Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
thinker2
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ma Elo 13, 2018 9:56 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja thinker2 »

holmesin haamu kirjoitti:
Floristi kirjoitti:
Neiti Lemon kirjoitti:Veikkaan, että uhri on kehitysvammainen ja jollain lailla sukua tekijälle. Kamala tapaus, mitenköhän juttu on tullut ilmi? Kauhava taitaa kuntaliitosten jälkeen olla Etelä-Pohjanmaan toisiksi suurin kunta, joten ”kauhavalainen” ei vielä kerro kovin paljon lokaatiosta.
Ei ole kehitysvammainen. Tekijä uhrin isä. Tarkempi sijainti jääkööt kertomatta.
Nämä ovat äärimmäisen pahoja tapauksia, jos tekijä on läheinen sukulainen uhrille.
holmesin haamu kirjoitti:
Floristi kirjoitti:Tästä asiasta tiedän valitettavan paljon, koska olen joutunut seuraamaan hyvin läheltä:/ Uhri on oireillut pitkään:( Kuuluvat kristilliseen yhteisöön, tällä kertaa ei kumminkaan lessut asialla. Normaali suomalainen perhe, myös sisaruksia uhrilla. Hyvin on isä saanut uhrin vaiennettua, kun oireilusta huolimatta pysyi noin pitkään salassa:( Muulla perheellä ei ollu asiasta mitään aavistusta.
Entistä omituisempi tapaus, jos on muitakin sisaruksia, jotka eivät ole tienneet mitään pedofiliasta.
On todella erikoista, että perheessä on ollut yli 20 vuotta eri asteista seksuaalista hyväksikäyttöä, niin ettei muu perhe tai mikään viranomaistaho olisi tietänyt asiasta mitään. Näinhän tuskin on. Oletan, että perheessä ainakin aviopuoliso on täytynyt tietää jotakin. Onko niin, että ahdasmielinen, lakihenkinen uskonnollinen yhteistön vaikutus on estänyt puhumasta. Itse en voi ajatella, että olisi kyseessä nk "normaali suomalainen perhe".
Ei, näin ei voi olla. Perhe on sairastunut insesti isän manipulointiin ja vallankäyttöön. On tiedetty, mistä on kysymys, mutta alitajuisesti voimakas HÄPEÄN tunne on estänyt asian tietoisuuteen tuloon. Miten asia olisi vaikuttanut uskonollisessa yhteisössä, häpeä on se niin suuri tekijä, joka on estänyt niin uhria kuin muita puhumasta! Häpeän tunne on se mikä estää uhria puhumasta! (itse lähes 30 vuotta mm. seksuaalirikosten uhrien kanssa työskennellyt, nyt eläkkeellä).
Kauhavan keskustelupalstoilla on silmiinpistävää, että useat kyseenalaistavat uhrin kertomuksen ja totuuden. Kuvottavinta on, kun joku kirjoittaa, etä jos uhri on halunnutkin tekojen jatkuvan... Kun on kysymyksessä Isästä ja tyttärestä ja vanhemman ja lapsen suhteesta niin on erityisen vaikea arvoida näitä asioita maalikkona. Aina siinä suhteessa on jotakin hyvää ja usein hyäksiksikäytettyä lasta palkitaan ja nostetaan perheessä erityisasemaan (isän taholta).

Tavattoman vaikea asia. Itse Etelä-Pohjalaisena olen sitä mieltä, että paras mahdollinen tutkinnajohtaja on ollut asian selvittelyssä ja asia on edennyt todella asianmukaisesti. Vaarana olis ollut se, että tutkinnanjohtajaksi olisi nimetty henkilö, jolla oma tausta olisi ollut suttuinen. Näitäkin, kun valitettavasti on. Nyt oli rautainen ammattilainen, joka tiesi miten edetään,
Kauhavalaiset ovat nyt käärmeissään, jos muualta muuttanut rikoksentekijä on nimetty kauhavalaiseksi, Iltalehden uutisoinnista ei tule selkeästi esille, missä rikokset ovat tapahtuneet,

Floristi
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 92
Liittynyt: Ke Tammi 20, 2016 3:53 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Floristi »

Siis uhrin perheen vanhemmat ovat eronneet jo uhrin ollessa pieni. On kuitenkin tavannut isäänsä. Siksi asia ei ole paljastunut niin helposti kun yhtenäisessä perheessä.

thinker2
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ma Elo 13, 2018 9:56 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja thinker2 »

Floristi kirjoitti:Siis uhrin perheen vanhemmat ovat eronneet jo uhrin ollessa pieni. On kuitenkin tavannut isäänsä. Siksi asia ei ole paljastunut niin helposti kun yhtenäisessä perheessä.
Toivottavasti Valvira on aloittanut tapahtuneiden rikosten selvittelyn sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan näkökulmasta. Ainakin Oulun "insesti isän" tapauksessa aloitti selvitykset.

