SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Syyrian sodasta palaaville hoitotakuu

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Syyrian sodasta palaaville hoitotakuu

Viesti Kirjoittaja otus »

KOTIMAA
SDP:n kansanedustaja haluaa varmistaa Syyrian sodasta palaavien suomalaisten hoidon

Demarikansanedustaja kysyy "asianmukaisesta kohtelusta" Syyriasta sotavammoja saaville Suomen kansalaisille.

Syyrian sotilastapaturmia jouduttaneen hoitamaan Suomessakin.

Kansanedustaja Tuula Väätäisen (sd.) jättämässä kirjallisessa kysymyksessä todetaan, että elokuussa Suomesta oli lähtenyt noin kaksikymmentä ihmistä sotimaan Syyriaan.

Kun suomalainen lähtee kriisinhallintapalvelukseen, hänet vakuutetaan sotilastapaturmalain mukaan, jonka piiriin kuuluvat sekä sotilastapaturmat että palvelussairaudet.

"Kuitenkin yhä useampi maamme kansalainen osallistuu ulkomailla käytäviin konflikteihin ilman sotilastapaturmalain tuomaa suojaa", Tuula Väätäinen toteaa kyselyssään.

Hän kysyy ministeriltä "miten Suomi ja suomalainen sosiaaliturva suhtautuvat niihin mahdollisiin Suomen kansalaisiin jotka yksityishenkilöinä osallistuvat aseellisiin konflikteihin kuten Syyrian sisällissotaan ja sieltä palatessaan tarvitsevat sotavammojensa vuoksi lääketieteellistä hoitoa sekä kuntoutusta ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen näiden henkilöiden asianmukaisen kohtelun?".
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/syy ... ainen-8319

Ei sitten parempaa käyttöä keksinyt verorahoille... :roll: "suomalaiset" on hoidettava..

vuokrataan käyttöön yksityiset sairaalaflygarit tai kantsisko purkaa jo valmiiksi vaikka ihan finnairin koneesta penkkirivistöt pois, niin kuin tsunamin aikoihin tehtiin.. saataisiin hoitokoneistoa valmiuteen..

ISIS-terroristien palautuksista Suomeen ja kotouttamisista oli olemassa kaksi ketjua. Ne yhdistetty.
-NILS-
Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Mman
Agentti Scully
Viestit: 689
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Mman »

Siis jos yksityishenkilö menee sotimaan niin valtion on maksettava hoito jos saa siipeensä
koskeekohan hoitotakuu hallituksen vai kapinallisten riveissä sotivia ?

Tämä esitys taitaa olla merkki SDP:een "kuolinkorinasta"...
seppoilmari
Martin Beck
Viestit: 776
Liittynyt: Pe Huhti 25, 2008 11:37 pm

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja seppoilmari »

Väätäisellä paennut viimeinenkin järki päästä kun moisia ehdottelee ellei sitten tarkoita M1 lähetettä ja pakkohoitoa toisten vahingoittamisen perusteella (epäilen).
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3723
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

No nyt tällästä sitten ehdotetaan kun sotijat ovat sdpkommariviherpiiparisaunantaakse porukan lemmikkimuslimeja!

Ennen aina itkettiin että muiden maiden armeijoissa taisteleminen ja muu palkkasotilastoiminta (Yk joukkoja lukuunottamatta) on kriminaalia ja lähes rikos ihmisyyttä vastaan!

Mutta kannatan jos koskee siis kaikkia muiden maiden armeijoissa taistelevia suomalaisia ja "suomalaisia".

Palkkasotilastyössä on tähän mennessä ollut tälläisiä sosiaaliturva-aukkoja, mm. henkivakuutukset ei ole voimassa muutenkin on suhtauduttu vähän nihkeästi kotimaan puolella.

Hienoa että SDP alkaa ajamaan kansainvälistä arkityötä lukuisilla eri taistelukentillä raatavien suomalaisten asiaa!

Työmies on työmies ja SDP puolustaa.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Rikoslain 13. luvun 4§ kuuluu näin:
4 § (21.4.1995/578)
Laiton sotilaallinen toiminta

Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Koskeeko tämä Suomen rajojen ulkopuolella taistelevia yhteenliittymiä? Syyrian kapinallisarmeija lienee nimenomaan tällainen. Suomihan ei kai ole tunnustanut sitä Syyrian lailliseksi hallitukseksi?
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Aloitteen tai mietelmän tehneen blogi:
Kirjallisesta kysymyksestäni syntynyt kalapaliikkii

Jätin tänään kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn hallituksen ajatuksia siitä miten se suhtautuu mahdollisiin henkilöihin jotka lähtevät omaehtoisesti sotimaan esim. Syyriaan ja heidän mahdollisesti tarvitsemiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden antamiseen. Kysessä henkilöt joilla on myös Suomen passi.

