Sivu 1/2

17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Joulu 07, 2018 8:50 pm
Kirjoittaja Beetu
Ja lisää:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/0bec ... 3d9e5d2434

17-vuotias raiskasi kaksi teinityttöä - käytti hyväkseen uhriensa pelkoa sekä tiedottomuutta

Tänään klo 19:25

Nuorukaisen syyksi luettiin peräti viisi nuorena henkilönä tehtyä raiskausta.
Rikokset tapahtuivat lokakuun 2016 ja viime vuoden elokuun välisenä aikana.
Käräjäoikeus tuomitsi miehen kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen.
Häntä ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, silti rangaistus on ehdotonta vankeutta.

Rikosaikaan tekijä oli 17-vuotias. Suurin piirtein saman ikäisiä olivat myös teinitytöt joihin hän kohdisti tekonsa.

Etelä-Karjalan käräjäoikeuden vakavimmaksi katsonut teko tapahtui miehen asunnossa, jossa teinityttö oli ollut vieraana.

Uhrin oikeudelle kertoman mukaan hän oli mennyt syytetyn sängylle lepäämään. Syytetty oli sammuttanut valot ja tullut viereen makaamaan.

Nuori nainen jatkaa, että seuraavaksi syytetty yritti suudella. Hän pyysi lopettamaan.

Mies lopettikin suutelemisen, mutta alkoi riisua ensin itseään ja sitten vierastaan. Seuraavaksi mies uhrinsa mukaan totesi, että hänen tulee olla hiljaa.

Riuhtominen ei auttanut

Tyttö pyysi nyt uudestaan syytettyä lopettamaan. Hän totesi, ettei halua tehdä tämän kanssa mitään.

Oikeudessa uhri kertoi, että kiellosta välittämättä mies yhtyi häneen peniksellään. Nuoren naisen mukaan hän yritti tilanteessa riuhtoa itseään irti tilanteesta.

Sitten tyttö meni täysin toimintakyvyttömäksi eikä pystynyt puolustautumaan enempää. Yhdyntä päättyi siemensyöksyyn.

Neljä muuta tekoa olivat astetta lievempiä. Niissä sukupuoliyhteys tapahtui sormella. Nuori mies käytti näissä teoissa hyväkseen nukkuvien uhriensa puolustuskyvytöntä tilaa.

Näissä teoissa uhrina oli toinenkin alaikäinen, mutta 16 vuotta täyttänyt teinityttö.

Uhrit todistivat oikeudelle

Etelä-Karjalan käräjäoikeus katsoo, että kaikki viisi syytettä on näytetty toteen. Rikokset täyttävät raiskauksen tunnusmerkit.

Nuoret naiset todistivat oikeudessa itse asiassaan. Lisäksi oikeus kuuli syytettyä sekä kahta todistajaa.

Käräjäoikeus piti molempien uhrien kertomusta kokonaisuudessaan luotettavana. Nuorten naisten kertomusta tukivat toisen todistajan kertomus että kirjallinen todistelu.

Kirjallinen todistelu oli käytännössä lääkärinlausuntoja, sairauskertomuksia sekä WhatsApp-viestejä.

Miehen kertomus ei ole käräjäoikeuden mukaan yhtä luotettava kuin asiaomistajien. Käräjäoikeuden mukaan syytetty ei kyennyt horjuttamaan muun todistelun näyttöarvoa.

15 800 euron korvaukset

Rikosaikaan nuorukainen oli 17-vuotias, joten rangaistus luettiin viidestä nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta. Tuomittu on Afganistanin kansalainen, mutta hänellä on suomalainen sosiaaliturvatunnus.

Äskettäin 19 vuotta täyttäneen miehen rangaistus on kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta. Vankeus on ehdoton miehen ensikertalaisuudesta huolimatta.

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti huomioon sen, ettei mies käyttänyt väkivaltaa, mutta toisaalta sen että vakavimman tekonsa hän teki sukupuolielimellä.

