United Brotherhood

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
badbreak
Aloitteleva Besserwisser
Viestit: 12
Liittynyt: La Huhti 13, 2019 2:36 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja badbreak »

Carelin kirjoitti:Tällaista heillä ennenkin ollut. Aletaan kiristämään jollain kun olet mukamas haukkunut meitä. On siinä varsinaisia mafiosoja. Luulis olevan jotain järkevämpääkin tekemistä aika miehillä. Kai siinä kysymys kun paha pirikoukku päällä ja taskut tyhjänä, niin jotain tarvii yrittää.
Näitä perheenisiä ilmaantuu aina vähän väliä julkisuuteen. Mitään ei ole kukaan koskaan tehnyt vaan jengi tulee kimppuun ihan puskista. Harva sitä tietysti tuossa yhteydessä myöntää syyllistyneensä mihinkään rikokseen kuten huume tai kuittikauppaan mikä voi olla aiheuttanut koko homman. Kuulusteluissa ihmetellään ja vakuutetaan omaa syyttömyyttä. Jos jää kiinni niin voi itkeä sitten kohtaloa miten konkurssiin menevää yritystä yritettiin pelastaa kyseenalaisin keinoin, kuten eräs perheenisä paripäivää sitten vankilassa olevia vanhempien lapsia koskevassa artikkelissa itki. Ei kannata aina uskoa ihan kaikkea mitä lehdissä kirjoitellaan. Vai myöntäisitkö tuossa tilanteessa itse vaikka välittäneesi 10 pirikiloa mitä sitten liivimiehet tullevat perimään? :D

susikoira roi
Armas Tammelin
Viestit: 82
Liittynyt: To Joulu 13, 2012 8:06 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja susikoira roi »

Joo..
En usko että koko tarina oli uutisessa..
Taisi tuntea jotenkin muutenkin.

FXR
Lauri Hanhivaara
Viestit: 136
Liittynyt: Ma Kesä 18, 2012 9:56 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja FXR »

Aletaanko täällä jo puolustelemaan näitä ihmissaastoja? :shock:
Tosiasia on kuitenkin, etteivät nämä runkkarit käy töissä, maksa veroja, vaan loisivat yhteiskunnan elätteinä myyden huumeita, jotka taas tappavat kunnon kansalaisia ja rikkovat perheitä.
Eiköhän Suomen valtionkin olisi aika kieltää nämä pellejengit ja antaa tuntuva (esim. 20 vuotta eristyysselliä suoraan) jos käyttää järjestäytyneen rikollisryhmän merkkejä, tatuointeja tai edes kuuluu rikollisryhmään. Luulisi silloin näiden pedofiiliraiskareidenkin tajuavan, että maassa maan tavalla.
Ovat niin olevinaan yhteiskunnan ulkopuolella omine lakeineen, mutta käytännössä eivät tulisi toimeen päivääkään ilman veronmaksajien heille kustantamia palveluita...

Vincent
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: La Joulu 15, 2018 2:13 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Vincent »

Näitä UB rottien toimintatapoja kun miettii, niin en pidä mahdottomana, että tämä liivirotta on vaan tiennyt uhrin olevan rehellinen hissukka, jolla sattuu olemaan varallisuutta vähän enemmän, niin on keksitty vaan tekosyy millä lähteä kiristämään omaisuutta.

Niin kauan kun rikokset kohdistuu muihin rikollisiin, niin rötöstelköön rauhassa, mutta tälläiset saastat, jotka kiristää normi jamppoja, pitäisi kahlita kaivoon 8 vuodeksi.

Marokonsoturi
Javier Pena
Viestit: 1865
Liittynyt: La Helmi 03, 2018 3:38 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Marokonsoturi »

badbreak kirjoitti:
Carelin kirjoitti:Tällaista heillä ennenkin ollut. Aletaan kiristämään jollain kun olet mukamas haukkunut meitä. On siinä varsinaisia mafiosoja. Luulis olevan jotain järkevämpääkin tekemistä aika miehillä. Kai siinä kysymys kun paha pirikoukku päällä ja taskut tyhjänä, niin jotain tarvii yrittää.
Näitä perheenisiä ilmaantuu aina vähän väliä julkisuuteen. Mitään ei ole kukaan koskaan tehnyt vaan jengi tulee kimppuun ihan puskista. Harva sitä tietysti tuossa yhteydessä myöntää syyllistyneensä mihinkään rikokseen kuten huume tai kuittikauppaan mikä voi olla aiheuttanut koko homman. Kuulusteluissa ihmetellään ja vakuutetaan omaa syyttömyyttä. Jos jää kiinni niin voi itkeä sitten kohtaloa miten konkurssiin menevää yritystä yritettiin pelastaa kyseenalaisin keinoin, kuten eräs perheenisä paripäivää sitten vankilassa olevia vanhempien lapsia koskevassa artikkelissa itki. Ei kannata aina uskoa ihan kaikkea mitä lehdissä kirjoitellaan. Vai myöntäisitkö tuossa tilanteessa itse vaikka välittäneesi 10 pirikiloa mitä sitten liivimiehet tullevat perimään? :D
Näinhän se on.. jutusta antaa hieman kuvausta se, että UB-jamppa oli täysin tuntematon mies, jonka uhri tiesi/tunsi ennestään..

