Doctor Lecter kirjoitti: ↑La Syys 29, 2007 6:36 pm
Tämä katoamistapaus on sen verran mystinen, että päätin perehtyä siihen hieman enemmän. Uhrasin lomastani päivän pari ja ajoin nelisensataa kilometriä ja kävin tutkimassa mikrofilmejä eräässä kirjastossa sekä kävin Nastolassa Ratsutie 48:n pihalla ja lähiympäristössä sekä keskustelin kolmisen tuntia erään henkilön kanssa, joka tunsi kadonneen varsin hyvin.
20-luvulla syntyneet
Urho ja
Hilkka Laitinen (os.
Kähönen) asuivat 50-luvun lopulta 60-luvun puoliväliin omakotitalossa Kausalassa. Urho oli ammatiltaan puuseppä ja Hilkka työskenteli baarissa. 1960 he perustivat Kausalaan, vt12:n varrelle Union huoltoaseman, jonka avajaiset pidettiin joulukuun alussa -60. Iitin Seutu – lehdessä mm. mainittiin ”Autohuollon johtaja Urho Laitinen esitteli rakennuksen tiloja ja mahdollisuuksia”. Union-asemasta tuli hyvin suosittu ja se oli avoinna 24 h. Mainittakoon vielä, että kahvilapuolella oli radio-televisio vieraiden viihdyttämiseksi.
Kerrotaan, että Urho Laitinen ajoi yrityksensä konkurssiin ja kääri rahat ns. liiveihinsä ja tällöin hän teki myös henkilökohtaisen konkurssin, varojen sekä omaisuuden siirtyessä sitä ennen vaimonsa Hilkan nimiin – kuten jo aiemmissa kirjoituksissa on todettu. On mainittu myös Urhon olleen – ja kuten Alibi – lehden numeron 3/89 kuvassa näkyy – ns. Hitler-viiksinen mies ja sellaisen lempinimen hän Kausalassa saikin kulkiessaan pitkä nahkatakki yllään kohti puusepänverstasta, jossa oli siis töissä ennen nimitystään autohuollon johtajaksi.
Kausalasta Laitiset lapsineen -kaksi nuorimmaista tyttöä, muuttivat Nastolan Villähteelle, jossa heillä oli baari. Villähteeltä he muuttivat vuonna -71 Nastolan Nastonharjulle rakentamaansa liikekiinteistöön osoitteeseen Ratsutie 48. Kiinteistössä toimi 70-luvun alussa neljä liikettä: baari, kangaskauppa, kampaamo sekä kukkakauppa. Laitiset asuivat tuolloin jo kahden, toisen tyttäristä asuessa Ratsutien varrella olevassa talossa. Laitisilla oli myös Nastolan kirkonkylässä kemikalioliike. Tähän kemikalioon tuli sittemmin yrittäjäksi nainen, jonka luo Urho tunsi vetovoimaa ja hänen nähtiinkin vierailevan kemikaliossa sangen usein.
Keskiviikkona 19.7.-72 Hilkka Laitinen oli töissä oman liikekiinteistönsä baarissa, jossa hän ei kuitenkaan itse toiminut yrittäjänä. Aamuvuoron jälkeen klo 14:30 hän poistui liikkeen takaovesta asunnolleen sanoen lähtevänsä lepäämään. Asuntoon siis pääsi liikkeen sisätiloista kellarin kautta. Tämän jälkeen Hilkka Laitisesta ei ole havaintoja hänen aviomiehen kertomista lukuun ottamatta. Hilkan katoamiseen liittyviä seikoista on kirjoitettu jo, joten ei kerrata tässä niitä tarpeettomasti. Hilkan piti olla seuraavana päivänä baarissa iltavuorossa ja baariyrittäjä soitti moneen otteeseen Laitisille, mutta ei saanut vastausta, kunnes vihdoin Urho vastasi ja sanoi, ettei hän tiedä missä Hilkka on. Urho suhtautui vaimonsa katoamiseen sangen kylmäkiskoisesti, eikä omaehtoisesti ottanut asiaa puheeksi. Toinen tyttäristä soitti katoamisen jälkeisellä viikolla baariyrittäjälle luullen, että äitinsä oli puhelimessa ja sanoi ”missä sinä olet oikein ollut, kun olemme sinua jo kauan yrittäneet tavoittaa”. Tyttäret tekivät äidistään katoamisilmoituksen Lahden poliisille. Ensimmäinen katoamista koskeva juttu oli Etelä Suomen Sanomissa 27.7.-72 ja toinen 2.8.-72. Kaikki Hilkan käyttämät korut olivat kuitenkin asunnolla ja ilman niitä hän ”ei lähtenyt mihinkään”.
