Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Ei ehkä ne kaikkein laadukkaimmat ketjut. Sana on vapaa!

Valvoja: Moderaattorit

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Aamulla tullessani autoni viereen huomasin että sitähän on kolhittu.
Ei näkynyt syyllistä saati mitään viestiä ruudulla.
Terveisiä oli kuitenkin tuupattu ja sitten vaan poistuttu.
Mietin että mitähän wattua.
Onneksi vieressä olevalla raksalla oli valvontakamerat ja sain mennä niiden tallenteita nuuskimaan samalla kun työmiehet teki oikeita töitä.
Aikani pällisteltyä videolta näkyi kuinka kolme ulkomaalaista koheltaa lainapakulla pihalla.
Lopuksi tölväyttävät autooni ja saavat hälyn laukeamaan.
Aikansa ne pässit pällistelee kolarin jälkiä ja sitten lähtevät matkoihinsa.
Kunnon sanktiot vaan tollaisille tolloille vaikka yhteiskuntahan ne viimekädessä maksaakin.
Helvetti että pistää vihaksi.
Vahinkoja sattuu väriin katsomatta mutta että kaikki lähtevät pois ilman minkäänsortin viestiä vituttaa.
No tälläisiähän tapahtuu jatkuvaan eikä aina syyllinen edes tiedä kolaroineen mutta jos oikein jää pällistelee kolarin tuloksia ja sit poistuu vähin äänin niin kunnon sakot vaan perään.
Tuskin meidän virkavalta muuta kuin silittelee noita.

Sit jengi vielä kyselee et miten joku voi olla rasisti?
Raiskaaja nussijat ja pöllijät, niin miten voi?
Mitaleitako meidän tulisi näille jakaa?
Omassakin kansassakin on tarpeeksi idiootteja niin vieläkö näitä tuliaisia pitää tänne kotiuttaa?
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja poikani »

Otit esille rasismin. Olivatko nämä rikolliset siis toista rotua?
????? ?? ??????.
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Kyllä olivat.
Jos me talsittaisiin heidän hoodeille ja nussittaisiin lihan himossa heidän tyttäret ja tuhottaisiin heidän omaisuuttaan niin silittelisikö heidän kyläyhteisö meidän päitämme?
Kyllä nuo varmaan ajattelee että onpa suomalaiset aika lampaita kun täällä saa tehdä mitä vaan eikä me saada edes haukkua heitä.
Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

Hauska tarina jolla saa tuutata rasistista paskaa palstalle, mutta jonka totuusarvoa hieman heikentää se että valvontakameranauhoja ei tavan kadunmiehille näytellä.
annaanna

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja annaanna »

Rikoshan tuo olisi.

Salakatseluko on nimike, kun kohdistetaan moista valvontaa piha-alueelle, joka kuuluu kotirauhan piiriin. Töttöröitten elämäntapaa seurattu nauhoittamalla.
Erikoista elämää teilläpäin vietetään, jos ilman poliisia olet siellä saanut salakatsella sinäkin :D
Ootko nyt sitten osallinen rikokseen itsekin, mutta samalla todistaja tapahtuneelle salakatselulle.
Rikosilmoitusta kehiin joka tapauksessa!

Jos koko juttusi olisi tosi, niin minfohenkilöllisyytesi olisi ainakin paljastunut, mutta keksittyhän tuo on, vai mitä?
Tosielämässä olisit ottanut poliisiin yhteyttä ja saanut kuulla "erirotuisten" ottaneen yhteyttä ja ilmottaneen tapahtuneesta rekkaritietosi kera. Eli pitäisi ottaa yhteyttä asemalle. Onnistuuko? Vai onko hakuja päällä :D

"Kerro fiktiivinen turina" -ketjuun tuo keksimäsi juttu olisi kuulunut. Kun et edes kännykkäkameran kuvaa valvontanauhan todistusvoimasta ja kolmikosta meille suonut :cry:
(Olen muuten hahmotellut sinne minäkin turinaa: "Olipa kerran kolme punaniskaista katupartioivaa porsasta", on aloituslause alustavasti. Tarina ei kuitenkaan vielä sisällä tarpeeksi sadismia ja rasismia, jotta se kiinnostaisi palstalaisia. )
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

^Joo sori. Fiktiotahan tämä kaikki.
Ei raksalla nauhoteta mitään vaan untahan tämä kaikki olikin.
Lääkitys uusiksi kun noin vainoharharhaisia unia tässä näkee.
Olisko Annannannalla tarjota toimivampaa reseptiä kun tuntuu että hällä on sana hallussa ja valvontavideotakin parempaa faktaa?
Voisin aluksi ottaa samaa kamaa halluihini satasella.

