Helvetin koirat

[Dr Bergmeister]

"Muuan Peterboroughin luostarin munkki kirjoitti vuonna 1127 Englannin historiallisista tapahtumista kertovaan koosteeseen, joka nykyisin tunnetaan nimellä "Anglo-Saxon Chronicle" (Anglosaksien kronikka): ".. monet näkivät ja kuulivat suuren metsästysseurueen. Metsästäjät olivat isoja, mustia ja kammottavia ja kaikki heidän koiransa olivat mustia ja leveäsilmäisiä.. ja he ratsastivat mustilla hevosilla.. ja munkit kuulivat heidän torviensa toitotukset yöllä". Kronikoitsijan mukaan tämä enne varoitti erään Peterboroughin uuden apotin tuhoisasta ahneudesta.

Tämä on ensimmäinen muistiin merkitty kuvaus Englannissa tavatusta ilmiöstä, jota sanotaan aavemetsästykseksi. Aavemaisia koiralaumoja on kertoman mukaan nähty tai kuultu kaikilla Brittein saarilla, ja niille on eri puolilla annettu eri nimiä, esimerkiksi "Gabrielin ajokoirat", "nummikoirat" tai "helvetin koirat". Ne ovat sukua yksin ilmestyville mustille koirille, joita on nähty joissakin osissa maata. Esimerkiksi Peterboroughin "leveäsilmäiset" koirat muistuttavat Norfolkin rannikolla kummittelevaa Shuckia, jolla on lautasen kokoiset palavat silmät.

Jos koirien kuultiin kulkevan jonkin paikan yli pilvisenä yönä, niiden uskottiin enteilevän tuhoa. Kuullessaan niiden äänet ihmiset heittäytyivät kasvoilleen maahan, jotta välttyisivät näkemästä niitä. Ne yhdistettiin näet levottomiin vainajiin - kirottuihin tai helvetin esikartanon kadonneisiin sieluihin. Sekä Saksassa arveltiin, että metsästykseen osallistui kastamattomien lasten sieluja. Ranskassa taas sanottiin, että seurueen johtaja oli kuningas Herodes, joka ajoi takaa viattomia lapsia, siis Betlehemin lapsia, jotka Herodes surmautti yrittäessään tappaa Jeesus-lapsen. Yhdessä saksalaisessa muunnelmassa ja myös Skandinavian maissa metsästyksen johtajana pidettiin joskus vainajien jumalaa Wotania eli Odinia. Hänet samaistettiin näet kristityllä keskiajalla paholaiseen, koska hän keräsi pakanoiden sieluja.

Walesilainen historioitsija ja runoilija Walter Map kirjoitti vuonna 1190 " yöllisistä seurueista", jotka kuuluivat tarunomaisen muinaisen kuninkaan Herlan johtamaan "Herlethinguksen ruokakuntaan". Map kertoi: "Ne olivat alati harhailevia joukkoja.. ja niissä nähtiin elävinä monia sellaisia, joiden tiedettiin kuolleen". Metsästyksen johtajina oli muitakin muinaisia kuninkaita, todellisia tai kuvitteellisia. Vuoden 1200 tienoilla puhuttiin "Arthurin ruokakunnasta", ja myöhempi ranskalainen kansanperinne tuntee "Arthurin metsästyksen". Nimestä riippumatta seurue oli aina kammottava ilmestys, jonka avulla keskiajan papit ja myöhemmät puritaanit iskostivat kansaan helvetin tulen ja viimeisen tuomion pelkoa. Metsästyksen johtajana - sikäli kuin hän ei ollut paholainen itse - olikin 1800- luvun Englannissa yleensä joku paikallinen pahantekijä, jonka osana oli ikuinen aavemainen harhailu ulvovien koirien seurassa".

Lähde : Tiedon tuolla puolen. Kustantaja Valitut Palat

[Dr Bergmeister]

" Bungayn kaupungissa Englannin East Angliasta, Norfolkin ja Suffolkin vastaisen rajan tuntumasta, kerrotaan tarinaa hätkähdyttävästä kohtaamisesta yliluonnollisen kanssa. Abraham Flemingin mukaan Bungayssa nousi sunnuntaina 4. elokuuta 1577 rajuilma. Kirkkoon ilmestyi valtava musta koira, joka "juoksi kirkkosalin päästä päähän... työntyi kahden polvistuvan ihmisen välistä ja .. väänsi molemmilta saman tien niskat nurin". Erästä kohdalle osunutta miestä koira "puristi selästä niin että mies painui kasaan kuin kappale polttavaan tuleen työnnettyä nahkaa". Koira jätti jälkensä kirkon kiviin ja oveen: niissä on "merkillisiä naarmuja ja sälöjä, ikään kuin kynsien tai hampaiden jälkiä". Naarmut ovat kadonneet, mutta samanlaisia on läheisessä Blythburgissa, missä musta koira kävi tarinan mukaan samana päivänä.