Kysymyksessäni en ehdota asiaan ratkaisuja, enkä vertaa heitä suomalaisiin rauhanturvaajiin, totean että lainsäädäntömme ei ulotu näihin omaehtoisiin lähtijöihin.

En myöskään pui mahdollisia sotarikollisuuksia kysymyksessäni, koska niiden toteaminen tai vaikuttavuus ei ole sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävä arvioida.

Jotkut eivät ole jaksaneet lukea kysymystäni huolella vaan ovat tehneet omia tulkintojaan. Erityisesti ihmetyttää edustaja Vikmanin kommentointi kysymyksestäni. Istummehan samassa valiokunnassa ja olemme tänään molemmat kuulleet että tämänkin on asia josta Suomessa on syytä keskustella ja tehdä tarvittavat asianmukaiset linjaukset.

http://www.tuulavaatainen.fi/blogi/2013/09/12/229
Torstai 12.9.2013 klo 22:25

Kun Marco Casagrande lähti sotimaan, niin hän sai nimen personan non grata:
Muutaman vuoden päästä hän kuitenkin sai vahvan kutsumuksen lähteä sotimaan muslimeja vastaan Bosniaan.
- Kutsumus lähtöön oli totaalinen, en kyseenalaistanut sitä hetkeäkään. Mitäköhän mä olin siellä tekemässä... no ainakin kasvamassa, sinne piti mennä katsomaan mysteeriota, Casagrande mietti vuonna 2004.


http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/p ... edia=45471

Mostarin tien liftarit

Casagrande julkaisi vuonna 1997 taiteilijanimellä Luca Moconesi kirjan Mostarin tien liftarit kertoen kirjan kuvaavan hänen kokemuksiaan palkkasotilasryhmän johtajana Bosnian sodassa. Kuvaukset sisältävät sotarikoksiksi luokiteltavia tapahtumia, kirjan päähenkilö muun muassa ampuu joukon haavoittuneita sotilaita. Kirjan kuvausten vuoksi Ulkoministeriö selvitti Casagranden mahdollista osuutta sotarikoksiin, ja välitti asian Haagin sotarikostuomioistuimelle. Tuomioistuin ei ryhtynyt tutkimaan asiaa todisteaineiston epäselvyyden vuoksi, ja Casagrande itse väitti tapahtumien olevankin fiktiota. Vuonna 2001 Casagrande tuli uudelleen julkisuuteen, väittäen tapahtumien olevan sittenkin totuudenmukaisia. Asiasta käynnistettiin poliisitutkinta, joka lopetettiin riittävän todenperäisten tietojen puutteessa.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marco_Casa ... rkkitehti)

Kaunialan sotavammasairaalan toiminta on veteraanien luonnollisen poistuman vuoksi jo tyrehtymässä, joten sinne voidankin sijoitaa nämä jihadistirunkkarit. Samalla heille saadaan sotaveteraanistatus. Järjestetään keräyksiä, pidetään juhlapuheita...

Toisaalta ovatko he palkkasotureita vai uskonsoureita. On siinä eroa:
Palkkasoturit

1. Palkkasoturilla ei ole oikeutta taistelijan tai sotavangin asemaan.

2. Palkkasoturiksi katsotaan henkilö, joka:

a) on erityisesti värvätty paikalta tai ulkomailta taistelemaan aseellisessa selkkauksessa;

b) tosiasiassa osallistuu varsinaisiin vihollisuuksiin;

c) osallistuu vihollisuuksiin pääasiassa henkilökohtaisen hyödyn vuoksi ja jolle selkkauksen osapuoli tai sen edustaja on luvannut huomattavasti korkeamman palkkion kuin mitä vastaavassa asemassa ja tehtävässä olevalle asianomaisen osapuolen asevoimissa palvelevalle henkilölle maksetaan tai on luvattu maksaa.

d) ei ole selkkauksen osapuolen kansalainen eikä vakinaisesti asu selkkauksen osapuolen hallinnassa olevalla alueella;

e) ei kuulu selkkauksen osapuolen asevoimiin; ja

f) ei ole selkkauksen ulkopuolisen valtion viralliseen tehtävään lähettämä asevoimien edustaja.
"


