Ote kirjasta Apocalypse Culture.
Vapaasti pahoinpidelty teksti internetistä.
Karen Greenlee on nekrofiili. Hän pääsi USAssa kansallisiin otsikoihin kadottuaan pariksi päiväksi ruumisauton kanssa. Sen sijaan, että olisi kuljettanut ruumiin hautausmaalle, hän päätti viettää sen kanssa hieman kahdenkeskistä laatuaikaa. Poliisi löysi hänet lopulta naapuripiirikunnan puolelta kodeiiniyliannostuksen ottaneena. Häntä syytettiin ruumisauton varastamisesta ja hautajaisten häirinnästä (Kaliforniassa ei ollut nekrofiliaa kieltävää lakia). Arkkuun Karen jätti ruumiin lisäksi neljä- ja puolisivuisen kirjeen, jossa kertoi lemmenhetkistään 20-40 kuolleen miehen kanssa. Kirje oli täynnä katumusta: "Miksi teen sitä? Miksi? Miksi? Rakkauden ja suhteiden pelkoa. Mikään romanssi ei ole koskaan tehnyt näin kipeää...Olen pohjalla. Olen ruumishuonerotta. Tämä on rotankoloni, ehkä hautani."
Kirje koitui hänen kohtalokseen. Ruumiin ja auton varastamisesta hän sai 11 päivää vankeutta, $255 sakon, kaksi vuotta ehdonalaista sekä suosituksen hakeutua hoitoon. Vainaan äiti nosti myös oikeusjutun. Hän vaati miljoonan dollarin korvausta henkisistä vaurioista, mutta tyytyi lopulta 117 000 dollariin.
Lehdistöllä oli hyvä päivä ja lakimiehet rikastuivat. Karen menetti ammattinsa ja keinon tyydyttää seksuaalisia halujaan.
Karen on nyt enemmän sinut seksuaalisuutensa kanssa kuin tuolloin. "Kirjoittaessani tuon kirjeen uskoin vielä yhteiskuntaa. Kaikki sanoivat, että nekrofilia on väärin, joten minun täytyi olla väärintekijä. Mutta mitä enemmän minulle yritettiin vakuutella, että olen hullu, sitä varmemmaksi itsestäni ja haluistani lopulta tulin."
Seuraava haastattelu tehtiin Karenin pienessä satanistisin aihein koristellussa asunnossa, jonka täyttivät kirjat ja nekrofiiliset piirrokset.
Sen mukaan, mitä luin lehdistä, sait aika vähän tukea oikeudenkäynnin aikoihin?
En oikeastaan lainkaan. Sanomalehdet olivat pahimpia. Vihaan vieläkin reporttereita. Yksi heistä vertasi minua jopa Richard Trenton Chaseen, "Vampire Killeriin!" Ainoa tuki, mitä sain, tuli perheeltäni ja sekin vain velvollisuudesta. Yksi veljistäni kieltäytyi olemasta lainkaan tekemisissä kanssani. Hän sanoi:”Haluan muistaa hänet sellaisena kuin hän oli.” Myöhemmin hän pyysi anteeksi, mutta on yhä vaivautunut seurassani. Toinen veljeni oli ymmärtäväisempi, mutta jopa hänen täytyi kysyä: ”Kuinka teet sen?”
Ennen oikeudenkäyntiä minulla oli poikaystävä, joka sai jotenkin tietää, mitä tein. Hän raivostui kerran, paiskoi minua ympäriinsä ja sanoi, etten ole edes nainen ja että voisin mennä nussimaan ruumiitani. Olin yllättynyt. Hän tiesi! Ilmeisesti moni muukin tiesi, mutta en tiedä, mistä.
Miehet aina olettivat, että olin ruumiiden kanssa, koska olin puutteessa, ja jos menisin sänkyyn heidän kanssaan, he voisivat muuttaa minut, antaa minulle sellaisen tyydytyksen, etten enää tarvitsisi ruumiita. Olen törmännyt tähän usein. Jotkut miehet ovat tulleet luokseni vain tästä syystä.
Useimmiten minulta kysytään: ”Kuinka hän tekee sen?”
Kyllä, varsinainen kysymys! Ihmiset kyselevät tuollaisia, jopa coolit, ennakkoluulottomilta vaikuttavat tyypit. Sitten kerrot heille ja he sanovat ”tosi mielenkiintoista” ja alkavat kartella minua. Voin hyvin kertoa ihmisille, kuinka teen sen, mutta kenenkään, joka tietää mitään seksistä ei tarvi edes kysyä tuollaista.
Jotkut luulevat, että penetraatio on seksuaalisen täyttymyksen edellytys, mikä on hölmöä. Naisen herkin kohta on siinä etupuolella ja sitä pitää stimuloida.