Kuvaus viitta pallosalaman aikaansaannoksiin. Rajuilmasta oli maininta vuoden 1577 kohdalla Bungayn kirkonkirjoissa, ja myös historioitsija Raphael Holinshed kertoi siitä teoksensa "Cronicles'in" (Aikakirjat) vuoden 1578 laitoksessa, tosin mainitsematta koiraa. Fleming tiesi rajuilmasta, koska hän oli yksi kirjan uuden laitoksen toimittajista. Hän oli kuienkin myös puritaanisten aatteiden levittäjä ja käytti kansan taikauskoa hyväkseen saadakseen tukea puritaanien ajatukselle, että Jumala rankaisi ihmisiä myrskyillä ja salamoilla. Ilmeisesti hän lisäsi pelottavan tarinan mustasta koirasta kuvaukseensa Bungayn rajuilmasta kirjoittaessan lehtistä, joka kehotti arvottomia katumaan syntejään.

East Anglian asukkaat uskoivat valtavan mustan koiran hahmoiseen ilmestykseen, jolla oli lautasen kokoiset palavat silmät. Tämä Shuck tai Shock, joka oli joskus päätön, joskus näkymätön ja saattoi henkäillä kuumia huuruja tai tassutella hiljaa, enteili usein kuolemaa. Puritaanien mielestä se oli helvetin koira, jonka paholainen oli lähettänyt Jumalan käskystä.

Joissakin osissa Norfolkia ja Suffolkia ihmiset pelkäävät yhä " Owd Shuckia" (Shuck-kuomaa), kuten paikalliset sanovat. Kun Ernest Whiteland eräänä syysiltana vuonna 1938 käveli Bungaysta kotiinpäin Ditchinghamiin, hän näki vasikan kokoisen koiran, jolla oli takkuinen musta karva ja punaiset tulenkiiltoiset silmät. Whiteland astui sivuun, jotta outo eläin mahtuisi kunnolla ohi. Kun hän teki niin, eläin katosi hänen epäuskoisten silmiensä edestä".

[Dr Bergmeister]

Kun lähetin tuon eka viestin, mulle tuli koneeseen joku häiriö eikä viestin lähettäminen meinannut mitenkään onnistua. Jostain syystä se viesti on täällä nyt kahtena kappaleena, aivan nolottaa tällainen..

[Dr Bergmeister]

Kun Buckfastleighissa Englannin Devonissa sijaitsevan Brooke Manorin isäntä sir Richard Capel kuoli eräänä myrsky-yönä vuonna 1677, aavemetsästäjien kammottavat koirat riehuivat tarinan mukaan talon ympärillä koko yön odottaen hänen sieluaan.

Toisen version mukaan koirat ajoivat sir Richardia takaa Dartmoorin nummella, kunnes hän vaipui kuolleena maahan. Sir Richard oli tunnettu siitä, että jahtasi nuoria tyttöjä ja piti heitä vankeinaan läheisessä Hawson Courtissa. Nämä kammottavat koirat eli nummikoirat, kuten Devonissa sanottiin, olivat aavekoiria, jotka seurasivat aavemetsäsätystä, ja niiden haukunta kuului tarinan mukaan Dartmoorin villeimpinä rehottavissa osissa. Yksi koirien suosikkipaikoista oli alue, joka tunnettiin nimellä Wistman'sWood. Metsikön samoin kuin koirienkin nimi juontui todennäköisesti Devonin alueen sanasta, joka merkitsee "kammottavaa" tai "yliluonnollista". Nimi tekikin oikeutta metsikölle, jonka satoja vuosia vanhat sammalpeitteiset, käkkyräoksaiset puut näyttivät kovin hylätyiltä ja aavemaisilta.

