Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kuulostaa ihan uskottavalta, että asialla olisi ollut Fia. Netistä löytyi ainakin eilen myös sellainen kuvakaappaus, jossa Fian vuosia vanhassa kuvassa lukee pyyntö lähettää hänelle alastonkuvia. Kun sitten pojat ovat tavanneet Fian ja todenneet tarjolla olevan muuta kuin vanhoissa ja ilmeisesti myös paljon käsitellyissä kuvissa näkyy, on tietysti ollut helpointa ryhtyä kiristämään poikien lähettämillä alastonkuvilla kaikista nuorimpia poikia jäämään. Aikuisiin miehiin tuollainen kiristäminen ei ole tehonnut.

Näköjään Mv-lehti jo kertoo tuomitun olevan Fia Nyholm. Mitenkähän Fia viihtyy vankilassa? Ei taida naispedofiili olla ainakaan hierarkian huipulla siellä. Tosin eipä MV kerro saiko tiedon muualta kuin ylilaudalta.

Askissa Fia kirjoittaa huhujen naurattavan häntä. Miksi noin vakava huhu pedofiliasta naurattaisi ketään? Tuo saa epäilemään entistä enemmän huhun olevan totta.
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Tuomittu oli F. Nyholm, vastaajaa ei vangittu. Näin ilmoitti käräjäsihteeri
Avatar
Kaizer Sose
Jane Marple
Viestit: 1011
Liittynyt: To Elo 11, 2011 12:05 am

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja Kaizer Sose »

Miksiköhän ei ole vangittu. Pääsikö hoitoon tms. Kyseinen henkilö kertoo netissä että uutinen on kakkendaalia ja uhkaa MV:tä oikeustoimilla.
Tuokaa minulle Alfredo Carcian pää ja hillosipuleita niin ette näe enää koskaan nälkää.
jaskajokunen
Jane Marple
Viestit: 1053
Liittynyt: To Touko 15, 2014 4:20 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja jaskajokunen »

Kaizer Sose kirjoitti:Miksiköhän ei ole vangittu. Pääsikö hoitoon tms. Kyseinen henkilö kertoo netissä että uutinen on kakkendaalia ja uhkaa MV:tä oikeustoimilla.
Syyttäjä ei aina vaadi vangittavaksi. Hoviin on tietenkin jo valitettu.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Ilpo Larha kirjoitti:Tästä aihealueesta on hyvin vaikeaa käydä analyyttisempaa keskustelua. Erikoiseksihan tilanteen tekee vielä se, että tosiasiassa näin päin sukupuoliroolien ollessa keissi on poikkeavampaa.
Olet oikeassa, mutta nyt jos koskaan syytä keskusteluun ja tiedon lisäämiseen riskeistä olisi. Tästä olisi ehkä syytä perustaa ihan omakin ketjunsa, mutta menkööt tämä tähän sillä samanlaisesta kiristystoiminnastahan tämäkin ketju on.
Sextortion” yleistyi rajusti – näin karu seksikiristysilmiö pyörii Suomessa
Julkaistu: 19.6. 9:23

VIDEO JUTTULINKIN TAKAA: Sextorsion - näin kiristysliiga toimii netissä
Suomessa rikokset ovat toistaiseksi poikenneet kaavasta siten, että alastonkuvien levittämistä on käytetty pikemmin kiusaamiseen kuin kiristämiseen.

Poliisi on julkaissut dramatisoidun videon, joka valottaa rajusti yleistynyttä nettirikollisuuden muotoa.

Rahan ja seksin kiristäminen nuorilta netissä on lisääntynyt räjähdysmäisesti Euroopassa. Sextortioniksi tai webcam blackmailingiksi kutsutuissa rikoksissa rikolliset houkuttelevat uhrin riisuuntumaan tietokoneen kameran edessä tai lähettämään vähäpukeisia valokuvia itsestään.

Materiaalin saatuaan rikolliset alkavat kiristää nuorta sillä, että levittävät kuvia nettiin, ellei uhri anna lisää materiaalia, rahaa tai seksiä.

