Asteroidi lähestyy

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

MEG
Adrian Monk
Viestit: 2586
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja MEG »

"Valtaisa asteroidi ohittaa maapallon tiistaina niin, että se on lähempänä kuin Kuu.

Amerikkalaisviranomaisten mukaan asteroidi ei kuitenkaan törmää Maahan, vaan ohittaa sen yli 300000 kilometrin päästä.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun näin iso kappale ohittaa Maan näin läheltä. Se antaa meille harvinaislaatuisen mahdollisuuden tutkimukseen, sanoi avaruustutkija Scott Fischer.

Asteroidi 2005 YU 55 -nimellä tunnettu avaruuskivi on läpimitaltaan noin 400 metriä. Sen lähestyminen on parhaiten havaittavissa Yhdysvaltain itärannikolla." (is)

Laskelmien mukaan siis ohittaa maapallon. Tai sitten osuu ja käy kuin joskus sata miljoonaa vuotta sitten, jolloin asteroidin törmäys tuhosi valtaosan eläinlajeista ja m.m. lopetti dinosaurusten valtakauden.
Mutta ehkä olisikin taas aika päästä "dinosauruksista" ja luutuneista rakenteista.
Peräkylän Maigret
Javier Pena
Viestit: 1846
Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 11:17 pm
Paikkakunta: Pariisi

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Peräkylän Maigret »

Me Peräkylän ABC-asemalla vähän kalkyloimme tätä juttua ..saattaa se osua kuitenkin...joten varovainen kannattaa olla ja pitää pyöräilykypärä ensi tiistaina päässä sisälläkin....jos Kreikkaan osuu niin päästäisiin koko kiusallisesta kriisipesäkkeestä..

---kohalle jos kiänttää,mikä sattuu,nii jos kiänttää niin sattuuko kohalle,ei ei,no sitähä minnäi mitä se tänne umpimehtään jäniksiä luuloo olevan kihi...
MEG
Adrian Monk
Viestit: 2586
Liittynyt: La Huhti 07, 2007 2:01 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja MEG »

Kun mekään emme pysy paikallamme, vaan kierrämme ellipsi-rataamme auringon ympäri. Niin uskomattoman tarkkaa matematiikkaa vaatii ennustaa kolmen vuorokauden "etäisyydellä" lähestyvän kappaleen lentorata suhteessa maapalloon. Kun puhutaan niinkin suppeista etäisyyksistä kuin ennustetusta lennosta "kuun etäisyyden alitse".
E.m taivaankappaleen putoaminen keski-amerikan jukataniin muinoin, arvellaan aiheuttaneen m.m. valtavan pölypilven joka rajoittamalla auringon säteilyä aiheutti vuosikausien kylmyyden, katastrofaalisin seurauksin.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

MEG kirjoitti:Kun mekään emme pysy paikallamme, vaan kierrämme ellipsi-rataamme auringon ympäri. Niin uskomattoman tarkkaa matematiikkaa vaatii ennustaa kolmen vuorokauden "etäisyydellä" lähestyvän kappaleen lentorata suhteessa maapalloon. Kun puhutaan niinkin suppeista etäisyyksistä kuin ennustetusta lennosta "kuun etäisyyden alitse".
E.m taivaankappaleen putoaminen keski-amerikan jukataniin muinoin, arvellaan aiheuttaneen m.m. valtavan pölypilven joka rajoittamalla auringon säteilyä aiheutti vuosikausien kylmyyden, katastrofaalisin seurauksin.
Siis lentorata on laskettu jo ajat sitten, ei kolmen päivän tarkasteluajalla.

Tuollaisen isomman möhkäleen osuminen synnytäisi niin suuren energian, että koko pallomme palaisi pinnalta poroksi ja elämä loppuisi siihen, alkaakseen taas hiljalleen alusta... En nyt osaa sanoa kuinka iso riittäisi, mutta kuitenkin. Se olisi katastrofi se.
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Luupää »

.

^Muutaman kilometrin läpimittainen möykky riittää hyvin. Hirmuliskot ja vähän muutakin tuhonneen asteroidin läpimitaksi on arvioitu noin 8 km. Mikäli se oli asteroidi. Siitäkin kun kiistellään.
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
INES 7
Axel Foley
Viestit: 2301
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 5:57 pm
Paikkakunta: Koiruohon kaupunki

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja INES 7 »

^Elikkäs tuohon "minun" skenaariooni tarvitaan siis vielä paljon isompi. Dinojen tuhossa kun ei tuho ollut totaalinen vielä läheskään.
Avatar
ABC
Michael Knight
Viestit: 4320
Liittynyt: To Touko 31, 2007 2:23 am

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja ABC »

Tuon kokoisia (noin 400-metrisiä) menee läheltä vähän väliä. Viime aikojen tiedeuutiset rapakon takaa ovat olleet valitettavasti suoraan verrannollisia tutkimusrahoituksen leikkausaikeisiin eli paljon melua tyhjästä.