Katoamispäivän iltana Hilkan piti sovitusti mennä Villähteellä asuvan ompelijattaren luokse sovittamaan uutta pukuaan, (ei siis vain 3 kilometrin päässä asuvalle, kuten Alibissa mainittiin, vaan matkaa Laitisilta ompelimoon oli kymmenisen kilometriä, ompelija piti yritystään muuten siinä Laitisten entisessä baarissa). Sinne hän ei siis koskaan tullut ja on varmaa myös se, ettei hän sinne edes lähtenyt ja kadonnut matkalla. Mikäli Hilkka olisi sinne lähtenyt hänet olisi havaittu kiinteistössä olevista liikkeistä ja hänellä oli myös tapana huikata baarin ovesta ja kertoa menemisistään. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Laitisten asunto sijaitsi siis liikkeiden takana ja sinne oli sisäänkäynti Ratsutie 50:n puoleisesta päädystä kun taasen ajotie rakennuksen taakse on 46:n puoleisesta päädystä – silloisen ravintola Onnimannin vierestä. Kiinteistön tontti taasen rajoittui takaosastaan metsään.
Tämä kuvittelemani teoria, että Hilkka lähti joko kävellen, bussilla tahi tuttavan kyydissä on poissuljettu vaihtoehto. Kävellen ei varmasti kukaan lähde 10 kilometrin reissulle pukuaan sovittamaan ja että Hilkka olisi tällä reissulla siten joutunut tuntemattoman henkilön uhriksi on myös poissuljettu vaihtoehto. Joku olisi varmasti hänet tuolloin nähnyt, sillä asuivathan he monen kaupan ja asunnon ympäröiminä. Laitisten alakerrassa asui katoamisen aikoihin läheisellä Upolla työskennelleitä nuoria ja autottomia miehiä, joten eivät hekään olisi voineet kyyditä Hilkkaa ompelijalle.
Urho Laitinen tuli siis kotiin töistä Mallasjuoman tehtailta Lahden keskustasta klo 15 aikoihin ja oman kertomuksensa mukaan näki vaimonsa lepäävän sohvalla. Myöhemmin Urho maalasi aitaa eikä ehtinyt viedä vaimoaan ompelijalle. Tuo käynti siellä ja välitön paluu olisi vienyt max 20 minuuttia. Oliko aidan maalaaminen niin tähdellisen kiireellinen työ ettei sitä malttanut jättää hetkeksi kesken vai edelsikö katoamista jokin riita vai oliko aidanmaalaus ehkä jo aikaisemmin keksitty tekosyy johonkin? Oliko aitaa todellakin maalattu ja jos oli niin kuinka paljon? Tontin takaosassa ei tietävästi ollut aitaa, vaan aidat olivat sekä 46:n ja 50:n puoleisilla reunoilla puolilla. Mikäli Hilkka olisi poistunut asunnosta takakautta, hän olisi tullut nähdyksi Urhon toimesta. Samoin kuin, jos hän olisi poistunut kotoaan pääsääntöisesti käytetyn ulko-oven kautta (Ratsutie 50:n puolelta) hän olisi tullut Urhon toimesta nähdyksi, mikäli Urho olisi tuolloin ollut maalaamassa ao. puolen aitaa. Jos Hilkka taasen olisi poistunut ulko-ovesta ja mennyt rakennuksen editse, niin hänet olisi havaittu liikkeiden henkilökunnan ja mahdollisten asiakkaiden toimesta.
Mitä todella tapahtui Ratsutie 48:n asunnossa 19.7.-72 klo 15 jälkeen? Viereisen ravintola Onnimannin portieri väitti ja tiettävästi joku muukin on nähnyt, että Laitisten pihaan ajoi yöllä klo yhden aikoihin iso musta auto. Laitisilla oli tuolloin musta Plymouth Valiant – merkkinen auto ja jota voidaan pitää isona autona. Urho Laitinen kuitenkin kiistää tiedon. En tiedä miltä etäisyydeltä portieri on tapauksen nähnyt, mutta kyseinen ravintola sijaitsee aivan Laitisten kiinteistön vieressä. Miksi portierin havaintoa ei otettu todesta?
