jack Bauer
Viestit: 963
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 5:08 pm
Paikkakunta: Loimaa, Tampere
Viesti:

Re: Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet

Viesti Kirjoittaja ajanpatina »

Nice shirt kirjoitti:
Ke Touko 03, 2023 8:08 pm
ajanpatina kirjoitti:
Ti Touko 02, 2023 9:52 pm
Nice shirt kirjoitti:
Su Huhti 30, 2023 7:06 pm
Tosielämän KOMMUNISTEJA:

"Myös entiset pääministerit Juha Sipilä (kesk) ja Antti Rinne (sd) ovat hakeneet ja saaneet sopeutumisrahaa. Sipilä ei ollut ehdolla eduskuntavaaleissa, Rinne puolestaan putosi eduskunnasta." Lähde iltalehti.
Kapitalistit vasta "kunnon sosialisteja" ovatkin. Siitä todisteena suurten firmojen, kuten valtionkin firmojen isokenkäiset miljoonabonuksineen.
Kroisia on myös, kun satojen miljoonien omaisuuden itselleen kupannut "uskovaista" teeskentelevä ex-pääministeri nostaa kylmän viileästi sopeutumiseläkettä. Eipä ole röyhkeydellä rajoja. Kyllä kelpaa lestaseuroissa rallatelle, "Herra on hyvä". Mutta näin sitä uskovaiset maallistuu maisen mammonan sokaisemana. Sillä rikashan ei saa kylläänsä, vaan aina lisää, lisää ja lisää, kuten Sipilä omassa elämässään koko kansalle asian todeksi todistaa. :twisted:

Antti Rinnettä, vanhaa kapitalistin uskollista koiraa ei tarvitse ihmetellä, vaikka nosteleekin sopeutumiseläkettä. Tällaisissa asioissa Antti kyllä onnistuu, vaikka vappusataset menikin äänestäjäkunnalta ohitse, etteivät niitä kerenneet kiinni ottaan. Niitä satasia tarvitaan nyt, ettei Antti vain pääse köyhtymään. :twisted:
Rikkaan ihmisen uskovaisuus onkin erilaista uskovaisuutta. Siihen ei kuulu neulansilmän läpi meneminen. Aina voi selittää kaikki parhain päin itselle. Se, että Juha nostaa sopeutumisrahaa on, ettei hän sopeudu ja saa duunia. Tai voi kai sitä duunia painaa sopeutumisrahallakin. Ex-edustaja Karttunenkin maukui yhtä vuotta lisää, mutta liekkö uskossa ollut puutetta, ei mennyt läpi.
Niinpä niin, "usko ei ole jokamiehen asia", kertoo eräs viisaus, mutta "yrittänyttä ei laiteta" sanoo jo toinen viisaus. Karttusesta tuli siis "väliinputoaja", voi, voi... Luulisi hyvä veli-kerhon jeesaavan ja antavan jonkun hyväpalkkaisen tyhjäntoimittajan viran..., jostain..., valtion tai kunnan "leipäpuusta", "poliittisten ansioiden" perusteella, kuten Ahteetkin saivat aikanaan. :mrgreen:
Sipilällä on melkoinen sovittaminen mammonakasoineen ja kameleineen päivineen, kun koittaa mennä sen neulansilmän lävitse taivasten valtakuntaa. Tulee tekeen toos tiukkaa, kun Sipilä itsekkin on hyvinkin syöneen näköinen, noin niin kuin keskivartalosta päätellen, ja itsensä lisäksi pitäisi se kamelikin siitä neulansilmästä tunkea lävitse, sekä satojen miljoonien omaisuus, josta Sanan mukaan ei kuitenkaan hyötyä ole iankaikkisuudessa, päätyipä helvettiin tai taivaaseen. :roll: Kaik´ mammona jää tänne muailmaan ja haudan pohojalle kultahammas-, kuin amalgaanipaikatkin hampaista... Sanoisin, kyllä Juhalla on julmat paikat siirtyessään täältä ikuisuuteen miljoonineen... :shock:
Kaikella on aikansa.

Vastaa Viestiin