Yksi teoria vaan!

Nimi kertonee kaiken. Muista hyvä (huono) maku!
metsänmies
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Heinä 13, 2013 1:29 am

Yksi teoria vaan!

Viesti Kirjoittaja metsänmies »

En tiedä onko kukaan tälläistä teoriaa vielä esittänyt, mutta laitan nyt sen tänne ihan piruuttaan. Voi olla, että on jo vanha juttu, mutta itse en ole vielä tälläiseen törmännyt. Tuli vaan itelle mieleen yhtäkkiä.

Alueellahan oli paljon etsintäkuulutettuja pikkurikollisia, joita saatiikin paljon kiinni murhaajaa jahdatessa. Kuvitellaan, että yksi heistä näki nuoret ja kiinnostui esim. heidän pyöristään tms. Hän odotti, että kaikki varmasti nukkuivat ja sitten kävisi varkaissa. Kun nuoret menivät telttaan hän hiipi pikkuhiljaa lähemmäksi telttaa. Kun hän pääsi teltan lähelle sisällä teltassa alkoi tappelu ja NG tuli ulos ja alkoi hakata puukolla muita teltan läpi. Siinä kohtaa ryöväri säntäsi apuun ja löi NG:tä jollain takaraivoon ja ehkä vielä nyrkillä lisää. Kun NG oli kaatunut tajuttomana teltan päälle hän luuli sen kuolleen. Ehkä vielä taltuttaessaan NG:tä oli ottanut puukon pois. Sitten iskee ryövärille paniikki. Kaikki ovat kuolleet ja ryövärin kädessä on murha-ase. Sekavana liikkuu ympäriinsä ja ottaa mukaansa tavaroita ja vasta myöhemmin tajuaa, että näistä on päästävä eroon. Kengät piilottaa sinne mistä ne löytyikin ja loput hävittää huolellisesti. Koskaan ei uskalla ilmoittautua poliisille, koska ajattelee, että kukaan ei usko tätä tarinaa ja ei ainakaan jo valmiiksi etsintäkuulutetulta pikkurikolliselta, vaan hänet tuomittaisiin murhasta. Ja ehkäpä on kuollut jo muutaman vuoden kuluttua tapahtuneesta.
Tai miksei heitä olisi voinut olla kaksikin, ehkäpä ne onkija pojat?

Kertokaapa te, kun teillä tuntuu olevan älyttömän paljon tietoutta asiasta, että olisiko edellä mainittu tarina voinut olla mahdollista.

Itse ajattelin, että tämähän selittäisi ainakin muutaman asian. NG ei oikeastikaan muista mitään koska sai niin kovan iskun, ehkä tämän takia vaikka nyt ne onkija pojat eivät koskaan ilmoittautuneet, vähäpätöisten tavaroiden varastaminen (paniikissa) ja kenkien piilottaminen jne.

Täytyy sanoa, että täälä palstalla on tosi paljon löytynyt sellaista asiaa, mistä en ole koskaan kuullutkaan, että ihan on ollut mielenkiintoista lukea juttujanne. Jatkaa vaan samaan malliin.

jarmo.janis
Vic Mackey
Viestit: 1982
Liittynyt: Su Heinä 29, 2012 6:25 pm
Paikkakunta: kaakkois suomi

Re: Yksi teoria vaan!

Viesti Kirjoittaja jarmo.janis »

metsänmies kirjoitti:En tiedä onko kukaan tälläistä teoriaa vielä esittänyt, mutta laitan nyt sen tänne ihan piruuttaan. Voi olla, että on jo vanha juttu, mutta itse en ole vielä tälläiseen törmännyt. Tuli vaan itelle mieleen yhtäkkiä.

Alueellahan oli paljon etsintäkuulutettuja pikkurikollisia, joita saatiikin paljon kiinni murhaajaa jahdatessa. Kuvitellaan, että yksi heistä näki nuoret ja kiinnostui esim. heidän pyöristään tms. Hän odotti, että kaikki varmasti nukkuivat ja sitten kävisi varkaissa. Kun nuoret menivät telttaan hän hiipi pikkuhiljaa lähemmäksi telttaa. Kun hän pääsi teltan lähelle sisällä teltassa alkoi tappelu ja NG tuli ulos ja alkoi hakata puukolla muita teltan läpi. Siinä kohtaa ryöväri säntäsi apuun ja löi NG:tä jollain takaraivoon ja ehkä vielä nyrkillä lisää. Kun NG oli kaatunut tajuttomana teltan päälle hän luuli sen kuolleen. Ehkä vielä taltuttaessaan NG:tä oli ottanut puukon pois. Sitten iskee ryövärille paniikki. Kaikki ovat kuolleet ja ryövärin kädessä on murha-ase. Sekavana liikkuu ympäriinsä ja ottaa mukaansa tavaroita ja vasta myöhemmin tajuaa, että näistä on päästävä eroon. Kengät piilottaa sinne mistä ne löytyikin ja loput hävittää huolellisesti. Koskaan ei uskalla ilmoittautua poliisille, koska ajattelee, että kukaan ei usko tätä tarinaa ja ei ainakaan jo valmiiksi etsintäkuulutetulta pikkurikolliselta, vaan hänet tuomittaisiin murhasta. Ja ehkäpä on kuollut jo muutaman vuoden kuluttua tapahtuneesta.
Tai miksei heitä olisi voinut olla kaksikin, ehkäpä ne onkija pojat?

