Teemu Antero Kivijärvi; 2v 2 kk raiskauksesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Insu
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ke Huhti 27, 2016 5:23 pm

Teemu Antero Kivijärvi; 2v 2 kk raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Insu »

Oikeus tuomitsi raiskaajan yli kahden vuoden vankeuteen

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1984 syntyneen Teemu Antero Kivijärven raiskauksesta, pahoinpitelystä ja vahingonteosta kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.

Kivijärvi oli lyöttäytynyt viime joulukuussa asianomistajan seuraan, jättänyt noudattamatta poistumiskehotuksia ja myöhemmin tämän kotona vastoin asianomistajan tahtoa pakottanut hänet kaksi kertaa suojaamattomaan sukupuoliyhdyntään.

Käräjäoikeus määräsi Kivijärven välittömästi vangittavaksi, ja hänet vietiin suorittamaan rangaistusta. Tuomio annettiin tiistaina 1. maaliskuuta.

Kivijärvi tuomittiin maksamaan asianomistajalle yhteensä noin 10 000 euroa korvauksia raiskauksen aiheuttamasta kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta, pahoinpitelyn aiheuttamasta kivusta ja särystä sekä tilapäisestä haitasta, vahingonteolla aiheutuneesta vahingosta, kärsimyksestä, traumaperäisestä stressihäiriöstä sekä muista kuluista. Hänet määrättiin myös korvaamaan valtiolle asianomistajan avustamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut ja todistelukustannukset.

Kivijärvi oli esitutkinnan aikana vangittuna, minkä vuoksi rangaistuksesta vähennettiin 23 päivää vapaudenmenetysaikana.

Asia käsiteltiin suljetuin ovin. Jutun oikeudenkäyntiaineisto on määrätty pidettäväksi salassa 60 vuoden ajan.

http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/ ... vankeuteen
Mistä näitä junttei sikee?
sinnerman
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: La Loka 22, 2016 10:00 am

Re: Mies tunkeutui asuntoon ja raiskasi naisen kahdesti

Viesti Kirjoittaja sinnerman »

Oikein typerys esimerkki siitä miten EI pidä toimia.Varmaankin tämä Kivijärvi on mulkku mieheksi,enkä häntä puolustele.On tuossa uhrilla ja tämän ystävillä kuitenkin ollut typeriä tekoja ja valintoja jos asiat ovat yllä kerrotulla tavalla edenneet.On melkein tehty sitä ja melkein tätä ja jo viidentenä päivänä päästy viranomaisille asti kertomaan.Tämän raiskauksen olisi voinut omalla toisen tyyppisellä toiminnalla ja eri valinnoilla estää.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Teemu Antero Kivijärvi; 2v 2 kk raiskauksesta

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämä meni myös hoviin:
Mies tunkeutui asuntoon ja raiskasi naisen kahdesti - soitto poliisille oli lähellä

*Nuori lähihoitaja vietti iltaa paikallisessa yökerhossa. Myöhemmin naisen asunnossa kutsumaton vieras raiskasi hänet.
*Raiskaaja tuli omin luvin naisen kotiin ja pahoinpiteli tätä.
*Nainen raiskattiin kahdesti yön aikana.
*Mies tuomittiin yli kahden vuoden ehdottomaan.


Tapaus ei ole valitettavan tyypillinen ravintolaillan jatkoilla tapahtunut raiskaus. Nuori nainen oli yökerhossa kieltäytynyt tanssimasta 32-vuotiaan miehen kanssa, koska oli kuullut tästä huonoa. Naisen kuuleman mukaan mies olisi väkivaltainen.

32-vuotias kuitenkin tuppautui naisen ja hänen miespuolisten ystäviensä seuraan.

Käyttäytymisellään 32-vuotias sai osan seurueen miehistä lähtemään pois.

Naisen talo sijaitsee lähellä yökerhoa. Siksi nainen antoi jäljelle jääneelle miespuoliselle ystävälleen, joka oli hänen lapsuuden ystävänsä, luvan yöpyä talossa. Talossa oli myös naisen toinen ystävä, jonka piti seuraavana päivänä matkustaa Helsinkiin töihin.

32-vuotias tuli omin lupinensa taloon. Hän valitti naisen soittamasta musiikista. Potkaisi CD-levyhyllyn hajalle ja paiskasi naisen kumoon. Naisen pää kumahti lattiaan.

