JFK - Avoin tapaus

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
JiiiiPeeee
Alibin satunnaislukija
Viestit: 51
Liittynyt: Su Marras 01, 2009 5:47 pm
Paikkakunta: Pirkanmaa

JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja JiiiiPeeee »

On ehkä varsin tylsää palata tähän vanhaan tapaukseen, mutta silti..

Kaivelin hieman nettiä, ja löysin mielenkiintoisia seikkoja koskien tätä salamurhaa.. nämä lienee jo joskus postattu johonkin, on tätä sen verran kaiveltu vuosien varrella, mutta tässä pari havaintoani:

Vamma 1 oli niskan seudulle osunut laukaus, vain senttejä selkärangan oikealla puolella ja joka on tullut ulos kaulan alaosasta keskeltä. Tämä johtaa väistämättä siihen, että laukaus on ammuttu lähes suoraan takaapäin ja vain hieman ylempää kuin missä Presidetti Kennedy istui.

Vamma 2 oli oikeaan ohimoon osunut laukaus joka oli tullut ulos päälaelta. Ballistisesti, tämän laukauksen on ollut pakko tulla oikealta viistosta. Lisäksi kuvista selviää, että koska luoti oli vieny niinkin suuren osan kalloa mukanaan, on todennäköistä että on käytetty ns. räjähtävää luotia. Tätä tukee myöskin se tosiseikka, että vaikka laukaus tulee oikealta etuviistosta, niin Jaqueline Kennedy ei haavoitu millään lailla tässä tapahtumassa, vaikka on suoraan luodin (todennäköisen) ballistisen lentoradan tiellä.

Nyt kun kasomme kuuluisaa videota, jossa salamurha on kuvattu, näemme että Kennedy tarttuu kaulaansa ensimmäisen luodin osuessa ja samalla kumartuu eteenpäin.

Toinen osuma tulee vain sekunnin edellisen jälkeen. Näemme kuinka haavoittunut presidentti kumartuessaan kääntää päätään hieman oikealle ja yht-äkkiä retkahtaakin vasemmalle ylös, vaimonsa syliin, kun toinen luoti osuu ohimoon.

Tässä tapauksessa on aivan varmaa, että ampujia oli ainakin kaksi.

Ampujaksi väitetty Lee Harvey Oswald oli väitetysti kirjavaraston kuudennessa kerroksessa. Tuosta asemasta ammuttaessa ei mitenkään saa osumaa suoraan takaa tai varsinkaan oikealta etuviistosta. Laukausten hetkellä kirjavarasto oli kulkusuuntaan nähden oikealla takaviistossa.
Jos Laukaus 1 olisi ammuttu täältä olisi luodin ulostuloreiän oltava alempana ja vasemmalla kennedyn rintakehässä, sen sijaan että se oli lähes tarkkaan keskellä Presidenttiä.

Laukauksen 2 ampuminen tuosta asemasta on yksiselitteisesti mahdotonta.

Väitänkin, että Oswald ei ampunut kumpaakaan laukausta, jotka osuivat Kennedyyn. Ainoa laukaus joka sopisi ammutuksi tuosta asemasta on laukaus joka osui senaattori Connellyyn. Tässä osumakohta oli kyljessä takana, juuri kainalokuopan alapuolella. Tästä luoti jatkoi keuhkon läpi ja ulostulohaava oli oikean nännin alapuolella. Tästä luoti jatkoi vielä (luultavasti hajonneena jo) senaattorin käden läpi reiteen. Vammakuvauksesta voimme päätellä laukauksen tulleen oikealta takaviistosta ja varsin ylhäältä ammuttuna, asemasta joka sopisi juurikin Oswaldin väitettyyn asemaan.

Toinen seikka sitten on, pystyyko pulttilukkoisella Mannlicher-Cacano kiväärillä edes ampumaan loistavasti tähdättyjä laukauksia n.2 sekunnin välein. Itsekin jonkin verran ampumaurheilua harrastaneena voisin väittää että ei pysty.

