Sivu 1/1

Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Pe Touko 11, 2018 11:57 pm
Kirjoittaja avain
Khan.jpg
Khan.jpg (27.83 KiB) Katsottu 8622 kertaa
22-vuotias Suomen kansalainen Samir Muhammad Kasib Khan katosi jäljettömiin lokakuun kahdeksas päivä viime vuonna. Samir syntyi Tukholmassa suomalaisen äidin ja Etelä-Aasiasta kotoisin olevan isän jälkeläiseksi, ja ehti asua Tukholman lisäksi myös Uppsalassa. Viimeinen osoite Samir Khanilla oli Enskeden kaupunginosassa Tukholman eteläosissa, osoitteessa Handelsvägen 186. Khanin asunto oli rakennuksessa, jossa osa asunnoista on niinsanottuja "harjoitusasuntoja" (träningslägenheter) nuorille alle 24-vuotiaille itsenäiseen elämään opettelemista varten. Kyseinen osoite, kuten usein vastaavanlaiset paikat, oli varsin tuttu myös erinäisille virkavallan edustajille. Netin keskustelupalstoilla häiriön aiheuttajiksi syytellään milloin suomalaistaustaisia alkoholisteja, milloin nuorten somalien porukkaa.

Samir Khan oli itsekin istunut vankilassa rikostuomiota, mutta vankilan jälkeen elämä lähti ainakin päällisin puolin nousukiitoon. Löytyi työpaikka Skärholmenista, oma harjoitusasunto - ja sitten katoaminen. Varmuutta edes katoamispaikasta ei ole; viimeinen vahvistettu havainto on puhelinyhteys ystävään lokakuun 8. päivä. Tuon ystävän kohdalla poliisi lienee tarkistuksensa tehnyt.

Tapauksesta on varsin niukasti informaatiota liikkeellä - joulukuussa poliisi tuli julkisuuteen ja sanoi epäilevänsä tapauksessa ihmisryöstöä, kidnappausta. Sen jälkeen mitään ei ole tiedotettu, ja vielä vähemmän netissä spekuloitu - ei Ruotsissa, eikä Suomessa. Hyvin suurella todennäköisyydellä Samir Khan ei enää elävien kirjoissa ole, mutta selviääkö hänen kohtalonsa koskaan? Liittyykö tekoon järjestäytynyt, ammattimainen rikollisuus, vaiko onnekas amatööri?

Pienen mahdollisuuden toki voi antaa myös omaehtoiselle katoamiselle - kokiko elämänsä kuntoon saanut Samir menneisyyden kaveriporukoista irtautumisen mahdottomaksi ilman totaalista häviämistä? Olisiko Suomen kansalaisena, kenties - äitinsä kasvattamana - suomea sujuvasti puhuvanakin hän voinut yrittää löytää leivän syrjää Suomi-neidon helmoista?

Itsemurhaan tai tapaturmaan on vaikea tapauksessa uskoa.

Lähteitä:
https://www.expressen.se/nyheter/brotts ... orsvunnen/
https://www.interpol.int/notice/search/ ... 017-288807

Kuva pudonnut. Palautettu
-NILS-

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: La Kesä 02, 2018 2:09 pm
Kirjoittaja daemons1982
On kummallista ettei tähänkään saada mitään keskustelua. Liittyykö se siihen, että on ulkomaalainen nimi vaikka onkin Suomen kansalainen?

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Su Kesä 03, 2018 12:33 am
Kirjoittaja Supt Harper
Flashbackin mukaan Uppsalan kunnassa sijaitsevasta Lafssjö-järvestä 14.5.2018 löytynyt ruumis olisi Samir Khan. Tapausta tutkitaan (tai ainakin on tutkittu) murhana.
https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/0E ... reder-mord

Ja Khanin katoamisilmoitus on poistettu tuolta Interpolin sivustolta.

Muokkasin sanamuotoa: järveltä > järvestä, löytyi siis vedestä.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ma Kesä 04, 2018 12:17 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
daemons1982 kirjoitti:On kummallista ettei tähänkään saada mitään keskustelua. Liittyykö se siihen, että on ulkomaalainen nimi vaikka onkin Suomen kansalainen?
Noilla alkutiedoilla on vähän vaikea spekuloida mitään, kun ei ole mitään mihin tarttua. Jokuhan sen tietenkin on kaltannut, mutta kuka ja miksi - ei mitään hajua.

Jos ruumis nyt löytyi, niin varmaan tulee keissiin enemmän lihaa luiden päälle, mistä jutella.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ti Kesä 05, 2018 8:59 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Tuomion Pasuuna kirjoitti:
daemons1982 kirjoitti:On kummallista ettei tähänkään saada mitään keskustelua. Liittyykö se siihen, että on ulkomaalainen nimi vaikka onkin Suomen kansalainen?
Noilla alkutiedoilla on vähän vaikea spekuloida mitään, kun ei ole mitään mihin tarttua. Jokuhan sen tietenkin on kaltannut, mutta kuka ja miksi - ei mitään hajua.

