Sivu 1/2

Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 10:09 pm
Kirjoittaja takka
Perheyrityksen johtajalta löytyi kymmeniä tuhansia tallenteita lapsipornosta, joukossa myös väkivaltaista materiaalia. Mies on touhunnut harrastuksensa parissa ainakin kymmenisen vuotta.

Suomalainen yritysjohtaja ja hänen hengenheimolaiset varmistavat sen, että lapsipornolle ja lasten väärinkäytölle on markkinoita.

Ja mitä sanoo suomalainen tuomioistuin: 8 kuukautta ehdollista vankeutta! Käytännössä ei siis mitään. Mikä helvetti tätä yhteiskuntaa vaivaa?

Alla Petri Elonheimon juttu, Satakunnan Kansa 8.9.2018
Käräjäoikeus tuomitsi yritysjohtajan kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon

Rangaistus luettiin sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta sekä levittämisestä.

Tuomittu vältti vankilan, koska häntä ei ole aiemmin rangaistu.

Käräjillä elokuun lopulla päätöksensä saanut lapsipornon levitys paljastui lokakuussa 2016. Poliisi löysi miehen tietokoneelta ja sähköpostista yhteensä 32 809 lapsipornografista kuvaa ja videotallennetta. Samaa materiaalia löytyi myös epäillyn työsähköpostista.

Takavarikoidusta materiaalista vain pieni osa on suomalaismiehen itsensä valmistamaa. Valtaosa kuvista ja videoista on vaihdossa saatua.

Edelleen johtajalla oli paljastumisensa hetkellä kontaktiensa kautta pääsy useisiin toisten henkilöiden pitämiin kuvagallerioihin.

Lapsipornoksi luokitellaan kuva- tai videoaineisto, joissa esiintyy "todellisuuspohjaisesti tai todenperäisesti" lapsi tai muu alle 18-vuotiaaksi katsottava henkilö. Lapsiporno jaetaan sisältönsä perusteella kolmeen kategoriaan.

Johtajan hallusta takavarikoiduista kuvista ja videoista noin 20 prosenttia kuului lievimpään eli ensimmäisen kategoriaan. Tämän luokan kuvat ja videot ovat sellaisia, joissa lapsi tai alle 18-vuotias henkilö poseeraa kameralle.

15 prosenttia väkivaltaa

Toiseen kategoriaan luokitellaan materiaali jossa aikuinen tekee seksuaalisia tekoja lapselle tai lapset tekevät seksuaalisia tekoja toisilleen. Tähän kategoriaan luokitellaan myös kuvat ja videot, joissa lapsi masturboi.

Kakkoskategorian materiaalia johtajalla oli eniten. Sitä oli 65 prosenttia kaikesta aineistoa.

Kolmas kategoria sisältää kaikkein törkeintä materiaalia. Kolmosluokan kuvat ja videot esittävät pakottamista, raiskaamista, sitomista tai muuta väkivaltaa. Tähän kategoriaan luetaan myös materiaali, jossa lapsi on todennäköisesti alle 6-vuotias.

Johtajan hallussa olleesta materiaalista 15 prosenttia kuului kolmanteen kategoriaan.

Syytetty kuitenkin itse kiisti olleensa kiinnostunut näistä videoista ja kuvista. Hän selitti, että tarkoitti "kovemmalla materiaalilla" kakkoskategorian materiaalia.

Venäläinen kuvapalvelu

Johtaja oli poliisitutkinnan perusteella aloittanut digitaalisen lapsipornomateriaalin valmistamisen elokuussa 2008.

Käytännössä "valmistaminen" tarkoitti sitä, että hän otti hallussaan jo aiemmin olleista paperilehdistä valokuvia ja teki niistä 78 kuvatiedostoa tallentaen ne sitten tietokoneelleen "omatekokuvaa"-kansioon.

Johtajalla oli koneellaan ja sähköpostitileillään myös lapsipornografisia videotiedostoja.