Jaguaari
Vic Mackey
Viestit: 1942
Liittynyt: Ti Elo 14, 2007 7:19 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Jaguaari »

Tietäisikö joku nimen? Ansaitsisi tulla julki jo.

thinker2
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ma Elo 13, 2018 9:56 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja thinker2 »

Jaguaari kirjoitti:
To Tammi 17, 2019 3:52 pm
Tietäisikö joku nimen? Ansaitsisi tulla julki jo.
Onko tekijä koullut? Sellaista puhutaan.

JH1985

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja JH1985 »

thinker2 kirjoitti:
Ti Maalis 23, 2021 11:12 pm
Jaguaari kirjoitti:
To Tammi 17, 2019 3:52 pm
Tietäisikö joku nimen? Ansaitsisi tulla julki jo.
Onko tekijä koullut? Sellaista puhutaan.
Maailma taas hieman parempi paikka sitten.

Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6414
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Kyllä olisi, jos tekijälle noin olisi käynyt. Yksi rutisija ja huutelija vähemmän, etten minä ole mitään tehnyt. Eikä ainakaan saa sanoa pedofiiliksi.

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

thinker2 kirjoitti:
Pe Marras 30, 2018 2:34 am
holmesin haamu kirjoitti:
Floristi kirjoitti:
Ei ole kehitysvammainen. Tekijä uhrin isä. Tarkempi sijainti jääkööt kertomatta.
Nämä ovat äärimmäisen pahoja tapauksia, jos tekijä on läheinen sukulainen uhrille.
holmesin haamu kirjoitti:
Floristi kirjoitti:Tästä asiasta tiedän valitettavan paljon, koska olen joutunut seuraamaan hyvin läheltä:/ Uhri on oireillut pitkään:( Kuuluvat kristilliseen yhteisöön, tällä kertaa ei kumminkaan lessut asialla. Normaali suomalainen perhe, myös sisaruksia uhrilla. Hyvin on isä saanut uhrin vaiennettua, kun oireilusta huolimatta pysyi noin pitkään salassa:( Muulla perheellä ei ollu asiasta mitään aavistusta.
Entistä omituisempi tapaus, jos on muitakin sisaruksia, jotka eivät ole tienneet mitään pedofiliasta.
On todella erikoista, että perheessä on ollut yli 20 vuotta eri asteista seksuaalista hyväksikäyttöä, niin ettei muu perhe tai mikään viranomaistaho olisi tietänyt asiasta mitään. Näinhän tuskin on. Oletan, että perheessä ainakin aviopuoliso on täytynyt tietää jotakin. Onko niin, että ahdasmielinen, lakihenkinen uskonnollinen yhteistön vaikutus on estänyt puhumasta. Itse en voi ajatella, että olisi kyseessä nk "normaali suomalainen perhe".
Huomioikaa kuitenkin myös se, että teoista oli syytteessä myös toinen mies, joka kuitenkin vapautettiin välittömästi jo käräjillä. Luulisi hyväksikäytetyn tietävän hyväksikäyttäjänsä, etenkin kun väitti että tämäkin oli häntä kaksi vuotta raiskannut:
"Alun perin jutussa oli syytettynä toinenkin, nykyään eläkeikäinen mies. Hän olisi käyttänyt lasta hyväkseen kahden vuoden ajan 2000-luvun alussa ja tuolloin myös syyllistynyt törkeään raiskaukseen. Tämän miehen osalta syytteet kaatuivat kuitenkin jo käräjäoikeudessa."

Vaikeaa on tietää mitä on tapahtunut, kun kaikki salataan täysin. Siinä on muutama tuomari paljon vartijoina, kun joku tulee kolmekymppisenä kertomaan, että isä muuten raiskasi minua koko lapsuuteni.

