Tästä herrasta en löytänyt vielä topicia
Dennis Rader, joka tunnettiin myös nimellä BKT (Bind, Torture, Kill) murhasi 1974 - 1991 ainakin 10 ihmistä Kansasissa. Kirjoitteli kirjeitä mm. poliisille ja lehdistölle ja tämä johtikin loppujen lopuksi murhaajan paljastumiseen..
http://en.wikipedia.org/wiki/Dennis_Rader
JIM eisttää dokumentin miehestä 10.8. (uusinta):
Totuus pelätystä sarjamurhaajasta (K15)
BTK Killer Speaks. Dokumentissa tutustutaan lähemmin Yhdysvaltoja yli 30 vuotta piinanneeseen BTK- (Bind, Torture, Kill) tappajaan Dennis Raderiin. Kymmeniä ihmisiä raa'asti surmannut Rader jäi kiinni pitkällisen pakoilun jälkeen ja kertoo tässä dokumentissa yksityiskohtaisesti suorittamistaan murhista sekä syistä niiden taustalla.
BTK-killer/ Dennis Rader
BTK-killer/ Dennis Rader
Viimeksi muokannut Samarina, La Elo 04, 2007 1:20 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tarinaa kaverista: (vähän on ylimääräistä, ns. turhaa tekstiä mutta sou not. 
)
Jokin on pielessä, tuumi 52-vuotias Cindy Plant körötellessään maasturilla vanhaa päällystämätöntä tietä Wichitan kaupungin pohjoispuolella Kansasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Plant työskentelee peinen Valley Center- yhdyskunnan yleisen järjestyksen ja eläinsuojelun valvojana. Asutuskeskus sijaitsee vähän matkan päässä kylätien pohjoispuolella ja sillä on monta päällystettyäkin tietä, mutta Cindy ajelee mieluummin tätä North Seneca Streetiä pitkin. Se on miellyttävän hiljainen vehnäpeltojen halki kulkevä väylä. jota maatilat käyttävät kuljetuksiinsa.
Tuona viime vuoden (2005) tammikuun päivänä Cindy Plant oli menossa läheiseen Park Cituun, missä hänen ystävänsä Dennis Rader hoiti vastaavaa virkaa kuin Cindy omalla paikkakunnallaan. He olivat tutustuneet vuonna 1991, kun Plant oli opettanut Raderille eläinsuojeluvalvojan tehtäviä: miten tulkita koiran käyttäytymistä, milloin käyttää nukutusasetta ja miten selviytyä surusta, kun koira joudutaan lopettamaan.
Plantin auton takaosassa on usein mukana haukkuva koira tai parikin, yleensä jonkinlaiseen hätään joutuneita eläimiä. Nyt häntä askarrutti kuitenkin aivan toinen asia: tien varren roskat, erityisesti Post Toasties-muropaketti, joka oli asetettu nojalleen mutkasta varoittavaa liikennemerkkiä vasten. Plant kiinnittää huomioita ympäristön roskaamiseen jo virkansakin puolesta. "Jos näen tienvarteen heitettyjä, loppuun ajettuja renkaita tai vaikka vanhan pakastimen, ilmoitan niistä jätehuoltoon", hän sanoo. "Olen tottunut näkemään ihmisten heittelemiä ja tuulten kuljettamia roskia siellä täällä, mutta ei niitä ole yleensä varta vastan aseteltu mihinkään." Plant ajoi muropakkausen ohi monena päivänä, mutta ei koskaan ehtinyt pysäköidä katsomaan tarkemmin.
Kuten Plant oli arvellutkin. muropaketti ei ollut roska. Siihen oli pantu painoksi tiili, ja se oli asetettu huolellisesti paikoilleen liikennemerkin juureen. Tämän oli tehnyt Wichitan pahamaineinen sarjamurhaaja, joka oli aiemmin poliisille lähettämässään kirjeessä nimennyt itsensä BTK:ksi ja selittänyt lyhenteen tulevan sanoista "bind them, toture them, kill them". Kiduttamista tarkoittavan sanan (torture) murhaaja oli kirjoittanut väärin.
