Suomessa vakava seksihätätila

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Suomessa vakava seksihätätila

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

Oho.
Mikä ihme voi selittää ilmiön?
Raiskausten määrä on kasvanut rajusti viime vuodesta
Poliisin tietoon tulleiden raiskausrikosten määrä on kasvanut. (KUVA: Lehtikuva)

Julkaistu: 13.7. 9:46

Viranomaisten tietoon tulleiden raiskaustapausten määrä on alkuvuoden perusteella kasvussa.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen tietoon on vuoden 2017 tammi- ja kesäkuun välillä tullut yhteensä 364 800 rikosta ja rikkomusta.

Tilastojen valossa viranomaisten tietoon tulleita rikoksia oli kokonaisuudessaan 8 prosenttia aiempaa vuotta vähemmän.

Raiskausrikoksia on kuitenkin kirjattu jo 620, mikä on 22 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Vuonna 2016 poliisi kertoi seksuaalirikosten määrän kasvaneen kokonaisuudessaan reippaasti. Tuolloin raiskaustapauksia oli yhteensä 116 enemmän kuin aiempana vuonna.

Poliisiammattikorkeakoulun Ilta-Sanomille vuonna 2015 toimittamista tilastoista taas selviää, että vuonna 2015 raiskausten määrä oli tuplaantunut vuoteen 2014 nähden.

Muutos on erityisen raju, sillä esimerkiksi vuonna 2000 raiskausrikoksia tuli poliisin tietoon koko maassa yhteensä 488, kun vuonna 2015 luku 1064.

Nyt alkuvuoden tilastojen perusteella vuosi 2017 on matkalla myös varsin korkealle raiskaustilastoissa.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005289240.html
it's my car !

poepporoo
Theo Kojak
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja poepporoo »

Juu ja tämä poliisiylijohtaja-lapanen sanoi seks.rikosten kasvun olevan ihan "realiteetti", kun Suomeen saapui tyyliin 30 000 lisä"ihmistä" :mrgreen:

Korjaan. Siis tuskinpa 30 000 Vietnamin venepakolaista olisi tuota kasvua saanut aikaan..
How do you hold a moonbeam in your hand?

-The Sound Of Music - Maria (The Nuns)-

Avatar
CharlesBronson
Jessica Fletcher
Viestit: 3090
Liittynyt: Su Touko 10, 2015 4:58 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja CharlesBronson »

poepporoo kirjoitti:Siis tuskinpa 30 000 Vietnamin venepakolaista olisi tuota kasvua saanut aikaan..
Tuskin, sillä Vietnamissa ei ole muslimeita.
it's my car !

poepporoo
Theo Kojak
Viestit: 1121
Liittynyt: Su Touko 05, 2013 10:22 am

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja poepporoo »

No joissain noistakin "kaukomaista" on muslimeja..mutta eivät ole jostain syystä opetettu näin, kuten nämä kotkan nokkaiset? Vihaamaan ja turmelemaa kaikki kaunis vastaantuleva? Viimeksi olen saanut täällä paimentaa matupentuja, jotka kivitti lokin poikasia :evil:

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Aloituksesta oli tippunut pois uutisen viimeinen kappale tai sitten uutista on muokattu (siitä ei kuitenkaan ole IS:n sivuilla tietoa):
Yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo STT:lle, että yksi syy ilmoitusten määrän lisääntymiseen voi olla se, että seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa aiempaa enemmän. Tämä voi madaltaa uhrien kynnystä ilmoittaa tapahtumista, Haapakangas sanoo.
Tämä voi varmaan selittää osan lisääntyneistä raiskausilmoituksesta, mutta silti lisäys tuntuu kyllä rajulta.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Gladys
David Starsky
Viestit: 4507
Liittynyt: To Loka 01, 2009 6:53 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Gladys »

PaxCow kirjoitti:
Yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo STT:lle, että yksi syy ilmoitusten määrän lisääntymiseen voi olla se, että seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa aiempaa enemmän. Tämä voi madaltaa uhrien kynnystä ilmoittaa tapahtumista, Haapakangas sanoo.
Tämä voi varmaan selittää osan lisääntyneistä raiskausilmoituksesta, mutta silti lisäys tuntuu kyllä rajulta.
Niin tämä onkin se näennäinen seli-seli-selitys, joka hätäpäissään aina ensiksi kaivetaan esiin. Todellinen selitys luvuille löytyy heti kun aletaan tarkastelemaan seksirikollisten etnistä taustaa.
All is pretty.
- Andy Warhol

Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Paa »

poepporoo kirjoitti:No joissain noistakin "kaukomaista" on muslimeja..mutta eivät ole jostain syystä opetettu näin, kuten nämä kotkan nokkaiset? Vihaamaan ja turmelemaa kaikki kaunis vastaantuleva? Viimeksi olen saanut täällä paimentaa matupentuja, jotka kivitti lokin poikasia :evil:
Hyvä että puutuit lokkien kiusaamiseen. Itse paimensin matuja kaupassa, jossa nämä partalapsoset kiskoivat järjestelmällisesti karkkipusseja alas hyllyistä ja tiputtivat lattialle.
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

PaxCow kirjoitti:Aloituksesta oli tippunut pois uutisen viimeinen kappale tai sitten uutista on muokattu (siitä ei kuitenkaan ole IS:n sivuilla tietoa):
Yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo STT:lle, että yksi syy ilmoitusten määrän lisääntymiseen voi olla se, että seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa aiempaa enemmän. Tämä voi madaltaa uhrien kynnystä ilmoittaa tapahtumista, Haapakangas sanoo.
Tämä voi varmaan selittää osan lisääntyneistä raiskausilmoituksesta, mutta silti lisäys tuntuu kyllä rajulta.
Suvakin täytyy ilmeisesti pakkomielteisesti etsiä syitä sille (vaikka sitten huonojakin), etteivät kohonneet raiskaustilastot johtuisi lähi-idän rikkauksista, joita Ruotsi avusti Suomen rajan yli ilmaisilla kyydityksillä.. Miksi? Onko se unelman puolustaminen noin sydämenasia, vaikka sitten valheellisin perustein?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

MohammedMohammed kirjoitti:

Tätä sinun pitäisi kysyä tuon asian esittäneeltä yliaktuaari Kimmo Haapakankaalta, mutta en usko, että murha.info on oikea paikka hänen tavoittamiselleen.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Nannitanni
Harjunpää
Viestit: 292
Liittynyt: Ma Maalis 08, 2010 3:24 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Nannitanni »

MohammedMohammed kirjoitti:
PaxCow kirjoitti:Aloituksesta oli tippunut pois uutisen viimeinen kappale tai sitten uutista on muokattu (siitä ei kuitenkaan ole IS:n sivuilla tietoa):
Yliaktuaari Kimmo Haapakangas sanoo STT:lle, että yksi syy ilmoitusten määrän lisääntymiseen voi olla se, että seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa aiempaa enemmän. Tämä voi madaltaa uhrien kynnystä ilmoittaa tapahtumista, Haapakangas sanoo.
Tämä voi varmaan selittää osan lisääntyneistä raiskausilmoituksesta, mutta silti lisäys tuntuu kyllä rajulta.
Suvakin täytyy ilmeisesti pakkomielteisesti etsiä syitä sille (vaikka sitten huonojakin), etteivät kohonneet raiskaustilastot johtuisi lähi-idän rikkauksista, joita Ruotsi avusti Suomen rajan yli ilmaisilla kyydityksillä.. Miksi? Onko se unelman puolustaminen noin sydämenasia, vaikka sitten valheellisin perustein?
Miksi ihmeessä tuo "suvakki"-sana pitää vetää mukaan analyysiin, kun tässä vain pohditaan asioita ääneen?