Siis vaikeaa on, täysin riippumatta siitä, onko raiskannut vai ei. Todisteita saattaa olla hankala löytää, jollei jotain kuvamateriaalia löydy. Sitten vaan kysellään exältä, että oliko paha mies tämä ja olisiko voinut tehdä näin. Joku saattaa muistaa, että kyllähän se oli joskus aika vittumainen. Syytetyllä ei ole mitään mahdollisuuksia puolustautua, kun tekoaika on noin pitkä.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ke Maalis 24, 2021 12:24 pm


Huomioikaa kuitenkin myös se, että teoista oli syytteessä myös toinen mies, joka kuitenkin vapautettiin välittömästi jo käräjillä. Luulisi hyväksikäytetyn tietävän hyväksikäyttäjänsä, etenkin kun väitti että tämäkin oli häntä kaksi vuotta raiskannut:
"Alun perin jutussa oli syytettynä toinenkin, nykyään eläkeikäinen mies. Hän olisi käyttänyt lasta hyväkseen kahden vuoden ajan 2000-luvun alussa ja tuolloin myös syyllistynyt törkeään raiskaukseen. Tämän miehen osalta syytteet kaatuivat kuitenkin jo käräjäoikeudessa."
Voisko olla, että näyttö ei riitä törkeään raiskaukseen ja lievemmissä syytekohdissa rikos on jo vanhentunut?
Tuomion saanutta kohtaan on ollut jotain muutakin näyttöä kuin sana, muuten ei olisi tuolla aikahaarukalla oikeudenkäynnistä tullut mitään. Oma veikkaus on erinäiset "muruset", joista yksinään ei olisi mihinkään, mutta yhdessä tulee vahva näyttö. Tämä selittäisi myös sen, että uhri on pudonnut kaikista verkoista läpi koko ikänsä. Lastensuojeluilmoitukset, epikriisit, oireilu, päiväkirjat, läheisten kertomukset yms.
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

viinitty kirjoitti:
Ke Maalis 24, 2021 12:57 pm
Kuolemannaakka kirjoitti:
Ke Maalis 24, 2021 12:24 pm


Huomioikaa kuitenkin myös se, että teoista oli syytteessä myös toinen mies, joka kuitenkin vapautettiin välittömästi jo käräjillä. Luulisi hyväksikäytetyn tietävän hyväksikäyttäjänsä, etenkin kun väitti että tämäkin oli häntä kaksi vuotta raiskannut:
"Alun perin jutussa oli syytettynä toinenkin, nykyään eläkeikäinen mies. Hän olisi käyttänyt lasta hyväkseen kahden vuoden ajan 2000-luvun alussa ja tuolloin myös syyllistynyt törkeään raiskaukseen. Tämän miehen osalta syytteet kaatuivat kuitenkin jo käräjäoikeudessa."
Voisko olla, että näyttö ei riitä törkeään raiskaukseen ja lievemmissä syytekohdissa rikos on jo vanhentunut?
Tuomion saanutta kohtaan on ollut jotain muutakin näyttöä kuin sana, muuten ei olisi tuolla aikahaarukalla oikeudenkäynnistä tullut mitään. Oma veikkaus on erinäiset "muruset", joista yksinään ei olisi mihinkään, mutta yhdessä tulee vahva näyttö. Tämä selittäisi myös sen, että uhri on pudonnut kaikista verkoista läpi koko ikänsä. Lastensuojeluilmoitukset, epikriisit, oireilu, päiväkirjat, läheisten kertomukset yms.
Varmaan jotenkin noin. Toivottavasti kuitenkin oikeasti jotain näyttöä on, eikä ole mennyt sillä tavalla, että väitetty uhri on oireillut mielenterveydeltään ja terapiassa sitten "muistanut", että syynä olikin pitkäaikainen hyväksikäyttö. Nämä aikuisena terapiassa oivalletut epäilyt on erittäin vaarallisia, eikä ole mahdottoman harvinainen ilmiö. Joku vuosi sitten tuli joku suomalainen dokumenttikin asiasta, että jotkut terapeutit ikäänkuin ohjailevat muistamaan tällaisia asioita selityksenä mielenterveysongelmille.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

Avatar
viinitty
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1345
Liittynyt: Ti Joulu 15, 2020 5:02 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja viinitty »

