Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä kohta

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

annaanna kirjoitti:Oikein aktiivisesti ja innokkaana tämä entinen terveydenhoitoalan ammattilainen omien puheittensa mukaan pisteli mahdollisimman pitkillä neuloilla maksimaalista kipua tuottaakseen ulkomaalaisia.
Tämä video päätyi aikoinaan vahingossa nettiin. Tuolloin ei tutkittu ollenkaan, onko mitään väärinkäytöstä tapahtunut vai eikö ole. Mainittu hoitaja sanoi myös mm. tiettyjen tautien olevan yleisiä, josta viranomaiset eivät puhuneet mitään.
annaanna kirjoitti:Kansallismiälisyys näyttää usein kääntyvän vastenmieliseksi käytökseksi ja yleistäviksi ajatuksiksi joillakin yksilöillä, tällä nimenomaisella haluksi kiduttaa ja rääkätä ulkomaalaisia niin fyysisesti neuloilla kuin myös sanoilla ahdistelemalla.
Mutta missään ei todistettu sellaista tapahtuneen. Toisaalta alaikäisten raiskaukset ja Turun terroristi-isku ovat ihan oikeasti tapahtuneita tekoja. Kaikki nämä tapaukset olisi voitu estää, kun missään vaiheessa ei tiedetty turvapaikanhakijoiden taustoja ja ei niitä tiedetä vieläkään. Alunperin pelättiin tapahtuvan vielä pahempaa, kun vokeissa sanottiin poliisin ravanneen harva se päivä. Siihen nähden on Suomessa selvitty varsin vähällä.
annaanna kirjoitti:Meidän maassamme viranomaisilla on vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta, siksi joutuvat näitä rääväsuisia ämmiä ojentamaan aivan perusasioissa:
Viranomaisilla tuntuu olevan vastuu Euroopan Unionin vihapuhelainsäädännön noudattamisesta Suomessa huomioiden ainoastaan vähemmistöksi laskettavat miljardit muslimit.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

annaanna kirjoitti:
Sverdlov kirjoitti: . . .

Eikö suvaitsevaisille tullut mieleen että kirjoittaja on väsynyt ja masentunut maassamme rakastettujen johtajiemme toimesta vallitsevaan eriarvoisuuteen ja että nyt olisi syytä suorittaa mielenterveyden aviointi. Oikeuden antaman tuomion johdosta tällaisen henkilön kohdalla tilanne voi johtaa vielä voimakkaampaan radikalisoitumiseen?
Ei tuo tuomittu kirjoittaja ole ollut väsynyt tai masentunut tai "eriarvoisessa" asemassa, keksit nyt parahin sverlovitsh surumielisiä selityksiä omasta päästäsi :D

Hän on vain pahantahtoinen ja suurisuinen nainen. Luultavasti omaa slaavilaisia sukujuuria, heillähän kuuluu käytökseen tuo ylikorostunut muukalaisviha ja suvaitsemattomuus.
Oikein aktiivisesti ja innokkaana tämä entinen terveydenhoitoalan ammattilainen omien puheittensa mukaan pisteli mahdollisimman pitkillä neuloilla maksimaalista kipua tuottaakseen ulkomaalaisia.

Kansallismiälisyys näyttää usein kääntyvän vastenmieliseksi käytökseksi ja yleistäviksi ajatuksiksi joillakin yksilöillä, tällä nimenomaisella haluksi kiduttaa ja rääkätä ulkomaalaisia niin fyysisesti neuloilla kuin myös sanoilla ahdistelemalla.

Meidän maassamme viranomaisilla on vastuu ihmisoikeuksien toteutumisesta, siksi joutuvat näitä rääväsuisia ämmiä ojentamaan aivan perusasioissa:

"Fabritiuksen kirjoitukset ovat olleet vahvasti yleistäviä, levittäneet
suvaitsemattomuutta, olleet omiaan aiheuttamaan halveksuntaa
turvapaikanhakijoita kohtaan ja ne ovat loukanneet heidän ihmisarvoaan.
Sananvapauteen ei kuulu ihmisryhmien ihmisarvon loukkaaminen."