BTK kävi mielellään kirjeenvaihtoa poliisin kanssa, joskus joukkoviestimien kautta. Samoihin aikoihin kun Plant huomasi muropakkauksen, tappaja lähetti paikalliselle televisioasemalle postikortin. Kortissa luki, missä rasia oli, ja että se sisälsi nuken ja erinäisä koruja sekä listan erilaisia kirjainyhdistelmiä, joka saattoi olla jonkinlainen sana-arvoitus.
BTK oli muutamia kuukausia aikemmin järisyttänyt Wichitaa antamalla taas kuulua itsestään 25 vuoden hiljaiselon jälkeen. Poliisit uskoivat hänen surmanneen kymmenkunta ihmistä kammottavalla urallaan, joka alkoi 15. tammikuuta 1974 Joseph Oteron, tämän vaimon ja kahden lapsen murhasta.
Palveltuaan 20 vuotta USA:n ilmavoimissa 38-vuotias Otero oli muuttanut 34-vuotiaan vaimonsa Julien ja heidän viiden lapsensa kanssa Wichitaan, joka on yksi maan lentokoneteollisuuden keskeisitä paikoista. Tappaja oli tunkeutunut kylmänä talviaamuna Oteron perheen vaatimattomaan kotiin ilmeisesti kesken voileipien laittamisen. Keittiöstä löytyi maapähkinävoin peittämä pöytäveitsi, joka oli tarttunut puoliksi siveltyyn leipäviipaleeseen. Puhelinjohto oli katkaistu. BTK sitoi Josephin, Julien ja kaksi heidän lapsistaan, 9-vuotiaan Joeyn ja 11-vuotiaan Josien, Sen jälkeen hän esitutkintapöytäkirjan mukaan kuristi heidät hitaasti kuoliaaksi sälekaihtimien naruilla. Hän ei tehnyt seksuaalista väkivaltaa yhdellekään uhreistaan, mutta Josien sisäreiden iholta löytyi siemennestettä. Tämä viittasi siihen, että murhaaja oli sosiopaatti, luonnehäiriöinen ihminen, joka sai tappamisesta seksuaalista mielihyvää.
Tappaja otti mukaansa pari muistoesinettä: kellon ja avainketjun. Ruumiit hän jätti paikoilleen. Perheen kolme teini-ikäistä lasta löytäisivät ne muutaman tunnin kuluttua palatessaan koulusta.
Poliisit päättivät ratkaista Oteroiden surman nopeasti ja haravoivat koko kaupunkin haastellen jokaista, joka oli ollut jollakin tavalla tekemisissä uhrien kanssa. Talon lähelle asetettiin tiesulku, jonka kautta kulkeineilta autoilijoilta kyseltiin mahdollisia tietoja ja havaintoja. Wichitan poliisipäällikko Floyd Hannon panetui tapaukseen niin tarkasti, että kävi itse etsimässä johtolankoja Oteron kotiseuduilta Puerto Ricosta sekä Panamasta, missä perhe oli asunut jonkin aikaa Josephin ollessa työnsä vuoksi komennettuna sinne. Seuraavina kuukausina pidätettiin useita epäiltyjä. Kaikilla oli kuitenkin pitävä alibi, joten heidät päästettiin vapaaksi. Dna.vertailututkimusta ei ollut vielä tuolloin kehitetty, ja siksi tappajan siemennestenäytteestäkään ei ollut paljon apua tutkinnassa.
Aamulla lisää, nyt ei pysty... Suoraan kopiotu valitusta paloista.
kiitos ja anteeksi.. 
)Jokin on pielessä, tuumi 52-vuotias Cindy Plant körötellessään maasturilla vanhaa päällystämätöntä tietä Wichitan kaupungin pohjoispuolella Kansasin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Plant työskentelee peinen Valley Center- yhdyskunnan yleisen järjestyksen ja eläinsuojelun valvojana. Asutuskeskus sijaitsee vähän matkan päässä kylätien pohjoispuolella ja sillä on monta päällystettyäkin tietä, mutta Cindy ajelee mieluummin tätä North Seneca Streetiä pitkin. Se on miellyttävän hiljainen vehnäpeltojen halki kulkevä väylä. jota maatilat käyttävät kuljetuksiinsa.
