Sivu 39/42

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Su Huhti 23, 2017 11:23 pm
Kirjoittaja Lamosalali
Uusi teoria: Madeleinea ei kaapattu huoneistosta
Tänään klo 18:45
Tyttö lähti huoneesta itse etsimään vanhempiaan, päättelee tutkija.

Katoamishetkellä Madeleinen nelivuotissyntymäpäiviin oli vain muutama päivä.
Katoamishetkellä Madeleinen nelivuotissyntymäpäiviin oli vain muutama päivä.
Kolmevuotias Madeleine McCann katosi melko tarkkaan 10 vuotta sitten (3.5.2007) Praia de Luzissa Portugalin Algarvessa. Madeleine ja hänen kaksivuotiaat kaksossisaruksensa oli jätetty vartioimatta perheen lomahuoneistoon.

Tutkiva toimittaja Danny Collins on selvittänyt tapausta ja kirjoittanut siitä kirjankin.

Nyt kun katoamisen kymmenvuotispäivä lähestyy, Collins palasi tapahtumapaikalle ja metallisten ikkunaluukkujen toiminta on hänen mukaansa ratkaisun avain.

Collinsin mukaan ikkunaluukut voi avata ainoastaan sisäpuolelta.

- Ikkunaluukuissa ei ollut mitään jälkiä siitä, että niitä olisi yritetty avata väkisin. Jälkiä ei ollut myöskään ikkunalaudoissa, kertoo Collins The Sunille.

Huoneistossa oli vahvat metalliset ikkunaluukut, jotka pystyy tutkijan mukaan avamaan vain sisäpuolelta.
Huoneistossa oli vahvat metalliset ikkunaluukut, jotka pystyy tutkijan mukaan avamaan vain sisäpuolelta. AOP
Edelleen elossa?

Collinsin teorian mukaan ainoa mahdollisuus on, että Madeleine oli itse poistunut huoneistosta, lähtenyt etsimään vanhempiaan.

Collins ei usko, että mitään kidnappausta suunniteltiin. Sen sijaan hän uskoo, että tytön vie sattumalta ohi kulkenut mies. Todistajat ovat nähneet tällaisen miehen, kantavan tyttöä kohtalokkaana iltana.

Mitä tytölle sitten tapahtui?

Collins pitää todennäköisimpänä, että hänet myytiin mustalaisille.

- Kuka tahansa se olikin, joka kantoi Madeleinen pois näki mahdollisuuden ansaita rahaa. Uskoisin, että tyttö myytiin kiertäville mustalaisille.

- Jossain siis elää kaunis teinityttö, päättelee Collins.

Madeleinen katoaminen käynnisti valtavat etsinnät. Mitään ratkaisevaa ei koskaan löytynyt.
Madeleinen katoaminen käynnisti valtavat etsinnät. Mitään ratkaisevaa ei koskaan löytynyt. ZUMA
PEKKA NUMMINEN

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ma Huhti 24, 2017 9:25 am
Kirjoittaja Thelea
Siis oliko tämä uusi teoria siinä australialaisen tv-kanavan ohjelmassa? Olen yrittänyt etsiä mitä ohjelmassa sanottiin, mutta googlailu tuo vain tätä teoriaa käsitteleviin artikkeleihin tai artikkeleihin, joissa kerrotaan että ohjelma on tulossa.

Sinänsä tuo teoria on looginen, ainakin se että tyttö lähti etsimään vanhempiaan ja että joku kaappasi hänet. Mutta tuota mustalaisille myymistä kyllä ihmettelen. Heikäläiset pistää silmään jo muutenkin, saati sitten että on vaalea tyttö mukana. Hänet olisi löydetty jo.

EDIT: Lisägooglailu kertoi, että tuosta teoriasta ei ollut kyse, vaan Aussit taisi foliohattuilla, jos siis luotamme Dailystariin.

Madeleine McCann: 'MI5 hid her body' Ex-police chief's bizarre cover-up claims

AN EX-POLICE chief has sensationally claimed Madeleine McCann's death was covered up by British secret agents.

