65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

MEG kirjoitti:Tunnetut maantieteelliset ja ajalliset seikat viittaavat siihen ,että Birgitta olisi saapunut sovittuun kampaamotapaamiseen ,jonka nuorempi kampaja on kiistänyt . Tästä on helppo johtua siihen mahdollisuuteen ,että olisi siellä menehtynyt riidan seurauksena ,ja ruumis viety autolla kätkettäväksi. Kuten sanottu ,en väitä näin tapahtuneen ,mutta muut esilletuodut selitykset johtavat moniin ajatusvaikeuksiin.
No, minä autan noissa ajatusvaikeuksissa.
Birgitta on lähtenyt ko oletettuun tapaamiseen kampaamolla. Jotakin ratkaisevaa hänen elämässään oli tapahtunut edellisenä päivänä/ viikonloppuna. Hän on surullinen ja epätoivoinen ja päättää äkillisesti, että ei haluakaan jatkaa siinä kampaamon jutuissa enää ja muutenkin häntä väsyttää. Hän jää pois Kampin metroasemalla, päättääkin lähteä kaukoliikenteen bussilla jonnekin hänelle rakkaaseen paikkaan. Kun bussi ajaa ulos Kampin alla olevasta pysäkkitilasta, Birgitta sulkee puhelimensa ja matkustaa ties minne.
Muista lähdekritiikki!

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MEG »

Yllämainittu on lähes kirjaimellisesti minun täällä aiemmin esittämäni mahdollisuus.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja skoone »

MEG kirjoitti:Yllämainittu on lähes kirjaimellisesti minun täällä aiemmin esittämäni mahdollisuus.
Meitä on monta, jotka on siis asiaa tältä kantilta pähkäillyt jo kauan sitten. Siis tämä ei olisikaan sitten sumeaa ajtusta?
Muista lähdekritiikki!

Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10813
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Maksaa bussin käteisellä? Tai onkohan noita korttien käyttämisiä edes selvitetty. Käteisellä moni vanhempi ihminen tosin usein maksaakin. Itsekin maksan, vaikken ole vanhempi ihminen=)

Turvakameroihin ei ole tarttunut, mutta ehkäpä niitäkään ei ole kaikkia ajoissa katseltu. "Olisin luullut", että ehkä bussiaseman kamerat katsottaisiin?

Siis BS on sinänsä hyvin itsemurha-alttiissa iässä ja elämänvaiheessakin, mutta "olisi luullut", että olisi hoitanut tuon tapaamisen ensin ja sitten vasta kadonnut. Tässä on nyt tämmöinen kummallinen puolittain tehty tapaaminen ja sitten matkalla yhtäkkiä pälkähtää päähän, että en jaksa enää. Varttia aikaisemmin vielä jaksoi, mutta metrossa kamelin selkä katkesi.

Ja miten se itsemurhaaminen sitten tapahtui? Miksei ruumista löydy? Veteen meno oikeastaan ainoa mahdollisuus, eikä se loppujen lopuksi ole kovin yleinen itsemurhatapa, ja varmaan vielä vähemmän 65-vuotiaiden keskuudessa.

BS siis ajelisi vaikkapa jonnekin lapsuutensa maisemiin ja siellä hortoilisi järveen. Kaikki on tietenkin mahdollista, ja tämmöiset "viimeiset vaellukset" eivät ole edes mitenkään erityisen harvinaisia, mutta silti. Ehkä pitäisi jostain kotiseuduilta häntä etsiä, mutta olisi kyllä maastosta jo löytynyt.

Itsemurha nyt periaatteessa, lähtökohtaisesti, normaalein syy olisi, mutta puitteet on aika kummalliset.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi

oolu
Nikke Knakkertton
Viestit: 189
Liittynyt: To Huhti 03, 2008 4:13 am
Paikkakunta: en arrière de lumiere

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja oolu »

Kuolemannaakka kirjoitti:Maksaa bussin käteisellä? Tai onkohan noita korttien käyttämisiä edes selvitetty. Käteisellä moni vanhempi ihminen tosin usein maksaakin. Itsekin maksan, vaikken ole vanhempi ihminen=)
Enemmistönä ainakin pk-seudulla on bussit, joissa EI voi maksaa kortilla. Pidemmän matkan busseista en mene kyllä takuuseen. Kampin terminaalista voi kyllä luukulta ostaa käteiselläkin lipun.

khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja khl »

oolu kirjoitti:
Kuolemannaakka kirjoitti:Maksaa bussin käteisellä? Tai onkohan noita korttien käyttämisiä edes selvitetty. Käteisellä moni vanhempi ihminen tosin usein maksaakin. Itsekin maksan, vaikken ole vanhempi ihminen=)
Enemmistönä ainakin pk-seudulla on bussit, joissa EI voi maksaa kortilla. Pidemmän matkan busseista en mene kyllä takuuseen. Kampin terminaalista voi kyllä luukulta ostaa käteiselläkin lipun.
Bussi korttia varmaan tarkoitti?