Elokuussa vuonna 2013 syytetty aloitti viestien vaihdon ja materiaalin vaihtamisen toisten samanmielisten henkilöiden kanssa.

Sittemmin syytetyn tärkein yhteysalusta oli venäläinen imgsrc.ru -kuvapalvelu, jossa on sivuston oman ilmoituksen mukaan toista miljoonaa käyttäjää ja 61 miljoonaa kuvaa. Suurin osa kyseisen kuvapalvelun käyttäjistä tarjoaa toisille käyttäjille ihan viattomia kuvia tai eroottisia pikkutuhmuuksia.

Joukossa on kuitenkin myös Suomessa laitonta materiaalia tarjoavia henkilöitä.

Valtakunnansyyttäjän määräys

Tätä "kovempaa materiaalia" suomalaisjohtaja etsi. Hän valikoi tuttavikseen sitä tarjoavia henkilöitä ja viestitteli heille. Vaihdossa syytetty tarjosi omia tuotteitaan.

Käräjäoikeus katsoo näytetyksi, että syytetty lähetti satoja viestejä muille, tuntemattomaksi jääneille lapsipornokeräilijöille. Suomalaisjohtaja pani omistaan jakeluun noin 600 videota ja 7 500 kuvaa.

Tämä suomalaisen levittämä materiaalia ei sisältänyt suoranaista väkivaltaa tai pikkulapsien kuvaamista. Levitetty materiaali kuului ykkös- ja kakkoskategoriaan.

Syytteet asiassa nostettiin apulaisvaltakunnansyyttäjän määräyksestä. Paikallinen syyttäjä ajoi käräjillä asiaa.

Tunnusti sellaisenaan

Keski-ikäinen syytetty myönsi oikeudessa syytteet sellaisenaan oikeaksi.

Käräjäoikeus tuomitsi hänet elokuun lopussa sekä hallussapidosta että levittämisestä. Yhteinen rangaistus teoista on kahdeksan kuukautta vankeutta.

Miehen aiemman nuhteettoman taustan ansiosta vankeusrangaistus on ehdollinen. Sen ohessa hänen tulee kuitenkin maksaa 70 päiväsakkoa, joista maksettavaa kertyy 2 380 euroa.

Tuomittu toimii johtajana vuosikymmeniä vanhassa perheyrityksessä, joka toimii kautta Suomen. Tuomittu on yksi yhtiön omistajista ja sen hallituksen jäsen.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 10:34 pm
Kirjoittaja tötterö
Haistakaa paska koko oikeuslaitos!
Lapsipornosta kunnon tuomiot.
Hinttarit pankaa Mieleenne tai toisiinne vaikka korvakäytävään mutta jättäkää viattomat lapset rauhaan.
Jos kaipaatte lapsifantasioita niin skriimatkaa suitsaidenne nettiin tai hakeutukaa vahvojen lääkkeiden popsijoiksi.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:02 pm
Kirjoittaja kakkosurpo
Kaitpa tälle omistajasuvun jäsenelle löytyy ennen pitkään nimikin?
Toki suku koettaa häivyttää jutun kuin tuhka tuuleen, sillä suvun arvovalta edellyyttää jotakin.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:09 pm
Kirjoittaja takka
kakkosurpo kirjoitti:Kaitpa tälle omistajasuvun jäsenelle löytyy ennen pitkään nimikin?
Toki suku koettaa häivyttää jutun kuin tuhka tuuleen, sillä suvun arvovalta edellyyttää jotakin.
Lehtijutun mukaan kyseessä on tunnettu perheyritys, joka toimii kautta Suomen. Tuomittu johtaja on lehtijutun mukaan yrityksen omistajia.

