Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Daahlia
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2018 8:40 pm

Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja Daahlia »

KOTIMAA 28.2.2018 10:17
Joensuulaismiehelle pitkä vankeustuomio parituksesta ja törkeästä raiskauksesta

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan Kristian Ville Karl Martin Heilmannin 4 vuoden ja 6 kuukauden vankeuteen. Heilmann tuomittiin muun muassa parituksesta, törkeästä raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä. Kaikissa teoissa uhrina oli sama täysi-ikäinen nainen, johon Heilmann tutustui internetin Tinder-sovelluksessa.

Heilmannin ja uhrin välille syntyi aluksi seurustelusuhde, jonka aikana nainen ensin vapaaehtoisesti ja sitten Heilmannin painostamana ja houkuttelemana suostui parituksen kohteeksi. Heilmannin parittamana nainen myi seksiä ainakin kolmelle asiakkaalle, joista yhdelle kahteen kertaan.

Paritukset tapahtuivat Joensuussa viime vuoden syyskuun ja lokakuun aikana. Heilmann sai naisen myymistä seksipalveluista maksuja yhteensä 380 euroa, joista hän antoi uhrille 70 euroa.

Tuomion törkeästä raiskauksesta Heilmann sai viime syyskuun 14. päivän tapahtumista. Heilmann pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen väkivalloin ja uhrin tiedotonta tilaa hyväkseen käyttämällä. Oikeuden mukaan rikos oli tehty erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla. Heilmann videokuvasi tekonsa.

Raiskauksen yrityksestä tuomion sai Heilmannin lisäksi 42-vuotias mies, joka tuomittiin 1 vuoden ja 10 kuukauden vankeuteen. Miehet yrittivät yksissä tuumin pakottaa uhrin sukupuoliyhteyteen. Teko jäi yritykseksi. Sekä törkeä raiskaus että raiskauksen yritys tapahtuivat Joensuussa syyskuun 14. päivä.

Heilmann, edellä mainittu 42-vuotias mies sekä 20-vuotias mies tuomittiin pahoinpitelystä, kun he yksissä tuumin kaatoivat uhrin paljaalle vartalolle steariinia. Myöhemmin samana päivänä Heilmann toisti saman teon yksin. Uhrille aiheutui pahoinpitelyistä kipua ja palovammoja. 20-vuotias mies tuomittiin seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä 3 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Seksipalveluja ostaneet miehet olivat oikeuden mukaan tietoisia siitä, että uhri on seksikaupan kohteena oleva henkilö. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä oikeus tuomitsi edellä mainitun 20-vuotiaan miehen lisäksi kaksi muuta miestä, jotka saivat sakkorangaistuksen.

Heilmannin rangaistukseen sisältyvät myös tuomiot yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä, salakatselusta, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapidosta, lievästä ampuma-aserikoksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, huumausainerikoksesta sekä vahingonteosta.

Heilmann velvoitettiin korvaamaan uhrille törkeän raiskauksen aiheuttamasta kärsimyksestä uhrille 10 000 euroa sekä kivusta ja särystä ja muusta tilapäisestä haitasta 1 500 euroa.

Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

"Kristian Ville Karl Martin Heilmann"

On melkoinen nimihirviö raiskaajalla. Kuka helvetin pelle antaa 4 etunimeä lapselleen?

No istumisen jälkeen voi sitten vaihtaa nimeään, ettei kukaan tunnista.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Armanjakki
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Su Heinä 23, 2017 8:33 pm

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja Armanjakki »

Meillä oli ainaki semmonen wannabe porvari meno lapsena että miehille annettiin neljä nimeä ja naiselle yksi. Tiiä sit mihin meidän kohdalla liittyy. Ei ainakaan uskontoon eikä kyl aatelisuuteenkaan vaikka varmaan sitä niin kovasti ois haluttu. Onko se lopulta niin erikoista? Olisko yksi etunimi harvinaisempi kuitenkin Ku neljä?
John Kimble kirjoitti:"Kristian Ville Karl Martin Heilmann"

On melkoinen nimihirviö raiskaajalla. Kuka helvetin pelle antaa 4 etunimeä lapselleen?

No istumisen jälkeen voi sitten vaihtaa nimeään, ettei kukaan tunnista.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Hovi on laskenut tekijän tuomiota.
Uutiset | Kotimaan uutiset

Tinder-raiskaajaparittaja iski: Kuvasi julman ja nöyryyttävän tekonsa, pakotti naisen myymään seksiä muille - 20-vuotias ”asiakas” pääsi syytteistä hovissa

Eilen klo 22:07

Mobiilisovelluksesta alkanut seurustelusuhde muuttui härskiksi hyväksikäytöksi Pohjois-Karjalassa. Hovioikeus muutti tuomiota joiltakin osin.

* Hovioikeus on antanut tuomionsa Tinderistä alkaneessa seksuaalirikossarjassa.
* Tuomittu pakotti kumppaninsa prostituutioon ja antoi naiselle vain murto-osan seksillä tienatuista rahoista.
* Naisen kanssa seksiä harrastaneet miehet saivat myös tuomioita. Parikymppinen mies vapautui syytteistä hovioikeudessa.


Kuva
Rikollinen pääsi deittisovelluksen avulla kontaktiin naisen kanssa ja alkoi pian käyttää tätä törkeällä tavalla hyväkseen. Kuvituskuva. ALL OVER PRESS

Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt vuonna 1983 syntyneen miehen vankeustuomiota seksuaali- ja väkivaltarikoksista, joihin hän syyllistyi syksyn 2017 mittaan.

Mies tuomittiin yhteensä yhdeksästä rikoksesta, joista vakavimpia olivat törkeä raiskaus sekä paritus. Asianomistajana oli nainen, johon mies oli tutustunut alun perin deittisovellus Tinderissä. Tuomittua syytettiin myös pahoinpitelystä ja raiskauksen yrityksestä, mutta hovioikeus hylkäsi syytteet.

Hovioikeus lievensi miehen tuomiota neljästä ja puolesta vuodesta kolmeen vuoteen vankeutta. Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä.

Tuomittu tapasi naisen Tinderissä ja alkoi keskustella hänen kanssaan. Osapuolet tapasivat ja alkoivat seurustella.

Mies halusi naisen jakavan muille miehille seksiä rahaa vastaan. Nainen myöntyi tähän aluksi omasta halustaan, mutta mies aloitti jossakin vaiheessa painostamisen ja houkuttelemisen. Nainen myi seksiä oikeuden mukaan ainakin kolmelle asiakkaalle. Kolme seksiin ryhtynyttä miestä olivat oikeuden mukaan olleet myös tietoisia, että nainen oli seksikaupan kohde.

Nainen tienasi yhteensä 360 euroa. Mies nyhti niistä 290 euroa itselleen.

Levitti uhrin seksikuvia

Syyskuussa mies itse raiskasi naisen törkeästi. Päihtynyt ja väsynyt nainen oli ollut tiedottomassa tilassa. Nainen ei kyennyt muodostamaan seksistä mielipidettä tai ilmaisemaan tahtoaan. Mies pakotti naisen oikeuden mielestä "erityisen julmalla ja nöyryyttävällä tavalla" sukupuoliyhteyteen ja myös pahoinpiteli tätä.

Mies myös kuvasi raiskauksensa nauhalle.

Lisäksi mies jakoi naisen alastonkuvia lukuisten ihmisten nähtäville. Asia tulkittiin yksityiselämää loukkaavaksi tiedon levittämiseksi.

Mies piti rikollisesti hallussaan myös huumausaineita ja kaasusumutinta sekä esiintyi yleisellä paikalla asiattoman taittoveitsen kanssa.

Kun tuomittu otettiin kiinni, hän syyllistyi vahingontekoon. Mies piirteli sellinsä seiniin kuulakärkikynällä.

Parittajaraiskaajan ohella oikeus tuomitsi kolme muuta miestä. Vuonna 1975 syntynyt mies sai vuoden ja 10 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen pahoinpitelystä ja raiskauksen yrityksestä.

Vuonna 1968 syntynyt mies tuomittiin 40 päiväsakkoon seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä. Vuonna 1994 syntynyt henkilö tuomittiin raskaaseen 80 päiväsakon rangaistukseen hyväksikäytön ohella huumausainerikoksesta ja salakatselusta.

Käräjäoikeus tuomitsi myös 20-vuotiaan miehen hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä, mutta hovioikeus kaatoi syytteet kokonaisuudessaan. Näyttöä pahoinpitelystä ei ollut, ja yhdynnässä nuorella miehellä ei ollut tietoa naisen todellisesta kohtalosta.