Nainen ja hänen ystävänsä pohtivat, mitä tehdä. He olivat lähellä soittaa poliisille, mutta antoivat sitten asian olla.

He sopivat kuitenkin turvasanasta, jolla toinen hälyttäisi tarvittaessa toisen.

Mies väkevämpi
Nainen havahtui siihen, että mies oli hänen kimpussaan sohvalla.

Mies repi hänen alavartalonsa paljaaksi ja yhtyi häneen. Sitä ennen hän oli iskenyt naista päähän.

Nainen kertoi myöhemmin oikeudelle, ettei pienikokoisena ja hentona naisena voinut alkuunkaan vastustaa rotevaa miestä. Hän ei uskaltanut huutaa, koska pelkäsi miehen lisäävän väkivaltaa.

Sovitun turvasanan nainen oli unohtanut. Hän vain toivoi, että ystävät tajuaisivat tilanteen. Todellisuudessa ystävät ilmeisesti nukkuivat.

Sanojensa mukaan nainen kuitenkin selkeästi kielsi miestä.

Sanat eivät tehonneet. Mies yhtyi häneen toistamiseen.

Lopulta mies nukahti. Aamulla ystävä näki miehen rötköttävän sohvalla ja naisen nukkuvan sikiöasennossa.

Päätti selvitä itse
Ystävät näkivät naisen itkuisuuden. Hän ei kuitenkaan kertonut suoraan sen syytä.

Naispuolisella ystävälleen nainen kertoi kutsumattoman vieraan tehneen hänelle pahaa. Ystävä kehotti menemään ammattiauttajan puheille.

Nainen ei kuitenkaan halunnut mennä terveyskeskukseen tai lääkäriin. Hän työskenteli perushoitajana. Hän pelkäsi sanan leviävän ja ajatteli, että sairaalassa hänestä tehtävä psykiatrinen välilehti saattaisi haitata myöhemmin hänen työmahdollisuuksiaan terveysalalla.

Nainen päätti mennä töihin ja unohtaa asian.

Se ei onnistunut. Hän ei voinut nukkua. Viidentenä päivän hän meni lääkäriin.

"Halusimme molemmat"
Tapaus sattui pohjalaisessa pikkukunnassa viime joulun alla. Asia päätyi Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuteen pahoinpitelynä, vahingontekona ja raiskauksena.

32-vuotias Teemu Antero Kivijärvi kielsi rikokset. Hän sanoi, että naisen kaatuminen oli vahinko, joka seurasi leikkimielisestä tönimisestä.

Levyhyllyn potkaisemisen hän myönsi, mutta katsoi sen olevan rikoksena vähäinen.

Raiskauksen Kivijärvi kielsi perusteeltaan. Kivijärven mukaan asianomistaja (nainen) oli ollut seksissä aloitteellinen. Nainen oli tullut sohvalle häntä herättelemään vihjailevasti puettuna.

Kokemuksensa perusteella Kivijärvi oli tästä ymmärtänyt naisen haluavan seksiä.

Suoraan vankilaan
Kaikki todistajat puhuivat kuitenkin Kivijärveä vastaan. Kukaan ulkopuolinen ei voinut kertoa raiskauksesta itsessään, mutta he kuvailivat töykeyttä, jolla Kivijärvi oli seurueeseen tuppautunut.

Todistajien mukaan Kivijärvi oli myös etukäteen puhunut sukupuolielimistä ja -yhteydestä.

Todistajien mukaan nainen oli ollut itkuinen ja poissa tolaltaan aamulla ja sitä seuraavina aikoina.

Oikeus katsoi, että naisen kertomus on yksityiskohtainen ja sitä tukee myös myöhempi lääkärinlausunto hänen mustelmistaan.

Käräjäoikeus tuomitsi Teemu Antero Kivijärven kahden vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Oikeus passitti hänet vankilaan.

Uhrilleen Kivijärven tulee maksaa yhteensä 9 800 euron kärsimyskorvaukset.

Kivijärvi valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, mutta turhaan. Tuoreella päätöksellään hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden päätös on oikea.

Käräjätuomio jäi voimaan.
Iltalehti
10.11.2016 klo 22:40
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin