Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Ehkäpä Antti vihjaili Tinjalle jostakin epämiellyttävästä asiasta, jonka vuoksi nainen kilahti pahemman kerran ja tappoi Antin. Tai sitten Tinja kertoi silloiselle poikaystävälleen Antin lähennelleen itseään mökillä. Seurauksena mustasukkanen poikaystävä tappoi Antin. Jukan en usko tappaneen Anttia. Sen sijaan hän on voinut joutua kiristyksen uhriksi tai toiminut, koska pelännyt oman nahkansa puolesta.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Antilla oli myös velkaa, joten motiivi saattoi olla raha, vaikka haluaisin murhaa mieluummin uskoa Tinjan äkkipikaistuksissaan tekemään tappoon. Mikäli huumeet liittyy kuvioon ymmärrän, että kukaan mukana olleista ei halua vasikoida tapahtumia. Vihoviimeinen asia johon omassa elämässäni haluaisin sekaantua on toisen ihmisen murhan peittely. En tekisi tuota palvelusta edes aviomiehelleni, saati jollekin huumebusiness-kaverille.
tikape
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: Pe Kesä 24, 2016 3:10 am

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja tikape »

phonyjoker kirjoitti:Ehkäpä Antti vihjaili Tinjalle jostakin epämiellyttävästä asiasta, jonka vuoksi nainen kilahti pahemman kerran ja tappoi Antin. Tai sitten Tinja kertoi silloiselle poikaystävälleen Antin lähennelleen itseään mökillä. Seurauksena mustasukkanen poikaystävä tappoi Antin. Jukan en usko tappaneen Anttia. Sen sijaan hän on voinut joutua kiristyksen uhriksi tai toiminut, koska pelännyt oman nahkansa puolesta.

Jukka?
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Mitä Jukasta? Ei, en ole Jukka vaan nainen Etelä-Suomesta. Lapissa käynyt yhden ainoan kerran eläessäni.
tikape
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: Pe Kesä 24, 2016 3:10 am

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja tikape »

phonyjoker kirjoitti:Mitä Jukasta? Ei, en ole Jukka vaan nainen Etelä-Suomesta. Lapissa käynyt yhden ainoan kerran eläessäni.

Niin että kuka helvetin Jukka? Ei tähän asiaan liity ketään Jukkaa :D
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Jaakkoa tarkoitin, pahoittelut.

Enää en pysty noita aikaisempia viestejä muuttamaan. Pahus! Tämän siitä saa, kun kirjoittelee itselle tuntemattomista henkilöistä äärettömän huonolla nimimuistilla. Ei ollut eka kerta.
tikape
Lauri Hanhivaara
Viestit: 134
Liittynyt: Pe Kesä 24, 2016 3:10 am

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja tikape »

phonyjoker kirjoitti:Jaakkoa tarkoitin, pahoittelut.

Enää en pysty noita aikaisempia viestejä muuttamaan. Pahus! Tämän siitä saa, kun kirjoittelee itselle tuntemattomista henkilöistä äärettömän huonolla nimimuistilla. Ei ollut eka kerta.

:D no sitähän minäkin.. niin ja Jaakkokin on oikeasti Jani. :)
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Kiitos tarkennuksesta!

Vaikka Antilla olikin velkoja niin kuulostaa hurjalta teorialta, että hänet olisi rahan takia pistetty kylmäksi. Huumepiireissä tällainen käytös lienee varsin tavallista, mutta on sellaisiakin, joilla aivan hirveät huumevelat ja silti saavat jatkaa. Välillä käydään sitten uhkailemassa rajusti, jopa aikuisten miesten perheitä, mutta päiviltä ei päästetä. Kuolleet eivät tule enää velkojaan maksamaan, sen tietää jokainen. Antti oli kuitenkin suht nuori kadotessaan, joten en usko hänen mitään päätähuimaavia summia velkaantuneen ja mikäli näin olisi päässyt käymään olisi syy yksin rahan lainaajan / velaksi tuotetta X myyneen ihmisen.

Joku täällä vihjaili Tinjan olleen asialla. Syy miksi itselleni nousi ensimmäisenä mieleen nainen tappajana on varsin yksinkertainen. Jani oli Antin kaveri, eikä kaveria pistetä kylmäksi rahan takia edes huumepiireissä. Muun mahdollisen kamapäissään tehdyn häröilyn seurauksena tappo olisi huomattavasti todennäköisempi vaihtoehto. Silloin kysymys kuuluu miksi Tinja ja hänen poikaystävä olisivat lähteneet suojaamaan Janin selustaa? Vaikka Antin ja Janin ystävyyssuhde ei ollut kovin laadukas, olisi Janille ollut huomattavasti helpompaa murhata Antti ilman kahta silminnäkijää, koska näin kiinnijäämisen riski pienenisi huomattavasti.

