Tässä pikkupätkä Elämänkatsomustiedon tehtävänipusta. Menee ihan hitusen asian vierestä, mutta mielestäni pointti oli hyvä kuitenkin. Olen ajatellut että esim.iskulla päähän on voinut olla jotain tekemistä sen kanssa, että ihminen on myöhemmin aloittanut sarjamurhaajan uransa, mutta en ole enää lainkaan varma mitä ajattelen. Paljon siinä on liibalaabaa seassa, mutta hyviä pointteja löytyy kun jaksaa lukea.
AIVOJEN VUOSIKYMMEN
Aivotutkimus kartoittaa hyvin ihmisen perustaa - se kertoo missä on mustasukkaisuus, miksi Jeppe juo, mitä on ihmisen muisti, mitä viisaus, mitä aggressio. Tiedettä pitää tehdä tunnetuksi ja jakaa tätä tietoa kansalle.
(Paavo Riekkinen)
Ihminen on eläin, joka puhuu... Kaikkien niiden professioiden valta ja voima, jotka palvelevat julkista intressiä on suuresti riippuvainen niiden edustajien kyvyssä sekoittaa ja hallita yleisöä.
(Thomas S. Szasz)
Yhdysvaltain kongressi ja presidentti julistivat vuosituhannen viimeisen vuosikymmenen aivojen vuosikymmeneksi. Julistusta on tervehditty Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa ilolla. Fraasia "aivojen vuosikymmenestä" on pidetty lähtölaukauksena uudelle ihmisen ymmärtämiselle, jonka moderni aivotutkimus ja sen toinen "supertieteellinen" vastinpari genetiikka tuovat tulevaisuudessa tullessaan.
Aivotutkijoiden ennustama neurotieteiden läpimurto on saanut Yhdysvalloissa aikaan merkittäviä vaikutuksia. Aivotutkimus on saanut runsaasti myönteistä julkisuutta ja alan tutkijoita on palkattu erilaisilla tiedepalkinnoilla. On myös perustettu uusia neurotieteiden tutkimusyksiköitä ja aivotutkimuksen tutkimusrahoitus on kasvanut. Aivotutkimuksen merkitystä ovat asettuneet puolustamaan monet neurofilosofit kuten Daniel Dennett sekä Patricia ja Paul Churchland. He ovat yhtyneet neurotieteilijöiden kantaan siitä, että moderni aivotutkimus kykenee lopultakin selittämään, miten ihmisen mieli toimii.
Onko näin? Onko moderni aivotutkimus löytämässä vastauksen ihmisyyden ongelmaan? Paljastaako aivotutkimus uusine menetelmineen ihmismielen salaisuudet, joita lukemattoman monet tiedemiehet ja filosofit ovat vuosisatoja yrittäneet paljastaa? Minun vastaukseni on yksiselitteinen: ei. Aivotutkimus ei ole tekemässä ihmistä "läpinäkyväksi". Se ei ole ratkaisemassa ihmisen mielen ongelmaa. Aivot eivät myöskään ole "maapallon monimutkaisin ja tärkein tutkimuskohde" ja aivotutkimus "ihmiskunnan ylevin ja vaikein älyllinen haaste", kuten akatemiaprofessori Olli Lounasmaa on Suomessa väittänyt (HS 21. 3. 1997). Sen sijaan modernin aivotutkimuksen käsitys ihmisestä on tämän vuosikymmenen ja kenties ensi vuosituhannen suurin älyllinen huijaus. Se on näytelmä, jossa moraalisesti ja vastuullisesti toimiva ihminen yritetään tehdä tarpeettomaksi ja selittää hänen olemassaolonsa ja toimintansa lähinnä aivojen fysikaalisista, kemiallisista ja biologisista prosesseista johtuvaksi. Aivojen vuosikymmen on näytelmä, jossa ihminen on aivojensa uhri.
Näkemykseni on, että puhe aivojen vuosikymmenestä ja aivotutkimuksen läpimurrosta ei perustu uuteen tietoon ihmisestä. Päinvastoin moderni aivotutkimus vaikutusvaltaisine edustajineen syöttää ihmisille uudessa muodossa vanhaa reduktionistista ja determinististä oppia ihmisestä, jota lukuisat tiedemihet ovat meille tarjonneet. Yhdysvalloissa neurotieteilijä Michael Merzenich sanoo sen näin: "Me toimimme siltä perustalta, että psykologian lait, jotka hallitsevat ihmisen käyttäytymistä ovat todellisuudessa aivojen lakeja, jotka tapahtuvat materialistisen filosofian pohjalta. Kun Johnny ei osaa lukea, tähän on olemassa selitys aivoissa... Kun Billyllä on aikomus murhaan, on olemassa selitys Billyn murhaavalle aikomukselle... Viime kädessä meidän suunnitelmamme muodostavat haasteen sosiaalisille oletuksille, jotka johtavat tavallisiin lakeihin (ja perustavat vapaan tahdon oletukselle)."
Merzenich ei ole ainoa, joka saarnaa Yhdysvalloissa tieteellisen determinismin "vapauttavaa" oppia. Francis Crick, DNA:n rakennetta koskevista tutkimuksistaan Nobel-palkinnon saanut tutkija, yksi maailman tunnetuimmista tiedemiehistä, kirjoittaa kirjassaan The Astonishing Hypothesis, että "sinä, sinun ilosi ja surusi, sinun muistosi ja saavutuksesi, tunteesi persoonallisesta idetiteetistä ja vapaasta tahdosta eivät ole tosiasiassa mitään muuta kuin laaja kimppu hermosolujen käyttäytymistä ja yhdistyneitä molekyylejä... Jokainen meistä on vain suuri neuronien käyttäytymisen kimppu." Neurologian professori Antonio Damasio (Descartes' Error) ja filosofi Daniel Dennett (Consciousness Ex- plained) ovat puolestaan tulleet kuuluisiksi ja takoneet rahaa kirjoittamalla omat best sellerinsä materialistisesta ihmisen mielestä.