Kunto Kalpa
Sofia Karppi
Viestit: 442
Liittynyt: Pe Marras 06, 2015 1:17 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Kunto Kalpa »

Tässä Onnibussilla pakoon pahaa maailmaa teoriassa on jokunen perustavaa laatua oleva ongelma.

Ensinnäkin tuollaiset haihtumiset ovat huomattavasti nuorempien touhuja. Toisekseen laki ei kiellä katoamista, joten jollei vouti ollut perässä, voisi Birgitta huoletta ilmoittaa viranomaisille, että säästäkää varojanne. Lisäksi täytyy muistaa, että lähes mistä hyvänsä katoamisen valmistelusta olisi jäänyt jonkinlainen jälki. Aika vaikea siis innostua tästä teoriasta.

Avatar
Motiivi
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Su Marras 18, 2018 8:52 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Motiivi »

24.8.2015 ollut lämmin kesäpäivä +23°C.
Joten varmasti ihmisiä liikkellä, mietin miten hänestä ei ole yhtään henkilöhavaintoa, eikä ollut vissiin tallentunut mihinkään valvontakameroihin? Olisiko joku ryöstänyt hänet Viikissä ettei tapahtumalla olisi silminnäkijöitä ja vienyt laukun missä on matkakortti sekä puhelin ja lähtenyt ratikalla pakoon kohti Helsingin keskustaa? Mutta mihin itse Birgitta olisi sitten joutunut? Aika kaukaa haettu teoria mutta tää tapaus on muutenkin erikoinen..
Kuolema kuittaa univelat.

MaAl
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Pe Syys 18, 2015 12:34 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MaAl »

Motiivi: Tuota itsekkin olen miettinyt. Tapahtuiko Birgitalle jotain jo ennen lähtöä Viikistä vai menikö johonkin asuntoon esim.hiuksia leikkaamaan kotikäyntinä?
Toki Birgitan lippua käytetty, mutta oliko valvontakeroiden tarkastukset niin myöhässä, että sen ajan (päivän) nauhat oli jo pyyhkiytyneet pois eikä voitu tarkistaa niitä lainkaan, toisaalta olisi lähes mahdotonta mielestäni kulkea niin, ettei tallentuisi yhteenkään kameraan Helsingin keskustassa.
Onhan poliisi tuosta lipun käytöstä maininnut...mutta jotenkin tuntuu, että Birgitta on kadonnut jo ennen...mutta mihin.
Maastosta tosiaan luulisi, että olisi löytynyt ja keskustaan ei vain voi tuupertua niin ettei löytysi (tarkoitan poliisinkin mainitsemaa Viikki-Keskusta väliä). Tää katoaminen on todella outo...kukaan ei ole nähnyt tai kuullut yhtään mitään.

ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Motiivi kirjoitti:24.8.2015 ollut lämmin kesäpäivä +23°C.
Joten varmasti ihmisiä liikkellä, mietin miten hänestä ei ole yhtään henkilöhavaintoa, eikä ollut vissiin tallentunut mihinkään valvontakameroihin? Olisiko joku ryöstänyt hänet Viikissä ettei tapahtumalla olisi silminnäkijöitä ja vienyt laukun missä on matkakortti sekä puhelin ja lähtenyt ratikalla pakoon kohti Helsingin keskustaa? Mutta mihin itse Birgitta olisi sitten joutunut? Aika kaukaa haettu teoria mutta tää tapaus on muutenkin erikoinen..
No tästä nyt on väännetty jo moneen kertaan jos Birgitasta tuli kuvallinen kuva vasta kuukauden päästä lehteen niin kuka muistaa jostain ihmisvilinästä kuukauden päästä mitään..keskellä päivää ryöstetty ja kerennyt Birgitan ruumiinkin piilottaa eikä kukaan nää mitään,Viikki ei ole maaseutua!!

Avatar
Motiivi
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Su Marras 18, 2018 8:52 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Motiivi »

MaAl kirjoitti:Motiivi: Tuota itsekkin olen miettinyt. Tapahtuiko Birgitalle jotain jo ennen lähtöä Viikistä vai menikö johonkin asuntoon esim.hiuksia leikkaamaan kotikäyntinä?
Toki Birgitan lippua käytetty, mutta oliko valvontakeroiden tarkastukset niin myöhässä, että sen ajan (päivän) nauhat oli jo pyyhkiytyneet pois eikä voitu tarkistaa niitä lainkaan, toisaalta olisi lähes mahdotonta mielestäni kulkea niin, ettei tallentuisi yhteenkään kameraan Helsingin keskustassa.
Onhan poliisi tuosta lipun käytöstä maininnut...mutta jotenkin tuntuu, että Birgitta on kadonnut jo ennen...mutta mihin.
Maastosta tosiaan luulisi, että olisi löytynyt ja keskustaan ei vain voi tuupertua niin ettei löytysi (tarkoitan poliisinkin mainitsemaa Viikki-Keskusta väliä). Tää katoaminen on todella outo...kukaan ei ole nähnyt tai kuullut yhtään mitään.