Koska haluttiin varmistaa, ettei sir Richard "kävelisi" kuolemansa jälkeen, hänet haudattiin syvälle maahan Buckfastleighin kirkon eteläisen sisäänkäynnin lähistölle. Haudan päälle pantiin raskas kivi, ja ympärille rakennettiin pieni kammio. Kammion yhdessä seinässä on raskas rautaristikko ja toisessa pieni tammiovi, jossa on iso avaimenreikä. Vuosisatojen kuluessa sir Richard on tarinoissa muuttunut miltei vampyyriksi. Vielä 1970- luvun lopussa kylän lapset kiersivät kammion 13 kertaa ja yllyttivät sitten toisiaan työntämään sormensa avaimenreikaan sir Richardin kaluttavaksi.

Sir Richard oli luultavasti Arthur Conan Doylen kirjan "Baskervillen koira" viheliäisen Hugon esikuva. Conan Doyle sijoitti kirjansa tapahtumat Dartmooriin ja yhdisti sir Richardin tarinaan mustan aavekoiran, joka on peräisin samasta mytologisesta perinteestä kuin aavekoira.

Dartmoorin nummi liittyy kiinteästi tarinoihin aavekoirista. Yksi tarina kertoo maanviljelijästä, joka ratsasti kotiin pimeänä yönä. Kun hän oli vanhan kivikehän kohdalla, aavekoiralauma ohitti hänet hiljaa. Hän huikkasi metsästäjälle, että haluaisi osan saaliista. "Ota tuo!" metsästäjä huusi ja heitti hänelle nyytin. Kun hän avasi sen kotona, hän löysi siitä lapsensa ruumiin".

[inka]

ei varmaan ole niin vakavaa onko tarina yhdessä vai kahdessa osassa
jokatapauksessa kiitokset tarinasta, ihan mielenkiintoinen!

[Valdovas]

Kun Buckfastleighissa Englannin Devonissa sijaitsevan Brooke Manorin isäntä sir Richard Capel kuoli eräänä myrsky-yönä vuonna 1677, aavemetsästäjien kammottavat koirat riehuivat tarinan mukaan talon ympärillä koko yön odottaen hänen sieluaan.

Toisen version mukaan koirat ajoivat sir Richardia takaa Dartmoorin nummella, kunnes hän vaipui kuolleena maahan. Sir Richard oli tunnettu siitä, että jahtasi nuoria tyttöjä ja piti heitä vankeinaan läheisessä Hawson Courtissa. Nämä kammottavat koirat eli nummikoirat, kuten Devonissa sanottiin, olivat aavekoiria, jotka seurasivat aavemetsäsätystä, ja niiden haukunta kuului tarinan mukaan Dartmoorin villeimpinä rehottavissa osissa. Yksi koirien suosikkipaikoista oli alue, joka tunnettiin nimellä Wistman'sWood. Metsikön samoin kuin koirienkin nimi juontui todennäköisesti Devonin alueen sanasta, joka merkitsee "kammottavaa" tai "yliluonnollista". Nimi tekikin oikeutta metsikölle, jonka satoja vuosia vanhat sammalpeitteiset, käkkyräoksaiset puut näyttivät kovin hylätyiltä ja aavemaisilta.

Koska haluttiin varmistaa, ettei sir Richard "kävelisi" kuolemansa jälkeen, hänet haudattiin syvälle maahan Buckfastleighin kirkon eteläisen sisäänkäynnin lähistölle. Haudan päälle pantiin raskas kivi, ja ympärille rakennettiin pieni kammio. Kammion yhdessä seinässä on raskas rautaristikko ja toisessa pieni tammiovi, jossa on iso avaimenreikä. Vuosisatojen kuluessa sir Richard on tarinoissa muuttunut miltei vampyyriksi. Vielä 1970- luvun lopussa kylän lapset kiersivät kammion 13 kertaa ja yllyttivät sitten toisiaan työntämään sormensa avaimenreikaan sir Richardin kaluttavaksi.

Sir Richard oli luultavasti Arthur Conan Doylen kirjan "Baskervillen koira" viheliäisen Hugon esikuva. Conan Doyle sijoitti kirjansa tapahtumat Dartmooriin ja yhdisti sir Richardin tarinaan mustan aavekoiran, joka on peräisin samasta mytologisesta perinteestä kuin aavekoira.