By Douglas Patient / Published 24th April 2017
Sunday Night on 7 investigates in 'Madeline McCann: Gone'

In a bombshell documentary aired today on Australian TV, Goncalo Amaral suggested MI5 helped to hide Maddie’s body.

The detective made the shocking claims on Aussie show Sunday Night which had said it would be revealing a major new lead in the disappearance case.

Amaral said MI5 "for sure had an involvement" in what happened to Maddie.

Goncalo Amaral said MI5 helped hide Maddie's body PA/GETTY
CLAIM: Ex-cop Goncalo Amaral alleged that MI5 helped hide Maddie's body

“I'm saying for sure [MI5] have an involvement in the situation”
Goncalo Amaral

He alluded that they helped to hide her body to cover up the alleged crime.

Amaral is the ex-police officer who led the initial hunt when three-year-old Maddie went missing from the Praia da Luz resort in Portugal in May 3, 2007.

On the same TV show, in response dad Gerry McCann said: "The less said about Goncalo Amaral the better."
The case of Madeleine McCann: the 10-year mystery that shocked a nation
Saturday, 22nd April 2017
The disappearance of Madeleine McCann in 2007 left the entire country stunned. As the case approaches its 10-year anniversary, we take a look back at the unsolved mystery that surrounds the missing girl
1 / 20
Madeleine McCann has now been missing for 10 years AFP/Getty Images
Madeleine McCann has now been missing for 10 years

Madeleine McCann has now been missing for 10 years
A missing poster is displayed in Praia de Luz
Dozens of Portuguese police helped by dogs search for Maddie
Portuguese police search the area surrounding Praia de Luz
Maddie's grandmothers arrive at the Ocean club appartement hotel
Forensic officers search a room in the hotel where Maddie disappeared
Gerald and Kate McCann speak to the press

The shock documentary revealed a new key witness – who worked at the resort – is being sought.

A senior professor also claimed Maddie could have been knocked down by a drink-driver after leaving the apartment to search for her parents.

It also suggested the driver could have thrown her body in one of the 600 wells in the area – or disposed of it in mountain caves near to Praia da Luz.

Maddie went missing from her family flat GETTY
TRAGEDY: Maddie went missing from her family flat in Praia Da Luz in Portugal

A spokesman for the McCanns previously asked the documentary-makers to hand over any “credible” evidence to police.

He said: “If the Australian TV show contains any credible, fresh lines of inquiry they should, of course, have been given immediately to the police.”

Amaral had claimed in a 2008 book that Maddie had died in the family’s holiday flat in Praia Da Luz and her parents faked her abduction to cover up the tragedy.
Missing Madeleine McCann
Tuesday, 31st January 2017
Madeleine McCann disappeared on 3rd May 2007 from her bed in a holiday apartment in Praia da Luz, a resort in the Algarve region of Portugal. It is the most reported case of a missing child in modern history. We take a look at the pictures that made the news
1 / 12
Kate McCann (L) and her husband Gerry McCann (R), parents of missing British youngster Madeleine McCann, leave the court house in Lisbon after delivering statements in their case against Portuguese police officer Goncalo Amaral on July 8, 2014 AFP/Getty Images
Kate McCann (L) and her husband Gerry McCann (R), parents of missing British youngster Madeleine McCann, leave the court house in Lisbon after delivering statements in their case against Portuguese police officer Goncalo Amaral on July 8, 2014

Kate McCann (L) and her husband Gerry McCann (R), parents of missing British youngster Madeleine McCann, leave the court house in Lisbon after delivering statements in their case against Portuguese police officer Goncalo Amaral on July 8, 2014
Ex-cop Goncalo Amaral, who wrote a book about Maddie's disappearance which sparked legal action lost by the McCanns
Madeleine McCann
Parents of missing girl Madeleine McCann, Kate (L) and Gerry McCann (R) pose with an artist's impression of how their daughter might look now at the age of nine ahead of a press conference in central London on May 2, 2012
In this handout artists impression from the UK's national police centre for protecting children - the Child Exploitation and Online Protection (CEOP) Centre, a likeness of what missing child Madeleine McCann would look like today is seen
Madeleine McCann smiles
Gerald McCann and Kate McCann, the parents of missing 3-year old British girl Madelaine McCann speak to the press 04 May 2007

He was ordered to pay Kate and Gerry £430,000 plus interest in damages after losing round one.

