Oulu: Kahdeksan miestä tuomittu alaikäisen raiskaamisesta

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
meitzi
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5116
Liittynyt: La Loka 18, 2008 8:17 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja meitzi »

Iivis kirjoitti:Ei ole opittu Oulusta mitään, Turussa Puolalanmäen lukioon viety ilman ennakkoilmoitusta 10-15 aikuista maahanmuuttaja miestä luokkaan.
Se sitten taas riippuu ihan siitä mistä roikkuu. Jos kyseessä on 10-15 aikuista maahanmuuttajamiestä, jotka ovat hakeneet ja lukioon päässeet, niin on aivan tavallista, että varsinkin koulupaikkakunnalle muuttavat aloittavat tulevaan ympäristöönsä tutustumisen siitä koulusta.

Eli kyse ei ole välttämättä sinisilmäisten projektista, jonka mukana kulkeva ryhmä pitää retkeä lähinnä tutustumisena tarjontaan, vaan tosiaan toiseenlaisesta projektista, jonka mukana ryhmä käy tutustumassa tulevaan oppilaitokseensa.

Mikäli kyse on jälkimmäisistä, niin en yllättyisi vaikka syksyyn mennessä joku olisi minuunkin yhteydessä jonkun opiskelijan puolesta, ihan mainitakseni/muutamien verenpainetta nostaakseni.
Työtön hullu ja eläkeläinen - Takkunatsi

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

On tää maailma hulluksi mennyt, kun nykyään on suomalaisten velvollisuus kustantaa aikuisille ulkomaan kansalaisille ilmainen lukiokoulutus. Voiko enää typerämmin verovaroja käyttää?
"Those who want respect, give respect."

Avatar
Timur Lenk
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 11
Liittynyt: Ti Maalis 12, 2019 7:35 pm

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Timur Lenk »

Jokohan tuomaria on ohjeistettu tulevan pääministerin toiveilla kielikurssista ja työelämästä ?

Lainaus alkaa:
Käräjäoikeus on luvannut antaa julkisen version ensimmäisestä ratkaisustaan.
Oulussa alaikäiseen tyttöön kohdistuneessa seksuaalirikoskokonaisuudessa on nostettu syyte kolmannelle nuorelle miehelle. Syyte törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuli vireille Oulun käräjäoikeudessa maanantaina ja juttua on tarkoitus käsitellä vajaan kahden viikon päästä.

Kaikkiaan kahdeksaa miestä epäillään tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista. Miesten vangitsemistietojen mukaan alle 15-vuotiaan tytön epäillään joutuneen kuukausia kestäneen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeiden raiskausten uhriksi viime kesän ja syksyn aikana. Rikosten epäillään tapahtuneen Oulussa epäiltyjen hallinnoimissa yksityisasunnoissa.

Syyttäjä on vahvistanut poliisin aiemman kertoman siitä, että uhriin on tutustuttu tai pidetty yhteyttä internetin välityksellä. Tämän takia rikoskokonaisuutta on kutsuttu myös groomingiksi. Groomingilla tarkoitetaan esimerkiksi nettihoukuttelua ja -saalistamista, jossa aikuinen valmistelee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä luomalla tähän kiintymys- ja luottamussuhdetta.

Kokonaisuudessa on nostettu syytteet aiemmin jo kahta miestä vastaan. Ensimmäinen ratkaisu on määrä antaa tänään.

21-vuotias mies tuomiolla
Syyttäjäkaksikko vaatii tänään ratkaistavassa osuudessa 21-vuotiaalle miehelle rangaistusta törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Afganistanista Suomeen turvapaikanhakijana muuttanut mies kiistää asianajajansa Jaana Piiparin mukaan kaikki syytteet. Puolustus ei ole kommentoinut kiistämisen perusteita. Asiaa on käsitelty käräjillä salaisena uhrin suojaamiseksi.

Käräjäoikeus aikoo kuitenkin laatia ratkaisustaan julkisen selosteen syyttäjän vaatimuksen mukaisesti.

