Pakettiautolla ihmisten päälle Barcelonan La Ramblalla

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Jostakin uutisesta luin 14;stä kuolonuhrista vasta neljän olevan tunnistettu. Joten kadonnut pikkupoika löytyy todennäköisesti ruumishuoneelta.

Viimeisimpien uutisten mukaan "Espanjan viranomaisten mukaan Barcelonan La Rambla -kävelykadulla tehdyssä autoiskussa loukkaantui ainakin 130 ihmistä. Heistä 16 on yhä kriittisessä tilassa. 46 henkilön vammat on lieviä." Tuosta voi laskea lainakin 60 henkilön loukkaantuneen vakavasti olematta kriittisessä tilassa.

Kiinnostavaa nähdä, millä tavalla paikalliset reagoivat tapahtuneeseen pitkällä aikavälillä. Vasta helmikuussa kaupungin kadut täyttyivät mielenosoittajista, jotka vaativat lisää turvapaikanhakijoita Espanjaan. Samaan aikaan asenne turisteja kohtaan on koventunut, ja turistien väitetään pilaavan kaupungin, vaikka tässäkin iskussa erityisesti turistit ottivat osumaa pakettiautosta.
Kuva

http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/art2346758
Ulkomaat 19.2.2017 Päivitetty: 19.2.2017

Barcelonassa 160 000 ihmistä osoitti mieltään pakolaisten puolesta

Barcelonan pormestari kutsui kaupungin asukkaita täyttämään kadut ja marssimaan pakolaisten tervetulleeksi toivottamisen puolesta.

Barcelonassa arviolta 160 000 ihmistä osallistui lauantaina mielenosoitukseen, jossa vaadittiin hallitusta täyttämään lupauksensa ja ottamaan vastaan enemmän pakolaisia.

Barcelonan pormestari Ada Colau oli aiemmin kutsunut Barcelonan asukkaita täyttämään kadut ja marssimaan pakolaisten tervetulleeksi toivottamisen puolesta.

Espanja on luvannut ottaa vastaan noin 16 000 turvapaikanhakijaa muista EU-maista. Tähän mennessä maa on kuitenkin ottanut vastaan vasta reilut tuhat turvapaikanhakijaa.

Lainsäätäjä Merce Conesa sanoi keskiviikkona, että on häpeällistä, ettei Espanja ole ottanut vastaan enempää pakolaisia. Conesa vaati, että Euroopan komissio rankaisisi maita, jotka eivät täytä lupauksiaan asiassa.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Barcelonan pormestari kutsui kaupungin asukkaita täyttämään kadut ja marssimaan pakolaisten tervetulleeksi toivottamisen puolesta.
Just joo,hienosti ajoitettu vetoomus,ei jumalauta. :evil:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Asukkaat siis täyttivät kadut ja vaativat lisää pakolaisia viime helmikuussa. Mutta sen perusteella terroristien on turha väittää kokeneensa erityisen paljon rasistista kohtelua ainakaan Barcelonassa.

Avatar
sikakoira
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 25883
Liittynyt: Ke Kesä 07, 2017 8:50 am

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja sikakoira »

Hups joo niinpä olikin helmikuu mut silti :lol:
Maailma avautuu aivan toisella tavalla kuin jos yritätte rakentaa kuvaa maailmasta pelkän suomalaisen valtamedian varassa Se kuva on täysin virheellinen ja harhainen tarkoituksellisesti Se on mediapoolin ja hybridikeskuksen hybridisotaa teitä kohti

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Naispoliisi ampui neljä viidestä ammutusta jihadistista Cambrilsissa: http://www.dailymail.co.uk/news/article ... a-van.html

Viidennen jihadistin ampumiseen poliisit käyttivät 15 luotia.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Gladys kirjoitti:
ktaina kirjoitti:7-vuotias Julian kateissa Barcelonassa – Isoisä etsii lapsenlastaan Australiasta käsin. 7- vuotias australialaispoika on kateissa Barcelonan eilisen autoiskun jäljiltä. Poika oli Ramblalla äitinsä kanssa kävelyllä, kun pakettiauto ajoi väkijoukkoon suositulla kävelykadulla.
Yhdellä videoista näkyy maassa (kuolleena?) makaava pieni poika, muistaakseni siniset shortsit, valkoinen paita ja sininen lippis maassa vähän kauempana. Tiedä sitten onko Julian vaiko joku muu pikkuinen.