Tuona viime vuoden (2005) tammikuun päivänä Cindy Plant oli menossa läheiseen Park Cituun, missä hänen ystävänsä Dennis Rader hoiti vastaavaa virkaa kuin Cindy omalla paikkakunnallaan. He olivat tutustuneet vuonna 1991, kun Plant oli opettanut Raderille eläinsuojeluvalvojan tehtäviä: miten tulkita koiran käyttäytymistä, milloin käyttää nukutusasetta ja miten selviytyä surusta, kun koira joudutaan lopettamaan.
Plantin auton takaosassa on usein mukana haukkuva koira tai parikin, yleensä jonkinlaiseen hätään joutuneita eläimiä. Nyt häntä askarrutti kuitenkin aivan toinen asia: tien varren roskat, erityisesti Post Toasties-muropaketti, joka oli asetettu nojalleen mutkasta varoittavaa liikennemerkkiä vasten. Plant kiinnittää huomioita ympäristön roskaamiseen jo virkansakin puolesta. "Jos näen tienvarteen heitettyjä, loppuun ajettuja renkaita tai vaikka vanhan pakastimen, ilmoitan niistä jätehuoltoon", hän sanoo. "Olen tottunut näkemään ihmisten heittelemiä ja tuulten kuljettamia roskia siellä täällä, mutta ei niitä ole yleensä varta vastan aseteltu mihinkään." Plant ajoi muropakkausen ohi monena päivänä, mutta ei koskaan ehtinyt pysäköidä katsomaan tarkemmin.
Kuten Plant oli arvellutkin. muropaketti ei ollut roska. Siihen oli pantu painoksi tiili, ja se oli asetettu huolellisesti paikoilleen liikennemerkin juureen. Tämän oli tehnyt Wichitan pahamaineinen sarjamurhaaja, joka oli aiemmin poliisille lähettämässään kirjeessä nimennyt itsensä BTK:ksi ja selittänyt lyhenteen tulevan sanoista "bind them, toture them, kill them". Kiduttamista tarkoittavan sanan (torture) murhaaja oli kirjoittanut väärin.
BTK kävi mielellään kirjeenvaihtoa poliisin kanssa, joskus joukkoviestimien kautta. Samoihin aikoihin kun Plant huomasi muropakkauksen, tappaja lähetti paikalliselle televisioasemalle postikortin. Kortissa luki, missä rasia oli, ja että se sisälsi nuken ja erinäisä koruja sekä listan erilaisia kirjainyhdistelmiä, joka saattoi olla jonkinlainen sana-arvoitus.
BTK oli muutamia kuukausia aikemmin järisyttänyt Wichitaa antamalla taas kuulua itsestään 25 vuoden hiljaiselon jälkeen. Poliisit uskoivat hänen surmanneen kymmenkunta ihmistä kammottavalla urallaan, joka alkoi 15. tammikuuta 1974 Joseph Oteron, tämän vaimon ja kahden lapsen murhasta.
Palveltuaan 20 vuotta USA:n ilmavoimissa 38-vuotias Otero oli muuttanut 34-vuotiaan vaimonsa Julien ja heidän viiden lapsensa kanssa Wichitaan, joka on yksi maan lentokoneteollisuuden keskeisitä paikoista. Tappaja oli tunkeutunut kylmänä talviaamuna Oteron perheen vaatimattomaan kotiin ilmeisesti kesken voileipien laittamisen. Keittiöstä löytyi maapähkinävoin peittämä pöytäveitsi, joka oli tarttunut puoliksi siveltyyn leipäviipaleeseen. Puhelinjohto oli katkaistu. BTK sitoi Josephin, Julien ja kaksi heidän lapsistaan, 9-vuotiaan Joeyn ja 11-vuotiaan Josien, Sen jälkeen hän esitutkintapöytäkirjan mukaan kuristi heidät hitaasti kuoliaaksi sälekaihtimien naruilla. Hän ei tehnyt seksuaalista väkivaltaa yhdellekään uhreistaan, mutta Josien sisäreiden iholta löytyi siemennestettä. Tämä viittasi siihen, että murhaaja oli sosiopaatti, luonnehäiriöinen ihminen, joka sai tappamisesta seksuaalista mielihyvää.
