Itä-Suomen hovi iskee jälleen

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
raikuli
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:28 pm

Itä-Suomen hovi iskee jälleen

Viesti Kirjoittaja raikuli »

Hovioikeus alensi hyväksikäyttötuomiota
5.2.2008 13:09

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi tiistaina 59-vuotiaan kainuulaisen miehen seksuaalirikoksesta kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Miehen syyksi luettu rikos käsittää lapseen kohdistuneen haureuden ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön.

Hovioikeus lyhensi miehelle määrättyä vankeusrangaistusta puolella vuodella. Kajaanin käräjäoikeus tuomitsi miehen viime kesänä kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus hylkäsi näistä toisen syytekohdan ja vapautti miehen myös näiltä osin hänelle tuomituista 10 000 euron vahingonkorvauksista.

Miehen syyksi luettu haureus tapahtui kesä-elokuussa 1998 ja törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö kesä-elokuussa 1999. Mies joutuu maksamaan uhrille yhteensä 25 000 euroa kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä.

Yksi hovioikeuden jäsenistä oli päätöksestä eri mieltä. Hän olisi pitänyt voimassa miehelle alioikeudessa määrätyn kahden ja puolen vuoden rangaistusseuraamuksen. Hän ei olisi myöskään alentanut vahingonkorvauksia.

Juttu käsiteltiin suljetuin ovin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008020 ... 0_uu.shtml
Avatar
Zodiac
Agentti Scully
Viestit: 674
Liittynyt: To Heinä 26, 2007 7:58 pm

Viesti Kirjoittaja Zodiac »

Suomi näyttää olevan nykyään täynnä kaikenlaisia paskahousuja.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Miten niin "hovi iskee jälleen"? Tuohan sai ehdotonta! Loistavaa!
Musta Nuoli
Frank Drebin
Viestit: 387
Liittynyt: Su Elo 05, 2007 1:17 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Musta Nuoli »

joey kirjoitti:Miten niin "hovi iskee jälleen"? Tuohan sai ehdotonta! Loistavaa!
Ehdoton tuli jo käräjäoikeudelta, hovioikeus päätti viisaudessaan lyhentää vankilatuomiota ja tiputtaa 10 000 euroa korvauksia pois. Kyllä "hovi iskee jälleen".

Kiinnitäpä huomiota summaan, jonka tuomittu joutuu maksamaan kivusta, särystä ja kärsimyksestä - 25 000 euroa. Summa on valtaisan iso seksuaalirikoksen korvaukseksi, mikä kielii siitä, että tämä saasta on tehnyt lapselle jotain todella törkeää, ja todennäköisesti jotain pysyvän, vaikean vamman aiheuttanutta. Vammat ja kärsimys kohdistuvat mitä todennäköisimmin sukuelimiin tai peräsuoleen, törkeästä teosta kun on kyse. Mistään hiplailusta ei voi olla kyse.

Ja jo ylipäätään se, että Suomessa lapsenraiskaaja joutuu oikein vankilaan, kertoo todella törkeästä teosta, koska täällähän lapsenraiskaus ja hyväksikäyttö kuitataan pääsääntöisesti ehdollisella, sakoilla ja/tai yhdyskuntapalvelulla.

Tämänkin kusipään tuomio on nyt siis käytännössä vain vuosi, ja koska tuomio annettiin viime kesänä, herra lapsenraiskaaja on vapaa mies jo tänä kesänä. Sitten vain uutta matoa koukkuun, niin sanoakseni.

Näitä juttuja lukiessa on pakko hävetä suomalaisen laintulkinnan puolesta, ja todeta se, että laki ei ole todellakaan sama asia kuin oikeus. Ihmisen ja varsinkaan lapsen koskemattomuudella ja kärsimyksillä ei ole juuri väliä - sakkoja kyllä tuomitaan, mutta rikollisia ei saada pidettyä pois vaarantamasta muita ihmisiä, ei sitten millään.
"Let each note I now play
be a black arrow of death
sent straight to the hearts
of all those who play false metal"
Kalessin
Adrian Monk
Viestit: 2942
Liittynyt: Ke Touko 30, 2007 3:26 pm
Paikkakunta: Maameri, läntiset rajavedet

Viesti Kirjoittaja Kalessin »

^mä olen mustan nuolen kanssa samoilla linjoilla ja en voi millään tavalla käsittää näitä oikeuden linjauksia siitä, millainen rangaistus on asianmukainen esim. lapseen kohdistuneesta seksuaalirikoksesta.

miettikää nyt, porvoon kirkonpolttaja sai 6 vuotta vankeutta ja mielettömät vahingonkorvaukset, eli siis käytännössä istuu kolme vuotta ja on koko loppuelämänsä velkavankeudessa. Nyt tämä 59-vuotias paskiainen, joka on pilannut kahden viattoman lapsen elämän, aiheuttanut luultavasti pahoja vammoja, istuu vuoden ja maksaa muutamassa vuodessa nämä "korvaukset"!

mitä vittua siellä Itä-suomessa oikein tapahtuu????perkeleen idiootit!!!!
"Ei ne karhutkaan koko aikaa riehu, ne vetää välillä puolukoita". -Kummeli, Kultakuume-
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

Myönnän häviöni, mutta olen silti aidosti kiitollinen tuosta paristakin vuodesta, kovin, kovin harvinaista, ainakin mitä näihin uutisoituihin tapauksiin tulee.
Kalessin kirjoitti: mitä vittua siellä Itä-suomessa oikein tapahtuu????perkeleen idiootit!!!!
Tästä olisi oikeasti mielenkiintoista nähdä ihan mustaa valkoisella, että mikä noille Itä-Suomen tuomioille on syynä. Joskus muistan jostain lukeneeni, ettei siellä muka annettaisi yhtään sen lievempiä tuomioita kuin muuallakaan... Tiedä sitten.
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

.



