Sen mitä olen ollut tekemisissä autismin kirjolaisten kanssa, joillakin heillä ympäristön pysyvyys on tärkeämpää kuin ihmisten. Sama voi koskea kehitysvammaisia. Ympäristössä tapahtuvat muutokset saavat pahimmillaan heidät paniikkitilaan, eivätkä he tiedä mitä tehdä. Oliko tulipalo voinut sekoittaa Elisbetin pasmat sen verran pahasti, että hän lähti siitä syystä poikkeavalle reitille? Kenties hän ei pystynyt järkytykseltään ajattelemaan mitään muuta kuin tulipaloa ja on vaan painanut eteenpäin. Se on minusta yksi mahdollisuus.Hauki kirjoitti:Totta, tuo oli mielenkiintoinen yksityiskohta. Ei pelkkä lievä kehitysvammaisuus selitä tuota, vaan taustalla luultavasti jotain muuta, se sitten voi olla traumaattinen kokemus tai vaikkapa taipumus pyromaniaan, vaikka ei nyt itse sytyttänyt. Se, että hakeutuu katsomaan tuollaista, joka itseään järkyttää, kertoisi, että ehkä haki jotain stimulaatiota tilanteesta. Näin myös esim. autismin kirjon ihmiset tekevät. Tämä kaikki siis vain yleisellä tasolla pohdintaa, henkilöä, kun en tunne, enkä hänen mahdollista problematiikkaansa.
Syvästi uskovaisen ihmisen itsemurhaan en pysty uskomaan, se on ehkä käytännössä pahinta, mitä uskovainen voisi tehdä. Elisabet oli ymmärtääkseni suorasukainen ihminen, joka ei hienostellut. Olisiko hänen luonteeseensa sopinut, että hän olisi luopunut uskosta, mutta toimittanut silti ihan pokkana luostarin uskollisia menoja ties kuinka kauan? En pysty kuvittelemaan sellaista.