Tällä hetkellä onneksi MVittu on suljettu ja ala-arvoiseen kirjoitteluun on vain näitä muita saitteja.
Voi, nosta mua perseestä! Tätä minä juuri tarkoitinkin. Hyvin näyttää nimimerkki tietävän varmasti ettei ole masentunut, ainoastaan on pahantahtoisuutta kiireestä kantapäähän. Sitten mennäänkin jo rasismin puolelle tuon slaavilaisuuden kanssa j.n.e.

Näin siis kertoo umpisuvaitsevainen tämän nimenomaisen tapauksen kohdalta. Jotenkin on jäänyt mieleen että esittämäni mieltä painavat seikat käyvät suoralta kädeltä selitykseksi mikäli tekijä on maahamme ilman vaadittavia matkustusasiakirjoja tunkeutunut, veronmaksajien kustannuksella elämöivä, naisväkeä raiskaileva ei-suomalainen kädellinen. Heille rikollinen toiminta on ihmisoikeus.

Sverdlov kirjoitetaan Sverdlov.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

Äitylit-Oulu
Poliisikoira Rex
Viestit: 287
Liittynyt: Ti Tammi 02, 2018 6:36 am

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja Äitylit-Oulu »

holmesin haamu kirjoitti: Viranomaisilla tuntuu olevan vastuu Euroopan Unionin vihapuhelainsäädännön noudattamisesta Suomessa huomioiden ainoastaan vähemmistöksi laskettavat miljardit muslimit.
Onko Suomessa miljardeja muslimeita? :shock:

Ei Suomen viranomaisia kiinnosta mitä vihapuhetta Indonesiassa jutskataan.

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Poliisilla ja poliitikoilla on mielivaltainen asenne ja toimintamallit kaikkea kohtaan, josta ovat kansanrauhaa vavisuttavien tahojen kanssa erimieltä, ja josta syystä haluavat nämä "väärämieliset" vaientaa.

Poliisit ovat poliitikojen ajokoiria. Joskus aikoinaan tilanne oli selkeämpi, siis aikoina, kun siat oli 99%:sti dempppujen ja vassareiden komennossa.

Nykyään kun kokoomus ja keskustakin on ollut jo 90-luvun lopulta asti, osa yhtä vitun viher-vassari perhettä, niin tilanteen poliittinen arviointi on hieman vaikeampaa, joten itse olen tullut johtopäätökseen, että kaikki poliitikot ja siat ovat alhaista paskaa, joka pitäis vetää pötöstä (vaikka siitä, jossa sian kuva) - sinne samaan paskasäiliöön johon yhdessä oikeesti kuuluvatkin. Kaksinaamaisia lieroja kaikki - ja valitettavasti se alkuperäinen hyvä aines - eli jäljelle jäävä 1% menee huuhteluvedessä samaan osotteeseen!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Äitylit-Oulu
Poliisikoira Rex
Viestit: 287
Liittynyt: Ti Tammi 02, 2018 6:36 am

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja Äitylit-Oulu »

PiikkiSika kirjoitti:
Poliisit ovat poliitikojen ajokoiria. Joskus aikoinaan tilanne oli selkeämpi, siis aikoina, kun siat oli 99%:sti dempppujen ja vassareiden komennossa.

Nykyään kun kokoomus ja keskustakin on ollut jo 90-luvun lopulta asti, osa yhtä vitun viher-vassari perhettä, niin tilanteen poliittinen arviointi on hieman vaikeampaa, joten itse olen tullut johtopäätökseen, että kaikki poliitikot ja siat ovat alhaista paskaa, joka pitäis vetää pötöstä (vaikka siitä, jossa sian kuva) - sinne samaan paskasäiliöön johon yhdessä oikeesti kuuluvatkin. Kaksinaamaisia lieroja kaikki - ja valitettavasti se alkuperäinen hyvä aines - eli jäljelle jäävä 1% menee huuhteluvedessä samaan osotteeseen!
Poliisissa on ollut aina oikeisvalta, varmaan yli puolet poliiseista on kokoomuslaisia. Lasketaanko persut vasemmistoon vai keskustaan? Persuja on varmaan viidennes poliiseista, kokoomuslaisia 65% ja loput 15% muita lähinnä kepulaisia.

Eikös sinusta olisi kiva jos poliisit olisivat vihervasemmistolaisia hihhuleita ja oikeistoliberaaleja, jotka sallisivat kannabiksen polttelun ja narkkaamisen? Olet ainakin muissa ketjuissa ollut kova huumeiden puolustaja, liberaalihippi.

