Sivu 19/19

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ke Joulu 23, 2015 8:59 pm
Kirjoittaja skoone
teemu kirjoitti:Tarkoitit ilmeisesti keskustelua alla olevista kuvista punakantisessa vihossa olleesta päiväkirjamerkinnästä. Edellinen kuvapari on ETP:stä (ylemmässä valokuva sellaisenaan ja alemmassa sävyerot korostettuna) ja jälkimmäinen kuva Minfon keskustelusta (värikopion kuvasta on otettu vain keltainen värikomponentti, joka on esitetty harmaan sävyinä, ja sitä ennen suodatettu pois magenta, cyan ja musta)

Kuva

Kuva

Lähde: kukkuun bodomkuva-arkisto

teemu, kuten muistanet, minun tulkintani tuosta lapusta on aina ollut eri kuin mitä tuohon vahvistettuun" lappuun on "kirjoitettu".

Nyt tuli ieleeni semmoinenkin, että olisiko tapauksen "tutkijat" samalla kun "vahvistivat" tekstiä myös kirjoittaneet tuon 5 pnä eli lisänneet sen lappuun itse?

Kirjoitin jo tuolla aiemmin toisessa ketjussa, että Seinäjoen 15 -vuotiaan mustasukkaisuusmurhaajan tekoja ja ajatuksia miettiessäni, ei olisi lainkaan mahdotonta, että myös Bodomin tapauksessa joku (jompikumpi IB tai TM tai Sepin muutaman viikon takainen tyttöystävä) olisi halunnut eliminoida kilpailijansa...varsinkin, jos tuo toinen tyttö olisi miellyttänyt enemmän poikia kuin itse...

Kun murhien ajasta keskustellaan, on päiväkirjamerkinnän päiväyksellä oma asiallinen roolinsa. Päiväyksen perusteella kirjoittaja (ETP:n mukaan todennäköisesti Tuulikki Mäki) on ollut hengissä helluntaipäivän alkutunteina.

ETP-kuvasta vedostetun keltaisen värikomponentin mukaisen tekstin perusteella näyttää siltä, että alunperin otsikko olisi ollut keskitetty kahdelle riville, kun taas kaikkiin väreihin perustuvassa ETP:n kuvassa otsikkoon sisältyy päiväys, joka hävittää vaikutelman keskittämisestä.

Erilaisesta värisisällöstä johtuen "5pnä" on mahdollisesti kirjoitettu eri kynällä kuin muu otsikko ja asettelun perusteella muun otsikon kirjoittamisen jälkeen. Jos kirjoittaja oli sama, miksi hän luopui otsikkonsa tasapainoisesta asettelusta päivämäärän hyväksi, vaikka olisi voinut kirjoittaa sen muuhun kohtaan sivulle? Jos kirjoittaja taas ei ollut sama, miksi hän lisäsi päivämäärän toisen henkilön tekstiin? Tähän tuskin saadaan vastausta. Mielestäni sitä voi kuitenkin pohtia, koska pointti on selkeä, rajattu ja asiallinen sekä liittyy tapauksen ymmärtämisen kannalta olennaiseen kysymykseen murhien ajankohdasta.

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ti Helmi 02, 2016 5:46 pm
Kirjoittaja Wagner
Tuo "Sepi oli metskaamassa" on mielenkiintoinen, sillä kirjoittajalla on ollut siitä havainto.
Mahdollisesti hän on ollut 2 aikoihin jalkeilla ja nähnyt Sepon kalastavan.
Kirjoittanut ilmeisesti teltan ulkopuolella muistikirjaansa havaintonsa, mihin viittaa
myös käsialan osittainen sotkuisuus (vain käsi vihon alla).
Tästäkin voi kai päätellä, ettei surmaaja ollut tullut teltalle ennen kuin oli nähnyt
kaikkien neljän olevan teltassa. Ymmärrettävistä syistä teltasta noustaan yölläkin
ylos esimerkiksi luonnollisten tarpeiden vuoksi jolloin johonkin lähipusikkoon
jääneet nuoren neidon feromonit ovat houkutelleet paikalle tuulen alla kulkeneen
tai kulkeneet yhden tai useamman murrosikäisen, esimerkiksi tipupojat ja Arskan.