But this decision was reversed by appeal judges in April last year.

There is no suggestion Maddie's parents had anything to do with her death or any cover up or any link to Amaral's MI5 claims.

A spokesman for the McCanns dismissed the entire Aussie documentary.

He said “there was nothing new at all in the Seven Network piece.”

He added that there “will be no comment from Kate and Gerry whatsoever.

“The interview with them that was carried in the programme was also some six years old, so it was in a highly misleading way.”


Linkki: http://www.dailystar.co.uk/news/latest-news/608139/Madeleine-McCann-MI5-cover-up-hid-body-police-claims-what-happened-to-Maddie

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ma Huhti 24, 2017 3:24 pm
Kirjoittaja matkaaja
Thelea kirjoitti:Sinänsä tuo teoria on looginen, ainakin se että tyttö lähti etsimään vanhempiaan ja että joku kaappasi hänet. Mutta tuota mustalaisille myymistä kyllä ihmettelen. Heikäläiset pistää silmään jo muutenkin, saati sitten että on vaalea tyttö mukana. Hänet olisi löydetty jo.


Jostakin muistan lukeneeni että seudulla oli kyllä jokin sirkus kierrollaan; hyvin voisi semmoiseen piilottaa etenkin kun sirkuslaisten muuntautumiskyky saattaa olla melko täydellistä.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ma Huhti 24, 2017 7:02 pm
Kirjoittaja nuuskija
Mustalaiset, eli gypsy-sanalla mainitut eivät muualla kuin Suomessa ole välttämättä poikkeuksellisen tummia, eivätkä pukeudu sen kummemmin kuin muut. Vain Suomessa on ne tietynlaiset "heimovaatteet". Monissa maissa tuolla sanalla viitataan kierteleviin ihmisiin, ei etniseen ryhmään. Taannoinhan löytyi vaalea tyttö mustalaisten luota jossain Itä-tai Etelä-Euroopan maassa, väittivät ensin että on sattumoisin erikoisen vaalea, mutta testeillä paljastui kadonneeksi tytöksi.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 12:04 am
Kirjoittaja Kainonsorttinen
Eikö tuo tyttö nimenomaan paljastunut mustalaiseksi? Oli vaan vähän vaaleampi kuin muut. Madeleineksihän tuota heti epäiltiin.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 1:10 am
Kirjoittaja ktaina
Tuo vaalea tyttö joka 2013 vuoden lopulla löytyi kreikasta mustalaisleiriltä otettiin ainakin huostaan..onkohan tuookaan tapaus selvinnyt kenen lapsi oli?

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 9:11 am
Kirjoittaja Roly
ktaina kirjoitti:Tuo vaalea tyttö joka 2013 vuoden lopulla löytyi kreikasta mustalaisleiriltä otettiin ainakin huostaan..onkohan tuookaan tapaus selvinnyt kenen lapsi oli?

Oli bulgarialaisen Sasha Rushevan lapsi DNA-analyysin mukaan. Ei tunnusta myyneensä lasta mustalaisille mutta epäiltiin. Miehellä Atanasilla on albino geeni ja siksi lapsi on niin vaalea.
http://www.dailymail.co.uk/news/article ... Maria.html.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 10:13 am
Kirjoittaja matkaaja
Joka tapauksessa Madeleine on nyt toisen näköinen kuin kadotessa. Ja Portugalinkin ihmiset ovat köyhää väkeä joten hetken mielijohteesta siepattu on hyvä keino ansaita rahaa, eli ei olisi ihme jos joku vaan paikallinen tavis olisi tapauksen takana. Tai että on myös ehkä suunnitellut tekevänsä sieppauksen kun se olis helppoa; seurata vaan käyttätymistä ja iskeä.
Alkaisin etsiä sitä mitä mahdollisuuksia olisi aivan heti myydä lapsi eteenpäin. Esim sirkukseen.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 4:52 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Tuohon ajatukseen ei vaan sovi se tieto, että kahden etsintäkoiran pari on varmasti merkannut sekä perheen hotellihuoneen että vanhempien vuokra-auton. Toinen parin koirista on henkilöetsintäkoira joka hakee tasan sitä tiettyä henkilöä jonka haju koiran kuonoon on kalibroitu ja toinen on puhdas ruumiinetsintäkoira. Molemmat merkkasivat vuoronperään työtä tehdessään samat pisteet.
Eli näiden tietojen valossa näissä kohdissa, olikohan auton takakontti ja vuoteen alunen hotellihuoneessa jollen väärin muista on ollut sekä Madeleine että ihmisruumis.