On tämä taas niin surullista.
Taitaa olla juuri hän..tuolla fb:ssä jaetaan tuosta kadonneesta pojasta toista kuvaa joka otettu samana päivänä niin on juuri sama paita ja näkyy siniset sortsit olevan päällä..hirveetähän se on kun tuokin video tai kuva tuosta kuolleesta pojasta tavoittanut nyt sitten omaiset todennäköisesti..

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005333646.html
Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli

Julkaistu: 20.8. 17:42 , Päivitetty: 20.8. 18:05

Barcelonan torstaisessa terrori-iskussa kadonneeksi luultu 7-vuotias brittipoika oli yksi iskun 13 kuolonuhrista.

Katalonian poliisi vahvisti sunnuntaina, että Britannian ja Australian kaksoiskansalaisuuden omannut Julian Cadman menehtyi torstain terrori-iskussa.

Pojan perhe oli ilmoittanut Julianin kadonneeksi, kun tämä oli joutunut erilleen iskussa loukkaantuneesta äidistään.

Pakettiautolla väin väkijoukkoja ajanut terroristi surmasi Barcelonassa 13 ihmistä.

Lauantaina espanjalaislehti El Mundo kertoi, että Julian olisi löytynyt paikallisesta sairaalasta. Poliisi vahvisti pojan loukkaantuneen yliajossa, mutta ei kommentoinut lehdelle hänen tilaansa.

Telegraphin mukaan myös pojan äiti Jom Cadman joutui sairaalaan vakavasti loukkaantuneena, mutta hänen tilansa on jo vakaa.

Pojan perheen mukaan omaiset muistavat ”lapsen hymyn ja kantavat hänen muistoaan sydämissään”, kertoo BBC.
Eilen uutisoitiinkin pojan isän saapuneen Australiasta Barcelonaan. Joutui tunnistamaan pienen ruumiin ruumishuoneella.

Pommit sentään räjähtivät ennen aikojaan.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005333566.html
Espanjan terroritalon raunioista löytyi polttoainesäiliöitä

Julkaistu: 20.8. 16:09

Espanja Viranomaiset ovat edistyneet Espanjan aiemmin tällä viikolla tapahtuneiden terrori-iskujen tutkinnassa.

Espanjassa poliisi kertoo löytäneensä yli 120 polttoainesäiliötä talon raunioista, jota Barcelonan ja Cambrilsin epäillyt iskijät käyttivät.

Talon epäillään olleen terrorisolun päämaja, jota käytettiin muun muassa räjähteiden valmistamiseen.

Talo räjähti todennäköisesti epäonnistuneen pommin valmistuksen takia. Kahden epäillyn ruumiit löydettiin räjähtäneen talon raunioista.

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Gladys »

URSA kirjoitti:
Poliisi: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, kuoli
Eilen uutisoitiinkin pojan isän saapuneen Australiasta Barcelonaan. Joutui tunnistamaan pienen ruumiin ruumishuoneella.
Tämä kehityssuunta oli odotettavissa, mutta onhan se nyt silti ihan svidun kamalaa ja järkyttävää. :shock: :cry:
All is pretty.
- Andy Warhol

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Huomatkaa, miten uutisoinnissa EI korosteta ja tuoda esiin parrasvaloihin ulkomaalaisia "auttajia ja sankareita", samalla väheksyen kantasuomalaisia, kuten Turun terrori-iskussa.
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Espanja jahtaa 15 ihmistä murhannutta Barcelonan autoiskijää. Barcelonan Rambla-kadulla 14 ihmistä surmannutta terroristia jahdataan kuumeisesti. Ramblalla pakettiautollaan 14 ihmistä tappanut terroristi on 22-vuotias marokkolainen Younes Abouyaaquoub. Hän on viimeinen karussa oleva Ripollin terroristisolun jäsen, joka suunnitteli Barcelonan iskun.