Suomessa useat aivotutkijat pitävät Yhdysvaltoja aivotutkimuksen "edelläkävijämaana". He saarnaavat meille samaa reduktionistista ja mekanistista oppiaan ihmisestä: "Vasta kun tunnemme aivojen toiminnan tunnemme ihmisen", väittää akatemiaprofessori Lounasmaa kirjoituksessaan "Aivojen vuosituhat lähestyy". Kuopion yliopiston ja A. I. Virtanen -Instituutin aivotutkimuksen professori Paavo Riekkinen ja neurologian erikoislääkäri Aarne Ylinen julistavat neurotieteiden ilosanomaa Suomen lääkärilehden artikkelissaan (1997/17) "Aivotutkimus vaikuttaa lääketieteeseen 2000-luvulla geeniteknologiaakin voimakkaammin" taas näin: "Neurotieteiden kehittyessä aivojen tiedonkäsittelyn yhä yksityiskohtaisempi tunteminen auttaa meitä ymmärtämään paremmin käyttäytymistämme. Lääketieteessä tämä kehitys vaikuttaa, paitsi neurologisten sairauksien hoitoon ja diagnostiikkaan, erityisesti myös psykiatriaan. Runsaasti huomiota saaneet saavutukset sairauksien geneettisten taustojen selvittämisessä ja ihmisen geenien kartoituksessa ovat nykyisellään mullistamassa lääketieteen peruskäsitteitä. Yhdessä näiden tutkimusalueiden tulokset uudella vuositahannella sekä viitoittavat lääketieteen suunnan että vaikuttavat koko ihmisenä olemisen käsitteeseen."
Riekkisen ja Lounasmaan tapaisia käsityksiä on lähes kaikilla suomalaisilla aivotutkijoilla Matti Bergströmistä Jorma Paloon. Käsityksiä yhdistävä piirre on ajattelutapa, jossa aivot ja mieli usein samaistetaan ja jossa ihmisen toiminta ymmärretään kausaalisesti selitettyjen aivoprosessien tuotteeksi. Tällaisessa tarkastelussa ei nähdä eroa ihmisen tarkoituksellisen toiminnan ja luonnon tapahtumien välillä - ajatellaan ettei mikään ihmisen elämässä tapahdu hänen valintansa tuloksena. Tällöin ihmisen kaikki toiminnat - oppimisesta itsemurhaan - ovat itse asiassa vain luonnontieteellisten käsitteiden ja teorioiden avulla ymmärrettäviä ei-tarkoituksellisia tapahtumia. Tapahtumilla on puolestaan syynsä, joista useimmat voidaan tunnistaa ja selittää aivojen ymmärtämisen avulla. Tällaisessa tieteisuskossa kaikki, mikä koskee ihmistä, olkoon kysymys masennuksesta, alkoholin nauttimisesta, seksistä, rikollisuudesta, kasvatuksesta, väkivallasta, uskonnosta, musiikista tai urheilusta selitetään kausaalisesti aivojen fysiologiasta.
AlVOTUTKIMUKSEN JULISTAMATON FILOSOFIA:
EN OHJAA ELÄMÄÄNI
En pidä aivotutkijoiden mekanistis-determinististä oppia ihmisestä aivotutkijoiden tapaan "suurena löytöretkenä", jolla kartoitetaan ja selitään ihmisen tähän asti tuntemattomat mantereet. Lisääntynyt tietämys ihmisestä ja aivoista on aivotutkijoiden, tiedetoimittajien ja monien tiedepolitiikan suunnasta päättävien mielestä pätevä peruste neurotieteellisen asiantuntijavallan tukemiseen. Tieteen valheellisen retoriikan ei tule kuitenkaan antaa sokaista meitä. Sen sijaan että hyväksyisimme aivotutkijoiden puheen aivojen vuosikymmenestä tai vuosituhannesta, heidän uudet miljoonia tai jopa miljardeja maksavat neurotieteelliset tutkimusohjelmansa ja niiden "tieteellisen" perustelun tai heidän kerskailunsa uusista mullistavista aivojen kuvantamistekniikoista, meidän tulisi tarkastella kriittisesti aivotutkijoiden ja heidän tukijoukkojensa arvoja ja päämääriä.
Meidän tulee kysyä, millainen on heidän poliittinen toimintaohjelmansa ja ihmiskäsityksensä. Tällöin voimme huomata asian joka yhdistää aivotutkijoita ja heidän kannattajiaan. Heidän politiikkansa ydin on behavioristien tutuksi tekemä ajatus, että persoonan pitäminen vastuullisena omasta toiminnastaan on "epätieteellistä" ihmisen ymmärtämistä. Siksi aivotutkijat kannattajineen pitävät ajatusta vapaasta ja vastuullisesta ihmisestä vääränä lähtökohtana ihmisen toiminnan "todelliselle" ymmärtämiselle ja ihmisten välisten sosiaalisten suhteiden tarkastelemiselle.
Pseudotieteellinen puhe aggressiivisen käyttäytymisen ja rikollisen toiminnan biologisista syistä tarjoaa havainnollistavan esimerkin tällaisesta ihmisen tarkastelusta. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin tiedottajapalkinnolla, Helsingin yliopiston J. V. Snellman palkinnolla, Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla ja MTV:n kulttuuripalkinnolla palkittu neurologian professori Jorma Palo on kirjoittanut Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä useita ihmisen toimintaa tarkastelevia artikkeleita. Niiden perustana on hänen tieteellinen tuntemuksensa ihmisestä ja ihmisen aivoista. Artikkelissaan "Raivot aivot" (1995) Palo tarkastelee väkivaltaisen käyttäytymisen syitä ja pohtii, miten ihminen saataisiin luopumaan väkivallasta. Hän aloittaa artikkelinsa viittauksella siihen, että entisen Jugoslavian alueella harjoitetaan Euroopan laajamittaisinta väkivaltaa ja tuo esiin Michael Merzenichin ajatuksen, että murhaa suunnittelevan ihmisen aivoissa on rakenteellinen tai toiminnallinen vika.