Miehen tulee korvata ensimmäiselle uhrilleen 3400 euroa loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Toiselle uhrilleen hänen tulee maksaa korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 7400 euroa sekä tilapäisestä haitasta 5000 euroa.

Käräjäoikeus käsitteli asian suljetuin ovin lautamieskokoonpanossa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: Pe Joulu 07, 2018 9:35 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
Häntä ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, silti rangaistus on ehdotonta vankeutta.
Iltalehden paska-agenda paistaa läpi. Ehdollista olisi pitänyt tuomita. Ankaraa sellaista. Syrjitty, vainottu ja vihattu sotalapsi. Ei ole tiennyt mitä tekee. Huonosti kotoutettu.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: Pe Joulu 07, 2018 10:28 pm
Kirjoittaja poikani
  1. Miksi joku menee makoilemaan afgaaninuorukaisen sängylle tämän kotona?
  2. Miten alaikäisellä afganistanilaisella on varaa asua omillaan Suomessa? Meillähän on aikuisia suomalaisiakin kodittomina tai väliaikaistiloissa vaikka kuinka.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: La Joulu 08, 2018 12:18 am
Kirjoittaja Cielo
Niin. Alaikäisen tekemä rikos, josta sinänsä tulossa kunnon rangaistus. Paperilla. Mitä todennäköisimmin kuitenkin kestoltaan ikäalennuksella ja ensikertalaisuudella lievennettyinä. Nähtäväksi jää, tepsiikö korjausliike ja jatkossa saamme tästäkin kunnon kansalaisen yhteiskuntaamme rakentamaan.

Noin muuten. Keväällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Suomessa viimeksi nousi isompi kohu iän valehtelemisesta. Tuo 17-vuotta on kätevä rajaikä, esiintyi jo pääministerimmekin tavanneen tulijan tapauksessa. Hänet lienee sittemmin jo palautettu lähtömaahansa.

Monissa asioissa tiede kykenee hämmästyttäviin saavutuksiin. Perin kummallista, että kehitys vaikuttaa yllättäen pysähtyneen ikätestien kohdalla.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: La Joulu 08, 2018 8:43 am
Kirjoittaja DemlaMinfo
Cielo kirjoitti: Monissa asioissa tiede kykenee hämmästyttäviin saavutuksiin. Perin kummallista, että kehitys vaikuttaa yllättäen pysähtyneen ikätestien kohdalla.
Eikös se ollut Suomessakin ihan joku poliisikapteeni, joka änkytti julkisuudessa, että ikätestit ovat rassismia. Että siellä epävakaissa olosuhteissa ja hiekan puhaltaessa parta kasvaa nopeammin ja lapsetkin vanhenevat kuin täällä turvallisessa pohjoisessa missä haittana on vain pieni tuuli ja pakkastakaan ei enää oikein ole.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: La Joulu 08, 2018 9:25 am
Kirjoittaja napalanko
poikani kirjoitti:
  1. Miksi joku menee makoilemaan afgaaninuorukaisen sängylle tämän kotona?
  2. Miten alaikäisellä afganistanilaisella on varaa asua omillaan Suomessa? Meillähän on aikuisia suomalaisiakin kodittomina tai väliaikaistiloissa vaikka kuinka.
1.kohtaan:
Kyllähän suomalaisnaiset/tytöt on tunnetusti helppoja, siis kaikille muille paitsi kantasuomalaisille miehillä, ja kuulemma mitä tummempi niin sitä helpommin lohkeaa.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: La Joulu 08, 2018 11:20 am
Kirjoittaja Doctor Lecter
napalanko kirjoitti:
poikani kirjoitti:
  1. Miksi joku menee makoilemaan afgaaninuorukaisen sängylle tämän kotona?
  2. Miten alaikäisellä afganistanilaisella on varaa asua omillaan Suomessa? Meillähän on aikuisia suomalaisiakin kodittomina tai väliaikaistiloissa vaikka kuinka.
1.kohtaan:
Kyllähän suomalaisnaiset/tytöt on tunnetusti helppoja, siis kaikille muille paitsi kantasuomalaisille miehillä, ja kuulemma mitä tummempi niin sitä helpommin lohkeaa.
2. kohtaan:
Suomi on (joillekin) hyvinvointivaltio. Tämänkin afgaanin eläminen (asunto, ruoka, terveydenhoito, bussiliput, lääkkeet, traumaterapia, ajokortti, tutustumiskäynnit päiväkoteihin ja ala-asteelle) kustannetaan verovaroista, koska meillä on kuulemma vastuu hänestä ja kaltaisistaan.
- Eikä häntä voi lähettää takaisin kotimaahansa, sillä odottaa se kuuluisia varma kuolema*

