Sivu 1/2

Islam-tutkija Tariq Ramadania syytetään taas raiskauksesta

Lähetetty: Pe Huhti 13, 2018 11:31 pm
Kirjoittaja sikakoira
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000056 ... ml?ref=rss
Tunnettua islam-tutkijaa syytetään jälleen raiskauksesta – Suomen-vierailu peruttiin syksyllä
Suomessakin luennoinutta arvostettua islam-tutkijaa vastaan on tehty jo neljäs raiskausilmoitus.
Sveitsiläinen nainen on nostanut rikoskanteen islam-tutkija Tariq Ramadania vastaan Genevessä, kertoi naisen asianajaja perjantaina.

Ramadan, 55, on ollut vangittuna Ranskassa helmikuusta lähtien epäiltynä kolmesta muusta raiskauksesta.

Islamiin kääntynyt sveitsiläisnainen kertoo joutuneensa epäillyn raiskauksen uhriksi Genevessä 2008. Nainen oli tuolloin noin 40-vuotias.

Maaliskuussa 45-vuotias nainen ilmoitti joutuneensa Ramadanin uhriksi. Hän oli tuolloin jo kolmas syytöksiä esittänyt nainen. Ramadan on kiistänyt syytökset.

Ensimmäiset raiskaussyytökset Ramadania vastaan esitettiin lokakuussa. Hänet oli kutsuttu puhumaan Helsingin yliopiston järjestämään keskustelutilaisuuteen marraskuussa, mutta kun raiskaussyytökset tulivat julki, perui yliopisto tilaisuuden ja siirsi sen ajankohtaa.

Kirkko ja kaupunki -lehden mukaan Tariq Ramadan vieraili Suomessa viimeksi vuonna 2006, jolloin nousi polemiikkia Ramadanin yhteyksistä Muslimiveljeskuntaan. Ramadan on Muslimiveljeskunnan perustajan Hassan al-Bannan lapsenlapsi. Muslimiveljeskunta on kiistanalainen islamistiverkosto, jonka luokittelemista terrorijärjestöksi Britannia ja Yhdysvallat harkitsevat.

Tariq Ramadan on sveitsiläissyntyinen islam-tutkija ja Oxfordin yliopiston professori. Hän otti virkavapaata professuurista raiskaussyytteiden jälkeen. Ramadan on naimisissa ja neljän lapsen isä.

Re: Islam-tutkija Tariq Ramadania syytetään taas raiskaukses

Lähetetty: La Huhti 14, 2018 3:40 pm
Kirjoittaja Tohtori Tolonen
Musliminainen raiskattu.
Islamissa ei ole kyseistä käsitettä.
Onko tässä tapahtunut rikosta?

Kivitettäköön valheita esittävä sveitsiläinen!

Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ranska

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 2:38 am
Kirjoittaja John Kimble
AFP: Islam-tutkija Tariq Ramadanin epäillään osallistuneen joukkoraiskaukseen ranskalaisessa hotellissa

Kuva
Tariq Ramadan on kansainvälisesti tunnettu islam-tutkija. (KUVA: Jacques Demarthon / AFP / Lehtikuva)

Julkaistu: 26.8. 2:06

Ramadan on virkavapaalla professuuristaan Oxfordissa aiempien raiskausepäilyjen vuoksi.

Tunnetun sveitsiläisen islam-tutkijan Tariq Ramadania epäillään osallistuneen joukkoraiskaukseen ranskalaisessa hotellissa, kertoo uutistoimisto AFP.

Noin 50-vuotias nainen on kertonut menneensä Lyonissa sijaitsevaan hotelliin haastattelemaan tutkijaa toukokuussa 2014, kun Ramadan raiskasi hänet useaan kertaan työkaverinsa kanssa.

Nainen on tehnyt asiasta rikosilmoituksen toukokuussa 2014. Naisen mukaan Ramadan on uhkaillut häntä, jotta hän ei puhuisi tilanteesta.

Ramadan jakoi sunnuntai-iltana omalla Facebook-tilillään tiedotteen, jossa hän sanoo kertovansa asiasta selkeiden faktojen kera lähipäivinä.