SOLMU SALMINEN
[email protected]
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806 ... 3_u0.shtml


"Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä." Iltalehti vois tarkistella käytäntöjään. Silloin, jos kyseessä on perheen sisällä tapahtunut case, ymmärrän uhrin suojelemisen, mutta tässä tapauksessa tuomitun nimen julkaiseminen ei lehden lukijoille paljasta uhrin henkilöllisyyttä. Tekijää tässä Iltalehti suojelee, eikä uhria. Iltalehden Solmu Salminen vois tulla vaikka tänne kommentoimaan, miksi suojelet raiskaajaa? (Täällähän nimi on jo ollut, joten en kysele uteliaisuuttani, vaan siksi, että tässä tapauksessa Iltalehden perustelut ovat viturallaan.)
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

Rubiskreebeli
Jack Bauer
Viestit: 966
Liittynyt: Ti Marras 25, 2014 5:53 pm

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja Rubiskreebeli »

Kissankello kirjoitti:"Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä." Iltalehti vois tarkistella käytäntöjään. Silloin, jos kyseessä on perheen sisällä tapahtunut case, ymmärrän uhrin suojelemisen, mutta tässä tapauksessa tuomitun nimen julkaiseminen ei lehden lukijoille paljasta uhrin henkilöllisyyttä. Tekijää tässä Iltalehti suojelee, eikä uhria. Iltalehden Solmu Salminen vois tulla vaikka tänne kommentoimaan, miksi suojelet raiskaajaa? (Täällähän nimi on jo ollut, joten en kysele uteliaisuuttani, vaan siksi, että tässä tapauksessa Iltalehden perustelut ovat viturallaan.)
Uhrihan oli tuon yhden seurustelukumppani. Luuletko ettei kyseisen kumppanin nimellä löydy netistä tuon uhrin henkilöllisyyttä kun muutama tuhat ihmistä alkaa asiaa penkomaan? En minäkään antaisi julkaista tuomittujen nimiä jos minulla olisi joku lehti.

Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Rubiskreebeli kirjoitti:
Kissankello kirjoitti:"Uhrin yksityisyyden suojelemiseksi Iltalehti ei julkaise tuomitun nimeä." Iltalehti vois tarkistella käytäntöjään. Silloin, jos kyseessä on perheen sisällä tapahtunut case, ymmärrän uhrin suojelemisen, mutta tässä tapauksessa tuomitun nimen julkaiseminen ei lehden lukijoille paljasta uhrin henkilöllisyyttä. Tekijää tässä Iltalehti suojelee, eikä uhria. Iltalehden Solmu Salminen vois tulla vaikka tänne kommentoimaan, miksi suojelet raiskaajaa? (Täällähän nimi on jo ollut, joten en kysele uteliaisuuttani, vaan siksi, että tässä tapauksessa Iltalehden perustelut ovat viturallaan.)
Uhrihan oli tuon yhden seurustelukumppani. Luuletko ettei kyseisen kumppanin nimellä löydy netistä tuon uhrin henkilöllisyyttä kun muutama tuhat ihmistä alkaa asiaa penkomaan?
Kyllähän kenestä tahansa saa nykyään kaivettua ihan mitä tahansa tietoa, jos vaan tarpeeksi näkee vaivaa ja pistää aikaa, mutta ei se voi medialla olla syy tuomitun seksuaalirikollisen henkilöllisyyden varjeluun. Tuolla ajatusmaailmalla voisi salata suurimman osan seksuaalirikollisten henkilöllisyyksistä, että joidenkin henkilöiden väliset suhteet on kaivettavissa esiin, usein kun jonkinlainen suhde asianosaisten välillä on.Tuolla periaatteella vain ns. puskaraiskauksista tuomittujen nimet julkaistaisiin. Ei, ei se noin mene. Nimet kaivetaan esiin, ja osa medioista toki julkaisee ne ihan oma-aloitteisestikin, kuten on tämänkin ketjun alussa Kotimaa-lehti käräjäoikeuden tuomion jälkeen tehnyt.
Rubiskreebeli kirjoitti:En minäkään antaisi julkaista tuomittujen nimiä jos minulla olisi joku lehti.
Sinä et antaisi, minä antaisin. Tätä rikollisten hyysäämistä ja hyssyttelyä halutaan nykyään harrastaa kovasti, minulla on vähän erilainen näkemys.
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)

aga
Adrian Monk
Viestit: 2752
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Tinder-tuttavuus johti paritukseen ja raiskaukseen

Viesti Kirjoittaja aga »

Armanjakki kirjoitti:Meillä oli ainaki semmonen wannabe porvari meno lapsena että miehille annettiin neljä nimeä ja naiselle yksi. Tiiä sit mihin meidän kohdalla liittyy. Ei ainakaan uskontoon eikä kyl aatelisuuteenkaan vaikka varmaan sitä niin kovasti ois haluttu. Onko se lopulta niin erikoista? Olisko yksi etunimi harvinaisempi kuitenkin Ku neljä?
Törkeetä naisten syrjimistähän tuo on, pitää vain hävetä meidän suomalaisten sovinistisuutta.

Vastaa Viestiin