USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
R.aven

USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja R.aven »

Youtubesta osui eteen tällainen mielenkiintoinen katoamistapaus, jonka nyt pikaisesti suomensin.

Mysteeri nimeltään Sarah Joe.

11.2.1979, viisi miestä lähtivät kalastamaan Hana-nimisestä pienestä kylästä, joka sijaitsi yhdellä Havaijin saarella Mauilla.
Miehet, Benjamin Kalam 38, Ralph Malaiakini 27, Scott Moorman 27, Patrick Woessner 26 ja Peter Hanchett 31 olivat kaikki kokeneita kalastajia. Heillä oli allaan 17-jalkainen valaanpyyntialus nimeltään ”Sarah Joe”.

Oli kirkas ja tyyni ilma, kello noin kymmenen aamulla jolloin miehet tekivät lähtöä, mutta jo aikaisin aamupäivällä, miesten jo ollessa merellä, tuuli vaihtoi äkisti suuntaa ja näkyvissä oli merkkejä tulevasta myrkystä.
Peterin isä, John Hanchett Sr. huolestui ja kun myrsky yltyi, John ja hänen ystävänsä lähtivät etsimään Sarah Joeta. He etsivät miehiä noin puolen mailin säteellä Hanan satamasta, mutta eivät löytäneet miehiä.
Seuraavana päivänä John sai avukseen meribiologi John Naughtonin jonka kanssa he jatkoivat etsintöjä, tuloksetta. Kukaan ei myöskään ollut ilmoittanut havainnoinneensa Sarah Joeta.
Sitä seuranneena päivänä mukaan etsintöihin liittyi rannikkovartiosto.
Rannikkovartioston päällikön Jim Cushmanin mukaan, heidän oli vaikea hahmoittaa aluetta mistä etsiä Sarah Joeta, kukaan ei tiennyt mihin suuntaan miehet olivat menossa.
Lopulta kun etsintäaluetta oli kokoajan suurennettu, viiden päivän etsintöjen jälkeen ne lopetettiin. Rannikkovartiosto etsi Sarah Joeta peräti 73,000 neliömailin verran.
Seuraavina viikkoina Hanan asukkaat etsivät pieniäkin merkkejä kadonneesta valaanpyyntialuksesta. Kun jälkeäkään ei löytynyt, luopuivat omaiset toivosta.

Sitten, vuosia myöhemmin 9.9.1988, uskomaton sattuma johti merkittävään löytöön.
Havaijilta länteen n. 2000-3000 mailin päässä, Marshallin saarilla, samainen meribiologi John Naughton, joka aikoinaan etsi kadonnutta Sarah Joeta, oli tekemässä omia tutkimuksiaan, kun hän huomasi hylätyllä atollilla (Taongi) veneen osan.
John sekä hänen miehistönsä lähtivät tutkimaan hylyn. Veneessä oli vielä jäljellä muutamia kirjaimia ja numeroita rekisteröintitunnuksesta, alkuosa ”HA”, mikä tarkoittaa että vene oli joskus rekisteröity Havaijin saarille.
60 jaardin päässä veneestä löytyi toinen hätkähdyttävä löytö. Matala hautapaikka, kivistä koottu kasa, jonka päällä oli ihmisen leukaluu.

Tarkastettuaan ettei saarella ollut muita, ilmoitti meribiologi havainnostaan rannikkovartiostolle. He ilmoittivat myös jäljellä olevat numerot ja kirjaimet kuluneesta rekisteröintitunnuksesta ja kuinka ollakkaan, kyseessä oli yhdeksän vuotta sitten kuin tuhka tuuleen kadonnut Sarah Joe.
Myös hauta avattiin ja sieltä löydettiin osia ihmisen luurangosta. Hammaskartta osoitti että kyseessä oli yksi kadonneista kalastajista, Scott Moorman.
Kapteeni Cushman myös kertoi oudosta "vihjeestä", mikä löydettiin haudan avaamisen lisäksi:
“It was a sheaf of paper, and I’d say a book, except it was not bound. Probably three inches by three inches by maybe 3/4 of an inch thick. But between each one of these pieces of paper, there was a very small square piece of tin foil material. We have not been able to determine who placed that there or, what purpose it serves.”

Asiantuntijat sanovat, että Sarah Joe on hyvinkin voinut ajelehtia 2000-3000 mailia Marshallin saarille. Mikäli näin olisi, se olisi ajelehtinut sinne kolmessa kuukaudessa.
Mutta kuitenkin, USA:n hallitus teki tutkimuksia Taongilla kuuden vuoden aikana ennen Sarah Joen löytymistä, jolloin ei havaittu mitään veneen hylkyä, saati hautaa. Joten missä vene oli sen ajan ja miksei kukaan tehnyt siitä havaintoja?
Entä mitä tapahtui neljälle muulle miehelle?
Kuka hautasi Scott Moormanin ja miksi hän asetteli Scottin leukaluun haudan päälle?
Ja mitä merkitystä on paperilla, joka löydettiin haudasta?

Kuva
Kuvassa kadonneet miehet.

Ja lähteet : http://mysteriousuniverse.org/2016/01/t ... sarah-joe/
http://unsolved.com/archives/lost-hawaiian-fishermen
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Ensin ajattelin jonkin matkaa luettuani että jahas, taas yksi tylsä "no se on uponnut jonnekin sopivaan kohtaan niin ei tietty löydy laivaa eikä ruumiita". Mutta sittenpä tarina saikin mielenkiintoisen käänteen.