Ramadania on aiemmin epäilty Ranskassa kahdesta raiskauksesta, jotka tapahtuivat vuosina 2009 ja 2012. Hän on kiistänyt teot. Ramadan pidätettiin vuonna 2018 ja hän istui tutkintavankeudessa yhdeksän kuukautta. Nyt hän on takuita vastaan vapaana.

Myös Sveitsin viranomaiset tutkivat Ramadania epäiltyyn raiskaukseen liittyen.

Ramadan on tunnettu islam-tutkija ja virkavapaalla oleva Oxfordin yliopiston professori. Hän on tutkinut erityisesti muslimien asemaa nyky-Euroopassa. Lukuisten yliopistopestien lisäksi hän on toiminut Britanniassa hallinnon neuvonantajana uskonnonvapausasioissa.

Tariq Ramadan, 56, on naimisissa ja neljän lapsen isä. Hän on Muslimiveljeskunnan perustajan Hassan al-Bannan lapsenlapsi. Muslimiveljeskunta on kiistanalainen islamistiverkosto, jonka luokittelemista terrorijärjestöksi jotkut maat harkitsevat.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Kaisla Kuuskoski
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006216383.html

Tapaus ei aiheuta vasemmistossa tälle "professorille" sen kummempaa sanktiota kuin "virkavapaalla" olemisen. Hänet varmaan kutsutaan takaisin "opettamaan" sen jälkeen kun kohu on laantunut.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 6:46 am
Kirjoittaja Villeri
John Kimble kirjoitti: "Hän on tutkinut erityisesti muslimien asemaa nyky-Euroopassa. Lukuisten yliopistopestien lisäksi hän on toiminut Britanniassa hallinnon neuvonantajana uskonnonvapausasioissa."


Tapaus ei aiheuta vasemmistossa tälle "professorille" sen kummempaa sanktiota kuin "virkavapaalla" olemisen. Hänet varmaan kutsutaan takaisin "opettamaan" sen jälkeen kun kohu on laantunut.
Muslimiveljeskuntahan on yksi pahimmista demokkratian syövistä - juuri se on monesti taustalla, kun patavanhoillista islamia normalisoidaan länsimaissa.

Mukavia ylipäänsä tällaiset tutkijat, jotka tutkivat itse kannattamaansa ideologiaa. Mutta ei kai jotain islamia kukaan täyspäinen jaksaisikaan tutkia.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 8:19 am
Kirjoittaja Tiinas
Kaikki muslimit on raiskaajia

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 10:02 am
Kirjoittaja poikani
Tiinas kirjoitti:Kaikki muslimit on raiskaajia
Ei varmana ole ihan jokainen!

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 12:00 pm
Kirjoittaja Vieno neito
Ja lisää syytöksiä viime vuoden uutisessa, tällä kertaa alaikäisten hyväksikäytöstä:

SEXUAL ABUSE ALLEGATIONS
Call for inquiry into Tariq Ramadan’s actions at Swiss school
https://www.swissinfo.ch/eng/sexual-abu ... -/43963674
Ramadan is accused of having had inappropriate relations with several students whilst teaching there, specifically with minors, as Swiss Public Radio RTS reported on Sunday.
...
Despite hearing several students’ testimonies against Ramadan, the relevant authorities had so far failed to respond, “hiding behind the statute of limitations on criminal proceedings” and “thus exploiting the victim’s fear and relying on the silence of Ramadan’s entourage”.

The public education department’s spokesperson, Pierre-Antoine Preti, said on Sunday that an administrative inquiry could only be opened by the cantonal government and only against employees who are currently in office.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ma Elo 26, 2019 1:49 pm
Kirjoittaja morbidelli
Tiinas kirjoitti:Kaikki muslimit on raiskaajia
Tuo ei pidä ollenkaan paikkaansa. Eikös islam määrittele raiskauksen ihan eri tavalla kuin länsimainen vääräuskoisuus. Käsittääkseni muslimi ei ole raiskaaja jos akti suoritetaan jollekin omista vaimoista, ja samoin jos akti suoritetaan vieraalle naiselle jolla ei ole todistajaa - vai oliko se kahta - mukanaan. Jälkimmäisessä tapauksessahan nainen on selvästi huora.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ti Elo 27, 2019 12:55 am
Kirjoittaja CSI
Meillä olisi täällä yksi vastavalittu kansanedustaja, joka voi neuvoa kuinka menetellä pahimman kohun yli.