Erilaisia vähemmistöjä, matkustavaisia ja muita yleisen mielipiteen mukaan heittiöinä pidettyjä tahoja on vuoron perään syytetty Madeleinen katoamisesta. Se lienee helppoa sillä nämä tahot eivät itseään puolusta, suuri yleisö suhtautuu niihin porukoihin ennakkoluulolla jo valmiiksi ja mikä hyvään tyhjänpäiväinen lööppi aiheesta myy tabloidlehtiä varmasti. Valitettavasti kuolleen hevosen kannustamista kaikki.

Portugali ei muuten ole mikään epätoivoinen sotatoimien reuna-alue jossa tavalliset paikalliset ryöstelisivät turistien lapsia rahaa hankkiakseen. Tuollaisella turistialueella turistit tuovat sen leivän pöytään eikä heidän hyvinvointaan vaaranneta. Ja ylipäätään, miksi ryöstää länsimaisen turistin lapsi ja saada aikaan järkeä vailla oleva mediahässäkkä kun tarjolla on joka värisiä lapsia niin paljon kuin kukaan tarvitsee muutenkin laittomien ja oikeasti epätoivoisten siirtolaisten myötä. Niitä lapsia ei kukaan kysele rahan vaihtamisen jälkeen ja riski on minimaalinen. Eihän heitä edes virallisesti ole olemassa.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 5:05 pm
Kirjoittaja matkaaja
Täysi Purenta kirjoitti:Tuohon ajatukseen ei vaan sovi se tieto, että kahden etsintäkoiran pari on varmasti merkannut sekä perheen hotellihuoneen että vanhempien vuokra-auton. Toinen parin koirista on henkilöetsintäkoira joka hakee tasan sitä tiettyä henkilöä jonka haju koiran kuonoon on kalibroitu ja toinen on puhdas ruumiinetsintäkoira. Molemmat merkkasivat vuoronperään työtä tehdessään samat pisteet.
Eli näiden tietojen valossa näissä kohdissa, olikohan auton takakontti ja vuoteen alunen hotellihuoneessa jollen väärin muista on ollut sekä Madeleine että ihmisruumis.

Erilaisia vähemmistöjä, matkustavaisia ja muita yleisen mielipiteen mukaan heittiöinä pidettyjä tahoja on vuoron perään syytetty Madeleinen katoamisesta. Se lienee helppoa sillä nämä tahot eivät itseään puolusta, suuri yleisö suhtautuu niihin porukoihin ennakkoluulolla jo valmiiksi ja mikä hyvään tyhjänpäiväinen lööppi aiheesta myy tabloidlehtiä varmasti. Valitettavasti kuolleen hevosen kannustamista kaikki.

Portugali ei muuten ole mikään epätoivoinen sotatoimien reuna-alue jossa tavalliset paikalliset ryöstelisivät turistien lapsia rahaa hankkiakseen. Tuollaisella turistialueella turistit tuovat sen leivän pöytään eikä heidän hyvinvointaan vaaranneta. Ja ylipäätään, miksi ryöstää länsimaisen turistin lapsi ja saada aikaan järkeä vailla oleva mediahässäkkä kun tarjolla on joka värisiä lapsia niin paljon kuin kukaan tarvitsee muutenkin laittomien ja oikeasti epätoivoisten siirtolaisten myötä. Niitä lapsia ei kukaan kysele rahan vaihtamisen jälkeen ja riski on minimaalinen. Eihän heitä edes virallisesti ole olemassa.