Tietenkin kun ajatuksen kanssa pohtii niin voisi kyseessä olla joku joka on saarella käynyt ja löytänyt sinne ajautuneen puolittain hiekkaan hautautuneen ruumiin ja on vain päättänyt haudata sen sitten. Leukaluu on löytynyt hautaamisen jälkeen ja on siksi aseteltu siihen päällimmäiseksi. Ehkäpä löytäjä on peräti ollut joku alkuperäiskansan porukkaan kuuluva, sellainen mikä ei kauheasti ole tekemisissä ns. sivistyneen valtaväestön kanssa. Silloin se leukaluuhomma voisi olla jopa sikäläinen tapa haudata edesmennyt. Tosin tuo hautaustapa ehkä tiedettäisiin ja osattaisiin päätellä, joten ensimmäinen teoria voisi olla uskottavempi.

Kaiken kaikkiaan päädytään siis takaisin siihen, että vene on vain uponnut, ruumiit lilluneet mikä minnekin ja Scott oli sattumalta se jonka ruumis on löytynyt/joka on ajautunut paikkaan mistä se on ollut mahdollista löytää.

Vaikka kyllähän tästä vaikka minkälaisen hienon Lost-kuvion saisi aikaiseksi, toki.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Pitää korjata ettei Sarah Joe ollut mikään valaanpyyntialus vaan pikkuinen "Boston Whealer" joka on venemerkki. Kyseessä on trimaraanityyppinen aika tasapohjainen noin viisimetrinen paatti. Ei siis mikään avomerialus vaikka stabiili kalavene muutoin onkin. Jälkimmäisessä linkissä on kuvakin. Meikäläisten mökkiveneiden kokoluokkaa.

Kumma juttu silti. Tuli heti mieleen, olisiko viidellä veikkosella ollut joku syy kadota jäljettömiin? Että liki vuosikymmenen kuluttua Scott olisi halunnut palata ja joku joka halusi pysytellä lopullisesti kateissa surmasi hänet. Tai toi ruumiin tullessaan Sarah Joen silppujen kanssa ja lavasti "onnettomuuden" paikkaan jossa tiesi tutkijoita ja armeijan porukkaa ramppaavan vahvistaakseen tietoa siitä että nyt ollaan kuolleita.
R.aven

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja R.aven »

Täysi Purenta kirjoitti:Pitää korjata ettei Sarah Joe ollut mikään valaanpyyntialus vaan pikkuinen "Boston Whealer" joka on venemerkki. Kyseessä on trimaraanityyppinen aika tasapohjainen noin viisimetrinen paatti. Ei siis mikään avomerialus vaikka stabiili kalavene muutoin onkin. Jälkimmäisessä linkissä on kuvakin. Meikäläisten mökkiveneiden kokoluokkaa.
No, mä kans ihmettelin, että kuvissa näytti niin pieneltä, ettei voi kyllä olla mikään valaanpyyntialus, oon sekoittanut nyt johonkin, my bad :lol: :oops:
WalkingDisaster
Javier Pena
Viestit: 1785
Liittynyt: Pe Huhti 19, 2013 8:43 pm

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja WalkingDisaster »

Ei tainnut hylky ihan rannalta löytyä. Olisiko jopa vedetty maihin ja kyydissä tuo haudattu ruumis?

Kuva
Avatar
Sajaki
Jack Bauer
Viestit: 987
Liittynyt: Pe Maalis 19, 2010 8:53 pm
Paikkakunta: Left-hand path

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja Sajaki »

Hotlinkkaaminen ei onnistu tuolta sivulta, tarkoittanet tätä kuvaa:
20140127-002525.jpg
20140127-002525.jpg (61.1 KiB) Katsottu 7758 kertaa
Ei kyllä näytä olevan ihan veden tuntumassa tuossa kuvassa, mutta vaikea sanoa onko se siihen raahattu vai myrskyn heittämä.
"Karkea kysymys koko kriminaalipolitiikan historian ajan on ollut, onko rikoksiin syyllistynyt (tai muuten poikkeava) henkilö paha vai hullu."
Avatar
Anti-Bini Laden
Jack Bauer
Viestit: 943
Liittynyt: Pe Kesä 07, 2013 8:49 pm
Paikkakunta: Pakistan
Viesti:

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja Anti-Bini Laden »

Näyttäisi siltä, että myrsky on nostanut pikku baatin nousuveden kera tohon rannan tuntumaan.
Kun katsoo kasvillisuutta ja maarakennetta, huomaa nousuveden yltävän pitkälle. Ja vielä, kun ottaa huomioon ilmaston ja seudun missä katoaminen on tapahtunut.
Mielenkiintoinen tapaus kyllä.
" Paha asettaa tekijän mytologiseen narratiiviin joka on
epävarmuutta siedettävämpi vaihtoehto "
Syskon S
Jane Marple
Viestit: 1099
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 9:45 pm

Re: USA, Havaiji 11.2.1979: Vene nimeltä Sarah Joe

Viesti Kirjoittaja Syskon S »

Hautaan on varmaan pantu miniraamattu ellei se ole sitten ollut jo vainajan mukana. Jotkut kuljettavat noita mukanaan kaulanauhassa.
Liitteet
miniature_bible.jpg
miniature_bible.jpg (14.74 KiB) Katsottu 5668 kertaa
Vastaa Viestiin