Palo viittaa artikkelissaan eläinkokeisiin, joissa on tutkittu aggressiivista käyttäytymistä, liittää aggressiivisuuden aivojen serotoniiniaineenvaihduntaan ja pohtii nuorisorikollisten tunnusomaisia luonteenpiirteitä. Hän päätyy lopuksi esittämään seuraavan näkemyksen rikollisuudesta: "Henkirikosten määrää voidaan siis vähentää, jos poliittista tahtoa on riittämiin. (...) Haastavin kysymys kuitenkin on se, voitaisiinko väkivaltaista käytöstä vähentää vaikuttamalla suoraan aivotoimintoihin. (...) Kun aggressiivisille rotille annetaan tryptofaani-nimistä aminohappoa, niiden aivojen serotoniini määrä lisääntyy ja ne näyttävät käyttäytyvän vähemmän hyökkäävästi. Tuloksen perusteella on puolivakavissaan ryhdytty pohtimaan, olisiko väkivalta mahdollista estää panemalla tulevat murhamiehet ja päällekarkaajat lääkehoitoon. Tämä edellyttäisi, että heistä tutkittaisiin ensin serotoniini ja ehkä myös muita aivotoiminnoille tärkeitä biokemiallisia yhdisteitä. Amerikkalainen professori Philip E. Johnson on jopa pohdiskellut, että jos näin kävisi, kuolemanselleissä teloitusta odottavat vangit vietäisiin sairaalaan, josta he palaisivat tyyninä ja rauhallisina yhteiskuntaan. Aivotoimintoihin pitäisi ehkä kiinnittää huomiota lainsäädäntöä myöten, ja tällöin ainakin rikoslaki vaatisi uusimista. Esimerkiksi aivojen pieni serotoniinipitoisuus voisi olla tuomiota määriteltäessä lieventävä asianhaara."
Palon tapa tarkastella rikollisuutta havainnollistaa hyvin aivotutkijoiden tiedeuskoa, ihmisten toiminnan ja ihmisten välisten sosiaalisten suhteiden biologisoimista ja sitä modernia käsitystä, että rikolliset ihmiset ovat sairaita. Sen sijaan että lakia rikkoneita ihmisiä pidettäisiin vastuullisina teoistaan, heitä kohdellaan aivosairaina (mielisairaina), jotka ovat aivojensa uhreja. Heidät nähdään ihmisinä, joiden aivoista puuttuu tiettyjä kemiallisia aineita, jotka ovat tutkijoiden mukaan välttämättömiä ihmisen moraaliselle toiminnalle. Heille täytyy antaa näitä aineita, vaikka viime kädessä vastoin heidän tahtoaan, jotta heidät saadaan toimimaan moraalisesti vastuullisina kansalaisina.
Näin luodaan perustaa rajattomalle tieteelliselle asiantuntijavallalle, jolla on jo nykyisessä muodossaan kobtalokkaita seurauksia esimerkiksi rikosoikeudellisessa tarkastelussa. Filosofi ja psykiatri Thomas Szasz on mekanistis-deterministisen ihmiskäsityksen kritiikeissään esittänyt, että aikaisemmin amerikkalaiset pitivät murhasta syytettyjä syyttöminä, kunnes heidät todistettiin syyllisiksi, nyt he pitävät heitä mielenvikaisina kunnes heidät todistetaan terveiksi. Tuomarit ja syyttäjät, lakimiehet ja psykiatrit ovat intohimoisia tietämään, miksi persoona teki sen minkä teki. Mutta heidän toimensa pettävät heidän sanansa: ne ovat suuntautuneet niin, että kaikki muut saavat puhua asiasta paitsi syytetty itse.
Tämä esimerkki valaisee ihmisen ymmärtämisen tapaa ja politiikkaa, johon moderni tiedeusko ja neurotieteellinen reduktionismi on meitä viemässä. Käsittelen kysymystä rikollisuudesta ja väkivaltaisuudesta myöhemmin, joten en paneudu siihen tässä sen enempää. Väitteeni on, että neurotieteiden uuden tiedon ja teknologian kaapuun puetulla retoriikalla on yksi keskeinen päämäärä. Sen pyrkimyksenä on korvata ihmistä koskeva eettinen ja poliittinen keskustelu "tieteellisellä" puheella ihmisen aivoista ja mahdollistaa tätä kautta tiedemiesten ja heitä kannattavien byrokraattien ja poliitikkojen valtava halu kontrolloida ihmisten elämää ja käyttäytymistä." Sen sijaan että pitäisimme aivotutkijoiden julistuksia uutena "mielen tieteenä", meidän tulisi nähdä heidän pyrkimyksensä läpeensä poliittisina julistuksina, joiden keskeisenä päämääränä on oikeuttaa ja perustella tieteellinen asiantuntijavalta ihmistä kohtaan.
Jotkut voivat pitää väitteitäni väärinä tai kärjistävinä. Ydinkysymys on kuitenkin, näemmekö aivotutkijoiden tutkimukselliset lähtökohdat ja suunnitelmat yhteiskunnallisten ongelmien ja ihmisten "hoidosta" tieteen tuottamina arvovapaina todellisuuden kuvauksina vai pidämmekö niitä politiikkana. Käsitykseni on, että aivotutkijoiden pyrkimys vaikuttaa ihmiseen, muuttaa ihmisen käyttäytymistä ja ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia kertoo siitä, että kysymys ei ole ainoastaan "arvovapaasta" tieteestä vaan myös politiikasta. Suoraan sanoen: aivotutkijat eivät ainoastaan tutki ihmisaivoja, vaan pyrkivät vaikuttamaan yksityisten ihmisten ja ihmisryhmien toimintaan, organisaatioissa ja instituutioissa vallitseviin käsityksiin ihmisestä ja lopulta koko ihmiskunnan elämään. He pyrkivät vaikuttamaan niihin arvoihin ja tapoihin, joilla ihmiset ymmärtävät itsensä.
