Sivu 7/49

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 7:56 pm
Kirjoittaja Anatolij
khl kirjoitti:Jos kerran Tainalla ja Tanjan miehellä olisi ollut suhde "huhujen"mukaan niin miksi tämä Tainan mies olisi mitään Tanjalle tehnyt vaikka hullu olisi ,eikö se Tanjan mies ole se syyllisempi??
Huhut on huhuja. Tässä tapauksessa huhuiksi myös jäävät ja totuuspuoli on sitten toinen.

Tainan miehestä leivotaan täällä lähes sarjamurhaajaa. Matti samoilee Ounasvaaralla murhaamassa iglupäällikköjä ennenkuin lahtaa vaimonsa ja itsensä.
Annan vinkin: Ei kannata näitä kahta traagista tapahtumaa sekoittaa keskenään mitenkään vaikka samassa pienessä kaupungissa tapahtuivatkin juuri samaan aikaan. Onhan näistä jännää eri skenaarioita rakennella ja kuuluu asiaan tällaisella foorumilla mutta nyt siinä vetää kyllä vesiperän. Tietty yhteys Tainalla ja Tanjalla oli keskenään mutta se yhteys oli melkoisen arkinen.

Edit: ei ole tarkoitus tässä mitään kaikkitietävää huvikseen esittää mutta kun toinen tapauksista osui itseäni hyvin lähelle niin tietoon on viime päivinä tullut yhtä sun toista.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 8:18 pm
Kirjoittaja aumari
Anatolij kirjoitti:
khl kirjoitti:Jos kerran Tainalla ja Tanjan miehellä olisi ollut suhde "huhujen"mukaan niin miksi tämä Tainan mies olisi mitään Tanjalle tehnyt vaikka hullu olisi ,eikö se Tanjan mies ole se syyllisempi??
Huhut on huhuja. Tässä tapauksessa huhuiksi myös jäävät ja totuuspuoli on sitten toinen.

Tainan miehestä leivotaan täällä lähes sarjamurhaajaa. Annan vinkin: Ei kannata näitä kahta traagista tapahtumaa sekoittaa keskenään mitenkään vaikka samassa pienessä kaupungissa tapahtuivatkin juuri samaan aikaan. Onhan näistä jännää eri skenaarioita rakennella ja kuuluu asiaan tällaisella foorumilla mutta nyt siinä vetää kyllä vesiperän. Tietty yhteys Tainalla ja Tanjalla oli keskenään mutta se yhteys oli melkoisen arkinen.

Edit: ei ole tarkoitus tässä mitään kaikkitietävää huvikseen esittää mutta kun toinen tapauksista osui itseäni hyvin lähelle niin tietoon on viime päivinä tullut yhtä sun toista.
Voihan noita katoamista ja surmatyötä puida erikseen, mutta oikeasti näihin tapauksiin liittyvien henkilöiden väliset suhteet ei kuulu kenellekään. Eikä niihin liity mitään rikollista. Poliisi kyllä ajallaan tiedottaa kun tiedotettavaa on.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 9:22 pm
Kirjoittaja sonniman
Ei liity mitään rikollista? Eikö se että ampuu vaimonsa ole mielestäsi rikos?

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 9:33 pm
Kirjoittaja Ruuhi
Ehkä on niin, etteivät tapaukset liity toisiinsa arkista toistensa tuntemista enempää. Silti ei ole niin, etteivätkö tapahtumat voi jollain tavalla liittyä toisiinsa. Minusta ei ole esim. mitenkään yliampuvaa ajatella, että edesmenneen parin naisella olisi ollut vispilän kauppaa kadonneen naisen miehen kanssa. Eihän sen olisi tarvinnut olla tulista ja pitkään jatkunutta salarakkautta, vaan ehkä hyvinkin jonkinlaista orastavaa mielenkiintoa. Tällaista ei sitten varmaan tietäisi kuin kuherruksen osalliset eli ei lähellä olevat.