Kolmas paikalla ollut henkilö oli Tinjan silloinen poikaystävä. Tohdin väittää, että herrasmies olisi hoitanut likaset hommat mielellään tyttöystävän silmiltä suojassa. Vaikea myöskään uskoa, että kaikki kolme olisivat yhdessä tuumin lähteneet Anttia murhaamaan. Oliko Antti velkaantunut Tinjalle tai jollekin Tinjan hyvälle ystävälle? Joutuiko Tinja noutamaan sen paketin Norjasta, jonka noutamisesta Antti kieltäytyi? Monet henkirikokset tapahtuvat hetken mielijohteesta, kun uhrin naama ei sillä hetkellä satu miellyttämään. Raskainta asian salailu on ihmiselle, jonka tunne-elämä toimii suht normaalisti. Selvinpäin olemisesta tulee tällaiselle ihmiselle vaikeaa. Persoonallisuushäiriöinen voi puolestaan tehdä hirmuteon ja porskuttaa eteenpäin vailla minkäänlaisia tunnontuskia, omassa mielessään oikeuttaen kaiken tekemänsä.
Tiikerinlilja
Nikke Knakkertton
Viestit: 192
Liittynyt: La Huhti 11, 2015 12:39 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Tiikerinlilja »

Kadonneen Antti Hanhivaaran, 21, viimeiset jäljet päättyivät erämaahan - poliisi tarkistaa nyt alueita uudestaan

Tänään klo 15:52

Antti Hanhivaara katosi yli 12 vuotta sitten. Poliisi tutkii sitä edelleen ja uusia etsintöjä on luvassa.

On lokakuu 2016. Nuoren miehen hahmo kävelee kohti erämaata Inarin Angelissa. Suunta on kylältä lounaaseen päin. Mies näyttää pitkältä ja hoikalta.

Sellaiselta kuin 21-vuotias Antti Hanhivaara.

Oletus on, että tämä on viimeinen havainto 14. lokakuuta 2006 kadonneesta nuoresta miehestä. Silminnäkijöitä oli kaksi. Poliisi on todennut, että Angelin kylä on niin pieni, että ulkopuolisten käveleskelyt siellä ovat erikoisia ja niihin kyllä kiinnitetään huomiota.

Mutta mitä nuorelle Hanhivaaralle tapahtui tuon jälkeen? Sitä ei vieläkään tiedetä. On kuvailtu, että mies katosi kuin tuhka tuuleen. Erämaahan.

Tapausta ei kuitenkaan ole unohdettu.

– Sen verran voin sanoa, että tämä tapaus otetaan aina tilanteen niin salliessa esille ja uusia vinkkejä tarkistetaan, rikosylikomisario Jukka Haataja sanoo nyt Iltalehdelle.

– Vinkkejä on tarkasteltu edelleen.

Auto löytyi

Antti Hanhivaaran auto löytyi renkaat rikkinäisinä vähän matkan päässä paikasta, jossa silminnäkijät näkivät nuoren miehen kävelemässä.

Poliisi on kertonut aiemmin, että nuorukainen ajoi auton tieltä sivuun ja lähti kävelemään.

Lapin erämaa on valtava. Etsiminen on hankalaa. Uusia etsintöjä on kuitenkin luvassa.

– Kun lumet sulavat, on sellaisia alueita, joita käydään uudestaan tarkistamassa. Tai uusia alueita. Ei tämä tapaus ole meillä päättynyt, Haataja sanoo.

Vinkkejä tapauksesta toivotaan edelleen. Tapausta on tutkittu kadonneena henkilönä, mutta mitään ei ole voitu sulkea pois.

– Henkilö on kadonnut eikä tiedetä syytä. Kaikki tutkintalinjat ovat auki, kuten kaikissa tällaisissa tapauksissa.

Uusi työ odotti

Iltalehti julkaisi Antti Hanhivaaran tapauksesta laajan artikkelin reilut kolme vuotta sitten. Siinä kerrottiin, että Ivalossa yksin asunut Antti oli viettänyt perjantai-iltaa kotonaan kaveriensa kanssa. Naapurin rouva oli huomauttanut metelistä.

Kavereiden mukaan Antti lähti illalla toisen nuoren miehen kanssa autollaan Ivalosta 150 kilometrin päähän Karigasniemeen. Matka jatkui vielä isommalla porukalla runsaan 50 kilometrin päähän Angeliin tuttujen luo.

Sieltä Antti katosi varhain lauantaiaamuna.

– Tarina kertoo, että Antti lähti asunnosta ja ajeli autollaan pitkin Angelin kylää. Olen jutellut poromiehen kanssa, joka näki, että autolla ajettiin rallia kylällä, mutta kuskin ja apukuskin paikalla istui kaksi nuorta miestä, joiden tuntomerkit eivät sopineet Anttiin, Antin isä kertoi.