Seksuaalisuuden ilmaiseminen voi olla monenlaista: kiihkeää koskettelua, ”kuusysiä”, toisen pitämistä kädestä. Ruumis lojuu siinä kylmänä, mutta sillä on kaikki, mitä tarvitsen tekemään minut onnelliseksi. Kylmyys, kuoleman aura, kuoleman haju ja hautajaisilmapiiri luovat oikean tunnelman.
Kuoleman haju?
Niin, minusta kuoleman tuoksu on hyvin eroottinen. Kuoleman tuoksuja on erilaisia. Palanut tai pari viikkoa vedessä lionnut raato ei juurikaan sytytä, mutta tuoreessa palsamoidussa ruumiissa on sitä jotain.
Sitten on vielä tämä viehtymys vereen. Kun olet ruumiin päällä ja rakastelet sitä intohimoisesti, suusta purskahtelee verta... Sinun pitäisi nähdä se.
Aidsin takia en ole harrastellut mitään viime aikoina. Olisin kyllä keksinyt keinot päästä hautaustoimistoihin, mutta parikymppiset miehet, joihin olen mieltynyt, ovat juuri niitä, jotka kuolevat AIDSiin.
Osallistuitko ruumisrakastajiesi hautajaisiin?
Kyllä. Oli käytännöllistä työskennellä hautaustoimistoissa. Saatoin ajaa hautausmaalle perheen kanssa. Sain surra perheen vierellä rakasta poisnukkunutta. Vaikeroin ja valitin vain hieman eri sävyyn! Ihmisten on vaikea erottaa johtuuko kiihtymyksesi surusta vai intohimosta. Perheenjäsenet halasivat minua ja sanoivat: ”Olemme niin iloisia, että pääsit tulemaan!”. ”Niin, tunsin hänet jo kouluaikoina...” Jos vainajalla ei tiedetty olleen tyttöystävää, he ajattelivat: ”Hän se on!”
Et ollut Sacramentossa oikeudenkäynnin aikana?
En, työskentelin hautaustoimistossa eräässä toisessa kaupungissa ja kävin samaan aikaan koulua. Outoa, mutta samana päivänä, kun sain sähkeessä tiedon oikeudenkäynnistä, sain myös potkut hautaustoimistosta. Joku oli päässyt jäljilleni. Tiedän, ettei kukaan ollut nähnyt minua, mutta joku oli tehnyt päätelmiä. He eivät tienneet Sacramenton jutusta vielä. He kyllä kuulivat siitä myöhemmin! Samana päivänä kaksi eri asiaa kaatui päälleni.
Työskentelin siinä toimistossa melkein vuoden. Juuri siellä tein paljon ”ylitöitä”. Minulla oli paikan avaimet, joten saatoin hiippailla sisään sulkemisajan jälkeen ja viettää koko yön siellä.. Hautaustoimiston alakerrassa asui mies, mutta hän joi paljon ja yleensä sammui. Hän nukkui .357 magnum tyynynsä alla.
Tämä tyyppi, jota oikeusjuttu koski...
John Mercure?
Niin juuri. Ymmärsin, että hänet siirrettiin hautausmaalta oikeudenkäynnin jälkeen?
Se tapahtui niihin aikoihin, kun aloin murtautua hautaustoimistoihin. Jostain sivuhuoneen avonaisista arkistoista luin John Mercuren ekshumaatiomääräyksestä. Luin asiasta myös lehdistä. Hänen äitinsä halusi ruumiin kaivettavaksi ylös, sanoi, ettei hautaisi sinne kissaansakaan. Ylöskaivamispäivänä hiippailin lähistölle. Istuskelin ja katselin. Ruumis annettiin toiselle urakoitsijalle ja lähetettiin takaisin Michiganiin.
Milloin tulit ensi kertaa tietoiseksi nekrofiliastasi?
Se on kiehtonut minua aina. Pidin hautajaisia kuolleille lemmikeilleni. Minulla oli pieni lemmikkieläinten hautausmaa. Asuin pienessä kaupungissa ja palomiesten perinteiset grillijuhlat pidettiin hautaustoimiston vieressä. Jos tuli hätä, täytyi käyttää hautaustoimiston wc:tä. Keksin mitä vain tekosyitä käydäkseni vessassa ja päästäkseni vaeltelemaan ruumishuoneella.
Et ollut peloissasi, kuten muut lapset?
En, rakastin sitä! Olin hyvin utelias, vaeltelin pitkin käytäviä...
Kaipaatko työskentelyä hautaustoimistoissa?
Kyllä, valtavasti! Vaikka en olisi nekrofiili, pitäisin hautausalasta. Nautin balsamoinnista ja kaikesta. Paitsi että vihasin lihavien ruumiiden parissa työskentelyä. Varsinkin jos niille oli tehty ruumiinavaus. Suolet ja paska valuivat lattialle...ja kaikki tuo sula rasva. Yököttävää!