Hyvä Musta Nuoli ja Kalessin! Kyllä oli ilo lukea kommenttejanne tästä(kin) aiheesta!


Niinpä. Mikä mahtaa olla syynä noiden lastenraiskaajien aivan liian minimaalisiin tuomioihin? Kun otetaan huomioon rikoksen vakavuus ja sen kohdistuminen lapsiin näistä rikoksista pitäisi tulla erittäin kovat tuomiot. Mutta ei Suomessa. Miksi on näin?


Raiskauksiin ja lastenraiskauksiin syyllistyneille pitäisi rapsahtaa kymmenen vuoden kakku minimissään. Yleensähän nuo luuserit jotka noihin syyllistyvät tiedetään vielä rikoksenuusijoiksi. Miten noitten pedojen hyysääminen voi jatkua? Oikeusturvaa mutta kenelle?


.
.

kaukana poissa


.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

Kalessin kirjoitti:
miettikää nyt, porvoon kirkonpolttaja sai 6 vuotta vankeutta !
Kuinka yllättävää, että halusit vertailla törkeää tuhotyötä seksuaalirikoksiin...
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

Marsalkka kirjoitti:
Kalessin kirjoitti:
miettikää nyt, porvoon kirkonpolttaja sai 6 vuotta vankeutta !
Kuinka yllättävää, että halusit vertailla törkeää tuhotyötä seksuaalirikoksiin...

Mitä törkeää on jonkin piruntorjunta-patterin tuhoamisessa??? Vai tarkoititko törkeällä rikoksella tässä yhteydessä sitä että tuhoaja joutui vankilaan? :D



.
.

kaukana poissa


.
Avatar
Marsalkka
Horatio Caine
Viestit: 6317
Liittynyt: To Elo 30, 2007 3:27 pm

Viesti Kirjoittaja Marsalkka »

synkempi hautajaisvieras kirjoitti:
Mitä törkeää on jonkin piruntorjunta-patterin tuhoamisessa???


Kyseessä oli törkeä tuhotyö. Oikeus perusteli asian. Lue, poika!
Cicero:en ol epahemminkehuskellut saavutuksillani ja vaadittiin linkkiä minulla ei sitä ollut, suoraan en voi sanoa missä työskentelen joten piti kiertotietä kirjoittaa...marsalkka on alusta asti ollut tökerö jossain vaiheessa menee pinna kenellä tahansa.
Lizzie B.
Martin Riggs
Viestit: 618
Liittynyt: Ma Heinä 30, 2007 12:41 am

Viesti Kirjoittaja Lizzie B. »

Itä-Suomen hovioikeuden saama maine tuomioiden lieventämisessä on illuusio, joka johtuu enimmäkseen siitä, että hovioikeuspiirin alaiset käräjäoikeudet antavat maan keskiarvoon nähden kovempia tuomioita kuin muualla Suomessa.
Jos tietyn käräjäoikeuden tuomiot poikkeavat valtakunnallisesta rangaistuskäytännöstä, voi alueen hovioikeus pyrkiä korjaamaan tilannetta muuttamalla rangaistuksia lähemmäksi keskiarvoa. Hovioikeus voi näin toiminnallaan vähentää tapausten epäyhdenvertaista kohtelua. Tällaisessa tilanteessa eri hovioikeuksien tekemät muutokset voivat ja niiden tuleekin poiketa toisistaan.
http://www.optula.om.fi/uploads/d7l9sq.pdf
I´m the weirdo in your bedroom
and I can see you in the dark
Musta Nuoli
Frank Drebin
Viestit: 387
Liittynyt: Su Elo 05, 2007 1:17 am
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja Musta Nuoli »

Marsalkka kirjoitti:
Kalessin kirjoitti:
miettikää nyt, porvoon kirkonpolttaja sai 6 vuotta vankeutta !
Kuinka yllättävää, että halusit vertailla törkeää tuhotyötä seksuaalirikoksiin...
Ei sillä, että historiallisesti arvokkaan rakennuksen tuhoajaakaan olisin vähemmällä tuomiolla päästämässä, mutta mielestäni on kuitenkin kohtuutonta, että ihmisiin ja erityisesti lapsiin kohdistuvat "törkeät tuhotyöt" ovat yleisen oikeudellisen linjan mukaan huomattavasti merkityksettömämpiä ja pienemmän rangaistuksen arvoisia kuin elottomiin esineisiin kohdistuneet törkeä tuhotyöt.