Tappaja otti mukaansa pari muistoesinettä: kellon ja avainketjun. Ruumiit hän jätti paikoilleen. Perheen kolme teini-ikäistä lasta löytäisivät ne muutaman tunnin kuluttua palatessaan koulusta.
Poliisit päättivät ratkaista Oteroiden surman nopeasti ja haravoivat koko kaupunkin haastellen jokaista, joka oli ollut jollakin tavalla tekemisissä uhrien kanssa. Talon lähelle asetettiin tiesulku, jonka kautta kulkeineilta autoilijoilta kyseltiin mahdollisia tietoja ja havaintoja. Wichitan poliisipäällikko Floyd Hannon panetui tapaukseen niin tarkasti, että kävi itse etsimässä johtolankoja Oteron kotiseuduilta Puerto Ricosta sekä Panamasta, missä perhe oli asunut jonkin aikaa Josephin ollessa työnsä vuoksi komennettuna sinne. Seuraavina kuukausina pidätettiin useita epäiltyjä. Kaikilla oli kuitenkin pitävä alibi, joten heidät päästettiin vapaaksi. Dna.vertailututkimusta ei ollut vielä tuolloin kehitetty, ja siksi tappajan siemennestenäytteestäkään ei ollut paljon apua tutkinnassa.
Aamulla lisää, nyt ei pysty... Suoraan kopiotu valitusta paloista.
kiitos ja anteeksi.. -
HerlockSholmes
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 64
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 10:11 am
Kun Oteron perhe surmattiin, Dennis Rader oli 28-vuotias tilapäisesti työtön mies. Hänen isänsä William, joka kuoli vuonna 1996, oli entinen merijalkaväen sotilas ja oli työskennellyt wichitalaisessa voimalassa. Äiti Dorothea toimi tuolloin elintarvikeliikkeen kirjanpitäjänä. Hän asuu vieläkin Park Cityssä matalassa omakotitalossa, missä Dennis ja hänen kolme nuorempaa veljeään varttuivat aikuisiksi. Talo on North Seneca Streetin varrella kolmen kilometrin päässä etelään siitä paikasta, mistä Post Toasties-muropakkaus löytyi.
John Davis oli Raderin paras ystävä viisivuotiaasta lähtien ja kertoo eläneensä tämän kanssa lapsuuden, joka oli kuin suoraan Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista. "Kalastelimme ja uimme joessa", 59-vuotias Davis kertoo. "Kaivoimme poteroita ja rakensimme linnakkeita. Kumpikaan meistä ei tehnyt mainittavia kolttosia. Vanhempamme pitivät meitä tarkoin silmällä. Dennisin isä oli oikein mukava mies. Hän oli oikeamielinen ja ennakkoluuloton ja piti tiukasti kiinni siitä, että asiat hoidettiin niinkuin pitääkin." Pojat liittyivät partioon ja kävivät usein pitkillä patikka- ja kanoottiretkillä.
Saatuaan 1963 Wichita Heightsin lukion päästötodistuksen Davis tapasi Raderia entistä harvemmin, mutta heidän ystävyytensä säilyi ennallaan. "Hän lainaili minulle autoaan, jotta oääsin riiaamaan tyttöystävääni", sanoo Davis, joka työskentelee Seattlessa sijaitsevassa Washingtonin yliopistossa. Kun tuosta tyttöystävästä vuonna 1966 tuli Davisin vaimo, Rader oli häissä bestmanina. Samana vuonna Rader liittyi ilmavoimiin. Siirryttyään 1970 omasta halustaan siviiliin hän meni naimisiin Paula Dietzin kanssa ja asettui Park Cityyn kasvattamaan perhettä. Pariskunta osti 1950-luvulla rakennetun matalan omakotitalon sivukadulta.
