Pläräsin vähä tytön Nettipäivistä...
She's watching us...
" Päätin jo pari kuukautta sitten, etten halua palata
Helsingintapahtumiin enää julkisesti,
ihan vain, jotten satuttaisi itseäni enää sen enempää.
Mutta satuin jälleen eksymään Murha.Infon sivuille,
anonyymien rikosintoilijoiden synninpesään.
Ihanaa.
No, en oikeastaan missään välissä edes olettanut,
että kaikki nielisivät pureksimatta sen, mitä jaoin.
Ja osasin odottaa, että minua epäiltäisiin valehtelijaksi ja hulluksi.
Sehän oli täysin oletettavissa.
Nyky-yhteiskunnan empatiakyvyttömyyshän on juuri se,
mikä tulee lopulta tuhoamaan meidän tuntemamme sivilisaation.
Toivotaan, että seuraava sukupolvi hoitaa hommat vähän paremmin.
Mutta, tämä olkoon nyt vaikka avoin kirje epäilijöille.
Poliisitutkinta on käynnissä, DNA-testien tuloksia ei vielä ole saatu,
koska ne suoritetaan minun tietojeni mukaan Briteissä.
Eikä prosessi todellakaan vastaa CSI-sarjojen esittämää kuvaa DNA-testeistä.
Pelkästään todennäköisyys, että KO. tekijä olisi poliisin rekisterissä on todella pieni.
Johtuen juuri siitä, että Raiskauksen uhrit eivät uskalla kertoa tapahtuneesta.
Eivät uskalla mennä tekemään ilmoitusta.
Minun tekoni oli yritys muuttaa ajatusmallia tabusta.
Raiskaus, ja sen uhriksi joutuminen ei saisi olla hävettävä asia.
Uhrin ei pitäisi joutua häpeämään.
Olen kiitollinen, ja samalla katkera tavastani reagoida shokkiin.
Minun on puhuttava siitä, tehtävä siitä merkityksetöntä, arkipäiväistä.
Muuten pyörittelisin sitä päässäni, ja aivan kuten syömisongelmien kanssa,
lopulta musertuisin sen painon alla.
Enkä näe sitä vaihtoehtona.
Mutta se, että minä olen MT-ongelmainen, ei poista sitä faktaa,
etteikö minua olisi raiskattu.
Huumatuksi tulemisesta en voi olla varma, kaikki fakta, jonka muistan
on luovutettu poliisille kuulusteluissa,
enkä kiellä toimineeni typerästi, kun en soittanut häkeen autosta.
Mutta mitä olisin sinne sanonut?
Kun miettii, niin ei siinäkään olisi ollut järkeä.
Mielestäni tein oikein, kun vein asian poliisille samantien.
Samaten tein oikein tuodessani asian julkisuuteen.
Mutta siinä muut ihmiset tekivät väärin, mutta ah! Niin ihmiseläjälle tyypillisesti,
kun päättivät lynkata koko asian, ja kuitata jotain niin kamalaa vain
sillä, että olen hullu, ja valehtelija.
Se on minusta surullista.
Ja juuri kaltaistenne ihmisten takia, olen päätynyt siksi, mikä olen.
Juuri se yli 15 vuoden mittainen kiusaamishelvetti on tehnyt minusta
juurikin näin epävakaan, eksyneen ja varomattoman,
monimutkaisen organismin,
jolla ei ole varsinaista suuntaa elämässä.
Miten voisikaan olla?
Mutta olen tähänkin asti tehnyt kaikkeni selviytyäkseni tässä elämässä,
ja jokaisesta kepistä, joka tielleni on heitetty, ehkä kompastellen ja kompuroiden,
mutten kaatuen.
En koskaan luovuttaen lopullisesti.
Ugh! Olen puhunut."
http://www.karoliinakaunis.blogspot.fi/