En ajattele, että Matti olisi todellakaan tappanut kuin vaimonsa. Voihan kuitenkin olla, että ns. viatonkin ihastuminen olisi voinut paisua puolisoiden korviin saakka päästyään miten suureksi vain. Mustasukkainen mies voisi mielestäni sellaisessa tapauksessa tehdä sen, mitä nyt on vääjäämättä todellisuudessa tapahtunut ja pettynyt vaimo voisi mielestäni ajaa auton yleiselle parkkipaikalle ja hilpaista siitä läheiseen sulaan. Sinne on moni muukin mennyt omaisten ja läheisten täydestä epäuskosta huolimatta.

Kukaan meistä seuraajista ei voi tietää suhdekuvioita, mutta minusta ei kumpikaan mahdollisuus ole mahdoton. Asiaan joko liittyy liiton ulkopuolinen ihastus tai sitten ei liity. Kumpaakaan mahdollisuutta ei voi kuitenkaan perustella sillä, että tuntee osapuolet vaikkapa läpikotaisin. Ihmiset yllättävät aina. Melkein kuka vain voi tehdä melkein mitä vain, vaikkei sitä olisi ennata ikinä kukaan uskonut.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 9:48 pm
Kirjoittaja Motiivi
Oma spekulaationi:

Tanja on lähtenyt lumikenkäilemään yksin jotta saisi ajatuksiaan tuuletettua tms. saanut sairauskohtauksen ja tuupertunut hankeen, syy miksi ei olisi vielä löytynyt voisi olla että puista tippunut lunta ja peittänyt sopivasti jälkiä ja Tanjaa. Lähialue on ilmeisesti tutkittu tarkkaan, mutta ihminen mahtuu hyvin pienelle alueelle ja haastavaa löytää tuollaisissa olosuhteissa.

Rikoskin toki mahdollinen, olisiko sopinut esim. tapaamisen? Lappi Arenalla ollut kyseisenä päivänä ainakin jääkiekko-otteluita. Ennen peliä sitten parkkipaikalla kohdannut jonkun ja loppu on historiaa.. paljon avonaisia kyssäreitä tässä.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 9:56 pm
Kirjoittaja rahima
Suicidin puolelle on kääntymässä tämä surullinen tapaus. Suicideja on aika paljon tehty maastossa jopa niin, että ei ole vuosienkaan jälkeen uhria löytynyt. Hyvä piilopaikka katsottu etukäteen luultavasti jostain muualta kuin mistä nyt on etsitty.Naiset useimmiten tekevät suicidin lääkkeillä. Poliisilla varmaan tiedossa Tanjan mahdollinen lääkitys. Veteen meno tai ampuminen kuulostaa melko rajulta samoin hirttäytyminen. Sellainen viina+lääkkeet olisi minun tapani. Suicidia suunnittelevat vetäytyvät ikäänkuin omaan kuplaansa. Suicidi alkaa tuntua sellaiselta omalta salaisuudelta, joka päivä päivältä houkuttaa enemmän.On tietysti niitäkin, jotka kertovat aikeistaan. Suicidiyritykset voivat ennakoida suicideja. Nämä asiat ovat poliisin tiedossa.
Tässä tapauksessa henkirikosvaihtoehto on melkein poissuljettu.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 10:14 pm
Kirjoittaja Ruuhi
Ei Tanjaa enää löydy ennen kevättä. Jos Areenan ympäristö on haravoitu kolmen kilometkin säteellä, eikä ole löytynyt, niin ei löydy kauempaakaan. Ja kuten edellä on arveltu, ei ole yhtään varmaa, etteikö Tanja olisi siirtynyt Areenalta jonnekin muualle. Kevät paljastaa talven kätköt. Toki odotusaika on pitkä - erityisesti omaisille, joilla toivo elää loppuun asti. Kamala, kiduttava tilanne.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 10:52 pm
Kirjoittaja aumari
sonniman kirjoitti:Ei liity mitään rikollista? Eikö se että ampuu vaimonsa ole mielestäsi rikos?
Tarkoitin, että Tanjan ja Matin perheen väliset suhteet eivät ole rikos. Se on kuitenkin varma, ettei Tainalla ja Tanjan miehellä ollut suhdetta.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 11:40 pm
Kirjoittaja Syskon S
Tanja on voinut käydä Tainan kampaamossa vuosia vakioasiakkaana ja jos kemiat ovat kohdanneet, ovat jutelleet siinä ummet ja lammet, ei siinä sen kummempaa tarvita, että voidaan ruveta facebook-kavereiksi.