Video on osa Euroopan poliisijärjestön Europolin sextortionin eli alastonkuvilla ja muulla seksuaalisella materiaalilla kiristämisen vastaista kampanjaa. Suomesta kampanjassa on mukana Keskusrikospoliisi.

Videolla näytetään, kuinka kiristysliiga toimii: järjestelmällisesti ja organisoidusti. Videolla kiristäjät eivät ole mitään epäilyttävältä näyttäviä, stereotyyppisiä rikollisia, vaan varsin tavallisen oloisia nuoria toimistotyöläisiä. Verkon kautta viestitellessään he omaksuvat keksityn identiteetin ja ottavat yhteyttä pahaa-aavistamattomiin ihmisiin. Tavalla tai toisella viestittely etenee seksuaaliseen suuntaan.

Kiristäjä yrittää saada uhrinsa lähettämään alastonkuvia ja kun se onnistuu, iskee kiristäjä uhkavaatimuksella: maksa rahaa tai lähettämäsi kuvat jaetaan eteenpäin.

Maksaminen on hyödytöntä, sillä se johtaa vain uusiin vaatimuksiin.

Suomessa rikokset ovat toistaiseksi poikenneet kaavasta siten, että alastonkuvien levittämistä on käytetty pikemmin kiusaamiseen kuin kiristämiseen. Raha on tullut esiin kiristämisen motiivina enemmän aikuisten välisissä tapauksissa.

Europolin tänään julkistaman raportin mukaan rikolliset valitsevat uhreikseen nuorimmillaan 7-vuotiaita lapsia. Raportissa kerrotaan, että rikosten motiivi vaihtelee hieman sen mukaan, ovatko uhrit poikia vai tyttöjä.

Valtaosaa tytöistä (84 % tyttöihin liittyvistä tapauksista) kiristetään antamaan lisää seksuaalista materiaalia, kun taas pojilta halutaan materiaalia vain 53 prosentissa tapauksista. Sen sijaan pojat (32 % tapauksista) pakotetaan tyttöjä (2 % tapauksista) useammin maksamaan rikollisille rahaa.

Vaikka ilmiö on maailmanlaajuinen, myös suomalaiset ovat joutuneet sextortionin uhreiksi. Esimerkiksi kesällä 2015 Rikoskomisario Heikki Mansikka-aho Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoi Ilta-Sanomille, että viranomaiset ovat kesän aikana saaneet selvitettäväkseen jo puolenkymmentä kiristysyritystä.

Hän kuitenkin uskoo, että kaikki kiristetyt eivät ole ottaneet yhteyttä poliisiin tapausten arkaluonteisuuden vuoksi.

Poliisin tietoon tulleille tapauksille on yhteistä se, että ulkomaalaiset naiset ovat netissä houkutelleet suomalaismiehiä seksuaalissävytteisiin keskusteluihin, jotka on heidän tietämättään äänitetty. Osaa uhreista on pyydetty riisuutumaan nettikameralle ja vilauttelutuokio on salaa videoitu.

Keskustelut ja videot on uhattu lähettää miesten puolisoille tai levittää nettiin, jos uhrit eivät maksa kiristäjien vaatimaa rahasummaa.

Mansikka-ahon mukaan nettituttavuuksien tavoitteena on ollut saada kokoon ääni- ja kuvamateriaalia, jonka avulla he pääsevät kiristämään uhrejaan. Kiristyssummat ovat nousseet huimiksi, tyypillisesti noin 3 000–4 000 euroon.

Miikka Hujanen
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005260253.html
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

URSA kirjoitti:Kuulostaa ihan uskottavalta, että asialla olisi ollut Fia. Netistä löytyi ainakin eilen myös sellainen kuvakaappaus, jossa Fian vuosia vanhassa kuvassa lukee pyyntö lähettää hänelle alastonkuvia. Kun sitten pojat ovat tavanneet Fian ja todenneet tarjolla olevan muuta kuin vanhoissa ja ilmeisesti myös paljon käsitellyissä kuvissa näkyy, on tietysti ollut helpointa ryhtyä kiristämään poikien lähettämillä alastonkuvilla kaikista nuorimpia poikia jäämään. Aikuisiin miehiin tuollainen kiristäminen ei ole tehonnut.