Mainitsit aiemmin Richard Trenton Chasen. Hänhän oli Sacramentosta?
Kyllä. Hautaustoimisto, jossa olin aiemmin työskennellyt sai käsiteltäväkseen Chasen uhrien ruumiit, pariskunnan ja heidän lapsensa. Sain kuulla, miltä ruumiit olivat näyttäneet. Heidät oli todella teurastettu. Heidät oli suolistettu ja suut täytetty ulosteella. Chase aloitti tappamalla eläimiä ja juomalla niiden verta. Hän ei ollut tyytyväinen tähän, vaan siirtyi ihmisiin. Hän tappoi tämän pariskunnan, kidnappasi heidän vauvansa, tappoi sen ja heitti jäännökset roskiin. Urakoitsija, joka suoritti balsamoinnin, sanoi, ettei vähästä hätkähdä, mutta alkoi voida pahoin nähdessään ruumiit.
Mikä on urasi oudoin tapaus?
Hmmm ... Eräs lapsi tippui kyydistä äidin kääntyessä autolla ja hänen päänsä jäi renkaan alle. Toinen lapsi tukehtui tupakka-askin kääreeseen. Yksi tyyppi teki itsemurhan ilmakiväärillä. Hän oli joutunut ampumaan päähänsä useita laukauksia ja kuoleminen kesti muutenkin kauan, mutta lopulta hän onnistui. Eräs asiakkaistani oli transvestiitti ja hän oli onnistui hirttämään itsensä sukkahousuihinsa. En usko, että hän teki sen tarkoituksella. Luulen, että hän yritti saada lisäpotkua orgasmiin ja tukehtui vahingossa. Tällaisia tapauksiahan on enemmänkin.
Oudoimmat hautajaisesi?
Kerran joukko uskonnollisia fanaatikkoja piti hautajaiset eräälle naispuoliselle jäsenelleen. He eivät halunneet balsamointia, vaan pelkästään ruumiin puettuna ja arkussa. Yleensä emme suostuneet tähän, mutta päätimme tällä kertaa olla kilttejä. Seisoskelimme huoneen ulkopuolella, kun kuulimme jonkun sanovan: ”Jeesuksen nimessä, nouse!” He rukoilivat, läpsivät ruumista ja puhuivat kielillä. Se oli outoa!
Vaikuttaa siltä, että alan työntekijät muodostavat melkein salaseuran.
Juuri niin. He ovat paljon keskenään, koska useimmat ihmiset eivät halua olla heidän kanssaan tekemisissä. Huomasin, että jos menin juhliin, minut esiteltiin näin: ”Tämä on Karen. Hän on hautausurakoitsija.” He eivät sanoisi: ”Tämä on Karen, hän on sihteeri” tai ”hän on eläinlääkärin assistentti”. Monet luulevat, että hautausalan ihmiset ovat jäykkiä ja synkkiä. Jos he kuulisivat, miten balsamointihuoneessa vitsaillaan, he olisivat eri mieltä.
Todistiko kukaan hautausurakoitsijoista oikeudessa?
Oli siellä yksi, joka kertoi todistuksessaan hautajaisvalmisteluista. Häneltä kysyttiin, kuinka yleistä nekrofilia on. Hän vastasi: ”Se on lähes olematonta tällä alalla.”
Ja se on valetta!
Ehdottomasti ... nekrofilia on yleisempää kuin ihmiset osaavat kuvitellakaan. Hautaustoimistot vain eivät raportoi tapauksista. Murtauduin yhteen paikkaan ja tiesin heidän tietävän, että jokin oli vialla. Jäin kiinni itse teosta ja he päästivät minut menemään.
Toisessa paikassa, missä työskentelin, eräs tyyppi tuli sanomaan: ”Joku on kajonnut ruumiiseen. Näyttää siltä, kuin sitä olisi yritetty nussia!” Vastasin: ”Hyvänen aika! Ihanko totta?" He luultavasti saivat kaiken selville myöhemmin. Tiedän, että he tietävät nyt.
Eräs tyyppi, jonka kanssa työskentelin, käytti usein suurikokoista, onttoa neulaa, jolla imetään ruumiista nesteitä ja tunki sen miespuolisten vainajien peniksen sisään sanoen: "Hei katso, kalmolla seisoo.” Kaveri oli muutenkin outo ja näytti Larrylta Three Stoogesista. Luulen, että hänellä oli nekrofiilisiä taipumuksia. Hän oli tosi pettynyt, jos jonain päivänä ei ollut yhtään naisvainajaa ja alkoi kävellä hermostuneena edestakaisin. Yllätin hänet kerran balsamointihuoneesta housut kintuissa. Hän väitti vain juuri virtsanneensa pöydän päässä olevaan jätelaariin. Sanoin hänelle, etten kerro, jos hänkään ei kerro.