Toinen syyttäjistä, Itä-Suomen syyttäjänviraston erikoissyyttäjä Pia Mäenpää kertoo, että syyteharkinta on loppumetreillä neljännen epäillyn osalta. Hänen mukaansa kaikki syytetyt eivät ole tunteneet toisiaan ja jutut käsitellään käräjillä erikseen.

Käräjäoikeus on varannut kokonaisuuden käsittelyyn aikaa heinäkuun alkupuolelle asti.


Lainaus loppu.

STT/Ilta-Sanomat

https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006098597.html

Lisätty linkki ja uutisteksti kursivoitu. Nimimerkille Timur Lenk tiedoksi: Äitisi ei ole täällä moderaattorina siivoamassa jälkiäsi, joten seuraava postauksesi menee roskiin, jos sitä linkkiä ei osata tai haluta laittaa mukaan.
-NILS-
Maailman hulluuden myllerryksessä, pelastan vain itseni. :twisted:

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17033
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Oulun seksuaalirikosvyyhdistä ensimmäinen tuomio – 4 vuotta ehdotonta vankeutta
Syytetty mies peitti kasvonsa kaulaliinalla, kun käräjäoikeus aloitti jutun käsittelyn. (KUVA: VILLE HONKONEN)
Syytetty mies peitti kasvonsa kaulaliinalla, kun käräjäoikeus aloitti jutun käsittelyn. (KUVA: VILLE HONKONEN)
perinneasuun_pukeutunut_raiskaileva_turvapaikanhakija.jpg (30.96 KiB) Katsottu 3485 kertaa
Oulun käräjäoikeus on antanut ensimmäisen tuomion seksuaalirikosjutussa, jossa on syytettyä kahdeksan ulkomaalaistaustaisia miestä yhden alaikäisen tytön hyväksikäytöstä.
Käräjäoikeus on tuominnut Rahmani Gheibalin 4 vuodeksi vankeuteen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot ovat tapahtuneet Oulussa huhtikuun ja syyskuun 2018 välisenä aikana. Oikeus antoi tuomiosta julkisen selosteen. Juttu on käsitelty suljetuin ovin uhrin yksityisyyden suojaamiseksi.

21-vuotias Gheibali on tullut Suomeen turvapaikanhakijana vuoden 2016 alussa. Hän on ollut sijoitettuna muun muassa Vallinkorvan vastaanottokeskukseen Oulussa.

Paljon valtakunnallista huomiota herättänyt seksuaalirikosvyyhti paljastui viime vuoden lopulla, kun Oulun poliisi tiedotti epäiltyjen miesten vangitsemisista 1. joulukuuta.

Muutamaa päivää myöhemmin poliisi julkisti tiedotteen, jossa varoitettiin alaikäisiä tyttöjä ja nuorten vanhempia sosiaalisen median vaaroista. Poliisin mukaan suomea taitamattomat ulkomaalaistaustaiset miehet ovat houkutelleet alaikäisiä tyttöjä sosiaalisen median kautta kontaktiin heidän kanssaan.

Tekohetkellä 13-vuotiaan tytön epäillään joutuneen kuukausia kestäneen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön ja törkeiden raiskausten uhriksi viime kesän ja syksyn aikana. Rikosten epäillään tapahtuneen Oulussa yksityisasunnoissa.

Käräjäoikeus käsittelee rikosvyyhdin tapaukset erillisinä juttuina. Seuraava tuomio annetaan 14. toukokuuta. Tapausten käsittely jatkuu oikeudessa heinäkuun alkupuolelle saakka.
IltaSanomat
9.5. 13:06

Kas tässä tämä tuomittu:
raiskaileva_turvapaikanhakija.jpg
raiskaileva_turvapaikanhakija.jpg (31.99 KiB) Katsottu 3485 kertaa
Karkotetaanko hänet tuomion suorittamisen jälkeen? Vai onko esteenä se, että hän saattaa joutua kiusatuksi kotomaassaan?
-------------------------------------
Oulun grooming-vyyhdistä ensimmäinen tuomio – neljä vuotta vankeutta törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Tekijä ja uhri olivat tavanneet ja pitäneet yhteyttä Facebookissa, Instagramissa ja WhatsAppilla.

