Kalevassa (maksullinen versio) julkaistiin 1. lokakuuta tätä tapausta käsittelevä pitkä juttu, johon oli haastateltu uhria (jutun nimi on "Musta lapsuus"). Artikkelin mukaan raskaudenkeskeytykset tehtiin Oysin naistentautien poliklinikalla.Ärrkele kirjoitti: On mahdollista, että tämä SDP:n insesti-isä on käynyt yksityisillä lääkäreillä/lääkäriasemilla, onhan hän mamu ja muslimi, joille taataan ilmainen ja parempi yksityinen terveydenhuolto ohi köyhien suomalaisten jonojen. Yksityisten lääkäreiden välillä tieto ei varmaankaan kulje vaan tiedot jäävät sinne lääkäriasemien arkistoihin. Julkisella puolellakin joutuu antamaan suostumuksen tietojen luovutukseen esim. terveysasemien ja sairaaloiden välillä.
Juttua lukiessa tuntuu kyllä aivan täysin käsittämättömältä, että uhria (joka esiintyy pseudonyymillä 'Olivia') ei missään vaiheessa otettu huostaan ja/tai terveysviranomaiset eivät olleet suoraan poliisiin yhteydessä. Jutun mukaan Olivian ja hänen perheensä ongelmat olivat vaikeita, moninaisia ja jatkuvia; koko perhe oli lastensuojelun asiakkaana jo vuosia ennen tytön kouluikää ja tyttö myöhemmin myös psykiatrian poliklinikan asiakas ja suljetullakin osastolla ainakin käväissyt. En voi uskoa, etteivätkö sosiaaliviranomaiset olisi olleet tietoisia tytön käynneistä Oysissa ja päinvastoin - lapsen olleessa kyseessä ao. viranomaiset toimivat muutenkin hyvin matalalla kynnyksellä yhteistyössä.
Alla otteita tuosta Kalevan jutusta, tummennukset ovat minun tekemiäni. En lainkaan epäile, etteikö vuosien kaltoinkohtelu ja seksuaalinen hyväksikäyttö ole totta (viimeksi mainitusta uhrilla on lapsikin todisteena). Voi vain kuvitella, kuinka vaikeasti traumatisoivaa on jatkuva seksuaalinen hyväksikäyttö ja vielä sen ihmisen toimesta, jonka pitäisi olla lapsen suoja ja turva. Normaaliin elämään kiinni pääseminen (ainakaan pysyvästi) ei ole välttämättä uhrille koskaan mahdollista, ja hyvin todennäköisesti koko hänen loppuelämänsä on jossakin määrin pilalla.
Kuitenkin, kuten aina kun on käytettävissä vain toisen osapuolen kertomus tapahtumista, huomioin sen mahdollisuuden, että kaikki siinä ei välttämättä pidä paikkaansa tai ainakin saattaa olla hieman liioiteltu joitakin asioita tai vähätelty tai jätetty pois itselle epäedullisia seikkoja - näin varsinkin kohdissa, jotka koskevat Olivian elämän myöhempia vaiheita sen jälkeen, kun hänen isänsä oli lähtenyt pois Suomesta.
Olivia istahtaa olohuoneensa ruskealle nahkasohvalle ja alkaa puhua. Hätkähdyttä-
vä kertomus ei häiriinny kinastelevista lapsista, alati kilahtelevasta ovikellosta tai sisään lappavista ihmisistä, sillä ympärillä vellova härdelli luo hänelle turvaa. Se on merkki siitä, että hän ei ole yksin.
17 vuotta sitten oli toisin. Olivia oli kantoi ilmapatjan olohuoneeseen, jotta voisi katsella
rauhassa elokuvia. Hän mutusteli äitipuolen ostamaa karkkipussia ja nukahti. Lapsi heräsi, kun isä tuli hänen viereensä.
– Mun pitää näyttää sulle yks juttu, hän sanoi 9-vuotiaalle lapselleen.