gixxer
Alibin satunnaislukija
Viestit: 56
Liittynyt: To Syys 04, 2014 12:48 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja gixxer »

Vincent kirjoitti:Näitä UB rottien toimintatapoja kun miettii, niin en pidä mahdottomana, että tämä liivirotta on vaan tiennyt uhrin olevan rehellinen hissukka, jolla sattuu olemaan varallisuutta vähän enemmän, niin on keksitty vaan tekosyy millä lähteä kiristämään omaisuutta.

Niin kauan kun rikokset kohdistuu muihin rikollisiin, niin rötöstelköön rauhassa, mutta tälläiset saastat, jotka kiristää normi jamppoja, pitäisi kahlita kaivoon 8 vuodeksi.

Sulla on selvästi tarkempaa tietoa "uhrista".. tänne vaan jakoon.

jepulis82
Perry Mason
Viestit: 3915
Liittynyt: Ma Kesä 19, 2017 5:28 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja jepulis82 »

Harvoin nämä liivijengit normaaleja perheenisiä kiristää. Onhan se toki mahdollista että perheenisä on täysin syytön, mutta todennäköisintä on että on isukki mukana hämärähommissa.
"Those who want respect, give respect."

Kardemumma

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Kardemumma »

Nämähän saattavat huumepöllyssä raiskata vaikka lapsia ja mummoja. Miksi ei mukamas kiristäisi jotain perheen isää tai äitiä? Jäsenyys vaatii psykiatrisen laitostaustan ja vankilavuosia. Jengimaailmassa valttia on mielenterveysongelmista johtuva arvaamattomuus. Muulla ei ole juurikaan väliä.

Carelin
Rico Tubbs
Viestit: 1250
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 8:37 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Carelin »

Eihän toki fiksu ihminen näihin liitykään. Hän menestyy sääntöjen puitteissakin. Kun yhteiskunnasta putoaa ja moniongelmat, kuten psyyke, päihde ja taloushuoli ottaa otteen on alttius löytää samaa väkeä jostakin. Tällainen klubi onkin otollinen löytämään sielunveljet. Eihän näistä tietenkään seuraa kuin ongelmia. Lainsuojaton elämä on jännää, mutta Suomessa se tarkoittaa jatkuvaa lusimista.

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Valaiskaa mulle että kuka on nyt UB:n johdossa? Vilhunen? Lehtosaari?
"If you aim for a king, you better not miss"

Jiippari
Scooby-Doo
Viestit: 23
Liittynyt: La Joulu 29, 2012 3:49 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Jiippari »

Parin sadan velka exälle muuttui tonnien kiristykseksi – Siviilipukuiset poliisit väijyivät Shellin ravintolassa, kun pelätyn rikollisjengin jäsenet saapuivat

Tänään klo 9:00

Siviilipukuiset poliisit seurasivat lähipöydistä, kun United Brotherhood -jengin miehet vaativat uhriltaan rahoja huoltoaseman ravintolassa.
Uhrilta vaadittiin 3 000 euroa velasta, jolle poliisin mukaan ei ollut perusteita.Uhrilta vaadittiin 3 000 euroa velasta, jolle poliisin mukaan ei ollut perusteita.
Uhrilta vaadittiin 3 000 euroa velasta, jolle poliisin mukaan ei ollut perusteita. MOSTPHOTOS
Helsingin käräjäoikeus on vanginnut kolme miestä epäiltynä törkeän kiristyksen yrityksestä. Kolmikko kuuluu pahamaineiseen United Brotherhood (UB) -jengiin. Kaksi vangituista istui vankilassa jo ennestään, yksi saatiin kiinni viikko sitten.

Miesten epäillään vaatineen uhriaan maksamaan 3 000 euroa velasta, joka poliisin mukaan on vailla perusteita.

Ilmoitti poliisille
Järjestäytyneeseen rikollisuuteen keskittyvä Helsingin poliisin erikoisryhmä sai tietää asiasta jo runsas vuosi sitten tammikuussa 2018. Rikollisten kohteeksi joutunut uhri tuli kertomaan, että hänellä oli ongelmia UB-jengin kanssa.

Poliisiin yhteyttä ottaneen miehen mukaan hän oli jäänyt muutaman satasen velkaa entiselle naisystävälleen. Nyt jengi vaati häntä maksamaan velan, jonka se ilmoitti kasvaneen 3 000 euron suuruiseksi. Poliisi pitää mahdollisena, että nainen oli antanut velan UB:n hoidettavaksi.