Olivatko tämän afgaanin tekemät raiskaukset nyt niikus niikus monesko ählämien tekemä yksittäistapaus tänä vuonna? Voisiko joku tehdä listan, kun alkaa vanhalla jo muisti pettää/pätkiä ja helmitaulustakin loppuivat rivit.

* Vihreiden kansanedustajan Emma Karin ikimuistoinen hokema

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä

Lähetetty: To Tammi 10, 2019 7:07 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Cielo kirjoitti:Keväällä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun Suomessa viimeksi nousi isompi kohu iän valehtelemisesta.
Aloitettiin taas matu-tsunamin jälkimainingeissa(70% testatuista valehteli, vaikka heille annettiin 2v etu), mutta heti alkoi ikävä kitinä mm. Li Andersonin naamasta. Keskustelua täällä.
napalanko kirjoitti:
poikani kirjoitti:
  1. Miksi joku menee makoilemaan afgaaninuorukaisen sängylle tämän kotona?
  2. Miten alaikäisellä afganistanilaisella on varaa asua omillaan Suomessa
1.kohtaan:
Kyllähän suomalaisnaiset/tytöt on tunnetusti helppoja, siis kaikille muille paitsi kantasuomalaisille miehillä, ja kuulemma mitä tummempi niin sitä helpommin lohkeaa.
Mutta kyllähän ne afgaanitytötkin makoilisivat tämän sängyllä, jos vaan löytyisi edes yksi sellainen, jota ei ole kotimaassaan raiskattu ja myyty vanhan miehen panopalvelijaksi. Eikä noita afgaanityttöjä ole muutenkaan juuri katukuvassa näkynyt, eikä varsinkaan rikosuutisissa.

Vaikuttaa sille, että hätä on vaan tämän raiskaajan kaltaisilla miehillä, kun siitä niin kovasti puhutaan kuinka ovat hengenvaarassa milloin missäkin.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 3:28 am
Kirjoittaja Timur Lenk
https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/kotim ... ar-AACPZTl
Lainaus alkaa:
Uhri vastusteli, mutta mies raiskasi

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että yhdessä raiskauksessa mies käytti hyväkseen uhrin pelkotilaa tai muuten avutonta tilaa, jolloin uhri oli kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Mies raiskasi tytön tunkeutumalla sukupuolielimellään tämän peräaukkoon. Teko tapahtui miehen huoneessa lokakuussa 2016.

Uhri kertoi oikeudessa menneensä miehen sängylle lepäämään, jolloin mies sammutti valot ja tuli tytön viereen makaamaan. Nuori mies yritti suudella tyttöä, mutta tyttö pyysi häntä lopettamaan.

Sen jälkeen mies alkoi riisua itseään ja tyttöä ja käski tytön vain olla hiljaa. Tyttö pyysi miestä lopettamaan ja sanoi, ettei halua tehdä tämän kanssa mitään. Mies ei käskyä totellut, vaan hän raiskasi tämän.

Tyttö yritti riuhtoa itseään irti tilanteesta ja hän meni täysin toimintakyvyttömäksi, eikä kyennyt puolustamaan itseään. Teko päättyi miehen siemensyöksyyn. Hän ei käyttänyt kondomia.

Näyttönä WhatsApp-viestejä ja sairauskertomuksia

Muissa teoissa mies käytti hyväkseen sitä, että uhrit olivat tiedottomuuden takia kykenemättömiä puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Nuori mies raiskasi uhrinsa tunkemalla sormensa tytön sukupuolielimeen. Oikeuden mukaan kyse oli kuitenkin raiskauksesta.