Jos Tanja olisi lähteny lumikenkäilemään tai hiihtämään, hän olisi ottanut puhelimensa mukaan tai ainakin ilmoittanut puolisolleen, missä päin meinaa liikkua. Ei kukaan paikallinen niin tampio voi olla, että karkaa varta vasten salaa kovaan pakkaseen kertomatta kenellekään aikeistaan. Äkkipikaistuksissaan perheriidan jälkeen joku kenties voisi lähteä ovet paukkuen, mutta tuotahan me ei voida tietää. Itsensä tappaminen palelluttamalla on minusta järkyttävä kohtalo, enkä usko, että kukaan tekee sellaista ilman lääkkeiden tai viinan apua, paitsi kenties silloin, jos haluaa esim. lastaan suojellakseen saada kuolemansa näyttämään vahingolta eikä itsemurhalta. Silloinkin ihmettelen, miten kukaan pystyisi selvin päin jäädyttämään itsensä ja sitten taas, jos olisi ottanut viinaa ja/tai lääkkeitä, se ei enää vaikuttaisi vahingolta.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 1:02 am
Kirjoittaja poliisiTV
Kun tätä Tanjan katoamista on yhdistetty tuohon samana päivänä Rovaniemellä tapahtuneeseen tragediaan, niin eiköhän poliisi tarkasta teletiedot ja ne varmaan paljastaa, että onko näillä tapauksilla yhteyttä toisiinsa.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 9:36 am
Kirjoittaja MissMallard
Syskon S kirjoitti:Tanja on voinut käydä Tainan kampaamossa vuosia vakioasiakkaana ja jos kemiat ovat kohdanneet, ovat jutelleet siinä ummet ja lammet, ei siinä sen kummempaa tarvita, että voidaan ruveta facebook-kavereiksi.

Jos Tanja olisi lähteny lumikenkäilemään tai hiihtämään, hän olisi ottanut puhelimensa mukaan tai ainakin ilmoittanut puolisolleen, missä päin meinaa liikkua. Ei kukaan paikallinen niin tampio voi olla, että karkaa varta vasten salaa kovaan pakkaseen kertomatta kenellekään aikeistaan. Äkkipikaistuksissaan perheriidan jälkeen joku kenties voisi lähteä ovet paukkuen, mutta tuotahan me ei voida tietää. Itsensä tappaminen palelluttamalla on minusta järkyttävä kohtalo, enkä usko, että kukaan tekee sellaista ilman lääkkeiden tai viinan apua, paitsi kenties silloin, jos haluaa esim. lastaan suojellakseen saada kuolemansa näyttämään vahingolta eikä itsemurhalta. Silloinkin ihmettelen, miten kukaan pystyisi selvin päin jäädyttämään itsensä ja sitten taas, jos olisi ottanut viinaa ja/tai lääkkeitä, se ei enää vaikuttaisi vahingolta.
Itsensä kylmettäminen tarkoituksella on kyllä kamala vaihtoehto mitä tietysti on kaikki vaihtoehdot jos haluaa päivänsä päättää, mutta kylmettyminen ei käy hetkessä ja nopeasti. Tietysti lääkkeet ja/tai alkoholi voivat turruttaa mielen ja aistit että ei tunne iloa eikä surua, ei kylmää ei kuumaa. Tulee vain sellainen hälläväliä tila jossa kylmyys sitten iskeytyy ikäänkuin hiipien ja lamauttaen. Ja niin ettei edes pysty ja kykene enää hakeutumaan avun piiriin kun ei ole sitä puhelinta millä soittaa apua tai sitä kylmettymisen astetta ei edes huomaa. Tosin tästähän emme tiedä myöskään oliko puhelin 1 (työpuhelin) ja puhelin 2 (henk.kohtainen puhelin) joista toinen löytyi autosta ja toinen oli esimerkiksi mukana.