Katalonian poliisi vahvistaa yleisradioyhtiö RAI:n mukaan, että juuri Abouyaaquoub ajoi pakettiautoa Ramblalla.

Hän pakeni paikalta jalan, mutta varasti auton ja tappoi sen omistajan, josta tuli iskun 15. uhri.

Espanjan viranomaisten mukaan ei ole todisteita siitä, että Abouyaaquoub olisi poistunut maasta.http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/ba ... isti-69128

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja URSA »

Tässä pidempi uutinen tämän hetken tiedoista.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005334153.html
Barcelonan iskusta epäiltyjen omaiset syyttävät kadonnutta imaamia nuorten radikalisoimisesta – kaikilla yhteys samaan kaupunkiin

Barcelonan pääkatu La Ramblasta tuli terrori-iskun näyttämö torstai-iltana. Kuva perjantailta.

Julkaistu: 21.8. 10:25

Johtiko vankilassa radikalisoitunut imaami Espanjan iskut tehnyttä terroristisolua?
Barcelonan ja Cambrilsin autoiskuissa kuolleiden sekä iskujen takana olleen terroristisolun jäsenten tunnistus saataneen päätökseen tänään, kertovat Espanjan viranomaiset. Torstain iskuissa kuoli 14 ja loukkaantui toistasataa ihmistä.

Poliisi on sanonut hajottaneensa 12-jäsenisen terroristisolun, jonka uskotaan olleen autoiskujen takana. Samaan aikaan on käynnissä etsinnät 22-vuotiaan Younes Abouyaaqoubin löytämiseksi.

Abouyaaqoubin epäillään ajaneen autoa Barcelonassa. Poliisin mukaan hän saattaa olla karussa Espanjan ulkopuolella.

Kuva
Younes Abouyaaqoub

Tutkijoiden mukaan terroristisolussa oli ainakin 12 miestä, joista osa oli teini-ikäisiä. Epäiltyjen joukossa on 40-vuotias imaami Abdelbaki Es Satty, jonka uskotaan radikalisoineen nuoria Ripollin kaupungissa lähellä Ranskan rajaa.

Monet epäillyistä, muun muassa Abouyaaqoub, ovat kasvaneet tai asuneet siellä.

Kuoliko imaami räjähdyksessä?


Terroristisolun luojaksi epäillään juuri imaamia, joka onkin joutunut poliisin suurennuslasin alle iskujen jälkeen.

Sattyn tunteneet kuvailevat häntä uskonnolliseksi mieheksi. Hänen kerrotaan pyytäneen lomaa moskeijasta, jossa hän saarnasi. Sattyn oli ilmeisesti tarkoitus palata Marokkoon henkilökohtaisten asioiden vuoksi.

– Hän sanoi tiistaiaamuna, että lähtee lomalle Marokkoon, kertoo Sattyn asuintoveri Nordeen el Haji.

Poliisi kuitenkin uskoo Sattyn olleen osallisena Alcanarin kaupungissa keskiviikkona tapahtuneessa räjähdyksessä. Espanjan iskuista epäillyn terroristisolun uskotaan rakentaneen pommeja rakennuksessa, kun se räjähti vain päivää ennen autoiskuja.

Poliisi tutkii nyt, kuoliko imaami keskiviikon räjähdyksessä Alcanarissa. Imaami on ollut kateissa tiistaista lähtien.

Räjähdyksen epäillään pakottaneen terroristisolun vaihtamaan suunnitelmiaan. Uudeksi suunnitelmaksi valikoitui jalankulkijoiden päälle ajaminen autoilla.

– He valmistelivat yhtä tai useampaa iskua Barcelonassa, ja räjähdys Alcanarissa esti tämän, sillä heillä ei enää ollut materiaalia, jota olisi tarvittu vielä laajamittaisempien hyökkäysten toteuttamiseen, Josep Lluis Trapero Katalonian poliisista kertoi aiemmin.