Mies ei kuitenkaan suostunut maksamaan, ja vaatimuksen esittänyt jengiläinenkin joutui vankilaan – tosin muusta rikoksesta tuomittuna. Meni noin kymmenen kuukautta, kun toinen UB-jengiläinen soitti ”velalliselle” ja kertoi perivänsä summaa vankilaan joutuneen jengitoverinsa puolesta.

Kaikki kolme vangittua kuuluvat United Brotherhood -jengiin.Kaikki kolme vangittua kuuluvat United Brotherhood -jengiin.
Kaikki kolme vangittua kuuluvat United Brotherhood -jengiin. IL
Tunnukset takeissa
Vaatimusten kohteeksi joutunut mies suostui lopulta tapaamiseen, joka sovittiin Haagan Shellin Simpukka-ravintolaan. Uhri ilmoitti poliisille tapaamisajan ja -paikan. Siviilipukuiset poliisit olivat asettuneet valmiiksi lähipöytiin, kun kaksi jengiläistä astui sisään punaisin UB-tunnuksin varustetuissa takeissaan.

Miehet istuutuivat uhrin pöytään ja esittivät vaatimuksensa. Uhri kiisti yhä olevansa jengille mitään velkaa ja totesi, ettei hänen tarvitse maksaa kenellekään mitään.

Jengiläiset jatkoivat kuitenkin painostusta ja tekivät selväksi, että on aivan sama, miten mies asian hoitaisi, mutta summa oli maksettava heti seuraavana päivänä. Vaatimus kuitenkin putosi 2 000 euroon.

Miehet poistuivat paikalta, eikä poliisi vielä tässä vaiheessa puuttunut tilanteeseen. He ottivat kuitenkin haltuunsa huoltoaseman valvontakameroiden tallenteet.

Jengiläiset ja heidän uhrinsa tapasivat Haagan Shellin ravintolassa.Jengiläiset ja heidän uhrinsa tapasivat Haagan Shellin ravintolassa.
Jengiläiset ja heidän uhrinsa tapasivat Haagan Shellin ravintolassa. MATTI MATIKAINEN
Ei rikostaustaa
Tutkinta lykkääntyi vielä liki puolella vuodella, sillä poliisi ei enää tavoittanut kiristysyrityksen kohteeksi joutunutta uhria. Mies tunsi tai ainakin tiesi velkojat entuudestaan. Hänellä ei kuitenkaan itsellään ollut rikostaustaa.

Kun poliisi lopulta tavoitti uhrin, tutkinta nytkähti eteenpäin.

– Kolme rikollisryhmään kuuluvaa henkilöä on määrätty tutkintavankeuteen törkeän kiristyksen yrityksestä, toteaa tutkintaa johtava rikoskomisario Jukka Larkio.

IL-TYÖRYHMÄ


MIten näille ei mene jakeluun,että jos kiristät "normi kansalaista" niin poliisit on heti kimpussa!!!

originalnightstalker
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: Ke Huhti 25, 2018 7:10 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja originalnightstalker »

Sitäki kyl ihmetelly että ku huumeide saaminen halvalla ei oo mitään rakettitiedettä ni miks nää ei oikeasti keskity huumekauppaan.
Nää näide velanperinnät o iha pellehommia

Dope Boy
Axel Foley
Viestit: 2021
Liittynyt: To Marras 17, 2016 10:52 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Dope Boy »

Kaikki normi kansalaiset jotka syyttä joutuvat UB:n kiristyksen kohteeksi niin ilmoittakaa aina poliisille, loppuvat nämä "kiristys" jutut siihen.
"If you aim for a king, you better not miss"

oldstyle
Hetty Wainthropp
Viestit: 487
Liittynyt: Pe Elo 18, 2017 6:44 am

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja oldstyle »

Dope Boy kirjoitti:Kaikki normi kansalaiset jotka syyttä joutuvat UB:n kiristyksen kohteeksi niin ilmoittakaa aina poliisille, loppuvat nämä "kiristys" jutut siihen.
Toinen vaihtoehto olis että pistää mahdollisimman monta kylmäksi vrt. Hartolan papan tapaus..

Piirunverran
Remington Steele
Viestit: 200
Liittynyt: Su Touko 06, 2018 9:48 pm

Re: United Brotherhood

Viesti Kirjoittaja Piirunverran »

Dope Boy kirjoitti:Valaiskaa mulle että kuka on nyt UB:n johdossa? Vilhunen? Lehtosaari?
Lehtosaari on enkeleissä. Otettu sinne ihan varmasti siksi koska UB tekee paljon yhteistyötä punavalkosten kanssa ja Lehtosaari sitä paskaa vetää ja johtaa ku on tieto /"taito" UB:sta...

Vastaa Viestiin