Varmaan myös nämä Ounasvaaran sisäiset turvakamerat on käyty lävitse että onko esim. aulabaarissa tms. istunut syömässä tai juomassa. Korostan etten viittaa miltään osin että kadonnut olisi käyttänyt mitään kemiallisia aineita. Joku sanoi että parkkipaikalla lienee valvontakamerat. Eikö näistä ole paljastunut mitään havaintoa kadonneesta että mihin suuntaan on autoltaan lähtenyt jne.

Alue on käyty suunnilleen lävitse ja dronea lennätetty. Vielä pari asiaa kävi mielessä kun tässä on tullut kaikkea jo liikaakin spekuloitua että jotkut henkilöt haluavat kiivetä talon katolle ja hypätä sieltä. Onko Ounasvaaralla kalliota tai kielekkeitä mistä voisi hypätä ns. vapaalla pudotuksella tyhjään? Lumihan vaimentaa iskua riippuen hangen paksuudesta, hangen kuoresta ja mitä siellä pudotuksen alla on. Ja jos hyppää korkealta pehmeään lumeen niin voiko sinne upota niin ettei pinnalle jää juuri näkyvää osaa ihmisestä. Eli sinne solahtaa lumen alle painovoiman seurauksena. Tuosta voi selviytyä mutta loukkaantua myös taitamalla jalkansa ja satuttamalla itsensä jos alla on esim. kivikkoa.
No nämä jyrkät paikat on varmasti jo käyty ainakin dronella lävitse. Sitten vielä että onko alueella luolia ja sitten varmaan se kauempana oleva lomamökkikyläkin on käyty lävitse ja rakennukset siellä. Tosin miksi siellä edes olisi.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 10:03 am
Kirjoittaja Mr. Big
Taitaa tulla uusi Riina Mäkinen keissi tästä tapauksesta. Ei jälkeäkään Tanjasta löytynyt, vaikka 6,5km saakka etsitty.

https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-s ... an/813876/

Talven aikana tulee vielä kymmeniä senttejä lisää lunta, joten löytyminen ennen kevättä olisi suoranainen ihme. Ounasvaaralla ei ole varsinaisesti mitään jyrkänteitä mistä voisi hypätä alas, ja hautautua näkymättömiin. Jos auto olisi löytynyt vaikkapa Aavasaksan laelta, olisi sieltä etsiminen ollut paljon hankalampaa, missä on tosiaan pystysuoria jyrkänteitä, ja valtavia louhikoita, ja onkaloita, mihin ihminen katoaa helposti. Ounasvaara on sensijaan aika tasaista seutua etsintään. Kelkkauria pitkin pääsee jalankin etenemään pitkällekin muutamassa tunnissa. Saattaa olla kauempanakin kuin tuo mainittu 6.5km.