– Meidän kulttuurissa isät on aina tehneet näin tyttärilleen. Isän pitää olla se ensimmäinen.
Olivia oli saapunut Suomeen 4-vuotiaana Afrikasta. Hänen afrikkalaissyntyinen isänsä oli lähtenyt jo aiemmin etsimään parempaa elämää Eurooppaan ja haki hänet raskaana olevan uuden vaimonsa luo Ouluun. Tropiikista lennätetty tyttö katseli hämmentyneenä lumista maata, jonka kieltä hän ei ymmärtänyt ja josta hän ei tuntenut ketään muuta kuin isänsä.
Isän, joka alkoi pahoinpidellä lastaan. Hän kasvatti tyttöä ankaralla kädellä ja pieksi remmillä tai nyrkillä, jos käyttäytyminen ei ollut mieleen.
– Yritin olla kiltti tyttö ja tein aina kaiken, mitä käskettiin. Silti minua lyötiin jatkuvasti.
Päiväkodin väki huomasi mustelmat ja Oliviaa käytettiin lääkärissä. Isälle painotettiin, että kuritusväkivalta on Suomessa laitonta. Perhettä uhattiin jatkotoimilla, mikäli pahoinpitely ei lakkaisi.
Isä lopetti näkyvien jälkien jättämisen ja siirtyi tyttären sänkyyn.
Olivia oireili päiväkodissa. Lastensuojeluasiakirjoihin merkittiin toistuvasti tietoja karkailusta, itkeskelystä, aggressiivisesta käyttäytymisestä ja 6-vuotiaan tytön itsemurhahalusta.
Tarhan työntekijöitä huolettivat myös tytön seksuaalisävytteiset leikit ja äitipuolen jaksaminen. Kantasuomalaisella oululaisnaisella oli vakavia mielenterveysongelmia ja Olivia joutui jatkuvasti huolehtimaan pienistä sisarpuolistaan. Myös kotityöt sysättiin hänen harteilleen.
– Kaiken piti näyttää ulospäin hyvältä, jotta isän ei tarvitsisi hävetä.
Olivialla epäiltiin hahmotushäiriötä. Hän kulki toimintaterapiassa ja Oysissa lasten psykiatrisella osastolla. Koulun alkaessa hän alkoi myöhästellä ja sääntöjen noudattaminen tuotti suuria vaikeuksia.
Perhe oli tuohon aikaan ollut jo vuosia Oulun kaupungin lastensuojelun asiakkaana. Siellä pohdittiin Olivian huostaanottoa, mutta toistuvat havainnot haavoittavista kasvuolosuhteista eivät johtaneet jatkotoimiin.
Olivia kärsi vaieten. Isää vastaan nouseminen oli täysin poissuljettua, sillä heidän kulttuurissaan lapselta vaadittiin ehdotonta kuuliaisuutta. Pienellä tytöllä ei riittänyt rohkeutta eikä voimia kertoa kenellekään, mitä hänelle iltaisin tehdään.
– Kävin lapsuuteni aikana lukemattoman monen aikuisen silmien edessä ja toivoin koko ajan, että edes joku huomaisi hätäni. Mutta kukaan ei nähnyt minua.
11-vuotiaana Olivia tuli ensimmäisen kerran raskaaksi. Hän oksensi vaahtoa kuultuaan nuorten neuvolassa tehdyn testin olevan positiivinen.
Tytölle varattiin aika raskauden keskeytykseen Oysiin. Isä ei päästänyt häntä siellä hetkeksikään silmistään vaan vahti koko ajan vierellä, mitä hän puhuu. Kun hoitohenkilökunta tiedusteli lapsen isää, Olivia valehteli.
Abortti ei jäänyt ainoaksi.
– Joka kerta oloni oli musertavan paha. Itkin niin paljon, ettei kukaan kestänyt olla samassa huoneessa kanssani. Hän sai vuosien saatossa myös useita keskenmenoja. Hoitohenkilökunta suositteli toistuvasti ehkäisyä, mutta isä kielsi sen jyrkästi.