Tästä johtuen aivotutkimusta ja tutkijoiden toimintaa tulisi pitää sosiaaliteknologiana, jolla on omat julki lausutut tai lausumattomat päämääränsä. Aivotutkimuksen professori Paavo Riekkinen valottaa niitä haastattelussaan näin: "Suomessakin pitäisi aivotoimintojen tuntemuksessa päästä euroaikaan - humpuuki pitää poistaa. (...) Nyt on tietoa niin, että kun teet oikeita kysymyksiä, saat oikeita vastauksia. Voimme siirtää käyttäytymistieteenkin loogiseksi tieteeksi. (...) Kun nykyiseen aivotietouteen lisätään molekyylibiologian mahdollisuudet manipuloida aivojen toimintaa täsmälääkkeillä, voimme muuttaa ihmisten ominaisuuksia, tehdä heidät tyytyväisiksi, keskittymiskykyisiksi ym. Tulokset ovat mullistavia."
Onko aivotutkijan tulevaisuuden utopiassa kyse poliittisesta vai tieteellisestä vallankumouksesta? Vai behavioristisen, ihmisen käyttäytymisen tieteellistä ohjaamista halunneen tiedemiehen uudesti syntymisestä? On syytä muistuttaa mieliin, että myös behaviorismin keskeisillä edustajilla John Broadus Watsonilla ja Burrhus Fredrik Skinnerillä oli molemmilla suuri viehtymys kontrolloida ihmisten elämää ilman, että he pitivät itseään valtaa tavoittelevina poliitikkoina. Itse asiassa Watson määritteli behavioristisen psykologian puhtaaksi objektiivisiin kokeisiin perustavaksi luonnontieteeksi, jonka tehtävä on ennustaa ja kontrolloida ihmisten käyttäytymistä.
AIVOPOLITIIKKA -
KOHTI "TIETEELLISTÄ" TURVAVALTIOTA
Skinner esittää teoksessaan Mikä ihmistä ohjaa? oman ihmiskäsityksensä. Hän haluaa erityisesti torjua käsityksen itsenäisestä ihmisestä. Hänen maailmassaan ihminen ei ohjaa omaa elämäänsä eikä tee koskaan itsenäisiä päätöksiä: "Tieteellinen käyttäytymistutkimus tekee lopun itsenäisestä ihmisestä ja siirtää ympäristölle sen ohjaavan kontrollin, jota hänen on sanottu harjoittavan. Tällöin yksilö saattaa vaikuttaa erityisen haavoittuvalta. Tästä lähtien häntä ohjaa hänen ympärillään oleva maailma ja suureksi osaksi toiset ihmiset."
Modernien aivotutkijoiden näkemykset ihmisestä ovat usein hämmästyttävän lähellä behavioristien julistamaa antihumanismia. Tutkijoiden tieteellis-poliittista toimintaohjelmaa ei kuitenkaan yleisesti pidetä ihmisyyden tuhoamisena eikä ihmisen hävittämisenä vastuullisena ja vapaana moraalisena persoonana. Sen sijaan aivotutkijoiden sanoma nähdään ihmisen puolustamisena ihmisystävällisyytenä, jota palkitaan ja ylistetään. Aivotutkijat nähdään ihmisen pelastajina, joiden lähetystyötä tuetaan ja joille annetaan humanismin nimissä lisää taloudellisia resursseja.
Mitä perusteluja on olemassa aivotutkijoiden näkemyksille ja heidän halulleen kontrolloida muiden ihmisten elämää? Ihminen on kautta historian riistänyt toisiltaan vapautta - mies naiselta, valkoinen värilliseltä, uskovainen toiselta uskovaiselta. Eikö tämä ole pahuutta, ei toisen ihmisen elämän kunnioittamista? Thomas Szasz vastaa kysymykseen, miten ihminen perustelee toiseen ihmiseen kohdistamaansa kontrollia seuraavasti: "Ihmisen pyrkimys hallita kanssaihmisiään on yhtä pitkä kuin ihmisen historia. Kuitenkin viimeisten vuosikymmenien aikana traditionaaliset perustelut ihmisten syrjinnälle nationalistisin, rodullisin ja uskonnollisin kriteerein ovat menettäneet paljon merkitystään. Mitä perusteluja on nyt olemassa ihmisen aikakausia vanhalle halulle kontrolloida toisia ihmisiä? Moderni liberalismi - joka todellisuudessa on valtiojohtoisuuden tyyppi - liittoutuneena tiedeuskoon on kohdannut tarpeen tuoreeseen puolustautumiseen ja tuottanut uuden taistelukentän: terveyden!"
Terveys ja ihmisten hyvinvointi ovat ne perusmetaforat, joilla modernit tiedemiehet ja myös aivotutkijat perustelevat omaa toimintaansa ja suunnitelmiaan "ihmiskunnan parantamisesta". Ihmisen täytyy jollakin tavalla oikeuttaa oma kontrollinsa toisten ihmisten elämään. Tänään aivotutkijat ja modernit tiedemiehet, kuten geneetikot, psykologit, psykiatrit, unohtamatta filosofeja, oikeuttavat puuttumisensa ihmisten elämään ihmisten terveydellä ja hyvinvoinnilla. Szasz sanoo osuvasti, että elämme terapeuttisen valtion aikakautta, jonka moraalisen fasismin ydin on se, että ihmisiltä viedään terveyden nimissä heidän vapautensa ohjata itse omaa elämäänsä. Niin kutsutut terveysarvot ovat korvanneet vapautemme ja moraaliset arvostuksemme.
Olemme uhranneet vapauden terveyden alttarilla. Meidän aikamme hallitsevin oppi on oppi medikalisaatiosta. Sen mukaan ihmisen koko olemassaolo - seksi, pelaaminen, tupakoiminen, alkoholista nauttiminen, vanheneminen, syntyminen, rakastaminen, masentuneena oleminen jne. - on lääketieteellinen ongelma. Ihmisen elämää pidetään lääketieteellisenä kysymyksenä, ja siksi hänen elämäänsä puututaan erilaisilla terapeuttisilla väliintuloilla. Viime kädessä ihmistä hoidetaan vaikka pakolla, kuten niin sanottujen mielisairaiden kohdalla.
