Irakilainen raiskari sai tuomion perjantaina, vapaaksi kohta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Kroisos_
Susikoski
Viestit: 46
Liittynyt: Su Elo 19, 2018 1:35 pm

Irakilainen raiskari sai tuomion perjantaina, vapaaksi kohta

Viesti Kirjoittaja Kroisos_ »

Onko oikeus ja kohtuus tapahtunut, kun tekijä astelee kohta jo vapaalla jalalla mahdollisesti raiskatakseen seuraavan uhrinsa. Kotimaahansa näitä on turha lähettää, sillä siellä raiskarille tuleva tuomio voisi olla vähintäänkin kohtuuton. Artikkelissa mainitaan, että kyseiset tapaukset ovat Virossa vielä harvinaisia, mutta tulevaisuudessa varmasti yhä yleisempiä.
Suomalaisnaisen Tallinnassa raiskannut sai tuomion - vapaaksi jo parin viikon päästä
Tänään klo 13:52
Keväällä Tallinnassa suomalaisen naisen raiskanneelle irakilaismiehelle luettiin tuomio perjantaina Tallinnassa.
Raiskaus tapahtui ulkona vajaan kilometrin päässä hotelli Virusta.

Jutun syyttäjä tarjosi irakilaismiehelle sovintomenettelyssä 2,5 vuoden vankeusrangaistusta kolmen vuoden koeajalla.

Vankeusrangaistuksesta tulee istua heti viisi kuukautta. Mies on ollut tutkintavankeudessa huhtikuun lopusta saakka, joten hän vapautuu syyskuun lopussa.

Puolustusasianajajan mukaan todisteet irakilaismiestä vastaan olivat huterat, mutta sovintomenettelyyn suostuttiin, jotta mies pääsisi vapaaksi mahdollisimman pian.

Miehellä on kaksi alaikäistä lasta. Hän asuu Tallinnassa ja oli tapahtuma-aikaan keväällä työtön. Hänellä on Viron oleskelulupa.
Tapahtui kadulla

Viron pohjoisen poliisiprefektuurin seksuaalirikosryhmä otti 35-vuotiaan irakilaismiehen kiinni huhtikuussa epäiltynä 23-vuotiaan suomalaisnaisen raiskauksesta. Mies otettiin kiinni tallinnalaisesta ravintolasta.

Raiskaus oli tapahtunut viikkoa aiemmin, 14. huhtikuuta yöaikaan Tallinnassa, ulkona, käytännössä kadulla.

Sekä raiskaaja että uhri olivat alkoholin vaikutuksen alla. He eivät tunteneet toisiaan.

Poliisin mukaan ulkoilmassa tehdyt raiskaukset ovat Virossa erittäin harvinaisia.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/20180 ... 1_ul.shtml

tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Irakilainen raiskari sai tuomion perjantaina, vapaaksi k

Viesti Kirjoittaja tötterö »

Antakaa noiden rapakikulien kuten muidenkin heimojen työntyä meidän suomalaisten narttujen pesiin kun ne tuntuvat sitä oikein pyytävän.
Sanotaan niin että tyhmät saavat juuri sitä mitä ansaitsevat.

Permit_Denied
Harjunpää
Viestit: 305
Liittynyt: Ma Kesä 01, 2015 8:56 pm

Re: Irakilainen raiskari sai tuomion perjantaina, vapaaksi k

Viesti Kirjoittaja Permit_Denied »

tötterö kirjoitti:Antakaa noiden rapakikulien kuten muidenkin heimojen työntyä meidän suomalaisten narttujen pesiin kun ne tuntuvat sitä oikein pyytävän.
Sanotaan niin että tyhmät saavat juuri sitä mitä ansaitsevat.
Mikä ylläripylläri että suomalainen ällökonservatiivi ajattelee aivan kuten nämä rapakullit. Saat varmaan kiksisi kuvitellessa ählämien tunkeutuvan valkoisiin naisiin.

Vastaa Viestiin