Tuo kotikäynti on hyvinkin mahdollinen, tiesikö mahdollisesti Birgitan mies oliko hänellä tapana tehdä kotikäyntejä? En oo lukenut koko ketjua joten ihan kaikista yksityiskohdista en oo perillä.
Kuolema kuittaa univelat.

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2569
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja MEG »

Kunto Kalpa kirjoitti:Tässä Onnibussilla pakoon pahaa maailmaa teoriassa on jokunen perustavaa laatua oleva ongelma.

Ensinnäkin tuollaiset haihtumiset ovat huomattavasti nuorempien touhuja. Toisekseen laki ei kiellä katoamista, joten jollei vouti ollut perässä, voisi Birgitta huoletta ilmoittaa viranomaisille, että säästäkää varojanne. Lisäksi täytyy muistaa, että lähes mistä hyvänsä katoamisen valmistelusta olisi jäänyt jonkinlainen jälki. Aika vaikea siis innostua tästä teoriasta.
Jos tuolla "Onnibussilla pakoon pahaa maailmaa" teorialla ei tarkoiteta vetäytymistä salaiseen piilopaikkaan ,vaan itsemurhaa. Niin tunnetut viimevuosien itsemurhat ,Nela Saglenova , Päivi Heikinheimo ,Mira Varhee , V-H Karjalainen ,on toteutettu n.s kesken arkiaskareita ,ilman läheisten havaitsemia valmisteluita.
Itsemurhaidean pullonkaula on tunnetusti ruumiin löytymättömyys .

Tähtisade
Neuvoja-Jack
Viestit: 510
Liittynyt: To Heinä 24, 2008 5:37 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Tähtisade »

Motiivi kirjoitti:Tuo kotikäynti on hyvinkin mahdollinen, tiesikö mahdollisesti Birgitan mies oliko hänellä tapana tehdä kotikäyntejä? En oo lukenut koko ketjua joten ihan kaikista yksityiskohdista en oo perillä.
Ei ole tiedossa. Tosin kotikäyntiä on tässäkin ketjussa spekuloitu jo monet kerrat. Se kävisi hyvin järkeen, mutta tiedossa oleva aikajana ei sitä puolla. Matkakorttitiedot viittaavat siihen, että Silander on tähdännyt juurikin klo 15 tapaamiseen Sassyyn. Hiuksia ei tuossa ajassa ole ehtinyt leikata tai laittaa, mutta toki jonkin muun asian on voinut hoitaa jossain yksityisasunnossa.

Edit:
Ja tervetuloa ketjuun! :)

Avatar
Motiivi
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Su Marras 18, 2018 8:52 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja Motiivi »

Tähtisade kirjoitti:
Motiivi kirjoitti:Tuo kotikäynti on hyvinkin mahdollinen, tiesikö mahdollisesti Birgitan mies oliko hänellä tapana tehdä kotikäyntejä? En oo lukenut koko ketjua joten ihan kaikista yksityiskohdista en oo perillä.
Ei ole tiedossa. Tosin kotikäyntiä on tässäkin ketjussa spekuloitu jo monet kerrat. Se kävisi hyvin järkeen, mutta tiedossa oleva aikajana ei sitä puolla. Matkakorttitiedot viittaavat siihen, että Silander on tähdännyt juurikin klo 15 tapaamiseen Sassyyn. Hiuksia ei tuossa ajassa ole ehtinyt leikata tai laittaa, mutta toki jonkin muun asian on voinut hoitaa jossain yksityisasunnossa.

Edit:
Ja tervetuloa ketjuun! :)
Kiitoksia, pakko sitä oli tulla kirjotteleen ajatuksia mitä mieleen juolahtelee.
Jotenkin uskon ettei Birgitta ainakaan pääkaupunkiseudun alueella ole, olisi varmaankin jo löydetty, ellei mereen ole joutunut? Periaatteessa voi olla missä vaan. Tutkittiinko Birgitan asunto, löytykö mitään poikkeavaa?
Kuolema kuittaa univelat.

salapoliisi1
Armas Tammelin
Viestit: 84
Liittynyt: Su Tammi 07, 2018 8:58 pm

Re: 65-vuotias Birgitta Silander, nähty viimeksi 24.8.2015

Viesti Kirjoittaja salapoliisi1 »

Eiköhän Birgitan ruumis jossain vaiheessa löydy Viikin metsistä. Epäilen että joku muu leimasi bussikortin ja matkusti Birgitan kännykän kanssa.

Vastaa Viestiin