Aivotutkijoiden pyrkimykset ovat osa yleistä medikalisoitumisen prosessia. Tässä prosessissa tutkijoiden, lääkäreiden ja maiden terveydenhuollon ammattilaisten arvostukset ja käsitykset ihmisen elämästä muuttuvat "tieteellisesti perustelluksi terveysvalistukseksi". Kun aikaisemmin uskonto oli vahva instituutio, papit pelastivat ihmisiä synnin pauloista taivaalliseen elämään. Nykyistä lääketieteellistä turvavaltiota luonnehtii se, että mielenterveyden ammattilaiset ja lääketieteen instituution edustajat pelastavat meitä heidän määrittelemäänsä "terveydelliseen hyvinvointiin".
Lopputuloksena tästä on syntynyt kulttuurinen tilanne, jossa käsitykset tieteellisistä diagnooseista ja hoidoista ovat muodostuneet aikamme tehokkaimmiksi asioiden oikeuttajiksi. Szasz sanoo provokatiivisesti, että kutsu mitä tahansa "hoidoksi" ja sinua pidetään välittömästi suurena ihmisystävänä ja tiedemiehenä. Tällä ajattelutavalla on pitkät perinteensä. Kun Freud päätti alkaa kuunnella ihmisiä ja puhua heidän kanssaan, niin hän kutsui keskustelua "terapiaksi" ja psykoanalyysia pidetään nyt lääketieteellisenä hoitomuotona. Kun Cerletti päätti antaa ihmisille sähköisiä kouristuksia, jota hän kutsui "sähkösokkiterapiaksi" tätä pidetään nyt lääketieteellisenä hoitomuotona. Kun jotkut psykiatrit päättivät harjoittaa ihmisiä suoriutumaan seksuaalisesti, he kutsuivat apuun prostituoituja ja nimittivät näiden hankkimista "terapiaksi". Näin sutenööritoiminnasta tuli uusi lääketieteellinen hoitomuoto. Kun Moniz päätti lamaannuttaa niiden ihmisten aivojen toimintakyvyn, joiden väitettiin sairastavan skitsofrenia-nimistä sairautta, hän nimitti väkivaltaansa lobotomiaksi ja tästä tuli pitkäksi aikaa pätevä "mielisairauksien hoitomuoto"...
Tänään lääkärit ja psykiatrit tarjoavat - lobotomian sijasta - ihmisille keskushermostoa lamaannuttavia tai stimuloivia pillereitä ja kutsuvat toimintaansa "mielen hoidoksi" tai riistävät ihmisiltä pakkovallalla hänen vapautensa ja kutsuvat sitä "pakkohoidoksi" tai päättävät ihmisen oikeudesta elää tai kuolla ja kutsuvat tätä eutanasia-keskusteluksi.
"NEUROTIETEET "
JA IHMISEN ELÄMÄ
Olisi mielenkiintoista tarkastella ihmisen elämän medikalisoitumista perusteellisemmin. Kuvata sitä prosessia, missä lääketieteellinen asiantuntemus ei ole kiinnostunut ainoastaan syövän, keuhkosairauksien ja tuberkuloosin parantamisesta, vaan laajenee koskemaan koko ihmisen olemassaoloa. Sen tuloksena lääketiede haluaa parantaa ja hoitaa joidenkin ihmisten mielestä epämiellyttävää (siis sairasta) ihmisen käyttäytymistä ja toimintaa. Lääkärit ja psykiatrit parantavat nykyisin ihmisen väärää kokemista (masennus, ahdistus, liika ajattelu), alkoholin ja ruuan väärinkäyttöä (alkoholismi, anorexia nervosa, bulimia) sekä seksuaalisia mieltymyksiä (perversiot). Tämän kirjan tarkoituksena ei kuitenkaan ole tarkastella perusteellisemmin kysymystä, miten modernin lääketieteen keskeisen perustajahahmon, "sellulaaripatologian" kehittäjän Rudolf Virchowin, ajatus lääketieteestä yhteiskuntatieteenä hallitsee ihmisiä ja vaikuttaa nykyisessä yhteiskunnassa. Väitän kuitenkin, että Virchowin käsitystä siitä, että "lääketiede on yhteiskuntatiede ja politiikka lääketiedettä vain suuressa mittakaavassa", toteutetaan yhteiskunnassamme sellaisessa mittakaavassa, mitä Virchow ei olisi osannut koskaan kuvitella. Sosiaalilääkärit ovat ottaneet ihmisen elämän niin raudanlujaan puristukseen, että lääkärien aikakauslehti Duodecim ilmoittaa joulunumeronsa (1997/23) teemassa lääketieteen laajenemispyrkimykset: "Maapallo potilaana" - Hyvää Joulua!
Vaikka lääketieteen käsitys maapallosta potilaana on mielenkiintoinen, keskityn tässä kirjassa aivotutkimukseen ja sen poliittiseen toimintaohjelmaan. Yhdysvalloissa neurotieteellisen yhdistyksen presidentti Carla Shatz sanoo, että "aivotutkimus etsii vastauksia, jotka voivat viime kädessä auttaa ohjaamaan koko sosiaalipolitiikkaa". Minkälaisia ongelmia sosiaalipolitiikassa on ja miten niitä voidaan neurotieteiden keinoin "ohjata"? Tähän vastaa filosofian professorin tarkkuudella Patricia Churchland. Hänen mukaansa on jännittävää, että "filosofiset kysymykset, jotka nousivat esiin antiikin Kreikassa, ovat nyt tulemassa tieteen alueelle... Meillä on suunnattomat mahdollisuudet... ymmärtää ja hoitaa sellaisia mielen toimintahäiriöitä kuten depressio, huumeriippuvuus, skitsofrenia."