Noiden koirien merkkaukset ovat olleet joidenkin tietojen mukaan myös hyvin epäselviä,joten niiden varaan ei voi kovin paljoa rakentaa, eikä ne ole johtaneet katoamisen ratkaisuun.

En kaikkia vähemmistöjä tuossa 'syyttänytkään' vaan yhtä persoonaa joka on voinut olla tekijä; asioita pitää tutkailla monelta eri kantilta kuitenkin.

Kaikki paikalliset missään eivät ryöstele tietenkään yleisesti turistien lapsia, vaan porukassa aina on poikkeusyksilöitä.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 6:12 pm
Kirjoittaja Saga72
Controversial sunday night, aussie documentary on se uusin dokkari juutuubissa.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ti Huhti 25, 2017 10:26 pm
Kirjoittaja aumari
Roly kirjoitti:
aumari kirjoitti:Vuosia sitten oli jotain arvelua australialaiskytköksestä. Jossain (Välimeren?) satamassa oli ollut vene tai huvipursi ja siellä australialaisnainen, jolla oli ollut Madeleinen näköinen tyttö mukanaan. En muista kuinka kauan tytön katoamisen jälkeen tämä havainto oli tehty.

Muisteletko tuota 'ruotsalaista' luksusjahtia, joka pääsi livahtamaan satamasta tutkimatta. Sille oli ilmoitettu seuraavaksi satamaksi Portugalin Albufeira mutta sinne se ei koskaan saapunut. Australialainen Victoria Beckhamin näköinen nainen taas odotteli Barcelonan Olympic Marinassa uuden tyttärensä 'toimitusta' ja kyseli sen perään useasti satamassa olleelta brittimieheltä. Olisiko tulossa oleva uusi uutinen tosiaankin jotenkin tuohon liittyvää vai jotakin aivan uutta?
http://www.express.co.uk/news/uk/119199 ... ht-mystery

Juuri tuota muistelin.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: La Huhti 29, 2017 6:23 pm
Kirjoittaja hannu hanhi
Australialainen dokumentti oli iso pettymys lupauksiin nähden. Pelin henki oli dokumentissa kuitenkin selvä. Pienikin epäily vanhempien syyllisyydestä haluttiin saada pois. Goncalo Amaral johti alkuvaiheessa Portulagalissa tutkintaa ja hän uskoo yhä vanhempien syyllisyyteen. Dokumentissa Amaralista haluttiin antaa hyvin omituinen kuva. Ja kieltämättä leuka loksahti, kun Amaralin mukaan Britannian tiedustelupalvelu MI5 auttoi vanhempia kätkemään Madeleinen ruumiin.
Amerikkalainen rikosprofiloija Pat Brown on profiloinut itsensä Maddien vanhempien syyllistäjänä. Dokumentin toimittaja sai kysymyksillään myös Pat Brownin vaikuttamaan tyhmältä. Mielestäni yksi hyvä pointti toimittajalla oli, miten vanhemmat olisivat pystyneet piilottamaan ruumiin niin perusteellisesti ilman paikallistuntemusta. Ruumiskoirien luotettavuus kyseenalaistettiin dokumentissa. Samoin kyseenalaistettiin vanhempien vuokra-autosta löydetty DNA, jonka oli väitetty tulleen Maddien ruumiista.
Pidän ihan loogisena dokumentin hypoteesia siitä, että Maddie oli eksynyt kadulle vanhempia etsiessään ja sillä hetkellä paikalle oli sattunut kaappaaja. Mahdollisesta kaappaajasta on silminnäkijähavainto. Yksi epäilty osoittautui omaa lastaan kantaneeksi turistiksi, mutta toinen lasta kantanut mies on jäänyt tuntemattomaksi.
En jaksa uskoa dokumentin ja brittiviranomaistenkin spekulaatioita siitä, että Madeleine olisi joutunut ihmiskaupan kohteeksi. Todennäköisesti kyseessä oli sellainen pedofiili, joka valitettavasti raiskaa ja todennäköisesti tappaa lapsen 48 tunnin sisällä kaappauksesta (usein jo muutaman tunnin sisällä). FBI on lanseerannut tämän 48 tunnin säännön. Pedofiiilla on ollut hyvä paikallistuntemus ja hän on onnistunut erinomaisesti piilottamaan ruumiin. Dokumentissa kävi ilmi, että läheisyydessä on paljon valtavan suuria kaivoja, joihin ruumis on helppo upottaa. Yhtä kaivoa näytettiin tarkemmin ja se muistutti enemmän kaivosta kuin omaa mielikuvaani tavallisesta kaivosta.

