Big Brother-Mikan tapaus

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Big Brother-Mikan tapaus

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Iltalehti 9.10.2007 kirjoitti:BB-Mikan oikeudenkäynti tänään

Espoon käräjäoikeudessa käsitellään aamupäivällä viimevuotisen Big Brother -ohjelman kähmintäjupakkaa.

Sammuneen kanssakilpailijansa housuja riisunut 25-vuotias Mika vastaa syytteeseen 30-vuotiaan Sorellan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Jupakka sai alkunsa, kun Big Brother -talossa vietettiin viime vuoden syyskuussa alkoholipitoisia juhlia.

Makuuhuoneen videokamerat todistivat, kuinka Mika alkoi riisua Sorellalta housuja tämän nukahdettua ja veti peittoa molempien päälle näköesteeksi. Tilanne keskeytyi, kun ohjelman tuottaja käski miehen päiväkirjahuoneeseen.

Poliisi teki päätöksen esitutkinnasta julkisuudessa olleiden tietojen ja asianosaisten kertomusten perusteella, jonka jälkeen Mika joutui jättämään Big Brother -talon. Tapauksesta ei tehty rikosilmoitusta.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada sakkoja tai maksimissaan neljä vuotta vankeutta.

IL
Viimeksi muokannut Aizerbaidzan, Ti Huhti 01, 2008 4:32 pm. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Oho! Luulin että noista syytteistä Mikaa vastaan oli luovuttu!
Mun mielestä aika naurettavaa nostaa syyte tuollaisesta, varsinkaan kun mitään ei tapahtunut. Sorella itse antoi koko illan ymmärtää, mutta ei sitten ymmärtänyt antaa, kun olis ollut aika. :o
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Sara
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: Pe Touko 11, 2007 7:01 am

Viesti Kirjoittaja Sara »

Minney Magia kirjoitti: Sorella itse antoi koko illan ymmärtää, mutta ei sitten ymmärtänyt antaa, kun olis ollut aika. :o
...Onko tuo kantasi kaikkiin niihinkin tapauksiin, joissa jotain pääsee tapahtumaan = kamerat eivät ole estämässä? Että jos nainen antaa ymmärtää, niin sitten on pakko antaa - oli jo sammunut tai ei?
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Kantani TÄSTÄ TAPAUKSESTA on se, että Sorella oli "leikissä" mukana koko illan ja jos ei olisi sammunut, niin olisi melko varmaan mennyt Mikan kanssa loppuun asti. Tämän hän on varmaan itsekin ymmärtänyt, koska ei syytettä nostanut.
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

BB-Mikan oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi
9.10.2007 8:17 (Päivitetty 9.10.2007 14:50)

Sammuneen kanssakilpailijansa housuja riisunut 25-vuotias Mika vastaa syytteeseen 30-vuotiaan Sorellan seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Iltalehti oli paikalla, kun BB-Mika saapui oikeuteen selvästi hermostuneena.

Myös Sorella tuli oikeussaliin tuntemattoman, noin kolmikymppisen miesseuralaisen saattelemana.

Jutun käsittely julistettiin molempien asianomaisten pyynnöstä salaiseksi. Syynä suljettuihin oviin on se, että oikeudessa käsitellään Sorellan yksityiselämään liittyviä arkaluontoisia asioita.

- Tuntuu, että on joutunut niin kovaan pyöritykseen, että olen saanut tarpeekseni siitä, Sorella kommentoi Iltalehdelle.

"Lähtö talosta otti päähän"

Käsittelyn alettua ylimääräiset henkilöt poistettiin oikeussalista. Sorella pyysi, että hänen mukanaan ollut mieshenkilö saisi jäädä saliin tukihenkilöksi, mihin oikeus suostui.

Oikeudenkäyntijupakka sai alkunsa, kun Big Brother -talossa vietettiin viime vuoden syyskuussa alkoholipitoisia juhlia.

Makuuhuoneen videokamerat todistivat, kuinka Mika alkoi riisua kanssakilpailijaltaan Sorellalta housuja tämän nukahdettua ja veti peittoa molempien päälle näköesteeksi. Tilanne keskeytyi, kun ohjelman tuottaja käski miehen päiväkirjahuoneeseen.

Poliisi teki päätöksen esitutkinnasta julkisuudessa olleiden tietojen sekä Mikan ja Sorellan kertomusten perusteella, jonka jälkeen Mika joutui jättämään Big Brother -talon. Tapauksesta ei tehty rikosilmoitusta.

- Lähtö tietenkin otti päähän. Mielestäni Big Brother joutui tekemään vaikean päätöksen. He ajattelivat tässä asiassa minun parastani. Ja kun poliisi haluaa selvitystä, niin Suomen laki nähtävästi jyrää tässä asiassa enemmän. Joten en halua kommentoida tätä asiaa niin kauan, kun asia on kesken poliisissa, Mika totesi tuolloin tiedotteessaan.

Maksimirangaistus neljä vuotta

Poliisin näyttö perustui etupäässä videoon BB-talon tapahtumista.

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada sakkoja tai maksimissaan neljä vuotta vankeutta.