OULUN käräjäoikeus on tuominnut neljän vuoden vankeuteen ensimmäisen syytetyn niin sanotussa Oulun grooming-vyyhdissä. Vyyhdissä on kahdeksan syytettyä ja uhrina tekoaikaan 13-vuotias tyttö, mutta kyse on erillisistä oikeudenkäynneistä. Grooming tarkoittaa alaikäisten houkuttelua ja saalistamista esimerkiksi netissä.

Vankeustuomion lisäksi tekijä tuomittiin maksamaan alaikäiselle uhrille vahingonkorvausta 22 000 euroa korkoineen.

Oikeus tuomitsi vuonna 1998 syntyneen miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta. Teot tapahtuivat käräjäoikeuden julkisen selosteen mukaan huhtikuun ja syyskuun 2018 välisenä aikana yksityisasunnossa.

TUOMITTU Rahmani Gheibali ja asianomistaja ovat tavanneet, tutustuneet sekä pitäneet yhteyttä Facebookissa ja Instagramissa sekä WhatsApp:lla ja tavanneet joitakin kertoja.

”Rahmani Gheibali on ollut tekoaikaan 13 -vuotiaan asianomistajan kanssa sukupuoliyhteydessä ja tehnyt hänelle seksuaalisia tekoja, jotka ovat olleet omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Rikoksen kohteena ollut lapsi, jolle rikos lapsen iän ja kehitystason vuoksi on ollut omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa”, oikeus lausui.

Oikeus huomioi tuomiossaan myös suuren ikäeron ja sen, että yhdyntä oli suojaamaton.

”Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska peniksellä tapahtunut sukupuoliyhteys on ollut suojaamaton, asianosaisten välinen ikäero on suuri vastaajan ollessa tekohetkillä 20-vuotias ja koska kyse on ollut asianomistajan ihastuksen ja kiinnostuksen hyväksikäytöstä”, oikeus katsoi.

YHDELLÄ kerralla Gheibali oli oikeuden mukaan pakottanut tytön jatkamaan sukupuoliyhteyttä väkivalloin.

”Rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä ottaen huomioon sen nöyryyttävä ja alistava tekotapa sekä se, että Gheibalin on täytynyt käsittää, että asianomistajan toimintakyvyssä, kyvyssä ilmaista itseään sekä käsityskyvyssä on ollut puutteita.”

VYYHDISSÄ on kahdeksan syytettyä ja uhrina tekoaikaan 13-vuotias tyttö, mutta kyse on erillisistä oikeudenkäynneistä.

Ensimmäinen oikeudenkäynti päätettiin pitää syyttäjän pyynnöstä salaisena. Myös oikeudenkäynnin asiakirjat määrättiin salaisiksi 60 vuoden ajaksi.

Käsittelyä ilman yleisöä perusteltiin sillä, että esiin tulee erityisen arkaluonteisia tietoja asianomistajan yksityiselämästä.

JULKISUUDESSA on esitetty väitteitä siitä, että syytetyt ovat tunteneet toisensa. Syyttäjä Pia Mäenpää sanoi kuitenkin HS:lle ennen oikeudenkäyntiä, että asiasta on voinut syntyä liioiteltu kuva.

”Jokaista juttua käsitellään aivan itsenäisinä. Tämä johtuu siitä, että mitään sellaisia yhdistäviä tekijöitä jutun esitutkinnassa ei selvinnyt”, Mäenpää kertoi.

”He ovat saattaneet tietää toisensa, mutta eivät tunteneet sillä tavalla kuin tunteminen käsitetään”, Mäenpää sanoi syytetyistä.