Heinäkuun 1973 Rader työskenteli kokoonpanijana paikallisessa Colemanin leirintävarustetehtaassa. Marraskuussa 1974 hän pääsi asentajaksi asuntojen turvajärjestelmiä markkinoivan valtakunnallisen ADT-yhtiön palvelukseen. Työpaikka oli ensimmäinen niistä monista, jotka sittemmin tarjosivat Raderille viran puolesta pääsyn wichitalaisiin koteihin.
Kolme kuukautta Oteroiden murhan jälkeen tappaja iski uudelleen. Hän puukotti kuoliaaksi Colemanilla töissä olleen 21-vuotiaan Kathryn Brightin ja ampui tämän veljeä Keviniä, joka pääsi pakoon mutta sai vakavia päävammoja.
Muutamia kuukausia Brightin murhan jälkeen tappaja esittäytyi ensi kerran BTK:ksi poliisille lähettämässään koneella naputellussa viestissä, joka vilisi alkeellisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä. "Olen pahoillani kun näin käy yhteiskunnalle", hän kirjoitti. "Ne ovat niitä, jotka kärsivät eniten. En pysty hillitsemään itseäni. Minua sanottaisiin kai 'psykootikoksi, jolla on seksuaalisesti perverssi päähänpinttymä'. En osaa koskaan etukäteen sanoa, milloin tämä hirviö tunkeutuu aivoihini."
Todistaakseen olevansa oikea murhaaja kirjeen kirjoittaja kertoi Oteroiden murhaan liittyviä yksityiskohtia, joita ei ollut annettu julkisuuteen: "Kaikkien uhrien kädet oli sidottu selän taakse. Suukapulat tyynynpäälliskankaasta. Vetosolmut Joella ja Josephilla... Käsilaukun sisältö pöydän eteläpuolella. Sillä alueella myös kaatuneita juomia, lapset tehneet siellä eväsvoileipiä."
Tämän jälkeen tuli vielä uusia karmivia surmatöitä ja lisää kirjeitä. Maaliskuun 17. päivänä1977 BTK tunkeutui Shirley Vian -nimisen 24-vuotiaan kirkkokuorolaisen pieneen mökkiin ja lukitsi naisen kolme lasta vessaan. Sitten BTK sitoi Vianin sänkyyn ja kuristi hänet lasten itkiessä lohduttomasti. "Heillä oli onnea, BTK selitti kirjeessä. "Puhelinsoitto pelasti heidät. Aioin teipata pojat ja panna heille muovipussit päähän niin kuin panin Josephille [Oterolle] ja Shirleylle. Ja sitten ajattelin hirttää tytön, Miten ihanan seksuaalisen nautinnon se olisi tuottanut."
Saman vuoden joulukuussa vähän matkan päässä Vianin asunnosta BTK sitoi ja kuristi 25-vuotiaan sihteerin Nancy Foxin, Sitten hän soitti keskikaupungilla sijaitsevasta maksullisesta yleisöpuhelimesta ja ilmoitti murhasta. "Vain se joka on asunut täällä, voi ymmärtää, millaisen pelon vallassa kaupunki eli." Cindy Plant sanoo. "Oterojen murhat tapahtuivat samana päivänä kun täytin 21 vuotta. Olin nuori äiti, ja pelkäsin kuollakseni." Kokonainen sukupolvi wichitalaisia naisia tottui tarkastamaan puhelinlinjan toimivuuden heti, kun astui sisään kotiovestaan.
