Milla Aronen, 21, Somero - katosi 8.6.2019, ex-miesystävä tunnusti surman, hovi tuomitsi murhasta

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Ryder »

ktaina kirjoitti:
Pinkku kirjoitti:
MissMallard kirjoitti:Tässä ehkä jo saman toistoa mutta tässä tuli taas tunne että Milla lähti iltalenkille. Tietysti hän on voinut mennä tapaamaan jotakin henkilöä tai piipahtamaan vaikka kauppaan, tosin onko kaupat olleet auki enää?
Ei ole kaupat enään tuohon aikaan auki somerolla. Eikä oikein lenkkeilyyn soveltuvaa metsääkään lähistöllä. Vesistöjenkään rannalla ei oikein kulje lenkkipolkuja. Keskustan tuntumassa kirjaston takana on pieni joki ja silta. Siellä sukeltajat jokunen viikko sitten kovasti tutkivat yhtä tiettyä aluetta, mutta eivät ilmeisesti löytäneet mitään. Niin paljon tuolla vesistöillä ollut muutenkin liikettä et luulis jos olis sinne päätynyt nii olisi löydetty jo.
Eihän se löytämiseen vaikuta vaikka olisi kuinka paljon liikettä vesistössä :wink:
Entäs Someron ABC-liikenneasema? lenkkeillähän voi kaupungissakin,eihän siihen tarvitse välttämättä mitään pururataa.Somerolla varmaan myös urheilukenttä,voihan sielläkin lenkkeillä.
Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 357
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Someron ABC näyttäisi tulleen suljetuksi jossain vaiheessa. Sulkemisajankohdasta ei tietoa; ainakaan pari viikkoa sitten ei ollut enää toiminnassa, mutta on tietysti voinut olla vielä katoamishetkellä.
Avatar
MissMallard
Axel Foley
Viestit: 2468
Liittynyt: Ke Syys 16, 2015 4:24 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja MissMallard »

Kaustinen kirjoitti:Someron ABC näyttäisi tulleen suljetuksi jossain vaiheessa. Sulkemisajankohdasta ei tietoa; ainakaan pari viikkoa sitten ei ollut enää toiminnassa, mutta on tietysti voinut olla vielä katoamishetkellä.
Tuo ABC on hyvä huomio! Juu, tottakai voi lenkkeillä keskustassakin mutta silloin voisi olettaa että olisi jo löytynyt koska keskustoissa liikkuu enemmän ihmisiä kuin jollakin syrjäisemmillä lenkkipoluilla. Toki ei tuokaan välttämättä tarkoita etteikö voisi keskustan tuntumassakin jäädä kadoksiin.

Edit. miten tuo ABC on sijoittunut tuolla Somerolla ja miten sinne pääsee eli onko pyörätie vai vain maantienreunus jota pitkin kuljetaan sinne? Tsekkaisin kyllä tuon ABC:n ympäristön ja sitten nuo kulkuväylien tienoot sinne. Joskushan esim.rekasta voi ottaa ilmavirta joka vaikka horjauttaa/ kaataa ojaan jos vaikka pyöräilee, eikä rekasta sitä välttämättä havaitse tms. Jyväskylässä Palokassako? taisi olla tällainen tapaus joitakin vuosia sitten että mies löytyi menehtyneenä maantienposkesta. Voi olla että muistan väärin...

Edit. näkyy jo toukokuun puolivälissä olleen kirjoittelua että ABC on kiinni joten ei tuokaan nyt taida sitten sopia tähän yhteyteen.
Pinkku
Nikke Knakkertton
Viestit: 156
Liittynyt: Ma Kesä 24, 2019 8:53 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Pinkku »

ABC ollut suljettuna yli vuoden.

