Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

Kuva
Birna Brjansdottir tallentui hetkeä ennen katoamistaan valvontakameraan Reykjavikin keskustassa. (KUVA: EPA)

Julkaistu: 23.1. 20:08

Baari-illan jälkeen kadonneen nuoren naisen murhasta epäiltynä on otettu kiinni kaksi kalastustroolarin miehistön jäsentä. Grönlantiin matkalla ollut troolari käännytettiin takaisin Islantiin.
Islantilainen Birna Brjansdottir, 20, nähtiin viimeisen kerran elossa varhain lauantaiaamuna, 14. tammikuuta. Tuolloin hän tallentui valvontakameran nauhalle kävellessään Reykjavikin jäisillä kaduilla ostettuaan kebab-annoksen baari-illan jälkeen.

Tämän jälkeen nuoresta naisesta ei nähty jälkeäkään.

Katoamisesta ilmoitettiin poliisille, kun Birna ei saapunut työvuoroonsa lauantai-iltana. Poliisi käynnisti pian etsinnät naisen löytämiseksi.

Birnan matkapuhelin onnistuttiin paikantamaan Reykjavikista noin 20 kilometrin päässä sijaitsevaan Hafnarfjordurin kaupunkiin noin puolen tunnin kuluttua katoamisesta, kello 5.50. Myöhemmin poliisi sai selville, että puhelin ei vaiennut akun loppumisen vuoksi, vaan se suljettiin manuaalisesti.

Muutaman päivän kuluttua katoamisesta poliisi pyysi valvontakameran kuvissa niin ikään näkyneen, punaisen Kia Rio -henkilöauton kuljettajaa ilmoittautumaan, mutta tuloksetta. Auto oli ajanut Birnan kulkemalla kadulla samoihin aikoihin, mutta vastakkaiseen suuntaan.

Grönlantia kohti matkalla ollut troolari käännytettiin takaisin
Katoamista seuranneen tiistain vastaisena yönä Birnan etsintöihin osallistuneet vapaaehtoiset löysivät Hafnarfjordurin sataman läheisyydestä kengät, jonka kaltaiset Birnalla oli ollut jaloissaan katoamishetkellä. Seuraavana päivänä niiden varmistettiin kuuluvan Birnalle.

Samana päivänä poliisi vahvisti tiedotusvälineille, että etsityn Kia Rio -henkilöauton kaltainen vuokra-auto oli löydetty Reykjavikin ja Hafnarfjordurin välillä sijaitsevasta Kopavogurin kaupungista. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan auton olisi vuokrannut kaksi ulkomaan kansalaista ennen sen löytymistä.

Poliisi kertoi uskovansa, että Birna nousi autoon lähellä katoamispaikkaa ja että hänet kuljetettiin Hafnarfjorduriin. Eikä mennyt aikaakaan, kun mediassa kerrottiin, että poliisi oli yhdistänyt auton Islannista lauantai-iltana lähteneeseen, grönlantilaiseen Polar Nanoq -kalastustroolariin.

Birnan kengät olivat löytyneet läheltä paikkaa, jossa troolari oli ollut ennen lähtöään ankkuroituna. Sataman valvontakameran kuvissa autosta nähtiin nousevan kaksi miestä, joiden epäiltiin liittyvän troolariin.

Troolari käännytettiin poliisin pyynnöstä ja alueella liikkuneen tanskalaisen fregatin avustuksella takaisin Islantiin. Pian mediaan levisi tieto, jonka mukaan poliisi oli pidättänyt kaksi troolarilla työskentelevää grönlantilaismiestä, iältään 25 ja 30 vuotta.

Birna oli kuitenkin edelleen kateissa.

Historian suurin etsintäoperaatio
Viime lauantaina, viikko Birnan katoamisen jälkeen, etsinnät huipentuivat Islannin historian kaikkien aikojen laajimpaan etsintäoperaatioon. Etsintöihin osallistui yli 500 etsijää ja koiraa, ja niissä käytettiin helikoptereita, lennokkeja, kauko-ohjattavaa sukellusvenettä sekä maastoautoja.

Eilen sunnuntaina iltapäivällä poliisi piti tiedotustilaisuuden, jossa se kertoi, että Islannin rannikkovartioston helikopteri oli paikantanut Birnan ruumiin kiviseltä rannalta, läheltä Reykjavikin niemimaan juuressa sijaitsevaa Selvogsvitin majakkaa.

Poliisin mukaan ei ole todennäköistä, että Birnan ruumis olisi heitetty mereen troolarilta. On kuitenkin mahdollista, että se heitettiin mereen jossakin toisaalla, minkä jälkeen se ajelehti löytöpaikkaan.

