Sivu 4/7

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Marras 07, 2015 6:07 pm
Kirjoittaja fangs
Tamperelaiset nuoret Raisa Räisänen ja Teemu Puumala ovat ehkä minulle henkilökohtaisesti kiinnostavimpia.
Sanna Anttilan tapausta pidän myös erittäin mielenkiintoisena, mutta siitä on niin olemattoman vähän tietoa saatavilla, että spekulointi on lähinnä vain teorioiden heittelyä ilman mitään kunnollista pohjaa. Harmi, etteivät Sannan omaiset tai hänet tunteneet ole tuoneet juttua enemmän julkisuuteen, uskon nimittäin että tapaus voisi vieläkin selvitä. Itse asiassa uskon, että Sanna saattaa jopa olla elossa vielä, tai on ainakin ollut vielä pitkään katoamisensa jälkeen.

Yleisesti ottaen nämä vuosikausiksi kadonneiksi jääneet ovat ehkä kiinnostavimpia tapauksia. Merja Vaaran (kadonnut v. 1980) tapausta olen myös seurannut, mutta sitä vanhemmat jutut menevät sitten taas jo sen verran kaukaisiksi jutuiksi, että eivät ehkä niin paljoa itseäni kiinnosta. Tai siis jotenkin niihin ei tunnu olevan itselläni sellaista kosketuspintaa tai mitään annettavaa, ja saatavissa oleva tietokin on hyvin vähäistä ja epävarmaa.

Ulkomaisista katoamistapauksista löytyy myös erittäin mielenkiintoisia juttuja, mutta sitähän tässä ei kysytty joten ei niistä nyt sen enempää. :)

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ma Marras 09, 2015 10:21 pm
Kirjoittaja Lena
Tuli tämän ketjun inspiroimana luettua Oriveden metsätytön ketju. Meni kyllä kirkkaasti kiehtovimpien joukkoon. Ja keskustelukin oli kiitettävällä tasolla, toisin kuin monessa muussa ketjussa.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ma Marras 09, 2015 11:00 pm
Kirjoittaja rikosperhonen
Onhan näitä vaikka kuinka...

Viime aikoina olen miettinyt etenkin Juha Laitisen ja Jari Pesosen katoamisia. Epäilen, että molemmat miehet joutuivat henkirikosten uhreiksi. Etenkin Jari Pesosen juttu on jäänyt pahasti mietityttämään. Mitä ihmettä miehelle tapahtui.... Kadonneet-ohjelmassa pystyi hyvin huomaamaan Jarin avopuolison tuskan ja kaipauksen.

Lisäksi mainitsen vielä Jussi Peltolan tapauksen. Se oli ensimmäinen katoamistapaus jonka aikoinaan luin läpi murhainfosta ja edelleen odotan, koska Jussin kohtalo ratkeaa. Jussinkin tapauksessa pidän henkirikosta mahdollisena...

Katoamiset, jotka eivät ole selvinneet mutta joihin selkeästi liittyy aineksia henkirikokseen, kiinnostavat erityisesti.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ke Marras 11, 2015 4:38 pm
Kirjoittaja Saksiniekka
No onhan ne mulle nuo Räisäsen Raisan ja Maarit Haantien tapaukset. (Maaritin kohdalla koko Järvenpään sarjamurhaaja -spekulaatio on kiinnostanut).
Aili Sarpio myös, on niin merkillisen tuntuinen tapahtuma että ei voi käsittää :roll:
Piia Ristikankareen tapaus: veikkaan että väärään kyytiin noussut (kuten vissiin aika vahvana oletuksena on ollutkin).

Ei voi kuin toivoa että joku päivä omaiset saavat selkoa ja kadonneista löytyisi jotakin, jostakin.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ke Marras 11, 2015 4:50 pm
Kirjoittaja dazu
Itseäni kiehtoo eniten ne tapaukset, joista ei ole saatavilla mitään tietoa. Tilastoja tarkastellen huomasin, että multa puuttuu tiedot neljän, tai viiden alaikäisenä Suomessa kadonneen(ja kadoksiin jääneen) tytön kohdalta. Olis hienoa tietää noista tapauksista jotakin. Lisäksi on tietysti vielä täysi-ikäiset naiset siihen päälle ja alle 18-vuotiaana kadonneet pojat.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ke Marras 11, 2015 6:34 pm
Kirjoittaja Caracalla
Aika samoja vastailen kuin muutkin:
Aili Sarpio, Jussi Neuvonen, Maarit Haantie, Merja Vaara, Piia Ristikankare + laivakatoamiset

Kaikki nuo jutut saavat kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Etenkin Haantien tapaus (+ Tuula Lukkarisen murha), joka on jopa näin ulkopuoliselle hyvin pelottavan tuntuinen.