Mäenpään mukaan leimallinen piirre sosiaalisen median nettihoukuttelujutuissa on, että uhri saattaa helposti tutustua useisiin ihmisiin. Suomen ulkopuolelta tulleilla ihmisillä taas elinpiiri on helposti sellainen, että he tietävät muita muualta tulleita.

POLIISI aloitti esitutkinnan asiasta syksyllä. Poliisi tiedotti rikosvyyhdistä joulukuussa ja kertoi vanginneensa seitsemän miestä tapaukseen liittyen.

Kahdeksannesta epäillystä miehestä poliisi julkaisi kuvan ja pyysi yleisöltä havaintoja. Mies vangittiin Saksassa ja tuotiin Suomeen.
Helsingin Sanomat
9.5. 13:21 , Päivitetty: 9.5. 13:22

Rahmani Gheibal on kuulemma seuraavissa eduskuntavaaleissa SDP:n ehdokas, sillä...
a) hän on maahanmuuttaja
b) hän on muslimi
c) teot ovat olleet "nuoruuden hairahdus"
d) hän tulee "osoittamaan aktiivista katumusta"
e) hän opiskelee vankilassa vajaassa parissa vuodessa sekä lukion että teknillisen korkeakoulun ja valmistuu - tottakai - huippuarvosanoin diplomi-insinööriksi
f) hän kantaa syvää huolta kehitysmaiden lapsista
g) hän tulee vaatimaan Suomen yhä suurempaa osallistumista ja sitoutumista niin ilmastonsuojeluun kuin kehitysmäärärahojen lisäämiseen
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.kansalainen.fi/oulun-karaja ... ikoksista/

Oulun käräjäoikeus tuomitsi afgaanin 4 vuodeksi vankeuteen lapseen kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista
9.5.2019 15:59
Petri Saarela

Kuva
Vasemmalta Rahmani Gheibali ja oikeusavustaja Jaana Piipari. Kuva Petri Saarela.

21-vuotias afgaani tuomittiin tänään Oulun käräjäoikeudessa 4 vuoden ehdottomaan vankeuteen 13-vuotiaaseen lapseen kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista.
Oulun käräjäoikeus tuomitsi tänään vuonna 1998 syntyneen Rahmani Gheibalin 13-vuotiaan lapsen törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta 4 vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Teot on tehty huhtikuun ja syyskuun 2018 välisenä aikana yksityisasunnossa.

Afganistanista vuonna 2016 turvapaikanhakijana Suomeen tullut Rahmani Gheibali ja uhri tapasivat ja tutustuivat Facebookissa ja Instagramissa sekä pitivät yhteyttä WhatsApp:lla. He olivat myös tavanneet muutamia kertoja.

Tapaamisissa Gheibali oli suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa. Gheibali pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen väkivaltaa käyttämällä. Hän muun muassa löi uhria kasvoihin, käteen, takapuoleen sekä puristi kädestä. Gheibali yritti myös saada uhria ottamaan peniksen suuhun, ja kun uhri kieltäytyi, Gheibali yritti lyödä uhria ja veti tätä hiuksista.

Käräjäoikeus piti rikoksia törkeinä Gheibalin ja uhrin suuren ikäeron sekä rikosten nöyryyttävän ja alistavan tekotavan vuoksi ja koska kyseessä on lapsi, jonka ihastusta ja kiinnostusta Gheibali on käyttänyt hyväkseen.

Gheibali kiisti rikokset, käräjäoikeus ei uskonut
Gheibali kiisti syyllistyneensä rikoksiin, mutta Oulun käräjäoikeus ei todistusaineiston valossa uskonut miestä vaan tuomitsi Rahmani Gheibalin 4 vuoden ehdottomaan vankeuteen sekä maksamaan uhrille 22 000 euroa kivusta, särystä, kärsimyksestä sekä psyykkisen tilan heikkenemisestä.