(Kiväärin kuva löytyy http://unrealnature.wordpress.com/2007/ ... he-saints/)

Warrenin komissio aikanaa tutki asiaa kymmenen kuukautta ja onnistui sekoittamaan palapelin huolellisesti. Sekin lienee ollut tarkoituksellista, sillä useat seikat viittaavat laajamittaiseen salaliittoon, jossa todennäköisesti oli mukana USA:n silloista valtaeliittiä laidasta laitaan. Ketä ne olivat, sitä en ala arvailemaan.
Tämä siitä huolimatta, että Kirjoittaja itse ei ole mikään salaliitto-uskovainen.

Kennedyn vammat on nähtävillä osoitteessa http://www.celebritymorgue.com/jfk/jfk-autopsy.html. (Varoitus, vanhoja kuvia ja aika raakaa materiaalia).
-Aatu ja Goeppels? Ei, Timo ja Jussi vaan-

Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 652
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Äh, kuka pirinarkkarin murhaaja kaipailee, eiköhän surma ole ollut huumehörhöjen välisiä hommeleita :mrgreen: Noin vakavammin ajatellen, aika hurjalta tuntuu nyt kun tiedetään Kennedyn olleen voimakkaassa amfetamiinipöllyssä koko ajan, että maailman johtavan ydinasevaltion laukaisukoodit ovat olleet jonkun piripään käsissä :shock:
Syntyneet räyhäämään

Severin A
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:09 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Severin A »

Mopoterroristi kirjoitti:Äh, kuka pirinarkkarin murhaaja kaipailee, eiköhän surma ole ollut huumehörhöjen välisiä hommeleita :mrgreen: Noin vakavammin ajatellen, aika hurjalta tuntuu nyt kun tiedetään Kennedyn olleen voimakkaassa amfetamiinipöllyssä koko ajan, että maailman johtavan ydinasevaltion laukaisukoodit ovat olleet jonkun piripään käsissä :shock:
:shock: :shock: :shock: :shock: :shock: :shock:
Älä oleta

Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 652
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Severin A kirjoitti:
Mopoterroristi kirjoitti:Äh, kuka pirinarkkarin murhaaja kaipailee, eiköhän surma ole ollut huumehörhöjen välisiä hommeleita :mrgreen: Noin vakavammin ajatellen, aika hurjalta tuntuu nyt kun tiedetään Kennedyn olleen voimakkaassa amfetamiinipöllyssä koko ajan, että maailman johtavan ydinasevaltion laukaisukoodit ovat olleet jonkun piripään käsissä :shock:
:shock: :shock: :shock: :shock: :shock: :shock:
Tarkoittiko tuo ettet tiennyt että Kennedyä "lääkittiin" amfetamiinilla ja hän käytti sitä isoja annoksia päivittäin? No näinhän asia oli, Kennedyhän oli sairas mies ja hänellä oli erittäin kovia kipuja, jopa niin kovia ettei hän pystynyt niiden takia kunnolla liikkumaan, näihin sitten annettiin lääkitykseksi mm.amfetamiiniä. Kyllä tuosta taitaa olla juttua siellä kuuluisassa wikipediassakin, tuolla totuudeenlähteessä :mrgreen: Itse katsoin aikanaan dokumentin jossa käsiteltiin mm.Kennedyn terveyttä, oli kyllä aikaisemminkin tietoinen Kennendyn amfetamiiniriippuvuudesta. Myös Hitler muuten oli pirinisti :mrgreen:
Syntyneet räyhäämään

Severin A
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Loka 02, 2009 2:09 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Severin A »

Mopoterroristi kirjoitti:
Severin A kirjoitti:
Mopoterroristi kirjoitti:Äh, kuka pirinarkkarin murhaaja kaipailee, eiköhän surma ole ollut huumehörhöjen välisiä hommeleita :mrgreen: Noin vakavammin ajatellen, aika hurjalta tuntuu nyt kun tiedetään Kennedyn olleen voimakkaassa amfetamiinipöllyssä koko ajan, että maailman johtavan ydinasevaltion laukaisukoodit ovat olleet jonkun piripään käsissä :shock:
:shock: :shock: :shock: :shock: :shock: :shock:
Tarkoittiko tuo ettet tiennyt että Kennedyä "lääkittiin" amfetamiinilla ja hän käytti sitä isoja annoksia päivittäin? No näinhän asia oli, Kennedyhän oli sairas mies ja hänellä oli erittäin kovia kipuja, jopa niin kovia ettei hän pystynyt niiden takia kunnolla liikkumaan, näihin sitten annettiin lääkitykseksi mm.amfetamiiniä. Kyllä tuosta taitaa olla juttua siellä kuuluisassa wikipediassakin, tuolla totuudeenlähteessä :mrgreen: Itse katsoin aikanaan dokumentin jossa käsiteltiin mm.Kennedyn terveyttä, oli kyllä aikaisemminkin tietoinen Kennendyn amfetamiiniriippuvuudesta. Myös Hitler muuten oli pirinisti :mrgreen:
Ei tuo Wikipedia kuulu iltalukemistooni...
Älä oleta

Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

^ Mopisti on hyvä ja kertoo lisää.. Mikä sairaus vaati ko. lääkityksen?

Mutta joo, olen aina ollut sitä mieltä että Lee Harvey Oswald lavastettiin, sattuipa sopiva syntipukki (eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa että JFK-leffassa kyseistä miestä esitti suuri idolini Gary Oldman.. :lol: )
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."

Bias
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1354
Liittynyt: Su Heinä 19, 2009 1:04 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Bias »

Jim Garrisonin kirja aiheesta kannattaa lukea. Hän esittää varsin mahdollisen tapahtumien kulun sekä paljon myös tietoa. En enää kaikkea muista ulkoa, mutta tuosta ampumisesta vielä sen verran, että ihmisethän kuulivat myös laukausten tulevan useammasta suunnasta. Lisäksi Lee Harvey ei ollut kovin kaksinen ampuja armeijan mukaan, joten hänen onnistumisensa tuossa erittäin vaikeassa manooverissä on siksikin vähintäänkin kyseenalainen.
Ei ole syyttömiä. On vain huonosti kuulusteltuja.
Josif Stalin

Mopoterroristi
Agentti Scully
Viestit: 652
Liittynyt: La Loka 13, 2007 1:34 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja Mopoterroristi »

Sajaki kirjoitti:^ Mopisti on hyvä ja kertoo lisää.. Mikä sairaus vaati ko. lääkityksen?

Mutta joo, olen aina ollut sitä mieltä että Lee Harvey Oswald lavastettiin, sattuipa sopiva syntipukki (eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa että JFK-leffassa kyseistä miestä esitti suuri idolini Gary Oldman.. :lol: )
Tämä laiska ja uusavuton nykynuoriso...En ole lääkäri enkä farmaseutti, mutta moneen vaivaanhan sitä 50-vuotta sitten määrättiin, lääkeainehan se on...joten googletappa tenava itse, sieltä se vastaus kaikkeen löytyy...no toiveesta lainus wikipediasta"Hän oli uransa loppuvaiheessa vahvan lääkityksen alainen jatkuvien selkäkipujen ja Addisonin taudin takia, ja eräiden tietojen mukaan hän käytti säännöllisesti amfetamiinia"
Syntyneet räyhäämään

apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1584
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja apollo »

Täältä tällainen stoori, vähän alustusta siihen miksi Kennedyjä ruvettiin harventamaan:

The Outfit (Chicagon mafia) oli junailemassa Kennedyn kuolemaa. John F:n ja Robertin isä, entinen salakuljettaja John Kennedy, lähestyi silloista Outfit-pomoa Momo Giancanaa kun alkoi näyttää siltä, että poika ei voittaisikaan vaaleja.

Vaankieliasemassa oli Illinois, ja isäukko lupasi Giancanalle, että jos tämä pystyisi "vaikuttamaan" osavaltion äänestystulokseen Kennedyn hyväksi, rikollisjärjestö saisi puuhata omiaan ihan rauhassa.

Illinois oli vaaleissa siis vaankieliasemassa, ja taistelu erittäin tiukka. Mafian (Outfit) hallitsema USA:n suurin ammattiyhdistys oli Teamsters, jonka johtaja oli James R "Jimmy" Hoffa, Bobby Kennedyn vihaama mies (tunne oli molemminpuolinen). Bobby oli johtanut tutkimuksia, jossa Teamstersin epäiltiin olevan mafian talutusnuorassa. Teamstersin eläkerahastohan antoi lainaa mm. mafiosojen Las Vegasin rakennusprojekteihin.