Tapausta tutkiva poliisi suhtautui haastattelemiinsa ihmisiin sangen ylimielisesti ja sanoi eräällekin henkilölle, joka esitti asiasta epäilyksiä Urho Laitisen suuntaan kaikkitietävällä äänensävyllään; ”kuule, minä en usko, että Herra Laitinen olisi tehnyt rouva Laitiselle yhtään mitään”. Katoamisen jälkeen Ravintola Onnimannin ja Laitisten kiinteistön väliin ilmestynyt ”hautakumpu” on mitä todennäköisimmin ravintolan asiakkaiden ilkeyksissä tekemä, ”Urhosta kun ei oikein pidetty, hänen tunnekylmyytensä ja laskelmoivan luonteensa vuoksi”. Eräs tuolloin vielä pieni poika, joka kovasti tykkäsi ”Laitisen tädistä”, kyseli Urholta viattomana, ”että missähän se täti oikein on?”. Kysymys aiheutti Urhossa yskänpuuskan eikä hän kommentoinut asiaa pojalle millään tavoin.
KRP otti katoamisen tutkittavakseen 10.8.-72 ja tuolloinen tutkinnanjohtaja ylikonstaapeli
Lauri Heikkilä oli sanonut, että hän ei eläkkeelle lähde ennen kuin tämä tapaus selviää… Urho Laitinen oli tapauksen johdosta myös kiinniotettuna jonkin aikaa, mutta hänet vapautettiin näytön puutteen vuoksi. Pian Hilkan katoamisen jälkeen Nastolan kirkonkylässä kemikaliota pitänyt nainen muutti Urhon asuntoon ja vajaan vuoden kuluttua Hilkan katoamisesta Urho päätti irtisanoa osan liiketilojensa vuokralaisista, mm. baariyrittäjän. He lähtivät kuitenkin vapaaehtoisesti ennen riitaa. Urholla oli tapana kutsua usein vieraita kotiinsa, mutta katoamisen jälkeen ei kutsuja enää tullut eikä vieraita juurikaan käynyt. Liiketiloihin tuli yrittäjäksi, elintarvikekioskia pitämään Urhon ja Hilkan tytär. Myös kiinteistön omistus siirtyi tyttärille, sillä Urho ei voinut henkilökohtaisen konkurssinsa vuoksi pitää mitään omissa nimissään. Pari vuotta katoamisen jälkeen Urho Laitinen muutti Norjaan ex-kemikalioyrittäjän kanssa.
Katoaminen oli esillä myös iltapäivälehdistössä. 22.2.-75 asiasta kertoi Iltaset ja 9.6.-75 Ratsutie 48:n edusta kaivettiin auki erään selvänäkijän enneunen johdosta. Paikalla oli myös lehdistö ja kuten hyvin muistamme, niin Iltasanomat kertoi tuosta 11.6.-75 kaivuutyöstä näyttävästi etusivullaan ja keskiaukeamalla mm. seuraavasti: ”selvänäkijä
Aarne Heinonen Heinolan mlk:sta on pajunvitsojen ja kuparilankakerien antamien merkkien johdosta päätynyt siihen tulokseen, että Hilkka Laitinen on haudattuna kiinteistön etupihalla noin 1,5 metrin syvyyteen”. Kaivuutyötä laajennettiin kolmeenkin otteeseen, mutta mitään ei löytynyt. Paikalla oli myös Hilkan vävy, joka lupasi 5000 markan palkkion anoppinsa löytäjälle. Heinäkuussa -75 tutkimuksia tehtiin myös Asikkalan Salonsaaressa, mutta turhaan.
Tuo epäily siitä, että Hilkka olisi haudattuna oman kiinteistönsä etupihalle oli täysin mieletön ajatus. Miten poliisitkin uskoivatkin jonkun ”elämäntapaintiaanin” puheita ja ryhtyivät kaivuuhommiin. Kuka voisi ja uskaltaisi kaivaa keskellä kylää hautaa tulematta nähdyksi ja sitä kautta epäillyksi?