Kuolemannaakka kirjoitti:
Ke Maalis 24, 2021 3:00 pm

Varmaan jotenkin noin. Toivottavasti kuitenkin oikeasti jotain näyttöä on, eikä ole mennyt sillä tavalla, että väitetty uhri on oireillut mielenterveydeltään ja terapiassa sitten "muistanut", että syynä olikin pitkäaikainen hyväksikäyttö. Nämä aikuisena terapiassa oivalletut epäilyt on erittäin vaarallisia, eikä ole mahdottoman harvinainen ilmiö. Joku vuosi sitten tuli joku suomalainen dokumenttikin asiasta, että jotkut terapeutit ikäänkuin ohjailevat muistamaan tällaisia asioita selityksenä mielenterveysongelmille.
Onneksi tuomioon vaaditaan enemmän kuin yhtäkkinen "muistaminen". Muistan katsoneeni kyseistä dokkaria äimistyneenä siitä, miten viedään pohja oikeilta hyväksikäytön uhreilta. Niitä kun on aivan helvetisti enemmän kuin "muistajia".
Mitkä hiton salaliittoteoriat?!

tiikerilapsi
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Tammi 06, 2020 1:47 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja tiikerilapsi »

Ihan tästä vain heitän ilmoille pari faktaa:
- näyttöä oli enemmänkin kuin "äkillinen muistaminen"
- tekijä ei ole kuollut
- asiaa käsitelty nyt todella paljon, ja se ei todellakaan ole mustavalkoinen niin kuin täällä moni olettaisi asian olevan
- täällä moni tuntuu myös tietävän pelottavan paljon asiasta, joten muutamien kommenteissa on totuus taustalla
- jos tekee mieli syyttää tekijän sijaan muita perheenjäseniä/terveydenhuoltoa/koulua/kavereita/ketä tahansa muuta, niin pitäkää suunne kiinni kiitos

Jos haluaa keskustella asiasta enemmän, ole hyvä ja laita yksityisviestiä. Ymmärrän että täällä on helppokin asiaa spekuloida. Mutta tätä nyt lueskelleena nousee vaan kiukku pintaan.

thinker2
Remington Steele
Viestit: 248
Liittynyt: Ma Elo 13, 2018 9:56 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja thinker2 »

tiikerilapsi kirjoitti:
Ma Touko 17, 2021 10:33 pm
Ihan tästä vain heitän ilmoille pari faktaa:
- näyttöä oli enemmänkin kuin "äkillinen muistaminen"
- tekijä ei ole kuollut
- asiaa käsitelty nyt todella paljon, ja se ei todellakaan ole mustavalkoinen niin kuin täällä moni olettaisi asian olevan
- täällä moni tuntuu myös tietävän pelottavan paljon asiasta, joten muutamien kommenteissa on totuus taustalla
- jos tekee mieli syyttää tekijän sijaan muita perheenjäseniä/terveydenhuoltoa/koulua/kavereita/ketä tahansa muuta, niin pitäkää suunne kiinni kiitos

Jos haluaa keskustella asiasta enemmän, ole hyvä ja laita yksityisviestiä. Ymmärrän että täällä on helppokin asiaa spekuloida. Mutta tätä nyt lueskelleena nousee vaan kiukku pintaan.
Kiitos nimimm. Tiikerilapsi oikaisusta ja selvennyksestä. Ehkä itse sekotan tapauksen toiseen hyväksikäyttötapaukseen samoilta seudulta. Siinä tekijä kuoli sairaskohtaukseen.

Bird
Neuvoja-Jack
Viestit: 557
Liittynyt: Su Marras 15, 2020 10:40 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Bird »

Noin hirvittävän pitkä aika kerrankin suurempine korvauksineen on mielestäni jo selvä merkki siitä, että kyseessä ei voi olla mikään valemuisto-ilmiö. Ihan kauhea koko juttu ja tekijä. Uhrille sitä toivoisi kaikkea eheyttävää, hyvää elämäänsä.

Edit. Tiikerilapselle kiitos faktoista ja kommentoinnista.
“The fundamental cause of the trouble in the modern world today is that the stupid are cocksure while the intelligent are full of doubt.”— Bertrand Russell

Oikeus ennen kaikkea
Sherlock Holmes
Viestit: 7182
Liittynyt: Ti Maalis 30, 2021 2:48 pm

Re: Kauhavalaismies hyväksikäytti yli 20 vuotta

Viesti Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea »

"Emilia" oli seksuaalisen hyväksikäytön uhri yli 23 vuotta. Tekijä oli oma isä, joka painosti ”kiltin tytön” hiljaiseksi. Lopulta Emilia rikkoi salaisuuden, ja isä tuomittiin vankilaan. Siellä tytär kohtasi isänsä vielä kerran – ja sai kokea ”voiton hetken”.