Hänen miehensä neurofilosofi Paul Churchlandin mukaan kaikki ihmisen mielellinen elämä on palautettavissa aivoihin, joita tarkastellaan biologisena tietokoneena. Hän sanoo, että on olemassa pohjapiirros uudelle mielen tieteelle. Se mahdollistaa paremman psykiatrisen kontrollin käyttäytymiseen, jota yhteiskunta ei halua. Churchland tarkastelee kirjassaan The Engine of Reason, the Seat of the Soul neuroteknologian ja ihmiselämän suhdetta ja tuo esiin, että "hermostollisesti informoitu ja teknologisesti hienostunut yhteiskunta" on kykenevä tekemään arvioita ja päätöksiä tehokkaasti: "Uudet skannaustekniikat mahdollistavat suuren aineiston kokoamisen koskien yksilöiden aivofunktioiden proflileja normaaleista yksilöistä väkivaltaisiin sosiopaatteihin... Suuret määrät tällaista aineistoa tulee muodostamaan harjoitusaineiston sille diagnosoivalle yhteistyölle, joka ... ennustaa problemaattisen sosiaalisen käyttäytymisen."
Churchland antaa myös esimerkin neuroteknologian sovellutusalueista sosiaalipolitiikan kentällä. Neuroteknologian asiantuntijat voivat tehdä "yksityiskohtaisia sosiopaattisia diagnooseja" ja tarjota "suosituksia mahdollisista hoidoista". Jos puolet rangaistusvangeista saataisiin pois vankiloista tai heidän päätymisensä sinne voitaisiin ennalta ehkäistä neuroteknologian avulla, voitaisiin säästää miljardeja dollareita suorissa kustannuksissa, joka vuosi, sanoo Churchland.
Tämänsuuntaiset sosiaalipoliittiset toimet ja niiden perustelut ovat niin vakuuttavia, että myös suomalaiset aivotutkijat ovat ottaneet humanistiseksi tehtäväkseen sosiaalipolitiikan uudistamisen. Kivikauden aikaisesta sosiaalipolitiikasta voidaan siirtyä kohti biopolitiikkaa. Sen ihmisystävällisiä vetureita ovat genetiikka ja neurotieteet terapeuttisine sovellutuksineen. Genetiikan alueella mennään vauhdilla eteenpäin. Sikiötutkimakset on ehditty jo virallisesti tunnustaa päteväksi sosiaalipoliittiseksi metodiksi vaikeittein perinnöllisten sairauksien ennaltaehkäisyssä. Niiden avulla voidaan estää "elämästään kärsivien" vammaisten lasten syntyminen ja vanhempien kärsimykset. Kukapa haluaisi estää perinnöllisten sairauksien torjuntaa ja puolustaa kärsimyksiä?
Genetiikan lisäksi on kuitenkin hyödynnettävä myös aivotutkimuksen tuloksia ja tutkimuksen neuroteknologisia sovellutuksia. Siitä, minkälaisiin kysymyksiin aivotutkimuksen menetelmillä voidaan etsiä vastauksia, kertovat kirjoissaan, artikkeleissaan ja esitelmissään monet aivotutkijat.
Tampereen yliopiston neurologian professori ja Euroopan aivotutkimusohjelmaa valmistelleen työryhmän jäsen Harry Frey kuvaa Aamulehden artikkelissaan (29. 7. 1996) "Aivojen salaisuudet suuri löytöretki" aivotutkimuksen tulevia mahdollisuuksia seuraavasti: "Uusi tieto on tuomassa nopeasti apua monien hermoston periytyvien sairauksien ymmärtämiseen. Jo lähitulevaisuudessa saattaa olla mahdollista pyrkiä vaikuttamaan myös aivojen normaaliin kehitykseen ja tätä kautta parantamaan esim. lasten myöhempiä selviytymismahdollisauksia yhä teknistyvässä yhteiskunnassa. Molekulaarinen neurobiologia puolestaan on jo tuottanut ensimmäiset uudentyyppiset hermovälittäjäainespesifiset reseptoreihin vaikuttavat peptidilääkkcet. Näillä uuden polven lääkkeillä tulee olemaan merkitystä mm. alkoholi- ja lääkeriippuvuuksien hoidossa. (...) Mielenterveyden häiriöistä kärsii noin kymmenen prosenttia väestöstä. Ne ovat yksi pääasiallisista syistä krooniseen väsymykseen ja pysyvään työkyvyttömyyteen sekä ennenaikaisiin kuolemiin kaikissa Euroopan maissa. Aikaisemmin ajateltiin, että monet mielenterveyden häiriöistä johtuivat epätyydyttävästä perhe-elämästä tai psykologisista stresseistä. Yhä useammat uudet tutkimustulokset osoittavat kuitenkin taustalta löytyvän biologisen häiriön. Toimintahäiriöiden käyttäytymisgeneettiset tutkimukset ovat tuottaneet huomattavasti uutta tietoa perinnöllisten tekijöiden osuudesta mm. skitsofrenian, autismin, maanis-depressiivisten psykoosien taustalla."
Tätä tyypillistä reduktionistis-deterministisen tieteen liturgiaa Frey jatkaa artikkelissaan. Frey puhuu dementiasta ja muis ta vanhenemissairauksista, oppimisen ja muistin tutkimuksesta, ihmisen kognitiivisista toiminnoista ja tunteista, joita aivotutkimus ymmärtää yhä paremmin uusien menetelmiensä avulla. Teemamme kannalta on tärkeää, että Frey tekee ihmsen olemassaolon kompleksisista kysymyksistä lääketieteen ongelmia ja liioittelee suuresti aivotutkimuksen mahdollisouksia ihmisen selittäjänä.