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja wretch »

Noh olihan meillä joskus punainen ValPo, mutta he olivat onneksi fantastisen ammattitaidottomia.Kerran he tutkivat kuulopuheita siitä, että majailiko Hitler erään talon pannuhuoneessa.

Sverdlov
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1386
Liittynyt: Pe Marras 11, 2016 9:28 am

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja Sverdlov »

wretch kirjoitti:Noh olihan meillä joskus punainen ValPo, mutta he olivat onneksi fantastisen ammattitaidottomia.Kerran he tutkivat kuulopuheita siitä, että majailiko Hitler erään talon pannuhuoneessa.
Uskotko itsekään tuohon kirjoittamaasi?
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja wretch »

Valpo-heitto on muistikuva vanhasta lehtijutusta ja se voi hyvinkin olla väärä.Ehkä vuosikymmenet ovat tehneet muistilleni tempun.Ehkä lehijutussa sanottiin jopa asia päinvastoin.Tai ehkä juttua ei edes ollut olemassa.Cuiusvis hominis est errare; nullius nisi insipientis in errore perseverare...Kuka tahansa voi erehtyä, mutta vain tyhmä puolustelee jääräpäisesti erehdystään.

annaanna

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja annaanna »

holmesin haamu kirjoitti:https://youtu.be/TfBk7iKfNSw

Taas on rikollinen saatu kiinni. Eläkeläisnainen kertoi MV-lehdessä seksin 9v kanssa olevan pedofiliaa niin valtakunnansyyttäjä nosti syytteen kansan kiihotuksesta ja uskonrauhasta.
Videonsa on kuule joku jo poistanut itse tai sitten se on poistettu.

Henkistä epärehellisyyttä ja valehtelua on väittää kerran tai kaksi kirjoittaneen tai Suomessa tuomiota annettavan kansallismiälisille mielivaltaisesti yksittäisistä sanoista :D .

Oikeudenmukaisuudeksi minä kutsun sitä, kun rääväsuuämmät saa ansaitsemiaan tuomioita.
Tyhmyydeksi sitä, kun nimellään kirjoittelevat :D .

Savon Sanomien Asta Tenhunen on jälleen mennyt asian ytimeen eli toiminut journalistina ja lukenut paperit. Laitetaan kokonaisuudessaan artikkeli talteen, kun saa niin huutia nämä tekaistut väitteet ja inttämiset mielivaltaisuuksista ja syyttömyyksistä.
Alleviivailin mieleni mukaan.
(Ps. Minfossahan meillä on nämä omat "Raija Malkkimme", mutta ei ehkä tätä alkuperäistä capslock-kirjoittajaa)
Kuopiolaisnainen solvasi muslimeja ja kiinalaisia rajusti netissä - oikeus tuomitsi kirjoitukset

Valtakunnansyyttäjävirastossa nostetun syytteen mukaan naisen toistuvat kirjoitukset olivat vahvasti yleistäviä ja ihmisryhmiä panettelevia.

Kuopiolainen 60-vuotias nainen kirjoitti Facebook-palvelussa useita kymmeniä viestejä, jotka syyttäjän mukaan panettelivat muslimeja, somaleja sekä kiinalaisia.

Osa viesteistä oli syyttäjän mukaan myös kirjoitettu loukkaamistarkoituksessa herjaamaan islamin uskonnon pyhiä asioita.

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi naisen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sekä myös uskonrauhan rikkomisesta.

Nainen tuomittiin 80 päiväsakkoon, josta tuli maksettavaa 880 euroa ja 80 euron rikosuhrimaksu.

Lisäksi Pohjois-Savon käräjäoikeus määräsi syytteessä mainitut Facebook-viestit poistettaviksi ja hävitettäviksi.

Kommentoi paljon tiettyjä sivustoja
Kuopiolaisnainen oli kirjoittanut syytteeseen johtaneet viestit syksyn 2016 ja tämän vuoden tammikuun välillä. Viestit olivat kommentteja MV-sivuston teksteihin tai joiltain osin myös netissä julkaistuihin uutisiin.

Nainen on viime vuosina ollut hyvin aktiivinen useilla eri nettipalstoilla, joissa pääosassa on vihapuhe pääosin ulkomaalaisia vastaan.