Emilia ei osaa sanoa tarkkaan, milloin se tapahtui ensimmäisen kerran. Muistikuvia on jo pikkulapsiajalta. Myöhemmin on käynyt ilmi, että hyväksikäyttö alkoi todennäköisesti jo tilanteissa, joissa isä pesi pientä tytärtään.
Varttuessaan hän hiljalleen ymmärsi, ettei kyse ollut leikistä, vaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Silti Emilia piti salaisuuden sisällään yli 20 vuotta.

Todellinen oivallus tapahtui teini-iässä terveystiedon tunnilla, kun opettaja kertoi seksistä ja itsemääräämisoikeudesta. Tuolloin 14-vuotias Emilia tajusi, ettei isän toiminta ollut oikein.
Hyväksikäyttö ei kuitenkaan loppunut. Sitä jatkui yhteensä 23 vuoden ajan.

Isä kasvoi uskonnollisessa kodissa ja kasvatti myös omat lapsensa uskonnollisten oppien mukaan.

– Isä soitti aina seuraavana päivänä ja luki minulle Raamattua. Se oli kai hänen tapansa kertoa, että minä saan anteeksi edellisen päivän tapahtumat. Kaava oli aina sama, joten opin jakeet lähes ulkoa.
Kiukku Emilian sisällä kasvoi. Hän halusi nousta isäänsä vastaan, mutta ei osannut. Salaisuuden verho pysyi kiinni.
Lopulta Emilian henkinen hyvinvointi romahti ja hän päätti hakea apua. Emilia joutui suljetulle osastolle, jossa kahden viikon hoitojakso venyi 2,5 kuukauden mittaiseksi. Emilian päädiagnoosi oli traumaperäinen stressihäiriö.

NELJÄ VUOTTA terapian aloittamisen jälkeen Emilia teki suuren päätöksen. Hän päätti kertoa salaisuutensa myös poliisille.
Emilia oli aiemmin yrittänyt hakea lähestymiskieltoa isällensä. Se ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä Emilia ei pystynyt kertomaan hakemuksensa todellista syytä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN käsittely alkoi vuonna 2017. Pekka (isä) oli tuomittu lähestymiskieltoon, eikä Emilia halunnut nähdä isäänsä oikeuden istunnossa. Niinpä he kuulivat vain toistensa äänet sermin takaa.
Käräjäoikeus tuomitsi isän yhdeksän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Oikeus katsoi, että rikokset olivat tapahtuneet vuosina 1992–2015.
Sekä Pekka että syyttäjä valittivat tuomiosta hovioikeuteen. Hovioikeus lyhensi törkeän raiskauksen tekoaikaa, mutta piti tuomion muuten ennallaan.

Tuomio sai jonkin verran huomiota julkisuudessa. Emilia ei osannut varautua siihen ja joutui lukemaan erilaisia huhuja itsestään netin keskustelupalstoilta.
– Villeimmissä veikkauksissa uhrin väitettiin olleen pahasti kehitysvammainen, hän muistaa.
Erityisen hyvin Emilialle jäi mieleen eräs Murha.infon keskustelija, joka tiesi tapauksesta häkellyttävän paljon salaisia yksityiskohtia.
– Niistä tuli sellainen olo, että kuka tämä on ja miksi hän tietää asiasta näin hyvin?
Emilia rekisteröityi foorumille ja kysyi käyttäjältä suoraan, kuka tämä oikein on. Hän ei koskaan saanut vastausta.

Emilian tapaus on yksi yhdeksästä, joita käsitellään 1. kesäkuuta ilmestyvässä Tiina Saaren ja Kati Pukin kirjassa Kasvokkain rikoksen jälkeen (Into). Kirja kertoo vakavien rikosten jälkikäsittelystä, jossa rikoksen tekijä ja uhri tai uhrin omainen kohtaavat turvallisessa ympäristössä rikoksen jälkeen. Uhrin suojelemiseksi Emilian ja Pekan nimet on muutettu sekä kirjassa että tässä artikkelissa.

Iltasanomissa paljon laajempi juttu: https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008841782.html

Vastaa Viestiin