"Halusi kaikkien marokkolaisten ajattelevan kuten hän"


El Mundo -lehti kertoi lähteisiinsä perustuen, että Satty oli päässyt vankilasta vuonna 2012. Lehden mukaan Satty oli tutustunut vankilassa muun muassa Rachid Aglifiin, joka oli tuomittu 18 vuoden vankeuteen Madridin vuoden 2004 pommi-iskujen vuoksi. Juniin kohdistetuissa iskuissa kuoli 191 ihmistä.

Sattyn epäillään radikalisoituneen Aglifin vaikutuksesta.

Poliisipäällikkö Josep Lluis Trapero on vahvistanut imaamilla olleen oikeudellisia ongelmia, mutta ne eivät liittyneet terrorismiin. The Telegraphin mukaan Satty olisi kuljettanut huumeita Marokon ja Espanjan välillä.

Kaikilla terroristisoluun kuuluneilla kerrotaan olleen yhteyksiä Ripollin kaupunkiin, missä Satty työskenteli vankilasta vapautumisen jälkeen. Sattyn vaikutusta iskun toteuttaneisiin nuoriin miehiin on spekuloitu runsaasti mediassa.

– Imaami käyttäytyi tavallisesti julkisissa paikoissa. Jos hän söi nuorten aivot, hän on tehnyt sen salaisesti, salaisessa paikassa, toteaa Ripollissa asuva marokkolainen Mohames Akhayad.

Toinen marokkolainen kuvailee imaamin olleen yksineläjä, joka vietti enemmän aikaa nuorison kuin omanikäistensä kanssa.

Samalla kadulla Sattyn kanssa asuva Francesc Gimeno kertoo Sattya pidetyn "hyvin islamistisena".

– Hän halusi kaikkien marokkolaisten ajattelevan kuten hän. Uskonto piti laittaa kaiken edelle.

Sattyn kerrotaan myös matkustaneen usein Belgiaan, mistä monet Isisin tehtailemat terrori-iskut on kehitelty.

Etsintäkuulutetun sukulaiset syyttävät Sattya


Iskusta epäillyn ja edelleen pakoteillä olevan 22-vuotiaan Younes Abouyaaqoubin sukulaiset syyttävät imaamia Abouyaaqoubin ja tämän veljen Housseinin radikalisoimisesta.

Barcelonan ja Cambrilsin iskuissa sai surmansa ainakin 14 ihmistä. Paikalliset ja turistit muistivat kuolonuhreja Barcelonan La Rambla -kadulla perjantaina.

Myös Abouyaaqoubien naapuri väittää imaamin "rekrytoineen Ripollin marokkolaisia ja suunnitelleen iskut".

– Younes ja Houssein alkoivat radikalisoitua tämän imaamin vaikutuksesta viimeisten parin vuoden aikana, miesten isoisä kertoo.

Younes Abouyaaqoubin epäillään ajaneen pakettiautoa, joka ajoi ihmisten päälle Barcelonassa. Viranomaisilla ei ole selvyyttä, onko perjantaina etsintäkuulutettu mies enää Espanjassa.

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Apu-Jaakobille on saattanut tulla lähtö tuonpuoleiseen.

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005334928.html
21.8.2017

Espanjan poliisi kertoo ampuneensa räjähdevyöhön pukeutuneen miehen lähellä Barcelonaa.

Espanjalaismedioiden mukaan kyseessä on Barcelonan tuhoisasta yliajosta epäilty marokkolaismies Younes Abouyaaqoub. Uutistoimisto AFP:n lähteiden mukaan iskuista etsitty mies olisi kuollut.

Katalonian poliisi ei vielä kerro, onko mies kuollut vai haavoittunut.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Espanjan poliisin pommiryhmä käytti robotteja päästäkseen lähemmäksi poliisin ampumaa miestä.

Ampuminen tapahtui Subiratsissa, noin tunnin ajomatkan päässä Barcelonasta länteen.

AIEMMIN päivällä poliisi ilmoitti, että Barcelonassa viime viikolla väkijoukkoon ajanut henkilö on tunnistettu, kertoi uutistoimisto Reuters.

Yliajossa loukkaantui yli 120 ja 14 ihmisen on aiemmin kerrottu kuolleen.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

^ Vahvistettu, Junes Apujaakoppi tapettu ampumalla. Junes oli pukeutunut muhamattilaiseen tyyliin nätisti itsemurhavyöhön.
Kuva
http://www.telegraph.co.uk/news/2017/08 ... ouyaaqoub/
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Tiina »

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201708 ... 4_ul.shtml


Terrori-isku ajoi prostituoidut pois La Ramblalta - ostetun seksin hinta pohjamudissa Barcelonassa
Maanantai 21.8.2017 klo 22.01
Huumekauppa ja halpa prostituutio rehottavat La Ramblan länsipuoleisissa kortteleissa. Terrorikadulla maksullisia naisia ei tällä hetkellä ole.


La Rambla on tunnettu myös prostituutiosta.
Maksulliset naiset ovat siirtyneet kävelykadulta länteen. Lain nurja puoli tulee esiin heti vierikortteleissa.

Torstain terrori-iskun sivuvaikutukset näkyvät myös kaidan tien laitamilla Barcelonassa.

La Rambla on tunnettu yöaikaan vilkkaana bilekatuna, jota reunustavat erilaiset klubit ja terassit. Yksi suurkaupungin ilmiöistä on katuprostituutio. Maksulliset naiset kulkevat tyypillisesti kadulla ja tarjoavat palveluitaan turisteille.

Terrori-iskun jälkeen La Rambla on ollut täynnä ihmisiä niin päivällä kuin myöhään illalla. Prostituoituja ei kuitenkaan ole näkyvissä.

Osasyynä voi olla poliisin läsnäolo. Espanjan rikoslaki ei kiellä maksullista seksiä, mutta paritus ja ihmiskauppa ovat rikoksia.

Seksin myynti ja rikollisuus rehottavat heti ensimmäisissä La Ramblan länsipuoleisissa kortteleissa. Turistialue loppuu melko nopeasti, ja kadut ja talot ovat huonommassa kunnossa. Liiketiloja on tyhjillään.


Avointa kannabiskauppaa

Alueella toimii lähinnä vaatimattomia etnisiä ravintoloita. Eri maiden muslimiyhteisöillä oli paljon toimitilaa.

Prostituoidut tulevat tarjoamaan itseään keskellä päivää eivätkä peittele toimintaansa. Seksipalvelujen hinnaksi kerrotaan 20 euroa. Independentin mukaan seksi maksaa Barcelonassa 20-200 euroa, eli sunnuntain otoksella hinnat ovat poikkeuksellisen matalalla.

Aiemmin sunnuntaina urheilukaupan yrittäjä valitteli Iltalehdelle, että terrori-isku oli vienyt liikkeestä asiakkaat.

Myös huumeiden katukauppa tulee vastaan Barcelonassa. Toimittajalle on reilun kahden päivän aikana pyritty myymään kannabista kolmeen eri otteeseen.

***Että semmonen kävelykatu. Valikoituiko kohteeksi juuri tämän syntisen elämän vuoksi? :shock:

Rubiskreebeli
Jack Bauer
Viestit: 966
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Auto ajanut väkijoukkoon La Ramblalla Barcelonassa

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

Tiina kirjoitti:***Että semmonen kävelykatu. Valikoituiko kohteeksi juuri tämän syntisen elämän vuoksi? :shock:
No jos mietitään asiaa niin päin, että Marokko on maailman suurin hasiksen tuottajamaa ja Pohjois-Afrikan muslimikulttuurissa on tavallista, että hotelleissa huorat kiertävät öisin koputtelemassa kaikki huoneet läpi asiakkaiden toivossa niin enpä usko.

Vastaa Viestiin