Näköjään Mv-lehti jo kertoo tuomitun olevan Fia Nyholm. Mitenkähän Fia viihtyy vankilassa? Ei taida naispedofiili olla ainakaan hierarkian huipulla siellä. Tosin eipä MV kerro saiko tiedon muualta kuin ylilaudalta.

Askissa Fia kirjoittaa huhujen naurattavan häntä. Miksi noin vakava huhu pedofiliasta naurattaisi ketään? Tuo saa epäilemään entistä enemmän huhun olevan totta.
Efebofiili, ei pedofiili. Ei sillä että teko(j)a puolustelisin, mutta tuo asiavirhe pistää silmään joka kerta kun tulee jossain vastaan. 15-v teinihän tässä oli kyseessä, eikä 12-vuotias pikkupoika, joka täyttäisi jo pedofilian piirteet.

Mutta ei ihme että tällainen koko kylän polkupyörä on keksinyt "ovelan" tavan tienata.
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

Niin mikä se ovela ansaintalogiikka tuossa on? Henkilöt olleet sen ikäisiä että tuskin on omaisuuksia jakaa.
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

Ilpo Larha kirjoitti:Tästä aihealueesta on hyvin vaikeaa käydä analyyttisempaa keskustelua. Erikoiseksihan tilanteen tekee vielä se, että tosiasiassa näin päin sukupuoliroolien ollessa keissi on poikkeavampaa.

Tekstistä huokuu mielestäni, että kyseessä on jonkin asteinen sekopää. Jos ei täyshullu, niin ehkä täyttä ymmärrystä vailla.
Psykopatia, sosiopatia, narsismi tai kansan kielellä "mulkku luonne" ei vaikuta syyntakeisuuteen millään lailla.
MrDarcy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Loka 16, 2014 12:27 am

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja MrDarcy »

En tiedä, kuinka moni teistä seuraa Fiaa Snapchatissa, mutta sama meininki jatkuu siellä edelleen. Fia pyytää lähettämään rohkeita kuvia ja antaa niille julkisesti arvosanoja. Monet kuvissa esiintyvistä tytöistä ja pojista on varmasti alaikäisiä. Lisäksi Fia jakaa puhelinnumeroaan ja melko avoimesti mainostaa alastonkuvien lähettelyä Whatsappin kautta.

Lisäksi Fia on alkanut pyörittää "hyväntekeväisyyskampanjaa", jossa lupaa maksaa tuntemattomien ihmisten laskuja, matkoja, festarilippuja yms. Yrittääköhän tuolla tavalla saada itselleen hyvitettyä mielenrauhan? Tai sitten koko juttu on vain showta, jolla saa massoittain ihmisiä puolelleen. Monet näyttää kovasti ihailevan ja kehuvan.
nannipanni
Alokas
Viestit: 4
Liittynyt: Ke Kesä 14, 2017 5:05 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja nannipanni »

MrDarcy kirjoitti:En tiedä, kuinka moni teistä seuraa Fiaa Snapchatissa, mutta sama meininki jatkuu siellä edelleen. Fia pyytää lähettämään rohkeita kuvia ja antaa niille julkisesti arvosanoja. Monet kuvissa esiintyvistä tytöistä ja pojista on varmasti alaikäisiä. Lisäksi Fia jakaa puhelinnumeroaan ja melko avoimesti mainostaa alastonkuvien lähettelyä Whatsappin kautta.

Lisäksi Fia on alkanut pyörittää "hyväntekeväisyyskampanjaa", jossa lupaa maksaa tuntemattomien ihmisten laskuja, matkoja, festarilippuja yms. Yrittääköhän tuolla tavalla saada itselleen hyvitettyä mielenrauhan? Tai sitten koko juttu on vain showta, jolla saa massoittain ihmisiä puolelleen. Monet näyttää kovasti ihailevan ja kehuvan.
Itsekin häntä Snapchatissa seuraan. Jotenkin puistattaa koko toiminta, mutta uteliaisuuttani häntä tulee seurattua. Yhdessä vaiheessa hän paljon kyseli oikeastaan pelkästään seksuaalis-sävytteisiä kysymyksiä yhdessä Facebook-ryhmässä. Hirveän huomionhakuinen ja varmaankin myös hyväksyntää hakeva ihminenhän hän on.
roomeoh
Susikoski
Viestit: 37
Liittynyt: Ti Loka 08, 2013 8:45 pm
Paikkakunta: koski tl
Viesti:

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja roomeoh »

pojjaat oli onnessaan:)
Porin

26-vuotias nainen vaati alaikäisiltä pojilta seksiä

Viesti Kirjoittaja Porin »

Nainen kiristi alaikäisiltä pojilta seksiä alastonkuvilla ja valehteli olevansa raskaana, jotta pojat olisivat jatkaneet seurustelua hänen kanssaan.
26-vuotias Fia Maria Nyholm tuomittiin Turun hovioikeudessa kahden vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta pakottamisesta.

Seksuaalirikoskokonaisuus koostui neljästä eri jutusta, joissa kaikissa oli uhreina 15–16 -vuotiaita poikia.

Varhaisimmat rikokset ajoittuvat vuoden 2013 syyskesään. Tuolloin Nyholm oli sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan pojan kanssa. Hän oli painostanut poikaa seksiin uhkaamalla muutoin laittaa nettiin uhristaan alastonkuvia.

Kun poika täytti 16 vuotta, Nyholm valehteli olevansa raskaana ja pakotti uhrin sietämään seurustelusuhdetta ja siihen liittyviä jatkuvia yhteydenottoja ja seksuaalista kanssakäymistä kanssaan.

Tässä tapauksessa Nyholm velvoitettiin maksamaan uhrilleen korvaukseksi kärsimyksestä 9 000 euroa.

Uhkauksia, viestittelyä, seksiin painostamista
Muut teot tapahtuivat vuonna 2015 ja ne ovat kuvaukseltaan samankaltaisia kuin ensimmäinenkin.

Silloin hän oli jälleen pakottanut erilaisin uhkauksin 15–16 -vuotiaan pojan sietämään jatkuvaa soittelua ja viestittelyä vuorokauden kaikkina aikoina, ja painostanut tätä toistuvasti tapaamisiin ja seksiin kanssaan.

Hän väitti jälleen olevansa raskaana, uhkasi levittää uhrista intiimejä valokuvia ja pakotti uhrin katkaisemaan kaverisuhteitaan.

Tälle uhrille Nyholm velvoitettiin maksamaan korvaukseksi kärsimyksestä 8 000 euroa, rikoksen aiheuttamasta psyykkisestä haitasta 5 000 euroa ja sen hoitamisesta aiheutuneita kuluja yhteensä 4 000 euroa.

Kiisti kaiken
Nyholm kiisti kaikki rikokset ja siksi valitti asiasta hovioikeuteen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antama tuomio rikoksista oli kaksi vuotta ja 10 kuukautta.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kahden pakottamisteon osalta ajankohdat olivat syyksiluettuja lyhyempiä, ja täten rangaistusta alennettiin kahteen vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen.

Asia käsiteltiin hovioikeudessa yleisön läsnä olematta. Julkista selostetta lukuun ottamatta hovioikeus määräsi tuomiot ja uhrien henkilöllisyydet salassa pidettäviksi 60 vuodeksi.

Hovioikeuden ratkaisu jutussa oli yksimielinen.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005727780.html

34a01599.jpg
34a01599.jpg (42.48 KiB) Katsottu 16160 kertaa
URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11386
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja URSA »

https://www.is.fi/kotimaa/art-200000572 ... e=tf-other
26-vuotias nainen vaati alaikäisiltä pojilta seksiä – kiristi alastonkuvilla

Julkaistu: 20.6. 16:47

Seksuaalirikos Nainen kiristi alaikäisiltä pojilta seksiä alastonkuvilla ja valehteli olevansa raskaana, jotta pojat olisivat jatkaneet seurustelua hänen kanssaan.

26-vuotias Fia Maria Nyholm tuomittiin Turun hovioikeudessa kahden vuoden ja 8 kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta pakottamisesta.