Minkälaisia unia ne muut näkee ajoneuvoistaan?
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Kaikille tuleville rikoksen tekijöille vihjeeksi että muistakaa aina sanoa että just olin tekemässä vahinkoilmoitusta mutta te ehditte ensin.
Nykyään kun ei enää osata kirjoittaa eikä lukea.
Minulla kun luki autopaikassa asunnon numero joten lapun olis voinut jättää postiluukustakin.
Mutta kun ei.
Karkuun vaan aina ja sit jos tulee jälkipyykkiä niin sanoo että just olin tekemäasä ilmoa mutta te tosiaan ehditte ensin.
Näin tätä rehellistä ja vastuullista yhteiskuntaa rakennetaan.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

tötterö kirjoitti:Kyllä olivat.
Jos me talsittaisiin heidän hoodeille ja nussittaisiin lihan himossa heidän tyttäret ja tuhottaisiin heidän omaisuuttaan niin silittelisikö heidän kyläyhteisö meidän päitämme?
Kyllä nuo varmaan ajattelee että onpa suomalaiset aika lampaita kun täällä saa tehdä mitä vaan eikä me saada edes haukkua heitä.
Ajattelitko itsekin olla lammas ja vahingon kärsineenä käydä vaikka kebabilla ja todeta että onhan niissä ihan hyviäkin tyyppejä.
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Kyllähän mä käynkin ja puhutaan milloin mistäkin.
Eivät tosin ole näitä "sotapakolaisia" kuten nykyään on muotina.
Mut pääasia että oppi sen että seuraavan kerran jos itselläni käy vahinko (kopkop) niin en laita mitään lappua vaan odottelen josko poliisit/yms soittelee perään.
Omatunto myyntiin mut eihän niille ole enää ostajia.
Menköön siis ilmaiseksi.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

tötterö kirjoitti:Kaikille tuleville rikoksen tekijöille vihjeeksi että muistakaa aina sanoa että just olin tekemässä vahinkoilmoitusta mutta te ehditte ensin.
Nykyään kun ei enää osata kirjoittaa eikä lukea.
Minulla kun luki autopaikassa asunnon numero joten lapun olis voinut jättää postiluukustakin.
Mutta kun ei.
Karkuun vaan aina ja sit jos tulee jälkipyykkiä niin sanoo että just olin tekemäasä ilmoa mutta te tosiaan ehditte ensin.
Näin tätä rehellistä ja vastuullista yhteiskuntaa rakennetaan.
Tuossa on se ikävä puoli että nykylain puitteissa ei tuollaisia vahinkoilmoja tarvitse tehdä. Mitään seuraamuksia ei tule tuollaisesta vahinkopaikalta häipymisestä. Eli ihan moraalin varassa mennään noitten osalta. Itse kun on tottunut ottamaan vastuun tekemisistään ja vahingoistaan niin vituttaahan se aika kivasti kun jossain parkkiksella on vetäisty kotteron oveen oikein huolekas lommo ja poistuttu vihellellen paikalta.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Mihin vittuun ollaan oikein menossa jos tilanteen tajuttuaankin porukka poistuu vain vähin äänin paikalta?
Ei ymmärrä nykylainsäädöksiä vaikka kuinka yrittäisi asiaa käännellä.
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja tötterö »

poikani kirjoitti:Otit esille rasismin. Olivatko nämä rikolliset siis toista rotua?
Bingo!
Eli entisajan sanonnan mukaan neekereitä. Sellaisia joita sai pusuina ja lakuina.
Nykyään ne taitaa vaan olla mustia nimityksiltään.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Neekerit kolhi mun auton.
Siispä rasismin kyseenalaistaminen on väärin.



Cool story bro.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Mitä vikaa siinä rasismissa on?
Tosin kaikista noloimpia on nää joilla valuu kebabrasva suupielestä ja niin lepposasti jutellaan saraseenien kanssa ja ollaan sitten niin tuohtuneita kun sama jengi perseilee.
janita
Jane Marple
Viestit: 1008
Liittynyt: Ke Touko 13, 2009 5:58 pm

Re: Ajoneuvoihin kohdistuneet vahingot

Viesti Kirjoittaja janita »

Espoon puskaradiossa on harva se päivä silminnäkijöiden etsintäkuulutuksia kun jonkun autoa on kolhittu milloin missäkin, eikä jätetty yhteystietoja. Tämmönen selkärangattomuus ei kuitenkaan ole rotukysymys, vaan kyllä tota tekee tosi monet väristä riippumatta.
Vastaa Viestiin