:idea:

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ti Helmi 02, 2016 6:09 pm
Kirjoittaja skoone
Wagner kirjoitti:Tuo "Sepi oli metskaamassa" on mielenkiintoinen, sillä kirjoittajalla on ollut siitä havainto.
Mahdollisesti hän on ollut 2 aikoihin jalkeilla ja nähnyt Sepon kalastavan.
Kirjoittanut ilmeisesti teltan ulkopuolella muistikirjaansa havaintonsa, mihin viittaa
myös käsialan osittainen sotkuisuus (vain käsi vihon alla).
Tästäkin voi kai päätellä, ettei surmaaja ollut tullut teltalle ennen kuin oli nähnyt
kaikkien neljän olevan teltassa. Ymmärrettävistä syistä teltasta noustaan yölläkin
ylos esimerkiksi luonnollisten tarpeiden vuoksi jolloin johonkin lähipusikkoon
jääneet nuoren neidon feromonit ovat houkutelleet paikalle tuulen alla kulkeneen
tai kulkeneet yhden tai useamman murrosikäisen, esimerkiksi tipupojat ja Arskan.

:idea:
Wagner, sulla on mennyt mun ja teemun puheenvuorot vähän sekaisin tai pikemminkin yhteen. Eli teemun tekstä on tuo pähkäily lappusen otsikon asettelusta jne. Mun tekstiä on sitten se yläpuolinen...

Ja joo, hyvä huomio. Niinhän se onkin, sen lapun on tosiaan voinut kirjoittaa joku muu kuin tapetun ja pahoinpidellyn telttaseurueen jäsen...

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ke Helmi 03, 2016 1:39 pm
Kirjoittaja Wagner
skoone kirjoitti:
Wagner, sulla on mennyt mun ja teemun puheenvuorot vähän sekaisin tai pikemminkin yhteen. Eli teemun tekstä on tuo pähkäily lappusen otsikon asettelusta jne. Mun tekstiä on sitten se yläpuolinen...
En kommentoinut muuta kuin tuota lauluvihkoon tehtyä kirjoitusta.

8)

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ke Helmi 03, 2016 4:22 pm
Kirjoittaja skoone
Wagner kirjoitti:
skoone kirjoitti:
Wagner, sulla on mennyt mun ja teemun puheenvuorot vähän sekaisin tai pikemminkin yhteen. Eli teemun tekstä on tuo pähkäily lappusen otsikon asettelusta jne. Mun tekstiä on sitten se yläpuolinen...
En kommentoinut muuta kuin tuota lauluvihkoon tehtyä kirjoitusta.

8)
Niinpä, mutta ei silti saa pistää lainauksia väärin ja laittaa teemun suuhun mun sanomisia ja mun suuhun teemun sanomisia. Vaikka pitkälle kyllä olenkin teemun kanssa samaa mieltä.

Mielenkiintoista kuiten olisi tietää, kuka on lapun on alunperin kirjoittanut ja kuka korjaillut. Minun mielestäni ei siinä lue esim. "Sepi oli metskaamassa" vaan oli "mekaamassa Zaikaa.." eli korjailemassa tuonmerkkistä autoa...

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Pe Helmi 05, 2016 1:31 pm
Kirjoittaja Wagner
skoone kirjoitti:Niinpä, mutta ei silti saa pistää lainauksia väärin ja laittaa teemun suuhun mun sanomisia ja mun suuhun teemun sanomisia. Vaikka pitkälle kyllä olenkin teemun kanssa samaa mieltä.

Mielenkiintoista kuiten olisi tietää, kuka on lapun on alunperin kirjoittanut ja kuka korjaillut. Minun mielestäni ei siinä lue esim. "Sepi oli metskaamassa" vaan oli "mekaamassa Zaikaa.." eli korjailemassa tuonmerkkistä autoa...
Edelleen korostan sitä, etten ole ottanut teidän kummankaan mielipiteisiinne kantaa,
vaan vain tuonut esiiin oman mielipiteeni tuosta lauluvihkoon tehdystä merkinnästä.