Kirkon kattopaanut saa kyllä restauroitua, törkeästi hyväksikäytettyä lasta ei niin vain korjaillakaan. Ja siinä missä kirkonpolttaja istuu vuositolkulla, lapsenraiskaaja on tosiaan jo ensi kesänä mitä luultavimmin vapaa mies.

Vaikka usein sanotaan, että rikokset ja niistä määrättävät tuomiot eivät ole aina keskenään vertailukelpoisia, mielestäni on erittäin kummallista, että varsinkin kiinteä omaisuus katsotaan hyvin usein paljon arvokkaammaksi kuin ihmisen koskemattomuus, ja omaisuuteen kohdistuvista rikkomuksista mätkähtää suhteessa paljon pidemmät tuomiot.

Kaipa tämäkin perustuu siihen faktaan, että monet lait ovat syntyneet tarpeesta suojella ennen kaikkea kaikkea rikkaamman väestön omaisuutta ja etuja (modernien länsimaiden rikos- ja rangaistuspolitiikan synnystä ja rankaisemiseen liittyvistä vallankäytön ominaisuuksista kiinnostuneiden kannattaa ehdottomasti lukea Michael Foucaultin klassikkoteos Tarkkailla ja rangaista, joka on varsin avartava teos). Ihmishenkihän on halpa.

Enkä viitsi edes ottaa tähän yhteyteen esimerkkejä vaikkapa autoilijoiden pikkurikkeiden ja tahattomista ajovirheistä koituvien maksujen/rangaistuksien suhteellisuudesta verrattuna vaikkapa pedofiileihin. Siitä vertailusta tulee vain paha mieli.
"Let each note I now play
be a black arrow of death
sent straight to the hearts
of all those who play false metal"
synkempi hautajaisvieras
Martin Beck
Viestit: 798
Liittynyt: Su Tammi 13, 2008 4:08 am

Viesti Kirjoittaja synkempi hautajaisvieras »

.



Tuli mieleen tuossa että miten tätä nykyistä käytäntöä olisi mahdollista muuttaa? Siis että pedofiileille saataisiin kovat rangaistukset. Riittäisikö joku aloite jollekin lakivaliokunnalle ja kuka henkilö olisi adekvaatti moisen aloitteen tekemään? Miksi sama liian lieviä tuomioita jakava linja jatkuu vuodesta toiseen?



.
.

kaukana poissa


.
raikuli
Alibin satunnaislukija
Viestit: 69
Liittynyt: Ti Tammi 15, 2008 8:28 pm

Viesti Kirjoittaja raikuli »

Kyllä nämä pienet tuomiot saavat väkisinkin mieleen ajatuksen, että kohta ihmiset rupeavat varmasti tarttumaan oman käden oikeuteen, mitättömiin tuomioihin tympääntyneinä. Varmasti silloin tällöin pedofiili-sikoja on tässäkin maassa "koulutettu". Ei tule kylläkään mieleen yhtään tälläista juttua, mutta ainahan ei motiivista julkisuudessa hirveänä huudella.

Todellakin toivoisi, että tuomioistuimet korottaisivat näitä tuomioita, ennenkuin lynkkauksia alkaa tapahtumaan. Vaikken millään tavoin koe sääliä tai myötätuntoa lapsenraiskaajia kohtaan, niin näissä tapauksissa kun sattuu olemaan se riski, että täysin syytön henkilö joutuu kohteeksi.
joey
Angus MacGyver
Viestit: 6783
Liittynyt: La Marras 10, 2007 9:55 pm

Viesti Kirjoittaja joey »

synkempi hautajaisvieras kirjoitti:.
Tuli mieleen tuossa että miten tätä nykyistä käytäntöä olisi mahdollista muuttaa? Siis että pedofiileille saataisiin kovat rangaistukset. Riittäisikö joku aloite jollekin lakivaliokunnalle ja kuka henkilö olisi adekvaatti moisen aloitteen tekemään? Miksi sama liian lieviä tuomioita jakava linja jatkuu vuodesta toiseen?
Oletko kenties seurannut uutisointia lähiviikkoina ollenkaan.. ? Nythän kaavaillaan tuomioiden koventamista, homma on siis lähtenyt jo eteenpäin, vaikkei tietysti olekaan takeita, että mitään tapahtuu. Aiheesta on toisessa ketjussa juttuakin. Adressinkin on voinut allekirjoittaa halutessaan, liekö jo luovutettu eteenpäin.

Tuo liian lievien tuomioiden linja taitaa olla sellainen noidankehä. Joku on aloittanut kyseisen linjan kulkemisen ja seuraava tuomari jatkaa. Käsittääkseni Suomessa on mahdollista perustella tuomioiden pituuksia hyvinkin mielivaltaisesti, eikä langetetun tuomion pituus liity välttämättä mitenkään samasta rikoksesta aiemmin annettuihin tuomioihin. Kyseessä on siis vain tapa.

Ja sitäkin on epäilty, että haluttaisiin pitää vankilukumäärät alhaisina. Siihen en tosin itse usko.
Vastaa Viestiin