Dartmoorin nummi liittyy kiinteästi tarinoihin aavekoirista. Yksi tarina kertoo maanviljelijästä, joka ratsasti kotiin pimeänä yönä. Kun hän oli vanhan kivikehän kohdalla, aavekoiralauma ohitti hänet hiljaa. Hän huikkasi metsästäjälle, että haluaisi osan saaliista. "Ota tuo!" metsästäjä huusi ja heitti hänelle nyytin. Kun hän avasi sen kotona, hän löysi siitä lapsensa ruumiin".

Juu, kansanperinne on hauskaa ja kiinnostavaa! Itsekin muutamia kertoja niin Ylämaan nummilla kuin Dartmoorin kulmilla liikuskeltuani ja yövyttyäni paikallisissa tunnelmallisissa pikkukaupungeissa täytyy myöntää, että noilla alueilla on aika tunnelmalliset näkymät ja maisemat, ja varsinkin sumuisina iltoina ja öinä voi hyvin kuvitella, että vanhoina aikoina ennen sähkövaloja, autoja ja muita teknologian kotkotuksia mielikuvitus on herkästi lähtenyt laukkaamaan niin siellä kuin monilla muillakin vähän autiommilla kulmilla. Suomalaisen mittapuun mukaanhan nuo sikäläiset selkoset ei niin valtavia kooltaan ole, mutta puuston vähäisyyden ja kumpuilun ansiosta sielläkin tulee monin paikoin fiilis varsin laajoista autioista maisemista...

Ei, harmi kyllä vastaan ei tullut yhtään mystisiä mustia punasilmäisiä hauveleita, vaikka toki niitäkin sillä silmällä katsastelin...

[Dr Bergmeister]

Nuo Valdovasin laittamat koirien kuvat ovat todella hyviä, juuri tuon näköiseksi minä nämä helvetin koirat kuvittelinkin. Ei näitä onneksi vastaan tule, ainakaan täällä Suomessa

[devil_doll]

Myös suomalaisessa kansanperinteessä tunnetaan helvetinkoira, Pohjolan eli manalan demoninen vartija:

"Pohjan musti, musta koira,
Rakki rauvan karvahinen,
Tulikulkku, rautahammas,
Suolet vaskiset vatsassa,
Kuparista kurkkutorvi,
Meren lahta juoksemassa,
Somerta silittämässä,
Meren lahtehen menevi..."

Kun aikanaan hankin ensimmäistä suojelukoiraani, näin hieman ennen pennun tuloa unta, jossa kaksi valtavaa mustaa koiraa juoksi minua kohti kumpuilevalla nummella. Koirilla oli suuret rintalihakset, ne olivat takakorkeita, kippurahäntäisiä, pystykorvaisia ja pistäväsilmäisiä. Omituisinta oli, että niillä ei ollut lainkaan nahkaa, vaan näin lihakset ja jänteet. Niiden tullessa lähelle huomasin kuitenkin, että "lihakset" eivät olleet lihaa, vaan mustaa, kiiltävää metallia. Tultuaan lähelle ne katsoivat minua, kääntyivät ja juoksivat pois. Koirajumalat kävivät tarkastamassa, olinko sopiva hienon eläimen kasvattajaksi?

[kakkosurpo]

Mä näin tänään kaksi helvetinkoiraa. Sellaisia siivousmopin näköiseksi naamioituneita. Väänsivät itsensä kokoisia paskajöötejä jalkakäytävälle. Ei normaali 3 kilon koira pysty vääntämään 4 kilon paskajöötiä, joten pakko olla helvetinkoiria.

[Portto]

Mä näin tänään kaksi helvetinkoiraa. Sellaisia siivousmopin näköiseksi naamioituneita. Väänsivät itsensä kokoisia paskajöötejä jalkakäytävälle. Ei normaali 3 kilon koira pysty vääntämään 4 kilon paskajöötiä, joten pakko olla helvetinkoiria.

Ai helvetti että putosin. Kiitos yön piristämisestä!