Toisaalta... Nythän nämä Mullahit sun muut Abdullahit tekevät samaa mitä teki Breivik Norjassa. Breivik oli ristiretkellä demareita vastaan, teki teot omassa maassaan. Nämä mullahit ja allahit tappavat hekin ja heitä, jotka ovat heitä vastaan tai jotka edustavat heille suurta pahaa. He eivät saa teoistaan 21 vuotta ja sylkykupin mainetta. Eivät saa, sillä eivät edusta "pahaa" äärioikeistoa vaan rauhan uskontoa. Mutta toisaalta, onhan Breivikilläkin oikeus hoitoon ja kuntoutukseen... :P

Mutta miten tälläisiin ehdotuksiin/sammakoihin suhtautuu SDP:n äänestäjä? virkanaiset taputtavat, mutta duunarit kiroavat. Oletan.

Ainoa todellinen vahinko tapahtuu silloin, kun tämä jihadisti palaa hengissä Suomeen.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
otus
Axel Foley
Viestit: 2329
Liittynyt: Ke Tammi 02, 2008 7:00 pm
Paikkakunta: Youranus

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja otus »

Jos alkaa pännii, niin anna bannii..
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3723
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Joskus demarit onnistuivat saamaan aikaan rikoslain 16 luvun 22§ jossa kriminalisoitiin vieraaseen armeijaaan värvääminen.

Nyt se pykälä on kaukonäköisesti poistettu.
Eli ilmeisesti Suomen laki ei estä liittymästä vaikka pikku Jihad(arabi)-kevätretkelle.

Palkkasotilaaksi luokitellun oikeudet ovat Geneven sopimuksen mukaan heikot ja USA on vielä luonut uuden oman määritelmän "laitoin taistelija".

Sinänsä en usko että tästä hoitoasiasta tulee kovin iso ongelma: Siellä vakavammin haavoittuneilla lienee olemattomat mahdollisuudet selvitä Suomeen asti takaisin.

Eri asia on sitten mitä kaikkea ihanan värisyttävää meidän pikku Jihadistit saavat aikaiseksi jos paalaavat Soumeen vielä joskus taistelukuntoisina.

Allah on...
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1881
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Ei tällainen sotaturismi ole mitään uutta historiallisesti. Kun Kreikka taisteli itsenäisyytensä puolesta, maahan tulvi länsieurooppalaisia hyväosaisia kultturelleja ja kaukaisen antiikin aatteilla varustettuja auttamaan taistelussa. Moni heistä tosin alkoi myöhemmin suorastaan vihata maata, Kreikka kun oli hiukan eri kuin antiikin aikana. Samaten Suomen itsenäisyystaisteluissa oli mukana ylevien aatteiden ajamia ulkomaalaisia. Sittemmin pahat kielet kertovat Suomesta lähdetyn esim. Somalian sotiin.

Muiden maiden sodissa taistelevia on aina kunnioitettu, ihmetelty ja halveksittukin, mutta vielä koskaan kukaan ei ole ollut niin pösilö, että olisi ehdottanut heidän laittamistaan samalle viivalle valtion omissa sodissa taistelleiden kanssa. Demarien ehdotus on Suomen sodissa taistelleiden pilkkaamista.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

devil_doll kirjoitti:Muiden maiden sodissa taistelevia on aina kunnioitettu, ihmetelty ja halveksittukin, mutta vielä koskaan kukaan ei ole ollut niin pösilö, että olisi ehdottanut heidän laittamistaan samalle viivalle valtion omissa sodissa taistelleiden kanssa. Demarien ehdotus on Suomen sodissa taistelleiden pilkkaamista.
Väätäinen (saati SDP) ei itse asiassa ehdota mitään, vaan kyseessä on kirjallinen kysymys, jonka ideana on nostaa asia keskusteluun. Lakiehdotukset ym. tulevat paljon myöhemmin... jos tulevat.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

No mutta Väätäinen edustaa samaa puoluetta kuin hän joka ennen pres.kausiaan ja nyt kausien jälkeen. Siis hän, joka vuonna 2009 myönsi Suomen korkeimman kunniamerkin Valkoisen Ruusun suurristin ketjuineen Syyrian presidentti Al-Assadille.

Tulee mieleen, että kun jokin tuomio voi sisältää lausuman, että "menettää sotilasarvonsa", niin onko mahdollista, että joku voi menettää oikeutensa saamaansa suurristiin?