Isän mukaan Antin auton osia ja rekisterikilpi löytyi myöhemmin metsätieltä.

– Poikani piti autoaan hyvässä kunnossa. Jos häneltä olisi tippunut keulapuskuri ja kilvet, niin kyllä hän olisi ottanut ne mukaansa.

Isä kertoi, että Antin piti aloittaa katoamisviikonloppua seuraavana maanantaina työ metsäkoneen kuljettajana.

Tuota päivää ei koskaan tullut.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ec18 ... ee85c9e2aa
Spekultantti
Theo Kojak
Viestit: 1166
Liittynyt: Pe Elo 26, 2011 4:32 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Spekultantti »

Tämähän on hyvä uutinen. Haataja taitaa olla Rovaniemellä, joten tutkinta ei ole enää paikallispoliisin mielipiteiden varassa. Toivottavasti nyt joku, joka tietää, alkaa myös puhua.

Muuten Antin isä sanoo tässä, että Antin piti aloittaa metsäkoneenkuljettajana, kun aiemmin on puhuttu eräoppaan hommista. Sillä sinänsä merkitystä, kun kuitenkin vanhemmilla oli tietona, että poika oli menossa töihin.
Kilroy56
Jack Taylor
Viestit: 15
Liittynyt: Pe Kesä 06, 2014 8:38 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Kilroy56 »

Erikoinen tapaus!
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja aumari »

Jo vain siellä Lapin perukoilla tapahtuu: on (ollut) korruptoitunut, ei niin rehellinen nimismies, rikollisia harrastusmatkailuyrittäjiä (ainakin 1), kadonneita ja paljon sellaista mistä ei tiedetäkään. Kaikkinainen rikollisuus jää paljastumatta poliisin resurssipulan vuoksi.
Myrskyluodon Maija
Alibin satunnaislukija
Viestit: 50
Liittynyt: To Huhti 04, 2019 1:04 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Myrskyluodon Maija »

Mitenkä on kun tämän Suomen pedofiiliringin päätekijä asustelee samalla kadulla mistä Hanhivaara katosi- onko asiayhteyksiä tutkittu..? Kummassakin tapauksessa huumeet ja nuoret pojat kyseessä. Toki tämä päätekijä pedo on asunut siellä vasta neljä vuotta mutta muuten vaikuttanut alueella jo vuosikymmenet ja pyörinyt juuri sillä alueella, ollut taksikuskinakin ja mitä kaikkea eräretkeilyyn liittyvää. Mielestäni tällaiset huumesekoilut jossain Jumalan selän takana voisivat hyvinkin liittyä toisiinsa. Erikoinen yhteensattuma vaan ja Karigasniemellä ei varmasti niin hirveän suuret kuviot ole rikollisissa piireissäkään, jos ei vaikenemista lasketa sellaiseksi...

Mikä tuota paikkaa oikein vaivaa?
Kikkupakkonen
Alibin satunnaislukija
Viestit: 55
Liittynyt: Su Syys 09, 2018 11:48 pm

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Kikkupakkonen »

Myrskyluodon Maija kirjoitti:Mitenkä on kun tämän Suomen pedofiiliringin päätekijä asustelee samalla kadulla mistä Hanhivaara katosi- onko asiayhteyksiä tutkittu..? Kummassakin tapauksessa huumeet ja nuoret pojat kyseessä. Toki tämä päätekijä pedo on asunut siellä vasta neljä vuotta mutta muuten vaikuttanut alueella jo vuosikymmenet ja pyörinyt juuri sillä alueella, ollut taksikuskinakin ja mitä kaikkea eräretkeilyyn liittyvää. Mielestäni tällaiset huumesekoilut jossain Jumalan selän takana voisivat hyvinkin liittyä toisiinsa. Erikoinen yhteensattuma vaan ja Karigasniemellä ei varmasti niin hirveän suuret kuviot ole rikollisissa piireissäkään, jos ei vaikenemista lasketa sellaiseksi...

Mikä tuota paikkaa oikein vaivaa?
Nuo kaupunkilaisten kadut kuulostaa hullulta tässä yhteydessä, vaikka taitaa nuo etelän kadut olla paremmassa kunnossa kuin Lapin tiet..
Zipe
Hetty Wainthropp
Viestit: 484
Liittynyt: Ti Huhti 19, 2016 3:51 pm
Paikkakunta: Twin Peaks

Re: Antti Hanhivaaran katoaminen Ivalossa v. 2006

Viesti Kirjoittaja Zipe »

Lähin poliisi satojen kilometrien päässä. Lapin laki, vahva vaikenemisen ja kostamisen kulttuuri koskee muitakin kuin rikoksiin sekaantuneita. Ruotsin ja Norjan läheisyys tuo kansainvälistä meininkiä. Ei ihme, että huumeet sekä pedofiilit ovat etsiytyneet pohjolan perukoille.
Vastaa Viestiin