Seksuaalirikoskokonaisuus koostui neljästä eri jutusta, joissa kaikissa oli uhreina 15–16 -vuotiaita poikia.

Varhaisimmat rikokset ajoittuvat vuoden 2013 syyskesään. Tuolloin Nyholm oli sukupuoliyhteydessä 15-vuotiaan pojan kanssa. Hän oli painostanut poikaa seksiin uhkaamalla muutoin laittaa nettiin uhristaan alastonkuvia.

Kun poika täytti 16 vuotta, Nyholm valehteli olevansa raskaana ja pakotti uhrin sietämään seurustelusuhdetta ja siihen liittyviä jatkuvia yhteydenottoja ja seksuaalista kanssakäymistä kanssaan.

Tässä tapauksessa Nyholm velvoitettiin maksamaan uhrilleen korvaukseksi kärsimyksestä 9 000 euroa.

Uhkauksia, viestittelyä, seksiin painostamista

Muut teot tapahtuivat vuonna 2015 ja ne ovat kuvaukseltaan samankaltaisia kuin ensimmäinenkin.

Silloin hän oli jälleen pakottanut erilaisin uhkauksin 15–16 -vuotiaan pojan sietämään jatkuvaa soittelua ja viestittelyä vuorokauden kaikkina aikoina, ja painostanut tätä toistuvasti tapaamisiin ja seksiin kanssaan.

Hän väitti jälleen olevansa raskaana, uhkasi levittää uhrista intiimejä valokuvia ja pakotti uhrin katkaisemaan kaverisuhteitaan.

Tälle uhrille Nyholm velvoitettiin maksamaan korvaukseksi kärsimyksestä 8 000 euroa, rikoksen aiheuttamasta psyykkisestä haitasta 5 000 euroa ja sen hoitamisesta aiheutuneita kuluja yhteensä 4 000 euroa.

Kiisti kaiken

Nyholm kiisti kaikki rikokset ja siksi valitti asiasta hovioikeuteen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden antama tuomio rikoksista oli kaksi vuotta ja 10 kuukautta.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kahden pakottamisteon osalta ajankohdat olivat syyksiluettuja lyhyempiä, ja täten rangaistusta alennettiin kahteen vuoteen ja kahdeksaan kuukauteen.

Asia käsiteltiin hovioikeudessa yleisön läsnä olematta. Julkista selostetta lukuun ottamatta hovioikeus määräsi tuomiot ja uhrien henkilöllisyydet salassa pidettäviksi 60 vuodeksi.

Hovioikeuden ratkaisu jutussa oli yksimielinen.
MrDarcy
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Loka 16, 2014 12:27 am

Re: Nainen ja alaikäiset pojat, Varsinais-Suomi 2013-2015

Viesti Kirjoittaja MrDarcy »

Tässä vielä Iltalehden juttu:
Nainen käytti alaikäisiä poikia seksuaalisesti hyväkseen - kiristi alastonkuvilla, valeraskauksilla ja itsemurhalla
Tänään klo 17:53
Hovioikeus alensi käräjäoikeuden tuomiota kahdella kuukaudella, koska katsoi näytön perusteella, että osassa rikoksista tekoaika olikin lyhyempi.

Nainen oli muun muassa valehdellut uhrilleen olevansa raskaana ja pakottanut sillä perusteella nuoren miehen seurustelusuhteeseen. Kuvituskuva.Nainen oli muun muassa valehdellut uhrilleen olevansa raskaana ja pakottanut sillä perusteella nuoren miehen seurustelusuhteeseen.

Nainen oli muun muassa valehdellut uhrilleen olevansa raskaana ja pakottanut sillä perusteella nuoren miehen seurustelusuhteeseen.

Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa 2017 naisen kahden vuoden ja kymmenen kuukauden mittaiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Kyseessä oli yhteinen tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja kahdesta pakottamisesta.

Vuonna 1991 syntynyt nainen valitti tuomiostaan Turun hovioikeuteen. Hovioikeus on kertonut keskiviikkona alentaneensa tuomiota kahdella kuukaudella. Sen sijaan hovioikeus ei puuttunut siihen, että nainen joutuu maksamaan uhreilleen yhteensä yli 30 000 euroa.