Kovasti kun tuo ex pres höpöttää ihmisoikeuksien puolesta, niin kuitenkin vuonna 1972 vaati DDR:n tunnustamista - maan, jossa ei ollut ihmisoikeuksia. Ja edelleen, vuonna 2009, myönsi korkeimman kunniamerkin henkilölle, jonka aikana ei ole ollut ihmisoikeuksia.

NIin ihmekös tuo sitten on, että SDP:ssä ollaan innoissaan sotureista ja heidän auttamisestaan.

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/koti ... le/1670040
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8247
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Rikoslain 13. luvun 4§ kuuluu näin:
4 § (21.4.1995/578)
Laiton sotilaallinen toiminta

Joka laittomasti perustaa, organisoi tai varustaa sotilaallisesti järjestäytyneen yhteenliittymän, jonka tarkoituksena on vaikuttaa valtiollisiin asioihin, toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä tai siinä toimeenpanee tai antaa sotilaallista koulutusta, on tuomittava laittomasta sotilaallisesta toiminnasta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Koskeeko tämä Suomen rajojen ulkopuolella taistelevia yhteenliittymiä? Syyrian kapinallisarmeija lienee nimenomaan tällainen. Suomihan ei kai ole tunnustanut sitä Syyrian lailliseksi hallitukseksi?

Kiitos pykälän löytämisestä.
Olin tekemisissä erään kansainvälisenoikeuden kanssa erittäin läheisesti toimivan varatuomarin kanssa äskettäin, ja tuli puheeksi tämä kansanedustajan tiedustelu hallitukselta.
Hänen vahvan näkemyksensä mukaan tuo lakipykälä ulottuu juurikin näihin Suomen kansalaisiin jotka sekaantuvat taloudellisesti, aseellisesti tai muilla laittomin keinoin jonkun toisen maan laillisen/tunnustetun hallituksen tai hallintomuodon kaatamiseen.

Joten SDP:N kansanedustajalle tiedoksi että kyllä heistä lain mukaan kuuluu pitää huolta, vankilassa.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3647
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

kakkosurpo kirjoitti: Kiitos pykälän löytämisestä.
Olin tekemisissä erään kansainvälisenoikeuden kanssa erittäin läheisesti toimivan varatuomarin kanssa äskettäin, ja tuli puheeksi tämä kansanedustajan tiedustelu hallitukselta.
Hänen vahvan näkemyksensä mukaan tuo lakipykälä ulottuu juurikin näihin Suomen kansalaisiin jotka sekaantuvat taloudellisesti, aseellisesti tai muilla laittomin keinoin jonkun toisen maan laillisen/tunnustetun hallituksen tai hallintomuodon kaatamiseen.

Joten SDP:N kansanedustajalle tiedoksi että kyllä heistä lain mukaan kuuluu pitää huolta, vankilassa.
Niinhän sen pitäisi mennä. Ainut vain, että syytteet kaatuvat tuohon kohtaan "...toimii sellaisessa yhteenliittymässä johtavassa asemassa, taloudellisesti tai muutoin merkittävällä tavalla tukee sitä..." Suomen oikeuslaitos ei tule yhtään noista tuomitsemaan, koska vetoavat siihen etteivät ole toimineet johtavassa asemassa. Perustamassa kun tuskin kukaan on ollut. Taloudellisesti huomattavasti tukevia kyllä löytyisi jos vain viitsisivät penkoa, mutta he eivät ole niitä jotka tuonne lähtevät.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3723
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: SDP:n kansanedustaja: Syyrian sodasta palaaville hoitota

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Olipa taas harvinaisen epäselvä ja vaikeasti tulkittava pykälä.

Eikä tuo tosiaan kiellä liittymästä yhtään mihinkään.

Helpotuksen huokaus, rivisoltuksi voi vieläkin mennä huoleti.
Palkkasotilaaksi ryhtymisen kriminalisoimista on aina aika ajoin joku viherpiiparidemari vaatinut, mutta monistakin syistä on ollut vain tälläisiä säätölakeja.
Ei ole haluttu estää suomalaisia toimimasta "kansainvälisissä" tehtävissä.

Esikuva-nimimerkkinikin hankki aikoinaan korvaamantonta taistelukokemusta Marokossa, jota sitten menestyksekkäästi talvi- ja jatkosodassa hyödynnettiin.

Nämä Syyrian - kauhut vaan eivät taida tuoda Suomen puolustusvalmiudelle lisäarvoa:
Kun palaavat, niin koska tapahtuu ensimmäinen ostoskeskusisku Suomessa?
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Vastaa Viestiin