Muutama kylän grilli saattanut olla vielä tuohon aikaan auki ja kesäravintolat Bönde ja Rantatupa... Rantatupa on joen rannalla mutta luulisi että olis havaintoja jos siellä olisi ollut.
Jos me tuhat jalkaa alas tästä mahduttaisiin matkustamaan, niin me emme estyis löytämästä väkeä tuon puoleisen maan - YUP-
ktaina
Adrian Monk
Viestit: 2874
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 10:52 am
Paikkakunta: Rannikolla tuulee

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja ktaina »

Kauheen vaikeeta on tässäkin katoamisessa näköjään epäillä itsemurhaa vaikka suurin osa on juuri sitä!!!
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Ryder »

ktaina kirjoitti:Kauheen vaikeeta on tässäkin katoamisessa näköjään epäillä itsemurhaa vaikka suurin osa on juuri sitä!!!
Varmaan Millankin kohdalla itsemurha,paljon tapauksia,jossa henkilöllä on pitänyt olla kaikki hyvin,mutta ei ole ollutkaan.Kyllä Millan kohdalla pitää miettiä myös muita vaihtoehtoja,vaikka sairaskohtaus ja hän on tuupertunut pensaaseen ilmaan kukaan näkee.Olihan Tiina Kuikkokin varmaan 6v tuupertuneena heinikkoon,ennenkuin hänet löydettiin.
che che
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Ti Touko 20, 2008 11:41 pm
Paikkakunta: Suomi

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja che che »

Salossa vahvana huhuna liikkuu edelleen että exä olis Millan tappanu. Oli kuulemma uhkailut ennen katoamista. Sukulaispoika oli Millan kaveri ja olivat olleet tekemisissä ennen katoamista. Sanoi myös että ei usko itsemurhaan kun heillä oli tapana käydä oluella ja jutella kaikki asiat jos toisella oli vähän synkempää aikaa.
khl
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1382
Liittynyt: La Syys 19, 2015 5:30 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja khl »

che che kirjoitti:Salossa vahvana huhuna liikkuu edelleen että exä olis Millan tappanu. Oli kuulemma uhkailut ennen katoamista. Sukulaispoika oli Millan kaveri ja olivat olleet tekemisissä ennen katoamista. Sanoi myös että ei usko itsemurhaan kun heillä oli tapana käydä oluella ja jutella kaikki asiat jos toisella oli vähän synkempää aikaa.
Joo nää huhut alkaa pyörimään nopeesti,sinullakin näyttää olevan muutamassa keississä täällä "vahvoja"huhuja ja tuttuja?
che che
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Ti Touko 20, 2008 11:41 pm
Paikkakunta: Suomi

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja che che »

[/quote]
Joo nää huhut alkaa pyörimään nopeesti,sinullakin näyttää olevan muutamassa keississä täällä "vahvoja"huhuja ja tuttuja?[/quote]
No tää huhu on kauan Salossa pyörinyt. Heti alusta saakka. Ja miten liittyy mihinkään jos mulla on tuttuja muutamassa keississä? Eikö sulle sovi että kirjoitan mitä läheltä kuulen?
Calamity Jane
Rico Tubbs
Viestit: 1224
Liittynyt: To Maalis 23, 2017 2:14 am
Paikkakunta: Villi länsi

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Calamity Jane »

che che kirjoitti:No tää huhu on kauan Salossa pyörinyt. Heti alusta saakka. Ja miten liittyy mihinkään jos mulla on tuttuja muutamassa keississä? Eikö sulle sovi että kirjoitan mitä läheltä kuulen?

Vastaan , vaikka et tuota minulle tarkoitakaan. Totta kai pitää kertoa mitä huhuja liikkuu, niinhän ne kerrotaan poliisillekin. Ei ainakaan elossa löydy tämä tyttö , ei enään.
phonyjoker
Sabrina Duncan
Viestit: 354
Liittynyt: Pe Joulu 14, 2018 9:21 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja phonyjoker »

Mulle tulee tästä Millan katoamisesta ekana mieleen itsemurha. Mielestäni nainen antaa Facessa/Instassa varsin epävakaan kuvan itsestään. Sitten taas tuo, että epäillään exän tappaneen. Millahan oli juuri tullut lomilta kotiin. Mistä exä olisi tämän tiennyt? Lisäksi miehellä oli muistaakseni jo uusi suhde toisin kuin Millalla. Jotenkin vaan mun silmissä se oli nimenomaan Milla, joka ei päässyt exästään yli..