Dinot tappanut asteroidi oli noin 10 km. Planet killer alkaa olla sadan kilometrin luokkaa.
Every ship must sail a world.
Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 11:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

1km kokoinen tappaa kyllä ihmiset.
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.
Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Dark Tetra kirjoitti:1km kokoinen tappaa kyllä ihmiset.
onko sillä merkitystä mistä aineesta kappale koostuu? kivenlohkareista ja jäästä koostuva vs. iridiumista, platinasta tai jostain yleisemmästä kuitenkin suht kovasta vaikkapa raudasta?

Millä massalla tuo 1km teoria on laskettu?
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !
Avatar
Dark Tetra
Hetty Wainthropp
Viestit: 490
Liittynyt: Ke Tammi 25, 2017 11:19 am
Paikkakunta: Keskusvalvomo

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Dark Tetra »

PiikkiSika kirjoitti:
Dark Tetra kirjoitti:1km kokoinen tappaa kyllä ihmiset.
onko sillä merkitystä mistä aineesta kappale koostuu? kivenlohkareista ja jäästä koostuva vs. iridiumista, platinasta tai jostain yleisemmästä kuitenkin suht kovasta vaikkapa raudasta?

Millä massalla tuo 1km teoria on laskettu?
Tietysti sillä on merkitystä. Ajatellaanpa 1 km halkaisijan omaava asteroidi joka kulkee 30 000 km/sekunnissa nopeudella. Jos sellainen on metallia, menee se helposti syvälle maakuoreen tai valtameren pohjaan. Jos taas jäästä koostuvaa massaa, sulaa se osittain ilmakehässä.

Teoriassa 1 km kokoinen asteroidi aiheuttaisi kovemman räjähdyksen kuin sata tsar bombaa. Valtamereen osuessaan se aiheuttaisi jättimäisiä aaltoja ja tuhoaisi sivistyksen vuosia jatkuvana säämuutoksena.

Maaperän peruskallioon iskeytyessään tuho olisi katastrofaalinen. Vulkaaninen- ja seisminen toiminta tuhoaisi maapallon eripuolilla sivilisaatiota ja peittäisi tuhkalla auringonsäteet. Muutamassa vuodessa ihminen olisi kuollut sukupuuttoon.

Välitöntä tuhoa ei tarvita, tuhotakseen ihminen. Ihminen kun on tarpeeksi tyhmä tuhotakseen itse itsensä.

Maailmassa on tällä hetkellä 7 miljardia ihmistä, joista vain osa pystytään ruokkimaan ja joista osa tuottaa niin paljon ympäristölle kuormitusta ettei se kestä. Hyvänä huonona esimerkkinä ovat amerikkalaiset autoilijat ja sademetsistä tupakkaa tekevät hampurilaisten syöjät.

Tulevaisuudessa jos ei afrikan syntyvyyttä anneta luonnon hoidettavaksi, on meillä ylikansoitus Euroopassa ja se johtaa rotusotaan sekä muihin ongelmiin. Kiinan keskiluokan vaurastuminen alkaa tuomaan Kiinasta ihmisiä tänne asumaan puhtaan luonnon äärelle. Elämme maailmassa joka tulee tuhoutumaan.

Tuskin menee montaa sukupolvea kunnes pääsemme kylpemään paskassa jonka olemme lajina ansainneet.
Vankilanjohtaja on eräänlainen matkaopas. Hän osaa määrätietoisesti johtaa jopa vuosikymmenen kestävää retkeä, jossa majoitus on järjestetty betonisen hotellin alakerrokseen.
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