Gheibali tuomittiin myös maksamaan 80 euroa rikosuhrimaksua sekä korvaamaan valtiolle lääkärintodistuksen 16,25 euroa ja todistelukustannukset 60,40 euroa.

Veronmaksajien tappioksi jäävän uhrin oikeusavustajan palkkion 7 843 euroa Gheibali joutuu korvaamaan valtiolle.

Gheibalin oikeusavustajan palkkio 17 229,86 euroa jää veronmaksajien tappioksi, käräjäoikeuden mukaan johtuen Gheibalin taloudellisista oloista.

Uhrin ja hänen huoltajiensa henkilöllisyydet ja oikeudenkäyntiasiakirjat julistettiin salassapidettäviksi 60 vuodeksi.

Lähde Oulun käräjäoikeuden julkinen seloste.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Suklaasilmä on saanut asianmukaista palautetta.

https://www.instagram.com/p/BeFbZMpn0p0/

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Törkeimmän Oulu-vyyhden ensimmäinen tuomio: Mies saalisti 13-vuotiasta sosiaalisessa mediassa - löi kasvoihin samaan aikaan, kun raiskasi
Tänään klo 13:10 (muokattu klo 13:58)


Mies ja uhri sopivat tapaamisia. Niissä tuomittu oli uhriin sukupuoliyhteydessä sormin ja sukupuolielimellään. Mies imi tytön kaulaa niin, että siihen jäi jälki.


Asianomistaja oli tuomittuun ihastunut, ja käräjäoikeuden mukaan mies käytti tätä hyväksi. Oikeus arvioi julkisessa selosteessa, että miehen olisi tullut havaita asianomistajan puuttellinen itseilmaisukyky.

Sukupuoliyhteyden aikana mies löi uhria kasvoihin, käteen ja takapuoleen. Gheibali pyrki vielä pakottamaan sukupuolielintään uhrin suuhun väkivalloin.

Vastaaja ei halunnut tulla kuulluksi pääkäsittelyssä. Hän kiisti syytteet, mutta ne tulivat näytetyksi asianomistajan kertomuksen, henkilötodistelun ja kirjallisten todisteiden perusteella. Oikeudessa käytiin läpi muun muassa osapuolten viestinvaihtoa.

Uhrin psyykkinen tila heikkeni tekojen takia. Tyttö koki kipua, särkyä ja kärsimystä, ja korvaussumma nousi suureksi. Tuomittu määrättiin korvaamaan alaikäiselle uhrille yhteensä 22 000 euroa.

Gheibali pysyy vangittuna ja suorittaa rangaistustaan Oulun vankilassa.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan lisätiedoilla.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0dc1 ... 3e3a283502

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Nyt on totuus otsikko!
Oulun seksuaali­rikos­aallolle ei näy loppua – käräjä­oikeus vangitsi 26-vuotiaan miehen useista rikos­epäilyistä
Julkaistu: 9.5. 16:13

RIKOSEPÄILY Epäilty on ulkomaalaistaustainen.

Oulun käräjäoikeus on vanginnut todennäköisin syin epäiltynä 26-vuotiaan ulkomaalaistaustaisen miehen useista seksuaalirikoksista. Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti pidettiin tänään.

Miehen epäillään syyllistyneen kahteen törkeään raiskaukseen sekä kahteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet Oulussa marraskuussa 2016 ja helmikuussa 2017. Käräjäoikeuden mukaan syytteen nostamisen määräpäivä on 15. elokuuta.
Mirja Rintala, Oulu
https://www.is.fi/oulun-seutu/art-2000006099475.html

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

https://www.kansalainen.fi/oulun-karaja ... syytteita/

Oulun käräjäoikeudessa käsiteltiin ulkomaalaismiehen raiskaussyytteitä
9.5.2019 16:46Petri Saarela


Kuva
Oikeusavustaja Henri Löthman ja Hamed Ali A. Kuva Petri Saarela.