Hyväksikäyttö muuttui rajummaksi. Tuska Olivian sisällä yltyi. Hän näpisteli, poltti tupakkaa, viilteli itseään ja yritti tappaa itsensä. Ensikokeilu alkoholia johti vatsahuuhteluun Oysiin.
Olivia kertoi hoitohenkilökunnalle isän käyttävän häntä seksuaalisesti hyväkseen. Tyttö siirrettiin suljetulle osastolle.
– Sanoin, että en jaksa enää elää tällaista elämää. Ettekö te ymmärrä, että minua satutetaan koko ajan?
16-vuotiaana Olivia tuli jälleen raskaaksi. Isä ilmoitti yllättäen, että tällä kertaa hän saisi pitää lapsen.
Nääntynyt Olivia oli jo mielessään alkanut kapinoida isää vastaan mutta pelkäsi edelleen, ettei kukaan uskoisi hänestä mitään pahaa. Isällä oli yritys, asema paikallispolitiikassa ja pitkäaikainen luottamustehtävä Oulun käräjäoikeuden lautamiehenä eli maallikkotuomarina.
– Ajattelin, että viimeistään lapsen on pakko saada ihmiset uskomaan, mikä on totuus.
Hieman ennen vauvan syntymää isä jätti avioerohakemuksen. Hän hermostui tapaan, jolla vaimo ja tämän vanhemmat kohtelivat Oliviaa. Tytär synnytti heidän yhteisen lapsensa keväisenä yönä.
[---]
Viranomaiset auttoivat Oliviaa muuttamaan vauvan kanssa ensi- ja turvakotiin ja sieltä edelleen omaan asuntoon. Isä ei olisi halunnut päästää heitä, mutta Olivia uhkasi puhuvansa jos he eivät saisi mennä.
Kansainvälisissä uutisissa oli kauhisteltu tapausta, jossa isä piti tytärtään vuosikausia vankina ja pakotti tämän synnyttämään hänelle useita lapsia. Olivian isä näki uutiset ja pojan, joka alkoi muistuttaa päivä päivältä enemmän häntä. Mies muutti pois Suomesta.
– Se lähti pakoon kun pelkäsi, että kaikki paljastuu.
Vielä ulkomailtakin käsin isä kontrolloi Oliviaa. Hän pakotti tämän lähettämään alastonkuvia itsestään ja vartioi arkea säännöllisillä yhteydenotoilla Skype-palvelun kautta.
Tytär ei aukaissut suutaan, ennen kuin pojan kehitys yllättäen tyssäsi ja lapsi alkoi taantua. Oysin perinnöllisyysklinikka ennusti hänelle vain kaksi vuotta elinaikaa.
Pelko lapsen menettämisestä sai äidin viimeinkin puhumaan. Hän uskoi sisimmässään, että lapsen vanhempien liian läheiset geenit vaikuttaisivat edes osittain pojan terveydentilaan ja hoitoon.
Poika todettiin vaikeasti kehitysvammaiseksi.
Alaikäinen Olivia huolehti liikuntarajoitteisesta lapsestaan ja kuljetti häntä terapiassa.
Isyyden tietoonsa saanut lastensuojelu ryhtyi painostamaan rikosilmoituksen tekoon.
– Minua uhkailtiin, että lapsi otetaan minulta pois, jos en tee rikosilmoitusta.
Olivia jättikin rikosilmoituksen, mutta veti sen myöhemmin pois.
Sysimustien vuosien jälkeen Olivian elämässä alkoi valoisampi vaihe. Hän rakastui tuttavapiirissään olleeseen mieheen, joka ei kavahtanut tietoa hänen poikansa isästä. He menivät naimisiin ja saivat lapsia.