Mihinkään pyörtyi iltalenkillä teorioihin en usko pätkääkään. Kenelle tulee ekana intistä lomille lähtiessä mieleen mennä heittämään juoksulenkki? Vielä myöhään illalla. Eiköhän lepopäivä tuu armeijan rääkin jälkeen tarpeeseen nuorelle naiselle yhtä lailla, kun miehellekin.
che che
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: Ti Touko 20, 2008 11:41 pm
Paikkakunta: Suomi

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja che che »

Itsemurha mieleen kyllä tulee mutta tosiaan sukulaispoika meinas jotain ihan muuta. Purkivat toisilleen paskat fiilikset ja tuntemukset jos sellasia oli. Hän on kyllä kaikki tietonsa exän uhkailusta ja muista tiedoista poliisille kertonut katoamisen jälkeen. Se että exällä on uusi suhde ei välttämättä tarkoita etteikö mitään olis jääny hampaankoloon. Toivottavasti Milla löytyy pian.
minttu565
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Heinä 19, 2019 9:21 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja minttu565 »

Niin ja kuin aiemmin täällä oli puhe. Exä melko kookkaassa bodaus kunnossa. Horkkaa voitu vetää ja se lisää aggressiivisuutta.
Voihan uusi tyttöystävä olla myös mukana..
Ryder
Olivia Benson
Viestit: 727
Liittynyt: To Marras 23, 2017 1:59 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja Ryder »

phonyjoker kirjoitti:Mulle tulee tästä Millan katoamisesta ekana mieleen itsemurha. Mielestäni nainen antaa Facessa/Instassa varsin epävakaan kuvan itsestään. Sitten taas tuo, että epäillään exän tappaneen. Millahan oli juuri tullut lomilta kotiin. Mistä exä olisi tämän tiennyt? Lisäksi miehellä oli muistaakseni jo uusi suhde toisin kuin Millalla. Jotenkin vaan mun silmissä se oli nimenomaan Milla, joka ei päässyt exästään yli..

Mihinkään pyörtyi iltalenkillä teorioihin en usko pätkääkään. Kenelle tulee ekana intistä lomille lähtiessä mieleen mennä heittämään juoksulenkki? Vielä myöhään illalla. Eiköhän lepopäivä tuu armeijan rääkin jälkeen tarpeeseen nuorelle naiselle yhtä lailla, kun miehellekin.
Millan exä on varmaan itse käynyt myös armeijan ja osannut ehkä laskea milloin on vkl-vapaat.Uusi suhde voi olla myös pelkkä laatarisuhde ja exään voi olla vielä tunnetasolla kiinni ja kytätä ja märehtiä hänen tekemisiään. Ja miksi Milla haikailisi väkivaltaisen jannun perään?Kumman aloitteesta suhde päätettiin?Jos Millalla on ollut armeijassa vastoinkäymisiä jaksamisen tai kiusaamisen suhteen,hän olisi varmasti selättänyt ne.Synkkä kirjoittelu somessa ei vielä välttämättä kerro mitään itsemurha aikeista,eikä kukaan pysty kasvokkain teeskentelemään niin hyvin,ettei toinen arvaisi jonkin olevan vialla.Hänellähän oli sitäpaitsi armeijan jälkeisiä tavoitteita.Lenkille lähtö on vain yksi vaihtoehto Millan katoamiselle. Sairauskohtaus voi yllättää nuorenkin.Jyväskylän kokoisessa kaupungissa ihminen voi maata kuusi vuotta heinikossa kenenkään huomaatta,mutta tuskin Someron kokoisessa kaupungissa.
minttu565
Scooby-Doo
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Heinä 19, 2019 9:21 pm

Re: Milla Aronen, 21v, Somero 8.6.2019

Viesti Kirjoittaja minttu565 »

Tämä tapausko ei nyt ikinä selviä..
Käykö kuten Riina Mäkisen ja jää mysteeriksi?
Vastaa Viestiin