Syytteeseen johtaneet viestit olivat vahvasti yleistäviä. Niissä nainen pääosin isoin kirjaimin kirjoittamalla kutsui eri ulkomaalaisten ryhmiä murhaajiksi tai raiskaajiksi ja uhosi eri tavoin islamin uskontoa vastaan.

Nainen myös kirjoitti pitkissä viesteissään muun muassa joutuneensa henkirikoksen tehneen ulkomaalaisen rikollisen uhriksi itsekin, mikä ei pitänyt paikkaansa.

Kirjoittaja kutsui viesteissään myös poliitikkoja toistuvasti muun muassa idiooteiksi ja hulluiksi, mutta se ei johtanut esitutkintaan eikä syytteeseen.

Lainsäädännön mukaan esimerkiksi maahanmuuton tai hallituksen arvostelu ei ole kiellettyä. Sen sijaan kiellettyä on, jos ihmisiä verrataan esimerkiksi loisiin tai kuvataan yleisesti kokonaisia ihmisryhmiä rikollisina.

Tällaisen kieltäminen ei lain mukaan rajoita millään tavoin mahdollisuutta yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vastaavista teoista annettujen tuomioiden mukaan solvaavia viestejä ei voi siksi puolustella sananvapaudella.

Yleistävä solvaaminen on kiellettyä
Naisen viestit oli tutkinut Helsingin poliisilaitoksen tutkintaryhmä. Nainen kiisti esitutkinnassa syyllistyneensä rikokseen, koska hänen mukaansa hänellä oli oikeus puhua totta ja esittää mielipiteitään.

Kiihottamisesta kansanryhmää vastaan annettujen säädösten mukaan kiellettyjä ovat kuitenkin vahvasti yleistävät viestit etenkin, jos ne levittävät suvaitsemattomuutta eikä niiden negatiivinen sisältö ei kohdistu mahdollisiin yksittäisiin rikoksiin, vaan laajalti kansanryhmiin.

Syyteharkinta asiassa oli tehty valtakunnansyyttäjänvirastossa, koska kyse oli sananvapauslainsäädäntöön liittyvästä rikoksesta.

Kahdeksan viime kuukauden aikana Savossa on annettu ainakin viisi tuomiota kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, jotka kaikki ovat olleet suuruudeltaan 40–80 päiväsakkoa riippuen siitä, onko syytetty tuomittu samalla kertaa myös muusta rikosnimikkeestä kuten uskonrauhan rikkomisesta tai laittomasta uhkauksesta.

Asta Tenhunen

annaanna

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Sverdlov kirjoitti:
Voi, nosta mua perseestä!
- miten ihmeessä minä sinua takapuolesta nostan? Poikkeama fysiologiassa?
Onko tämä joku marokkolainen sanonta, kun on niin tuntematon. Ja samalla aivan perseestä. :D
Keneltä olet tämän oppinut?
Näin siis kertoo umpisuvaitsevainen tämän nimenomaisen tapauksen kohdalta.
- vai pelkäät kohdanneesi minussa umpisuvaitsevaisen ihmisen, tuon tarunhohtoisen hahmon, joka toimii SPRässä ja matupatjana, tarjoaa tyttärensä ja poikansa pakolaisille, haluaa rikollisten ja joutomiesten vyöryvän Suomeen Albaniasta, Venäjältä ja Marokosta, ilmaisen terveydenhoidon Suomessa koko maailmalle, suomalaisten työtävieroksuvien ja suutaansoittavien maidanjääkäriukkojen sossumassit jaettaviksi irakilaisille läpsyttelijöille ja Sipilän ikuisesti toimivan pääministerinä uusia aktiivimalleja kehittäen. :D

MTV tänään: Tammikuun alussa voimaan tullut aktiivimalli on vähentänyt etuutta useimmiten miehillä ja iäkkäillä työttömillä, kertoo Kela.. Varmaan noi säästyneet rahat on tilitetty SPRälle :D

Olenko umpisuvaitsevainen vai vaan vittuuntunut rääväsuisiin vähäjärkisiin ämmiin ja polttopulloja viskoviin tolvanoihin sekä kritiikin esittämisen ja todellisena vastavoimana toimimisen sijaan sekopäitten viesteille julkaisualustan tarjoaviin typeryksiin(Janitskin ja Korhonen), mieti sitä.
Jotenkin on jäänyt mieleen että esittämäni mieltä painavat seikat käyvät suoralta kädeltä selitykseksi mikäli tekijä on maahamme ilman vaadittavia matkustusasiakirjoja tunkeutunut, veronmaksajien kustannuksella elämöivä, naisväkeä raiskaileva ei-suomalainen kädellinen. Heille rikollinen toiminta on ihmisoikeus.