Kertokaapa te, kun teillä tuntuu olevan älyttömän paljon tietoutta asiasta, että olisiko edellä mainittu tarina voinut olla mahdollista.

Itse ajattelin, että tämähän selittäisi ainakin muutaman asian. NG ei oikeastikaan muista mitään koska sai niin kovan iskun, ehkä tämän takia vaikka nyt ne onkija pojat eivät koskaan ilmoittautuneet, vähäpätöisten tavaroiden varastaminen (paniikissa) ja kenkien piilottaminen jne.

Täytyy sanoa, että täälä palstalla on tosi paljon löytynyt sellaista asiaa, mistä en ole koskaan kuullutkaan, että ihan on ollut mielenkiintoista lukea juttujanne. Jatkaa vaan samaan malliin.
Unohda suosiolla.
Teltan läpi hakkaaminen on tappamisen näkökulmasta niin epävarma toimintatapa, että en jaksa nähdä yhtään järkevää versiota, miksi teltassa valmiiksi ollut henkilö olisi tullut ulos toimiakseen noin. Uskottavampaa sen sijaan on se, että Nils tuli teltasta estämään omaisuuteen kohdistuvaa varkautta, ja joutui hyökkäyksen kohteeksi. Mahdollista, vaikkakaan ei varmaa, on se että tekijä huomasi vasta sinä vaiheessa teltassa olleiden todellisen määrän, ja yhden vahingoittamisen peittelyksi rusikoi kaikkia toiveessa että ne joko kuolee tai vahingoittuu ainakin niin ettei muista.
Huom.
Moottoripyöräthän ei kappaleluvullaan kerro mitään teltassa olleiden määrästä. Mahdollinen hyökkääjä on siis sattanut varautua vain kahteen telttailijaan, joista yksikään ei ole nainen.

metsänmies
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Heinä 13, 2013 1:29 am

Re: Yksi teoria vaan!

Viesti Kirjoittaja metsänmies »

Tuo on kyllä hyvä pointti, että kaksi pyörää ei kerro telttailijoiden määrästä vielä mitään, mutta väittäisin, että lähes jokainen joka näkisi pienen teltan ja kaksi pyörää olettaisi sielä olevan vain kaksi henkilöä.
En nyt tarkoittanut, että sen juuri noin olisi tarvinnut mennä, vaan ylipäätään pointtini oli se, että apuun juossut sivullinen olisi voinut noin toimia eikä koskaan olisi uskaltanut ilmoittautua poliisille.

Pharnamoh
Poliisikoira Rex
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 14, 2011 7:42 pm

Re: Yksi teoria vaan!

Viesti Kirjoittaja Pharnamoh »

Eiköhän ne Nissen vammat olleet kuitenkin Sepon aiheuttamia.
"I'm a plain man; rum and bacon and eggs is what I want, and that head up there for to watch ships off."

ANDYROM
Hetty Wainthropp
Viestit: 457
Liittynyt: La Elo 15, 2009 10:02 pm

Re: Yksi teoria vaan!

Viesti Kirjoittaja ANDYROM »

Sen verran voin sanoa, että tämä teoria ja tapahtumien kulku on ollut joskus edellisillä palstoilla esillä. Teoria ei ole tyhmä ollenkaan ja kaikille se olisi itsestään selvää, jos joku olisi tehnyt filmille tämän.
Tapahtuma saa mielekkään sisällön, jos aloitettaisiin aivan alusta: riita on alkanut viinan, naimisen halun ja uhkailun motiiveista. En yhtään pidä mahdottomana, että kupletin juoni olisi tällainen. Onkijathan eivät koskaan ilmoittautuneet. Rikoksissa täytyy pystyä ainakin rekonstruoimaan mielessään, mitä on todella VOINUT tapahtua. On sitten toinen asia, mitä voidaan todistaa.

Näinhän se menee ulvila-tapauksessakin. Monet tutkijat ovat tiedostaneet, mitä on tapahtunut, siis todentaneet mielessään tarinan.
Mahdotonta ei kannata miettiä.

Vastaa Viestiin