Vuonna 1975 BTK oli surmannut jo viisi ihmistä. Samana vuonna Raderille syntyi poika, Brian. Kun Paula Rader oli uudestaan raskaana tammikuussa 1978, BTK ilmoittautui syylliseksi Shirley Vianin surmaan lähettämällä wichitalaiseen sanomalehteen lastenlorusta mukaillun runon "Shirleylocks". Kymmenen päivää myöhemmin hän lähetti paikalliselle televisioasemalle toisen runon, jossa hän kuvaili Nancy Foxin surmaa. "Seitsemän poissa pelistä ja monta vielä tulossa", hän varoitti. Neljä kuukautta myöhemmin syntyi Kerri Rader.
John Davis oli Raderin paras ystävä viisivuotiaasta lähtien ja kertoo eläneensä tämän kanssa lapsuuden, joka oli kuin suoraan Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailuista. "Kalastelimme ja uimme joessa", 59-vuotias Davis kertoo. "Kaivoimme poteroita ja rakensimme linnakkeita. Kumpikaan meistä ei tehnyt mainittavia kolttosia. Vanhempamme pitivät meitä tarkoin silmällä. Dennisin isä oli oikein mukava mies. Hän oli oikeamielinen ja ennakkoluuloton ja piti tiukasti kiinni siitä, että asiat hoidettiin niinkuin pitääkin." Pojat liittyivät partioon ja kävivät usein pitkillä patikka- ja kanoottiretkillä.
Saatuaan 1963 Wichita Heightsin lukion päästötodistuksen Davis tapasi Raderia entistä harvemmin, mutta heidän ystävyytensä säilyi ennallaan. "Hän lainaili minulle autoaan, jotta oääsin riiaamaan tyttöystävääni", sanoo Davis, joka työskentelee Seattlessa sijaitsevassa Washingtonin yliopistossa. Kun tuosta tyttöystävästä vuonna 1966 tuli Davisin vaimo, Rader oli häissä bestmanina. Samana vuonna Rader liittyi ilmavoimiin. Siirryttyään 1970 omasta halustaan siviiliin hän meni naimisiin Paula Dietzin kanssa ja asettui Park Cityyn kasvattamaan perhettä. Pariskunta osti 1950-luvulla rakennetun matalan omakotitalon sivukadulta.
Heinäkuun 1973 Rader työskenteli kokoonpanijana paikallisessa Colemanin leirintävarustetehtaassa. Marraskuussa 1974 hän pääsi asentajaksi asuntojen turvajärjestelmiä markkinoivan valtakunnallisen ADT-yhtiön palvelukseen. Työpaikka oli ensimmäinen niistä monista, jotka sittemmin tarjosivat Raderille viran puolesta pääsyn wichitalaisiin koteihin.
Kolme kuukautta Oteroiden murhan jälkeen tappaja iski uudelleen. Hän puukotti kuoliaaksi Colemanilla töissä olleen 21-vuotiaan Kathryn Brightin ja ampui tämän veljeä Keviniä, joka pääsi pakoon mutta sai vakavia päävammoja.
Muutamia kuukausia Brightin murhan jälkeen tappaja esittäytyi ensi kerran BTK:ksi poliisille lähettämässään koneella naputellussa viestissä, joka vilisi alkeellisia kirjoitus- ja kielioppivirheitä. "Olen pahoillani kun näin käy yhteiskunnalle", hän kirjoitti. "Ne ovat niitä, jotka kärsivät eniten. En pysty hillitsemään itseäni. Minua sanottaisiin kai 'psykootikoksi, jolla on seksuaalisesti perverssi päähänpinttymä'. En osaa koskaan etukäteen sanoa, milloin tämä hirviö tunkeutuu aivoihini."
Todistaakseen olevansa oikea murhaaja kirjeen kirjoittaja kertoi Oteroiden murhaan liittyviä yksityiskohtia, joita ei ollut annettu julkisuuteen: "Kaikkien uhrien kädet oli sidottu selän taakse. Suukapulat tyynynpäälliskankaasta. Vetosolmut Joella ja Josephilla... Käsilaukun sisältö pöydän eteläpuolella. Sillä alueella myös kaatuneita juomia, lapset tehneet siellä eväsvoileipiä."