- parahin Dsverlovitsh, ehkä syy on kielimuurista välillämme, ehkä älykkyysosamääräerot, mutta en tavoita tekstissäsi muuta kuin jäätävän yleistyksen pakolaisia kohtaan. Ei se, että yksi retardi marokkolainen oli yrittänyt turhaan pakolaisena maahamme tulla ja riehui Turussa, tee kaikista marokkolaisista terroristeja. Pakolaisia he eivät oikein voikaan olla.
Koko ketjun aiheena olevaa ilmiötä kun ei ole olemassa, niin keskustelua on käytävä näköjään näissä tapauksissa vilkkaan mielikuvituksen omaavien ja vaikutuksille alttiitten ihmisten tulkinnoista ympäröivästä maailmasta.

Onko anna taas ratkennut ryyppäämään? Aivan siltä vaikuttaa.
Anteeksi nimimerkkini, mutta en tiedä mihin päin sen pitäisi viitata?

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

annaanna kirjoitti:Videonsa on kuule joku jo poistanut itse tai sitten se on poistettu.
Videoita poistetaan suunnilleen sitä mukaan kuin julkaistaan, vaikka ei olisikaan mitään laitonta. Toki videot voitaisiin laittaa sellaiseen paikkaan, josta niistä ei poistettaisi.

Eivätkä toimittajat tietysti koskaan kyse asioista syytetyiltä itseltään tai esitä kunnollisia esimerkkejä siitä, mitkä sanat ja lauseet täytti rikoksen tunnusmerkit.

Tulee ainoastaan yksi poikkeustapaus mieleen, jossa YLE:n toimittaja kysyi vain pahoinpitelijöiltä (siinä tapauksessa anarkisteilta) kommenttia ja pahoinpidelty ja ryöstetty uhri joutui itse korjaamaan vielä jälkeenpäin lehtijuttuja, eikä silloinkaan kommentit kiinnostaneet. Tästä voi löytyä tietoa Marko Parkkolan pahoinpitelyn hakusanalla ja videoita, jos jaksaa etsiä. Pahoinpitely liittyi Rajat Kiinni -mielenosoitusta ennen olevaan ilmoittamatta tehtyyn mielenosoitukseen.
Osa viesteistä oli syyttäjän mukaan myös kirjoitettu loukkaamistarkoituksessa herjaamaan islamin uskonnon pyhiä asioita.
Mitkähän mahtoivat olla niitä pyhiä asioita? Vai pidetäänkö lapsiavioliittoa pyhänä länsimaissa, kun siitä ei saa puhua?
Syytteeseen johtaneet viestit olivat vahvasti yleistäviä. Niissä nainen pääosin isoin kirjaimin kirjoittamalla kutsui eri ulkomaalaisten ryhmiä murhaajiksi tai raiskaajiksi ja uhosi eri tavoin islamin uskontoa vastaan.
Suomessa on tälläisiä tekoja tapahtunut turvapaikanhakijoiden toimesta. Ei tietysti voi yleistää koskemaan kaikkia, mutta edelleenkään ei taustoista tiedetä mitään ja valtaosa valehtelee taustansa.
Nainen myös kirjoitti pitkissä viesteissään muun muassa joutuneensa henkirikoksen tehneen ulkomaalaisen rikollisen uhriksi itsekin, mikä ei pitänyt paikkaansa.
Tästä liikkuu sellaista tietoa, että olisi saanut lähestymiskiellon samalle henkilölle ja olisi asunut naapurissa. Mistä syystä antaa lähestymiskieltoa, jos ei kerran ollut mitään vaaraa olemassa?
Kirjoittaja kutsui viesteissään myös poliitikkoja toistuvasti muun muassa idiooteiksi ja hulluiksi, mutta se ei johtanut esitutkintaan eikä syytteeseen.
Päiden katkomispuheiden luulisi johtavan, mutta sehän on sitä "parempaa väkivaltaa/vihapuhetta".
Lainsäädännön mukaan esimerkiksi maahanmuuton tai hallituksen arvostelu ei ole kiellettyä. Sen sijaan kiellettyä on, jos ihmisiä verrataan esimerkiksi loisiin tai kuvataan yleisesti kokonaisia ihmisryhmiä rikollisina.
Muutamat julkisuuteen tulleet poliisikuulustelut kertovat toista kieltä. Sitä pitää hyvin taiten varoa sanojaan. Poliitikkojen arvosteleminen on yleensä paljon vähäisempi rikos, kun ei voida syyttää "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan".
Kahdeksan viime kuukauden aikana Savossa on annettu ainakin viisi tuomiota kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, jotka kaikki ovat olleet suuruudeltaan 40–80 päiväsakkoa riippuen siitä, onko syytetty tuomittu samalla kertaa myös muusta rikosnimikkeestä kuten uskonrauhan rikkomisesta tai laittomasta uhkauksesta.
Onhan se hienoa antaa kovempia rangaistuksia kansankiihottamisesta kuin kuolemantuottamuksesta, rattijuopumuksesta, raiskauksista yms. muista pikkurikoksista.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