Samoihin aikoihin tuli tieto, jonka mukaan oikeuslääketieteelliset testit olivat varmistaneet Birnan läsnäolon Kopavogurista löydetyssä Kia Rio -autossa. Naisen kuolinsyy ei ole toistaiseksi selvillä, kuten ei sekään, oliko kyseessä seksuaalimurha.

Poliisi on kertonut etsivänsä asetta, mutta ei ole tarkemmin määritellyt, minkälaista.

Tutkintaa johtavan poliisipäällikön Grimur Grimssonin mukaan kyseessä oli kuitenkin mitä suurimmalla todennäköisyydellä murha. Grimurin mukaan epäiltyjä pidetään eristyksissä, eikä heille ole kerrottu ruumiin löytymisestä.

Murha on harvinaisuus Islannissa
Birnan katoaminen ja kuolema ovat järkyttäneet syvästi koko Islantia, sillä vain reilun 320000 asukkaan maassa murhia tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Vuodesta 2001 lähtien maassa on rekisteröity keskimäärin vain 1,8 murhaa vuodessa. Useimmiten murhaajat ovat olleet tapahtumahetkellä alkoholin vaikutuksen alaisia tai mielenterveyden ongelmista kärsiviä.

Birnan tapausta on kommentoinut myös presidentti Gudni Johannesson. Presidentti totesi lauantaina julkaisemassaan lausunnossa ajatustensa olevan Birnan läheisten, häntä etsivien sekä tapausta selvittelevien kansalaisten luona.

Presidentti kuitenkin muistutti, että ihmisten tulisi varoa, etteivät ennakkoluulot ja epäilykset ota heissä valtaa, vaikka järkyttävästä teosta epäillään grönlantilaisia.

– Grönlannin kansa ei ole epäiltynä tässä tapauksessa. Grönlanti on maa, jota pidämme ystävänämme, eikä meidän tule kohdella grönlantilaisia veljiämme sillä tavoin, totesi myös poliisipäällikkö Grimur Grimsson.

Poliisi jatkaa Birna Brjansdottirin katoamisen ja kuoleman selvittämistä.

Lähteet: Iceland Monitor, Iceland Review, Reykjavikin poliisi, AFP

Anna Nuutinen
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Nyt on myös uutisoitu islantilaisessa mediassa poliisin tutkivan yhteyttä viime kesänä tapahtuneeseen Emile Mengin katoamiseen ja murhaan: http://icelandmonitor.mbl.is/news/news/ ... arance_in/

Islantilaisen median uutisia aiheesta: http://icelandmonitor.mbl.is/news/topic/3852/
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Matkailijan tekijä äskettäin nähtyä TV-sarjaa, joka muistaakseni kuvasi sarjamurhia Islannissa. Siinäkin ruumiita löytyi merestä.
Pasilan mies.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

1,8 murhaa vuodessa on kyllä todella vähän. :shock:
Siinä olisi suomalaisillakin oppimista.
Sielläkin murhat tehdään kuitenkin pääosin kännissä tai kun pää on pipi. Joten sentään jotain samaakin.

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Myös Islannin väkiluku, reilut 320 000 asukasta (mainitaan uutisessa) on todella vähän ja selittää murhien pienen määrän. Grönlannissakaan ei taida olla paljoa asukkaita, mutta siellä taitaa ainakin alkoholismi olla tavallinen ongelma.

Matlock
Christopher Lorenzo
Viestit: 1515
Liittynyt: Pe Marras 02, 2007 6:18 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Matlock »

Matlock kirjoitti:Matkiikohan tekijä äskettäin nähtyä TV-sarjaa, joka muistaakseni kuvasi sarjamurhia Islannissa. Siinäkin ruumiita löytyi merestä.
Pasilan mies.

Avatar
dazu
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4658
Liittynyt: Pe Elo 19, 2011 4:28 pm
Paikkakunta: Tampereen puukotushoodit

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja dazu »

Eli sama tekijä mahdollisesti tappanut kaksi tyttöä Islannissa. Jos tekijä on grönlantilainen, niin uhreja löytynee myös Grönlannista. Siis sarjamurhaaja on luultavasti kyseessä. Islannin poliisilta erinomainen näyte siitä, kuinka tällainen tekijä otetaan kiinni.
Suomen on ottanut otteeseensa USAsta ja Venäjältä johdettu alt-right oikeisto ja USAsta johdettu vihervasemmisto, jotka toteuttavat USAn ja Venäjän sisäpolitiikkaa Suomessa ja ovat näin tehneet Suomesta ks. maiden jatkeen ja vieneet Suomelta itsenäisyyden