Käräjäoikeus piti molempien tyttöjen kertomuksia luotettavina. Lisäksi asiassa esitettiin kirjallisia todisteita, kuten lääkärinlausuntoja, sairauskertomuksia ja WhatsApp-viestejä.

Hovioikeuden mukaan kuitenkin kahdessa syytekohdassa näyttö koostui lähinnä uhrin kertomuksesta eikä muusta todistelusta saatu juurikaan tukea. Näin ollen hovioikeus hylkäsi kaksi raiskaussyytettä.

Samalla hovioikeus hylkäsi tälle uhrille käräjäoikeudessa määrätyt runsaat 3 400 euron vahingonkorvaukset.

Hovioikeus määräsi miehen korvaamaan toiselle uhrille runsaat 12 000 euroa korvauksia kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta. Lainaus loppuu.

Afghaanin onnenpotku oli valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen. Alennusta tuli tuntuvasti. Korvaukset ja oikeuskulut jäävät veronmaksajien maksettaviksi ja niin jää tekijäkin loppuiäkseen ilmaiseen elätykseen, jollei tapahdu ihmettä eli karkotusta. On työnantajille ainakin yksityispuolella melkoinen mainehaitta kun paljastuu, että monikulttuurin kunniapokali on moninkertainen seksuaalirikollinen. Puhutaan jakamattomista ihmisoikeuksista mutta missä ne ovat kun verrataan uhreja ja tekijää? Mielestäni ihmisoikeudet ovat vain rikollisia ihmisperseitä varten. Kunnon ihmiset eivät niitä tarvitse ja rikoksen uhreina eivät niitä saa.

Afgaani raiskasi kaksi lasta Itä-Suomessa

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 6:29 am
Kirjoittaja Iivis
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/afg ... #gs.ibak7j

Afganistanilaismies tuomittiin nuorena henkilönä tehdyistä raiskauksista, uhreiksi joutui kaksi alaikäistä tyttöä – hovioikeus lievensi miehen tuomiota

JULKAISTU 9 TUNTIA SITTEN

19-vuotias afganistanilaismies tuomittiin tänään Itä-Suomen hovioikeudessa nuorena henkilönä tehdyistä raiskauksista yhteiseen kahden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Lisäksi miehelle määrättiin 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Mies tuomittiin viime marraskuussa Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa kahden vuoden ja neljän kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mutta hovioikeus on lieventänyt miehen tuomiota.

Rikosten kohteiksi joutui kaksi alaikäistä uhria. Miehellä ei ollut aiempia merkintöjä rikosrekisterissä ja hän oli rikosten tekoaikaan itsekin alaikäinen.

Rikokset tapahtuivat lokakuun 2016 ja heinäkuun 2017 välisenä aikana.

Jäi varteenotettava epäily
Käräjäoikeus tuomitsi miehen viidestä nuorena henkilönä tehdystä raiskauksesta, mutta hovioikeus vain kolmesta.

Hovioikeuden mukaan miehen syyllisyydestä jäi kuitenkin toisen uhrin kohdalla varteenotettava epäily. Sen vuoksi hovioikeus hylkäsi miehen kaksi raiskaussyytettä.

Kahden hylätyn syytteen vuoksi hovioikeus alensi miehen tuomion kahteen vuoteen ehdollista vankeutta. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että pelkkä ehdollinen vankeus ei riitä, vaan lisäksi mies on tuomittava yhdyskuntapalveluun.

Uhri vastusteli, mutta mies raiskasi
Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että yhdessä raiskauksessa mies käytti hyväkseen uhrin pelkotilaa tai muuten avutonta tilaa, jolloin uhri oli kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Mies raiskasi tytön tunkeutumalla sukupuolielimellään tämän peräaukkoon. Teko tapahtui miehen huoneessa lokakuussa 2016.