Eräs seikka mistä on täällä jo ollutkin puhetta on Hilkalla hoidossa ollut koira, joka oli aiemmin aina puhdas, mutta jostain syystä katoamisen jälkeen se häipyi metsään ja tuli takaisin yltä päältä kurassa. Etsikö se Hilkkaa ja tiesikö se, mistä pitää etsiä? Koira kuoli myöhemmin liikkeen edustalla jäätyään auton alle. Ehkä sen likaisuuteen kiinnitettiin vain huomioita koska Hilkka ei ollut sitä enää hoitamassa ja pesemässä. Tiedä häntä? Koira ei kuitenkaan olisi päästänyt Laitisille sisään ketään tuntematonta ilman rähinää…
Mainittakoon vielä, että poliisi tutki omien sanojensa mukaan ”Nastolan lähiseudun kaikki metsät ja usean järven pohjamudat” mitään kuitenkaan löytämättä.
Katoaminen jäi pimeäksi ja sitä hehkutettiin
Alibissa 3/89 (lue tämä case sivu 2) lupaamalla 25000 markan palkkio vihjeestä. Vihjepostia tuotiin julki
Alibin numerossa 10/89, jossa tapausta otsikoitiin: ”Hilkan murha selviää ehkä piankin, Kuuma vihje Alibin lukijalta”. Rahalla oli taivaallinen voima ja Alibin toimitus sai toinen toistaan kummallisempia vihjeitä, joissa tässä muutama: ”
Kyllä se on selvästi ….n tekemä juttu, hän sen oli suunnitellut ja kannatti käyttää apuvoimiakin”, ”Hilkka Laitisen murhasi …., eihän siinä ole muuta mahdollisuutta”. ”Miksi poliisit tekivät niin suuren virheen, etteivät seuranneet koiran jälkiä kun se lähti retkilleen. Olen ollut aivan raivoissani sen johdosta, että paras ystävä ja todistaja näin sivuutettiin”, ”Kyllä poliisien olisi pitänyt laittaa se mies lujille, eikä etsiä kaloja merten takaa, kuten heidän tapansa useimmiten on”.
Suurin osa epämääräisistä huhuista oli täysin mieltä vailla, mutta joitakin vihjeitä kerrottiin eteenpäin viranomaisille. ”Tutkimuksiin ja tarkistuksiin tässä todennäköisesti on aihetta”, sanoi Alibille rikosylikomisario
Timo Yliluoma KRP:n Hämeen osastolta. Alibi ei kertonut näitä kuumia vihjeitä sivuillaan, mutta sen verran raottivat salaperäisyyden verhoa, että toinen vinkki puhuu erittäin järkeen käyvästi sellaisen mahdollisuuden puolesta, että Hilkan murhaaja saattaakin olla aivan eri ihminen, kuin mitä tähän saakka on oletettu. Toinen vihje on taas niin tulenarkaa tavaraa, että jo mainitseminenkin sen sisällöstä voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa toimittajalle syytteen ”poliisitutkinnan vaikeuttamisesta”. Itsesuojeluvaisto siis pakottaa olla toteamatta tämän enempää: kaikkia tulevia kuulusteluja ei tulla suorittamaan vain suomen kielellä.
Urhon kanssa Norjaan muuttanut ex-kemikalioyrittäjä muutti pian Urhon kuoleman jälkeen takaisin Suomeen ja asuu tiettävästi Lahdessa. Ehkä hän voisi valaista asiaa…
Ratsutie 48:n kiinteistö ei ole enää Laitisten omistuksessa eikä sen nykyisellä omistajalla eikä kiinteistössä olevalla yrittäjällä ole mitään tekemistä katoamistapauksen kanssa.
Katoamiseen liitettiin myös vuonna -77 löytynyt pääkallo. Sen arvoitus ei ole tiettävästi vieläkään ratkennut, eikä sen omistaja ymmärrettävistä syistä ole ilmaantunut omaansa hakemaan, Kallon on todettu kuuluneen miehelle, vaikka kallon vedessä oloaika ja sen kääreenä olleen muovipussin valmistusajankohdat sopivat Hilkka Laitisen tapaukseen. Jonkun se kallo kuitenkin oli ja joku sen on järveen heittänyt. Jos se olisi varastettu jostakin haudasta, niin miksi se olisi viskattu pois eikä säilytetty omassa hyllyssä tai vaikkapa piilossa tulevia spiritismi-iltoja varten.