8)

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Pe Helmi 05, 2016 5:33 pm

Wagner hyvä, edelleen minä olen sitä mieltä, että näille juttujen lainaamisille on määrätyt säännöt ja minä en todellakaan ota itselleni ikuisiksi ajoiksi teemun kirjoituksien spekulointeja! Luulisi, että kun olet ollut täällä kirjoittamassa niin kauan, niin osaisi käyttää lainaussysteemejä oikein.

Jos otat kantaa ainoastaan lappusten johonkin tekstiin, niin miksi ihmeessä laitat lappukuvien lisäksi sitten monen (kahden) eri kirjoittajan viestejä yhtenä pötkynä?

Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että nuo laput on asiantuntemattomasti (tai tahallaan) pilattu niin, että niissä on tuo näkyväksi tehty kirjoitus, vaikka alunperin lapussa on lukenutkin muuta. Förstår du eller du förstår ;)

Milloin viestini perille menisi...

Lähetetty: Pe Helmi 05, 2016 7:35 pm
Kirjoittaja Wagner
skoone kirjoitti:Wagner hyvä, edelleen minä olen sitä mieltä, että näille juttujen lainaamisille on määrätyt säännöt ja minä en todellakaan ota itselleni ikuisiksi ajoiksi teemun kirjoituksien spekulointeja! Luulisi, että kun olet ollut täällä kirjoittamassa niin kauan, niin osaisi käyttää lainaussysteemejä oikein.

Jos otat kantaa ainoastaan lappusten johonkin tekstiin, niin miksi ihmeessä laitat lappukuvien lisäksi sitten monen (kahden) eri kirjoittajan viestejä yhtenä pötkynä?

Ja minä olen edelleen sitä mieltä, että nuo laput on asiantuntemattomasti (tai tahallaan) pilattu niin, että niissä on tuo näkyväksi tehty kirjoitus, vaikka alunperin lapussa on lukenutkin muuta. Förstår du eller du förstår ;)
:?: :shock:

En ole lainannut tekstejäsi enkä ole laittanut lappukuvia tai viestejänne pötkönä :!:

Mistä olet tuollaisen käsityksen saanut ?
Tässä on moittimasi kommenttini kokonaisuudessaan.

Förstår du ?

:roll:

Re: Milloin viestini perille menisi...

Lähetetty: Pe Helmi 05, 2016 8:13 pm

Ja, jag förstår! Ja nyt näyttää todellakin siltä, että minä syytän sinua omasta mokastani :D Mutta, miten se noin muuttui. Ei ymmärrä.
OK, mutta en edelleenkään usko lapun sisällön tulkintaan.

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ti Maalis 15, 2016 4:11 am
Kirjoittaja Olinko eka
En tiedä tuon ajan rikospaikkatutkimusta pätkääkään mutta yhdellä uhrilla oli housut kintuissa.
Onko mahdollista että oikeuslääkäri on suorittanut ns.rektaalilämmön mittauksen ruumiille arpoessaan mahdollista kuolinaikaa? Sen jälkeen kuvattu...vai ennen? Lekurin mittarikin taisi olla perinteinen= "ei noussut enään"?
Jostainhan se lekuri on kuolinajan arponut mutta keltä ja miten? :roll:

Re: Milloin? ( Murhien kellonaika)

Lähetetty: Ti Maalis 22, 2016 10:09 am
Kirjoittaja Wagner
Olinko eka kirjoitti:Jostainhan se lekuri on kuolinajan arponut mutta keltä ja miten? :roll:
Therapia fennicasta:
" Kuolonkankeuden merkitys kuolinajan määrityksessä on myös melko vähäinen. Kannattaa kuitenkin käydä systemaattisesti lävitse raajojen nivelet ja mainita, missä kuolonkankeutta tavattiin. Kankeus tulee ensin esille pienten lihasten ympäröimiin niveliin ja leviää sitten muualle. Käytännössä riittää seuraava "kuuden tunnin nyrkkisääntö" kuolonkankeus alkaa ilmestyä ensimmäisen kuuden tunnin aikana, kehittyy täydelliseksi seuraavan kuuden tunnin aikana, pysyy seuraavat 12 tuntia ja alkaa hävitä seuraavan 12 tunnin aikana. Lämmin ympäristö nopeuttaa ja vastaavasti kylmä hidastaa kankeuden kehittymistä."

8)