Todennäköisin syy seksuaalirikosten lisääntymiseen on tosiaankin tuo maahanmuuttajien aalto. Mutta uskon myös, että jonkinlaista herkkyyttä rikoksista ilmoittamiseen on tullut lisäksi.
"When I'm being sad, I stop being sad and be awesome instead. True story."
-Barney Stinson-

MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

PaxCow kirjoitti: Tätä sinun pitäisi kysyä tuon asian esittäneeltä yliaktuaari Kimmo Haapakankaalta, mutta en usko, että murha.info on oikea paikka hänen tavoittamiselleen.
Tätä kysyttiin sinulta nyt? Mutta omasta mielestäsi ehkä kiersit hienosti kysymyksen..
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11302
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja URSA »

En todellakaan usko raiskausten käsittelyn mediassa vaikuttaneen raiskauksista ilmoittamisen kasvuun noin merkittävästi. Uskon ainoaksi esteeksi raiskauksesta ilmoittamiselle olevan se, jos raiskaaja kuuluu uhrin tuttavapiiriin, ja uhrista tuntuisi siltä, että ilmoituksesta tulisi ongelmia pitkäksi aikaa hänelle itselleen. Eli todennäköisesti raiskaaja on aiempaa useammin aiempaa tuntemattomampi henkilö uhrin kannalta. Ei välttämättä täysin tuntematon, mutta ei samalla tavalla osa tuttavapiiriä kuin aikaisemmin. Tai sitten raiskaukset ovat aiempaa useammin väkivaltaisia ja nöyryyttäviä, mikä varmasti lisää ilmoittamisen todennäköisyyttä. 22 % nousu vuodessa on todella merkittävä, ja jonkun tahon pitäisi selvittää syy sille. Enää ei todellakaan riitä, että joku olettaa määrän nousun johtuvan siitä, kun raiskauksista kerrotaan mediassa aiempaa enemmän. On naiset aikaisemminkin tienneet raiskauksen olevan rikos.

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

MohammedMohammed kirjoitti:
PaxCow kirjoitti: Tätä sinun pitäisi kysyä tuon asian esittäneeltä yliaktuaari Kimmo Haapakankaalta, mutta en usko, että murha.info on oikea paikka hänen tavoittamiselleen.
Tätä kysyttiin sinulta nyt? Mutta omasta mielestäsi ehkä kiersit hienosti kysymyksen..
Kopioin ketjuun uutisessa olleen muutaman virkkeen jutun. En ole omia mielipiteitäni tässä esitellyt enkä yrittänyt selitellä raiskausilmoitusten kasvua, joten kysymys tuli selkeästi väärälle henkilölle, kuluneilla suvakki- ja unelmalätinöillä höystettynä.

Lienee selvää, että ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausten kasvulla on osansa ilmoitusmäärän kasvussa, mutta koska tarkempia lukuja epäiltyjen kansalaisuudesta ei ole käytössä, siitä on vaikea sanoa enempää.

Minulla ei siis ole salaista tietoa raiskausilmoitusten kasvun syistä, toivottavasti asiaa selvitellään ja analysoidaan jossain muualla. Itseäni kyllä kiinnostaa raiskausilmoitusten kasvun myötä myös tietää, monestako raiskauksesta lopulta nostetaan syyte ja annetaan tuomio, mutta sitä tietoa toki saamme vielä odotella...
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Berlin
Jack Bauer
Viestit: 936
Liittynyt: To Joulu 31, 2015 2:06 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja Berlin »

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005207190.html

Taisit taas "unohtaa" tutkimuksen, jonka mukaan iRakkien tekemät raiskaukset ovat lisääntyneet rajusti...vaikka itse asiaa keväämmällä kommentoit kymmeniä kertoja.

Eli raiskaajien kansalaisuudesta on aika varma tieto, vaikka nyt taas toista väität.
Annaanna: Mistä valtiosta mies oli kotoisin? Afrikasta?

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomessa vakava seksihätätila.

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Berlin kirjoitti:Taisit taas "unohtaa" tutkimuksen, jonka mukaan iRakkien tekemät raiskaukset ovat lisääntyneet rajusti...vaikka itse asiaa keväämmällä kommentoit kymmeniä kertoja.

Eli raiskaajien kansalaisuudesta on aika varma tieto, vaikka nyt taas toista väität.
Niin, eli kuten juuri totesin (hölmöä toistella, mutta...), ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen raiskausten kasvulla lienee osansa ilmoitettujen raiskausten määrän kasvussa, myös tänä vuonna. Viime vuonna raiskauksista epäiltiin paljon irakilaisia, tilanne lienee sama myös tänä vuonna. Tarkempia lukuja en osaa arvioida.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

Vastaa Viestiin