IL


Käräjäoikeus antaa tuomionsa 16. lokakuuta.
Minney Magia
Martin Riggs
Viestit: 609
Liittynyt: To Elo 16, 2007 9:33 am
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja Minney Magia »

Siis, tarkoitin että SORELLA ei tehnyt rikosilmoitusta.
Kaikki selviää joskus! Jos jokin ei ole selvinnyt,
kysymyksessä ei olekaan loppu.
Sara
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: Pe Touko 11, 2007 7:01 am

Viesti Kirjoittaja Sara »

Minney Magia kirjoitti:Kantani TÄSTÄ TAPAUKSESTA on se, että Sorella oli "leikissä" mukana koko illan ja jos ei olisi sammunut, niin olisi melko varmaan mennyt Mikan kanssa loppuun asti. Tämän hän on varmaan itsekin ymmärtänyt, koska ei syytettä nostanut.
Joo, mutta kun Sorella sammui. Näitä tapauksia tulee jatkuvasti ihan älyttömästi mutta niitä ei uskalleta juuri tämän ajattelutavan takia tuoda julkisuuteen eli vetää tekijää vastuuseen. Kun itsehän sitä on kerjännyt, viis siitä ettei muista mitään, aamulla vaan heräät housut kintuissa ja paikat kipeänä, ei tietoa onko ehkäisyä käytetty ja olo on nöyryytetty :evil: Väliäkös sillä, kun edellisenä iltana olet kuitenkin kännissä antanut ymmärtää, oma mokasi että olit jo sammunut kun toinen puuhasteli :roll:

Kyllä nainenkin on naiselle susi näissä jutuissa. Osaltaan tätä vähätellään ilmeisesti tosi paljon sen takia, että Sorella ei ollut kovinkaan pidetty henkilö BB:ssä. Ihan kuin se persoonallisuus oikeuttaisi sitten tähän ajatteluun.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Sara kirjoitti:Kyllä nainenkin on naiselle susi näissä jutuissa.
Riippuu tietysti tapauksesta, mutta totuus on, että jotkut naiset on etenkin humalassa aevan kauuuuheita.
Ei voi muuta kuin :roll: silmiään, kun katselee sitä menoa ja meisinkiä. :shock:
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

mahtoiko mika olla tietoinen siitä että sorella sammahti :roll: vai oliko itsekin sen verran tuiterissa että ei moista huomannut? En muista tapausta kovin hyvin mutta kännissä kai olivat kummatkin? Vai päteekö tässä se että kun kummatkin on kännissä niin vastuu on vaan miehellä?
Oliskohan loppuviimeks pystynyt minkäänlaiseen temppuun koko mieskään?

en ole tässä kummankaan puolella..
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Sara
Nikke Knakkertton
Viestit: 197
Liittynyt: Pe Touko 11, 2007 7:01 am

Viesti Kirjoittaja Sara »

cicero kirjoitti:mahtoiko mika olla tietoinen siitä että sorella sammahti :roll: vai oliko itsekin sen verran tuiterissa että ei moista huomannut? En muista tapausta kovin hyvin mutta kännissä kai olivat kummatkin? Vai päteekö tässä se että kun kummatkin on kännissä niin vastuu on vaan miehellä?
Oliskohan loppuviimeks pystynyt minkäänlaiseen temppuun koko mieskään?
Tapahtuneesta kuvatulla videolla Sorella mm. kuorsaa, ja Mika tönii tätä vähän saadakseen naista hereille/ lopettaakseen tämän kuorsaamisen. Jälkimmäisessä muistaakseni onnistuukin... Mutta ihan selvillä kyllä on siinä vaiheessa, että nainen nukkuu.
cicero
Michael Knight
Viestit: 4160
Liittynyt: Pe Syys 07, 2007 2:40 pm
Paikkakunta: ulkomaat

Viesti Kirjoittaja cicero »

Sara kirjoitti:
cicero kirjoitti:mahtoiko mika olla tietoinen siitä että sorella sammahti :roll: vai oliko itsekin sen verran tuiterissa että ei moista huomannut? En muista tapausta kovin hyvin mutta kännissä kai olivat kummatkin? Vai päteekö tässä se että kun kummatkin on kännissä niin vastuu on vaan miehellä?
Oliskohan loppuviimeks pystynyt minkäänlaiseen temppuun koko mieskään?
Tapahtuneesta kuvatulla videolla Sorella mm. kuorsaa, ja Mika tönii tätä vähän saadakseen naista hereille/ lopettaakseen tämän kuorsaamisen. Jälkimmäisessä muistaakseni onnistuukin... Mutta ihan selvillä kyllä on siinä vaiheessa, että nainen nukkuu.
okei...
"jos on pakko tehdä jotain epäsuosittua sen voi saman tien tehdä täydestä sydämestä"
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6657
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Ilta-Sanomat:

BB-Mikalle sakot seksuaalisesta hyväksikäytöstä
16.10.2007 16:09, päivitetty 16.10. 16:15

BB-talossa viime lokakuussa sammunutta kanssakilpailijaansa kosketellut Mika, 27, on tuomittu Espoon käräjäoikeudessa sakkoihin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeuden mukaan Mika loukkasi asianomistajan, 31-vuotiaan Sorellan seksuaalista itsemääräämisoikeutta vetämällä tämän housuja alas.

Asian käsittely pidettiin viime viikolla suljetuin ovin. Poliisitutkinnassa sekä Mika että Sorella eivät muistaneet tapahtunutta.

Mika sai yhteensä 75 päiväsakkoa, josta kertyy maksettavaa hänen tuloillaan 675 euroa.

Lisäksi hän joutuu korvaamaan Sorellalle oikeudenkäynnistä koituneet kustannukset. Sorellalla ei ollut vaatimuksia.
Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5182
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Huvittavaa sinänsä, että ensin mennään BB-taloon kaiken kansan nähtäviksi ja sitten käydään oikeutta suljetuin ovin.. :roll:
-Takuulla, sano Tampereenlikka!
wretch
Javier Pena
Viestit: 1734
Liittynyt: La Elo 18, 2007 11:52 pm
Paikkakunta: Nekropolis

Viesti Kirjoittaja wretch »

Oikeutta käytiin suljetuin ovin, mutta ainakin voimme tehdä sen havainnon, että tämän "julkkiksen" tulot eivät ole kovin häävit :P
Vastaa Viestiin