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tuo aikaisempi henkirikos (jonka yhteyttä Islannissa tehtyyn murhaan tutkitaan) on tapahtunut Tanskassa. Grönlannissa voisi olla hankalaa murhata jäämättä kiinni, koska väkiluku on vain 70 000 kieppeillä ja kylät pieniä. Ja inuititytöt eivät muistuta noiden kahden rikoksen uhreja ulkonäöltään. Tekijät ovat selvästi suunnitelleet rikosta etukäteen ja kuvitelleet, etteivät jää kiinni kun laiva lähtee satamasta. Raakaa ja kylmäveristä kaapata nuori nainen vuokra-autoon, raiskata, murhata ja dumpata mereen. Ei ihme, jos islantilaisia ahdistaa.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

URSA kirjoitti:Myös Islannin väkiluku, reilut 320 000 asukasta (mainitaan uutisessa) on todella vähän ja selittää murhien pienen määrän. Grönlannissakaan ei taida olla paljoa asukkaita, mutta siellä taitaa ainakin alkoholismi olla tavallinen ongelma.

Niin no joo. Mutta Suomessa tehdään väkilukuun verraten huomattavasti enemmän.
Olikohan se nyt 140 henkirikosta vuodessa viimeset luvut, jos en nyt ihan väärin muista.

Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tässähän pitäisi siis olla kaksi yhdessä toimivaa sarjamurhaajaa, jos tuo sarjamurhaajateoria pitäisi paikkansa. Sen luulisi olevan kovin harvinaista. Onko sellaista tapahtunut aiemmin? Toki ehkä sitten, jos toinen henkilö on selkeästi alisteinen apuri.

Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Chefile »

Islanti ja islantilaiset ovat todella kaunis kokonaisuus, naiset ovat kuin enkeleitä sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen. Johan se Hitlerkin "selvitti tutkijoidensa kanssa", että arjalaiset ovat viikinkien jälkeläisiä ja eritoten Islannin. Maassa on myös toiminut maailman ensimmäinen käräjäoikeus, sitä käytiin lähellä Euraasian ja Amerikan mannerlaattojen kohtaamispaikkaa.

Pari kertaa siellä käyneenä ja paikallisia jututtaneena, rikollisuus on siellä todella vähäistä ja ihmiset hyväntuulisia (voi johtua myös kovasta kännäyskulttuurista, osaavat ottaa viinaa). Mutta ei sekään lintukoto ole: huumeet ja niiden myyjät aiheuttavat ne harvat rikokset mitä sieltä löytyy. Siis kännitappojen tms lisäksi. Onneksi jäi pohjoisen pojat kiinni.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11303
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kaivelin noita väkilukuja esille, koska Islanti on tosiaan ollut varsinainen lintukoto, ja Grönlannissa puolestaan olisi hankalaa ryhtyä sarjamurhaajaksi, kun koko kylä arvaisi heti kuka on murhaaja. Islantilaiset poliisit tekivät hyvää työtä. Jos se tanskalaisessa pikkukaupungissa murhattu tyttö osoittautuu saman parivaljakon uhriksi, uhreja olisi tullut vielä lisää, ellei merimiehiä olisi napattu jo nyt.

Noin suunnitellut ja tuntemattomaan kohdistuvat harkitut murhat on harvinaisia missä tahansa. Eivät merimiehet sitten tajunneet, että nuoren naisen katoaminen Islannissa aiheuttaisi harvinaisuutensa takia heti isot tutkimukset ja rikosepäilyt.

sine qua non

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja sine qua non »

Murhaepäillyt ovat gröönlantilaiset Thomas Møller Olsen and Nikolaj Olsen, kertoo Iceland Magazine. Thomas on 25-vuotias, Nikolaj vähän vanhempi, mutta ilmeisesti ei vielä kolmekymppinen. Thomas on aiemmin tuomittu huumeiden myynnistä (Gröönlannissa) ja häntä epäillään nyt myös osallisuudesta huumeiden salakuljetukseen - poliisi löysi Polar Nanoq -troolarista (jonka miehistöön Thomas ja Nikolaj siis kuuluivat) vähintään 20 kiloa puristettuja hasis-levyjä.

Poliisi on löytänyt toissapäivänä Birnan henkilöllisyystodistuksen troolarista, roskikseen viskattuna.

Linkkien takana lisää juttua tapauksesta ja mm. epäiltyjen pärstäkuvat.

http://icelandmag.visir.is/article/iden ... r-revealed
http://icelandmag.visir.is/article/poli ... ated-today
http://icelandmag.visir.is/article/upda ... jansdottir

(OT. Henkirikosten määristä maittain puhuen relevantimpi kuin Suomen henkirikostaso suhteessa Islannin vastaavaan lienee tämän keissin kohdalla se, että Gröönlannissa, josta surmasta epäillyt ovat kotoisin, tehdään vuosittain todella paljon henkirikoksia sen väkimäärään suhteutettuna. Vaikka henkirikosten määrä onkin pudonnut, on se edelleen suuri: vuonna 1985 Gröönlannissa tehtiin 23 henkirikosta per 100 000 asukasta, vuonna 2010 lukema oli 16 per 100 000. Vuosien kohdalla on toki eroja ja tämän vuosikymmenen henkirikostietoja Gröönlannnista minulla ei ole. Vertailun vuoksi: Suomessa on viime vuosina tapettu noin tai vähän alle kaksi ihmistä sataatuhatta kohden. Vuonna 2015 Suomessa tehtiin Findikaattorin mukaan 70 henkirikosta, mikä tekee alle 1,3 henkirikosta per 100 000 asukasta. Islannissa luku on n.0,6/100 000.

Raiskauksien määräkin on Gröönlannissa erittäin suuri - vuonna 2015 Gröönlannissa kirjattiin väkimäärään suhtetettuna enemmän raiskauksia kuin missään muussa YK:lle raiskauslukunsa raportoivassa maassa eli 132 kappaletta, joka tarkoittaa liki 236 raiskausta per 100 000 ihmistä (asukasluku 56 000). Vertailun vuoksi Suomessa tuli vuonna 2015 poliisin tietoon 1063 raiskausta (yritykset mukana) eli 19,3 raiskausta per 100 000 ihmistä (asukasluku 5,5 milj.).

Gröönlannissa vaikuttaisi totisesti olevan jotakin mätää. Tai gröönlantilaisissa.)

Lähteitä:

http://cphpost.dk/news/fewer-people-mur ... nland.html
http://cphpost.dk/news/greenland-has-th ... world.html
http://www.indexmundi.com/facts/greenland/homicide-rate
http://www.findikaattori.fi/fi/97
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ra ... oi/717614/

Chefile
Christopher Lorenzo
Viestit: 1500
Liittynyt: Su Marras 23, 2014 11:30 pm

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Chefile »

(OT. Henkirikosten määristä maittain puhuen relevantimpi kuin Suomen henkirikostaso suhteessa Islannin vastaavaan lienee tämän keissin kohdalla se, että Gröönlannissa, josta surmasta epäillyt ovat kotoisin, tehdään vuosittain todella paljon henkirikoksia sen väkimäärään suhteutettuna. Vaikka henkirikosten määrä onkin pudonnut, on se edelleen suuri: vuonna 1985 Gröönlannissa tehtiin 23 henkirikosta per 100 000 asukasta, vuonna 2010 lukema oli 16 per 100 000. Vuosien kohdalla on toki eroja ja tämän vuosikymmenen henkirikostietoja Gröönlannnista minulla ei ole. Vertailun vuoksi: Suomessa on viime vuosina tapettu noin tai vähän alle kaksi ihmistä sataatuhatta kohden. Vuonna 2015 Suomessa tehtiin Findikaattorin mukaan 70 henkirikosta, mikä tekee alle 1,3 henkirikosta per 100 000 asukasta. Islannissa luku on n.0,6/100 000.
Mielenkiintoista dataa. Grönlannissa tosiaan asustelee se about 55 000 asukasta, joten se tarkoittaa sitä, että karkeasti 8 henkirikosta tapahtuu vuosittain. Veikkaan että henkirikosten määrän syynä on yksinkertaisesti vitutus. Vitutus siitä, että joutuu asumaan mörön perseessä ilman ihmeempiä huveja, siitä ettei saarella ole muuta tekemistä kuin juoda, siitä ettei akat riitä kaikille, ja siitä että joudutaan tappelemaan pesän eteen. Ja tottakai se jatkuva kylmyys vtuttaa myös.
”Yeah man.. I mean the days were slow but the years went fast, you know?”

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Grönlannin sosiaalisista ongelmista ja niiden lieveilmiöistä on vuosikymmenten saatossa puhuttu paljon. Köyhyys, näköalattomuus, roima päihteiden käyttö ja pitkät välimatkat sekä jakuvasti kaventuva geenipooli ovat kasvualustana vaikka mille ikävyydelle. Lisäksi saaren oman kulttuurin katoaminen, henkinen taakka riistetynä siirtomaana ja hankalana lisäkkeenä emämaalle ovatmuokanneet ihmisten asennemaailmaa. Grönlanti lienee niitä paikkoja Euroopassa mistä on todella vaikea ponnistaa yhtään millään tavoin yhtään mihinkään.

Grönlannissa on tehty paljon ja hartiavoimin jotta asioihin saataisiin muutosta ja yllä olleessa lainauksessa näkyy miten esim. murhamäärät pienenevät hitaasti mutta varmasti. Mutta paljon tarvitaan työtä jotta kansallista itsetuntoa saataisiin kohennettua. Ihan tyypillistä on tuokin että Islannin media varoittelee että vaikka murhaajat ovat gönlantilaisia, mihinkään kiihkoiluun tai ennakkoluuloon ei ole syytä.

Vastaa Viestiin