Oulun käräjäoikeudessa oli tänään ulkomaalaismies syytettynä raiskauksesta.
Oulun käräjäoikeus käsitteli tänään istunnossaan Hamed Ali A:n raiskaussyytteitä. Istunto pääsi alkamaan noin tunnin myöhässä toisen lautamiehen jätettyä tulematta paikalle.

Hamed Ali A:ta avusti oikeuden istunnossa arabiankielen tulkki ja oikeusavustaja.

Asianomistaja ja hänen avustajansa osallistuivat käräjäoikeuden istuntoon videoyhteydellä.

Oikeudenkäynti julistettiin salaiseksi ja kuvien ottamisen jälkeen media poistui paikalta.

Tuomio jutussa annetaan 22.5.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulussa raiskaus suma

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Genko kirjoitti:Kiitos ketjun aloittajalle. Kirjoitin vähän vaikeasti luettavissa olleet asiakirjat tekstimuotoon, niin niitä on helpompi lukea joillain ohjelmilla.

Muistetaanhan, että nämä herrat eivät ole syyllisiä, ennen kuin oikeus niin päättää. Tässä vaiheessa on kyse vasta epäilyistä ja herrojen vangitsemisoikeudenkäynneistä:

Rahmani Gheibali
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä raiskaus ym.

Yosefi Shiraqa
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Mirzad Javad
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Barhum Abdullhadi
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä raiskaus ym.

Mohamed Ali Osman
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä raiskaus

Humad Osman Ahmed Mohamed
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Ahmed Abdo Ibrahim
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

Mohamed Hassan Mohamod
Vangitsemisoikeudenkäynti
Törkeä raiskaus ym.

Mikäs tapaus tää Hamed Ali on? Ei löydy nimeä tuosta alkuperäiseltä listalta.

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Kevyellä tuomiolla päästetään taas rättimussoliini - vaivaiset 4 vuotta eli alle 2 vuotta puolituksineen ja koevapauksineen. Lisäksi muslimien asioidenajaja suvakki Jaana Piipari on tyytymätön kun pedofiiliraiskaaja tuomittiin tekosistaan. Vai siintääkö hänellä kenties silmissään kunnon hillotolppa.

https://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/13-v ... sa/819847/
13-vuotiaan oululaistytön raiskauksesta ja hy­väk­si­käy­tös­tä neljä vuotta vankeutta – rikokset tapahtuivat yk­si­tyi­sa­sun­nos­sa Oulussa

Kuva
Laajimman oulun seri-jutun oikeuskäsittley alkoi Oulun käräjäoikeudessa huhtikuun lopussa. Rikoskokonaisuudessa yhtä tyttöä käytti yksityisasunnoissa ouluissa yhteensä yli vuoden ajan hyväkseen kahdeksan eri miestä. KUVA: Teija Soini

Oulu 9.5.2019 13:21 | Päivitetty 9.5.2019 14:26
Susanna Kemppainen

Oulun käräjäoikeus on antanut ensimmäisen tuomionsa Oulussa viime vuonna paljastuneesta laajasta seksuaalirikoskokonaisuudesta.

Se on tuominnut Rahmani Gheibalin neljän vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Käräjäoikeuden mukaan Rahmani oli 13-vuotiaan tytön kanssa sukupuoliyhteydessä ja teki hänelle seksuaalisia tekoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.

Hän myös pakotti kertaalleen tytön jatkamaan sukupuoliyhteyttä väkivaltaa käyttämällä. Mies löi lasta kasvoihin, käteen, takapuoleen ja puristi kädestä. Lisäksi mies yritti pakottaa tytön ottamaan sukupuolielimen suuhunsa ja kun tämä kieltäytyi, mies yritti lyödä tyttöä ja veti tätä hiuksista.

Käräjäoikeus piti kumpaakin seksuaalirikosta törkeänä. Se otti päätöksessään huomioon esimerkiksi sen, että raiskaus tehtiin alistavalla ja nöyryyttävällä tekotavalla. Lisäksi oikeus huomioi muun muassa sen, että sukupuoliyhteys oli suojaamaton, osapuolten välinen ikäero oli suuri ja mies käytti hyväkseen tytön ihastusta ja kiinnostusta.