Uusin tapaus on siinä kun Marco de Wit vietiin taas uhrina putkaan. Häneltä tuli yksi anarkisti lyömään kädestä kännykän ja mahdollisesti varasti sen. Heti tämän perään tuli toinen anarkistiryhmä riehumaan poliisien eteen, joista yksi pidätettiin. Marco de Wit vietiin läheisen rakennuksen sisälle selontekoon, kun toinen poliisi tulikin yllättäen pidättämään hänet.

Tämä on siis jo toinen tapaus, kun sama uhri viedään putkaan kurdien ja anarkistien järjestämästä yhteisestä miekkarista. Siinä aiemmassa heitettiin kiviä/jäälohkareita päin näköä ja vietiin kaksi henkilöä putkaan eli Olli Heikkilä ja Marco de Wit. Tässä tapauksessa ainoastaan jälkimmäinen.

https://mvlehti.net/2018/05/24/marco-de ... -sihteeri/

ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

No onko pakko alentua uhriksi. Ois ottanut hollannikkaan ja koputellu sillä takaisin.

holmesin haamu
Sherlock Holmes
Viestit: 7396
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 2:44 pm

Re: Poliisin ja poliitikkojen mielivalta kansallismielisiä k

Viesti Kirjoittaja holmesin haamu »

holmesin haamu kirjoitti:Uusin tapaus on siinä kun Marco de Wit vietiin taas uhrina putkaan. Häneltä tuli yksi anarkisti lyömään kädestä kännykän ja mahdollisesti varasti sen. Heti tämän perään tuli toinen anarkistiryhmä riehumaan poliisien eteen, joista yksi pidätettiin. Marco de Wit vietiin läheisen rakennuksen sisälle selontekoon, kun toinen poliisi tulikin yllättäen pidättämään hänet.

Tämä on siis jo toinen tapaus, kun sama uhri viedään putkaan kurdien ja anarkistien järjestämästä yhteisestä miekkarista. Siinä aiemmassa heitettiin kiviä/jäälohkareita päin näköä ja vietiin kaksi henkilöä putkaan eli Olli Heikkilä ja Marco de Wit. Tässä tapauksessa ainoastaan jälkimmäinen.

https://mvlehti.net/2018/05/24/marco-de ... -sihteeri/
Tähän tapaukseen liittyen Tampereen poliisi on keksinyt syyttää Marco de Witiä virkamiehen vastustamisesta tms. Marco siis joutui ensin anarkistin hyökkäyksen kohteeksi, jonka takia poliisi ylipäätään puuttui tilanteeseen. Toinen poliisi oli jo selvittämässä tilannetta kun toinen tuli pidättämään. Pidätyksen seurauksena Marco menikin polvilleen maahan istumaan ja huusi tekevänsä "Gandhilaista vastarintaa" poliisin mielivaltaisuuden takia. Luultavasti nyt tämän tilanteen takia poliisi onkin keksinyt syyttää uhria... :roll:

MV-lehti tosiaan julkisti hyökkääjän nimen, mutta onko poliisi vieläkään saanut kuulusteltua alkuperäistä hyökkääjää ja mahdollista puhelimen varastajaa? Tuskimpa. Uhrista ehtivät tehdä rikosilmoituksen...

Vastaa Viestiin