Paikallisen vihervassu-puolueen jäseneksi kannattaa liittyä, jos ei ole jo. Tehokasta katumusta kannattaa harjoitella siellä sanatoriossa.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ti Elo 27, 2019 12:13 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
Tiinas kirjoitti:Kaikki muslimit on raiskaajia
Niinkö? On se sitten saatanan kumma, että ei uutisoida enempää naarasmuslimien tai vanhusmuslimien, saati sitten vauvamuslimien raiskailuista... Luulis, että niistä tulis lehtiin myyvät otsikot, kun islaminkiimoissaan kiemurtelevat musliminaaraat alkaisivat joukkoraiskaamaan porukkaa. :lol:

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: Ti Elo 27, 2019 12:32 pm
Kirjoittaja Tiinas
Väkivallantarkastaja kirjoitti:
Tiinas kirjoitti:Kaikki muslimit on raiskaajia
Niinkö? On se sitten saatanan kumma, että ei uutisoida enempää naarasmuslimien tai vanhusmuslimien, saati sitten vauvamuslimien raiskailuista... Luulis, että niistä tulis lehtiin myyvät otsikot, kun islaminkiimoissaan kiemurtelevat musliminaaraat alkaisivat joukkoraiskaamaan porukkaa. :lol:
Niin. Minulla on oikeus esittää oma mielipiteeni

#sananvapaus #husu

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: La Elo 31, 2019 12:15 am
Kirjoittaja pilipali
Jotkut muslimimiehet ottavat tosissaan uskonnon eivätkä raiskaa, eivät juo myöskään alkoholia vaan perustavat perheen ovat hyviä perheenisiä ja tekevät töitä perheen elannon eteen. Elävät normaalia arkea normaalissa lähiössä. Islaminuskoon ei kuulu raiskaus. Nämä miehet eivät tosin näy julkisuudessa. Kun se ei kauhistuta ketään eikä ole mediaseksikästä. Suomessakin tuollainen kiltti perhemies katsotaan ennemminkin tossun alla elävänä munattomana luuserina joka on tylsä eikä kiinnosta ketään. Vaimokin varmaan pettää ja lapset potkivat päähän ja vievät rahat. Aamen.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: La Elo 31, 2019 12:17 pm
Kirjoittaja kaarmis
Niin. Minulla on oikeus esittää oma mielipiteeni

#sananvapaus #husu
:lol:
Jos sanoo että suomalaiset on kaikki juoppoja, kukaan ei tule sijaisloukkaantumaan ja vinkumaan rasismista. Yhtäkkiä kultturellisista sarkastisista yleistyksistä onkin tullut rikollista, kun ne kohdistuvat vääriin ryhmiin. Ja tällaisesta kulttuurihygieenisyydestä on tullut uusi suosikkiuskonto.

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: La Elo 31, 2019 2:53 pm
Kirjoittaja J.Maybrick
^Näinpä juuri.
Kaikki minfolaiset on rikollisuuteen taipuvaisia, aamusta iltaan koneella notkuvia epäsosiaalisia tukiaisten nostajia :wink:

Re: Oxford "islam-tutkija" Tariq Ramadan, joukkoraiskaus, Ra

Lähetetty: La Elo 31, 2019 3:02 pm
Kirjoittaja kaarmis
No mä ainakin oon täällä hakemassa vinkkejä siitä miten vois tehdä mahdollisimman tuottoisan kuprun, mahdollisimman vähillä riskeillä.

Joukkoraiskaus ei tuota fyffeä tilille, tämä ketju siis hylättyihin ideoihin..