[Dr Bergmeister]

Varsinainen oikea Helvetin koira oli tietysti kreikkalaisessa tarustossa mainittu Kerberos. Tällä pelottavalla hirviöllä oli kolme päätä kauheine kitoineen, joista valui koko ajan myrkyllistä kuolaa. Häntänä sillä oli lohikäärmeen pyrstö, ja selän karvat sekä jokaisessa päässä olevat karvat olivat kiemurtelevia käärmeitä, jotka sihisivät kaiken aikaa. Kerberos ei päästänyt manalaan ketään eläviä, mutta kaikki äsken kuolleet se toivotti tervetulleeksi Haadeksen valtakuntaan. Kerberoksen hurja ulvonta ja lemuava hengitys saivat kaikki vainajat pelon valtaan. Kauhistuneina he yrittivät päästä takaisin elävien maailmaan, mutta se ei ollut mahdollista. Kerberoksen tehtävänä oli valvoa, että kukaan ei päässyt palaamaan elävien joukkoon. Kerberoksen väitetään myrkyttäneen useita yrttejä, joita velhot käyttivät taikajuomissa tehdessään pahoja loitsuja.
Eräs manalassa käynyt sankari oli nimeltään Herakles. Ennen kuin Herakles kykeni lähtemään tälle pelottavalle matkalle, täytyi hänen käydä Eleusiksen kaupungissa oppineiden pappien luona. Papit säilyttivät kaikki ylä- ja alamaailman jumalaisista asioista kertovan salaopin tiedot. Pappi Eumolpos perehdytti Herakleen sikäläisiin salaisuuksiin. Kun hänet oli varustettu kaikella mahdollisella salaisella voimalla, oli hän valmis kohtaamaan kaikki tulevat kauheudet.
Herakles taivalsi Peloponnesokseen ja Tainaronin lakonialaiseen kaupunkiin, jossa manalan suu-aukko sijaitsi. Täällä sijaitsi joki nimeltä Akheron, joka johti manalaan. Virtaa kutsuttiin myös Styksvirraksi. Hermes-jumala saattoi vainajat Styksvirran rannoille. Hermes oli jumalten lähetti ja matkustajien suojelija; hänellä oli erilaisia keinoja auttaa pulaan joutuneita matkustavaisia. Virran yli vainajat vei pahansisuinen lautturi Kharon, jolle piti antaa palkaksi kolikko. Tämä kolikko eli oboli oli laitettu maan päällä vainajan suuhun, kun heidät oli haudattu.
Herakles suoritti useita eri sankaritekoja, ja kahdestoista ja viimeinen sankariteko oli manalan koiran Kerberoksen noutaminen manalasta. Niin hän saapui Hermeksen ohjaamana syvään kuiluun ja manalan kuningas Haadeksen kaupungin edustalle. Manalassa ei ole mitään iloista elämää, vaan kuolleiden synkät varjot vaelsivat kaupungin porttien luona Herakleen saapuessa sinne. Kaikki riensivät pakoon nähdessään lihaa ja verta olevan ihmisen. Herakles näki manalassa vanhoja ystäviään, mutta hän ei voinut auttaa heitä pääsemään takaisin maan päälle.
Kaupungin portilla seisoi kuningas Haades, joka kieltäytyi päästämästä Heraklesta sisälle. Sankarin onnistui kuitenkin voittaa Haades eikä tämä lopulta kyennyt estämään sankaria, joka pyysi helvetin koiran luovuttamista. Herakleen suojana oli vain rintahaarniska ja jalopeuran talja ja hän tapasi kolmipäisen koiran kyyristyneenä Akheronin suulle. Sankari ei välittänyt koiran haukunnasta, vaikka se kuulosti ukkosen jylyltä. Hän tarttui koiran jalkoihin, kiersi käsivartensa sen kaulan ympärille eikä päästänyt irti, vaikka koiran häntä tarttui häneen kiinni. Sankari lannisti pedon ja toi sen elävien maailmaan. Helvetin koira kauhistui päivänvaloa ja alkoi sylkeä myrkyllistä kuolaa suustaan. Myrkyllinen ukonhattu kasvoi siihen paikkaan, minne sylki valui. Kun sankari oli näyttänyt koiran Eurystheukselle, tämä ei ollut uskoa silmiään. Juuri hän oli vaatinut Heraklesta suorittamaan kaikki uroteot. Lopulta Herakles vei koiran takaisin manalaan, jossa se vartioi kaupunkia edelleen. Palkkioksi suorittamistaan urotöistä sankarillisesta puolijumalasta tuli kuolematon jumala.

[Dr Bergmeister]

Kolmipäinen helvetin koira:

[Tracker]

Räyh

[Dr Bergmeister]

Olishan se metkaa, kun tuollainen "räyh räyh" vastaan tulisi kolmen päänsä kanssa

[Tracker]

Olishan se metkaa, kun tuollainen "räyh räyh" vastaan tulisi kolmen päänsä kanssa

Jokaisen ihmisestä syntyneen täytyy kohdata se, Zanoni.