Tämän jälkeen tuli vielä uusia karmivia surmatöitä ja lisää kirjeitä. Maaliskuun 17. päivänä1977 BTK tunkeutui Shirley Vian -nimisen 24-vuotiaan kirkkokuorolaisen pieneen mökkiin ja lukitsi naisen kolme lasta vessaan. Sitten BTK sitoi Vianin sänkyyn ja kuristi hänet lasten itkiessä lohduttomasti. "Heillä oli onnea, BTK selitti kirjeessä. "Puhelinsoitto pelasti heidät. Aioin teipata pojat ja panna heille muovipussit päähän niin kuin panin Josephille [Oterolle] ja Shirleylle. Ja sitten ajattelin hirttää tytön, Miten ihanan seksuaalisen nautinnon se olisi tuottanut."
Saman vuoden joulukuussa vähän matkan päässä Vianin asunnosta BTK sitoi ja kuristi 25-vuotiaan sihteerin Nancy Foxin, Sitten hän soitti keskikaupungilla sijaitsevasta maksullisesta yleisöpuhelimesta ja ilmoitti murhasta. "Vain se joka on asunut täällä, voi ymmärtää, millaisen pelon vallassa kaupunki eli." Cindy Plant sanoo. "Oterojen murhat tapahtuivat samana päivänä kun täytin 21 vuotta. Olin nuori äiti, ja pelkäsin kuollakseni." Kokonainen sukupolvi wichitalaisia naisia tottui tarkastamaan puhelinlinjan toimivuuden heti, kun astui sisään kotiovestaan.
Vuonna 1975 BTK oli surmannut jo viisi ihmistä. Samana vuonna Raderille syntyi poika, Brian. Kun Paula Rader oli uudestaan raskaana tammikuussa 1978, BTK ilmoittautui syylliseksi Shirley Vianin surmaan lähettämällä wichitalaiseen sanomalehteen lastenlorusta mukaillun runon "Shirleylocks". Kymmenen päivää myöhemmin hän lähetti paikalliselle televisioasemalle toisen runon, jossa hän kuvaili Nancy Foxin surmaa. "Seitsemän poissa pelistä ja monta vielä tulossa", hän varoitti. Neljä kuukautta myöhemmin syntyi Kerri Rader.
. Mahtanut olla melkoinen järkytys kun mies viimein jäi kiinni..
Aiheesta on tehty jo elokuva, parikin itse asiassa: B.T.K. Killer (2005) ja The Hunt for the BTK Killer (2005) (TV)HerlockSholmes kirjoitti:Jos aiheesta tehdään joskus elokuva niin osuva näyttelijävalinta olisi Jack Nicholson!
Nicholson olisi toki mielestäni hyvä valinta, jo senkin takia, että yhdennäköisyyttä on edes vähän.
Tosiaan tuo mies piti Wichitaa pelon vallassa monen vuoden ajan ja lähetteli poliisille ja tiedotusvälineille kaikenlaisia arvoituksia ym. kirjeitä. Jos hän ei olisi tehnyt tuota viimeisintä yhteydenottoaan, olisi koko homma varmaan jäänyt selvittämättä. Miehen käyttämä tietokoneen levyke, eli vanhanaikainen "korppu", oli kuitenkin helppo jäljittää tiettyyn tietokoneeseen.
Tuo ensimmäisenä mainittu on muuten harvinaisen huono elokuva, minkä toki jo kertoo IMDB:n piseetkin (1.5)
Itse tapauksena hirmuisen mielenkiintoinen. Persoonana sellainen tuo ilkimys, että kakki epäilykset voidaan sulkea pois, jos katsotaan pelkkää henkilöä. Mutta niinhän ne on aina kaikki papit ja pelletkin murhaajia
Itse tapauksena hirmuisen mielenkiintoinen. Persoonana sellainen tuo ilkimys, että kakki epäilykset voidaan sulkea pois, jos katsotaan pelkkää henkilöä. Mutta niinhän ne on aina kaikki papit ja pelletkin murhaajia