Turun hovioikeus kertoo julkisessa selosteessaan katsoneensa, että kahden pakottamisteon tekoajankohdat olivat käräjäoikeudessa syyksi luettuja lyhyempiä. Kaikkiaan nainen on käyttänyt neljää poikaa hyväkseen. Nainen on kiistänyt syyllisyytensä rikoksiin.

Piina kesti kuukausia

Ensimmäinen hyväksikäyttövyyhdin uhreista joutui naisen tähtäimeen alkusyksystä 2013. Nainen harrasti elo-syyskuussa 4-5 kertaa seksiä 15-vuotiaan pojan kanssa. Nainen uhkaisi ladata pojan lähettämiä alastonkuvia nettiin, ellei poika suostuisi.

Oikeus katsoi teon loukanneen pojan seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja lisäksi noin seitsemän vuoden ikäero katsottiin huomattavaksi. Teko täytti törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

Lisäksi oikeus katsoi naisen pakottaneen uhriaan, sillä hän jatkoi toimiaan vuoden 2014 kesäkuulle. Tuolloin poika oli täyttänyt jo 16 vuotta. Alastonkuvilla kiristämisen lisäksi nainen oli valehdellut uhrilleen olevansa raskaana ja pakottanut sillä perusteella nuoren miehen seurustelusuhteeseen.

Nainen joutui maksamaan uhrille 9000 euroa korvaukseksi kärsimyksistä. Pakottamiskohta on toinen rikos, minkä hovioikeus katsoi kestäneen käräjäoikeuden päätöstä lyhyemmän ajan.

Huhtikuussa 2015 nainen harrasti jälleen seksiä toisen 15-vuotiaan pojan kanssa. Nainen tuomittiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän joutui maksamaan pojalle 1000 euroa kärsimyksestä ja psyykkisestä haitasta 2000 euroa.

Vaati kaverisuhteiden katkomista

Alkuvuonna 2015 nainen harrasti suuseksiä 15-vuotiaan pojan kanssa. Hän oli sen jälkeen jatkanut soittelua ja viestittelyä kellon ympäri painostaen nuorukaista tapaamisiin ja harrastamaan seksiä.

Nainen oli valehdellut olevansa raskaana ja sanoi kieltäytyvänsä abortista. Lisäksi nainen uhkasi levittää pojasta loukkaavia tietoja netissä, julkaista seksikuvia ja tappaa itsensä.

Hän oli myös vaatinut poikaa katkaisemaan kaverisuhteitaan. Teot jatkuivat vuoden 2015 loppuun. Pakottamiskohta on toinen, minkä hovioikeus katsoi kestäneen todellisuudessa lyhyemmän aikaa.

Suuseksi täytti lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön ja yhteydenpito sekä kiristys pakottamisen. Nainen tuomittiin maksamaan pojalle 8000 euroa kärsimyksestä, psyykkisestä haitasta 5000 euroa ja sen hoitamisesta aiheutuneita kuluja yhteensä 4040 euroa.

Kolmas lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tapahtui vuoden 2015 helmikuussa. Nainen harrasti kerran seksiä 15-vuotiaan pojan kanssa. Nainen tuomittiin maksamaan uhrilleen 1000 euroa kärsimyksestä. Nainen määrättiin myös maksamaan jokaisen pojan oikeuskulut.

Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrien yksityisyyden suojelemiseksi.

ANTTI HALONEN
[email protected]
"Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä uhrien yksityisyyden suojelemiseksi." Mutta onneksi muut julkaisee, niin nuoret tietää millaisen ihmisen kanssa olivat tekemisissä, kun lähettivät nudekuviaan snäpissä.
syplinen
Alokas
Viestit: 5
Liittynyt: La Kesä 06, 2015 2:05 am

Re: 26-vuotias nainen vaati alaikäisiltä pojilta seksiä

Viesti Kirjoittaja syplinen »

Onkohan mahdollisesti sama nainen kyseessä jolla oli joku "sopimus" tps:n kendojanarien kans kimppakivasta? Ja muutenkin tuttu fessarimokat sivuilta?
Vastaa Viestiin