Olisi muuten hauska, jos täällä olisi äänestys mielenkiintoisimmasta katoamistapauksesta. Ehkä sellainen toisi uutta intoa vanhojen mysteerien spekulointiin.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Marras 14, 2015 4:29 pm
Kirjoittaja Klywon
Kyllä ne "mystisimmät" katoamiset ovat minusta kaikista kiehtovimpia. Ne missä ei ole juuri minkäänlaista johtolankaa siitä, miksi ja miten henkilö on kadonnut. Kovin tuoreet (alle 5 vuotta vanhat) katoamiset eivät kiinnosta, varsinkaan jos niitä ei käsitellä mediassa.
Kiehtovuutta lisäävät myös uudet potentiaaliset vihjeet, esim. erämaasta löytyneet vaatteenriekaleet Antti Hanhivaara -topicissa.

Aili Sarpio. Täysin käsittämätön tapaus, jossa on täytynyt olla monta epäonnen muuttujaa että on tuolla tavalla päässyt katoamaan, eikä ole vieläkään, yli 25 vuoden päästä löydetty.

Hilkka Laitinen. Tuntuu että huolellisemmalla poliisityöllä tämä olisi saatu pakettiin jo silloin vuosikymmeniä sitten. Mahtaakohan koskaan selvitä, nyt kun pääepäilty sekä ainoa potentiaalinen todistaja ovat manan majoilla. Korkeintaan kalmo voi löytyä vuosien päästä ja hyvällä lykyllä henkilöllisyys selviää DNA-testillä.

Maarit Haantie. Sarjamurhaaja asialla?

Jussi Neuvonen ja Teemu Puumala. Näistähän ei ole juuri minkäänlaisia johtolankoja, paitsi Teemun ja kavereiden katoamista edeltänyt tappelu.

Kimmo Ojala. Ei kerrassaan mitään johtolankoja. Jätti jälkeensä vain auton, joka syventää mysteeriä. Tätäkin ehti hetken toivoa löytyneeksi, kunnes alueelta löydetyn kallon DNA kertoi muuta.

Vähiten kiinnostavia ovat ehkä sellaiset itsestäänselviltä tuntuvat tapaukset, kuten muistisairas vanhus kateissa = lähtenyt vaeltelemaan ja joutunut onnettomuuteen, huumetaustainen kadonnut = alamaailman välienselvittely, laivakatoaminen = pudonnut mereen.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Marras 14, 2015 4:48 pm
Kirjoittaja Saksiniekka
Mun pitää lisätä vielä, että minusta vanhemmat katoamistapaukset ovat siinä mielessä mielenkiintoisempia, että siinä spekuloinnit pysyy ehkä (huom ehkä) paremmin ihmisillä hanskassa ja jonkunlaisissa sfääreissä, kuin nykyään tapahtuvat katoamiset, rikokset yms. Nykyään kun lähestulkoon kaikilla on sometilit (Facebook, instagram yms.) niin siellä on sitten innokkaimmat penkomassa kadonneiden/uhrien tilejä, omaisten tilejä jne. ja tekemässä vaikka mitä johtopäätöksiä. Onhan nykyisestä some-aikakaudesta varmasti myös hyötyä ja apua poliisitutkinnassa, mutta näin nojatuolisalapoliiseille some tuntuu olevan se paikka, mistä tongitaan vaikka mitä teorioita uhrien elämästä, ihmissuhteista ja kiinnostuksenkohteista.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Marras 14, 2015 5:33 pm
Kirjoittaja Kliina
Piia Ristikankare

Nuori tyttö vasta 15-vuotias riitelee veljensä kanssa ja lähtee ulos. Sen jälkeen jäljet päättyy kuin seinään. Vasta 13- vuoden jälkeen poliisi-tv:n kautta tulee kirje joka johtaa poliisin autolinjalle ja mahdolliseen liftaamiseen. Jälleen 2012 poliisi saa uuden puhelun jota tutkittiin, mutta mitään ei tainnut aueta. Mikä oli lopullinen syy, nousiko tyttö koskaan edes autonkyytiin tai poistuiko hän kotoa? Ikävä kyllä tuskin tämäkään selviää. Tapauksesta on aikaa 27 vuotta.

Maarit Haantie

Haantien katoamisesta tekee kiinostavan varmojen havaintojen puuttuminen sekä sarjamurhaajaan yhdistäminen. Viimeinen varma havainto oli Järvenpäästä, mutta laukku löytyi Hyvinkäältä. Periaatteessa tässäkin tapauksessa hän on voinut kadota onnettomuudessa, sarjamurhaajan toimesta tai uusien juoppuystävien asunnolle.

Sari Kainulainen

Kainulainen ilmoitettiin kadonneeksi vuonna 2004 omaisten toimesta. Mitään rikosta ei epäillä ja kaikki uskovat hänen olevan Tanskassa, mutta mitään varmaa ei ole. Kainulaisen ilmoitus on yhä interpolin sivuilla http://www.interpol.int/notice/search/m ... 012-337257. Vieläkään ei taida olla varmuutta onko hän sinne lähteny ja missä päin elää jos on elossa vielä.

