USA: Itsemurhan feikannut lapsiseksimies, veteraani, katosi - löytyi ja odottaa tuomiota

Tänne keskustelut seksuaalirikoksista. Muista että henkirikoksille on oma palstansa.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

USA: Itsemurhan feikannut lapsiseksimies, veteraani, katosi - löytyi ja odottaa tuomiota

Viesti Kirjoittaja poikani »

Mississippistä kotoisin olevaa Yhdysvaltain armeijan veteraania, Jacob Blair Scottia, 42, odotti oikeudenkäynti 14-vuotiaan tytön raiskaamisesta. Tekokertoja oli toistakymmentä - vaikkakin miehen äidin mukaan tyttö oli yksinkertaisesti vietellyt hänen poikansa. Tuomiona olisi voinut olla jopa elinkautinen.

Joka tapauksessa Scott katosi Alabamassa 30. heinäkuuta 2018, ennen oikeudenkäyntiä. Tämän jälkeen Meksikonlahdelta löytyi ajelehtimassa vene, jossa oli Scottin itsemurhaviesti ja ase, joka oli sidottu kiinni veneeseen. Scottia ei näkynyt missään. Verijälkiä oli vain vähän, eivätkä jäljet muutenkaan viitanneet siihen, että joku olisi menettänyt veneessä henkensä. Aseen sitominen oudoksutti myös. Vaikutti siltä, että oli haluttu varmistaa aseen löytyminen.

Scott kärsi väitetysti PTSD-oireista armeijavuosiensa jäljiltä. Hän oli asianajajansa mukaan myös saanut aivovaurion tienvarsipommista, eikä välttämättä enää ymmärtänyt aina asioiden todellista laitaa.

Äiti oli ainakin julkisesti sitä mieltä, että hänen poikansa oli kuollut. Jacob-poju oli kuitenkin nostanut eläketililtään 45 000 dollaria juuri ennen katoamistaan. Eikä siinä kaikki - Mississippin viranomaisten vihjepuhelimeen tuli joulukuun 28. päivänä vinkki, jonka mukaan Scott olisi nähty Coloradon Denverissä eräässä kerrostalossa. Poliisit menivät paikalle ja tutkivat asuntokompleksia. Scottia ei näkynyt, mutta useampikin ihminen kertoi nähneensä hänet taloyhtiön alueella. Liekö sattumaa, mutta Scottin ymmärtäväinen äiti ja kaksi sisarusta asuvat Denverissä.

Itsemurhan tehneen miehen jahti jatkuu.

Lähteet:
Biloxi Sun Herald: linkki ja toinen
Denver Post: linkki
Fox News: linkki

Kuva
Golden Spike Apartments, Denver. Täällä usea silminnäkijä kertoi nähneensä Scottin.

Kuva
Jacob Blair Scott

Otsikkoa päivitetty ja siirretty kadonneista seksuaalirikoksiin
-NILS-
????? ?? ??????.
Avatar
poikani
Telkkaridekkareiden asiantuntija
Viestit: 9987
Liittynyt: Ti Heinä 05, 2011 8:50 pm
Paikkakunta: ?? ???????

Re: USA: Itsemurhan feikannut lapsiseksimies, veteraani, katosi - löytyi ja odottaa tuomiota

Viesti Kirjoittaja poikani »

Scott on jäänyt kiinni tammikuussa. Hänet otettiin viranomaisten haltuun karavaanarialueella Oklahomassa. Enimillään häntä saattaa odottaa elinkautinen vankeusrangaistus.
New York Post kirjoitti:Most-wanted fugitive Jacob Blair Scott, who faked own death, captured in Oklahoma

By Joshua Rhett Miller January 31, 2020 | 11:54am | Updated

A Mississippi man who faked his own death to avoid child rape charges was arrested on the same day he was added to the US Marshals’ most-wanted list, authorities said.

Jacob Blair Scott, a decorated US veteran originally from Moss Point, was taken into custody around midnight Wednesday after he was put on the law enforcement agency’s list of 15 most wanted fugitives less than 24 hours earlier.

“This all-out media blitz led to a critical citizen tip that ultimately resulted in the fastest apprehension of a fugitive in the 37-year history of the 15 Most Wanted program,” said Jeff Tyler, US Marshals assistant director for investigation operations.

Scott, who was sought for faking his own death in 2018 to avoid charges that he raped and impregnated his 14-year-old stepdaughter, was captured after a tipster called authorities to report that a man fitting his description was staying at an RV park in Antlers, Oklahoma, according to US Marshals Inspector Jeremy Stilwell.

Deputies later arrested Scott at the RV park after they verified his identity through his tattoos. He’s awaiting extradition to Mississippi, where he faces charges including sexual battery, touching a child for lustful purposes and exploitation of a child.

Scott — an Army veteran who was awarded a Purple Heart during his deployment in Iraq — had been using the name Luke and grew a beard to avoid detection, the Sun Herald reports.

Cops in Alabama suspected that Scott tried to fake his own death after finding his abandoned boat about a mile offshore from Orange Beach in 2018. What appeared to be a suicide note was found, along with a handgun tied to a rope and a small amount of blood, the newspaper reports.

Investigators subsequently learned that Scott had withdrawn $45,000 from a retirement account prior to his disappearance.

The mother of the juvenile victim, meanwhile, said she knew all along that Scott wasn’t dead.

“We knew the whole time that he was alive and everybody tried to say he was dead and we kept telling them he was alive,” she told the newspaper. “All of this pretty much ruined our whole life. It has caused so much stress and heartache.”

If convicted on all counts, Scott faces up to life in prison.
https://nypost.com/2020/01/31/most-want ... -oklahoma/
????? ?? ??????.
Vastaa Viestiin