– Gheibalin on täytynyt käsittää, että asianomistajan toimintakyvyssä, kyvyssä ilmaista itseään sekä käsityskyvyssä on ollut puutteita, se totesi.

Seksuaalirikokset tapahtuivat huhtikuun ja syyskuun välisenä aikana viime vuonna yksityisasunnossa Oulussa.

Osapuolet olivat tavanneet, tutustuneet ja pitäneet yhteyttä Facebookissa, Instagramissa, WhatsAppissa, minkä lisäksi he tapasivat joitakin kertoja.

Oikeudessa esitettiin todisteina muun muassa Facebookin Messenger-viestejä ja Instagramin viestejä. Lisäksi siellä katsottiin tytölle tehdyt haastattelut, kuultiin hänen huoltajaansa sekä todistajia.

Syytetty kiisti syyllistyneensä rikoksiin. Hän ei halunnut tulla kuulluksi oikeudessa. Tästä syystä todisteena käytettiin hänen poliisille antamiaan kertomuksia. Niissäkin hän kiisti syyllisyytensä.

Käräjäoikeuden mielestä kirjalliset todisteet ja muu henkilötodistelu tukivat tytön kertomusta.

Korvauksia 22 000 euroa

Käräjäoikeus määräsi, että tuomitun pitää maksaa tytölle vahingonkorvauksia yhteensä 22 000 euroa kivusta, särystä, kärsimyksestä sekä psyykkisen tilan heikkenemisestä. Lisäksi hänen pitää maksaa tämän oikeuskuluja noin 7800 euron edestä.

Tuomitun omat, noin 17 000 euron suuruiset oikeuskulut maksetaan valtion varoista tuomitun taloudellisen tilanteen vuoksi.

Gheibali määrättiin pidettäväksi edelleen vangittuna. Hänet passitettiin Oulun vankilaan.

Käräjäoikeus kertoo ratkaisustaan julkisella selosteella. Se on määrännyt oikeudenkäyntiasiakirjat ja alaikäisen uhrin sekä hänen huoltajiensa henkilöllisyyden salassapidettäväksi 60 vuoden ajaksi.

Käräjäoikeus ratkaisi asian kahden käräjätuomarin ja kahden lautamiehen kokoonpanossa. Tuomio on yksimielinen.

Tuomittu aikoo valittaa, asianomistaja ja syyttäjä tyytyväisiä

Rahmani Gheibalia avustanut asianajaja Jaana Piipari kertoo, että he ovat pettyneitä käräjäoikeuden tuomioon ja aikovat valittaa siitä hovioikeuteen.

– Olemme tyytymättömiä näytön arviointiin. Se tulee saattaa hovioikeuden käsiteltäväksi, hän sanoo.

Asianomistajaa eli 13-vuotiasta tyttöä avustanut asianajaja Jani Vuoti puolestaan sanoo olevansa hyvin tyytyväinen käräjäoikeuden tuomioon.

– Se on hyvin perusteltu ja linjassa oikeuskäytännön kanssa.

Oulun syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Kaisa Kytömäki sanoo tuomion olevan syyttäjän näkemyksen mukainen.

– Näin ollen syyttäjä on tyytyväinen tuomioon siltä osin kun se on ehtinyt tutustua siihen. Tarkempi analyysi tehdään lähipäivien aikana.

Seksuaalirikoskokonaisuudessa on Gheibalin lisäksi syytettynä seitsemän muuta ulkomaalaistaustaista miestä, joita syytetään samaan tyttöön kohdistuneista seksuaalirikoksista. Seitsemän muun miehen tuomiot annetaan Oulun käräjäoikeudesta sitä mukaa, kun tuomioistuin ehtii käsitellä heitä vastaan nostettuja syytteitä. Seuraava tuomio tulee ensi tiistaina ja seuraava pääkäsittely alkaa 21. toukokuuta. Viimeisen vyyhteen liittyvän oikeudenkäynnin on määrä alkaa heinäkuun alkupäivinä.

Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli viime vuoden aikana kaikkiaan 123 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Vuotta aiemmin vastaava luku oli 132.

Koko maan alueella puolestaan kyseisiä rikoksia tuli poliisin tietoon yhteensä 1347. Määrä kasvoi edellisvuodesta noin parillakymmenellä prosentilla.
Laitetaan vielä Jaana Piiparinkin kuva tähän, kun se leikkautui tuosta uutisen kuvasta pois.
jaana-piipari.jpg
jaana-piipari.jpg (16.48 KiB) Katsottu 3144 kertaa
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Iivis
Perry Mason
Viestit: 3946
Liittynyt: Ti Kesä 23, 2015 11:50 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Iivis »

Mistäs nyt tuulee :o
Iltalehti on julkaissut naamakuvan tekijästä, onko lipsahdus?

Kuva

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0dc1 ... 3e3a283502

maksuton nainen
Lauri Hanhivaara
Viestit: 129
Liittynyt: Ma Huhti 04, 2016 12:07 pm
Paikkakunta: uusimaa

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja maksuton nainen »

Hyi olkoon minkä näköinen otus. Apinan silmät on juuri noin lähellä toisiaan. Vauvan posket pullollaan omahyväisyyttä. Vielä Kiisto päällä, helvatin raukka!

Avatar
John Kimble
Michael Knight
Viestit: 4124
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 5:19 pm

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja John Kimble »

Yhtä ruma kuin ja lihava kuin asianajajansakin jolla silmät taas ovat erillään ja kaksoisleuka on kehittynyt jo nuorella iällä. Kukaan ei huoli noin rumaa lehmää joten Piipari ja Ghebail sopivat hyvin yhteen. Piipari kuitenkin aivan varmasti joutuu joskus vielä maistamaan omaa lääkettään.
Radiopuhelin kirjoitti:
Ma Heinä 30, 2012 2:01 pm
Ulkomaalaisia ei tuomita heppoisimmilla perusteilla kuin suomalaisia. Korostuminen raiskaustilastoissa johtuu vain siitä että maahanmuuttajat yksinkertaisesti raiskaavat enemmän.

Avatar
Pieni liekki
Frank Columbo
Viestit: 9122
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 10:38 am

Re: Oulu: Seitsemän miestä syytteessä alaikäisten raiskaamis

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Luin tänä aamuna tämän pitkän viestiketjun läpi ja minua jäi ihmetyttämään useampi asia, joista muutama seuraavassa:

- miten on mahdollista, että Suomessa pystyy peräti viiden kuukauden ajan kahdeksan eri miestä seksuaalisesti hyväksikäyttämään eri paikoissa yhtä ja samaa 13-vuotiasta lasta ilman, että lapsen huoltajat ja muut lapsen kanssa esimerkiksi virkansa puolesta tekemisissä olleet henkilöt eivät saa tekoja nopeammin loppumaan?

- mitä kieltä syytteessä olevat miehet ovat käyttäneet alaikäisen lapsen kanssa kommunikoimiseen, kun oikeudenistunnoissa heidän on täytynyt käyttää tulkkia?

- millaisia keinoja on meillä aikuisilla käytössä, jotta voimme estää tällaisia näin laajamittaisia rikoksia ennakolta?

Ilmeisesti meillä Suomessa on lapsia, joilla ei ole riittäviä turvaverkkoja omasta takaa ympärillään, kun tämänkaltaisia pitkäkestoisia ja törkeitä hyväksikäyttötapauksia tulee ilmi.
Pauli Kuusiranta kirjassaan "Ulvilan murha - Kadonneen tekijän jäljillä" sivulla 23:

"Murhaajan kiinnisaaminen mahdollisimman nopeasti on aina poliisin tärkein tehtävä."

Vastaa Viestiin