Kiitos muuten aumarille että ammuit alas tuon kolmiodraaman. En itsekään uskonut siihen missään vaiheessa. Ärsyttää kun joku heittää kuulemansa huhun liikkeelle, ja sitä ruoditaan sivukaupalla. Yleensä nuo huhut eivät ole edes itse kuultuja, vaan jostain palstalta luettuja huhuja, joita vain levitetään ympäriinsä.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 10:23 am
Kirjoittaja MissMallard
Kiitos Mr Big tuosta jyrkännetiedosta ja muutenkin hyvää pohdintaa. Hyväkuntoinen ihminen ehtii kyllä yllättävän kauas, tietysti liikkuminen on talvella hieman hitaampaa kuin sulan maan aikana. Pimeyden laskeutuminen on hieman esteenä sille että ehtisi kymmenien kilometrien päähän jollei ole otsalamppua tai mahdollisuutta kulkea osittain valaistuksessa tms.
Jotenkin ajattelen että Tanja oli varmaankin aika määrätietoinen ihminen. Eli hän saattoi tietää tarkalleen mitä on tekemässä ja minne menemässä. Veikkaisin myös älykkääksi ihmiseksi. Koskaan ei kuitenkaan voi täysin tietää ihmisen kulloistakin mielenmaisemaa ja tilaa. Jos on kovinkin epätoivoinen voi päätökset olla haparoivimpia kuin että jos taas on kylmän harkitsevaisessa mielentilassa. Esim. Nelahan toimi täysin rationaalisesti ja määrätietoisesti. Nelasta tulikin mieleen että jos kadonnut nähtiin kaupungilla päivällä niin hänen mahdolliset ostoksensa esim. maksukortin takaa lienee selvittetty. Kuten Nelankin ostokset sieltä kaupasta saatiin käytyä lävitse. Ostokset voivat kertoa jotakin tai olla kertomatta päivän mahdollisesta tulevasta kulusta. Ja pahoittelut mistään Nela-vertauksista koska jokainen tapauksensa on omansa ja ihmiset yksilöitä emmekä tiedä mitä on tapahtunut.
Sitten vielä tuo kuljettu matka; joskushan kadonneet löytyvät yllättävän läheltä katoamispaikkaa. Tosin tuossa on kyse parkkipaikasta jossa ihmisiä tulee ja menee joten jos haluaa syrjemmälle niin siihen lähelle ei tietenkään jää ja siitä tulee kyllä havaituksi helpommin. Tulee esim. mieleen se pieni poika siellä luuhistuneessa lumilinnassa vuosien takaa että oli niin lähellä vaikka niin kaukana. Mutta en sitäkään tässä nyt käyttäisi vertauksena kuin vain esimerkkinä siitä miten lähellä kadonnut voi olla mutta niin näkymättömissä.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 10:34 am
Kirjoittaja Ruuhi
Yritin etsiä virallista lumen syvyyttä Roissa, mutta en ihan tarkkaa sellaista löytänyt. Tosin paikka paikoin lumen syvyys vaihtelee paljonkin. Silti en uskoisi, että ihminen pääsisi näillä lumilla hyppäämällä lumen alle piiloon. En sitäkään ihan voisi ajatella, että mitenkään muutenkaan pääsisi hangen alle niin, etteikö paikalle jäisi piilon paljastavaa kohoumaa. Eritoten, kun juuri tällaista epäilyttävää merkkiä etsitäänkissojen ja koirien kanssa erittäin järjestelmällisesti.

Tätini tippui kerran miehensä kanssa avantoon, josta heidät poimittiin viime hetkellä. Tätini kertoi, että aika pian avantoon joutumisen jälkeen hälle tuli tosi hyvä olo ja hän oli miehelleen sanonutkin, että älähän siinä hosu, tässähän on oikein hyvä olla. Oli siis tullut miellyttävä ja lämmin olo. Ajattelin vain, ettei tuo hypotermiakaan pahimmasta päästä ole kivun suhteen.

Hyvä pointti on myös se, että ihminen voisi yrittää lastaan suojellakseen naamioida itsemurhan onnettomuudeksi.

En silti veikkaa mitään mahdollisuutta toisen edelle, koska mahdollisuuksia on niin paljon. Kun jotain uskomatonta tapahtuu, kaikki on siis mahdollista. Ja loppujen lopuksi vastaus voikin olla aivan arkinen.

Re: Tanja Ahven-Posio, 49, Rovaniemi, nähty viimeksi 12.1.20

Lähetetty: Ma Tammi 21, 2019 11:06 am
Kirjoittaja kalmusto
Google Mapsin kymmenen vuotta vanhassa katukuvassa on Lappi Areenan parkkiksen vieressä ilmeisesti valtavat sahanpuruilla peitetyt lumikasat, joissa kylttejä "Kiipeily kielletty. Kameravalvonta".

Miksiköhän ei ole annettu auton tuntomerkkejä? Vaikka kuulemma kaikki ihmiset näyttävät talvivaatteissaan identtisiltä michelinukoilta ja -akoilta (ja mies ei voi kattoa eteisestä mikä talvipalttoo puuttuu), niin autoista kiinnostuneet havaitsevat aina merkit ja mallit. Harvinaisemmat ja hienommat (kuten pomoihmisten autot yleensä) jäävät mieleen, lisäksi tavallisetkin jos itellä/tutulla on samanlainen olemassa/ollut/harkinnassa.

Jos toisaalta auton liikkeet on tiedossa (esim kameroista), miksei poliisi kerro että auto on saapunut parkikselle siihen ja siihen aikaan?