Yrityksen tuotteita ostamalla rahoitat siis samalla omistaja-johtajan lapsipornopuuhia.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:25 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
takka kirjoitti:
kakkosurpo kirjoitti:Kaitpa tälle omistajasuvun jäsenelle löytyy ennen pitkään nimikin?
Toki suku koettaa häivyttää jutun kuin tuhka tuuleen, sillä suvun arvovalta edellyyttää jotakin.
Lehtijutun mukaan kyseessä on tunnettu perheyritys, joka toimii kautta Suomen. Tuomittu johtaja on lehtijutun mukaan yrityksen omistajia.

Yrityksen tuotteita ostamalla rahoitat siis samalla omistaja-johtajan lapsipornopuuhia.
Ja koska kyseessä on tunnettu yritys niin nimeä ei varmaankaan kerrota, koska tuottaa talouskasvua enemmän, jos ihmiset eivät tiedä mitä yritystä boikotoida.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:52 pm
Kirjoittaja morbidelli
DemlaMinfo kirjoitti:

Johtajaomistajalla vaikuttaa olevan taipumusta verkostoitumiseen. Tuolta löytyy ehdotuksia potentiaalisiksi boikotin kohteiksi:
https://perheyritys.fi/jasenyritykset/

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:55 pm
Kirjoittaja putsari
Sosiaalinen häpeä paras rangaistus ja toisekseen jo sen takia, että tyyppiä osataan varoa.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: La Syys 08, 2018 11:58 pm
Kirjoittaja putsari
DemlaMinfo kirjoitti: Ja koska kyseessä on tunnettu yritys niin nimeä ei varmaankaan kerrota, koska tuottaa talouskasvua enemmän, jos ihmiset eivät tiedä mitä yritystä boikotoida.
Joo niin varmaan. Kaikkea hullua ne Pietarissa keksivätkin. Voisi mennä läpi jossain mielisairaalan aamiaspöydässä.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 12:06 am
Kirjoittaja kakkosurpo
morbidelli kirjoitti:Johtajaomistajalla vaikuttaa olevan taipumusta verkostoitumiseen. Tuolta löytyy ehdotuksia potentiaalisiksi boikotin kohteiksi:
https://perheyritys.fi/jasenyritykset/
Osannet sitten myös täsmäkohdentaa yhtiön, ja yhtiön tähän liittyvän henkilön?
Ymmärrät varmaan itsekkin kuinka naurettava postauksesi oli, suorastaan kateellisen runkkaushetki kaikkien perheyrityksien päälle, yhden suoritteen takia.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 12:27 am
Kirjoittaja morbidelli
kakkosurpo kirjoitti:
morbidelli kirjoitti:Johtajaomistajalla vaikuttaa olevan taipumusta verkostoitumiseen. Tuolta löytyy ehdotuksia potentiaalisiksi boikotin kohteiksi:
https://perheyritys.fi/jasenyritykset/
Osannet sitten myös täsmäkohdentaa yhtiön, ja yhtiön tähän liittyvän henkilön?
Ymmärrät varmaan itsekkin kuinka naurettava postauksesi oli, suorastaan kateellisen runkkaushetki kaikkien perheyrityksien päälle, yhden suoritteen takia.
En osanne. Enkä ymmärrä varmaan. Muuten toivoisin täsmällisempää kielenkäyttöä. Jos aloitat 1. lauseen sanalla "osannet", toinen lause pitäisi alkaa: "ymmärtänet". Olisi selkeämpi.

Saat runkata ihan vapaasti kaikkien perheyritysten päälle jos sinusta siltä tuntuu. Itse en ajatellut siihen puuhaan ryhtyä. Mutta kun se nimi ei tule julki, ja kuitenkin on hyvä boikotoida syyllisen firmaa, boikotoimalla koko listaa tekee palveluksen tälle yhteiskunnalle. Suuri osa tuon listan yritysten johtajista on täysiä mulkkuja. Perheyritykset on yleisesti ottaen perseestä, ja sukupolven vaihdoksen jälkeen ne on toisen polven perseestä mikä on poikkeuksetta vielä pahempi.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 1:12 am
Kirjoittaja kakkosurpo
Eli olet xxxxx, jonka mielestä perheyhtöt tässä maassa ovat jonkunlainen söpä.
Toivotaan että myös xxxx.