Sanoit jääneesi kiinni nekrofiliasta kerran?
Joo. Olin yrittänyt tappaa itseni ja asuin parantolassa muutaman korttelin päässä eräästä hautaustoimistosta. Päätin mennä mausoleumiin ja yrittää tappaa itseni uudestaan. Mausoleumista johti ovi ruumishuoneeseen. Istuin siellä masentuneena, kun hetken mielijohteesta päätin kokeilla ovea. Työnsin ajokorttini ovenrakoon ja lukko loksahti auki. En ollut uskoa sitä, joten kokeilin uudestaan. Ovi avautui jälleen! Operaatiohuoneessa sattui olemaan sopivasti ruumis. Pidin vähän hauskaa, hoidin hommani ja unohdin koko itsemurhan. Muille kerroin olleeni yökylässä ystävien luona. Kävin siellä muutamia kertoja. Joskus siellä ei ollut vainajan vainajaa, jolloin hiivin vain ulos. Menin yleensä sisään takaovesta..
Noin viikkoa myöhemmin menin sinne taas. Olin juuri pitämässä hauskaa leikkuupöydällä, kun tunsin, että talossa on joku. Kuulin askelia käytävästä. Hyppäsin hiljaa pois pöydältä ja vedin lakanan takaisin ruumiin päälle. Vaatteeni olivat hirveässä kunnossa, verta ja muuta oli joka puolella, vainajalle oli nimittäin tehty ruumiinavaus. Sivuhuoneessa oli arkku, jonka kansi oli auki. Piilouduin sen taakse, mutta he näkivät jalkani. Nainen ja mies seisoivat siinä ja kyselivät: ”Kuka olet? Mitä teet täällä?” Toinen heistä sanoi: ”Hae ase ja soita poliisit, minä jään tänne.” Tiesin, että minulla oli vain yksi mahdollisuus, joten pakenin. Tunsin paikan pohjapiirroksen ja juoksin käytävää pitkin ulos ja hautausmaan kautta pois.
Minulla oli ystävä, joka työskenteli hautaustoimistossa. Hän kertoi jonkun murtautuneen paikkaan ja että he tiesivät, että se olin minä. Sinne asennettiin hälytyslaitteet tämän jälkeen. Uskon, että he soittivat poliisille, mutta eivät halunneet huonoa julkisuutta.
Se oli viimeinen läheltä piti-tilanne, jos ei lasketa muutamia murtoja hautakammioihin.
Ovatko ihmisten asenteet nekrofiliaa kohtaan muuttuneet?
Kyllä, huomasin sen kun tulin tänne. Se on melkein muoti-ilmiö! He ovat sellaisia melkein-nekrofiilejä. Jonkinlainen kuoleman kultti. Monet menisivät varmasti pitemmällekin, jos heille tarjoutuisi tilaisuus.
Ehkä nekrofiilejä on valtavasti, mutta he elävät toisistaan tietämättä sopivan forumin puuttuessa?
No, onhan Leilahilla [Wendell] ryhmänsä [American Association of Necrophilic Research and Enlightenment]. He yrittävät levittää tietoa asiasta.
On varmaan turhauttavaa, kun ihmiset yrittävät ”parantaa” sinut.
On se. Mietin aikoinani: "Ei tämä ole normaalia. Miksen voi olla kuin muut?” Kävin läpi yksityisen helvetin, kunnes hyväksyin lopulta itseni. Olen tällainen, se on luontoni, joten voin yhtä hyvin nauttia siitä. Olen onneton, kun yritän olla jotain, mitä en ole. Myös minut tuomitsevilla ihmisillä on kompleksinsa tai he tekevät asioita, joita kaikki eivät hyväksy. Minulla oli homoystävä, joka kuultuaan taipumuksestani sanoi, että saatan joutua Helvettiin. Kun sain ehdonalaisen vuonna 1979, yksi ehto oli, että menen terapiaan. Minulla oli todella mukava sosiaalityöntekijä, hyvin avarakatseinen. Mitä enemmän keskustelin näiden ihmisten kanssa, sitä selvemmin ymmärsin nekrofiliaani. Ongelmani oli se, etten hyväksynyt itseäni. Yritin yhä elää elämääni muiden ihmisten standardien mukaisesti. Tämän käsittäminen toi rauhan. Nämä ihmiset, jotka yrittivät aina muuttaa minua, auttoivatkin minua pääsemään kosketuksiin todellisten tunteideni kanssa. Painuin terapeutin toimistosta hautaustoimistoon.
? Olisipahan sitten varmuus siitä, että tätä kaveria ei ainakaan haittaa.