Valtamereen osuessaan se aiheuttaisi jättimäisiä aaltoja ja tuhoaisi sivistyksen vuosia jatkuvana säämuutoksena. Tsunami olisi tuon jäljestä kuin pieru kylpyammeessa.Aika paljonhan nuo lottoovat siihen,että aasiaan osuisi seuraava,mikä pääsisi ilmatilan läpi,viisaat ihmiset ovat laskeneet,että ei voisi olla mahdotonta törmätä yli kilometrin laajuista meteoriittia,asteroidia,avaruusromua.Miksi ei?näinhän on tapahtunut ennenkin.Mitenkähän paljon vilistää koko ajan ohitte,mistä ei ilmoiteta mediassa,joukkopsykoosin kaaoksen portaallahhan ihmiskunta sen jälkeen olisi
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Dark Tetra kirjoitti:1km kokoinen tappaa kyllä ihmiset.
Ei välttämättä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Impakti
Anubis
Nikke Knakkertton
Viestit: 159
Liittynyt: Ma Helmi 22, 2016 8:40 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Anubis »

”Potentiaalisesti vaarallinen” asteroidi sujahtaa läheltä Maata ennen joulua

Tiistai 28.11.2017 klo 21.58

3200 Phaethon on halkaisijaltaan viisi kilometriä.

Aivan näin läheltä maata ei asteroidi pyyhkäise. Kuvituskuva. (MOSTPHOTOS)

Pikkuplaneetta 3200 Phaethon löydettiin vuonna 1983 ja se kuuluu Apollo-tyypin asteroideihin.

Se pyyhkäisee läheltä maata 16. joulukuuta. Se on luokiteltu "potentiaalisesti vaaralliseksi".

Phaethon on saanut nimensä kreikkalaisen auringonjumalan Helioksen pojan mukaan, joka melkein sytytti maan palamaan.

3200 Phaethon ei todennäköisesti kuitenkaan tule tuhoamaan maapalloa. Se tulee sivuuttamaan maan noin 10 miljoonan kilometrin päästä.

Avaruuden mitoissa se on vähän, mutta kuitenkin noin 26 kertaa Maan ja Kuun välinen etäisyys.


Geminidien meteoriparvi järjestää taas joulukuun puolessa välissä taivaallisen ilotulituksen. Tähdenlentoja voi näkyä yli 100 tunnissa. (MOSTPHOTOS)


Geminidien meteoriparven lähde

Phaethonin uskotaan olevan Geminidien meteoriparven lähde. Geminidien meteoriparven huippukohdaksi ennustetaan tänä vuonna 13. joulukuuta.

Phaethon on todennäköisesti loppuun palanut komeetta. Asteroidien ja komeettojen suurin ero on niiden koostumuksessa. Asteroidit ovat rakentuneet kivestä ja metalleista. Komeetoissa on lisäksi jäätä ja pölyä.


Aurinkoa lähestyvät komeetat menettävät materiaalia joka kierroksella, koska jää sulaa ja muodostaa pyrstön.


Näkyy kaukoputkilla

NASA:n mukaan 3200 Phaethon tulee näkymään pienillä kaukoputkilla, jos osaa katsoa oikeaan paikkaan.

Se on näkyvissä kolmen viikon ajan. Kirkkaimmillaan se on 11. - 21. joulukuuta.

Jos missaatkin asteroidin, joulukuun puolen välin tienoilla on hyvät mahdollisuudet nähdä Geminidien meteoriparvi. Niiden voimakkuuden on havaittu kasvavan vuosi vuodelta. Nykyään voidaan nähdä hyvissä olosuhteissa 120-160 tähdenlentoa tunnissa.

PEKKA NUMMINEN
[email protected]

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201711 ... 9_ul.shtml
Mitäs mietteitä?
Onko jo "liian" lähellä? Mitä mieltä olette osuman todennäköisyydestä?
tötterö
Rico Tubbs
Viestit: 1209
Liittynyt: Pe Elo 30, 2013 9:11 am

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja tötterö »

1km kokoinen "otus" ei tapa koko sivilisaatiota vaikka osuisi miljoonan kilometrin vauhtia planeetallemme.
Vähän suhteellisuuden tajua minkä kokoinen muki meillä on ja millaisella panoksella tähän laukaistaan.
Anubis
Nikke Knakkertton
Viestit: 159
Liittynyt: Ma Helmi 22, 2016 8:40 pm

Re: Asteroidi lähestyy

Viesti Kirjoittaja Anubis »

tötterö kirjoitti:1km kokoinen "otus" ei tapa koko sivilisaatiota vaikka osuisi miljoonan kilometrin vauhtia planeetallemme.
Vähän suhteellisuuden tajua minkä kokoinen muki meillä on ja millaisella panoksella tähän laukaistaan.
Mihinkähän perustat tämän väitteesi? Jos todella osuisi miljoonan kilometrin tuntivauhtia planeettaamme 1km kokonainen asteroidi niin se olisi aivan varmasti menoa!
Vastaa Viestiin