On paljastavaa, ettei Frey puhu artikkelissaan mitään vastuullisesta, vapaasta ja itseään ohjaavasta ihmisestä, vaan ylevöittää aivotutkimuksen retoriikalla omaa mekanistista käsitystään ihmisestä. Artikkeli on tyypillinen paternalistisen ja behavioristisen asenteen omaksuneen tutkijan julistus siitä, että oppi ihmisen vapaudesta on illuusio, jonka tiede tulee kehittyessään hävittämään. Frey ja monet muut alan tutkijat jatkavat behavioristista perinnettä, Joka ottaa omaksi oikeudekseen määrittää toisten ihmisten hyvän elämän.
"Hypoteesi siitä, että ihminen ei ole vapaa", kirjoitti Skinner kirjassaan Science and Human Behavior, "on olemuksellinen tieteellisille pyrkimyksille tutkia ihmisen käyttäytymistä." Tämä ajatus on lähtökohtana Freyn uljaassa visiossa harmonisesta ihmiskunnan järjestymisestä, johon aivotutkimus ja neuroteknologia auttavat meidät tulevaisuudessa: "Suurimpana ja viimeisenä haasteena tällä alueella on tietoisuuden mekanismien ymmärtäminen. On saatu jo ensimmäisiä viitteitä siitä, miten ihminen tiedostaa itsensä, on tietoinen ajasta jne. Yhdistämällä kognitiivisen psykologian menetelmiä aivojen sähköisten ilmiöiden ja kuvantamismenetelmillä aivoista saatavan tiedon avulla, alamme ymmärtää myös sitä, kuinka tunteet (emootiot, aggressio jne.) vaikuttavat tietoisiin toimintoihimme. Tästä on kuitenkin vielä pitkä taival kuljettavana ennen kuin aivotutkimus voi tuoda apua moniin niistä ihmiskunnan kannalta keskeisiin tärkeisiin kysymyksiin, jotka liittyvät väkivaltaisen käyttäytymisen, sotien, seksuaalisten poikkeavuuksien ja monien muiden meitä yksilöinä ja yhteisönä jatkuvasti uhkaaviin tekijöihin."
Meidän aikanamme ei ole asiaa, joka täytyisi pitää aivopolitiikan ja terveen elämän diagnoosien ulkopuolella. Mihin olemme menossa? Kohti elämää, jota Orwell nimitti "valmiiksi tehdyksi fraasiksi". Kohti lääketieteellistä paternalismia, jossa ihmiselämän eksistentiaaliset ja eettiset kysymykset on julistettu vanhentuneeksi. Ne on korvattu "terveen elämän" fraaseilla, diagnooseilla ja sairauksien hoidolla.
AIVOJEN VUOSIKYMMEN -
NÄYTELMÄ JA SEN NÄYTTELIJÄT
Aivotutkijoiden tutkimuksellisena lähtökohtana on pyrkimys nähdä ihminen aivoprosessien tuotteena. Ihmistä ei ymmärretä vapaana ja vastuullisena subjektina, vaan aivojensa uhrina. Tieteellistä asiantuntijavaltaa ja aivotutkimukseen sijoitettavia taloudellisia resursseja perustellaan kuitenkin muilla perusteilla kuin mekanistisella ihmiskäsityksellä. Havainnollistavan esimerkin retoriikan valheellisuudesta tarjoaa akatemiaprofessori Olli Lounasmaa Helsingin Sanomien artikkelissaan (21. 3. 1997) "Aivojen vuosituhat lähestyy": "Ihmisaivot on maapallon monimutkaisin ja tärkein tutkimuskohde. Koko inhimillinen elämä riippuu aivojemme toiminnasta. Aivotutkimus on ihmiskunnan ylevin ja vaikein älyllinen haaste. Neurotieteillä on myös runsaasti yhteiskunnallisia seurauksia muun muassa aivoperäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon kautta. Monilla tekniikan aloilla pyritään ottamaan oppia siitä, miten aivot prosessoivat informaatiota. 2000-luvun alkupuolella aivotutkimukseen tullaan todennäköisesti sijoittamaan enemmän varoja kuin millekään muulle tieteen alalle, sillä se tuottaa parhaat edistysaskeleet sekä tieteessä, teknologiassa että inhimillisen elämän laadussa."
Aivotutkimus tuottaa parhaat edistysaskeleet tieteessä ja ihmisen elämänlaadussa? Mistä Lounasmaan puheessa on kysymys? Samanlaisesta valehtelemisesta ja väärentämisestä, jota ovat harjoittaneet historian aikaisemmatkin suuret valehtelijat ja mystifioijat, jotka ovat halunneet kielenkäytön avulla kontrolloida ihmisiä. Kun Hitler halusi ihmisen elämänlaadun parantamista, hän puhui juutalaisongelmasta". Kun "mielenterveyden hoito" instituutiona syntyi noin kaksisataa vuotta sitten, käytettiin sadismia ja erilaisia pakkoja "hoitokeinoina" potilaiden elämänlaadun parantamiseen. Otan esiin nämä kaukaisilta tuntuvat esimerkit koska modernien tiedemiesten professionaalisesta kielipelistä ei saa hämääntyä hetkeksikään. Sen keskeinen päämäärä on oikeuttaa heidan poliittiset ja professionaaliset pyrkimyksensä.
Lounasmaa markkinoi tieteen kaapuun puetulla retoriikallaan aivotieteiden vallan aikakautta ja pyytää meitä kansalaisina hyväksymään aivotutkimukseen sijoitettavat taloudelliset resurssit: "Yhdysvaltain senaatti julisti vuonna 1990 vuosituhannen lopun aivojen vuosikymmeneksi. Tämän seurauksena sikäläinen aivotutkimus on saanut runsaasti myönteistä julkisuutta, erilaisia palkintoja ja myös tutkimusrahoitus on entisestäänkin kasvanut. Uusia tutkimusyksiköitä on perustettu. Aivotutkijoita Yhdysvalloissa on jo yli satatuhatta. Japanissa on juuri aloitettu jättiläismäinen aivotutkimusohjelma, Aivotieteen aikakausi, jonka budjetti 20-vuotiskautena 1997-2016 on peräti 2 biljoonaa jeniä eli 4,2 miljardia markkaa vuodessa! Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomen valtion koko tutkimus- ja kehittämisrahoitus on vuonna 1997 6,2 miljardia markkaa. (...) Yhdysvaltain julistaman aivojen vuosikymmenen ja Japanin valtavasti kasvaneen aivotutkimuspanostuksen valossa on sangen merkillistä, ellei EU:n viidennen puiteohjelman kautta saada runsaasti varoja neurotieteisiin - vaikka aivotutkimus Euroopassa onkin suureksi osaksi jäsenmaiden oman rahoituksen varassa. Eurooppa on muuten vaarassa jäädä Yhdysvaltain ja Japanin jalkoihin."