Hoffa oli alunperin Nixonin mies. Illinoisissa Teamsters "suostuteltiin" äänestämään John F Kennedyä, Hoffalle luvattiin, että palkkioksi Kennedyt jättävät hänet rauhaan.

Niinpä Murray Humphreys, joka oli vastuussa mm. ammattiliittoasioista, määräsi Hoffan vaihtamaan
tukensa Kennedyn taakse, ja näin Teamstersin jäsenet äänestivät Kennedyä Nixonin sijaan. Tämä ratkaisi osaltaan monen tutkijankin mielestä vaalit.

Lisäksi Chicagon korruptoitunut pormestari Daley venytti oman alueensa äänimäärän julkaisemista, kunnes republikaaneilta oli saatu alueen lopulliset äänet. Illan mittaan Daley laski, että Kennedyn piti saada alueelta kasaan n. 450 000 ääntä enemmän kuin Nixon jotta edellämainittu voittaisi Illinoisin. Kennedyn voittomarginaali Cook Countyssa oli lopulta 456 000 ääntä. Kennedy voitti Illinoisissa siitäkin huolimatta, että Nixon oli voittoisa 93 alueella 102:sta. Voittomarginaali Illinoisissa oli 8858 ääntä, ja äänestysprosentti uskomattomat 89.3%.

Kun koko maan äänimäärä oli laskettu, n. 70 milj. ääntä, Kennedyn voittomarginaali oli vain 113 554 ääntä, alle 0.1 prosenttia annetusta äänimäärästä.

Lisäksi on huomioitava, että valtioissa, joissa Outfit hallitsi ammattiliittoja Kennedyn voitot olivat
hiuksenhienoja: Illinois 0.2%; Michigan 1.0%; Missouri 0.6%, ja Nevada 1.3%. Näistä valtioista Kennedy sai 63 valitsijamiestä taakseen; jos nämä olisivat menneet Nixonille tämä olisi valittu presidentiksi.

Lisäksi Humphries määräsi alaisensa varmistamaan demokraateille ääniä. Siihen sisältyi myös mm. invalidien kuskaamista äänestyspaikoille.

Ja niinhän siinä kävi, ei ollut ensimmäinen kerta USA:n historiassa kun järjestäytynyt rikollisuus pystyi
vaikuttamaan korkeiden virkojen valintoihin. Sanonta "vote early, vote often" kertoo paljon.

Kun kuitenkin valtaantulonsa jälkeen John F. petti isänsä lupaukset ja lisäksi Robert oikeusministerinä alkoi tutkia mafiosojen touhuja, nämä huomasivat tulleensa petetyiksi. Lisäksi John F. meni puihin CIA:n ja Mafian yhteisyrityksessä kaataa Kuuban Fidel Castro (Sikojen lahti). Luvattu ilmatuki jäi antamatta.

Mafiallahan oli Kuubassa ennen Castroa vapaa temmellyskenttä kasinoineen ym., ja menettivät sijoituksensa siellä kun Castro kielsi kaikki kasinot.

Tästä alkoi suunnitelma Kennedyjen raivaamisesta tieltä. Mukana olivat kaikki USA:n mafiaperheet, mutta pääsuunnittelijoina Outfit:in miehet (Giancana, Anthony "Joe Batters" Accardo, Murray "the Camel" Humphries j.n.e.) sekä CIA.

Eikä FBI:n johtajalla J.Edgar Hooverillakaan ollut mitään suunnitelmaa vastaan; varsinkin nuorempi velihän vihasi tätä yli kaiken. Hooverilla oli kansiot mm. Kennedyjen naisseikkailuista, hehän jakoivat useita naisia mm. Marilyn Monroen. Hooverilla oli salakuuntelun ym. tietolähteiden kautta tarkkaa tietoa mm. John F. Kennedyn naisseikkailuista ja siitä että hän jakoi yhden naisystävän, Judith Campbellin, mafiapomo Sam Giancanan kanssa. Lisäksi Kennedyllä oli ollut suhde Inga Arvad -nimisen lehtinaisen kanssa. Samoin Hoover oli selvillä Bobby Kennedyn vastaavista seikkailuista, Bobbyhan oli myös jonkin sortin häntäheikki.