Tässä muutama jotka ovat eritoten kiinostaneet jo pitkän aikaa. Uusimmista tapauksista Birgitta Silander ja Saku Inomaa!

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Marras 14, 2015 11:15 pm
Kirjoittaja lammas1
Hilkka Laitinen. Kiinnostaa koska asuin silloin Nastolassa. Sinänsä on selvää että miehensä katoamisen järjesti, mutta miten..

Raisa Räisänen. Saku Innonmaa. Birgitta Silander.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Su Marras 15, 2015 12:23 am
Kirjoittaja L.G.W.Persson
Nostan ketjun ensimmäisellä sivulla olevalta omalta listaltani vielä esiin Karin Birgitta Åkerlundin katoamisen Helsingissä vuonna 1970. Jos tapaus olisi uusi, olisi mediarummutus varmasti valtava, koska pysyvästi kadoksiin jäi 20-vuotias nainen, joka katosi keskellä Helsinkiä. (Birgitta oli myös tuon ajan termein "hauskannäköinen", mikä nykyaikana luultavasti lisäisi tapauksen "mediaseksikkyyttä".) Minfossakin on aiheesta vain pari sivua juttua. Tapauksessa on hyvin moni vaihtoehto mahdollinen tavanomaisesta onnettomuus, henkirikos jne. -osastosta jopa jonkinlaiseen kiinnekohtaan kansainväliseen politiikkaan, tai, kuten joku viittasi, teollisuusvakoiluun. :shock: Alla on lyhyt katkelma Doctor Lecterin tekemässä tapauksen minfo-avauksessa olevasta Apu-lehden jutusta vuodelta 1974:

Birgitta oli muuttanut Helsingin Taka-Töölössä Mannerheimintiellä sijaitsevaan asuntoon vain viisi päivää ennen katoamistaan. --- Birgitan asuintoveri kertoi tuolloin, että katoamiseen ei suhtauduttu viranomaisten toimesta vakavasti. "Outoa oli se että työpaikalta oli käynyt ihmisiä penkomassa asuntoa, talonmies oli päästänyt heidät sisään. Ja vähän aikaan tapauksen jälkeen, kahdeksan maissa illalla yritti joku tahallisesti taikka vahingossa tulla meille sisään, mutta aikansa yritettyään ei päässyt. Avasin oven katsoakseni kuka se oli ja silloin mulle jäi oven lukko käteen. Se oli irti!"

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=7&t=14397

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: Ke Touko 18, 2016 5:45 pm
Kirjoittaja mordfabrik
Ruotsissa kadonnut Paul Virtanen:http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=13758
Paljon myöhemmin samoissa metsissä oli liikuskellut ulkoiselta olemukseltaan peikkoa muistuttanut poika josta uutisoitiin, ilmeisesti hän ei kuitenkaan ollut Paul Virtanen. Muistaako kukaan tarkemmin kuka hän lopulta oli ?

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: To Touko 19, 2016 7:29 am
Kirjoittaja Electricboogie
Itelle mielenkiintoisimpana varmaan ollut Tuukkanen ja Juha Laitinen. Syytä en tiedä mikä niissä kiinnostaa. Tai no Tuukkasen kohdalla varmaankin se, että on ns. lähiseudun juttu ja tekijät tiedossa, mutta ei kuitenkaan mitään todisteita. Laitisen tapaus alkoi kiinnostamaan heti, kun näin Kadonneet-jakson hänestä.

Vastapainoksi sanottakoon, että Räisänen ei ole kiinnostanut pätkääkään.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: To Touko 19, 2016 7:25 pm
Kirjoittaja Ulrike
Miekkonen kävi kaupassa, laittoi saunan lämpenemään, kutsui kaverit kylään ja katosi. Vuosien kuluttua löytyi kuusen latvasta kalmo jostain Hauhon suunnalta.

Miehen nimi oli Mika Mäenpää.

Re: Kiehtovimmat katoamistapaukset Suomessa

Lähetetty: La Touko 28, 2016 4:10 am
Kirjoittaja Black_Spider
Kiinnostavimpia:
Raisa Räisänen (Tampere 1999)
Juha Laitinen (Leppävirta 2006)
Piia Ristikankare (Piikkiö 1988)
Johanna Hautamäki (Pori 2010)
Aili Sarpio (Heinola 1988)
Teemu Puumala (Tampere 2007)
Antti Hanhivaara (Ivalo 2006)
Merja Vaara (Rovaniemi 1980)
Pekka Tuukkanen (Kinnula 2004)
Seppo Moiseinen (Kuopio 1989)
Ismo Kumpulainen (Riihimäki 2000)

Toivottavasti näistä katoamisista joku tai useampikin vielä joskus ratkeaisi. Saisivat omaiset tietoisuuden ja rauhan..