Aviomies tuki ja kannusti Oliviaa viemään isän teot poliisitutkintaan, mihin vahvistunut nainen koki olevansa viimeinkin valmis. Poliisi teki kuulusteluja ja otti dna-näytteitä.
Yllättäen Olivian tuore aviomies pidätettiin, vangittiin ja tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta ja huumausainerikoksesta 2,5 vuodeksi vankilaan. Hänen katsottiin toimineen osana laajaa marihuanarengasta. Ulkomaalaistaustainen mies karkotettiin Suomesta kun hän oli suorittanut vankeusrangaistuksensa kokonaisuudessaan loppuun.
Olivia ei voi mitenkään ymmärtää sitä, miksi suomalaisviranomaiset puuttuivat heidän perheensä asioihin tuolloin, mutta eivät silloin, kun isä käytti häntä seksuaalisesti hyväksi koko lapsuuden.
– Miksi perheemme särjettiin ja minulta vietiin kaikkein rakkain ihminen?
Noihin aikoihin Oliviaa itseään ryhdyttiin epäilemään lastensuojelun sosiaalityöntekijän väkivaltaisesta vastustamisesta. Poliisi epäili naisen myös pahoinpidelleen esikoistaan. Oulun syyttäjänvirastosta kerrotaan, että molemmat rikosepäilyt ovat edenneet syyttäjälle syyteharkintaan.
Olivia myöntää tulistuneensa sanallisesti sosiaalityöntekijälle, mutta kiistää uhkailleensa tätä mitenkään. Lapsen pahoinpitelemistä koskevia väitteitä hän pitää pöyristyttävinä ja kiistää syyllistyneensä siihen.
Olivia sanoo halunneensa selvittää epäilyt rauhassa, minkä vuoksi hän pyysi ottamaan pojan tukiperheeseen väliaikaisesti. Se johti lapsen huostaanottoon.
[---]
Nyt syksyllä 2016 Olivia pyörittää yksinään lapsiperheen arkea Oulussa. Hän ikävöi suunnattomasti aviomiestään ja poikaansa, joka synkästä ennusteesta huolimatta elää edelleen ja jota hän on saanut nähdä vain kerran tänä vuonna.
Äiti haluaa kertoa tarinansa julkisuuteen rohkaistakseen ihmisiä lähtemään heitä haavoittavista olosuhteista.
– Uskaltakaa hakea apua, vaikka miten pelottaisi.
Erityisesti Olivia haluaa herätellä oululaisia viranomaisia ja sosiaali ja terveysalan työntekijöitä. Hän toivoo heidän havahtuvan ymmärtämään, miten hirvittäviä kohtaloita voi kätkeytyä myös ulkomaalaistaustaisiin perheisiin.
– Uskaltakaa puuttua jos näette, että lapsi oireilee. Se on teidän tehtävänne. Kukaan muu ei voi heitä auttaa.
Olivia uskoo, että heidän perheensä ihon väri ja kulttuuritausta vaikuttivat ainakin osittain siihen, etteivät viranomaiset rohjenneet sekaantua heidän asioihinsa.
– Isäni on erittäin voimakas persoona. Hän puhuu kovaäänisesti ja käyttäytyy aggressiivisesti. Ehkä viranomaisetkin ovat pelänneet häntä.
Olivia haluaa yrittää saattaa vielä rikosvastuuseen kaikki ne tahot, jotka ovat kohdanneet hänet vuosien saatossa mutta jotka eivät ole tehneet mitään hänen hyväkseen.
Hän pitelee käsissään pinoa asiakirjoja, jotka tukevat hänen järkyttävää kertomustaan. Päällimmäisenä on keväälle 2015 päivätty oikeusbiologian laboratorion tutkimustodistus oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta.
Olivian mielestä merkit hänen hyväksikäytöstään olivat päivänselvästi nähtävillä, mutta kukaan ei halunnut katsoa niitä.
– Miksi minun annettiin olla vuodesta toiseen satutettavana?
[---]