Tässä alla on viidessä osassa dokumentti ja osien välillä vähän kirjallista kerrontaa. Tosin jollakin konstilla oma sijainti on muutettava Australiaan, jotta dokumentin osat pystyy katsomaan.

https://au.news.yahoo.com/sunday-night/ ... ery/#page1

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Su Huhti 30, 2017 1:16 am
Kirjoittaja fangs
En ole vielä saanut aikaiseksi tuota ohjelmaa katsoa, mutta tämän ja muidenkin keskusteluiden yms perusteella kuulostaa tosiaan siltä että mitään erityistä "läpimurtoa" ei ole tälläkään kertaa tarjoiltu. Yllätys yllätys. Tuntuu että mitä enemmän tässä tapauksessa jotain läpimurtoa ja merkittävää käännettä hehkutetaan, sitä vähemmän sanoille löytyy katetta. Ja jos jotain oikeasti ratkaisevaa ilmaantuisikin, niin kai silloin poliisille ilmoittaminen olisi oikea liike eikä televisio-ohjelma.

Tuota teoriaa on muuten puitu jo ennen aussien ohjelmaakin, että Madeleine olisi lähtenyt yksin huoneistosta ja siepattu, nopeasti hakemalla suomenkielisistä lähteistä esim. helmikuussa on kirjoiteltu ko. teoriasta iltapuluissakin, esimerkki.

Re: Madeleinen tapaus (ketju 5)

ViestiLähetetty: Ma Touko 01, 2017 12:41 am
Kirjoittaja sdude
Niinhän tässä on todennäköisesti käynyt, että Madeleinen vanhemmat (kumpikin lääkäreitä) olivat halunneet vapaaillan ja laittaneet lapset nukkumaan hotellihuoneeseen. Madeleinen kun tiedetään olleen tavallista vilkkaampi, rasittavuuteen asti, vanhemmat päättivät antaa hänelle unilääkettä tai muuta rauhoittavaa. Sitä vaan tuli annettua liikaa, ja pääsi käymään niin, että tyttö kuoli. Vanhemmat eivät halunneet ottaa asiasta vastuuta, vaan näkivät mahdollisuuden päästä pälkähästä, ja tekivät suunnitelman: Madeleinia pidetään huoneessa piilossa sängyn alla, josta hänet viedään auton takakontissa johonkin ja ruumis hävitetään. Vanhempien tuttavaperhe, joka oli matkalla mukana, oli juonessa mukana.

Myöhemmin haastatteluissa vanhempien kehonkieli on kertonut jatkuvista valehteluista ja peittelyistä, psykologian asiantuntijoiden mukaan. Se ei tietenkään yksinään todista mitään.

Myös tuossa ylitsepursuavassa "toivossa löytää vielä Madeleine hengissä" he ovat mielestäni paljastaneet itsensä. Normaalit syyttömät vanhemmat eivät näin kauaa, +10 vuotta enää "yrittäisi" aktiivisesti "löytää" "kadonnut" tytär. Ruumiskoirien hajumerkinnät hotellihuoneessa ja auton takakontissa eivät erehdy ja kuitenkin vanhemmat suhtautuivat koirien merkkauksiin suorastaan vihamielisesti, ja tyrmäsivät ne. Samoin Portugalin juttua ensimmäisenä tutkinut poliisin rikosetsivä-hemmo, joka pääsi jyvälle hommasta, ja kirjoitti siitä kirjan, haastettiin vanhempien toimesta oikeuteen....