Ruotsi: Yritti itsemurhaa, joutui Farid Soltan raiskaamaksi

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Tracker
Theo Kojak
Viestit: 1192
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2015 9:13 am

Ruotsi: Yritti itsemurhaa, joutui Farid Soltan raiskaamaksi

Viesti Kirjoittaja Tracker »

Luleån kesäinen afgaaniraiskaus saatiin osapäätökseen viime viikolla kun 1996 syntynyt Bodenissa asuva Farid Soltani tuomittiin 3 vuoden vankeuteen ja karkoitukseen 8. heinäkuuta suorittamastaan raiskauksesta.
Uhri oli syvästi masentunut nainen, joka oli päättänyt tehdä itsemurhan. Hän ei nähnyt elämässään enää tulevaisuutta. Teon nainen ajatteli suorittaa ottamalla lääkkeitä ja sen jälkeen hukuttautumalla.


Nainen käveli Luleån rannassa ja otti useita tabletteja. Hänellä oli mukanaan ainakin 40 tablettia kahta eri lääkettä. Kun puolet lääkkeistä oli syöty nainen istuutui rannalle. Nyt paikalle saapui Soltani. Naisen mukaan hänellä on tämän jälkeen vain heikkoja muistikuvia.

Soltani aloitti teerenpelin ja kaivoi taskusta viskipullon. Naisen hämärien muistikuvien mukaan he tulivat aallonmurtajalle, jolloin hänen oli pakko istua. Näkö alkoi olemaan sumeaa. Soltani istui vierelle ja kaatoi väkisin viskiä naisen suuhun. Soltani tiesi tuossa vaiheessa, että nainen oli ottanut tabletteja.

Nainen kertoo, että hänen oli vaikea pysyä edes istuultaan ja sen jälkeen maailma sammui. Jonkinlainen hämärän hämärä muistikuva naisella on siitä, että Soltani aukoi hänen housuja, mutta seuraava muistikuva on kun hän heräsi Sundbyn sairaalasta. Nainen ei muista illan jälkitapahtumista mitään, kuten ambulanssikyydistä ja sen jälkeisistä gyneglogin tutkimuksista. Mustelmien ja muiden pikkuvammojen syytä hän ei osaa sanoa ja kertoo, että ei olisi missään tilanteessa harrastanut seksiä tuntemattoman miehen kanssa keskellä puistoa.

Soltanin itse kertoo, että ilta oli normaali. He tanssivat ja kuuntelivat musiikkia ja nainen lähetteli Soltanille ”seksuaalisia signaaleja”. Jossain vaiheessa nainen kuitenkin kaatui veteen. Soltani kahlasi perässä ja raahasi naisen rannalle.

Kun naisen housut olivat likomärät yritti hän riisua niitä, mutta sekavuuden takia siitä ei tullut mitään. Soltani nyt herrasmiehenä päätti auttaa ja naisen housut saatin pois ja oksalle kuivumaan.

Soltani ei tässä vaiheessa sitten voinutkaan enää hillitä kikkeliään ja harjoitti seksiä naisen kanssa. Soltanin mukaan nainen ei ollut tajuton, toisaalta Soltani kuvitteli, että nainen oli ”mukana” seksihommissa, koska ei puhunut mitään. Soltani raiskasi naisen vaginaalisesti ja anaalisesti.

Todistajien mukaan nainen oli kuitenkin tajuton. Paikalle kohta aktin jälkeen tullut vanhempi mies todisti, että nainen oli kuin eloton. Toinen todistaja oli nähnyt kauempaa kuinka Soltani oli yrittänyt nostaa naista, mutta näytti kuin nainen olisi ollut kuollut. Hän ei reagoinut mitenkään retuutukseen. Oli jo aikainen aamu ja paikalle tuli muitakin ihmisiä. He ymmärsivät, että nainen oli syvässä tajuttomuudessa. Kun poliisi saapui nopeasti paikalle, oli konstaapelien reagtio heti alusta alkaen se, että kyseessä oli raiskaustapaus.

Soltani yritti ambulanssin tulon jälkeen hipsiä vähin äänin paikalta, mutta poliisi noukki miehen nopeasti kyytiin.

Asian käsittelu jatkuu hovioikeudessa. Soltani pysyy vangittuna.

Farid Soltani asuu naapurikylässä Bodenissa ja on ollut jonkinlainen seurakunnan maskotti. Hän on ollut aktiivisesti mukana seurakuntatoiminnassa ja bodenilaiset turvapaikka-aktivistit ovat eri yhteyksissä kertoneet, kuinka juuri Soltanin pitää saada se turvapaikka. Sentäs integroitunut ja kielimies.


https://pt-media.org/2018/09/03/yritti- ... skaamaksi/