Lee Harvey Oswald keksittiin syntipukiksi. Jack Ruby oli kapakanomistaja jolla oli tiiviit suhteet the Outfit:iin ja oli myös osallistunut Castron vastaisen toiminnan valmistelussa.

Se, että Ruby vapaasti pääsi ampumaan tiiviin poliisisaattueen ympäröimää Oswaldia kertoo jo aika paljon. Korruptio oli vallallaan myös poliisilaitoksessa. Rubylle oli ilmeisesti vakuuteltu, että hänet tuomittaisiin korkeintaan lyhyeen vankilatuomioon, mutta sehän oli täysi valhe. Ruby ei kuitenkaan koskaan puhunut asiasta.

On hölmöä uskoa, että Lee Harvey Oswald toimi yksin, ei hänellä siihen olisi ollut mitään mahdollisuuksia. Lisäksi komiteatutkimuksessa todistajat ovat väittäneet, että ainakin 2 laukausta tuli läheiseltä kukkulalta eikä kirjavarastosta.

Kirjallisuutta mm.: Doublecross: Sam and Chuck Giancana; Man against the Mob: William Roemer; The Genuine Godfather: William Roemer; The Greatest Menace: Lee Bernstein; The Outfit:Gus Russo; The Silent Don: Scott M. Deitche.


Tästä asiasta on varmaan aika turha vääntää, kun ei 100% faktaa löydy mistään. Itse uskon asioiden menneen jotenkin tuohon suuntaan. Tai sitten JFK:n tappoi Timo T.A. Mikkonen...

V.V.82
Remington Steele
Viestit: 233
Liittynyt: Pe Kesä 08, 2007 3:48 pm
Paikkakunta: Naantali

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja V.V.82 »

Tätä JFK tapausta olen seurannut aina Stonen elokuvan ilmestymisestä saakka, ja aina näihin päiviin asti olin varma ettei Oswaldin luodeista osunut yksikään Kennedyyn. Mutta nyt kun viimeaikoina olen taas monenmoista dokkaria ynnämuuta tietoa asiasta katsellut ja kuunnellut niin ehkei se niin mahdotonta olekkaan etteikö LHO olisi pystynyt siihen. Stonen leffa on hyvin harhaanjohtava moneltakin osin ja ehkä siksi asiaan enemmän perehtymättömät ovat sen kautta mielipiteensä asiasta vetäneet.

Monta seikkaa on kyllä vielä hämäränpeitossa ja yksi eniten itseäni mietittänyt asia mielestäni on se että heti Kennedyn Lincolnin takana tullut moottoripyöräpoliisi Bobby Hargis kertoi saaneensa Kennedyn aivot päällensä ja että koko univormu oli verta ja aivolientä täynnä. http://www.google.fi/url?sa=t&source=we ... Ow&cad=rja

Hargisin haastattelussa käsittääkseni hän ei usko luodin tulleen Grassy Knollilta mutta ei myöskään osaa selittää miksi sai päällensä JFK:n päänsisällön.

Saattueen vauhti oli todella hidas joten ilmavirta niitä tuskin heitti niin pitkälle, sitä en tiedä että kuinka kova vastatuuli siellä oli mutta loogisesti aatellen ei takaa päi ammuttu luoti heitä aivoja metritolkulla taaksepäin.?

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Näin sattumalta ohjelman, jossa Jesse Ventura käsittelee tunnettuja salaliittoteorioita. Joukossa tietenkin John F. Kennedyn murha. Se nosti mieleen jälleen tämänkin keissin, jota kai voi pitää selvittämättömänä Warrenin komission lopputulemasta huolimatta.

En ole oikein koskaan jaksanut uskoa siihen, että Lee Harvey Oswald oli syyllinen. Ainakin hän sai apua, tai sitten häntä käytettiin pelkkänä syntipukkina. Oswald ei ollut erityisen taitava ampuja, joten ajatus siitä, että hän olisi ampunut hankalakäyttöisellä aseella kolme laukausta kuudessa sekunnissa puun oksiston läpi onnistuen osumaan kohdettaan päähän, vaikuttaa todella epätodennäköiseltä. Edes Warrenin komission tutkimuksissa käyttämä tarkka-ampuja ei onnistunut siinä.