Kait xxxxx unohtaa elämässään että perheyhtiöt/sukuyhtiöt ovat olleet aina vapaan yhteiskunnan selkärankana, mitä tulee yhteiskunnaan rakentamiseen.?
Toisin oli Neuvostoliitiossa, ja jokainenhan sen muistaa kuinka siinä kävikään. Koko maailmahan on nyt yhtä Neuvostoliittoa, vai mites se menikään.

Poistettu toisen kirjoittajan alatyylistä nimittelyä
-NILS-

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 1:49 am
Kirjoittaja Hovimestari
No mutta tuohan on aivan naurettavan helppoa selvittää, jos vaan halua löytyy. Jos kerran on tuomittu, löytyy julkinen tuomiolauselma, jonka saa käräjäoikeuden kansliasta pyytämällä, ja josta selviää tuomitun nimi. Sen jälkeen yrityksen tunnistaminen ei vie kuin hetken.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 8:25 am
Kirjoittaja takka
On vaikea löytää sanoja sen kuvaamiseen, kuinka säälittävä, lapsellinen ja väärä lyhyt ehdollinen tuomio on. Tuomioistuin antaa selväsanaisesti ymmärtää, että eipä tässä isosta asiasta ole kyse ja että pieni muistutus on yritysjohtajalle hyvinkin riittävä rangaistus.

Tuomioistuimen perustelu, että kyseessä oli ensikertalainen, ei vakuuta alkuunkaan. Kyseessä on paatunut rikollinen, jonka toiminta on ollut pitkäaikaista, laajamittaista ja selvästikin varsin suunnitelmallista.

Eikö tosiaan ole mitään merkitystä sillä, että juuri nämä tallenteiden keräilijät ja välittäjät aiheuttavat - omalta osaltaan - sen, että lapsia pahoinpidellään, raiskataan ja käytetään hyväksi?

Eipä kysymys tunnu mediaakaan kovasti kiinnostavan. Juttu taisi olla Satakunnan Kansan ohella ainoastaan yhdessä toisessa lehdessä. Rikoksentekijän "armahtaminen" ei ollut kummassakaan edes kommentin arvoinen.

Kummassakaan lehtijutussa ei tainnut olla mainittuna edes paikkakuntaa, jossa tuomio oli annettu. Onko tosiaan niin, että henkilö, joka tilaa kuvia lasten raiskauksista, on paremman oikeussuojan tarpeessa kuin hyväksikäytön kohteeksi joutuneet lapset.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 8:47 am
Kirjoittaja True
Jos on niin sairas että vähintään sen 10v lapsia katsellut niin pystyykö lopettamaan harrastuksensa kuin seinään? Tuskinpa. Eli vankilan pitäisi kohta kutsua, eikös ehdonalainen tarkoita sitä että jos vielä syyllistyt samaan rikokseen niin sitten istutaan.

Re: Perheyrityksen johtajalle "tuomio" lapsipornosta

Lähetetty: Su Syys 09, 2018 11:23 am
Kirjoittaja poikani
takka kirjoitti:Eikö tosiaan ole mitään merkitystä sillä, että juuri nämä tallenteiden keräilijät ja välittäjät aiheuttavat - omalta osaltaan - sen, että lapsia pahoinpidellään, raiskataan ja käytetään hyväksi?
Voi pyhä yksinkertaisuus. Sen vuoksihan tuo juuri onkin laitonta. Ei kai kuvan tai videon hallussapito muuten rangaistavaa olisi. Samalla tavalla ISIS:n tai Meksikon huumekartellien kidutus- ja murhavideoiden katselijat ja levittäjät edesauttavat kyseisten organisaatioiden asiaa ja kannustavat uusiin hirmutekoihin, mutta Suomessa asiaa ei ole katsottu ongelmaksi.