Ehdotan, että sen sijaan että pitäisimme aivotutkijoiden julistuksia tieteen edistymistä kuvaavina tosiasioina, meidän tulisi tarkastella niitä neurotieteilijöiden vuorosanoina tämän vuosikymmenen uudessa näytelmässä, jota tieteen teattereissa nyt esitetään. Näytelmää "Aivojen vuosikymmen" esitetään tuhansissa teattereissa ympäri maailmaa samoin juonen kääntein ja samoilla roolihahmoilla. Näytelmän pääosassa on idea, jonka näyttelijä Lounasmaa tiivistää sanoihin, "vasta kun tunnemme aivojen toiminnan, tunnemme ihmisen". Näytelmän muita esiintyjiä ovat aivotutkijat, jotka tutkivat "maapallon monimutkaisinta ja tärkeintä tutkimuskohdetta", josta "riippuu koko inhimillinen elämä". Kuten maissakin näytelmissä esitykseen osallistuu myös suuri joukko maita ihmisiä. Heidän tehtävänään on varmistaa esityksen onnistuminen. Valtion virkamiehet, terveydenhuollon ja "mielenterveyden" hoidon ammattilaiset, tiedepolitiikan suuntaajat, psykiatrit ja psykologit, yliopistolaitos sekä useat muut tutkimusyksiköt professoreineen, tiedenälkäiset toimittajat jne. ovat pienemmissä rooleissa tai huolehtivat näytelmän lavastuksesta ja valaistuksesta.
Meidän tehtävämme on tulla katsomaan esitystä, puhua sen roolihahmoista ja juonenkäänteistä ja uskoa, että vasta kun tunnemme aivojen toiminnan, tunnemme ihmisen. Sen sijaan meidän ei tule olla kiinnostuneita siitä, miten näytelmä on syntynyt, mitä takahuoneessa tapahtuu, puhumattakaan siitä että tekisimme yksinkertaisia kysymyksiä: Minkälaiseen ihmiskäsitykseen näytelmä perustuu? Kuka hyötyy näytelmän esittämisestä?
Väitän, että esityksestä hyötyvät ihmiset, jotka eivät halua tunnustaa ihmisen vastuullisuutta ja itseohjauksellisuutta. Ne ihmiset, jotka eivät halua, että olemme persoonina omia tuomareitamme ja ennen kaikkea kykeneviä arvioimaan itseämme. Tämä on Isaiah Berlinin mukaan usein omaksuttu taktiikka ihmiskunnan historiassa. Siihen ovat mieltyneet ihmiset, jotka eivät halua kohdata totuutta ihmisen vastuusta. He pakenevat omiin teoreettisiin asemiinsa: kausaalis-deterministisiin selityksiin ihmisestä, joita aivotutkijat ontologisissa lähtökohdissaan vaalivat.
"Nykyihminen ei tarvitse suggerointia siihen suuntaan, että hän on tyhmä kone tai moraaliseen vastuullisuuteen kykenemätön eläin", kirjoittaa filosofi Lauri Rauhala. Yhdyn hänen näkemykseensä. Lääketieteellinen turvavaltio kaipaa kuitenkin enemmän pseudotiedettä, asiantuntijavaltaa ja potilaitaan knin ihmisen kunnioittamista vastuullisena olentona. Tämän näytelmän esittämisessä aivotutkijoilla on omat pääroolinsa, joiden luonnetta aivotutkimusprofessori Paavo Riekkinen ja neurologian erikoislääkäri Aarne Ylinen kuvaavat näin (Suomen lääkärilehti 1997/17): "Elämme geeniteknologian lumoissa. (...) Kuitenkin geenien kloonauksen huumassa jää varjoon se, että aivotutkimus muilla mullistavilla tekniikoillaan tekee ymmärrettäväksi hermoverkkojen tasolla sellaisia aivojen perimmäisiä salaisuuksia kuin keskittyminen, tarkkaavaisuus, lyhyt- ja pitkäaikaismuisti, emootiot, puheentuotto, sensorinen prosessointi ja ymmärtäminen." Riekkisen ja Ylisen mukaan "neurotieteiden sovellutukset laajenevat... ja aivotutkimus voi muuttaa ihmisenä olemisen ja myös koko yhteiskunnan perustaa."
Miten aivotutkijat haluavat muuttaa ihmisen olemista? Miten heidän aivopolitiikkansa muuttaa koko yhteiskunnan perustaa? Näitä kysymyksiä tarkastelen jatkossa ja selvitän samalla "Aivojen vuosikymmen" -näytelmän luonnetta. Onko se tragedia vai farssi?
Onhan sitä tiedossa joitain lapsiinsa sekaantuneita äitejä, mutta todella vähän verrattuna miespuolisiin pedofiileihin.
samaa on tapahtunut joka puolella maailmaa niin hyvissä kuin huonoissa oloissa. Nykyään se on kiellettyä mik' ainakin rajaa osan ihmisten kiinnostusta kyseiseen aiheeseen mutta sitten on tosiaan niitä jotka elävät omien halujensa armoilla edelleen eli missä se vika on? Väittäisin että jos pedofilia ei olisi kriminalisoitua kiinnostuneita ja sitä harrastavia olisi huomattavasti enemmän tänäkin päivänä....