Jos ruumis nyt löytyi, niin varmaan tulee keissiin enemmän lihaa luiden päälle, mistä jutella.
Lopetetaan siis spekulointi, oiva neuvo kuningas Pasuunalta.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ti Kesä 05, 2018 10:35 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Hmm. Et nyt ole kuitenkaan sitten kirjoittanut mitään spekulaatioita tai muutakaan sisältäviä viestejä tähän. Vastasin vain kysymykseen, miksi tämä tapaus ei ole herättänyt keskustelua.

Onko sinulla jotain erityistä sanottavaa, mitä Khanille voisi olettaa tapahtuneen ja miksi? Siis muuta kuin että joku kriminaali on hänet tappanut tuntemattomasta syystä.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2018 12:41 am
Kirjoittaja Jaguaari
Tuomion Pasuuna kirjoitti:Hmm. Et nyt ole kuitenkaan sitten kirjoittanut mitään spekulaatioita tai muutakaan sisältäviä viestejä tähän. Vastasin vain kysymykseen, miksi tämä tapaus ei ole herättänyt keskustelua.

Onko sinulla jotain erityistä sanottavaa, mitä Khanille voisi olettaa tapahtuneen ja miksi? Siis muuta kuin että joku kriminaali on hänet tappanut tuntemattomasta syystä.
Ei ole, Onko sinulla? Jos ei ole asiasta on turha spekuloida,, vaikka itse olet harrastan
ut vailla tietoa monenkin jutun kohdalla. :D Muista aina ilmoittaa sama vaatimuksesi kaikkien kadonneiden kohdalla koska tämä sinua niin liikutti,

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ke Kesä 06, 2018 3:59 pm
Kirjoittaja LadyLou
Monestihan näissä syy löytyy menneisyydestä.
Vaikka Samir itse olisi halunnut irroittautua menneestä ja jotenkin jopa onnistunutkin, niin menneisyys ei ole tahtonut päästää irti hänestä.
Mieleen tulee tietenkin esimerkiksi (huume)velat ja/tai vasikointi.
En siis tiedä mistä uhri on istunut, että voiko kumpikaan "syy" liittyä surmaan.
Lisäksi on näitä kaikenlaisia mustasukkaisuusjuttuja joista myös on löytynyt aihe surmata joku.
Kaikki vain ja ainoastaan omia arvailujani.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: To Kesä 07, 2018 1:47 am
Kirjoittaja Musta-Pekka2016
Itse kallistuisin mustasukkaisuuden kannalle. Olisko tapahtunut pettäminen Samirin puolelta ja siitä (ex)poikaystävä suuttunut jonka jälkeen menettänyt malttinsa ja tässä lopputulos.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ke Heinä 11, 2018 7:49 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Pitäisi tietää mistä tämä nousukiidosta kadotukseen -mies istui, niin voisi jatkaa spekuja. Tämänkaltaiset lehtijutut voi jättää omaan arvoonsa missä kehumalla kehutaan rikollista, totuus voi olla jotain ihan muuta.

Jaahas, jo 16-vuotiaana ryöstänyt autokuskilta kokonaista 1400 kronor pistoolilla uhaten. Eiköhän ole ehtinyt tehdä myös asioita, minkä takia voi odottaa Kostajaa.
http://barajageller.blogspot.com/2011/1 ... l.html?m=1

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Ke Heinä 11, 2018 9:46 pm
Kirjoittaja Cassandra
Musta-Pekka2016 kirjoitti:Itse kallistuisin mustasukkaisuuden kannalle. Olisko tapahtunut pettäminen Samirin puolelta ja siitä (ex)poikaystävä suuttunut jonka jälkeen menettänyt malttinsa ja tässä lopputulos.
Onko Samir homo, vai mistä poikaystävästä sä horiset?

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: To Heinä 12, 2018 2:45 pm
Kirjoittaja surfergirl
Tämän voisi varmaan siirtää löydettyihin.
https://www.expressen.se/nyheter/brotts ... -for-vald/

Poliisi kertoo että Samir Khan on löydetty murhattuna, pyytävät vihjeitä. Luultavasti kuollut rankan väkivallan uhrina viime lokakuussa. Poliisin mukaan ei ollut mikään paatunut jengirikollinen vaan pienemmistä jutuista poliisille tuttu. Pikkusisko kertoo Expressenille että veljensä oli lämminsydäminen kaveri joka halusi saada muut nauramaan vaikka ei olisi itse voinut niin hyvin. Perheeseen kuuluu äiti ja kaksi sisarta sekä isä jonka lehti on tavoittanut mutta joka kertoo että ei tavannut viiteen vuoteen Samiria. Samirin tiedetään liikkuneen mm. Tukholman, Örebron, Gävlen ja Uppsalan alueella.

Re: Samir Khan, 22v., Tukholma 8.10.2017

Lähetetty: Su Huhti 09, 2023 4:50 pm
Kirjoittaja Helmie
Tämän voi jo siirtää löytyneisiin. Useampi ihminen pahoinpiteli Samiria ja lopulta hänet puukotettiin hengiltä. Suurimman tuomion sai mieshenkilö, joka oli "auttanut" omaisia ja poliisia Samirin etsinnöissä, yrittäen johtaa harhaan. :evil:


https://www.expressen.se/nyheter/krim/s ... -familjen/