J.D. Tippitin murha on kuitenkin askarruttava tapaus. Valitettavasti Oswald ei koskaan ehtinyt kertomaan, mitä siinä oikein tapahtui. Tässä kohtaa en jaksa uskoa lavastukseen. Tippitin ampumisen jälkeen Oswald meni muina miehinä elokuvateatteriin, josta hänet vihjeen perusteella pidätettiin. Toisin kuin monet salaliittoteoreetikot, minä en pidä tätä mitenkään kummallisena. Elokuvateatterihan on mitä mainioin piilopaikka murhaajalle, sillä sieltä ei ihan ensimmäiseksi tulla etsimään. Siellä voi istuskella hämärässä, poissa etsijöiden silmistä, suhteellisen huoletta.

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

Näkemykseni mukaan Kennedyn niskaa vahingoittanut laukaus on voitu ampua korotuskulmalla, joka vastaa enintään koulukirjavaraston 2 kerroksen tasoa. Lisäksi on esitetty että linkin kuvassa olevat rakennukset numero 2 & 3 on voineet ola ainakin yhden ampujan paikkoina. Sellainen pikku pointti että autoa oli jotenkin räätälöity, kuvernööri Connalyn ja Kennedyn istuimissa oli "taikaluotiteorian" kannalta merkittävä korkeusporrastus senttimäärää en muista.

http://commons.wikimedia.org/wiki/File: ... -Plaza.jpg

Mä olen tonn penkkijutun takia vähän kahden vaiheila taikaluotiteorian suhteen.

dollarfrossa
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: Ti Helmi 12, 2008 3:07 pm

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja dollarfrossa »

jarmo.janis kirjoitti: Sellainen pikku pointti että autoa oli jotenkin räätälöity, kuvernööri Connalyn ja Kennedyn istuimissa oli "taikaluotiteorian" kannalta merkittävä korkeusporrastus senttimäärää en muista.
Tuolla aika hyvä monisivuinen kuvasarja autosta eri kulmista:

http://www.flickr.com/photos/27913064@N04/page9/

strangelove
Adrian Monk
Viestit: 2921
Liittynyt: To Loka 09, 2008 11:32 am

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja strangelove »

Vain yksi todistaja näki kirjavaraston ikkunassa miehen, jonka tuntomerkit sopivat Oswaldiin. Kuinka luotettava tämä havainto sitten oli, on kokonaan toinen kysymys. Todistaja antoi jopa arvion miehen pituudesta. Miten helkutissa joku pystyy arvioimaan kuudennen kerroksen ikkunassa olevan ihmisen pituuden!?

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: JFK - Avoin tapaus

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

strangelove kirjoitti:Vain yksi todistaja näki kirjavaraston ikkunassa miehen, jonka tuntomerkit sopivat Oswaldiin. Kuinka luotettava tämä havainto sitten oli, on kokonaan toinen kysymys. Todistaja antoi jopa arvion miehen pituudesta. Miten helkutissa joku pystyy arvioimaan kuudennen kerroksen ikkunassa olevan ihmisen pituuden!?
Toisaalta Oswaldin, tai ainakin hyvin paljon hänen näköisensä miehen, on nähty olleen ulkona koulukirjavaraston edessä liian pian jotta hän olisi voinut olla 6 kerroksen ampuja. Vaikka mulla ei linkkiä ja liitettä asiaan olekaan tarjota niin myös koulukirjavaraston 2 kerroksessa on nähty "Oswald" liian pian laukausten jälkeen, vailla vähäisintäkään hengästymistä tai merkkiä juoksemisesta portaat alas maailmanennätysajassa. Mulla on peräti mielikuva valokuvasta koulukirjavaraston edestä otettuna suunnilleen ampumisen aikaan ja ainakin sanotaan että siinä kuvassa on Oswald.
Jos Oswald on pakko tähän kuvioon ampujana sovittaa, niin hän on sitten ollut se, joka ampui Kennedyn niskavamman aiheuttaneen laukauksen aiemmassa viestissäni kertomallani tavalla koulukirjavaraston 2 kerrosta vastaavalla korotuskulmalla.

Vastaa Viestiin