Uhri kertoi oikeudessa menneensä miehen sängylle lepäämään, jolloin mies sammutti valot ja tuli tytön viereen makaamaan. Nuori mies yritti suudella tyttöä, mutta tyttö pyysi häntä lopettamaan.

Sen jälkeen mies alkoi riisua itseään ja tyttöä ja käski tytön vain olla hiljaa. Tyttö pyysi miestä lopettamaan ja sanoi, ettei halua tehdä tämän kanssa mitään. Mies ei käskyä totellut, vaan hän raiskasi tämän.

Tyttö yritti riuhtoa itseään irti tilanteesta ja hän meni täysin toimintakyvyttömäksi, eikä kyennyt puolustamaan itseään. Teko päättyi miehen siemensyöksyyn. Hän ei käyttänyt kondomia.

Näyttönä WhatsApp-viestejä ja sairauskertomuksia
Muissa teoissa mies käytti hyväkseen sitä, että uhrit olivat tiedottomuuden takia kykenemättömiä puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Nuori mies raiskasi uhrinsa tunkemalla sormensa tytön sukupuolielimeen. Oikeuden mukaan kyse oli kuitenkin raiskauksesta.

Käräjäoikeus piti molempien tyttöjen kertomuksia luotettavina. Lisäksi asiassa esitettiin kirjallisia todisteita, kuten lääkärinlausuntoja, sairauskertomuksia ja WhatsApp-viestejä.

Hovioikeuden mukaan kuitenkin kahdessa syytekohdassa näyttö koostui lähinnä uhrin kertomuksesta eikä muusta todistelusta saatu juurikaan tukea. Näin ollen hovioikeus hylkäsi kaksi raiskaussyytettä.

Samalla hovioikeus hylkäsi tälle uhrille käräjäoikeudessa määrätyt runsaat 3 400 euron vahingonkorvaukset.

Hovioikeus määräsi miehen korvaamaan toiselle uhrille runsaat 12 000 euroa korvauksia kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta.

Re: Afgaani raiskasi kaksi lasta Itä-Suomessa

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 6:54 am
Kirjoittaja Villeri
Hirveä on hinta suomalaisnuorten opetella kehitysmaamuslimien mentaliteetti. Näillekin uhreille on tackleberryt ja annaannat hokeneet, että punaista verta virtaa kaikilla ja ihan samanlaisia ollaan, lapsirakastajakulttuuri on ihan yhtä arvokas.

Tekijä on todennäköisesti tullut Iranista, jossa on mahdollisesti asunut koko ikänsä, sillä sieltä suurin osa afgaaniturviksista tulee.

Karkottamista ei liene edes harkittu, mutta ei se varmaan olisi mahdollistakaan: Miten karkottaa Afganistaniin henkilö, joka ei ole siellä ehkä koskaan käynyt? Rasmus-Suomessa ei mitenkään.

Eli lopputulema: Tekijälle ei mitään todellisia seuraamuksia, uhreille elinikäiset traumat, veronmaksajalle kulut ja tackleberryt ja annaannat tekevät kaikkensa, että vastaava toistuu.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 8:52 am
Kirjoittaja KARJU!!
Karkoitetaanko Nazimalainen???

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 9:17 am
Kirjoittaja NorthernDarkness
^
Nyt varsinkin kun saatiin tämmönen viherpiipertäjähallitus joka on täynnä pää perseessä eläviä tunteilijoita niin karkoituksille voi viimeistään sanoa hyvästit.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 12:27 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
Eiköhän tämä Nazimalainen ole jo matkalla SDP:n eurovaaliehdokkaaksi 2025.

Re: 17-vuotias afgaani raiskasi kaksi teinityttöä 2016

Lähetetty: Pe Kesä 14, 2019 5:09 pm
Kirjoittaja Iivis
Nuori mies raiskasi uhrinsa tunkemalla sormensa tytön sukupuolielimeen. Oikeuden mukaan kyse oli kuitenkin raiskauksesta.
Siis täh, mitä muuta tuo voi sitten olla jossei raiskausta :shock: